Friday, April 23, 2021

Hämmästyttää ja kummastuttaa ja anteeksi

Me suomalaiset ei aina ihan varmasti edes tajuta kuinka osaavia olemme. Viimeisin hämmästyksen ja kummastuksen aihe oli kukkaseppele, jonka väkersin pienelle ystävälle. Sitä kuvattiin, lähetettiin kuvia sukulaisille ja vielä piti näyttää, että miten näin kauniita seppeleitä apilankukista tehdään. Tuli vaan mieleen, että olisi pitänyt opetella pajupillin ja tuohisormuksen teko. Siinä olisikin ihmettelemistä. 

 


Ja sitten mun pitää pyytää anteeksi. Mä olen pistänyt mun läppärin jotenkin ihan kummalliseen jumiin. Mä en pääse kirjautumaan blogiini ja iPadilla päivitys on aika hankalaa. Kaikki on solmussa. Yritin vastata edellisen postauksen kommentteihin iPadillä, mutta ne vastaukset katosivat. Sama käy, kun vierailen teidän blogiystävien juttuja lukemassa ja yritän kommentoida. Edelleenkin hoidan nettiyhteyttä kännykän kautta ja se yhteys on sanalla sanoen surkea. Vielä menee kai kolmisen viikkoa ennen kuin saamme netin toimimaan. Pitkät on viikot, kun katselen suomalaisia tv-ohjelmia kännykästäni... VPN tekee kaikesta tosi hidasta. Tarkkaan ottaen en juuri tv-ohjelmia katsele, hyvä kun saan kirjoja kuunneltua. 

Olen nyt asunut sitten vissiin viikon verran vanhassa vanhassa kodissa. Aluksi meni ihan yees, mutta pari päivää sitten alkoi tuntua kuin lomamatkalla: tulee ikävä omaan kotiin. Sinne, missä kaikki toimii, missä tavaroille on tilaa ja ympäristö muutenkin mieluisa. Kaikki on toivottoman pientä, tiskariinkin menee varmaan vain puolet vanhan kodin vetoisuudesta ja jääkaappi on lilliputti. Pesukoneen lyhyt ohjelma vatkasi vaatteita kolmatta tuntia ja värit karkailivat. 



Sillan yli viipotan monena päivänä viikossa. Mulla on nyt vähän sellainen olo, että olen sillalla ja alla kuohuu tumma ja pyörteinen virta. Silta tuntuu kumman pitkältä, sivuille ei viitsi paljon katsella. Yritän vain päästä toiseen päähän ja jatkaa siitä sitten matkaa. 

Neuloosi on siitä kiva tauti, että ajatukset johonkin mieleiseen keskittääkseni näen tuolla sillan toisessa päässä sukkia, lukemattomia sukkia. Ja tietysti vielä neulomattomia. Kirjaan paperille ideoita ja ajatuksia sukista, jotka haluan antaa lahjaksi tämän vuoden jouluna. Katselen olisiko sopivia lankoja tarjolla. Mä luulen, että jouluun mennessä moni asia on kirkastunut. Toivottavasti pandemiakin olisi kukistettu. En ole (kuten ei varmaan moni muukaan) sitten syksyn 2019 pyörähtänyt missään edes yön yli. Pisin matka oli lasten joululomalla outleteille ja menihän siinä reilu tunti suuntaansa. 

❤:lla Johanna, vähän hukassa

Sunday, April 18, 2021

Norppa puussa

Piti hieraista silmiä parikin kertaa. Kyllä vain. Puunrungosta katseli norppa takaisin. Ei sen puoleen, aika usein hahmotan olentoja milloin missäkin. Kylpyhuoneen kaakeleissa on Margaret Thatcher ja saunan paneloinnissa ilmiselvä koira. Yhdessä lattiakuviossa on Elvis ja keijuja vilistää milloin missäkin.


Elämää joskus vähän hankaloittaa, kun kuvittelen esineillä olevan tunteita. Tai jos niillä ei tunteita olisikaan, niin minulla sitten on. Valikoin kaupasta mukaani tavaroita, joiden epäilen muuten jäävän hyllyyn: vähän kolhiintuneita, irvisteleviä, epätasaisia. Tuntuu pahalta, että kaikki kaverit ympäriltä myydään ja sitten tämä yksi aavistuksen tärvääntynyt kyyhöttää yksinään, kukaan ei huoli eikä halua. Ihan hullua, mutta minkäs teet. 



