Thursday, May 13, 2021

Ei bensaa (eikä nettiä)

Hassuja aikoja eletään. Kiristäjät sulkivat öljynjakelun tärkeimmän putklinjaston (Colonial Pipeline) itärannikolla ja huoltoasemat myyvät ei-oota. Yritin eilen käydä tankkaamassa kotimatkalla ja ihmettelin, kun yhdelläkään bensiksellä ei näkynyt aamuisia sankkoja jonoja. Ei näkymyt, kun oli polttoaineet myyty. 


Kyllähän tämä pistää miettimään sitä, kuinka haavoittuvaisia monet systeemit ovat. Mitäs jos tulevana takuuvarmasti kuumana kesänä joku päättää hakkeroida sähköntuottajien systeemit? Vedenjakelun? 

Kuvernööri ja kaikki kynnelle kylenevät tahot vakuuttivat, että polttoainetta on riittävästi, no panic. Eivät ihmiset sellaista vakuuttelua usko. Yksi jos toinen ryntäsi huoltsikalle ja tankin lisäksi tankattiin varatankkikin. On sitten mistä ottaa. Mä laskeskelin, että mulla riittää menovesi ensi viikon tiistaihin tai keskiviikkoon, sitten on ajot ajettu. Tänään kuului kuitenkin uutisia, että öljy taas virtaisi ja rekoilla lähdetään myös ajamaan. Viikonloppuna tilanteen pitäisi normalisoitua.

Huhujen mukaan hakkeroijat saivat 5 miljoonaa dollaria ja Colonial Pipeline ”avaimen”, jolla toimintojen lukitus ei kuitenkaan auennut. Jokatapauksessa meille asiakkaille näkyi vain lappu luukulla.


Netti ei vieläkään toimi. Viime viikolla oli sanottu, että ehkä tällä viikolla saataisiin työ tehtyä, mutta kohta on viikko mennyt. Kieltämättä moni asia on käymyt hankalammaksi ilman nettiä. Tänään huomasin, että pari viikkoa sitten maksamani lapsen opintolainojen lyhennykset olivat jääneet menemättä perille. Pankkitililtä ne näytti menneen, mutta lainanantaja oli hylännyt. Molemmat syyttelevät toisiaan. Sikäli sikamaista, että lainan korko on 8% ja korko kasvaa silmissä. Onneksi luottotietoihin saakka ei ollut yltänyt. Tai ainakin toivon niin. En ole yhtä tarkasti vahtinut sähköposteja ja tiliä, joten en huomannut heti. 

Mä olen käynyt lukemassa ja katselemassa kuulumisianne. Appelsiinipuunalla -blogin (https://appelsiinipuunalla.blogspot.com/) Jael on yksi ensimmäisiä blogiystäviäni ja tiedän, että moni muukin teistä ystävistä seuraa Jaelin kertomuksia ja kuvia kauniista Tel Avivista. Ja tiedän, että olette tällä hetkellä yhtä huolissanne kuin itsekin olen ja me kaikki toivomme tilanteen laukeavan mahdollisimman pian mahdollisimman hyvin.  Omat pienet murheet alkavat tuntua todellakin aika vähäpätöisiltä.

Toinen Covid-19 -rokotus oli viikko sitten. Täällä rokotusten väli oli neljä viikkoa. Rokotuskohta oli pari päivää aika arka ja mua väsytti muutaman päivän oikein kunnolla, mutta muuten olo on ollut ihan hyvä. Taas paljastui, että tunnollinen suomalainen toimi ohjeiden ja sääntöjen mukaan. Varasin ajan, menin varttia aikaisemmin,  kuten ohjeissa pyydettiin. Eteeni jonoon ehti ilman ajanvarausta oleva nelihenkinen perhe, joka sitten otettiin vastaan ja käsiteltiin. Odotin ensin puoli tuntia heidän takanaan, että pääsin ilmoittautumaan ja miltei toisen mokoman, että sain heidän jälkeensä piikkini. Ei sillä ajanvarauksella ollut mitään merkitystä. Toisaalta hyvä, että mahdollisimman moni rokotteen ottaa.

Suomessa on lukemani ja näkemäni perusteella sää hellinyt. Suomen toukokuu on ihana, kun kevään vihreys ja vehreys puhkeaa esille oikeastaan yhdessä yössä. Koulut päättyvät, kesä on edessä ja päivänvalo vain lisääntyy. Jäätelökioskit ja terassit houkuttavat vuoden tauon jälkeen ja järvivesikin on kohta uimalämpöistä...  


