Sunday, February 28, 2021

Siperia opettaa eli ruokakaupassa töissä

Muutaman laskutoimituksen jälkeen osoittautui, että pizzakuskin työ ei ole ihan ehkä kannattavinta. Vanhempi poika hakeutui uusille urille. Perustelut olivat kyllä fiksut etenkin sen jälkeen, kun pizzeriaan palkattiin niin paljon kuskeja, että kellään ei juuri ollut ajoja. Autokin kun oli vielä vähän bensarohmun puoleinen, niin päätös oli helppo tehdä. Kaveri suositteli poikaa omalla työpaikallaan ruokakaupassa ja työpaikkahaastattelu oli läpihuutojuttu.   



Kymmenen vuoden paikkeilla poika aloitti työteon (kuvat ovat niiltä ajoilta). Lemonade standistä siirryttiin yard service eli tarjoamaan ruohonleikkuupalveluja. Muistan, kun lapsi oli joskus niin väsynyt, että kävi sisällä vetämässä henkeä, että jaksoi hoitaa naapurin pihamaan loppuun. Sitkeästi hän kuitenkin työtään teki ja säästi palkkarahat ja muut. Parin vuoden päästä olikin rahaa sen verran, että sai rakentaa oman tietokoneensa, varsinainen pelikone siitä tulikin. 


Mutta olisi kuulkaa PAMilla (palvelualojen ammattiliitto) sarkaan kynnettäväksi. Olen aika kauhuissani, miten kaupan työntekijöitä kohdellaan. Ja poika on vielä töissä kaupassa, jossa asiat hoidetaan vähän fiksummin, palkkakaan ei ole minimi.

Ekana työpäivänä muu delin väki päätti, että koska uusi työntekijä on riittävän kivannäköinen, niin hänet pistetään asiakaspalveluun eikä takahuoneeseen, kuten alkuperäinen suunnitelma kuului. Siitä sitten vain sandwichejä ja muita herkkuja värkkäämään. Kysyin, että kuinka sut perehdytettiin. Annettiin esiliina ja käskettiin pitää kertakäyttöhanskat käsissä ja kyllä sillä opastuksella jo osaa siivuttaa leikkeleitä ja juustoja, rakentaa voileipiä. Niihinkään ei ole mitään ohjeita, ihan vaan jotenkin omasta päästä tai asiakkaan toiveista. Ja jokainenhan nyt osaa palvella. Lisäksi pari vanhempaa rouvaa olivat luvanneet, että jos asiakas alkaa urputtaa, niin he tulevat kyllä sulkemaan urputtajan suun. Delin väki vetää yhtä köyttä. 

Työajat painottuvat iltaan ja usein päivä päättyy klo 22. Kauppa on jo kiinni, mutta työt jatkuvat, vaikka työaika olisikin merkitty päättyväksi klo 22. Muutama ilta takaperin nuori mies paiski "ylitöitä" yli puolenyön. Mietin, että perheellinen ei voisi sellaista tehdä etenkään, jos puolisolla olisi vuorotyö. Delin porukka siivoaa työpisteensä ja joskus siinä vaan menee aikaa, kun kaikki kärventimet ja höyryttimet (mä en tiedä mitä kaikkea) pitää puhdistaa. Ei siihenkään mitään koulutusta annettu, joku pidempään töissä ollut vähän jeesasi alkuun.  

Työhöntulotarkastus oli pikahuumetesti ja siinäpä se. Henkilökunnalle ei tarjota mitään etuja, esimerkiksi alennuksia. Terveysvakuutuksen saa sen jälkeen, kun työsuhde on jatkunut vuoden. Ja vaikka ruuan kanssa ollaan tekemisissä (mm. raakaa kanaa grillataan), niin sen käsittelyyn ei anneta sen kummempaa koulutusta. Hygieniapassi, mikä se on? Ammattiliitto, mikäs se sitten on?

