Saturday, May 29, 2021

Uudet (vanhat) kumitassut

Aloitan kukkasten kuvin, sillä hivelevät silmiä ehkä enemmän kuin kumitassut. Tätä puutarhaa ihailen ohi kävellessäni. Usein käy mielessä, että ehkä mulle sopivampi aikakausi olisi ollut jokin viktoriaaninen, jolloin viestintä oli hienovaraisempaa. Kukkasin kerrottiin asioita ja pääteltiin yhtä jos toista. Voittaa se ainakin tämän someajan, kun lehtitietojen mukaan ihmisten kännyköihin ja sometileille  lävähtää kuvia milloin minkäkinlaisista värkeistä. Lähettäisivät edes kesäkurpitsojen ja munakoisojen kuvia. Sanoisin, että ihmisessä on eroottisinta mielikuvitus ja mielenkiintoisempaa on se, mikä on kätketty kuin se, mikä on kaikkien töllisteltävänä. Mutta mähän olenkin kalkkis. 


Taaskaan en tiedä kukan nimeä. Unikkoja mietiskelin, mutta ei taida olla edes sukua.


Jokunen viikko sitten lauantaina ovikello soi ja poika siellä seisoskeli. Äiti, mä ostin auton! Voi herran pieksut. Mä en ole kovin monta kertaa nähnyt poikaa niin onnellisena. Siinä se nyt sitten oli, kaiken työn ja uurastuksen tulos. 

Kuulin vasta joskus tammikuussa, että poika pisti opinnot yhdeksi lukukaudeksi jäihin. Opiskelu oli etänä  ja sekin omalta osaltaan vähän laski intoa. Toinen syy oli sitten päästä oman itsensä herraksi. Meillä oli vielä silloin kolme autoa, mutta se kolmas auto oli milloin kenelläkin ja sitä ei saanut aina ottaa, vaikka sillä ei kukaan olisi menossa ollutkaan. Täällähän ei pääse minnekään ilman autoa ja kerran poika joutui perumaan työvuoronsakin pizzalähettinä, kun lupaa ei herunut. Siispä työpaikan vaihdos ja kokopäivätöihin, opinnot telakalle ja omaa autoa hankkimaan. Ja tietysti työmatka sellainen, että taittui jalan, rullaladalla tai pyörällä. 

Työ kaupan deliosastolla on näin sivusta katsoen ollut aikamoista. Koskaan ei tiedä monelta pääsee pois, vaikka aika olisi työvuorolistaan merkitty. Asiakaskunta on vaativaa ja iltavuorot päättyivät usein puoliltaöin, vaikka olisi pitänyt jo kymmeneltä päästä kotiin. Työkaverit sairastivat paljon ja jättivät vain kylmän viileästi tulematta. Mutta hyvin poika jaksoi. Olen ylpeä. 

Huomenna on viimeinen vuoro delissä ja sitten alkavat työt puutarhapalvelussa eli ruohonleikkaajana. Välillä on muitakin projekteja: puiden istutusta, kivipengerrysten rakentamista, raivausta. Päivät ovat kymmenentuntisia ja työaika maanantaista torstaihin. Kuuma ja hikinen kesä tulollaan. 

Työpaikka löytyi viidakkorumman avulla. Rouva, jonka mies omistaa puutarhayrityksen on töissä samassa kaupassa ja oli sitten kerran kysäissyt, että kiinnostaisiko tulla perhefirmaan töihin. Työnäyte piti toki antaa, mutta töitä oli paiskittu vajaa tunti, kun pomo sanoi, että tervetuloa jos  kelpaa. Palkka nousee muutaman dollarin tunnilta ja viikonloput ovat vapaat. Joku kanta-asiakaskin oli jo kysellyt, että kiinnostaisiko sua muut työt. Sanoin pojalle (tai mieshän hän jo on), että tuon parempaa kehua ei voi saada. 



