Sunday, October 10, 2021

Ketuttaa

Mulla on jokin outo viehtymys kettuihin. Meillä on sekä hopea- että punakettuja. Vaikka siirtokuntiin tuotiin punakettuja Euroopasta näyttäisi siltä, että repolaiset ovat kuitenkin Pohjois-Amerikan mantereelta lähtöisin. Oli miten oli, kauniita ovat. 


Nämä popot yritti yksi autokauppias ostaa suoraa mun jaloista.


Poika alkoi harjoitella tatuointien tekemistä muutama kuukausi sitten. Ihmisen ihoa muistuttava tekonahka tuo kieltämättä mieleen Uhrilampaat -elokuvan. Olen aina ajatellut, että en ottaisi tatuointeja, en ole tatskatyyppiä. Lupasin kuitenkin pojalle, että jos hän luonnostelee mieleiseni asetelman, jossa on vuohi ja kettu, niin mun ihoa saa käyttää harjoitteluun. Mihin tätä ihoaankaan loppujen lopuksi säästää? Niin, vuohet. Tykkään niistäkin. Ei sen puoleen, ei taida olla eläimiä, joista en pitäisi. Ihmisiin verraten ovat varsin mutkattomia ja toimivat suoraviivaisesti perimänsä mukaan. 

Pikkuvuohi tuli myös syliin. Ja moni muu tällä farmilla. 


Haaveilen, että pääsen käymään Japanissa kettumetsässä. Tosin hoksasin viime talvena, että ainakin Suomen Lapissa taitaa olla myös paikkoja, joissa pääsee kettuja syöttämään ja tutustumaan. Toisaalta mietin myös, että eläintarhat eivät ole oikein tätä päivää. Kettujenkin olisi syytä saada juosta vapaana. 

Pikkutyttönä oli ihan luonnollista, että ihmiset käyttivät turkkeja. Olihan se sekä lämmin että statussymboli. Asiaa ei ajateltu sen enempää. Olen itsekin joskus myynnyt turkkeja, 80-luvulla. Onneksi ajat ja asenteet muuttuvat. Vaikka turkistarhaus onkin suuri elinkeino, niin se on mielestäni jo jäänyt ajastaan. Ei meidän ihmisten tarvitse enää lämpiminä pysyäksemme pukeutua turkiksiin, nykyteknologia mahdollistaa lämpimät ja paljon kevyemmät vaatteet. Toisaalta on ihan viisasta muodistaa vanhoja turkisvaatteita, niitä vuosikymmenien takaisia, ja käyttää. Eivät eläinparat sitten turhaan kuolleet. 

Kuva Kimmo Ohtosen kirjasta Metsäkansan tarina. Ihana kirja!


Miksi sitten ketut puhuttelevat? Sen lisäksi, että ne ovat kauniita, melkein kissamaisia, ne myös ovat älykkäitä ja aikamoisia atleetteja. On ihan huikeaa, miten ne osaavat loikata ilmaan ja sukeltaa sukkulana paksun lumipeitteen läpi saaliin kimppuun. Ketut ovat itsenäisiä: perhe kasvatetaan yhdessä kumppanin kanssa ja jälkeläisistä huolehditaan niin kauan, että osaavat metsästää, mutta sen jälkeen vaellellaan omia teitä. Varsinaisia nuuskamuikkusia. Leikkisiäkin tulihännät ovat. Mytologian mukaan ketut näyttävät tietä, johdattavat. Ilokseni löysin kuukausi pari takaperin taas ketunkuvan tärkeästä paikasta. Tuli tunne, että olen siellä missä pitääkin. 

Ikigai on uusin projekti. Professori Akihiro Hasegawa sanoo, että "elämän tarkoitus" on vähän turhan suureellisesti ilmaistu käsite. Ikigai tarkoitaa enemmänkin jokapäiväistä ja elämän mittaista. Mikä on se, mikä saa minut tikittämään päivästä toiseen? Tietysti tunne siitä, että on tarpeellinen. Ihan itseäni varten en osaisi elellä, tarvitsen ajatuksen, että mitä sitten teenkin se auttaa muita. Omat lapset ja heidän hyvinvointinsa ovat tärkeitä ja toivon, että voin olla apuna jos tarvitaan vielä seuraavienkin sukupolvien kanssa. Mikään ei ilahduta niin kovasti kuin se, kun näkee kuinka pienistä kaarnapursista kasvaa aluksia, jotka pärjäävät maailman valtamerillä. Kirjoittaminen on mulle ollut luontaista, mutta en ole koskaan (ok, ajattelin mä joskus äidinkielen opettajaksi tai toimittajaksi ryhtymistä) ajatellut sitä ihan vakavissaan. Kaikkihan nyt kirjoittavat. Jonkin kauniin luominen olisi  huippua, vaikka tähtäin ei ihan  Pikku Prinssin tasolla olisikaan ("all grown-ups were once children... but only few of them remember it". Tai ehkä kakku tai sukat, jotka ovat riittävän kauniita? Ja tietysti olisi ihanaa saada ihmiset nauramaan varsinkin silloin, kun itku olisi lähempänä. Lempeällä, lämpimällä tavalla hekottelemaan. Ikigaissa riittää pähkinää purtavaksi. 