Ei sen puoleen, ei ole saanut pizzaa muutamana päivänä viikossa leipova toinenkaan poika koulutusta työhönsä. Tai käynyt terveystesteissä. Muutenkin työpaikalla on usein junnuketju töissä, nuoret ovat alle 20-vuotiaita, valtaosa alaikäisiä,  ja ilman minkään alan koulutusta. Mä en jostain syystä enää nykyisin ole kovin innostunut tilaamaan pizzaa...

Ihka ensimmäinen palkkashekki suunnilleen kymmenen vuoden takaa.

Mutta niin se on, että Siperia opettanut itse kutakin. Vanhemmalla pojalla on selkeät suunnitelmat ja tästä työstä ei kuulemma eläkkeelle jäädä. Olen hyvilläni, kun hän pärjää erilaisten ihmisten kanssa, eri työporukoissa. Ja niin mukavasti oli työura alkanut, että itse ruokakaupan johtaja oli käynyt tuomassa lahjakortin. Heti ekalla viikolla töitä oli seitsemän päivää putkeen, päivät järjestään yli 8 tuntisia ja aina ei edes ruokataukoa ehtinyt pitää. Työkaverit olivat kiitelleet, että näin hyvää vasta-alkajaa ei vielä ole ollut ja olleet tyytyväisiä tarmokkaasta toiminnasta. Tosiasiahan on, että jos sattuu kuhnailijan kanssa sulkemisvuoroon, niin työaika voi venyä pikkutunneille. 

Selkisihän sekin, miksi työpaikka lohkesi helposti: edellisellä viikolla delissä oli lopettanut kolme työntekijää. Siellä ei kukaan jaksa kovin pitkään :)

❤:lla Johanna, aikas ylpeä äiti


Thursday, February 25, 2021

Teknologiariesaa ja Facebook

Kyllä nyt on taas aikoihin eletty. Tekisi mieli tarttua pesäpallomailaan ja käydä hakemassa itselleni puhelin lasin läpi (meillä on nyt yö). Tai eihän se mitään auttaisi, kun SIM-kortti pitäisi myös aktivoida. Mies päätti vaihtaa puhelinpalveluiden tarjoajan. Uusi SIM-kortti tuli uudelta yritykseltä ja kaikilla muilla perheessä puhelimet toimivat, paitsi mulla. Tänään pääsin salapoliisintyössä niin pitkälle, että näyttäisi siltä, että vanha palveluntarjoaja on lukinnut puhelimeni. Laskutkaan eivät ole maksamatta, joten olisi hauska tietää miksi. Asiaahan on vaikea puhelimettomana selvittää, kun eivät edes tarjoa chatti-palvelua. Mä haluaisin takaisin ne ajat, kun puhelimella vain soitettiin ja tekstattiin.  



Onneksi on neulonta! Tänään tilasin lisää lankoja. Paljastan apajan täälläkin, jos kaikki toimii kuten pitää. Mä voisin neuloa päivin ja öin. Tosin olen huomannut, että öiseen aikaan jälki ei ole aina kovin kaunista ja virheitä tulee muutenkin enemmän. Harjoitteluahan tämä on, mutta on mielenkiintoista nähdä mitä piirroksista syntyy. 

