Saturday, October 31, 2020

Pyhäinpäivä

Ehkä juuri tänään olen kahden maan välimailla niin paljon kuin voi olla: toisessa kotimaassa on karkelot, toisessa muistetaan poisnukkuneita. Ajatus on sama, aikojen saatossa vain All Hallows' Eve on taipunut muotoon Halloween ja markkinamiehet ja -naiset ovat pitäneet huolen lopusta. Lasten kanssa on ollut ihana viettää Halloweeniä ja se on ollut melkeinpä mieluisin juhlani täällä. Siinä on jotain sydäntä pakahduttavaa, kun pieni karkkikeppostelija soittaa ovikelloa ja saa juuri ja juuri jännitykseltä sanottua "trick or treat". Isä tai äiti pitää vahtia selän takana ja kuiskaa taikasanat jos ei ihan heti mieleen muistu. 


Kaksi vuotta sitten pääsin melkein pyhäinpäivänä käymään haudoilla Jyväskylässä. Jos kynttilöiden luvattu paloaika piti paikkansa, niin kynttilät tuikkivat myös juhlapäivänä. Miehen vanhemmat, isä, äiti, mummu, kummitäti. Viemäni kanervat näyttivät vähän yksinäisiltä, kynttilät juuri ja juuri syttyivät kylmässä viimassa. En ole vuosikausiin palellut niin kuin Jyväskylän hyisillä hautausmailla, mutta edelleenkin sydämessä on lämmin olo: kerrankin sain muistaa läheisiä perinteisellä tavalla. 

Suomesta poismuuttaessa en tullut uhranneeksi ajatustakaan sille, että mites sitten huolehditaan haudoista ja muistamisista. Eipä sellaista tule miettineeksi. Olen kuitenkin omalta osaltani ajatellut, että en halua olla jälkipolville rasitteena. En halua hauta- tai uurnapaikkaa. Olen muutenkin opastanut lapsia, että jos vaikka onnettomuuteen yhdessä joutuisimme, niin pelastavat itsensä ja jos selviän, niin hyvä niin. Mulla on kuitenkin ollut hyvä elämä ja parasta mitä olen saanut aikaiseksi ovat lapset. 


Silloin tuoreeltaan kirjoitin Jyväskylän tunnelmista näin:"Siinä oli jotain merkillistä ja merkittävää. Yksinäni kaikkien vuosien jälkeen haudoilla kynttilöiden kanssa. Kylmä viima puhalsi, olin jäässä luita ja ytimiä myöten, ei ristin sielua missään. Kävin viidellä haudalla kahdella hautausmaalla. Kerroin kuulumiset, ajatukset, ikävän. Selvemmin kuin koskaan ymmärsin, että tämä saattaisi olla viimeinen kerta, tulevista ei tiedä. Muistin ihmiset, läheiset, mieleen kumpusi tapahtumia, kohtaamisia, pieniä eleitä, viimeisiä puheluja, viimeisiä kirjeitä. Heipä. Hei hei. Täällä on niin kovin hiljaista. Voikaa hyvin."  

Hyvää pyhäinpäivää. Mun mielessäni tällä hetkellä suurimpana on syvä kiitollisuus. 

❤:lla Johanna



Tuesday, October 27, 2020

Viinimarjat ja karviaiset - USA:ssa kiellettyjä herkkuja

Vuosikaudet etsin kaupoista mustaherukoita. Karviaiset ja muutkin viinimarjat olisivat toki käyneet. Ei löytynyt. Kerran sitten googlasin "black currant NC" ja alkoi totuus selvitä. Ovat kiellettyjä, kuten punaiset ja valkoiset viinimarjatkin. Kuvissakin pitää tyytyä muihin marjoihin. Sorit siitä. 