Ei niillä tienesteillä mitään luksusautoja ostella, auto on samaa vuosimallia kuin poika. Mutta voi sitä ilon määrää siitä, että pääsee itsenäisesti liikkumaan. Toisin on vähän nuoremman kaverin laita, joka osti uuden uutukaisen auton, arvoltaan n. 18 000 dollaria. Hän on yksi onnekkaista, joka high schoolin jälkeen piti välivuoden ja pandemian alkaessa joutui tarjoilijan töistä pois. Yhteiskunta tukee 300 dollarin shekillä viikottain. Moni osavaltio on nyt kieltäytynyt näistä valtion avuista. Ihmiset eivät halua mennä töihin, kun työttömyyskorvaus on suurempi kuin palkka olisi. Tuttuni joutui hankaluuksiin, kun tilasi iltaruuan perheelle ravintolasta. Maanlaajuinen ketju oli pistänyt ovet kiinni neljä tuntia aikaisemmin, kun iltavuoroon ei löytynyt työntekijöitä. Nyt olisi töitä, vaan ei tekijöitä. Löytyi se tilattu ruokakin, kun joku oli tullut ovia avaamaan aterian hakijalle. 


Mutta mitä musta kertoo, että tykkään erityisesti kieloista ja juhannusruusuista? Auringonkukat ovat huikeita myös. Ja gerberat.  Ei sen puoleen, mä tykkään kaikista kukista vaatimattomista uljaisiin, rönsyileviin ja veistoksellisiiin saakka. Värilläkään ei ole väliä. 

Ai niin. Netti ei toimi siksi, kun kaapeli on vissiin tulollaan. Talon sisällä on tehty jotain ja ulkona jotain ja nyt vielä pitää sitten yhdistää nämä kaksi. Netitön elämä ei ole herkkua ja tätäkin postausta tulin Starbucksin viereen parkkiin naputtelemaan. Toivottavasti alkaa pian pelittää. Voi muuten mun toiveeni viktoriaanisesta ajasta tulla karulla tavalla toteen. 

❤:lla Johanna


Wednesday, May 26, 2021

Alkoi tuntua vanhalta

Ihan kesken kaiken kauppamatkan alkoi tuntua vanhalta. Löysin ihanan prinsessa Dianan koristaman purkin teetä ja pakkohan se oli ostaa. Englantilainen tee on yleensä hyvää ja Diana on prinsessojen prinsessa. 


Kassaneidille totesin, että oli ihan pakko ostaa Dianan vuoksi. Ai jaa, kenen? Niin, prinsessa Dianan. Kukas hän sitten on? Oli, hän oli prinsessa. Mitäs hän sitten teki? Hänestä piti tulla kuningatar, mutta on tulevan kuninkaan äiti ja kuoli vuonna 1997. Aijaa, mä synnyin 1998. 

Siis miten voi olla maailmassa ihminen, joka ei ole kuullutkaan prinsessa Dianasta? Siinä se ostosta maksaessa iski: mä olen vanha. Ei tietenkään nuoremmat polvet häntä tunnista tai tiedä, vaikka hän aikansa tunnetuin nainen olikin. 


Naapurimme Rhonda toi tervetuliaiskimpun. Kahdeksan vuoden aikana naapurit ovat vaihtuneet aikalailla, mutta Rhonda perheineen juuri muutti naapuriin silloin kahdeksisen vuotta sitten, kun me muutimme pois. Hän näytti säilyneen ennallaan, mutta minä en. On kuitenkin kiva, että naapurissa on ennestään joku tuttu. Muutoin näyttäisi siltä, että nykyisin ei enää niin harrasteta pikkuleipien ja kakkujen kanssa uusien tulokkaiden tervehtimistä. 



Minkälainen olisi ollut Dianan elämä? Tänä kesänä hän täyttäisi 60 vuotta. Olisiko hän päässyt yli koettelemuksistaan hovissa? Olisiko tosi rakkaus löytynyt? Mä olen aina miettinyt, että miten joku voi näyttää niin prinsessalta kuin hän näytti. Hankintalistalla on vielä Diana, Princess of Wales memorial tartanista valmistettu baskeri. Ehkä sitten seuraavalla Skotlannin matkalla...