Kaksosten synttärit ovat kulman takana ja pojalle tein hänen toiveidensa mukaisesti sukat violetistä ja keltaisesta. Yhdistelmä ei ollut ihan sellainen, joka ensiksi olisi tullut mieleeni, mutta yritin toteuttaa toiveen jotenkin. Nämä ovat mun ensimmäiset kirjoneulesukat koskaan. Tummansiniset sukat ovat jo toiset (Kainuun kukka niissä kukoistaa). Öhöm. Ja kun sukkien vartta ja sen ihka ensimmäistä kuviota silmäilee, niin tokkiinsahan tein heti alkajaisiksi virheen. Alempi sukka on virheellinen ja ensimmäisenä neulomani, ylemmässä kuvio on oikein. Jotenkin luin ruutupaperia väärin. Yksi lapsen hellittelynimistäkin on sukkaan ikuistettu. Se oli kyllä sekä harjoittelun että ankaran piirtämisen ja sommittelun takana. Mä annoin sukat yli viikon etuajassa, en malttanut pitää synttärisukkia h-hetkeen saakka jemmassa. Mä olen näistä aika ylpeä ja poika oli innoissaan. Luotto on luja äidin kaikkivoipaisuuteen ja hän jo kyseli villapaitaa. Lupasin vielä muutaman sukkaparin, muutamien lapasten ja pipojen jälkeen alkaa harkita asiaa. Vastalahjaksi lapsi opetti mulle, miten painepesurilla pestään auto. Onkin nyt taas tosi uljakas menopeli, kun monien viikkojen pöly on poishuuhdottu. Mulla oli olo kuin James Bondilla, kun pitelin paineperusin pistoolia kaksin käsin ja lasettelin menemään. 



Mä en ole koskaan oikein ihan käsittänyt Facebookin syvintä olemusta. Mutta koska "kaikki" siellä ovat, niin laitoin sitten bloginikin. Tästä klikkaamalla pääsee Omamaamansikan Facebook-sivuille. Mä olen tuolla yhtä eksyksissä kuin puhelimeni kanssa täällä kotona. En ymmärrä mitä pitäisi tehdä. Anteeksi! Mä varmaan rikon kaikkia etikettejä ja sääntöjä, kirjoitettuja ja kirjoittamattomia. Menee vain yli ymmärryksen ja jakauksen. Kyllä on niin ikävä lankapuhelinta. Ja puhelinkoppeja, vaikka ne aikamoisia pajatsoja olivatkin. On ikävä pajatsojakin. Kymmenellä pennillä saattoi saada monta markkaa. Ja markalla monta merkkaria tai soittaa vaikka Neiti Ajalle tai kuunnella listahittejä. Taksinkin sai joko soittamalla tai viittomalla eikä jotain Appia säätämällä. Nyt pitää Uberille tai Lyftille kuvailla missä kohtaa seisoo ja mitä on päällä. Harvinaisen hankalaa ihmiselle, joka on aina eksyksissä. Tai näkyisihän se siitä puhelimesta, kun osaisi oikeasta paikasta katsoa läsnäolonsa. Ihan kuin olisi sokkotreffeillä. Paitsi käsittääkseni sokkotreffit ovat nykyään tindereitä ja yllätysmunia- ja kanoja odotellaan joko ikääntyneiden tai paranneltujen kuvien kanssa. Oli se niin paljon helpompaa, kun poika harrastuksissa tai välitunnilla kysyi, että lähetkö mun kaa.

Onneksi jotkut asiat pysyvät samoina: kahvi on kuumaa, suklaa makeaa ja villalanka tuoksuu lampaalle. Jos mulla joskus on vielä kädessä toimiva puhelin, niin se on ihme ja kumma. Tai ainakin työvoitto. 


❤:lla Johanna, teknologian hampaissa

Sunday, February 21, 2021

Hyväntekijä Dolly Parton

Kukapa ei tietäisi ainakin nimeltä Dolly Partonia. Itse muistan hänet Rauta magnolioiden kotikampaamon omistajana Truvy Jonesina, joka toteaa: "Laughter through tears is my favorite emotion". I will always love you on niin törkeän hyvä laulu, että ihokarvat nousevat pystyyn pelkästä ajatuksesta. Mutta mun suosikkini taitaa olla Partonin lohkaisu jossain haastattelussa: "It takes a lot of money to look this cheap". Häneltä kyseltiin silloin kauneusleikkauksista. 