❤️:lla Johanna, Suomen toukokuuta kaivaten


Saturday, May 8, 2021

Kauppa häämöttää horisontissa

Koti laitettiin myyntiin tiistaina ja keskiviikkoiltaan mennessä oli tullut kaksi sitovaa tarjousta. Tarjous kerrallaan voidaan vain käsitellä, joten ensimmäisenä otettiin käsittelyyn eka tarjous. Täysi pyyntihinta ja muutoin maltilliset kulut (mm. kuntotarkastus). 

Onneksi oli se toinenkin tarjous. Astrologi joskus mulle analyysiä tehdessään sanoi, että aina kaksi, koska Kaksonen olen (siis horossa, en muuten). Ensimmäisen asiakkaan kanssa alkoi tulla mutkia matkaan ja välittäjä oli sitä mieltä, ettei ole ihan tavanomaista toimintaa. Ja koska ei mennyt ihan sopimuksen mukaan, niin tarjous nro 2 pääsi tarkastelun kohteeksi. Tarjous oli loppusummaltaan miltei samanlainen (siis mitä myyjälle jää käteen) paitsi, että kauppahintaa he nostivat. Nyt sitten pidetään peukut ja varpaat pystyssä, että yllätyksiä ei tule ja kauppa toteutuu. Tai mä voitan lotossa ja voin pistää stopin koko sirkukselle. Nimittäin mä tykkäsin ja tykkään edelleen tästä kodista. 



Ekan kerran eteisaulaan tullessa melkein vähän ehkä ujostutti. Tuntui aika tilavalta, mutta äkkiä siihen tottui.
 

Keittiö ja oleskelutila olivat yhtä suurta huonetta ja tykkäsin. Olisin halunnut uudistaa keittiön, ruskeat kaapit eivät olleet ihan kaikista mieluisimmat. Olisin myös hävittänyt baaritiskin ja tilalle olisi saanut tulla oikein jyhkeä keittiösaareke. Kaasulieteen rakastuin, lämpötilaa kattilan alla on helppo säädellä. Sählärinkin keittiösuoritukset paranivat. Jääkaappi ja tiskari uusittiin ja niitä tulee ikävä. Tiskari oli sellainen, josta useampana Kiitospäivänä muistin erikseen mainita kiitollisuuteni. Sen lisäksi, että astiat tulivat puhtaina ulos oli oma ritilänsä ruokailuvälineille. Tiskarin tyhjennys oli helppoa. 







Alakerran takat miellyttivät silmää, mutta olisin ehkä jossain vaiheessa halunnut tämän takan puulämmitteiseksi. Alakuvan mudroom helpotti elämää kummasti. Siihen oli kiva tulla suoraan autotallista ja kuratassut pääsi huuhtomaan kylppäriin tarpeen niin vaatiessa.



Bonushuone toisessa kerroksessa toimitti vanhimman pojan huoneen virkaa. Tilaan mahtui ihan oikea insinöörin suunnittelupöytä ja vaikka mitä. 

Masterbedroomin olenkin jo kuvannut blogiin aikaisemmin. Ei ne kirjat noilta hyllyiltä enää minnekään mahdu. Makkarin ikkunat olivat takapihalle päin ja oli kiva herätä lintujen lauluun. Mä haaveilin, että tuohon voisi rakentaa ranskalaisen parvekkeen ja juoda aamukahvit tai iltaviinit takapihaa ihaillen. 

Talviaamuisin master bathroom oli vähän viileä, mutta ei se tällaista keski-ikäistä naista häirinnyt. Oikeastaan päinvastoin. Kylpyamme oli poreilevaa mallia, mutta aika harvoin siinä tuli polskittua. 

Tytärtä vähän suosittiin. Hänellä oli oma makkari kylppäreineen ja vaatehuoneineen, kunnon sviitti. Mä vähän kaavailin, että olisin tästä tilasta tehnyt itselleni työhuoneen. Tuossa ikkunan vieressä on molemmin puolin kunnon hyllyköt ja sinne olisi mahtunut vaikka sukkalankoja... 