 ❤️:lla Johanna, aika vanha

Thursday, May 20, 2021

Videotervehdys ja vähän mun työpaikan näkymiä


Mä olen usein laittanut kuvia työpaikkani maisemista ja kirjoittanut kuulumisia. Kuvasin teille pienen pätkän, jotta ympäristöstö saa paremmin selkoa. Videolla on myös ääni, kun kuvailen näkymää, mutta nappulat pitää ehkä laittaa kaakkoon. 

Kivoja uutisiakin on: tytär tulee kotiin jo parin viikon kuluttua! Olen innoissani ja onnesta soikeana. Puolisen vuotta on mennyt nopeasti. Meillä on jo suunnitteilla monenmoisia leipomuksia. Netti ei vieläkään toimi ja tämän blogin käyttely on hankalaa puhelimen kautta. Sydämellinen kiitos kaikille, kun olette kommentoinneet ja tsempanneet. Sitä ei ehkä sieltä matkan päästä ymmärrä, mutta viestinne ovat tärkeitä ja niitä päivän iloisempia pilkahduksia. Se videotervehdys on tuolla alinna, kesto on reilun minuutin. Mä en saannut sitä millään hiissattua ylimmäksi tai edes päivityksen keskelle :)

                                                                             ❤️:lla Johanna


Tuesday, May 18, 2021

Stonehenge - tai ainaskin melkein

Ihmeellisiin asioihin törmää, kun poikkeaa vähän tavalliselta kulkureitiltä. Olen kävellyt tämän nyppylän ohi vuoden verran suunnilleen muutamana päivänä viikossa. Eilen kävin sitten nyppylän päällä. Siellähän odotti kivimuodostelma, penkit, kaunis näky. 




Vietin pari edellistä kevää ja kesää riipimällä rikkaruohoja pihamaalta. Meidän erityisyys on crabgrass. Se leviää kulovalkean lailla, juuret ovat vahvat ja ulottuvat. Kun se alkaa vallata nurmelta tilaa on tosi kyseessä. Paras tapa päästä siitä eroon on kitkeä. Ja minä tyttöhän kitkin. Saatoin olla tunnin parikin nyhtämässä pahalaisia. Nurmikko pelastui, vaikka välillä näytti aika pahalta. Nyt joku muu saa sitten nauttia kätteni tuloksista. Yritin löytää suomalaista nimeä ja rikkaverihirssi näyttäisi olevan käännös. Sikäli osuva, että kynnet verillä sitä peijakkaan rikkaruohoa sai maasta nyhtää.

Sunnuntaina läksin takapihalle keräämään käpyjä. Yhden säkin jälkeen alkoi into ja toivo hiipua, käpyjä riittää useammallekin oravalle useammaksi vuodeksi. Männynneulasten alla on ollut ruoho. Nyt kaikki on kuollut ja vihreää näkyi vain naapureiden pihoilla. 

Kipitin sänkyyn makaamaan ja syljeskelemään kattoon. Pihamaa pitää kunnostaa, sillä asukasyhdistys varmaan alkaa kohta lähettää nootteja. Mua hävettää hoitamaton talon ympärys. Jos talon haluaa myydä, niin nurmi nyt ainakin pitää olla, vaikka istutuksia ei olisikaan. Männyt ovat niin suuria, että pelottaa kesän ja syksyn myrskyt. Nuo kun alkavat katkeilla, niin ei hyvää seuraa. Ja jos taas taloon jää pitemmäksi aikaa olisi kiva, kun männyt olisivat matkoissaan, tilalla lehtipuita ja kaunis pihapiiri. Jotenkin tuntui, että paras vaihtoehto on jäädä vain sänkyyn syljeskelemään.




Kuulin tänään uutisen, että yhä kovempia otteita otetaan käyttöön, jotta ihmiset ottaisivat Covid-rokotteen. Yksi osavaltio arpoo rokotettujen kesken miljoona dollaria. Floridassa rokottajat ovat lähteneet ihmisten ilmoille ja yrittävät rokottaa kenet vain saavat kiinni. On tämäkin niin hullua: meillä on rokotteita vaan ihmiset eivät niitä halua.