Vielä vuosi sitten en tiennyt, että Dolly Parton on todellinen hyväntekijä pienille lukutoukille. Imagination Library on toiminut vuodesta 1995 ja lähettänyt tähän mennessä yli 152 miljoonaa kirjaa lapsille. Partonin oma isä ei osannut lukea ja fiksu nainen ymmärsi, että lukeminen ja kirjat ovat menestyksen ja onnen avain. 



Tenneseessä köyhääkin köyhemmissä olosuhteissa lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Parton haluaa, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus hyvään elämään. Imagination Libraryn jäseneksi voi kirjautua heti syntymästä ja sen jälkeen joka kuukausi kotiin postitetaan kirja aina siihen saakka, kun lapsi täyttää viisi vuotta. Kirjasto toimii Yhdysvaltojen lisäksi Kanadassa, Australiassa, Irlannissa ja Isossa-Britanniassa. 

Coat of Many Colors on sekä suosittu laulu että lasten kirja. Rahaa on vähän, kengät irvistelevät, vaatteet ovat paikatut ja uusista ei ole toivoakaan. Perheen äiti saa käsiinsä tilkkuja, joista ompelee takin tyttärelle. Onnellisena tyttö pukee uuden takin ylleen ja menee kouluun vain huomatakseen, että muiden mielestä takki ei ole laisinkaan niin hieno. 






Varmaan vain sellainen, joka itse on seisanut tuossa ringin keskellä ja tullut kiusatuksi jostain syystä voi käsittää kuinka riipaiseva tarina tämä on. Kirjan tyttö ymmärtää, että tärkeintä elämässä ovat perhe ja rakkaat ihmiset. Mulle tulee tästä kuvasta huono olo. Kuva on kauniisti piirretty, mutta kiusaaminen välittyy. Porukalla yhtä vastaan, kukaan ei puolusta. 













Posteljoonin kantamat kirjat ovat ajankohtaisia, toisinaan sekä englanniksi että espanjaksi ja aina niissä on myös jokin suurempi ajatus takana. Milloin puhutaan tunteista värien avulla, milloin aisteista tai siitä, kuinka jääkarhu voi huolehtia pienestä sudenpennusta. 

Imagination Library antaa lukuohjeita vanhemmille ja huolenpitäjille. Jo pienelle vauvalle pitäisi lukea 15 minuuttia ainakin viitenä päivänä viikossa. Vaikka lukija osaisi kirjat jo ulkoa olisi niitä syytä lukea usein ja hartaasti. Yhdessäolo, sivujen tutkiminen, kysely ja ilo tekevät lukuhetkestä erityisen. 

Mä tykkään etenkin kirjasta Maple. Maple-tyttö saa pikkusiskon, Willown. Kaunis kuvitus, vuodenajat, kasvaminen - kirjassa on ihan kaikki. 
 






Dolly Parton ei ole 9 to 5 -työntekijä. Intohimo, taito ja tahto ovat yhdistyneet niin, että upean taitelija- ja businessuran lisäksi hyväntekeväisyystyö on levittänyt paljon iloa ja apua. Sen lisäksi yli 152 miljoonaa kirjaa on päätynyt innokkaisiin käsiin, uteliaisiin mieliin. Ja luku vain kasvaa. Onneksi Parton päätti tehdä töitä 5 to 9.

"5 to 9, you keep working, working, working
Working 5 to 9, 'til your dreams, come true
Working 5 to 9, you keep dreaming, dreaming, dreaming
5 to 9, 5 to 9, you can do it"

❤:lla Johanna 

Sunday, February 14, 2021

Älyä lisää!

Sattuiko kenenkään muun silmiin Iltalehden juttu älykkyyttä lisäävistä harrastuksista? Jonkin sortin tutkimus vakuutti, että neulomalla voi älykkyyttä lisätä 9.68 %. Soittamalla saisi vähän enemmän: 9.71%. Listalle olivat päässeet monet muutkin puuhastelut, kuten lukeminen, liikunta, meditaatio, ruuanlaitto, videopelit, puutarhanhoito. 