Poika sai kutsun päivälliselle ystävän (tyttö) perheen luokse. Viettää hän siellä aikaa muutenkin ihan kiitettävästi, mutta tämä oli nyt virallisempi visiitti. Autoin vähän miettimään passelit kukat emännälle viemisiksi. Kimppu oli pakattu muoviin, mutta muovit on jotenkin tylsiä ja ympärille löytyi keväistä silkkipaperia. 

Alakuvassa ovat vielä hoitolasten kanssa mässäillyt kakkupalat. Musta on jotenkin aivan liikuttavan ihana se hetki, kun pikkuiset ryhtyvät kakunsyöntiin ja hartaina hiljentyvät toimeen. Ei kuulu pihaustakaan ennen kuin kakku on paremmissa suissa. Ja sitten vielä haarukka nuollaan. Mutta kyllähän kakut, namit ja jääteöt olivatkin aivan erityisen hyviä silloin lapsena. Limppariakin sai puoli pulloa (pikkupullo) kahteen osaan jaettuna kerran viikossa. Jakaminen oli tarkkaa hommaa, yhtä paljon piti olla laseissa. Kiskis-karkkipussi (Fazerin parhaat) taas jaettiin mahdollisuuksien mukaan niin, että kaikki saivat yhtä monta erilaista karkkia. Oi niitä aikoja.



Kuulumiset jatkuvat edelleen pakkaamisen ja purkamisen merkeissä. Mulla on teknisiä ongelmia, kun ei ole WiFi ja läppäri on poissa käytöstä. Mä en enää osannut yhdistää läppäriä puhelimeen, jotta olisi voinut sitä kautta päivittää blogia. Nyt työskentelen iPadillä ja hyvät neuvot ovat olleet kalliita. Tylsää, kun kaiketikin ihan perushommiin tuhraantuu paljon aikaa. Kuten nyt siihen, että miten luodaan henkilökohtainen hotspot ja saadaan se padiinkin toimimaan. Onneksi on google. Mielessä tosin on käynyt, että ei taida muutaman vuoden kuluttua olla toivoakaan pärjätä minkään teknisten vempainten kanssa. Ollapa lankapuhelin.

Ihanaa viikkoa! 

❤️:lla Johanna, tekniikan ihmelapsi

Monday, April 12, 2021

Kiitos Liisa! Ihana on saapunut

Voitin Hopeinen Kuunsilta-blogin arvonnasta askartelulehti Ihanan. Kiitos Liisa! Four Catsin sanoin: Liisa, missä oletkaan, sulle vertaa ei ole päällä maan. Oli todella sydämellistä ja anteliasta lähettää palkinto tänne saakka. Olen ihan otettu. Liisan blogissa on tälläkin hetkellä arvonta, kannattaa käydä katsomassa.  


Mulla ei ole tainnut koskaan olla askartelulehteä. Nyt kaduttaa. Ja harmittaa. Jos lehdet ovat näin ihania, kuin tämä Ihana, niin mulla on mennyt paljon sivu suun. On sellainen olo, että sisäisen neulojan rinnalle syntyy kohta sisäinen askartelija. 


Liisa muisti mua myös kortilla, hurmaavalla tervehdyksellä. Sanoma oli juuri sitä, mitä lääkäri olisi varmaan määrännyt. Kuka päätät olla tänään? Valintoja ei tule kovin tarkkaan miettineeksi, kun pakko/kiire/tapa tai jokin muu sanelee, että näin tämä nyt tehdään. Mä mietin koko päivän valintojani. Miksi tein kuten tein, mikä mua kannusti tai hillitsi. Mitä olisin halunnut valita. Voi pojat ja tytöt. Mä olen pitkään tasapainoillut ja yrittänyt säilyttää balanssin milloin kenenkin hyväksi. Mitäpä jos heilauttaisi vaa'an ihan eri asentoon, piut paut välittäisi muiden tasapainosta ja miettisi vain omaansa. Kortti sai tänään aikaiseksi myös sen, että jätin monta asiaa sanomatta tai keskityinkin siihen, mikä on mennyt hyvin. Yleensäkin yritän antaa kiitosta, mainita kaiken hyvin sujuneen, mutta tänään pinnistelin vielä vähän lisää. 


