Friday, October 1, 2021

Go Muffin Butt

Tein tänään pitkän lenkin. Kaliforniassa asuessa kaipasin metsiä kroonisesti ja niitähän täältä meiltä löytyy. On myös riittävästi rakennettuja polkuja ja väyliä, joilla eivät syksyisin lemmekkäiksi ryhtyvät kuparipääkäärmeet (onks tää oikea käännös copperhead-käärmeelle?) etsi seuraa. 
 

Kävelin jyrkkää mäkeä alas, kun vastaan pyristelivät herra ja rouva pyörillään. Rouvan vauhti tyssäsi ennen huippua, mutta herra vispasi kuin viimeistä päivää. Rouva siinä toisiamme sivuuttaessa vielä kannusti miestä: go muffin butt! Mua hymyilytti ja en tohtinut edes kääntyä katsomaan minkälaiset muffinsit siellä mäen päällä vilkkuivat. Vaihdoimme muutaman sanan ja tuntuisi olevan yleinen ongelma, että kun kaverin kanssa lähtee reippailemaan, niin usein tulee nähneeksi enemmän toisen selkää ja sitten jossain vaiheessa sekin katoaa horisonttiin. 

Moni asia luonnistuu multa henkisesti paremmin englanniksi kuin suomeksi. Kannustaminen on yksi niistä. Awesome! Well done! Great, nice, perfect, I´m so proud of you. Amazing, good for you. Harvemmin suomeksi hihkun, että loistavaa, upeaa, mainiota, loistosuoritus, oon niin ylpeä susta. Mutta nähtävästi olen jotain saanut suustani suomeksikin: lapset sanovat mulle aina silloin tällöin, että hyvää työtä äiti.

Lasten uidessa kilpaa muistui usein mieleeni isäni kommentti, kun ei koulussa ollut mennyt ihan toivotulla tavalla. Isä kuittasi koepaperin ja sanoi, että yrität sitten ensi kerralla paremmin. Lasten kanssa meille muodostui vitsiksi, että ei sen niin väliä, missä päässä tuloslistaa nimi komeilee kunhan on ensimmäisenä. Tämänkin kerran olin tarjonnut lohdutukseksi, kun lapsi oli pettynyt suoritukseensa ja jäi kisan hännille. 


Liikkuessa iskevät parhaimmat ajatukset. On oikeastaan aika hauska mietiskellä aluskasvillisuudessa luikertelevia käärmeveijareita, jotka yrittävät löytää mielitiettyä ja kainosti kysellä, että olisitko mun kaa. Eihän se nyt niin paljon poikkea 90-luvun savuisista yökerhoista, joissa tielle osui monenlaisia luikertelijoita. 


Olen yrittänyt ottaa oppia puutarhatonttujen elämänasenteesta: välillä on vain hyvä pötkötellä ja vartioida kasvia, joka selän takana kasvaa. Käsi poskella tammen juurella voi hiljentyä ja antaa mietteiden tulla. Tänään mun hiljentyminen palkittiin ruhtinaallisesti: polun yli loikki peura. Emä ylitti väylän ensiksi ja kohta perässä kipitti vasa. Miten joku voikin liikkua niin sulavasti, olla niin kaunis ja ylväs.

Jos tänä viikonloppuna yrität mitä tahansa, niin mulla on sulle kolme sanaa: Go Muffin Butt! Ja älä koskaan unohda, että sun kuppikakut on parempia kuin muiden. My cupcakes are better than yours. Tämän viisauden oli joku veitikka laittanut autonsa takalasiin.

❤:lla Johanna, kannustavalla tuulella

14 comments:

  1. Olipa hyvän mielen postaus! Tai ainakin minä täällä hymyilen, kiitos! 😊
    Tosin sain kyllä mielikuvan siitä miltä se "Muffin Butt" mahtoi näyttää, uups. Itse olisin ehkä uteliaana ihmisenä vilkaissut.
    (Jos haluat nähdä kuvan revontulista, niin poikkea StanstaLandiassa..)
    Leppoisaa lauantaita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kun kiva, kiitos! Hyvää tuulta ei ole koskaan liikaa.

      Ihanat revontulikuvat! Mä olen viimeksi tainnut nähdä revontulet ihan lapsena, silloin joku kerta näkyivät Keski-Suomessa. Mutta illalla torkuilta taisi isä herätellä katsomaan. Mieleen on jäänyt.