Ajattelin nyt kohottaa älyni ihan uusiin sfääreihin ja tilasin lankoja sen verran, että jos ei näillä Mensan ovet avaudu, niin ei sitten millään. Lankalähetystä tutkaillessa tosin mietin, että taisi olla aika optimistinen päivä tilatessa, kun näytti tulleen haalittua kaikki sateenkaaren värit. Jos joku täällä asuva innostuu, niin hankin langat WEBS-lankakaupasta. Kerälle jäi hintaa reilu 5 dollaria, kun tuotteisiin tuli automaattisesti jokin alennus. 

Alakuvan sukat matkaavat tyttären luokse Skotlantiin ja siellä päätyvät irlantilaisen poikaystävän jalkoja lämittämään. Irlannin vihreää tietysti. 


Toteutin pitkäaikaisen unelmani. Marjapuuronpunaiset perussukat ovat väikkyneet mielessäni varmaan kymmenen vuotta. Näin kai jossain kuvassa silloin aikoinaan. Mulla oli sellainen olo, että kun pumpulipilvenpunaiset sukat ovat jaloissa, niin kauas kavala maailma väistyy ja löydän sisäisen rauhan, onnen ja autuuden. Ei se kaukaa liippaa, on näissä sukissa jotain taikaa.  

Lettien neulomista pidin omille älynlahjoileni mahdottomana tehtävänä yli 50 vuotta. Hah! Mä osasin. Melkein itkin helpotuksesta, kun sain ensimmäisen letin aikaiseksi. Eihän tämä nyt niin hankalaa ollutkaan. Lettien väkerrys sopii mun kirjanpitäjän sielulle, tarkkaa ja jämptiä. Yksi pari on jo tehtynä, mutta matkalla jo Skotlantiin. Nämä luonnonväriset ovat tulossa itselleni. Yksi unelma jälleen toteutumassa. (Mä en muuten edes ymmärtänyt, että mulla on näin paljon villasukkaunelmia.)




Älynystyröiden hiomisen olen ottanut niin tosissani repertuaariin, että aloitin äänikirjojen kuuntelun. En tykkää. Puolet menee ohi ja on hermoja raastavaa yritttää löytää kohta, jossa putosi kärryiltä. Yleensä en edes yritä, tyydyn ajatukseen, että ehkä nämä kirjalliset kultajyvät viimeisen viiden minuutin ajalta ovat ikuisesti menetetty. Tai ehkä ne piiloutuivat jonnekin aivokurkiaisen ylle ja tekivät sinne pesänsä, itseni sitä tietämättä. 

Lukijan ääni on tärkeä. En edes tajunnut kuinka tärkeä  asia se itselleni on. Pari mielenkiintoista kirjaa on jäänyt alkutekijöihinsä, kun ääni ei ole sytyttänyt. Joutuisa lukutempo on tarpeen, tuumaileva tahti saa turhautuneeksi. Kaikkinaiset ylimääräiset efektit (maiskuttelut, niiskuttelut jne.) saavat äkkiä luopumaan kirjasta. Paras kokemus on ollut Raija Orasen Puhtaat valkeat lakanat. Varmaan siksikin, kun tarina on jäänyt mieleen tv-sarjasta ja hahmot tuntuivat vanhoilta tutuilta. Siinä sarjassa on tehty kyllä varmaan historian paras roolimiehitys: Miitta Sorvali, Juhani Laitala, Ismo Apell, Emilia Pokkinen... Ihan täydellistä. Lisäksi olen tykännyt Ulla-Maija Paavilaisen Suurin niistä on rakkaus (Kirsti Paakkasen elämänkerta), Kaari Utrion Ruusulaakso ja nyt Enni Mustosen Paimentyttö siivittää neulomuksiani. 