Maskipakko kumottiin viime perjantaina ja voi kuinka ihmiset näyttivät olevan innoissaan. Joku kirjoitti Nextdoor neighbor -apin sivuille otsikolla ”Freedom”. Mun järkeen ei ihan käy, miten maskien käyttö ja vapaus liittyvät toisiinsa, mutta kai siinäkin jokin logiikka on. Mä en kiirehdi kasvosuojan poisjättämisen kanssa. Oikeastaan on aika kivakin, kun voi irvistellä kaikessa rauhassa. 

Bensatilanne on helpottunut. Viikonloppuna n. 70% asemista oli ilman polttoainetta, mutta luku oli eilen n. 60%. Seurasin viikonloppuna Gas Buddy -aplikaatiosta jos lähihuoltsikoille tulisi bensaa ja tulihan sitä sitten n. mailin päähän sunnuntaiaamuna. Kävin heti aamutuimaan tankkaamassa. Parin viikon päästä tilanteen pitäisi olla taas normaali.

Alakuvassa talon vierustaa. Tuohon pitäisi taikoa nurmikko (etupiha on samassa kunnossa). Tuija (se harottava puuraasu) taitaa olla parhaat päivänsä nähnyt. Sen voisi ehkä jättääkin, sopisi hyvin talon emännän tyyliin.


❤️:lla Johanna, käpysavotassa







Thursday, May 13, 2021

Ei bensaa (eikä nettiä)

Hassuja aikoja eletään. Kiristäjät sulkivat öljynjakelun tärkeimmän putklinjaston (Colonial Pipeline) itärannikolla ja huoltoasemat myyvät ei-oota. Yritin eilen käydä tankkaamassa kotimatkalla ja ihmettelin, kun yhdelläkään bensiksellä ei näkynyt aamuisia sankkoja jonoja. Ei näkymyt, kun oli polttoaineet myyty. 


Kyllähän tämä pistää miettimään sitä, kuinka haavoittuvaisia monet systeemit ovat. Mitäs jos tulevana takuuvarmasti kuumana kesänä joku päättää hakkeroida sähköntuottajien systeemit? Vedenjakelun? 

Kuvernööri ja kaikki kynnelle kylenevät tahot vakuuttivat, että polttoainetta on riittävästi, no panic. Eivät ihmiset sellaista vakuuttelua usko. Yksi jos toinen ryntäsi huoltsikalle ja tankin lisäksi tankattiin varatankkikin. On sitten mistä ottaa. Mä laskeskelin, että mulla riittää menovesi ensi viikon tiistaihin tai keskiviikkoon, sitten on ajot ajettu. Tänään kuului kuitenkin uutisia, että öljy taas virtaisi ja rekoilla lähdetään myös ajamaan. Viikonloppuna tilanteen pitäisi normalisoitua.

Huhujen mukaan hakkeroijat saivat 5 miljoonaa dollaria ja Colonial Pipeline ”avaimen”, jolla toimintojen lukitus ei kuitenkaan auennut. Jokatapauksessa meille asiakkaille näkyi vain lappu luukulla.


Netti ei vieläkään toimi. Viime viikolla oli sanottu, että ehkä tällä viikolla saataisiin työ tehtyä, mutta kohta on viikko mennyt. Kieltämättä moni asia on käymyt hankalammaksi ilman nettiä. Tänään huomasin, että pari viikkoa sitten maksamani lapsen opintolainojen lyhennykset olivat jääneet menemättä perille. Pankkitililtä ne näytti menneen, mutta lainanantaja oli hylännyt. Molemmat syyttelevät toisiaan. Sikäli sikamaista, että lainan korko on 8% ja korko kasvaa silmissä. Onneksi luottotietoihin saakka ei ollut yltänyt. Tai ainakin toivon niin. En ole yhtä tarkasti vahtinut sähköposteja ja tiliä, joten en huomannut heti. 

