Tuesday, May 12, 2020

Stirling Castle, Skotlanti

Niille lukijoille, jotka ovat uudempia kerron vähän taustoja. Mun ihastus Skotlantiin johtuu miehen perheestä (ja vain ihan muutamasta kirjailijasta, Bronte, Christie, Austin... ja muutamasta tv-sarjasta Mennyt maailma, Yes, Mr Minister, Bergerac, Famous Five...)  ja sieltä tulleista vaikutteista. Tosin ennen mieheni tapaamista yksi ympäri maailmaa reissaava työkaverini virkkoi, että sulle sopisi skotlantilainen tai irlantilainen mies. Kölniläisen kapakan pöydässä lausuttu profetia on osin käynyt toteen. 

Skotlantiin pääsin vasta kuitenkin pari vuotta sitten, kun tytär aloitti siellä opinnot. Mä kävin hänet sinne saattelemassa ja vähän paikoilleen asettelemassa. Sydän oli kovilla, kun piti lapsi jättää toiselle mantereelle vailla minkäänlaista tukiverkkoa. Fiksu nuori nainen on paikkansa löytänyt ja on varmasti onnellisempi siellä kuin olisi täällä. Mä olen saapunut jo kolme kertaa Edinburghin lentokentälle :) Viime kerralla kävin juttelemassa kiinteistönvälittäjän kanssa. Kunhan suutani pieksin, mutta en panisi pahakseni vuotta tai paria kauniissa Skotlannissa. Alkaa olla villapaitoja, trenssejä ja jopa öljykangastakki vaatevarastossa. Täällä niille ei juuri ole käyttöä. Mutta asiaan. Hyvät naiset ja naiset (lukijoissa ei taida miehiä olla): Striling Castle. 


Stirlingin kaupunki on Skotlannin entinen pääkaupunki. Junamatka Edinburghista kestää n. tunnin. Ensimmäinen maininta linnasta on vuoden 1110 paikkeilta, mutta nyt pystyssä olevat rakennukset ovat vuosilta 1490-1600. Linnaa ovat miehittäneet skotit ja englantilaiset vuosisatojen saatossa. William Wallace rökitti alueella englantilaisten kuninkaan vuonna 1297. Linnan kuuluisin asukas on Maria Stuart, joka kruunattiin siellä kuningattareksi 1543, vajaan vuoden kypsässä iässä. 






Vuonna 1507 linnanpihalla oli säpinää. Olisi varmaan moottorisahakin pärrännyt jos niitä siihen aikaan olisi ollut. Koko kuningas Jaakko Nelosen hoviväki kokoontui katsomaan, kun Stirlingin Lintumies suoritti ensilentonsa. Tuosta muurin reunalta alas kurkkiessa heikkopäisempää jo huimaa, mutta ei nähtävästikään alkemisti John Damianiä. Höyhenistä rakennetut siivet selässään arvoisa tiedemies ponkaisi taivaalle ja putosi kuin kivi. Onni onnettomuudessa oli, että ainoastaan reisi murtui. Siivet oli tehty nähtävästi Leonardo Da Vincin piirustusten mukaan. Tosin mutkia oli oiottu: kotkan sulkien sijasta oli käytetty kanan sulkia ja sehän tiedetään miten kananlento päättyy. 


Mä kiersin alueen aika nopeasti ja kaikki kuvat eivät onnistuneet alkuunsakaaan. Esimerkiksi vuoden 1503 paikkeilla valmistuneesta Great Hall en saanut kuin yhden esittelykelpoisen kuvan, tuon ikkunalasin alakuvassa. Tila oli tärkeä paikka, jossa pidettiin hovia ja juhlia. Mun kuvissa oli vain, no, suuri tupa. Enemmän aikaa vietin katselemalla kuninkaan ja kuningattaren asuintiloja, niiden kauniita kattomaalauksia, kuvakudoksia, vaakunoita. Hauskan kierroksesta tekivät näyttelijät, jotka esittivät kuningatarta, hovimiehiä. 