Vanhan koiran pitää kuitenkin yrittää uusia temppuja ja olen päättänyt, että musta tulee ihminen, joka kuuntelee äänikirjoja. Onhan musta tullut jo ihminen, joka neuloo sukkia. Ja koirista puheen ollen. Hoitopaikan koira on näyttänyt kovin apealta, kun puen lapsia ulkoilua varten. Siihen se on ovelle jäänyt katselemaan meidän perään. Mun sydän ei enää kestänyt, vaan otin koirankin mukaan. Osoitautui isoksi virheeksi. Koira on nuori ja kouluttamaton, joten mulla on tekemistä, että hallitsen koko köörin. Sen verran vahvakin sekarotuinen hännänheiluttaja on, että välillä saan pidellä kaksin käsin, ettei karkaa oravien perään tai autojen alle. Siihen vielä yksi taapero rattaissa ja toinen omilla jaloillaan ja illalla ei tarvitse miettiä, että väsyttääkö. Mutta on se sen arvoista: kun aamuisin menen töihin ja koira hönkii vastaan ja nuolee naaman, niin tuntuu, että kotiinhan tässä on tultu. Taapero kietoo kätensä pohkeiden ympärille ja höpöttää lavmishanna, lavmishanna. 

Sain kutsun yhden entisen hoitolapsen synttäreille. Kahdeksan vuotta on pojalla nyt ikää. Hän pyysi tänä vuonna raha- ja tuotelahjoja toimitettavaksi paikalliselle järjestölle, joka pelastaa eläimiä. Juhlat olivat ulkona ja kaikilla kasvomaskit. Tuntui pahalta, kun poika ja veljensä olivat juoksemassa syliini, mutta piti pyytää pysähtymään. Tehtiin sitten joukkohali, mutta toisistamme kaukana seisten. Reilu vuosi sitten työpäivät heidän luonaan päättyivät halaukseen. Ja usein alkoivatkin sillä.

Felix auttoi mua juhlien tärkeässä osuudessa. Jokaiselle juhlavieraalle ojennettiin kuppikakku ja juhlahattu kotiintuomisiksi. Tarkoitus oli, että kotona otetaan kuva, joka jaetaan päivänsankarin kanssa. Felix ei kauheasti innostunut, mutta hyvän asian vuoksi uhrautui. 


Tänään on ystävänpäivä ja kiitän sinua blogiystäväni ja toivotan sinulle mukavimmista mukavinta päivää! Vanha koira ottaa kutimen käteen ja aloittaa kirjan kuuntelun. 

❤:lla Johanna, Otium sine litteris mors est et hominis vivi sepultura (Seneca)



Tuesday, February 9, 2021

Pallomerihelvetti ja menninkäismökki

Lastenhoitajan työ on vähän samanlaista kuin kellosepän: hieno koneisto huolletaan ja laitetaan aikaan. Lapsi tikuttelee sitten tasaisesti, sen kummemmin edistämättä tai jätättämättä. Vaan annas olla, kun viikonloppu koittaa. Maanantaina on koneisto epäkunnossa. 


Pari viime päivää on mennyt säätäessä. Viikonloppu oli ollut sen verran riehakas isovanhempien vierailun vuoksi, että pientä vaivasi kauhea ummetus ja päivärytmi oli ihan kadoksissa. Mulla alkoi olla jo hätää myytäväksi, kun ressukka itki viiden minuutin välein ja ilmiselvästi vatsa oli kovalla. Yritin tarjota vettä, kuitupitoista syötävää, jogurttia. Ei auttanut. Päikkäritkään eivät enää onnistuneet. Ei auttanut kuin kääntää ruokakomero ylösalaisin ja löytyikin jokunen kuivattu luumu. Klo 15 syötin pari luumua nameina ja klo 16 helpotti. 

Tänään yritin saada päivärytmin oikeille urille. Päikkärit eivät meinanneen millään luonnistua.  Luulen, että perjantaihin mennessä kaikki jälleen toimii, mutta sittenhän on taas viikonloppu. 

