Sunday, November 22, 2020

The Crown ja arvonnan voittaja

Tunnustan, mä tykkään kuninkaallisista. Kun Diana ja Charles avioituivat 31. heinäkuuta 1981 istua tapitin telkkarin ääressä. Todennäköisesti katselin myös Silvian ja Kaarle Kustaan häät kesäkuussa 1976. Ainakin joka joulu nautin Ruotsin kuningasperheen dokumentista, jossa käytiin läpi vuoden tapahtumia. Mun nuoruudessa julkkiksia oli huomattavasti vähemmän ja uutiset eivät levinneet salamavauhtia. Oli aikaa keskittyä. Kuviin ei löytynyt kuin pari hassua kirjaa, muut ovat pakattuina varastossa odottamassa mahdollista uutta kotia. 


The Crown ja neljäs kausi, 10 jaksoa. Ne menivät parissa päivässä. Osan kyllä pikakelailin, oli vähän puuduttavaa. Mm. Charlesin ja Annen hahmot alkoivat jo ärsyttää. Charles käyskentelee etukenossa kädet selän takana ja näyttää pahantuuliselta kakaralta. Anne täräyttää tosiasioita ilmeenkään värähtämättä ja näyttää oikeastaan liian nuorelta. Helena Bonham Carter ei ole koskaan onnistunut vakuuttamaan mua, että siinä on elegantti ja raikuloiva prinsessa Margaret. Olivia Colmanin kuningatar Elizabeth hölmistyy yhdestä jos toisesta asiasta, ihan kuin olisi elämästä irrallaan. Lujasti hän sentään hallinnoi perhettään. Mutta mun varsinainen riemunaihe on Gillian Anderson rautarouva Margaret Thatcherinä! Maneerit ovat sitä luokkaa, että Thatcher välillä  muistuttaa surullisen kuuluisaa Rudy Giuliania. 

Ja sitten kaikkien odottama sydänten prinsessa Diana. Mietin siinä katsellessani, että on se kumma kun joku voi oikeasti olla niin kaunis ja viehättävä, että näyttelijäkään ei onnistu valovoimaa vangitsemaan. Jättituotannossa on kuitenkin kaikki mahdollinen tekniikka ja taito käytettävissä. Pojan kanssa juteltiin, että Diana oli niin ainutlaatuinen, että toista samanlaista julkkista ei taida olla eikä tulla. 

Mun melkein (ihan vain melkein) käy sääliksi Charlesia ja Camillaa. He ovat puurtaneet vuosikausia töitä sen eteen, että ryvettynyt maine korjaantuisi. Kaikki toki tietävät, että The Crown on fiktiivinen sarja, mutta multa se ainakin tuppasi unohtua. Olin käärmeissäni useammankin kerran, kun viatonta ja rakastettavaa prinsessaa kohdellaan kuin haisevaa lattialuuttua. Ja sitä kaksinaismoralismin määrää! Yhdellä jos toisella on rakastajia/rakastajattaria, mutta Diana on sitten pahis, kun tekee samaa mitä muut. 

Sarja on ehdottomasti kuitenkin katsomisen arvoinen. Viikonloppu hurahtaa viihteellisissä merkeissä. Ja kyllä vaan kuninkaallinen riitely on niin paljon elegantimpaa kuin rahvaan. Ääni tuskin nousee ja kohteliaasti ilmoitetaan, että nyt keskustelu on edennyt sille levelille, että enempää ei ole tarpeen jatkaa.



Kiitos teille kaikille arvontaan osallistuneille! Tässä taisi olla enemmän osallistujia kuin kertaakaan aikaisemmin. Mä luin muiden jouluajatuksia ja kyllähän siitä tuli mieli lämmin ja hellä. Täytyy pistää taas lottoa vetämään, että pääsisi Suomeen lumen keskelle joulun viettoon, yli 20 vuoden jälkeen perinteiseen joulupöytään ja tunnelmiin. Olisi ihana tutustuttaa lapset suomalaiseen jouluun. 