Katto ja lamppu King's Presence Chamber

Hallitsijaparia ei menty tapaamaan miten sattuu. Viimeisiä julkisia tiloja oli The Presence Chamber, molemmilla tietysti omansa. Tässä tilassa voitiin ottaa vaikka diplomaatteja vastaan tai myöntään korkeampia aatelisarvoja. Jos hyvin sattui pääsi seuraavalle jo vähän privaatimmalle puolelle: The Inner Hall/Chamber. Harvat ja luotetut pääsivät kaikein pyhimpiin eli The Bedchamber.


King's Outer Hall 





Katto King's Bedchamber eli kunkun makkari

Queen's Presence Chamber




Queen's Inner Chamber 


Juttelin "kuninkaan tyttären" kanssa. Mä en ole ihan varma, kuka oli kuningas ja kuka tytär. Mua melkein kiinnosti enemmän tämän viehättävän esiintyjän oma historia. Hän kertoikin, että lapsena vietti lähes kaikki kesänsä linnassa. Isä on historian professori ja olisikohan linna ollut proffan entistämis- tai tutkimuskohde. Esiintyjä kertoi, että mieleen on painunut kaikenlaisia yksityiskohtia, nippelitietoa. Mulle tuli tunne, että häneltä ei vastausta saisi, että en mää vaan tiedä, mä olen vain  töissä täällä. 

Mööpelit ja sisustus eivät ole alkuperäisiä. Alempana olevan kaapin alkuperäiskappale on käsittääkseni museossa Ranskassa. Kotiryöstöt olivat aikoinaan siitä kurjia, että tultiin suuremmalla porukalla ja pidettiin voittajien laillisena oikeutena haalia omiin kärryihin kaikki mitä kasaan saatiin. Se siitä Magna Cartasta, että muka kaikilla olisi hengen, vapauden ja omaisuuden suoja. Pyh. 





"Kuninkaan tytär" kysyi, että mistä kaukainen vieras on. Sanoin olevani Amerikan kautta Suomesta. Suomalaisia tarveaineita ei kuningattaren asuinhuoneista löytynyt, mutta amerikkalaista löytyi. Se on tämä sängyn tolpan punainen väri. Sama väri, josta Starbucks joutui jokunen vuosi sitten myrskyn silmään ja sittemmin luopumaan. Meksikossa ja Etelä-Amerikassa asusteleva kokenillikirva syö kaktuksia ja lajin naaraista saadaan punaista väriä eli karmiinia, kokkiniiliä ja karmiinihappoa, tuttujen kesken E 120 (täähän on muuten kuin Elos Muskin uusimman lapsen nimi!). Varsinkin meksikolaiset möivät väriä kovalla hinnalla espanjalaisille ja jokainen omanarvontunteva rikas kuninkaallinen halusi sitä edes sängynpäätyihin. Ei ihme, että espanjalaisilla oli rahaa millä mällätä ja interseilata maailman meriä. 


Kaikenlaisia mielenkiintoisia opastetauluja oli tarjolla. Mua on aina kiinnostanut pukeutuminen ja opinpahan taas sen verran uutta, että vaatteet myös hajustettiin valmistusvaiheessa.  



Linnoitus on sen verran kompakti, että meikäläinenkään ei oikein pahasti päässyt eksymään. Mä olen aika helposti eksyvää sorttia. Kouluaikoina opettaja joskus katsoi parhaaksi pistää mut juoksentelemaan lähiniitylle ilman kompassia, kun muut menivät kompassien kanssa vähän pidemmän matkaa. Alakuvassa on The Chapel Royal, jonka Jaakko Kutonen rakennutti vain kuudessa kuukaudessa poikansa ja perijänsä prinssi Henryn ristiäisiin vuonna 1594. Kappelissa istuskellessani kuulosti ihan kuin pienokainen olisi parahtanut. Tai sitten jonkun lenkkari viisti lattiaa vähän pidemmästi. 