Kortti palautti mieleeni myös hiljan käymäni keskustelun tyttären kanssa. Ilmoitin hänelle, että musta tulee nyt osa-aika psykopaatti. Kuuntelin nimittäin podcastin herrasta, joka oli saanut ihan virallisen diagnoosin psykopaattiudestaan. Hänelle herätys oli lapsen piirros, jossa lapsi kuvasi isää tummanpuhuvana möhkäleenä ja äitiä kevyenä, valoisana keijukaismaisena hahmona. Tosielämän Kaunotar ja Hirviö. Lopullinen silaus oli kuitenkin hetki, kun psykopaatti saattoi veljensä hengenvaaraan tietoisena riskistä ja kertomatta siitä. Kun asia selvisi veljelle, katkesivat välit (and no, it's not William and Harry). 

Herra Psykopaatti kertoi, että hänellä ei ole mitään tunteita koskien muita. Ihan sama itkeekö tai nauraako joku. Omatunto ei soimaa, ei tule ahdistusta teki sitten mitä vain. Hän halusi kuitenkin yrittää normaalisti hyväksyttävää tunnetulkintaa läheistensä vuoksi. Ja valitteli, että vie ihan hitokseen aikaa yrittää ottaa toiset ja heidän tunteensa huomioon. 

Tunteiden vastakohdaksi usein mielletään äly. Eihän se niin ole. Tunteiden vastakohta on tunteettomuus, älyn älyttömyys. Jos on joskus tavannut ihmisen, jolle tunteet (omat tai toisten) eivät sen enempää merkitse, niin tietää, kuinka toivotonta elämä on. Kuin seinälle puhuisi (ja sillä seinälläkin on varmaan enemmän tunteita). Jos itket, se tulkitaan yritykseksi manipuloida, vaikka itseasiassa vuodattaisit hirvittävän määrän stressiä ja surua kropastasi kyyneleiden muodossa. Jos yrität jotenkin ymmärtää mistä toinen on tullut, mielletään se dissaamiseksi ja haukkumiseksi. Jos yrität jotenkin asettua samalle aaltopituudelle, tulkitaan se heikkoudeksi.  Olen tullut siihen tulokseen, että empatia on varsinainen risti kantajalleen. Tuoko empaattiselle ihmiselle mitään iloa taito myötäelää? Vai lisääkö se vain surua ja tuskaa? Näitä funtsiessa tuli mieleeni, että olisi mahtavaa kääntää tunnerekisteri päältä pois ja vain mennä porskuttaa. Välittämättä siitä, mitä omat teot (tai sanat). saavat aikaan toisissa. 

Tytär totesi, että äiti, sä olet kind, kiltti. Sanoin, että kindness on ihan yliarvostettua. Tyttären vasta-argumentti oli pistämätön: No mumsy. Kindness is a virtue. Ystävällisyys on hyve. Totta, ystävällisyys (kiltteys, tämä on taas aika vaikea suomennettava) on yksi seitsemästä hyveestä, joka ilmenee myötäelämisenä. Lupasin, että olen osa-aika psykopaatti muille kuin lapsille. Ja hoitolapsille. Koirille. Eläimille. Kilteille ihmisille... Musta ei ehkä heti alkuunsa tule kovin hyvää osa-aika psykopaattia, mutta yritetään. 




Kotona alkaa olla jo aika avaraa. Kävin tänään töiden jälkeen viemässä yhden muuttokuorman. Huomenna tiistaina mun ystäväni A. täyttää 2 v. ja vien hänelle ja isosisarukselleen leivonnaisia. Kysyin äidiltä luvan, että saamme herkutella. Lahjakin on hankittu. Leivonnaisia sai ostaa kaksi pakkausta yhden hinnalla, joten tällä kertaa oli silmäniloa kuviinkin. Kuorrutus oli tehty maapähkinävoista. Keijukainen löytyi omiasta varastoista. 