      Delete
  2. Ihanaa kannustusta❤️ja hih, muffin butt😁Mahtavaa että sinulla hyvät ulkoilumaastot siellä, missä vli rentoutua. Ja nähdä peuroja❤️Minäkin kaipaan metsää, mutta täällä omalla alueellani ei sellaista ole, tosin bussilla pääsee jonkinlaiseen metsään. Kaunista viikonloppua sinulle Johanna ❤️

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rakennettuja ulkoilureittejä riittää ja varmaan löytyisi aika helposti lisääkin. Olen tyytynyt nyt näihin muutamiin tietämiini.

      Kaliforniassa oli kurjaa, kun ei ollut metsiä eikä satanut. Vaikka olihan siellä palmuja ja meri. Metsä on kuitenkin tärkeä itselleni, minkä tälle suomalaiselle perimälleen voi. Nyt kaipaan järviä.

      Delete
  3. Mun peppu ei oo muffin vaan kunnon cake :D
    Leppoisaa viikonloppua ihana Johanna <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun taitaisi sitten olla pannukakku :(

      Ihanaa alkavaa viikkoa Outi!

      Delete
  4. Kannustamista ja hyvän palautteen antamista olen pyrkinyt opettelemaan elämäni aikana. Päivä päivältä se sujuu helpommin ja luontaisemmin, vaikka välillä tuleekin takapakkeja. Meillä ei lapsuuden kotona kauheasti kannustusta tai kiitosta herunut, joten ihan alkeista on pitänyt kasvattaa pään sisälle uusi malli. Ihan kohtuullisesti se on tainnut onnistuakin 😊.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta tuo. Ei meilläkään kehuttu tai kiitelty kovin. Taisi olla ajatuksena, ettei vaan ylpisty.

      Musta on tullut aika hyvä kehuja ja kiittelijä. Yleensä toimii paremmin kuin epäkohdista huomauttelu ja lyttääminen. Mikähän siinäkin oikein on... Mutta kasvulle on varaa. Aina ei edes ihan hoksaa, kun olisi kiitoksen paikka.

      Delete
  5. Replies
    1. Niin kai me suomalaiset kiitetään työstä :) Sun kirjoitukset ovat monena päivänä pelastaneet synkkyydeltä ja saaneet hymynkareen huulille. Toisinaan röhönaurun. Että hyvää työtä.

      Delete
  6. Jäin miettimään, onko tuo kannustaminen täällä niin automaattista, kuin monessa muussa maassa, tuskin. Kyllähän se kivalta silti tuntuu. Sain yhtenä päivänä työsähköpostin, joka oli laitettu jonkun uuden positiivisuuspalaute -sovelluksen kautta. Ihan tavallinen juttu, mutta joku oli tehnyt siitä palautteen. Kivalta tuntui tylsän työpäivän päätteeksi :)
    Tarmokasta tiistaita sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitosta on kiva saada. Usein juuri niistä tavallisista jutuista, joita tekee joka päivä, mutta jäävät huomiota vaille. Se jos mikä on saavutus, kun jaksaa rutiineja päivästä toiseen. Ja jos vielä pystyy pitämään työn jäljenkin tasalaatuisena.

      Tarmo on vielä vähän hakusessa, mutta eiköhän se tuolta jostain taas kylkeen lyöttäydy. Seuraava koira voisi kyllä olla nimeltään Tarmo. Tarmoa aina tarvitaan.

      Delete
  7. muffin butt :D :D :D
    Amerikkalaiset osaavat kannustuksen ja kehumisen paljon suomalaisia paremmin. Suomessa painaa edelleenkin ankea luterilainen ja vaatimattomuuden kultuuri, ei saa kehua ketään, ettei kehuttava ylpisty.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mut on ainakin kasvatettu niin, että mitä vähemmän kehuu, niin sen parempi. Kuinka nenä pystyssä sitä kulkisikaan jos olisi kehuttu pienestä pitäen...

      Kyllä vaan. Ja täällä osataan myös toisten lasten kehuminen ja kannustaminen. Mulle se ei esim. uintikisoissa niin luontaisesti tullut, mutta amerikkalaiset vanhemmat estoitta kehua retostelivat niin omat kuin muidenkin mukulat. Ja tsemppasivat.

      Delete