Ihastuin näihin keittiötiloihin rakennettuihin "näytelmiin". Tiloissa eivät häärineet pelkästään kokit hirvenlihan ja lohen kimpussa, vaan myös hiiret, rotat, kissat ja koirat yrittivät löytää hengenpidikettä. Ei tainnut olla hygieniapasseja. 







Kuningattaren asuintiloissa on huikeat kuvakudonnaiset seinillä. Alkuperäisiä nämä eivät tietenkään ole. Mallia on haettu "The hunt of the Unicorn" kudonnaisista, jotka ovat Metropolitan Museossa New Yorkissa. Käsittääkseni näiden seitsemän työn uskotaan olleen samantyylisiä kuin alkuperäisten töiden. Kuningas Jaakko Vitosella kuvakudonnaisia oli yli sata, varakas ja mahtava mies siis. 

Kuvakudonnaisten tekemiseen kului 13 vuotta ja 2 miljoonaa puntaa. Taidonnäytteistä kiinnostuneille on oma näyttelynsä, jossa kerrotaan havainnollisesti työn kulusta. Mua tää kiehtoi tavattomasti. 


Ylhäällä yksi valmiista kuvakudonnaisista. Pieninkin yksityiskohta on mietitty ja harjoiteltu, huippuunsa hiottu. Alhaalla esimerkkejä. 




Kaiken maailman kutojat ovat näyttävien töiden takana. Osa teki vain muutamia yksityiskohtia, muutama oli mukana koko projektin ja 13 vuoden ajan. 





Robert Ensimmäinen, Robert the Bruce, tähyilee pihamaalta kohti William Wallace -monumenttia. Kuningas erottuu myös monumentilta katseltuna. Siinä on ikään kuin keskusteluyhteys, että katsopas mitä me pojat tehtiin. Ei ole Skotlanti vapaa vielä, mutta annas olla muutama vuosikymmen. Robert Eka kuningoi (eiks tää ole ihan hyvä termi kuninkaan toiminnalle?) 1300-luvun alkupuolella ja oli johtamassa ensimmäistä itsenäisyyssotaa Englantia vastaan. 


Nousu linnalle on jyrkkä. Alempana kaupungin ja linnan välimaastossa on kirkko ja vanha hautausmaa. The Church of the Holy Rude on kaupungin toisiksi vanhin rakennus heti linnan jälkeen. Hautausmaalla aika kuluu paaseja kierrellessä ja muistokirjoituksia lukiessa. 




Stirlingin linnan tiloja voi vuokrata juhliin ja tapahtumiin. Mikäpä sen ikimuistoisempaa kuin tulla vihityksi linnan kappelissa ja jatkaa juhlamenoja suuressa salissa.  Normaaliaikoina linnassa järjestetään musiikkitapahtumia ja muita juhlallisuuksia. Jos alkoi kiinnostaa, niin tässäpä nettisivut: Stirling Castle.


❤:lla Johanna, historiallisissa tunnelmissa

19 comments:

  1. Voi mikä upea linna! Ja kiva postaus siitä. <3

    Nyt täytyy tunnustaa, että mun Skotlanti-tietämys on nolla - tai ehkä yksi. ;-) Lähinnä tulee mieleen nummet ja sumu. Mutta oli mukava oppia lisää, ja linnoja rakastan. Erityisesti linnoissa on kiva nähdä menneen ajan toimintaa, jotta pääsee oikein kunnolla mukaan tunnelmaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kuule Satu. Missään en ole tavannut yhtä vilpittömiä ja ihania ihmisiä kuin Skotlannissa. Ehkä Suomessa, lähellä ovat toisiaan. Skotlannissa ehkä ymmärtävät enemmän tällaisten ulkomaalaisten ja vanhojen ihmisten päälle :) Meinaan oli junassa, taksissa, hotellissa ja vaan ihan kadulla monta auttavaa kättä. Skotit tuntuvat ainakin USA:n jälkeen hyvin aidoilta.