Kiitos vielä kerran Liisa. Oli ihana selailla lehteä, uppoutua suunnitelmiin. Sain uusia ajatuksia ja intoa. Ehkä on muutonkin jälkeistä elämää. 

❤:lla Johanna, osa-aika psykopaatiksi ryhtyneenä

Sunday, April 11, 2021

Sielu kaipaa pilkille

Kuluneen viikon olisin istunut mieluummin vaikka räntäsateessa pilkillä. Ketuttanut on kuin pientä oravaa jäisen kävyn kimpussa. Olen pakannut minkä ehtinyt.  


Perjantaina töistä kotiin tullessa en ollut ihan varma mistä talosta sänkyni löytyy. Tulin ensiksi tänne vanhaan kotiin. Sekä kahvinkeitin että vuoteet olivat kadonneet. Toisaalta netti toimi ja oli aika helppo päättää, että nukkuuko yönsä lattialla vai sängyssä. Jäin vanhaan kotiin ja nukuin suhteellisen makoisasti muutaman viltin päällä. Nuorempi poika kyseli tekstarilla yömyöhään töiden jälkeen, että minne pitäisi mennä yöksi. Hänen ratkaisussaan olennaiseksi tekijäksi muotoutui ruoka: lattia kelpasi leposijaksi kunhan vatsa ei murissut. 

Kävin perjantaina myös rokotettavana. Olisin halunnut Modernan rokotteen Pfizerin sijaan, mutta Modernaa ei ollut tarjolla. Molemmat ovat suunnilleen yhtä tehokkaita, mutta Moderna on valmiiksi annosteltu, kun taas Pfizeria joutuvat rokotteen antajat annostelemaan. Kyllä mä luotan meidän terveydenhoidon ammattilaisiin, mutta olisi siinä yksi virhe vähemmän tapahtuvaksi. Pölisin ihan päättömiä hermostuksissani. Olen piikkikammoinen. Hoitaja kertoi antaneensa yli 1000 rokotetta helmikuusta alkaen. Hän mua kannusti ja kehotti pölisemään lisää. Kun piikki oli tuikattu höläytin vielä kyyneleet silmissä, että "bless your heart" (kääntyy vähän huonosti suomeksi tämä eteläisten osavaltioiden siunatkoon sydäntäsi -ilmaisu, mutta lämmintä kiitollisuutta sillä kuvasin). Kaupassa (rokote annettiin Walgreens -kaupassa) katselin hyllyjä vielä vartin ajan kehotuksen mukaisesti jälkioireiden varalta. Kysyin, että minkälaiset tuntemukset olisivat mahdollisia ja sanan huimaus kuullessani alkoi maailma jo muka vähän heilua ja korvissa humista. Kuvitteellisten oireiden lisäksi ainoastaan rokotekohta tuli kipeäksi. Sitä jomottikin sitten oikein kunnolla lauantaina. 


Lämpö ja sää ovat olleet kohdillaan. Kaivelin leveälierisen hatun varjostamaan kasvoja ja niskaa. Parina päivänä lämpöä oli jo melkein 30 C astetta. Senkin puoleen on käynyt mielessä, että pilkkiminen ei ole ollenkaan hassumpi tapa viettää aikaa. En olisi halunnut kesän kuumuuden alkavan ihan vielä. 



Kaappien kätköistä löytyi unohtamiani valokuvia. Alimmassa kuvassa olen n. 30-vuotias, ehkä vuoden vajaa. Juhlien teemana oli 50- tai 60-luku ja sen mukaan olen pynttäytynyt. Oli hauskat juhlat. Ikävä kyllä en osaa muita tansseja kuin jenkkaa ja taisin talloa muutamat varpaat sinisiksi. Sorit siitä.