Mä olen käynyt lukemassa ja katselemassa kuulumisianne. Appelsiinipuunalla -blogin (https://appelsiinipuunalla.blogspot.com/) Jael on yksi ensimmäisiä blogiystäviäni ja tiedän, että moni muukin teistä ystävistä seuraa Jaelin kertomuksia ja kuvia kauniista Tel Avivista. Ja tiedän, että olette tällä hetkellä yhtä huolissanne kuin itsekin olen ja me kaikki toivomme tilanteen laukeavan mahdollisimman pian mahdollisimman hyvin.  Omat pienet murheet alkavat tuntua todellakin aika vähäpätöisiltä.

Toinen Covid-19 -rokotus oli viikko sitten. Täällä rokotusten väli oli neljä viikkoa. Rokotuskohta oli pari päivää aika arka ja mua väsytti muutaman päivän oikein kunnolla, mutta muuten olo on ollut ihan hyvä. Taas paljastui, että tunnollinen suomalainen toimi ohjeiden ja sääntöjen mukaan. Varasin ajan, menin varttia aikaisemmin,  kuten ohjeissa pyydettiin. Eteeni jonoon ehti ilman ajanvarausta oleva nelihenkinen perhe, joka sitten otettiin vastaan ja käsiteltiin. Odotin ensin puoli tuntia heidän takanaan, että pääsin ilmoittautumaan ja miltei toisen mokoman, että sain heidän jälkeensä piikkini. Ei sillä ajanvarauksella ollut mitään merkitystä. Toisaalta hyvä, että mahdollisimman moni rokotteen ottaa.

Suomessa on lukemani ja näkemäni perusteella sää hellinyt. Suomen toukokuu on ihana, kun kevään vihreys ja vehreys puhkeaa esille oikeastaan yhdessä yössä. Koulut päättyvät, kesä on edessä ja päivänvalo vain lisääntyy. Jäätelökioskit ja terassit houkuttavat vuoden tauon jälkeen ja järvivesikin on kohta uimalämpöistä...  


❤️:lla Johanna, Suomen toukokuuta kaivaten


Saturday, May 8, 2021

Kauppa häämöttää horisontissa

Koti laitettiin myyntiin tiistaina ja keskiviikkoiltaan mennessä oli tullut kaksi sitovaa tarjousta. Tarjous kerrallaan voidaan vain käsitellä, joten ensimmäisenä otettiin käsittelyyn eka tarjous. Täysi pyyntihinta ja muutoin maltilliset kulut (mm. kuntotarkastus). 

Onneksi oli se toinenkin tarjous. Astrologi joskus mulle analyysiä tehdessään sanoi, että aina kaksi, koska Kaksonen olen (siis horossa, en muuten). Ensimmäisen asiakkaan kanssa alkoi tulla mutkia matkaan ja välittäjä oli sitä mieltä, ettei ole ihan tavanomaista toimintaa. Ja koska ei mennyt ihan sopimuksen mukaan, niin tarjous nro 2 pääsi tarkastelun kohteeksi. Tarjous oli loppusummaltaan miltei samanlainen (siis mitä myyjälle jää käteen) paitsi, että kauppahintaa he nostivat. Nyt sitten pidetään peukut ja varpaat pystyssä, että yllätyksiä ei tule ja kauppa toteutuu. Tai mä voitan lotossa ja voin pistää stopin koko sirkukselle. Nimittäin mä tykkäsin ja tykkään edelleen tästä kodista. 



Ekan kerran eteisaulaan tullessa melkein vähän ehkä ujostutti. Tuntui aika tilavalta, mutta äkkiä siihen tottui.
 

Keittiö ja oleskelutila olivat yhtä suurta huonetta ja tykkäsin. Olisin halunnut uudistaa keittiön, ruskeat kaapit eivät olleet ihan kaikista mieluisimmat. Olisin myös hävittänyt baaritiskin ja tilalle olisi saanut tulla oikein jyhkeä keittiösaareke. Kaasulieteen rakastuin, lämpötilaa kattilan alla on helppo säädellä. Sählärinkin keittiösuoritukset paranivat. Jääkaappi ja tiskari uusittiin ja niitä tulee ikävä. Tiskari oli sellainen, josta useampana Kiitospäivänä muistin erikseen mainita kiitollisuuteni. Sen lisäksi, että astiat tulivat puhtaina ulos oli oma ritilänsä ruokailuvälineille. Tiskarin tyhjennys oli helppoa. 







