Saturday, December 18, 2021

Takuuvarma musta joulu

Yksi asia on kirkossa kuulutettu ja se on takuuvarma musta joulu. Ei se kuitenkaan ihmisiä estä haaveilemasta valkeasta joulusta ja koristamasta pihamaita hyisillä hahmoilla. Se on oikeastaan aika liikuttavaa. Eilen perjantaina oli 23 C astetta lämmintä ja moni valitsi shortsit asukseen. 



Miten joulukuusikin onnistuu näyttämään jotenkin hompsuiselta, kun ei ole lunta. Tämä kuusi on yhden eskarin pihalla. Lapset toivat kukin yhden koristeen ja ripustivat oksille. Mä tykkään keräillä simpukankuoria, mutta en oikein keksi niille käyttöä. Koskaan ei ole tullut mieleen, että askartelisin joulupukin. 








Kaikki ankanpoikaset ovat jälleen kotona. Hain tyttären eilen illalla lentokentältä. Felix-koira on innoissaan, kun on taas enemmän vartioitavia. Mun vähän karu onni on jatkunut edelleen. Joulukuu olisi kiva tehdä töitä, mutta loppui lyhyeen kuin kananlento. Tuli koronaepäily (onneksi ei niin, että mä olisin ollut tartuntaketjussa) ja karanteenia hoitolapsille ja mulle pari viikkoa ylimääräistä lomaa. Palkatonta tottakai. Vähän harmittaa, sillä joulukuu on tunnetusti kulurakenteiltaan raskaanpuoleinen. Toisaalta tärkeintä on, että kukaan ei sairastu ja toistaiseksi näyttää siltä, että on selvitty säikähdyksellä. Tälläkin tapauksella oli hopeareunus: pieni eskarilainen ei ollut eilen koulussa, kun tuli lock down ja lapset eivät päässeet kotiin. Alueella oli manhunt (eli joku heilui lähiympäristössä aseistautuneena) ja katsottiin turvallisimmaksi pitää lapset koulun sisällä koulupäivän päätyttyä. Muistin, että mulla oli tapana antaa lasten itse päättää menevätkö kouluun viimeisinä päivinä ennen lomien alkua tai ennen tai jälkeen prom. Ne ovat tunnetusti vähän hulluja päiviä. Olen myös ihan hirveän pahoillani, että nykylapsilla ei ole samanlaista oikeutta turvalliseen lapsuuteen kuin itselläni oli. Ei jatkuva pelko ja ahdistus voi olla jättämättä jälkiä. Lapsuudessani oli aina jouluisin lunta ja koulussa tarvitsi pelätä enimmäkseen omaa osaamattomuuttaan jos vastausvuoro sattui omalle kohdalle. 

Jouluun kierrätetyt kurpitsat Halloweeniltä ja Kiitospäivältä ovat hauska idea.



Kotiutuneilla ankanpoikasilla on aika hyvä meininki. Äidin on todettu käyneen taas pienemmäksi olemukseltaan. Ihmettelen, että kuinka kauan lapset kasvavat? Kieltämättä tuntuu, että kutistun. Naapureilla on upeita jouluvaloja, mikä tietysti ilahduttaa. Mun yksinäinen havuovikranssi ei kerta kaikkiaan täytä stantardeja. Tänä vuonna joulu taitaa asua enimmäkseen sydämessä. Ajattelin seuraavaksi sukkia neuloeassa katsoa elokuvan How The Grinch Stole The Christmas. Siinähän aito joulun vihaaja hiipii ihmisten koteihin ja vohkii joulukoristeet kuusesta alkaen. Lopuksi tietysti Grinch valaistuu ja ymmärtää juhlan perimmäisen tarkoituksen. 

❤:lla Johanna




Saturday, December 4, 2021

Täydellistä hömppää! A Castle For Christmas

Ei, tämä ei ole Love Actually tai The Holiday. Ei edes lähelle. Paikoin Brooke Shields amerikkalaisena menestyskirjalijana ja Cary Elwes kiukuttelevana skotlantilaisena herttuana saavat miltei kiemurtelemaan vaivautuneena. Kemiankin kanssa on vähän niin ja näin. Paras näyttelijäsuoritus on eittämättä Barleyn tassuissa. Hän esittää näytelmän vähän juonikasta puhemiestä Hamish-koiraa. Well done, Barley!


Tarina on tuttu  mm. Under the Tuscan Sun -elokuvasta. Nainen pakkaa Amerikassa tavaransa, kun avioliitto kolahtaa karille ja työelämäkään ei suju. Uudesta maasta hankitaan asumus ja välillä sujuu ja välillä ei. Tässä tapauksessa Skotlannista. Eikä mitään pikkutaloa, vaan kunnon linna. Ja tokihan köyhtynyt herttua tiluksineen on kipeästi rahan tarpeessa.