Joku kysyi edellisessä postauksessa, että minne muutamme. Muutamme tästä vanhasta kodista vielä vanhempaan kotiin n. puolen kilometrin päähän linnuntietä. Tila pienenee puolella (n. 400 neliötä n. 200 neliöön), lehtipuut vaihtuvat havupuiksi, saunaa ei ole, kokokylppäreitä on kolme vähemmän, ei kodinhoitohuonetta, kaasuliettä, kuraeteistä, valmiiksi rakennettuja hyllyköitä ja autotallikin vain kahdelle autolle. Naapurit ovat lähempänä ja sijainti ei ole yhtä rauhallinen. Talo on ihan ok, ei siinä mitään. Se ei alunalkujaankaan ollut oma valintani, kun sen vuonna 2003 ostimme. Olisin halunnut toisen samanhintaisen talon, vähän eri sijainnilla mutta vähän paremmin varusteltuna. Sen(kin) äänestyksen hävisin. Vanhempi koti on ollut vuokralla viimeiset melkein kahdeksan vuotta ja kyllähän sen huomaa. No, aika aikaansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin. 

❤:lla Johanna

Saturday, April 3, 2021

Sorry Royal Mail


Kirjoitin edellisessä postauksessa kuinka soitin Royal Mailille ja yritin saada käännytettyä tyttären takaisin käännytetyn paketin tyttärelle. Oli turhauttavaa tietää, että paketti oli vain parin kilometrin päässä tyttärestä ja mitään ei voinut tehdä. Paketti oli vääjäämättä palaamassa takaisin Pohjois-Carolinaan. Teksti vielä  tuossa alla. 

(Lähetin tyttärelle pääsiäistervehdyksen paketin muodossa. Seurantatiedoista näin, että paketti oli päätynyt pikkuiseen skotlantilaiseen kylään paria tuntia aikaisemmin. Ja laitettu takaisin Amerikkaan. Osoitetiedot olivat puutteelliset. En ihan niin vähästä lannistunut ja kaivoin Royal Mailin puhelinnumeron netin syövereistä. Jonotin parikymmentä minuuttia ja sitten keskustelimme. Keskustelun sisältö: mitään ei voi tehdä, kun pakettiin on laitettu leima "return to sender", palautetaan lähettäjälle. Selvitimme ongelmankin yksissä tuumin. Meidän posti oli tulostanut papereihin osoitteeksi 60, kun sen olisi pitänyt olla 6d. Ihmettelin, että eikö sitä pakettia voisi nyt vain käännyttää takaisin, kun ongelmankin tiedämme ja paketin päälle olen omin käsin kirjoittanut kyllä oikean osoitteen. Ottaa ja lukee sen siitä. Ei voi, kun on leimattu "return to sender". Ei voida tehdä mitään, kun on leimattu. Olin laittanut käsintäytettyyn tulliselvitykseenkin oikean osoitteen ja tyttären puhelinnumeron, mutta mitään ei voida tehdä, kun on leimattu.. Mulle tuli mieleeni jokin Neil Hardwickin komedia. Tylsyyteen kuoleva virkamies, joka toistaa yhtä lausetta ja kaikkensa yrittävä asiakas. No, suklaapuput nyt reissaavat takaisin tänne. Näkivätpähän maailmaa ja lähetys maksoi 26 dollaria. Kai tämänkin voi lisätä resumeen vaikka nimikkeellä matkanjärjestäjä. Kyllä mä penäsin virkailijalta, että jos hän voisi keksiä jonkin keinon pysäyttää paketin käännytys. Hän oli hetken hiljaa ja totesi, että paikallinen postimestari ei ota vastaan puheluita. Käsitin, että postimestarilla olisi ollut valtuudet leiman peruutukseen. Toivottavasti eivät koskaan tuikkaa leimaansa johonkin todella tärkeään, vaikka siihen postimestariin, joka ei ota puheluja vastaan.)