      Ja toi linna. Sinne pitää mennä monta kertaa uudelleen. Ja kaikkiin muihinkin Skotlannin linnoihin. Siellä on myös miehen suvun puolelta ihan mun nykyisen sukunimen linna. On kyllä ihan raunioina.

      Mä olen muutaman hassun käyntini perusteella ihan rakastunut maanosaan. Tytär viihtyy vallan mainiosti. Ja poika oli ihan myyty käydessään. Musta tuntuu, että tässä ollaan perimmäisten kysymysten äärellä :)

      Delete
  2. Olipa mielenkiintoinen postaus. Nuo vanhat linnat tarinoineen ♡ovat kyllä niin upeita.♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pienenä tyttönä mun lempilauluja oli Balladi Olavinlinnasta. Myrsky-yönä kun portti aukaistiin ja myöhemmin myrsky-yönä jo pihlaja murtui... Siinä on ollut romantiikkaa ja kaihoa ihan tähän päivään saakka :)

      Delete
  3. En tiennytkään, että tyttäresi asuu Skotlannissa! Onpa kertakaikkisen upea paikka. Aivan ihania nuo seinävaatteet, on siinä jollain ollut tekeminen!
    Kaunista keskiviikkoa sinulle Johanna <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen kyllä ihan menettänyt sydämeni Skotlannille, sille vähälle mitä olen nähnyt. Ihmiset ovat avuliaita, aitoja. Stirling on siitä kiva, että kävelemällä pääsee joka paikkaan ja tytär opetti mut viime kerralla käyttämään junaa, joten helposti pääsee katselemaan muitakin lähikaupunkeja.

      Mutta kyllä mulla on tytärtä ikävä. Muutaman viikon kuluttua pitäisi tulla kotiin kesälomalle, mutta nyt on maailman kirjat sekaisin. Uskon vasta kun näen.

      Delete
  4. Historia on aina mielenkiintoista. Ja miettiä, ketkä kaikki niitäkin pihoja, puutarhoja, sisätiloja ovat mahtaneet kulkea ja missä tarkotuksissa, mikä elämänkohtalo.
    Eipä mahtaneet nuokaan kuvakudosten tekijät aavistaa, että heidän nimensä jäisi ikuisesti ihmisten nähtäviksi ja muistettaviksi, vaikka luultavasti olivatkin aikansa taitavimpia käsityöläisiä.
    Noi hajustetut vaatteet jäi mietityttämään..mitenkäs se olikaan sen peseytymisen kanssa niinä aikoina, että kuinka kauan sen tuoksun oletettiin kestävän käytössä, pestiinkö vaatteitakaan kovin usein.
    Kiva esittely.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllähän niitä kiviä katsellessa korkealla mäen huipulla kävi mielessä, että on ollut rakentajilla hurja urakka ja kuka täälläkin on käyskennellyt.

      Mä tutkin silloin, kun tämä hajustamisasia paljastui. Ajattelin, että tokko kovin tarkkoja oltiin hygienian suhteen. Mä olin väärässä, sillä vaikuttaa siltä että kylpeminen oli ylhäisten piireissä oikein suosittua ajanvietettä. Kaupungeissa oli kylpylöitä ja osa varakkaammasta väestä pakkasi kylpyammeen mukaansa, kun lähtivät reissun päälle. Yrttejä käytettiin kylpyvesissä. Mutta eihän sitä joka päivä läträtty, kuten me nykyään :)

      Delete
  5. Huikean upea ja kattava postaus. <3 Onnea tyttärelle, että on päässyt Skotlantiin opiskelemaan, mikä mieletön kokemus, mutta äidille varmasti välimatka tuo mietteitä ja ikävää.

