Sunday, August 8, 2021

Sisu

Jouduin pohdiskelemaan sisua pitemmän kaavan mukaan. Tuttava oli kuullut radio-ohjelmassa suomalaisesta sisusta ja alkoi kysellä, että mitä se oikein on. Suomalaiselle ei tarvitse sisun perimmäistä olemusta selvittää, jokainenhan  sen tietää. Mulla meni siis sormi suuhun. 


Aloitin kestävyydestä ja rohkeudesta, harmaan kiven läpimenemisestä. Kerroin, että koska olosuhteet ovat niin karut, niin väkisinkin kasvaa yritteliäisyyttä. Aikoinaan maatalousyhteiskunnassa piti elanto saada lyhyinä kasvukausina vinhaa vauhtia tai muuten hukka peri. Teollistuminenkin tapahtui pakon sanelemana ripeästi, kun itäiselle naapurille piti hoitaa sotakorvaukset sassiin. Ei sopinut jäädä odottelemaan mitä tapahtuu jos korvaukset jäävät maksamatta. Pimeyteen ja kylmyyteen on pitänyt sopeutua, ankariin olosuhteisiin mukautua. Suo, kuokka ja Jussi ovat verenperimässä. 

Kerroin myös, kuinka olen lapsia tsempannut, että kiperän paikan tullen heillä on salainen ase: sisu. Se on syntymälahja. Mä en tiedä ovatko lapset ottaneet lahjan kuinka tosissaan, mutta omaa mieltäni se on rauhoittanut. Jos on luja usko, niin ihmeitä tapahtuu. Usko ja toivo ovat sellaisia velikultia, että siirtävät vuoria paikoiltaan. Tai ainakin helpottavat vuoren löytämistä. 

En tiedä tuliko tuttavani hullua hurskaammaksi selityksestäni. Itse koin sen riittämättömäksi. Olisi niin paljon helpompaa, kun kaikki tietäisivät sisun merkityksen.  

Kävelyretkellä löysin tonttu-ukon, jolta ei sisua puuttunut: pontevasti hän kannatteli koko puun painoa harteillaan. Luulen, että harteilla saattaa olla myös koko metsän tasapaino. 


Vaan kertokaapa te viisaampina miten määrittelette sisun? Mitä sisu on? Tästä olisi hyvä muovata nyt hissipuhe. Siis sellainen, että lyhyen hissimatkan aikana saa selvitettyä sisun mahdollisimman kattavasti. 

Kauneimpia saamiani kohteliaisuuksia on, kun joku on kuvannut minua sisukkaaksi. Ei sen puoleen, on mua sanottu joskus pahansisuiseksikin. Mutta se on toinen juttu.

❤:lla Johanna