Voittaja kirjoitti näin: "Jouluun kuuluu hengähtäminen. On ihanaa kun kaikki on valmista ja saa vain olla. Meillä syödään perinteisesti kinkkua ja kuusen pitää olla oikea. Tosin usein se on vähän ohuen ja harvan puoleinen kun mökin metsältä sitä etsitään. Ja punainen väri, ilman sitä ei tuntuisi joululta." 

Juhannusruusu, laitatko mulle nimesi ja osoitetietosi sähköpostiini Omamaamansikka1@yahoo.com  Onnea! 

Kiitos vielä kerran kaikille ja mukavaa viikkoa.

❤:lla Johanna

P.S.
Arpajaisvinkit

Kristiina K  on tehnyt kauniita ryijyjä, jotka nyt arpoo lukijoilleen. Käykääpä katsomassa!
Kristiinan blogi on muutenkin sellainen, että aina oppii jotain uutta. Ja viihtyy. 

Silmukka soikoon -blogin Sartsalla on leivonta-aiheinen arvonta ja palkintona 
mm. jalkakylpy ja joka kodin hätävara.  Merri siellä häärii apuna kanssa. 


Wednesday, November 18, 2020

Just a girl who loves fall

Siinä se on otsikossa: minä olen tyttö, joka rakastaa syksyä. Syksy on aina ollut tärkeä. Mua jotenkin ravistelee, kun luonto ravistelee itseään, loihtii tuulia ja myrskyjä, muuttaa väritkin ihan omanlaisikseen.  Ihan kuin ilotulitus, joka päättää juhlapäivän. Voi vain huokailla ja katsella. 




Koulun ja opintojen alkaminen oli aina suuri ilo. Olin riemuissani. Sanoisinko, että oli motivaatio kohdillaan pitkän ja tapahtumaköyhän kesän jälkeen. Olivathan ne kesät upeita: kaveriporukalla uimaan, pyöräretkille, kalastamaan, soutelemaan. Saatoin pulikoida aamusta iltaan. Yhtä juhlaa oli myös, kun pihasauna lämpeni kesäisin joka päivä. Jos ei pihasauna, niin sitten mökkisauna. Kesän ensimmäiset mansikat itsepoimittuina kerman kanssa ja uudet perunat. Savustettua kalaa niin paljon kuin napa veti. En valita, mutta silti oli huikeaa päästä kouluun. 

Myöhemmin sitten sormet täristen piti päällystää koulukirjoja. Ensin taisi olla paperia, sitten tulivat värilliset muovit ja loppuhuipennuksena kontaktimuovi. Nykyaikaa! Uudet opettajat ja luokkatoverit, uuden kielen opinnot, ennenkokemattomia, jännittäviä maailmoja. Että mä rakastin koulua! Ja muistivihkoja, joita jaksoin koristella ainakin alkuunsa tuntitolkulla. 





Sitten vanhempana syksyyn liittyi seuraavan kesän matkan suunnittelu. Se oli sitä aikaa, kun mentiin matkatoimistoon ja varattiin matka. Ensin tutkittiin paksuista kuvastoista ja esitteistä kohteita, lähtöpäiviä, hotelleja. Sen jälkeen haettiin kirjastosta pino matkaoppaita ja tutustuttiin. Oli riemukas päivä, kun seuraavan kesän matka oli varattu. Sinä päivänä oli hyvä syy poiketa Akateemisessa tai Suuressa suomalaisessa kirjakaupassa ja ostaa oma matkaopas. 

Mä opiskelin päivät ja iltaisin ja viikonloppuisin olin töissä. Varaa oli matkata viikko ja sitä varten piti säästää. Mutta mä pääsin Prahaan, Roomaan, Pariisiin. Niistä matkoista on edelleen ihania muistoja. Paras kahvi koskaan oli Roomassa pitkän päivän jälkeen, kun espresso räjäytti aivot kirkkaiksi, kropan virkeäksi. Pariisissa oli pakko käydä ostamassa savukkeita, kun päivän oli katsellut elegantteja pariisittaria tekemässä tupakoinnista taidetta. Kaipaan sitä, että voisin suunnittelemalla suunnitella matkan. Paikallisten ravintoloiden ruokalistojen lukeminen etukäteen on mulle vähintään puolet matkan tuomasta ilosta. Edes muutaman kohdemaan kielen sanan opiskelu avartaa sydäntä. On suunnitelma, on päämäärä. Jaksaa, jaksaa, vaikka sitten läpi talven. 