    Täällä Britti fanitus on kova, kun ekaa kertaa menin Lontooseen 14-vuotiaana, on kuin kotiin olisin mennyt ja tästä lähtien Enkkula on aina poltellut mielessä ja siellä vaan on hyvä olla. Skotlanti ollut mielessä myös aina ja haaveena eläkkeellä viettää paljon aikaa Skotlannissa, mies perhokalastaa ja meikäläinen lukee kirjaa tietenkin skottiruutuiseen villashaaliin kääriytyneenä. Hihi.

    Mutta näin se vaan menee, joistain maista tulee niin tuttuja, kuin olisikin ollut useampi elämä ja jokin niistä on vietetty Englannissa.

    Ihanaa viikon jatkoa Johanna. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä tässä on ikävä ollut. Tänään aamu alkoi sillä, että kesäkuun alkuun aiotut lennot on peruttu. Saas nähdä nähdäänkö ollenkaan koko kesänä. Tyttö on kyllä fiksu ja luotan hänen pärjäämiseensä niin ylä- kuin alamäessäkin, mutta olisi se ihana nähdä. Jos muu ei auta, niin painelen sitten Skotlantiin.

      Mulle Keski-Eurooppa ja Iso-Britannia ovat aina olleet kova juttu. Koskaan en haaveillut Amerikasta. Tämä on ihan ok maa, mutta kaikki on kuitenkin aika nuorta. Ei ole linnoja.

      Nyt kun olen käynyt Skotlannissa olen alkanut ymmärtää, että siellä on vähän sama mentaliteetti kuin Suomessa: emme ole brittejä, olkaamme siis skotteja. Ei suomalainenkaan taivu ruotsalaiseksi tai venäläiseksi. Samanlaista kansallisylpeyttä ja henkiinjäämisen voimaa olen havaitsevinani.

      Sinne vain perhokalastamaan! Ja sulle löytyy monta sopivansävyistä skottiruutu vilttiä :) Jään nyt odottamaan blogipostausta.

      Kiitos Tiia. Perjantai koittaa ihan kohta. On ollut muutama puhelinhaastattelu ja koko elämä nyt tunnutaan myllättävän. Ehkä tuuletus tekee hyvää.

      Delete
  6. Mahtava linna!
    Mun isä asui Englannissa 10 v, hänen oli tarkoitus muuttaa Skotlantiin mutta päätyi Englantiin. Tuli käytyä sielä aika usein, Brixham.
    Kivaa viikonloppua huomenna <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun piti googlata Brixham. Sehän on ihan melkein vastakkainen napa Skotlannille, kovin etelämmäksi ei enää pääse :) Niin se on, että joku voi suunnitella, mutta toteutus on sitten jossain muussa kädessä.

      Tämä linna oli mulle monin tavoin juuri passeli: helposti hahmotettavissa, riittävästi sisustusta, huikea historia.

      Ihanaa viikonloppua Ulrika!

      Delete
  7. KIITOS tästä virtuaalireissusta kaikkine informaatioineen! Ihan huikeeta!

    Olemme usein jutelleet miesystäväni kanssa historiasta. Siis silleen, että minulle on jäänyt kammo yläasteen opettajasta, joka tuntui lukevan suoraan kirjasta vain nimiä ja vuosilukuja. Miesystävällä taas oli ollut lukiossa maikka, joka oli osannut värittää niin, että mielenkiinto heräsi ja pysyi. Niin se on kiinni opettajista. Harmi.

    Tämän luin mielenkiinnolla alusta loppuun, kiitos! (Linkitän eräälle ystävättärellekin, jotta hänkin pääsee virtuaalimatkalle. Tiedän, että hän pitää!)

    On nämä matkustuskiellot ja -suositukset ikäviä. Mukavaa viikonloppua silti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Stansta! Jos sain jotain välitettyä linnasta ja sen tunnelmista - ihmisistä, jotka tänä päivänäkin luovat atmosfäärin, niin ihan huikeeta!

