Go Muffin Butt

Tein tänään pitkän lenkin. Kaliforniassa asuessa kaipasin metsiä kroonisesti ja niitähän täältä meiltä löytyy. On myös riittävästi rakennettuja polkuja ja väyliä, joilla eivät syksyisin lemmekkäiksi ryhtyvät kuparipääkäärmeet (onks tää oikea käännös copperhead-käärmeelle?) etsi seuraa. 

 

Kävelin jyrkkää mäkeä alas, kun vastaan pyristelivät herra ja rouva pyörillään. Rouvan vauhti tyssäsi ennen huippua, mutta herra vispasi kuin viimeistä päivää. Rouva siinä toisiamme sivuuttaessa vielä kannusti miestä: go muffin butt! Mua hymyilytti ja en tohtinut edes kääntyä katsomaan minkälaiset muffinsit siellä mäen päällä vilkkuivat. Vaihdoimme muutaman sanan ja tuntuisi olevan yleinen ongelma, että kun kaverin kanssa lähtee reippailemaan, niin usein tulee nähneeksi enemmän toisen selkää ja sitten jossain vaiheessa sekin katoaa horisonttiin. 

Moni asia luonnistuu multa henkisesti paremmin englanniksi kuin suomeksi. Kannustaminen on yksi niistä. Awesome! Well done! Great, nice, perfect, I´m so proud of you. Amazing, good for you. Harvemmin suomeksi hihkun, että loistavaa, upeaa, mainiota, loistosuoritus, oon niin ylpeä susta. Mutta nähtävästi olen jotain saanut suustani suomeksikin: lapset sanovat mulle aina silloin tällöin, että hyvää työtä äiti.

Lasten uidessa kilpaa muistui usein mieleeni isäni kommentti, kun ei koulussa ollut mennyt ihan toivotulla tavalla. Isä kuittasi koepaperin ja sanoi, että yrität sitten ensi kerralla paremmin. Lasten kanssa meille muodostui vitsiksi, että ei sen niin väliä, missä päässä tuloslistaa nimi komeilee kunhan on ensimmäisenä. Tämänkin kerran olin tarjonnut lohdutukseksi, kun lapsi oli pettynyt suoritukseensa ja jäi kisan hännille. 

Liikkuessa iskevät parhaimmat ajatukset. On oikeastaan aika hauska mietiskellä aluskasvillisuudessa luikertelevia käärmeveijareita, jotka yrittävät löytää mielitiettyä ja kainosti kysellä, että olisitko mun kaa. Eihän se nyt niin paljon poikkea 90-luvun savuisista yökerhoista, joissa tielle osui monenlaisia luikertelijoita. 

Olen yrittänyt ottaa oppia puutarhatonttujen elämänasenteesta: välillä on vain hyvä pötkötellä ja vartioida kasvia, joka selän takana kasvaa. Käsi poskella tammen juurella voi hiljentyä ja antaa mietteiden tulla. Tänään mun hiljentyminen palkittiin ruhtinaallisesti: polun yli loikki peura. Emä ylitti väylän ensiksi ja kohta perässä kipitti vasa. Miten joku voikin liikkua niin sulavasti, olla niin kaunis ja ylväs.

Jos tänä viikonloppuna yrität mitä tahansa, niin mulla on sulle kolme sanaa: Go Muffin Butt! Ja älä koskaan unohda, että sun kuppikakut on parempia kuin muiden. My cupcakes are better than yours. Tämän viisauden oli joku veitikka laittanut autonsa takalasiin.

❤:lla Johanna, kannustavalla tuulella