Wednesday, November 3, 2021

M&M's pikkuleivät

Iltapäiväespresson kanssa tekee mieli pientä makeaa ja mikäs sen otollisempi kuin M&M's nameilla kyllästetty pikkuleipä. Näillä on myös perheen nuorisoon suotuisa vaikutus. Mulla iski viikonloppuna oikein kunnon mania ja leivoin pikkuleipien lisäksi toistamiseen suklaiset maapähkinävoi laavakakkuset ja kurpitsakakun kuorrutuksella. Ihan vaan siksi, kun vanhempi poika oli käymässä ja oli enemmän syömäreitä. 

Mittasuhteista kiinnostuneille: kuvassa ovat Taika espressokuppi ja sen aluslautanen


Aloita pikkuleipien valmistus ainakin kolmisen tuntia etukäteen. Taikinan pitää jäähtyä jääkaapissa pari tuntia ennen leivontaa. Ilman jäähdytystä taikina kuorruttaa kädet, leivonta-alustat ja sitä on melkeinpä mahdoton saada irti ilman nuolijaa. Meillä Felix on kelpo apu tässä hommassa tarvittaessa. En ole kokeillut, mutta kyllä lapsetkin saattaisivat innostua. En kyllä suosittele, sillä taikinassa on raakoja kananmunia. 

Tarvitset: 

4.75 dl vehnäjauhoja 

1 tl ruokasoodaa

hyppysellinen suolaa

1 tl maissitärkkelystä (tämän voi jättää poiskin, perimätiedon mukaan sen pitäisi tehdä pikkuleivistä paksumpia) 

170 g voita, huoneenlämpöisenä

1 dl + 2 rkl sokeria (sorry, mutta en viitsinyt laittaa 1.2 dl sokeria)

1.75 dl fariinisokeria

 1 kananmuna, huoneenlämpöisenä

1 kananmunan valkuainen, huoneenlämpöisenä 

1.5 tl nestemäistä vaniljatiivistettä tai 2 tl vaniljasokeria

2.5 dl M&M's nameja, minit ovat parhaimpia, käytä taikinaan valtaosa ja jätä viimeistelyyn vajaa 0.5 dl 


Ohje

1) Yhdistä kuivat ainekset (jauhot, ruokasooda, suola ja maissitärkkelys) erillisessä kulhossa 

2) Vatkaa huoneen lämpöistä voita minuutti pari, kunnes rakenne muuttuu samettiseksi

3) Lisää sokeri ja fariinisokeri voin joukkoon ja vatkaa, kunnes sokeri ja voi ovat täysin sekoittuneet

4) Lisää kananmuna, kananmunan valkuainen ja vanilja ja vatkaa samettiseksi taikinaksi 

5) Lisää kuivat ainekset  hitaasti  vatkaimella sekoittaen voi-muna-sokeri -seokseen

6) Lisää M&M's namit tasaisesti taikinaan, kovasti ei kannata vatkata, jotta namit eivät ihan hajoa

7) Kääsi taikina voipaperiin ja anna jäähtyä jääkaapissa parisen tuntia 

(Tässä vaiheessa meillä leipuri ennen kulhon tiskariin laittoa rapsutteli astian reunoilta taikinaa ja pisteli suuhunsa. En suosittele, sillä raaoissa kananmunissa on aina salmonellan vaara.)

8) Laita uuni lämpenemään 175 C asteeseen ja vuoraa uunipellit leivinpaperilla 

9) Pyörittele taikinasta palloja. Pallon koko on kukkurallinen ruokalusikallinen. Sain tehtyä 36 pikkuleipää tästä taikinasta. Sanoisin, että Ikean lihapulla (ennen kypsennystä) voisi olla kooltaan aika sopiva silmämääräinen kokomitta. 

10) Asettele pellille niin, että pikkuleipien väliin jää n. 6-7 cm tilaa. Paista n. 11 minuuttia, kunnes reunoissa on enemmän väriä, mutta pikkuleivät näyttävät keskeltä pehmeiltä. 

11) Painele heti lämpöisten pikkuleipien päälle vielä muutama M&M's nami koristeeksi. Jos pikkuleipä ehtii jäähtyä, niin namit eivät enää pysy kyydissä mukana. 


Olisko nämä jo riittävän lähellä identical size, shape, and texture? Itse olin aika tyytyväinen, ihan silmämitalla mittailin. Nameja en kyllä edes yrittänyt saada symmetrisesti. 




Mä halusin kokeilla maapähkinävoi laavakakkusia uudelleen niin, että saisin pähkinävoin lisäksi suklaaosan juoksevammaksi. Onnistuin paremmin. Käytin tällä kertaa 60% tummaa suklaata (edellisellä kerralla 72%). Paistoaika oli myös pari minuuttia lyhyempi. Onnistui! Sisällys oli ihanan laavamainen. 




Kurpitsakakku lähti sunnuntaina pojan mukana yliopistolle. Kämppikset olivat tykänneet ja kun vielä paluupäivä oli sopivasti sunnuntai, niin saapui parahiksi Halloweenin viettoon. On niin mukava ajatella, että viisi nuorta miestä istuu kotoisasti talossaan keittiön pöydän ympärillä kakkua haarukoiden ja teetä hörppien...  Joo, ei ne varmaan muita virvokkeita nauti, kahvia korkeintaan, kofeiinittomana...