Pojat jakoivat kylpyhuoneen ja nuoremman pojan huoneesta sinne oli suora sisäänkäynti. Välillä oli vähän taisteluja siivouksen suhteen. Niin kauan sujui hyvin, kun mamman huolto pelasi. 



Kolmannessa kerroksessa oli sauna kylpyhuoneineen. Sanoin lapsille, että jos niin kävisi, että äiti kuukahtaisi kuumiin löylyihin, niin pitäisi muistaa, että oli mieluisa paikka siihenkin tarkoitukseen. Äiti olisi ollut tekemässä sitä, mistä mahdottomasti nauttii. 



Kolmas kerros oli miehen valtakuntaa. Hänellä oli työtila täällä ja kunnon sohvat elokuvien katselemista varten. Puntit ja flipperikin olivat tarjolla. Täällä hän vietti valtaosan ajastaan. Yövuorossa kuhkivat usein pojat kavereineen. Usein kerroksiin jäi kavereita nukkumaan. Mä yritin huolehtia, että jääkaapissa oli juotavaa ja tarjolla syötävää. Kyllä nuoriin miehiin upposi limpparia ja räksyjä & pikkuleipiä ihan kiitettävästi. Oli kuitenkin kiva, kun tiesi keiden kanssa lapset liikkuvat ja vähän voi arvailla, että mitä touhutaan. Moni amerikkalainen nuorukainen  saunoi tuolla myös elämänsä ensimmäisen kerran. Osa palasi takaisin, osa kieltäytyi löylyistä seuraavan kerran. Saksalaiset sukujuuret omaava Felix (ei meidän koira) sanoi, ettei hän ole koskaan tuntenut oloaan yhtä rennoksi. Ja meidän Felix-koira istui löylyissä enemmän kuin mielellään. 






Ikävä tulee. Mä olen aika varma, että mulla ei koskaan enää ole ihan näin ihanaa kotia. Eihän tästä elämästä koskaan tiedä, mutta tästä mulla on aika vankka hytinä. Ellei sitten siinä lotossa...

❤:lla Johanna


Monday, May 3, 2021

Vaikka sitten rahalla rokotettavaksi

Puolet amerikkalaisista aikuisista ovat saaneet jo ainakin yhden rokotteen. Rokotuspaikkoja joudutaan kuitenkin sulkemaan ja henkilökuntaa sanomaan irti: ei ole asiakkaita. Rokoteskeptisyys ja suoranainen -vastaisuus ovat kantona kaskessa. 90 % yrityksistä sanoo vaativansa/rohkaisevansa työntekijöitään rokotteen ottamiseen. Ja kun Amerikassa ollaan, niin rahalla saa ja hevosella pääsee. Peräti 65% yrityksistä harkitsee työntekijän palkitsemista siinä tapauksessa, että rokotteen ottavat. 


Poika työskentelee kauppaketjun delissä (meinasin kirjoittaa herkkutiskillä, mutta alkoi kuulostaa arveluttavalta) ja heidän firmansa lahjoittaa $150 rokotteen ottamisesta. Lidlin työntekijöiden tilille kolahtaa $200 ja monet kaupanalan yritykset maksavat 2-6 tunnin ylimääräisen palkan. Target-kauppaketju korvaa Lyftin (Uberin kilpailija) käytön aina 15 dollariin suuntaansa. Länsi-Virginia antaa 16-35 -vuotiaille rokotettaville $100 verran joukkovelkakirjalainaa (säästöobligaatio). Noin 380 000 länsivirginialaista on tähän etuisuuteen oikeutettuja.


Etenkin mustissa ja latinotaustaisissa yhteisöissä sekä maaseudulla suhtaudutaan rokotteisiin nurjasti. Salaliittoteoriat leviävät ja historia on opettanut, että valtiovaltaan ei voi aina luottaa. Surullisen kuuluisa tapaus on mustilla miehillä tehty ”tutkimus” (https://www.cdc.gov/tuskegee/timeline.htm) syfiliksen hoidosta. Tutkimuksen piti kestää 6 kuukautta, mutta sitä jatkettiin 40 vuotta. Penisilliinin huomattiin tepsivän syfilikseen vuonna 1945, mutta sitähän ei ”tutkimukseen” osallistuville mustille miehille tarjottu. Vasta vuonna 1972 asiasta alettiin kirjoittaa lehdissä ja silloin projekti lopetettiin. Ei ihme, että luottoa ei aina ole.