Täällä syksy tarkoittaa sitä, että pitkän kuuman kesän jälkeen saa laittaa villasukat jalkaan ja villapaidan ylle. Mä en tiedä kuinka moni suomalainen niin sonnustautuu, kun lämpöä on vajaat 20 C astetta, mutta mulle se on nykyisin jo vähän viileää. Ilo pitää ottaa irti sieltä mistä saadaan. Pari viime yötä olen nukkunut kuin tukki, kun lämpötila on laskenut lähelle nollaa ja ikkuna on ollut vähän raollaan. Aah. 



Joskus mietin, että mistä se kielii, kun lapsuudesta ja nuoruudesta ei ole paljon tarkkoja muistoja. Mulla on sellainen olo, että oli kivaa ja huoletonta. Yksi muisto on jäänyt pysyvästi mieleen: istun lähijärven rannalla, on navakka tuuli ja aallot pärskyvät valkopäinä. Istun vähän kauempana kivellä ja kirjoitan siniruudulliseen vihkoon runoa. Olen haltioitunut. Olo on hyvä ja lämmin, inspiraatio ennen kokematon. Jotain mä kirjoittelin merenneidosta ja helmestä. Olisiko siinä ollut vanha kalastajakin. Ikää ehkä 8 v. 

Hetket ennen myrskyä saavat selkäpiin kippuralle. Muutama tovi ennen kuin taivaanranta pimenee kokonaan ja viimeinen auringonvalo, ennen kuin hurja puhuri piiskaa kaiken tieltään. Pääsin lähelle toissa viikolla. Iloitsin alakuvien väreistä ja tunnelmista: 




Vaikka puut yrittävät peittää alleen kaiken lehdillään, niin jotkut kukat vain sinnittelevät. Syksyyn liittyy merkillinen voimaantuminen, vähän kuin nyrkkiä heristelisi peiton alta: antaa tuulla ja sataa, kyllä täällä silti kukoistetetaan. 




Mussa asustaa edelleen se pieni tyttö, joka tykkää vetää kumpparit jalkoihin, potkia lehtiä ja auttaa vettä virtaamaan oikeisiin uomiin. Jos järven rannalla ei voi heittää leipiä, niin aina voi suunnitella pikkupurolle esteettömän kulun. 




Yläkuvan ottaja on 4 v. Sanoisin, että aika upea asettelu. Syksyyn kuuluu tunne siitä, että on turvassa. Että on lämmintä, selvät sävelet eteenpäin ja lupa hieman myös torkahtaa uutta etsiessään. Edessä on hiljaisuus, rauha, pysähtyneisyyskin. Ne ovat sitä varten,  että kun touko-kesäkuun nuori ja mitään häpäemätön vihreys ja vehreys, valo ja lämpö räjäyttävät aistit turvoksiin, voi levittää kätensa ja sanoa kyllä. 


❤:lla Johanna, jaloissa tärkeän ystävän, Anna-Marien, neulomat sukat (me ei olla koskaan tavattu, mutta Anna-Marie on ollut paikalla, kun ystävä hädässä ja kaukana on tarvinnut olkapäätä. Kiitos Anne-Marie.)

Saturday, November 14, 2020

Arvonta - palkintona Tommy Hilfiger wristlet

Jouluasiat ovat jo hiipineet mieleen ja yritän saada lahjat pois päiväjärjestyksestä parin seuraavan viikon aikana. Musta on ihana antaa lahjoja ja jos saan pakata ne (omasta mielestä) kauniisti, niin aina vain paranee. Joten nyt on aika muistaa yhtä lukijaa Tommy Hilfigerin wristletillä. Mä haluaisin kyllä muistaa teitä kaikkia, ei sen puoleen. Etenkin tänä vuonna olen "tutustunut" uusiin ihmisiin ja mun aamut saavat paremman alun, kun käyn tutkimassa mitä teille kuuluu. Kiitos, kun olette olemassa. Joskus olisi aika yksinäistä ilman teitä. 