Viikonloppuna lapset eivät olleet ulkoilleet isomman sisaruksen kertoman mukaan. Sen sijaan esille oli kaiveltu pallomeri. Kuvasta ei saa oikein käsitystä, mutta näitä palloja on tolkuttoman paljon. Ne kumotaan pomppulinnaan ja kelpaa olkkarissa hyppiä. 

Pallomeret ovat kivoja. Teoriassa. Olen aina katsellut niitä vähän syrjäkarein: pärskivät ja reuhaavat lapset tuntuvat kuorruttavan pallot pöpöillä ja siitä ne näppärästi siirtyvät kanssapomppijoihin. Räyhähenkikin pallomeressä lymyää. Se ei jätä rauhaan edes pomppimisen jälkeen, vaan jatkaa seuralaisena vielä pitkän aikaa. '

Viime päivinä olen lapioinnut värikkäitä palloja takaisin säilytyspussiin muutaman tunnin väliajoin. Pallot on kauhean kiva kaataa lattialle ja käydä niiden päälle pötköttelemään... Siinä palloja keräillessäni pikkuapulainen käy kippaamassa rakennuspalikat ja pikkuautot lattialle ja koira tulee jahtaamaan hauskasti kimpoilevia palloja louskuttaen sen minkä leuoista lähtee. Vanhemmat työskentelevät muutamien metrien päässä ja mun pitää yrittää pitää väki hiljaisena. Yritän saada koiran pannasta kiinni ja veijarin ulos, mutta leikki on niin hauska, että haukku vain yltyy. Sillä välin ihmislapsi on aloittanut kiipeilyurakan ja matkalla kohti seuraavaa kerrosta... Hei hulinaa. 



Kävelyllä löysimme mennikäisen mökin. Tai ehkä tontun. Valtavan pieni se ainakin on. Mökin vieressä on soitettu kitaraa ja kumottu cokista pullotolkulla. Vasara on unohtunut mökin eteen ja katolle sakset ja saha. Täytyy huomenna katsoa olisiko rakennustyömaa edistynyt vai onko työkalut korjattu talteen. 

Toivon, että sinun viikkosi on alkanut rauhallisemmin ja sisältää vähemmän pallomeriä ja porua. Mä olisin jo viikonlopun tarpeessa. I'm too old for this. 

❤:lla Johanna, hienosäätöhommissa

Saturday, February 6, 2021

Ruokakaupassa

Piti lähteä ruokakauppaan. Jogurtit oli loppu ja aina huomaa jotain muutakin ostettavaa. Tämä ruokakauppa on lähin, vajaan mailin päässä. Polkupyörällä tietysti kävisin sukkelaan, mutta eipä ole tullut tehtyä. Ei sen puoleen, en ole koskaan tainnut nähdä polkupyörää kaupan pihamaalla. Täällä ei vain mennä ruokakauppaan polkupyörällä. Ei ole edes pyörätelineitä.



Mä olen jotenkin turtunut siihen kuinka kiva tämä kauppa oikeasti on. Kaikkea löytyy ja kaikkea on, henkilökunta tavattoman ystävällistä ja avuliasta. Kauppa ei ole mitenkään erityinen, ei siis mikään Stockmannin herkku. Näitä kauppoja on muutamien mailien säteellä useampia ja ne ovat auki miltei yötä päivää. Heti myymälään tullessa tervehtii Starbucksin kahvit. Ennen pandemiaa tiskillä oli usein maistiaisia, leivonnaisia ja juotavia. 


Vietämme taas Super Bowl -viikonloppua ja sen vuoksi ovensuuhun oli tuotu tarvittavia tykötarpeita: kanaa muodossa jos toisessa, dippejä, dipattavia vihanneksia, katkarapuja, kakkuja... Jos ei näillä sunnuntai-iltaisesta pelistä selviä, niin ei sitten millään. Kakkujen kokoa ei ihan kuvasta käsitä, mutta puolikaskin on ihan huomattavan suuri. 