Herukat kiellettiin koko maassa vuonna 1911 tarkoituksena suojella puuteollisuutta. Oli käynyt nimittäin niin kurjasti, että herukoiden ja karviaisten huomattiin kantavan ja levittävän sientä, pine blister dust, joka tappoi mäntyjä. Sieni ei levinnyt hyppimällä männystä toiseen, vaan välissä piti olla herukkapensas. Tilanne oli niin vakava, että männyt olivat jäämässä alakynteen. 

Aikojen saatossa on huomattu, että herukoiden ja karviaisten hävittäminen ja kieltäminen eivät ehkä olleet kovin hyviä konsteja, sillä sieni levisi edelleen. Puunjalostusteollisuus on tehnyt oman osansa kehittääkseen keinoja mäntyjen suojelemiseksi  ja marjapensaita on kehitetty vastustamaan taudinaiheuttajaa. Liittovaltion kielto kumottiin vuonna 1966, mutta monet osavaltiot joko kieltävät kasvatuksen tai siitä on tehty luvanvaraista. Esimerkiksi New York salli kasvatuspuuhat vasta vuonna 2003.  


Mutta niin vain on, että Pohjois-Carolinassa ei vieläkään saa kasvattaa herukoita eikä karviaisia. Pelkkä taimien kuljettaminenkin on laitonta. Mä luulen, että kannabis tullaan sallimaan monessa osavaltiossa ennen herukoita. Arvellaan, että n. 99% amerikkalaisista ei  edes tunnista mustaviinimarjan makua. Harmi, sillä ravinto- ja vitamiinirikkaille marjoille olisi varmasti kysyntää. 

Ja knoppitiedosta nauttiville: tästä syystä purppuranpunaiset Skittle-karkit maistuvat USA:ssa viinirypäleille ja esimerkiksi Austaraliassa ja Isossa-Britanniassa mustaherukoille. 

❤:lla Johanna, funtsien pitäisikö ryhtyä salakasvattajaksi

Sunday, October 25, 2020

Halloweentunnelmia

Jos oman Halloweenin valmistelut ovat puolitiessä tai peräti alkutekijöissään, niin nyt ainakin kuvien kautta pääsee juhlahumuun mukaan. Olen keräillyt parhaita paloja ja ideoita. Yksi talo on vielä käymättä. Viidakkorumpu kertoo sen olevan yliveto. 







Mulle tuli ylhäällä olevista koristeluista mieleen, että noinko talon väki on tutustunut Hugo Simbergin tuotantoon. Ihan kuin yhdistyisivät teokset "Kuoleman puutarha" ja "Haavoittunut enkeli". Alhaalla on videon pätkä talosta, josta kirjoitin jo aikaisemmin.  Koristeita on tullut tasaiseen tahtiin lisää. Videolla kuuluva humina tulee pienistä puhaltimista, jotka pitävät koristeet ilmaa täynnä. Lisäksi kuuluu liikenteen ääntä. 





Moni on päätynyt yksinkertaisiin, yhden tai kahden koristeen ratkaisuihin. Nämä noidat, jotka ovat rysähtäneet luudallaan maan uumeniin ovat varsin hupaisia. Tai maasta mönkivät zombit. 









Pelottavampaa kuin yksi viikatemies on tietysti ryhmä viikatemiehiä. Hui. Tämä on muuten varmaan aika karmiva, kun ilta pimenee ja ryhmään kohdistuu valonheitin. Myös portailla ulvovat koirien (vai susien?) luurangot ovat sopivan pelottavia. Ihan kuin kerberos manalan portilla.





Alakuvien talossa mua viehättää pienimuotoisuus. Ripustamalla noidan hattuja ja sijoittelemalla oransseja luurankoja on talo saatu näyttämään hauskasti ja ihan vain vähän pelottavalta. Oransseja luurankoja saa ostaa valmiina, mutta ei niiden maalaamiseenkaan kauaa menisi. 




Mietin jonkin verrankin, että pitäisikö varata nameja pienille karkki-keppostelijoille, mutta ajattelin jättää tänä vuonna väliin. Olisi kamala olla tilanteessa, että on sairastunut ja vielä ei itse tiedä ja sitten altistaisi lapsia. Joten en riskeeraa. Toivottavasti vuoden päästä voi nameja taas jakaa. 