Erityiskiitoksen elokuva saa kahdesta pusukohtauksestaan. Niitä ei ole sen enempää! Ja kuin konsanaan vanhoissa suomalaissa elokuvissa kamera karkaa kuvaamaan jotain ihan muuta kuin pariskuntaa, kun lempi roihahtaa. 



Brooke Shields vaihtaa asuja tiuhaan, taattua maalaisvaatetusta pienellä twistillä. Ja miten ne kaikki vaatteet mahtuvat yhteen matkalaukkuun? Kenpä tietäis sen. Kaulassa olevan medeljongin haluaisin. 

Kaikki ovat kilttejä, kaikilla on hyvät tarkoitukset. Maisemat ja linnat ovat kauniita. Valkoiset ratsut lumisessa maisemassa kuusenhakumatkalla ovat täyttä Harlekin-kamaa. (Mä luin niitä 14-vuotiaana miljoona yhden kesän aikana. Luin myös kaikki siihen mennessä julkaistut Mauri Sariolat). Skottiruudutuksissa ei säästellä, kynttilät palavat, joulukoristeet ovat perinteisiä, tuli räiskyy takassa ja säkkipillit soi. Neulontakerho neuloo, sisustaa, leipoo.  Luulen, että katson tämän uudelleen jouluna. 


Leffa on nähtävissä Netflixillä. Hömppäsarjassa ja yllätyksettömyydessään se saa multa 10 pistettä ja papukaijamerkin. Oikein sopiva satu joulun aikaan. 

❤:lla Johanna, vähän jo jouluhöpö

Friday, December 3, 2021

Autotallin ovi 1- Bloggari 0 (laskutavasta riippuen myös 10 - 0)

Käsi ylös, jonka mielestä mäntypuita on kuvassa ihan liikaa? (Täällä kaksi kättä ylhäällä ja Felixin tassu. Tosin se taisi nousta, kun pyysin "paw" ja tarjosin herkkua.) Keskiviikkoiltana putkimies soitti aherrettuaan työpäivän verran. En ollut kotona. Maksua oli vailla. Kysyin, että voisinko ajaa kotiin (n. puoli tuntia), kun puhelimen kanssa sählääminen tien päällä on aavistuksen vaikeaa. Pääsisin tietsikalle. Ei ollut putkimiehellä aikaa odotella ja onhan se ymmärrettävää. Kyllä jokaisen pitää kotiin päästä. 


Mutta tärkeintä tietysti oli, että hän ei suostunut poistumaan asentamansa vedenlämmittimen läheltä ennen kuin maksu oli suoritettu. Olin aamulla jo maksanut 1200 dollaria suoraa tililtä, mutta luottoa ei ollut mun maksuhalukkuteen tai -kykyisyyteen. Niinpä sitten asentamaan appia, maksamaan ja sohimaan pientä puhelinta tienposkessa synkässä syksyillassa. Meni siinä ainakin 20 minuuttia. Työrauha oli minimaalista, kun putkimies varmisteli, että onhan se maksu tulossa. Ei kerran, vaan aika monta kertaa.  Kun vielä 900 dollaria oli herran hallussa pääsin jatkamaan kotimatkaa ja putkimieskin sai huokaista helpotuksesta. Mä ymmärrän kyllä yksityisyrittäjää. Varmaan hänkin kuullut miljoona tarinaa ja lupausta. 

Jo kauaksi näkyi, että autotallin ovi oli apposen auki. Hyvä etteivät olleet valot päällä, jotta kaikki olisivat voineet illan pimeydessä tutkailla sisältöä vähän lähemmin. Hurautin pihaan ja hyppäsin intoa puhkuen sulkemaan oven. Tässähän oltiin loppujen lopuksi matkalla KUUMAAN suihkuun. Autotallin ovi on rikki, moottori ei toimi. Manuaalisesti pitää nostaa ja laskea ovi. Nytkyttelin ensin oven helmasta ja kun vähän liikkui iskin sormet tuohon saumojen väliin. Kyllä. Molemmat kädet, kaikki kymmenen sormea. 



Kuin elokuvissa konsanaan katsoin, kuinka saumat sulkeutuivat, mun sormet saumojen välissä. Ovi painaa n. 160-170 paunaa (75 kilon molemmin puolin) ja se paino oli nyt sormilla. Aika hätäiseen käynnistyi puolusta ja pakene -reaktio. Ensin vain piti päästä jotenkin irti. Ihminen tuntee itsensä aika hölmöksi, kun sormet ovat jumissa oven puoliskojen välissä, kädet toimintakyvyttöminä. Ei auttanut kuin ottaa polvi avuksi ja yrittää nostaa ovea sen verran, että sai toisen käden irti ja sitten yhdellä kädellä nostaa ovea. Jostain syystä mun päähän tuli kuva Rambosta tikkaamassa haukkariaan. Olisi tehnyt mieli karjuakin kuin Rambo, mutta aloin pohtia, että ehkä hänellä kuitenkin oli se kuuluisa veitsi hampaissaan. Herahdin itkuun. 