Onnellista viikon alkua sinulle kettujen ja ikigain kanssa tai ilman. Mikä tahansa sut sitten saakin tikittämään olkoon sitä matkassasi paljon. Ja mulle saa antaa vinkkejä, mistä ikigai löytyy.

❤:lla Johanna


18 comments:

  1. Juuri viime viikolla mies näki meidän ovella ketun, niitä kun tuppaa täälläkin liikuskelemaan. Poika taas oytaisi krtun lemmikiksi, jos se olisi mahdollista.
    Viekasta viikkoa sinulle Johanna ❤️🦊

    ReplyDelete
    Replies
    1. Apua miten paljon tuli kirjoitusvirheitä... Himpuran nakkisormet ja pienet puhelimen näppäimet.

      Delete
  2. Haa, kettujahan pidetään onnentuojina! Tuon selvempää merkkiä ei voi olla. Toisaalta teidän taloudessa onni kukoistaa, ehkä kettu oli tulossa osingoille.

    Mä en voi tehdä puhelimella mitään kirjoitusta vaativaa oikeastaan. No, tekstarit, mutta siinäpä se. Oli se ennen helpompaa, kun kirjoituskoneella paukutteli menemään ja puhelimeen vaan huusi haloo.

    Onnekasta viikkoa Outi!

    ReplyDelete
  3. Aah, nuo kengät ovat ihanat! (Ehkä itse vaihtaisin nauhat..)
    Lähin paikka, jossa olen nähnyt täällä ketun, on Alppila ja siellä Sturenkatu. Luulin ensin koiraksi ja odottelin taluttajaa kulman takaa, mutta kun sellaista ei tullut, niin katsoin tarkemmin.
    Mulla on kaksi kirjaa tallessa lapsuudesta ja toinen niistä kertoo ketuista. Siinä on uskomattoman hienot kuvat! Kirja on Astrid Bergman'in Pikku-Mikko ketunpoika (Otava 1954) ja minä olen saanut tuon näemmä syntymäpäivälahjaksi vuonna 1970. Voin yrittää ottaa joistain kirjan mustavalkoisista kuvista kuvia ja laittaa ne blogiin.
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Piti vielä laittaa, että Aleksi Lydman aloitti mielestäni uransa maalaamalla uniikkeja kettutennareita ja on sen jälkeen laajentanut muihin eläimiin sekä tuotteisiin. Tämä ei siis ole (maksettu/ilmainen)mainos, mutta koska tuli ketuista mieleen, niin jos haluat tutustua hänen tarjontaansa, niin laitan linkin. ;)
      https://www.kenkamaakari.fi/

      Delete
    2. Kettuaiheinen postaus tehty. Kiitos inspiraation antamisesta! :D

      Delete
    3. Mikko-kettu olikin aika suloinen! Kiitos, kävin lukemassa ja katsomassa kuvat.

      Ja voi että tuota Kenkämaalaria. Siellähän olisi juuri passselit tossut mulle. Nämä mun on espanjalaisen Gobyn tekemät ja heillä näyttäisi olevan näitä taas saatavilla. Paljon myös muita hauskoja aiheita.

      Ketut ovat sopeutuvaisia ja selviävät ehkä parhaiten siitä, että metsät katoavat ja luontaiset metsästymaat. Kaikkiruokaisina osaavat norkoilla myös asutummilla seuduilla.

      Mukavaa viikkoa Stansta!

      Delete
  4. Asun pientaloalueella ulkoilualueen läheisyydessä ja täällä on alkanut näkymään kettuja. Alueen FB-ryhmässä on paljon kuvia kesyimmästä ja leikkisimmästä ketusta. Viimeksi näin kuvat, joissa kettu kävi nappaamassa pihalta koiran pallon ja leikki sillä itsekseen. Kettu on kuulemma yrittänyt saada koiria leikkimään kanssaan ja on nukkunut jollain pihalla auringossa vakituiseen päiväunia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kettua! Mä varmaan yrittäisin mennä leikkimään sen kanssa. Ihan kamala ajatus, että kettu-rukalla ei ole leikkikaveria. Ja jos on jo vanhemmista erossa ja sisarukset lähteneet omille teille, niin ekstrovertti kettuhan siinä ihan frustroituu.

      Kettu onneksi sopeutuu ympäristön muutoksiin ja pärjää hyvin myös ravinnon suhteen. Ei tarvitse olla joka ilta sama sapuska kuonon alla.