Perjantaina saan toisen rokotteen ja ekalla kerralla annettiin kortti ja rintaan laitettava tarra. Toivottavasti kortti käy jos matkustamaan taas joskus pääsee. 

Shetlanninlammaskoirat ovat uusia tuttavuuksia. Törmään heihin melkein päivittäin ja saan tarjota heille herkkupaloja. Mä en ole mitenkään erityisen sosiaalinen, mutta en ihan maan hiljaisinkaan. Koirien ja lasten kanssa liikkuessa on helppo pysähtyä juttusille. Nämä veijarit ovat valloittavia ja erittäin hyvätapaisia. Pojat ovat kouluttaneet isäntäväkensä kunnolla, sillä kävelylenkit taittuvat osittain rattaissa. Mua ei haittaisi, vaikka olisi ihan ikiomakin shetlanninlammaskoira... 




 
❤️:lla Johanna

Saturday, May 1, 2021

Amerikkalainen mielensäpahoittaja

Eilen mielessäni vietin vappuaattoa ainakin ihan vähän. Muistui mieleen ne muutamat vaput, kun kukkamekossa ja pikkukengissä hytisin taksijonossa. Joskus sitten kävelin kotiin ja kylmä oli. Viimeisin Suomessa vietetty vappu oli vuonna 1999 ja silloin ilakoin Don Huonojen konsertissa Lepakkoluolassa (muistanko mä paikan oikein? Paikka kuitenkin purettiin vielä samana vuonna.) Konsertin jälkeen juhla jatkui perinteisin menoin taksijonossa ja kylmissään.


Viime postauksessa kerroin tekemästäni hiusseppeleestä. Monien muiden tavoin näitä lapsena näpräilin pöivänkakkaroista ja voikukista. Apilat ovat tulleet vasta täällä repertuaariin. Lähetin lapsen äidille kuvia kesäisestä tyttärestään.

Äiti lähetti kuvia edelleen sukulaisille ja pistettiinpä pari äidinpuolen suvun yhteisessä käytössä olevaan nettialbumiinkin. Yksi kuva meni tekstarina tyttösen mekon lahjoittaneelle tädille. Voi mitä iloa ja onnea saikaan aikaiseksi somasti veikistelevä pikkuinen kukkaset kutreillaan. 

Vaan pinnan alla kuohui. Äidinpuolen sukulainen mainitsi päivä pari myöhemmin mekkolahjoittaja-tädille kuvista. Sanoi, että se lähikuva seppeleestä hiuksilla oli niin hyvä, että siitä näki miten koriste tehdään. Päivä keskustelun jälkeen oli soinut tyttösen isän puhelin iltamyöhällä ja lankoja pitkin mielipahansa varsin kipunoiden esitti mekkolahjoittaja-täti. Hänelle lähetettiin vain yksi kuva! Muut saivat monta kuvaa ja tutorial eli vielä hävyttömyyden huippuna opetuskuvan valmistustavasta! Ei auttanut yrittää selittää, että muut onkivat kuvansa äidinpuolen suvun nettialbumista ja sinulle lähetettiin ihan oma tekstarina. Mielipaha oli pysyvä ja peruuttamaton. Ainakin seuraavaan kertaan saakka.

Nimittäin paniikkia pukkaa jo. Miten suoriutua leikkikoulun päättäjäisistä, joihin saa osallistua vain rajoitettu määrä vieraita? Jätetäänkö kuvat laittamatta nettialbumiin vai kutsutaanko mukaan mielensäpahoittaja? Silloin pitäisi jättää pois yksi isovanhempi. En tiedä ovatko Suomessa isovanhemmat niin innoissaan osallistumassa lastenlasten kevätjuhliin, harrastusten päätösjuhliin jne., mutta täällä on kyllä  tunkua. Vai pitäisikö allekirjoituttaa NDA (non disclosure agreement) eli salassapitosopimus joko juhlan tai nettialbumin kuvien osalta? Voisiko mekkolahjoittaja-tädille soittaa ja kertoa, että mielellämme kutsuisimme, mutta kun ei ole tilaa kaikille...

Vieläkään ei netti toimi ja käytän jos minkälaisia vippaskeinoja päästäkseni nettiin. Käyn lukemassa kuulumisianne, mutta kommentointi ei onnistu. Saan kirjoitettua kyllä kommentin, mutta sitten kun yritän julkaista, niin se katoaa jonnekin. 