Pikkuinen pussukka on niin perus kuin olla voi. Ajattelin, että sopiipahan mahdollisimman monelle ja moneen menoon. Materiaali on varmaan vähän kosteuttakin pitävää mustaa polyamidia ja ainoa väriläiskä on tummansini-puna-valkoinen vetoketjun vedin. 


Kaikki saavat osallistua arvontaan eikä tarvitse kirjautua lukijaksi, tykkäillä instassa tai tehdä muitakaan kommerverkkejä. Osallistut jättämällä kommentin, jossa kerrot mikä tuo sinulle joulun/talven juhlan. Ja koska kaikki varmaan vastaa kuten minäkin, että läheiset ihmiset, niin se ei nyt vastaukseksi käy 😉 Mun joulu tulee siitä, että lapset ovat kotona. Ehkä muuten tärkein joulun symboli on joulukuusi. Lumihan olisi ihan huikeaa. 

Vastausaikaa on lauantaihin 21.11.2020 klo 24 meidän aikaa saakka. Jätäthän sähköpostisi kommenttiin jos et ole vakkarikävijöitä. 


Onnea arvontaan!

❤:lla Johanna, tavallista enemmän tonttuna 

Sunday, November 8, 2020

Skotlantilainen aamiainen ja Boutique Hotel Friars Wynd

Stirlingin pikkukaupunki on voronnut sydämeni. Ja tyttären. Viime kerralla löysin ihanan pikkuhotellin ja suunnittelin palaavani sinne uudemman kerran. Hotelli ei ainoastaan tarjonnut pehmoista pielusta vaan maistuvia aamiaisia.  Sijainti on loistava: muutama sata metriä juna-asemalta ja kävelymatkan päässä Stirlingin linnasta, kaiken hyörinän ja pyörinän keskellä. 





Friars Wynd -hotellissa musta pidettiin hyvää huolta. Huone luovutettiin virallisesti vasta iltapäivällä, mutta olin paikalla monta tuntia etuajassa. Sain jättää matkalaukut säilytykseen. En jaksanut kuitenkaan kierrellä kaupungilla ihan niin kauan kuin olisi tarvinnut ja palasin lukemaan hotellin pieneen ravintolaan. Vastaanoton nuori mies kävi kysymässä juomatoivettani ja höyryävä kaakao oli hyppysissä tuota pikaa. Off charge, of course. 

Huoneeseeni rakastuin välittömästi. Viihtyisä ja yksilöllinen, tuntui kuin ei hotellissa olisikaan. Olen ollut aikaisemmin kolmessa hotellissa Skotlannissa ja Wi-Fi ei ole ihan itsestäänselvyys: jossain siitä olisi pitänyt maksaa erikseen. Täällä se sisältyi hintaan ja toimi huoneessanikin. 







Aamiaisen kuului hintaan ja kokeilin joka aamu jotain erilaista. Hyvät raaka-aineet ja maistuvat kokonaisuudet, skotlantilainen lohi. Ja mikä kumma siinä on, että vaikka täälläkin käytämme mahdollisimman vähän teollisesti tuotettuja kananmunia, niin Skotlannissa nekin maistuivat erilaisilta? 





Scottish Porridge -aamiaisen sai valita suolaisena tai sokeroituna. Suola ja hillo, kiitos. Alakuvan The Full Scottish Breakfast riitti polttoaineeksi iltaan saakka enkä mä edes saanut ihan koko annosta loppuun. Tarjoilija kiitteli, että tein kyllä erinomaisen hyvää työtä verrattuna moniin muihin. Haggis (lampaan sisäelimiä viljaan sekoitettuna), black pudding (vähän kuin mustaamakkaraa), lorne sausage (neliönmallinen jauhelihaviritelmä), pekoni, pavut ja kananmuna olivat varmasti unohtumaton kokemus myös verisuonille. 