Ja koska ei ole nameja karkki-keppostelijoille, niin koristeluja on kertynyt yhden kurpitsan verran. Kaiverran sen päivää paria aikaisemmin ja taidan laittaa takapihan rappusille. Monen monta vuotta laitoin pihalle (ja vanhassa kodissa katolle) ilmalla täytettävän koristeen, jossa luuranko ajoi ruumiskärryjä. Halloweeninä lisäsimme viritelmään savukoneen savuineen ja olimme seutukunnan suosituimpia kuvauskohteita. Ruumiskärryt ovat olleet telakalla muutaman vuoden. Ne voisi yrittää elvyttää taas vuoden kuluttua. 

❤:lla Johanna, toisten Halloweentunnelmia nautiskellen

Friday, October 23, 2020

Vote! Done. Ennakkoäänestys suoritettu

Kävin tänään äänestämässä. Seurasin netistä aamusta alkaen milloin jono olisi vähän lyhyempi läheisimmässä äänestyspaikassa ja klo 14 jälkeen odotusajaksi ilmoitettiin 30 minuuttia. Meni siinä sitten vähän pidempään, jonotuksineen päivineen lähemmäksi tunti. Alakuvassa on republikaanien neuvontapiste. Se oli näyttävämpi Amerikan lippuineen kuin demokraattien sini-valkoinen pöytä. Molemmat puolueet kävivät tarjoamassa ehdokaslistaa (kuva jäljempänä) ja kun kohteliaasti kieltäydin republikaanien listasta, niin vielä sitä sitkeästi tarjottiin. Ota nyt, vertaile vähän. 


Tänä vuonna on ollut huomattavasti vähemmän ehdokaskylttejä ihmisten pihamailla kuin aikaisempina vuosina. Toisenlaisia viestejä on tullut tilalle. Edesmenneen korkeimman oikeuden tuomarin Ruth Bader Ginsburgin kuvalla kehotetaan äänestämään "Honor Ruth - Vote". Pihamailla on myös julisteita, joissa kerrotaan minkälainen Amerikka on mieluisa ja mitä asioita pidetään tärkeinä. Näistä voi päätellä, että talossa asustaa demokraatteja. Teiden varsilla on mainoksia kyllä riittävästi. Tänä vuonna puuttuvat myös lähes tyystin autoihin kiinnitetyt ehdokasmainokset. Olen nähnyt vain muutaman auton, joissa kannatetaan jompaa kumpaa presidenttiehdokasta. Ehdokkaita muuten on oikeasti neljä: Green party ja Libertarian Party ovat mukana omilla ehdokkaillaan. Heillä ei kuitenkaan ole mitään mohdollisuutta tulla valituiksi. 







Ehdokkaani nimeä ei tarvitse kaukaa hakea: kyltti on omalla etupihalla. Ensimmäistä kertaa meidän pihamaalla nyt kerrotaan, että ketä tässä talossa äänestetään. Mielessä kyllä kävi, että olisi kamalaa jos asiasta ei olisi yksimielisyyttä. Yöksi olemme nostaneet mainoksen sisälle. Niillä on ikävä tapa ottaa jalat alleen yön pimeinä tunteina.


Mua tietysti vähän jännitti, että miten korona on otettu huomioon. Hyvin toimi. Turvavälit oli merkitty jonottajille (kuusi jalkaa) ja kaikilla oli kasvomaskit. Seisoimme ulkona odottamassa ja mikäs oli odotellessa, kun lämpöä oli yli 25 C astetta. Sisälle päästettiin vain sen verran ihmisiä kuin mahtui. Jonotuspaikat oli merkitty tarkoin. Ensinhän käydään hakemassa paperi, josta paljastuu äänestysoikeus henkilötietoineen. Henkilöllisyyttä ei tarvitse todistaa, riittää kun ilmoittaa nimensä ja osoitteensa. Tällä paperilla sitten saa äänestyslipun, joka on pitkä kuin nälkävuosi. Tänä vuonna taisi olla n. 30 kohtaa, joista sai äänestää. Äänestysoikeus ei lankea automaattisesti, vaan jokaisen pitää rekisteröityä äänestäjäksi. Rekisteröintiaika on tarkoin rajattu. Kerta riittää, sitten saa äänestää niin kauan kuin alueella asuu. 