                                          Ihanaa toukokuuta toivottaen ❤️:lla Johanna




Friday, April 23, 2021

Hämmästyttää ja kummastuttaa ja anteeksi

Me suomalaiset ei aina ihan varmasti edes tajuta kuinka osaavia olemme. Viimeisin hämmästyksen ja kummastuksen aihe oli kukkaseppele, jonka väkersin pienelle ystävälle. Sitä kuvattiin, lähetettiin kuvia sukulaisille ja vielä piti näyttää, että miten näin kauniita seppeleitä apilankukista tehdään. Tuli vaan mieleen, että olisi pitänyt opetella pajupillin ja tuohisormuksen teko. Siinä olisikin ihmettelemistä. 

 


Ja sitten mun pitää pyytää anteeksi. Mä olen pistänyt mun läppärin jotenkin ihan kummalliseen jumiin. Mä en pääse kirjautumaan blogiini ja iPadilla päivitys on aika hankalaa. Kaikki on solmussa. Yritin vastata edellisen postauksen kommentteihin iPadillä, mutta ne vastaukset katosivat. Sama käy, kun vierailen teidän blogiystävien juttuja lukemassa ja yritän kommentoida. Edelleenkin hoidan nettiyhteyttä kännykän kautta ja se yhteys on sanalla sanoen surkea. Vielä menee kai kolmisen viikkoa ennen kuin saamme netin toimimaan. Pitkät on viikot, kun katselen suomalaisia tv-ohjelmia kännykästäni... VPN tekee kaikesta tosi hidasta. Tarkkaan ottaen en juuri tv-ohjelmia katsele, hyvä kun saan kirjoja kuunneltua. 

Olen nyt asunut sitten vissiin viikon verran vanhassa vanhassa kodissa. Aluksi meni ihan yees, mutta pari päivää sitten alkoi tuntua kuin lomamatkalla: tulee ikävä omaan kotiin. Sinne, missä kaikki toimii, missä tavaroille on tilaa ja ympäristö muutenkin mieluisa. Kaikki on toivottoman pientä, tiskariinkin menee varmaan vain puolet vanhan kodin vetoisuudesta ja jääkaappi on lilliputti. Pesukoneen lyhyt ohjelma vatkasi vaatteita kolmatta tuntia ja värit karkailivat. 



Sillan yli viipotan monena päivänä viikossa. Mulla on nyt vähän sellainen olo, että olen sillalla ja alla kuohuu tumma ja pyörteinen virta. Silta tuntuu kumman pitkältä, sivuille ei viitsi paljon katsella. Yritän vain päästä toiseen päähän ja jatkaa siitä sitten matkaa. 

Neuloosi on siitä kiva tauti, että ajatukset johonkin mieleiseen keskittääkseni näen tuolla sillan toisessa päässä sukkia, lukemattomia sukkia. Ja tietysti vielä neulomattomia. Kirjaan paperille ideoita ja ajatuksia sukista, jotka haluan antaa lahjaksi tämän vuoden jouluna. Katselen olisiko sopivia lankoja tarjolla. Mä luulen, että jouluun mennessä moni asia on kirkastunut. Toivottavasti pandemiakin olisi kukistettu. En ole (kuten ei varmaan moni muukaan) sitten syksyn 2019 pyörähtänyt missään edes yön yli. Pisin matka oli lasten joululomalla outleteille ja menihän siinä reilu tunti suuntaansa. 

❤:lla Johanna, vähän hukassa

Sunday, April 18, 2021

Norppa puussa

Piti hieraista silmiä parikin kertaa. Kyllä vain. Puunrungosta katseli norppa takaisin. Ei sen puoleen, aika usein hahmotan olentoja milloin missäkin. Kylpyhuoneen kaakeleissa on Margaret Thatcher ja saunan paneloinnissa ilmiselvä koira. Yhdessä lattiakuviossa on Elvis ja keijuja vilistää milloin missäkin.


Elämää joskus vähän hankaloittaa, kun kuvittelen esineillä olevan tunteita. Tai jos niillä ei tunteita olisikaan, niin minulla sitten on. Valikoin kaupasta mukaani tavaroita, joiden epäilen muuten jäävän hyllyyn: vähän kolhiintuneita, irvisteleviä, epätasaisia. Tuntuu pahalta, että kaikki kaverit ympäriltä myydään ja sitten tämä yksi aavistuksen tärvääntynyt kyyhöttää yksinään, kukaan ei huoli eikä halua. Ihan hullua, mutta minkäs teet. 