      Olen miettinyt paljon opettajan roolia. Mulla oli yksi opettaja ala-asteella, joka kohteli mua kuin aikuisempaa ihmistä. Lainasi mulle mm. Saima Harmajan runokirjan. Tämä opettaja jäi mieleen. Kuten myöhemmin ruotsin maikka, joka keksen studiotunnin yksinpuhelun teki iskun mun kuulokkeisiin ja sanoi, että sun studio-osaaminen on ihan omaa luokkaansa. Kun vetäsin ruotsin kokeesta (kirjat sai olla esillä) vankan vitosen, niin hän vain kommentoi koepaperiin, että taisi olla hetkellinen häiriö.

      Mun ikäpolvi on sellainen, jonka opettajat luettelivat vuosilukuja ja nimiä. Aika tylsää. Hyvin vähän, mihin tarttua kiinni. Muistan edelleenkin lukuaineista ne opettajta, jotka höystivät opetusta omakohtaisilla tarinoilla. Siinä oli kiinnepintaa, jotain mihin samaistua. Ollapa ollut matikanopet samoilla linjolla.

      Kiitos kun linkitit! Tytär on tällä hetkellä tilanteessa, että lentoja voi varata, mutta sitten ne perutaan. Jos muu ei auta, niin mamma kohta ui Atlanti yli nähdäkseen tyttäeren. Tai no, ehkä liftaa johonkin alukseen :)

      Ihanaa viikonloppua!

      Delete
  8. Onpas hieno ja mielenkiintoinen vierailukohde. Minä kun tykkään historiasta niin varmaan olisi mielenkiintoista kulkea tuolla.
    Pitkä välimatka sinulla ja tyttärelläsi,mutta kiva että olet päässyt sinne muutaman kerran ja toivottavasti jatkossakin,kun tilanne normalisoituu.Mukavaa viikonloppua Johanna.

    ReplyDelete
    Replies
    1. MUllakin on jonkinlainen Skotlanti-yhteys, tosi pieni tosin, mutta opiskeluaikana yliopistossa kämppakaverina oli skotlantilainen Gillian Glasgowista. Ja Englanti taas, vanhempani tapasivat Lontoossa, ja äitini miesystävä viimeisinä vuosina oli häneen 17-vuotiaana ihastunut britti:)

      Delete
    2. Ok, nyt pitää ihan pohtia. Miehen serkkua on Gillan Glasgowista. Oisko sama?

      Mutta leikki sikseen. Iso-Britannia tuntuu läheiseltä, mutta Skotlanti nykyisin vielä läheisemmältä. Siinä on jotain aiva spesiaalia. Ovat ylpeitä historiastaan, perimästään, maastaan. Mä olen kyllä hyvin paljon itsenäisen Skotlannin puolella.

      Sun äiti on ollut sydänten murskaaja. Tai sydänen valtiatatar! Olen nähnyt kuvia ja hän oli todella kaunis. Olen aina ajatellut, että ulkoinen kauneus heijastaa myös sisäistä sielunmaisemaa. Ja teillä kahdella on kyllä valtavan paljon samoja piirteitä.

      Mä luulen (tämä on nyt luulo vain), että onnellisimmillani olisin jossain Skotlannissa tai Keski-Euroopassa, jossa on kunnolliset neljä vuodenaikaa. Tai ainakin kolme :) Mä olen aina pienemmän ja heikomman puolella, joten Skotlannin puolelle kallistuu.

      Delete
  9. Mahtava postaus! Paljon mielenkiintoista luettavaa ja katsottavaa. Opiskelu ulkomailla on varmasti upea kokemus! Onneksi on nämä etäyhteydet, vaikka eihän se sama asia kohtaamisissa ole. Skotlannissa en ole käynyt, vaikka maa kulttuureineen ja maisemineen kiinnostaa.

    ReplyDelete
  10. Ooh, ihanaa, minä niin rakastan linnoja ja keskiaikaa! Monta kertaa tehnyt mieli Britannian linnoja kiertelemään.

    ReplyDelete