Vapaaehtoiset jakoivat jokaiselle oman kynän, jonka sai pitää muistona. Äänestyskoppi pyyhittiin desinfiointiaineella aina yhden kävijän jälkeen. Mulle tuli kyllä ihan turvallinen olo. Äänestää voi myös paikan läheisyydessä omassa autossa istuen jos ei esimerkiksi sairauden vuoksi kykene tulemaan äänestyspaikalle. 



Kielto vaalityöstä on paikallaan. Ehdokkaat käyvät vielä jonottajilta kyselemässä, että onhan kaikki ok ja tiedäthän ketä äänestät. Jos et tiedä, niin olen ehdokas X ja olisin onnellinen jos äänestäisit minua. Yläkuvassa on demokraattien lista siitä, miten kuhunkin valintaan pitää vastata jos haluaa demokraatteja äänestää. Tänä vuonna tärkein on tietysti presidentinvaali, mutta meiltä valitaan myös osavaltion toinen senaattori. Pari viikkoa sitten paljastui, että perhearvoilla kampanjoida demokraattien ehdokas oli lähetellyt tekstiviestejä kampanjatyöntekijälle. Ei teksti ollut ihan niin roisia kuin muuan herra Kankaanniemen Suomessa, mutta perhearvot ovat koetuksella. Republikaanien senaattoriehdokas on toisaalta sitä mieltä, että vakuutusyhtiöiden ei tarvitse vakuuttaa ihmisiä joilla on jokin sairasu jo olemassa. Ei ollut vaikea valinta. Mikä siinä muuten onkin, että nämä politiikan toimijat eivät osaa olla tekstailematta flirttiviestejä? Kolmas tärkeä valinta on kuvernööri. Meillä on nyt demokraatti kuvernöörinä ja hän on hoitanut mm. koronakriisin ihan mallikkaasti. Mun puolesta hän saa toimessa jatkaa. 




Mulla meni varmaan lähemmäs 10 minuuttia, kun värjäilin pallukoita äänestyskuponkiini. Sen jälkeen lippu (tai siis se älyttömän suuri arkki, jossa oli molemmin puolin valittavaa) syötettiin kopiokoneen näköiseen laitteeseen, joka kai sitten laskeekin äänet. Joku edellä olija vitsaili, että tässä tämä mun panokseni tuohon teidän jättimäiseen paperisilppuriin. Äänestäjä saa vielä läksijäislahjaksi tarran, jossa kerrotaan, että äänestetty on. 

Tajusin taas, että asumme republikaanien saarekkeessa. Meidän piirikunta on demokraattivoittoinen, mutta tämä asuinalue on poikkeus. Musta näytti suunnilleen siltä, että yhtä demokraattia kohden oli kolme tai neljä republikaania. Ai mistä tiedän? Siitä, mitä ehdokaslistaa äänestäjä piti käsissään jonottaessaan :) Moni tosin on postiäänestänyt ja niistä äänistä suuren osan arvellaan olevan domokraateille. Varsinaiseen vaalipäivään on 11 vuorokautta. Mulla on peukut pystyssä, että järki ja säällisyys voittaisivat, mutta ei näistä amerikkalaisista koskaan tiedä. 