Alakerran takat miellyttivät silmää, mutta olisin ehkä jossain vaiheessa halunnut tämän takan puulämmitteiseksi. Alakuvan mudroom helpotti elämää kummasti. Siihen oli kiva tulla suoraan autotallista ja kuratassut pääsi huuhtomaan kylppäriin tarpeen niin vaatiessa.



Bonushuone toisessa kerroksessa toimitti vanhimman pojan huoneen virkaa. Tilaan mahtui ihan oikea insinöörin suunnittelupöytä ja vaikka mitä. 

Masterbedroomin olenkin jo kuvannut blogiin aikaisemmin. Ei ne kirjat noilta hyllyiltä enää minnekään mahdu. Makkarin ikkunat olivat takapihalle päin ja oli kiva herätä lintujen lauluun. Mä haaveilin, että tuohon voisi rakentaa ranskalaisen parvekkeen ja juoda aamukahvit tai iltaviinit takapihaa ihaillen. 

Talviaamuisin master bathroom oli vähän viileä, mutta ei se tällaista keski-ikäistä naista häirinnyt. Oikeastaan päinvastoin. Kylpyamme oli poreilevaa mallia, mutta aika harvoin siinä tuli polskittua. 

Tytärtä vähän suosittiin. Hänellä oli oma makkari kylppäreineen ja vaatehuoneineen, kunnon sviitti. Mä vähän kaavailin, että olisin tästä tilasta tehnyt itselleni työhuoneen. Tuossa ikkunan vieressä on molemmin puolin kunnon hyllyköt ja sinne olisi mahtunut vaikka sukkalankoja... 



Pojat jakoivat kylpyhuoneen ja nuoremman pojan huoneesta sinne oli suora sisäänkäynti. Välillä oli vähän taisteluja siivouksen suhteen. Niin kauan sujui hyvin, kun mamman huolto pelasi. 



Kolmannessa kerroksessa oli sauna kylpyhuoneineen. Sanoin lapsille, että jos niin kävisi, että äiti kuukahtaisi kuumiin löylyihin, niin pitäisi muistaa, että oli mieluisa paikka siihenkin tarkoitukseen. Äiti olisi ollut tekemässä sitä, mistä mahdottomasti nauttii. 



Kolmas kerros oli miehen valtakuntaa. Hänellä oli työtila täällä ja kunnon sohvat elokuvien katselemista varten. Puntit ja flipperikin olivat tarjolla. Täällä hän vietti valtaosan ajastaan. Yövuorossa kuhkivat usein pojat kavereineen. Usein kerroksiin jäi kavereita nukkumaan. Mä yritin huolehtia, että jääkaapissa oli juotavaa ja tarjolla syötävää. Kyllä nuoriin miehiin upposi limpparia ja räksyjä & pikkuleipiä ihan kiitettävästi. Oli kuitenkin kiva, kun tiesi keiden kanssa lapset liikkuvat ja vähän voi arvailla, että mitä touhutaan. Moni amerikkalainen nuorukainen  saunoi tuolla myös elämänsä ensimmäisen kerran. Osa palasi takaisin, osa kieltäytyi löylyistä seuraavan kerran. Saksalaiset sukujuuret omaava Felix (ei meidän koira) sanoi, ettei hän ole koskaan tuntenut oloaan yhtä rennoksi. Ja meidän Felix-koira istui löylyissä enemmän kuin mielellään. 






Ikävä tulee. Mä olen aika varma, että mulla ei koskaan enää ole ihan näin ihanaa kotia. Eihän tästä elämästä koskaan tiedä, mutta tästä mulla on aika vankka hytinä. Ellei sitten siinä lotossa...

❤:lla Johanna