Meillä on ruokakaupoissa myynnissä viinit ja oluet, väkevät pitää hakea  ABC-kaupasta.  Tässä myymälässä on ihan älyttömän hyvät valikoimat. Erikoistarjouksessa tietysti olutta, kuinkas muuten. 24 tölkkiä alle 15 dollaria, ei paha. Tosin hintaan tulee vielä verot 4.75% päälle.  Tölkkipantteja ei ole, kierrätys on meillä alkutekijöissään. Omaa alkoholinkulutusta miettiessäni voin vain todeta, että vaikka juomat ovat helposti saatavilla, eivät ne todennäköisesti minua mitenkään innosta enemmän juomaan. Silloin ostan, kun juomia olen suunnitellut ostaa, heräteostoksia ei tule tehtyä. 


Kirjoitin pari viikkoa takaperin käyttämistäni lisäravinteista ja tässäpä vielä kuvia tämän kaupan valikoimista. Purkkeja ja puteleita on riittävästi. Nyt näyttivät monet vitamiinit olevan tarjouksessa puoleen hintaan. Tämä "buy one, get one free" tuotti alkuaikoina mulle päänvaivaa. Nyt olen oppinut, että merkintä tarkoittaa, että tuote on myynnissä puoleen hintaan. Kahta ei tarvitse ostaa, alennuksen saa yhdestäkin tuotteesta. 



Ostan lapsille jäätelöä silloin tällöin ja tätä välikköä on tullut rampattua usein. Etsin aina sopivimman tarjouksen. Nyt olisi ollut tarjolla "buy 2, get 3 free". Toisin kuin "buy 1, get 1 free" tämä taas tarkoittaa sitä, että pitää ostaa kaksi jäätelöpakettia ja saa kolme pakkausta kaupan päälle. En viitsinyt niin paljon jätskiä ostaa, vaikka sitä kyllä kuluukin. Tätä kirjoittaessa nyt mietin, että teinkö mä virheen, pitääkö huomenna mennä jätskin ostoon...? 






Kassan vieressä myytiin "GermKey" eli pöpöavainta. 12.99 oli hintaa tällä ihmevempaimella, jonka avulla saisi auki ovet, voisi näpytellä näppäimiä ja koskettaa näyttöjä vailla huolen häivää viruksista. Olisiko tämäkin nyt pitänyt ostaa...?

Yläkuva kertoo ihmisten huomaavaisuudesta. Mun auto on parkkeerattu tuon hopeanvärisen auton eteen. Paikoitan yleensä niin, että ei tarvitse peruutella ja nyt sitten älysin, että ei ollut ihan (taaskaan) fiksua. Miten saan ostokset takakonttiin. Siinä tuumaillessani juuri parkkiin saapunut hopeanvärisen auton kuljettaja peruutti omaa autoaan niin paljon, että pääsin näppärästi autolle ostoskärryjen kanssa ja sain lastattua. Liikutuin nuoren naisen ystävällisyydestä ja huikkasin "thank you", mutta en ole varma kuuliko hän kauppaan vauhdilla harppoessaan. 

Rakastan teepussiviisauksia ja eilen tuli aivan erityinen: "Älä koskaan kadun erehdyksiä. Ihaile rohkeutta, joka sai kokeilemaan jotain tuntematonta." Jep. Välillä vaan pitäisi mennä rohkeasti uutta päin ja katsoa, että mihin kummaan sitä päätyy. (Viimeksi näin toimiessani taisin joutua tänne Amerikkaan.)

Huomisen iso kysymys on Chiefs vai Buccaneers. En ole seurannut jalkapallokautta ollenkaan ja jotenkin tuntuu, että saattaa jäädä peli väliin huomennakin. Konsensus tässä meillä tuntuisi olevan, että Chiefs olisi mieluisa voittaja. Joukkuetta kai pidetään vähän altavastaajana, "under dog". 

Rattoisaa alkavaa viikkoa! 

❤:lla Johanna