❤:lla Johanna, kansalaisvelvollisuuksien parissa


Wednesday, October 21, 2020

Lasten vuoksi vaikka Meksikoon

Olen nähnyt aika monta perhettä tositoimissa kasvattamassa jälkikasvuaan. Aluksi ajattelin, että tämä on nyt tämä perhe, aika ylisuorittajia. Kokemuksen karttuessa olen ymmärtänyt, että business as usual. Ja sitten tietysti on tullut ymmärrys, että omat lapset ovat olleet vähän oman onnensa nojassa, vaikka aika paljon heidän eteensä onkin tehty. En vain ymmärtänyt asian vakavuutta. Ei kai Suomessa vieläkään ajatella, että lapsen pitää osata lukea ja laskea ennen koulutiensä alkua? Tehdä läksyjä koko perheen voimin? 



Eskari alkaa yleensä viisivuotiaana. Minä ajattelisin, että siellä n. seitsemän tunnin koulupäivän aikana kyllä oppii aakkoset, tavaamaan, kaikenlaista tarpeellista. Väärin. Jo kolme-nelivuotiaita opetetaan kotona lukemaan ja kirjoittamaan kirjaimia, lyhyitä sanoja ns. sight words. Aakkoset on saatettu teipata ruokapöytään ja seinällä on lista lyhyistä sanoista, joita sitten kerrataan niin, että yhdellä vilkaisulla osataan "lukea" so, and, we... Minäkin olen työssäni näitä lapsille opettanut. On tullut ajatus, että kouluun ei mennä niinkään oppimaan vaan näyttämään, mitä osataan. 


Sensorinen integraation häiriö oli itselleni tuntemattomampi käsite. Sain tavata perhettä, jossa yhdellä lapsella oli lievä sensorinen yliherkkyys. Häiriössä normaaliit ärsykkeet tuntuvat ylenpalttisilta tai toisaalta saatetaan hakea jotain ärsykettä yllin kyllin. Ei olla ihan tasapainossa. Esimerkiksi jalkojen irtautumista maasta  tai keinumista pelätään. Tässä talossa oli rakennettu lapselle oma touhuhuone, jossa oli avaruusaluksen näköinen riippumatto ja köyden varassa sai hyppiä tarzanhyppyjä. Ulkona oli kiipeilyseinä, köysirata, keinuja, kiipeilyteline. Syntymäpäivälahjaksi silloin jo raskauden loppusuoralla oleva äiti vei lapsen maastopyöräilemään. Mietin mitä olisi tapahtunut jos yliherkkyys ei olisi ollut lievää laatua. 

Jos elämä ei mene ihan suunnitelmien mukaan jo pienet lapset käyvät terapiassa. Olen kuljettanut kolmevuotiasta leikkiterapiaan, kun vanhempien avioliitto tuli tiensä päähän. Kuusivuotias kävi musiikkiterapiassa, kun tavarat tahtoivat turhautumisen hetkellä sinkoilla seinille ja nyrkit löytyivät ketterästi erimielisyyksiä ratkomaan. 

Monissa perheissä isovanhemmat ovat kasvatustyössä mukana. Jos he eivät itse voi olla aktiivisesti toiminnassa  (kirjoitin aikaisemmin isoäidin etäkoulusta), niin rahallisesti autetaan. Apu tunnutaan otettavan luonnollisesti vastaan ja edes silloin ei rypistellä kulmia, kun lasta ojennetaan sanomaan "yes ma'am", "no ma'am". 


Yksi jo vähän vanhempi lapsi kävi kaksi kertaa viikossa tukiopetuksessa. Tukiopetuksen järjesti koulusta riippumaton toimija. Ensin lapsi kävi koulussa n. 7 tuntia ja sitten vielä kaksi tuntia hakemassa lisäoppia. Mä ihmettelin. Kokeet, läksyt - ihan kaikki tuli takaisin koulusta aina täysin tai lähes täysin pistein. En koskaan kysellyt sen enempää miksi ihmeessä kaiken osaava lapsi käy vielä lisäopissa. Hauskinta tietysti oli, että lapsi mielellään lähti tukiopetukseen, oli siitä innoissaan. Ehkä asiaan vaikutti se, että yksi isoisovanhemmista oli ollut osallisena Nobel-palkinnossa. Aatelius, tässä tapauksessa tiede, velvoittaa. 