Perjantai-aamuna tuli tekstareita tyttäreltä, kuulumisia. Ja sitten "also" eli lisäksi... Videolla kuului tyttären ääni: you did it, you crazy woman, you did it (sä teit sen, sä hullu nainen, sä teit sen). Seurasi kuva paketista, siitä samasta joka oli leimattu jo takaisin lähetettäväksi. Mä en tiedä mitä tapahtui. Vastasiko postimestari puheluun vai katsoiko joku kristallipalloon ja näki oikean osoitteen. Joku kuitenkin teki enemmän kuin virka vaati. Paketti meni kuin menikin perille! Puhelutiedoista näin, että puheluni Royal Mailille kesti 32 minuuttia. Jonotukseen meni varmaan 29 minuuttia. Kutsuisin tätä työvoitoksi. Ensimmäisenä kuitenkin tuli mieleeni, että miten mä lähettäisin kiitoskortin. Pikkuisten suklaapupujen ei tarvinnutkaan matkata takaisin meren yli, tytär sai perinteisen pääsiäisherkun, mä säästin 26 dollaria ja hyvän mielen määrää ei voi rahassa mitata. Ja tyttären poikakaverikin  sai suklaapupun. 

Vanhempi poika kyseli viikolla, että onko meillä suunnitelmia pääsiäiselle. Ei ole. Nuorempi poika on illan töissä ja saimme mieheltä tekstarin (päiväkäskyt tulevat tekstareiden muodossa), että pakkaaminen on syytä aloittaa, laatikoita on hankittu. Vajaan viikon päästä perjantaina alkavat muuttotoimet. Mua ei huvita laittaa pääsiäistä. Ei sen puoleen juhannusta tai jouluakaan. Vanhempi poika oli kutsuttu ystävänsä (tyttö) kotiin pääsiäisillalliselle. Oli kyllä aika ihanaa, että hän kuitenkin varmisti, että onko suunnitelmia.  Sovimme, että laitamme hänen kanssaan huomenna sunnuntaina lounaan yhdessä. Nämä mun pääsiäiskuvat ovat parin vuoden takaa. Puput ovat pakattuina jossain varastossa, kuten peilikin. Talossa on hiljaista ja jotenkin se jo kuulostaa tyhjältä, vaikka täällä vielä jollain tapaa olemmekin. Ehkä vuoden päästä löytyy taas inspiraatioa ja pääsiäinen tuntuu juhlalta. Who knows.





Kiitos Royal Mail. Ja anteeksi, kun usko ei riittänyt. Ja perhosten kohtalosta huolestuneille: perhoset pääsivät vapaaksi luontoon keskiviikko-iltana. 

❤:lla Johanna

Thursday, April 1, 2021

Perhoshoitaja

On yksi asia, jota en ymmärrä: elämä. Ei kai elämää ymmärrettäväksi ole tehtykään, vaan elettäväksi, mutta silti. Miksi joskus on pitkiä kuivia kausia, jolloin ei sada, ei tapahdu mitään? Miksi sitten taas toisinaan ei mitään muuta olekaan, kun tapahtumia toisensa jälkeen? 

Pääsiäispossut



Olen saanut työssäni lisää vastuuta. Hoidan nykyisin myös perhosia. Hoitolapset olivat saaneet lahjaksi perhosfarmin. Muutaman päivän ajan seurasimme, kuinka täydellinen muodonmuutos toukasta perhoseksi tapahtuu. Mun tehtäväni oli syöttää perhosia. Syke nousi, kun varovasti ujutin appelsiinin lohkon nautiskeltavaksi. Onpahan taas uusi taito ja vastuualue resumeen lisättäväksi. 



Maailmaan on iskenyt nannyvaje. Lastenhoitajia ei vissiinkään ole riittävästi. Jos olisi lankapuhelin, niin nyt se soisi siihen malliin, että luuri kimpoaisi pidikkeestään. Päivittäin tulee yhteydenottoja ja tiedusteluja. Tänään mulla oli elämäni ensimmäinen haastattelu nanny agencyn eli lastenhoitajia välittävän toimiston kanssa. Päädyin tilanteeseen vähän vahingossa. Koska päätin jatkaa vakioperheen kanssa aloin katsella jos löytäisin lisätunteja satunnaisesti tehtäväksi. Löytyikin kiva ilmoitus, mutta se oli välityspalvelun kautta. Hain työtä ja päädyin haastatteluun ja todennäköisesti välitystoimiston listoille. 