Poika sai kutsun päivälliselle ystävän (tyttö) perheen luokse. Viettää hän siellä aikaa muutenkin ihan kiitettävästi, mutta tämä oli nyt virallisempi visiitti. Autoin vähän miettimään passelit kukat emännälle viemisiksi. Kimppu oli pakattu muoviin, mutta muovit on jotenkin tylsiä ja ympärille löytyi keväistä silkkipaperia. 

Alakuvassa ovat vielä hoitolasten kanssa mässäillyt kakkupalat. Musta on jotenkin aivan liikuttavan ihana se hetki, kun pikkuiset ryhtyvät kakunsyöntiin ja hartaina hiljentyvät toimeen. Ei kuulu pihaustakaan ennen kuin kakku on paremmissa suissa. Ja sitten vielä haarukka nuollaan. Mutta kyllähän kakut, namit ja jääteöt olivatkin aivan erityisen hyviä silloin lapsena. Limppariakin sai puoli pulloa (pikkupullo) kahteen osaan jaettuna kerran viikossa. Jakaminen oli tarkkaa hommaa, yhtä paljon piti olla laseissa. Kiskis-karkkipussi (Fazerin parhaat) taas jaettiin mahdollisuuksien mukaan niin, että kaikki saivat yhtä monta erilaista karkkia. Oi niitä aikoja.



Kuulumiset jatkuvat edelleen pakkaamisen ja purkamisen merkeissä. Mulla on teknisiä ongelmia, kun ei ole WiFi ja läppäri on poissa käytöstä. Mä en enää osannut yhdistää läppäriä puhelimeen, jotta olisi voinut sitä kautta päivittää blogia. Nyt työskentelen iPadillä ja hyvät neuvot ovat olleet kalliita. Tylsää, kun kaiketikin ihan perushommiin tuhraantuu paljon aikaa. Kuten nyt siihen, että miten luodaan henkilökohtainen hotspot ja saadaan se padiinkin toimimaan. Onneksi on google. Mielessä tosin on käynyt, että ei taida muutaman vuoden kuluttua olla toivoakaan pärjätä minkään teknisten vempainten kanssa. Ollapa lankapuhelin.

Ihanaa viikkoa! 

❤️:lla Johanna, tekniikan ihmelapsi

Monday, April 12, 2021

Kiitos Liisa! Ihana on saapunut

Voitin Hopeinen Kuunsilta-blogin arvonnasta askartelulehti Ihanan. Kiitos Liisa! Four Catsin sanoin: Liisa, missä oletkaan, sulle vertaa ei ole päällä maan. Oli todella sydämellistä ja anteliasta lähettää palkinto tänne saakka. Olen ihan otettu. Liisan blogissa on tälläkin hetkellä arvonta, kannattaa käydä katsomassa.  


Mulla ei ole tainnut koskaan olla askartelulehteä. Nyt kaduttaa. Ja harmittaa. Jos lehdet ovat näin ihania, kuin tämä Ihana, niin mulla on mennyt paljon sivu suun. On sellainen olo, että sisäisen neulojan rinnalle syntyy kohta sisäinen askartelija. 


Liisa muisti mua myös kortilla, hurmaavalla tervehdyksellä. Sanoma oli juuri sitä, mitä lääkäri olisi varmaan määrännyt. Kuka päätät olla tänään? Valintoja ei tule kovin tarkkaan miettineeksi, kun pakko/kiire/tapa tai jokin muu sanelee, että näin tämä nyt tehdään. Mä mietin koko päivän valintojani. Miksi tein kuten tein, mikä mua kannusti tai hillitsi. Mitä olisin halunnut valita. Voi pojat ja tytöt. Mä olen pitkään tasapainoillut ja yrittänyt säilyttää balanssin milloin kenenkin hyväksi. Mitäpä jos heilauttaisi vaa'an ihan eri asentoon, piut paut välittäisi muiden tasapainosta ja miettisi vain omaansa. Kortti sai tänään aikaiseksi myös sen, että jätin monta asiaa sanomatta tai keskityinkin siihen, mikä on mennyt hyvin. Yleensäkin yritän antaa kiitosta, mainita kaiken hyvin sujuneen, mutta tänään pinnistelin vielä vähän lisää. 