Sitten oli perhe, joka järjesti muuton Meksikoon vuodeksi, jotta lapset oppivat espanjan kielen. Lapset kävivät espajankielistä koulua. Läksyt olivat allekirjoittaneelle aavistuksen haasteellisia: ensin piti googlen avulla kääntää, mitä kysymykset tarkoittavat ja sitten opastaa lapsia vastausten kanssa. Onneksi  pari luokka-astetta ylempänä oleva osasi auttaa nuorempaa sisarusta. Hyvin me selvittiin, käännettiin ja väännettiin. Vanhemmat kävivät tutustumassa Mexico Cityssä kouluihin, löysivät mieleisensä ja isän työ oltiin jo sovittu siirrettäväksi vuodeksi toiseen maahan. Viisumit, oleskelu- ja työluvat, asunnon vuokraus... kaikki oli työn alla ja  sitten tuli korona. Nyt en tiedä mitä perheelle kuuluu, mutta kaiken he olivat valmiit tekemään sen eteen, että lapset oppivat espanjan kielen ja pääsevät tutustumaan toisenlaiseen kulttuuriin. Senkin olen nähnyt, että kiva koti laitetaan myyntiin, jotta lapsi pääsee vähän parempaan koulupiiriin ja kouluun. Mulle on tullut olo, että rajana on vain taivas sen suhteen, mitä lasten menestymisen vuoksi tehdään. 


Kun katselen taaksepäin, niin lasten opintojen kanssa olisi voinut auttaa paljon enemmän. Jeesasin toki projekteissa (kuten tämä kirjallinen projekti), mutta esimerkiksi tukiopetusta lapsille ei hankittu. Ei siihen varsinaista tarvetta ollut, mutta moni asia olisi varmaan ratkennut helpomminkin. Ei tullut mieleen palkata konsulttia, kun lasten yliopisto-opintoja suunniteltiin. Parikin tuttua on mielellään maksanut asiantuntijalle, että ovat osanneet ottaa kaikki huomioon yliopisto-opintojen suhteen alkaen sopivan yliopiston (collegen) löytämisestä päätyen hakuprosessiin. Jotenkin kai suomalaisuuteen kuuluu, että itse pitää pärjätä ja osata. Siinä missä amerikkalainen mielellään maksaa palveluista suomalainen kai sitten puree hammasta vielä vähän enemmän ja puskee kaiken väristen kivien läpi. 

Mutta mitä tapahtuu niille lapsille, joilla ei ole tukea? Jo aika pienten koululaisten vähän isommat työt arvostellaan sisällön ja ulkonäön perusteella. Miten käy oppilaan, jolla ei ole tukea tai perheellä vara hankkia näyttävää rekvisiittaa? Nykytilanteessa eriarvoiseen asemaan joutuu moni senkin vuoksi, ettei ole nettiyhteyksiä tai läppäriä etätyöskentelyyn. On arveltu, että maailmanlaajuisesti opetuksen kelkasta putoaa 24 miljoonaa lasta koronan vuoksi. 

Kautta aikain on ollut niin, että osa meistä on varustettu pelaamaan ristinollaa, osa shakkia. Meillä jokaisella on mahdollisuus opettaa yksi siirto shakkilaudalla, sen jonka olemme ehkä oppineet monen harjoituksen kautta. Kannattaa jakaa, joku sen on valmis ottamaan repertuaariinsa. Mun siirto on: lue lapselle, lue usein ja monenlaista. 