Viski on aina ollut vähän niin ja näin. Vasta joskus reilusti yli nelikymppisenä alkoi juoma jollain tavalla avautua, mutta ei se mikään ykkösvalintani ollut. Vaan tämäkin asia kirkastui. Jos ympärillä on viileä ja kostea sää, paksut kiviseinät ja yleiskoleus, niin mikään ei lämmitä niin kuin viski. Kaupungilta kotiin tullessa pyysin Kristofer Hivjun (mm. Steinar Beck-elokuvissa) näköiseltä baarimikolta jotain hyvää, mutta ei liian kallista juomaa. Parilla punnalla sain erinomaisen ja helposti juotavan "elämän veden" nenäni alle ja alkoihan se elämä ja veri taas virrata. Oli mukava hipsiä kuumaan kylpyyn supersiistiin kylpyhuoneeseen. 

Yhtenä iltana sain  myös tyttären poikaystävineen seurakseni päivälliselle. Ruokalista ei ollut pitkän pitkä, mutta jokaiselle löytyi jotakin mieluisaa. Mä  tykkäsin monista kalavaihtoehdoista. 





Toivon, että vierailijoita riittää sen verran, että pikkuhotelli selviää koronakriisistä. Mä nimittäin haluan palata tänne uudelleen. Jos mun olisi pakko kirjoittaa kirja varaisin huoneen Friars Wyndistä, istuisin huoneessani odottamassa inspiraatiota ja melko varmaan se löytyisi. Siitä ei kyllä ole takeita millainen kirjasta tulisi. 

❤:lla Johanna, menneitä muistellen ja tulevista haaveillen

Thursday, November 5, 2020

Myskikurpitsaa sosekeitossa

Meillä lasketaan edelleen ääniä. Voi kun tämä olisi ohi! Keittelinpä sopan, jotta edes vähän olisi lämpöä marraskuun viileissä, vaikka päivä mukavan lämmin olikin. Sydäntä kai eniten kylmää. 





Reseptejä on varmaan netti pullollaan ja sosekeittojen ystävillä suosikkinsa. Mutta tässäpä yksi soppa lisää: 

1 myskikurpitsa
2 porkkanaa
1 bataatti
1 kirpeä vihreä omena
1 punainen chili
1 sipuli
1 purjo 
1-2 valkosipulin kynttä 
3-5 cm inkivääriä
3 rkl  maustamatonta tuorejuustoa 
(suolaa)
valkopippuria
muskottia
päälle aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna

Keittoa tulee vähän enemmän tai vähemmän sen mukaan, minkä kokoisia kasviksia valitset. Yritin omaan soppaani valita joko pieniä tai keskikokoisia yksilöitä, mutta esim. tarjolla olevat bataatit olivat reilun kokoisia. 

1. Pilko ja kuori kasvikset 
2. Kuullota valkosipuli, sipuli ja purjo tilkassa öljyä
3. Lisää kasvisliemi ja muut kasvikset sekä ripaus muskottia 
4. Anna muhia hiljalleen kannen alla n. 15-20 minuuttia kunnes kasvikset ovat pehmeitä 
5. Soseuta vihannekset ja liemi samettiseksi soseeksi
6. Pyörittele joukkoon tuorejuusto
7. Tarkista maku. Lisää suolaa ja valkopippuria, jos keitto tarvitsee lisää potkua
8. Pilko aurinkokuivattua tomaattia keittoannoksen päälle

Jos keitto on liian paksua voit ohentaa sitä vedellä, kermalla tai lisäämällä kasvislientä. Oikein ehtoisa emäntä/isäntä vielä paahtaa uunissa pikapikaa myskikurpistan siemenet keiton päälle ripoteltaviksi. Meillä ei kukaan muu oikein näistä mun sosekeitoista välitä ja syön tästä hyvinkin 5-6 kertaa. Annoksesta riittää ainakin neljälle syömärille oikein hyvin.

Joskus aikaisemmin kerroin, että mun lempisanoja englanniksi on "pumpkin", kurpitsa. Ei tämä myskikurpitsa, butternut squash, kauaksi jää. Siinä on jotain taianomaista, vähän kuin Tuhkimon keskiyön kurpitsavaunuissa. 




❤:lla Johanna, vaalituloksia odotellen