      Delete
  5. Kettuja näkee nykyään aika yleisesti jopa kaupungin keskustojen puistoissa. Turussa vuosia sitten näin ketun Urheilupuistossa joka on aika keskustaa. Tai nykyään sen nimi taitaa olla Paavo Nurmi Stadion. Mutta kettu siellä juoksi.
    Aivan ihanat nuo kenkäsi enkä yhtään ihmettele että ne melkein vietiin jaloistasi.
    Ihanaa viikkoa sinulle<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana ajatus, kettu pinkomassa oikealla stadionilla. Mulle tuli nyt mieleen Pekka Töpöhäntä kirjat ja joku, jossa järjestivät urheilukisat.

      Mä rakastan näitä kenkiä syvästi. Jopa siinä määrin, että en raaski käyttää. Ovat erityisiä päiviä varten. Tosin juuri huomasin, että näitä olisi taas saatavilla. Goby myy myös muita kivoja kuvioituja kenkiä.

      Ihanaa viikkoa Kristiina!

      Delete
  6. Ketut ovat niin ❤️🦊Tässä ihan lähelläni oli kettuja kun muutin tänne, tien toisella puolella olevassa isossa luinnontilassa olevalla alueella. Näin kerran yhden ihan läheltä, ja hetken tuijotimme toisiamme. Sitten se alue rakennettiin täyteen,ja kettujen alue hävisi. Kuulemma niitä näkee nykyään joskus tämän asuinkaupunkini hiekkadyynipuistossa. Ihanat kettupopot! Täällä näkee monella nuorella tatuointeja, ja löytyy monta tatuointistudiota, mutta itse en ole koskaan halunnut tatuointia ihooni. Kaunista viikkoa Johanna❤️🦊

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, mä haluaisin tuijotella kettua silmiin. Voisi olla aika hypnoottinen kokemus. Lähimmäksi olen päässyt kettua Lake Tahoella ja kyllä meidän katseet ainakin kohtasivat, jos ei muuta. Mulla on kuvakin jossain, mutta en eilen sitä löytänyt.

      Mä en ole tatuointityyppiä, en ollenkaan. Mutta jos lapsi tarvitsee harjoittelukanvasta, niin kyllähän sitä pitää uhrautua. Hän voi sitten opetella seuraavaksi tatuointien poistoa. Vai pitäisikö mun vaan pyytää, että maalaisi mulle jotkut kengät kettuaiheella...?

      Delete
  7. Kesällä näkyikin Lappeenrannassa citykettu: https://www.flickr.com/photos/timokoo/51357610973/in/album-72157719635032088/ 😊 En tiedä onko sama paikka kuin mainitsemasi, mutta tytär oli Japanis ekan kerran käydessään jossain kettupuistos, jossa pääsi ihan lähelle. Sitte kun oli meidän tulkkina toisella reissulla, niin oltiin apinojen keskellä ja temppelissä, jossa kulki ympäriinsä kauriita. Ja ittekseen kävi silloin jossain karhupuistossa.

    Isoimmat eläimet oli kun kävin lasteni kans Uumajan lähellä hirvipuistossa, olivat pienestä kasvatettu ja niitä sai silittää (kevyet naiset pääsi jopa selkään). En kyllä olis halunnutkaan istua, niitten karva on kuin porstan harjaksia, jotka uitettu jossain öljyssä: https://www.flickr.com/photos/timokoo/27733225544/in/album-72157670412292422/
    (sori, mutta lisää!: apinapaikka ja kauriit)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nämä ovat hyviä vinkkejä. Käsittääkseni kettumetsä ei ole kamalan kaukana Tokiosta, luotijunalla vajaa kaksi tuntia. Tai siis matkaa on, mutta aikaa ei mene nopealla junalla kauan.

      Kauriit olisivat myös paikallaan. Ne ovat valtavan kauniita. Hirivä en ole nähnyt kuin kerran keskellä tietä möllöttämässä öiseen aikaan. Onneksi jokin osa hirvestä heijasti (ajattelin että silmä, mutta joku väitti, että hirvien silmät eivät heijasta valoa) ja hiljensin vauhtia. Olisi muuten tullut rumaa jälkeä.

      Karhut ovat ihania. Maalaava Juuso-karhu olisi kiva nähdä.

      Delete
  8. Luulinkin ensin, että poikasi on jotenkin "tatuoinut"/ maalannut nuo kengät ;) No uniikit ovat joka tapauksessa ja herättävät varmasti huomiota.
    Täällä päin on joskus pyörinyt sellainen kapinen kettu. Vähän hirvittää kissan puolesta, jos sattuu joku kettu tulemaan pihaan. Ihan kivoja, jos pysyvät kauempana ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei näitä kenkiä, mutta kyllä hän on joitakin kenkiä koristellut. Mä kyllä tykkään kettupopoista. Odotan, että sää viilenee ja saan ne taas jalkoihin.

      Meidän Felixkin on aika pieni. En tiedä miten ketun kanssa kävisi jos vastatusten sattuisivat. Yksi päivä kävin hakemassa takapihalta pois, kun naapurin katolle laskeutui kolme suurta korppikotkaa.

      Delete
    2. Kääk! 3 korppikotkaa! Aika hurjaa!

      Delete