❤:lla Johanna 🕮📚🕮



Saturday, October 17, 2020

Suklaahippu- ja kurpitsapikkuleivät

Rakastan syksyjä: värejä, ilmaa, tunnelmaa, hämärän hyssyä. Kurpitsoista tykkään myös (mun englannin kielen lempisana taitaa olla pumpkin, se on jotenkin aivan ihana sanoa), mutta pumpkin spice ei ole ehkä ihan lempimakujani. Ajatuksen tasolla kyllä, mutta kokkaamisessa ei niinkään. Syksyisin pumpkin spice tunkee joka tuutista ja torvesta, ei ole ruokalajia jota siihen ei olisi yhdistetty. Mutta enhän mä itselleni ruokaa tee, vaan perheelle.  Suklaahippupikkuleivät ovat varma valinta häistä hautajaisiin ja pumpkin spice tekee niistä syksyyn sopivia. Näistä pikkuleivistä meidän nuoriso pitää ja sehän on tärkeintä. Varoituksen sana: ovat kyllä makeita. 





Suosituin suklaa meillä taitaa olla Hersey's. Mä en ole makuun oikein päässyt. Tykkään Ghirardelli-suklaasta niin leivonnassa, suklaassa kuin kaakaossakin. Ghirardelli on kotoison San Franciscosta ja italiainen herra Ghirardelli on yrityksen perustaja. Vuonna 1852 aloittanut firma on USA:n kolmanneksi vanhin suklaan valmistaja. 



Ennen varsinaista pikkuleipäreseptiä vielä ohje pumpkin spice, kurpitsamausteen, tekemiseen: 

1 tl kanelia
¼ tl neilikkaa
¼ tl inkivääriä
¼ tl muskottia
ja jotkut lisäävät vielä ¼ tl allspice eli maustepippuria - ei ole välttämätöntä


Tarvitset: 

3 dl vehnäjauhoja
1½ - 2 tl pumpkin spice, kurpitsamaustetta (ohje ylhäällä)
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
n. 110 g voita huoneenlämpöisenä 
1¼ dl fariinisokeria 
1 kananmuna huoneenlämpöisenä (sellainen vähän reilumman kokoinen, meillä koko large)
1 dl kurpistapyreetä (ilman mausteita)
120-150 g suklaahippuja (käytin tässä semi sweet eli vähän tummempia hippuja)



1. Laita uuni lämpenemään 175℃ ja levitä leivinpaperi pellille 
2. Yhdistä jauhot, kurpitsamauste, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri - sekoita hyvin 
3. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri vaahdoksi
4. Lisää kananmuna
5. Lisää kurpistapyree ja vatkaa niin, että kurpitsa on sekoittunut, mutta älä ylivatkaa
6. Lisää pikkuhiljaa jauhoseos mausteineen päivineen, älä ylivatkaa taikinaa
7. Lisää suklaahiput, älä ylivatkaa
8. Nostele kahden ruokalusikan avulla taikinasta kekoja leivinpaperilla vuoratulle pellille. Taikinasta saa aikaiseksi n. 14-18 pikkuleipää. Isompia vähemmän, pienempiä enemmän. Taputtele keot muotoonsa ja litteiksi kostein käsin. Kädet pitää huuhtoa ja kostuttaa aina parin kolmen pikkuleivän muotoilun jälkeen. Kovin paljon väliä ei tarvitse jättää, sillä pikkuleivät eivät juurikaan leviä. 
8. Paista 175 ℃ uunissa n. 15-20 minuuttia kunnes reunat ovat kullansävyisiä. 

Pikkuleivät säilyvät n. viikon ajan ilmatiiviissä säilytysastiassa. Mä tarkistin miksi lapset tykkäävät näistä: eka syy oli suklaahiput ja toinen pumpkin spice - juuri sopivasti, ei liikaa. Maku ei ole ihan parhaimmillaan heti paistamisen jälkeen, päivän parin jälkeen alkavat olla sopivan meheviä. 



'
Mutta mä varoitan: nämä saattavat  olla  suomalaiseen makuun aika makeita. Täällä meillä business as usual. Ja näistä saa aavistuksen meidän jokasyksyisestä pumpkin spice-villityksestä. 

❤:lla Johanna, jauhopeukalona