Nousi se ovi. Kädet vapautuivat. Sormet olivat littanassa ja suurimman iskun otti vastaan vasemman käden keskisormi. Se on vieläkin turvoksissa.  Nostin kauppakassit maasta käsillä, jotka eivät oikein pitäneet (pitikö mun ne kassitkin siihen raahata). Avaimien penkominen käsilaukusta vei hetken. Pakastimesta hain marjapussin ensiavuksi sormia viilentämään. Kyllä nämä toimivat, mutta en vähään aikaan laita niitä saranoiden väliin, lupaan. Tarkemmin ajatellen en ehkä enää toiste kokeile. 



Mua harmitti vähän aikaa ennen kuin ymmärsin olla kiitollinen ja lähettää kiitoksen jonnekin äärettömyyteen. Olisi voinut käydä tosi pahasti. 

Nyt on joululahja, joka on pitkä ja jotenkin aika skrode. Takuulla (työlle on vuoden takuu) pitää lämpimänä ympäri vuoden ja tarvittaessa viilentääkin. Ei ala urputtaa ja vaatia voileipää jos pyytää vähän hieromaan juilivia hartioita. Ja mikä parasta, lahjasta riittää muillekin jaettavaksi. Mä olin aika onnessani, kun sain illalla 10 aikoihin töistä palaavalle pizzantuoksuiselle pojalle (paistaa siis pizzoja työkseen) sanoa, että ota lämmin suihku. 


Mutta hyvät ystävät, ihanaa joulukuun 3. päivää. After all, it's the most wonderful time of the year!

❤:lla Johanna, kynsilleen saaneena

Wednesday, December 1, 2021

Pahalainen pamahti ja arvonnan voittaja

Ihan aluksi tärkein: blogiarvonnan voitti Outi, Outi's Life -blogista. Onnea voittajalle! Ikean piparkakkukynttilä oli Outin mieleen. Vanilja oli ihan ylivoimainen suosikki. Yllätyin siitä, kuinka moni on hajusteille yliherkkä tai allerginen. Tämä on niitä juttuja, jotka tuppaa täällä unohtua. Hajusteita käytetään niin vuolaasti, että siinä olisi sitten monella vedet silmissä. Siivousaineet tuoksuvat vahvasti, samoin pyykinpesuaineet ja huuhteluaineet. Oma lajinsa ovat hajusteet, joita joko suihkutellaan huoneen raikastamiseksi tai poltellaan kynttilöiden tai pistorasiaan tökättävien lämmittimien avulla. Etenkin vaatekaupoissa putsutellaan liikkeiden nimikkotuoksuja antaumuksella. En ole vielä kuullut kenenkään valittavan hajuherkkyydestään, mutta varmasti heitäkin on. 


Mitä tekee keski-ikäinen nainen (KIN) sunnuntain ja maanantain välisen yön? Ei ainakaan nuku. Toi saakelin sammio räjähti. Viikko on ollut sen jälkeen pois raiteiltaan. Ensiksikin siksi, että yö meni heikoilla unilla ja toisekseen siksi, että talossa ei ole vettä. Talossa alkaa kaikki lojahdella: autotallin ovi, yläkerran ilmastointi ja nyt tämä lämminvesivaraaja (onks tää varaaja, siis se, joka lämmittää veden, water heater?).

Kaikki alkoi siitä, kun satunnainen hiippailija hiippaili autotallin jääkaapille ja huomasi siinä ohimennen, että kas, siinähän on lätäkkö. Ei ollut jääkaappiperäinen. Katse varaajaan ja jotain kosteutta oli havaittavissa sen pinnassa. Tunnin päästä hiippailija palasi katsomaan ja lätäkkö oli kasvanut, mutta ei kuitenkaan tulvinut vielä Vantaan virran lailla. Vielä hetken tuumailun jälkeen piti jo googlailla, että mitä tehdä. Kehotettiin sulkemaan sekä varaajaan menevä vesi että kaasu. Näin tehtiin. Helpotuksen huokaus ja sitten googlailemaan jo putkimiestä, joka voisi tulla apuun heti maanantaina.