Kortti palautti mieleeni myös hiljan käymäni keskustelun tyttären kanssa. Ilmoitin hänelle, että musta tulee nyt osa-aika psykopaatti. Kuuntelin nimittäin podcastin herrasta, joka oli saanut ihan virallisen diagnoosin psykopaattiudestaan. Hänelle herätys oli lapsen piirros, jossa lapsi kuvasi isää tummanpuhuvana möhkäleenä ja äitiä kevyenä, valoisana keijukaismaisena hahmona. Tosielämän Kaunotar ja Hirviö. Lopullinen silaus oli kuitenkin hetki, kun psykopaatti saattoi veljensä hengenvaaraan tietoisena riskistä ja kertomatta siitä. Kun asia selvisi veljelle, katkesivat välit (and no, it's not William and Harry). 

Herra Psykopaatti kertoi, että hänellä ei ole mitään tunteita koskien muita. Ihan sama itkeekö tai nauraako joku. Omatunto ei soimaa, ei tule ahdistusta teki sitten mitä vain. Hän halusi kuitenkin yrittää normaalisti hyväksyttävää tunnetulkintaa läheistensä vuoksi. Ja valitteli, että vie ihan hitokseen aikaa yrittää ottaa toiset ja heidän tunteensa huomioon. 

Tunteiden vastakohdaksi usein mielletään äly. Eihän se niin ole. Tunteiden vastakohta on tunteettomuus, älyn älyttömyys. Jos on joskus tavannut ihmisen, jolle tunteet (omat tai toisten) eivät sen enempää merkitse, niin tietää, kuinka toivotonta elämä on. Kuin seinälle puhuisi (ja sillä seinälläkin on varmaan enemmän tunteita). Jos itket, se tulkitaan yritykseksi manipuloida, vaikka itseasiassa vuodattaisit hirvittävän määrän stressiä ja surua kropastasi kyyneleiden muodossa. Jos yrität jotenkin ymmärtää mistä toinen on tullut, mielletään se dissaamiseksi ja haukkumiseksi. Jos yrität jotenkin asettua samalle aaltopituudelle, tulkitaan se heikkoudeksi.  Olen tullut siihen tulokseen, että empatia on varsinainen risti kantajalleen. Tuoko empaattiselle ihmiselle mitään iloa taito myötäelää? Vai lisääkö se vain surua ja tuskaa? Näitä funtsiessa tuli mieleeni, että olisi mahtavaa kääntää tunnerekisteri päältä pois ja vain mennä porskuttaa. Välittämättä siitä, mitä omat teot (tai sanat). saavat aikaan toisissa. 

Tytär totesi, että äiti, sä olet kind, kiltti. Sanoin, että kindness on ihan yliarvostettua. Tyttären vasta-argumentti oli pistämätön: No mumsy. Kindness is a virtue. Ystävällisyys on hyve. Totta, ystävällisyys (kiltteys, tämä on taas aika vaikea suomennettava) on yksi seitsemästä hyveestä, joka ilmenee myötäelämisenä. Lupasin, että olen osa-aika psykopaatti muille kuin lapsille. Ja hoitolapsille. Koirille. Eläimille. Kilteille ihmisille... Musta ei ehkä heti alkuunsa tule kovin hyvää osa-aika psykopaattia, mutta yritetään. 




Kotona alkaa olla jo aika avaraa. Kävin tänään töiden jälkeen viemässä yhden muuttokuorman. Huomenna tiistaina mun ystäväni A. täyttää 2 v. ja vien hänelle ja isosisarukselleen leivonnaisia. Kysyin äidiltä luvan, että saamme herkutella. Lahjakin on hankittu. Leivonnaisia sai ostaa kaksi pakkausta yhden hinnalla, joten tällä kertaa oli silmäniloa kuviinkin. Kuorrutus oli tehty maapähkinävoista. Keijukainen löytyi omiasta varastoista. 



Kiitos vielä kerran Liisa. Oli ihana selailla lehteä, uppoutua suunnitelmiin. Sain uusia ajatuksia ja intoa. Ehkä on muutonkin jälkeistä elämää. 

❤:lla Johanna, osa-aika psykopaatiksi ryhtyneenä