Mutta nyt mä hipsuttelen aamukahville. Ulkona on ollut pirullisen kylmä yö, enää vain 5 C astetta googlen mukaan. Mulla on villasukat, pörröinen nuttu, flanelliset pyjaman housut ja pitkähihainen t-paita päällä ja nenä ihan jäässä. Hyrrr. Miten tästä talvesta selvitään? Ei auta kuin leipoa ja yrittää vankistaa vararavinnekerrosta.


❤:lla Johanna

18 comments:

  1. Nyt kyllä iski makeanhimo täysillä päälle. Mulla kun on tuo vararavinnekerros jo ennestäänkin vankka, niin yritän taistella makeanhimoa vastaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on mullakin, mutta ei vara venettä kaada. Vai miten sitä sanotaan. Iltapäivän espresson kanssa tämä saa mukavasti silmät aukeamaan :)

      Delete
  2. Herkulliset cookies 🍪Muistan että Vegasissa olin kaupassa, joka oli M&M paratiisi. Kaunista keskiviikkoa Johanna❤️

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen aina halunnut tilata M&M's omilla nimikirjaimilla. Ei sen puoleen, kyllähän nuo sukunimiin sopivat.

      Vegasin reissut olivat sikäli osaltani vähän tylsiä, että ensimmäisellä kerralla kaksoset olivat mukana, vatsassa. Toisella kerralla sitten rattaissa. Aika vähän tuli kierrettyä ja pelattua :) Virvokkeista puhumattakaan.

      Delete
  3. Nyt kyllä maistuisi coocie, jos toinenkin 🧡 Pohjois-Suomeen on säätiedotuksessa luvattu lumisadetta. Saa nähdä tuleeko lunta tänne Kainuuseen. Mukavaa viikon jatkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ooh, lunta! Olisi ihanaa,kun sataisikin lunta. Mutta juu, kyllä pikkuleivät ovat aina paikallaan: satoi, paistoi tai tuli sitten lunta.

      Viikko on mennyt nopsaan, taas ollaan viikonlopussa :)

      Delete
  4. Voi ääh! Eikä mulla ole mitään hyvää kotona.

    ReplyDelete
  5. Ihania herkkuja olet leiponut. On pojat saaneet herkutella oikein kunnolla.
    Lämpimiä ajatuksia sinne sinulle Johanna <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olin mä vähän aikaa kohtalaisen hyvä äiti. Mutta äkkiä ne ansiot rapisevat ja taas pitää alkaa alusta jotain väkertää.

      Kiitos Outi!

      Delete
  6. Komppaan Vanhaa rouvaa! Eilisestä asti tehnyt mieli jotain makeaa - eilen oli YKSI konvehti, jonka tietysti söin jo. Njääh.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yksi konvehti on kyllä aika paha. Että kumman ottaisit, yhden kohvehdin vai et ollenkaan. Yhdestä kun tulee melkein sellainen olo, että on huijattu. Mutta jos on oikein hyvä, niin kyllä yhdelläkin pärjää.

      Delete
  7. Maukkaan näköinen toi kurpitsakakku ja viimeinen kuva tosi hieno :)
    Mä en viitsi pahemmin leipoa kun mun perhe ei tykkää pullista, itse söisin vaan liikaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kehuista Ulrika!

      Se tässä on juuri se ongelma, kun itselleen ei viitsi leivoskella ja syömäreitä pitäisi olla. Siinä vaiheessa kun lasten uintien kyydittäminen loppui leivoin ihan intoa puhkuen. Ja lapset tykkäsivät tulla kotiin. Nyt on ollut hiljaisempaa siksi, kun ei ole syöjiä. Ehkä taas jouluna pääsen valloilleni.

      Delete
  8. Minä söisin kaikki cookiesiet kerralla :D
    Makeanhimoon minulla on varapullapitko. Siitä siivu paahtimeen ja vähän hilloa päälle. On ihan hyvää, mutta ei kuitenkaan niin hyvää, että pitäisi syödä ainakin puoli pakettia kerralla :D :D :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varapullapitko kuulostaa hyvältä. Ja jos on vielä hyvää hilloa, niin aina parempi. Mun lempiherkkuja oli lapsena pullasiivu, jonka päälle laitettiin sokeria ja sitten uitettiin kahvissa. Oli ihan kamalan hyvää. Pitäiskö taas kokeilla?

      Delete
  9. Minä söin just kurpitsakakkua muutama päivä sitten! Ja loppu jäi vielä meille syötäväksi muutenkin ;) Meillä oli kässäklubi ja siellä ison lätäkön takana pitkään asunut entinen työkaverini oli leipassut tuon kakun.
    Tuo laavakakku näyttää järisyttävän hyvältä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, teillä on ollut varmaan hauskaa. Oliko kakun ohje samanlainen? Näitäkin on sen miljoona. Tämä on suhteellisen pommin varma, että ei kamalasti voi pieleen mennä. Ainoa kompastuskivi voisi olla, että taikina jäisi raa'aksi.

      Delete