Kyllä mua vähän jännitti, kun etähaastattelu alkoi. Puhelinhaastattelut ovat ok, mutta kuvavälitteinen tuntuu vieraalta. Felix onneksi päätti tulla avuksi ja hyppäsi syliini. Haastattelu sujui sen jälkeen mukavasti koiraa rapsutellen. Mä en tykkää olla valokuvattavana, en ota selfieitä enkä harrasta FaceTime tai muutakaan toimintaa, jossa oma naama näkyy. Pakko on kuitenkin yrittää pysyä maailman menossa mukana. Testailin etukäteen, että valaistus ja tausta ovat kunnossa, kuvakulma sopiva ja että osaan käyttää tekniikkaa. Äänen olin sitten unohtanut säätää ja sähläilin oikein somasti. 

Lähetin tyttärelle pääsiäistervehdyksen paketin muodossa. Seurantatiedoista näin, että paketti oli päätynyt pikkuiseen skotlantilaiseen kylään paria tuntia aikaisemmin. Ja laitettu takaisin Amerikkaan. Osoitetiedot olivat puutteelliset. En ihan niin vähästä lannistunut ja kaivoin Royal Mailin puhelinnumeron netin syövereistä. Jonotin parikymmentä minuuttia ja sitten keskustelimme. Keskustelun sisältö: mitään ei voi tehdä, kun pakettiin on laitettu leima "return to sender", palautetaan lähettäjälle. Selvitimme ongelmankin yksissä tuumin. Meidän posti oli tulostanut papereihin osoitteeksi 60, kun sen olisi pitänyt olla 6d. Ihmettelin, että eikö sitä pakettia voisi nyt vain käännyttää takaisin, kun ongelmankin tiedämme ja paketin päälle olen omin käsin kirjoittanut kyllä oikean osoitteen. Ottaa ja lukee sen siitä. Ei voi, kun on leimattu "return to sender". Ei voida tehdä mitään, kun on leimattu. Olin laittanut käsintäytettyyn tulliselvitykseenkin oikean osoitteen ja tyttären puhelinnumeron, mutta mitään ei voida tehdä, kun on leimattu.. Mulle tuli mieleeni jokin Neil Hardwickin komedia. Tylsyyteen kuoleva virkamies, joka toistaa yhtä lausetta ja kaikkensa yrittävä asiakas. No, suklaapuput nyt reissaavat takaisin tänne. Näkivätpähän maailmaa ja lähetys maksoi 26 dollaria. Kai tämänkin voi lisätä resumeen vaikka nimikkeellä matkanjärjestäjä. Kyllä mä penäsin virkailijalta, että jos hän voisi keksiä jonkin keinon pysäyttää paketin käännytys. Hän oli hetken hiljaa ja totesi, että paikallinen postimestari ei ota vastaan puheluita. Käsitin, että postimestarilla olisi ollut valtuudet leiman peruutukseen. Toivottavasti eivät koskaan tuikkaa leimaansa johonkin todella tärkeään, vaikka siihen postimestariin, joka ei ota puheluja vastaan. 


Sähköpostista löytyi Kaufmanin ajatus: "You are what you love, not what loves you", olet sitä mitä rakastat, et sitä mikä rakastaa sinua. Jostain syystä miete kolahti. Miten aina muistaisi, että muut eivät määritä minua, minä määritän itse itseni. Parasta tietysti on, jos nämä kaksi olisivat yhteneväisiä. Voisi elää sen ajatuksen kanssa, että muut näkevät minut sellaisena kuin tunnen itseni olevan. 

Huhtikuu. Billie Holidayn "April in Paris" on ollut kiehtova laulu. Kuuntelin sen taas muutaman kerran huhtikuun kunniaksi. Olisi ihana kuunnella laulua joskus jonain huhtikuisena päivänä Pariisissa. Unelmoidaan!

❤:lla Johanna, perhoshoitaja


P.S. 

Haastattelun lopputulema: nuori haastattelija nainen katsoi mua hyvin arvioivasti kameran kautta ja nyökytteli päätään. Sulla on hyvä tollainen isoäiti viba, meillä on paljon perheitä, jotka haluavat nimenomaan isoäitimäisen lastenhoitajan, vähän varttuneemman ja varmemman. En viitsinyt sanoa, että kuka sitä nyt mitään kovin kuumaa kissaa kattonsa alle haluaa pyörimään... On tässä ikääntymisessä siis puolensa.