Niinhän sitä luulee. Saamarin pönttö vissiin suuttui, kun ei saanut enää vettä ja kaasua ja alkoi lorotella. Ensin muutama pisara kerrallaan, sitten vähän enemmän. Ensin näytti siltä, että vesi tulee pöntön yläpäästä, mutta jossain vaiheessa noron muututtua vuolaammaksi alkoi roiskua alapäässä. Keski-ikäinen nainen (KIN) tunki pieneen rakoseen jälkiruoka-astiaa ja sen sai aluksi tyhjentää muutaman minuutin välein ja pian jo parin minuutin sykkeellä. Lattiakin alkoi kastua ja kirpparilaatikoista piti etsiä vettäimevimmät vaatekappaleet. Tyhjennysletkun (siis puutarhaletku) olisi saanut johonkin asennettua, mutta mihin, se jäi vähän epäselväksi. KIN (keski-ikäinen nainen) ei uskaltanut riskeerata. Mitä jos tulisi vedenpaisumus?

Pari kolme tuntia vierähti pöntön vieressä istuen ja rättejä vääntäen ja kuppia tyhjentäen. Siinä oli kuppi nurin monta kertaa. Kylmä yö, lämmittämätön autotalli ja käsiä alkoi särkeä. Selkä oli mennyt jo ensimmäisen tunnin kohdalla. Reidet huusivat vasta seuraavana päivänä. KIN alkoi olla aika epätoivoinen: yksin kotona koiran kanssa (joka räkytti kuin viimeistä päivää, kun ei päässyt autotalliin ja sitä piti käydä rauhoittelemassa) ja kuin hiekkasäkkien kanssa tsunamia vastaan taistellen, siinäpä ongelmaa. Viime hetkellä kaksi vielä hereillä olevaa aivosolua yhdistivät voimansa ja syntyi insinöörityön mestarinäyte: muovipussi ns. purottimena eli ohjaamassa veden virtausta. 


Ei se nyt paljon miltään näytä, mutta tuo muovipussi antoi uniaikaa tunnin ja 40 minuuttia. Valtaosa vedestä lorui pussin kautta alla olevaan ämpäriin (miksi me suomalaiset ollaan niin ämpäriorientoituneita?, aina jossain joku ämpäri..., ja huom. kuvituskuva, alla oli isompi ämpäri) ja lattialle levitetyt imukykyiset pyjamanhousut (miksi muuten pyjamanhousut osoittautuivat testissä vettäimevimmiksi?) ym. estivät veden leviämisen yltympäriinsä. Ensimmäisellä kerralla KIN mittasi ämpärin täyttymisajan. Sen jälkeen KIN tyhjensi ämpärin, nukkui sohvalla 1 h 40 min ja toisti operaation. Näin mentiin maanantaiaamuun. Sitten saatiin apujoukko virittämään letku ja päästämään vedet pöntöstä. 



Outin voittonumero 11, yhdestoista kommentti.



Sitten KIN otti vastaan tekstarin, joka pisti elämän taas uuteen järjestykseen: "water main to house closed" eli talo ilman vettä. Tuleen (tai siis tässä tapauksessa vedettömään taloon) ei sopinut jäädä makaamaan ja KIN kaahasi kauppaan. 10 gallonaan vettä ensihädäksi ja sitten vielä illalla 5 gallonaa lisää. Saamarin vessanpönttö (talossa 3 kpl) vetää kerralla vähintään 2 gallonaa pöntöstä alas, eihän se vesi mihinkään riittänyt. Hyvä, kun kahvinkeittoon ja koiran vesikuppiin sai tiristettyä muutaman tipan. 

Keskiviikkoaamua eleteään. Karut kenttäolosuhteet ovat koetelleet sekä KINiä että jälkikasvua. Koira näyttää tyytyväiseltä. Peseytyminen ilman vettä on haastavaa, kaupasta kannetut gallonat särkevät selän ja reisien lisäksi myös luottokorttia. Kipu on kuitenkin suuri ja putkimies aloitti jo panosten korotuksen. Etukäteismaksuksi sovittiin 600 dollaria ja hinta on jo tuplaantunut. Pönttö on mallia, jossa on joku käyrä putki ja sellaiset pöntöt ovat tuplasti suoraputkisten hintaisia. 1200 dollaria jo tuhlattu, työkulut maksamatta ja koira haukkuu kuin viimeistä päivää. Putkimies kyllä lupasi, että voisi lava-autollaan kuljettaa joulukuusen KINin kotiin jos KIN ehtisi kuusen valitsemaan. Ei ehdi. 

Kaikesta huolimatta ystävät, hyvää joulukuuta! Onhan tämä loppujen lopuksi vuoden suloisinta aikaa, The Happiest Season of All!


❤:lla Johanna, vedettömän pöydän ääressä