Friday, May 22, 2020

Kun yksi ovi sulkeutuu

Kun vain aina jaksaisi ajatella, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Kauniit ja värikkäät ovet puhuttelevat. En vaan kehtaa kovin usein ottaa kuvia. Minkähän värinen se ihan ikioma ulko-ovi olisi? Siis jos värin saisi päättää ihan omassa kodissa ihan itse? Punainen, turkoosi, valkoinen? 


Sen verran uusia tuulia puhaltelee ja uusia ovia avautuu, että olen saanut hetkellisesti helpotusta työmurheisiini. Järjestely on vain muutaman viikon, mutta onpahan edes hetken töitä. Ehkä syksymmällä helpottaa. Tätä duunia varten hain lähes kolmeakymmentä paikkaa. Lapsenlikkoja ilmaantuu koko ajan lisää ja asiakkailla on vara valita. 

Mut palkittiin eilen töissä heti ruhtinaallisesti. Näin pienen elämänpolun tarpojan ensiaskeleet. En ollut uskoa silmiäni. Ensin monta kertaa ilman tukea seisaalleen ja sitten muutama yritys kävelyä. Ja lopulta neljä askelta suoraan eteenpäin. 


Muuten on aikamoista alakuloa. Tyttären lennot Skotlannista peruuntuvat. Saas nähdä pääseekö vielä viimeisimmilläkään varauksilla lentoon. Toinen pojista sahasi pensasta koneellisesti trimmatessa kaksi sormea lähes irti ja poikki. Luut ovat murtuneet ja sormet paketissa. Säästyvät näillä näkymin, vaan toimivatko... sitä ei vielä tiedä. Ja mua surettaa aivan erityisesti, että mies päätti, että tämä meidän koti myydään nyt. Pyysin, että jos voisimme säilyttää vielä pari vuotta, niin kauan, että nuorimmaisen opinnot ovat tällä seutukunnalla hyvässä vaiheessa. Ei käy. Mä luulin, että tämä talo on forever home. Oletin, että tässä olisi koti, johon lapset tulisivat kumppaneineen ja perheineen. Ja vatut. Eihän se elämä paikasta ole kiinni, mutta olisi ihana joskus tuntea, että jokin on pysyvää, että jokin olisi valmista. Että jossakin olisi koti. Ja että voisi johonkin elämässään vaikuttaa. 





Kukat ovat kävelyreitin varrelta. Mukavaa viikonloppua!

❤:lla Johanna, pakkaamassa

30 comments:

  1. Sinulla on monenlaisia asioita mielen päällä, kurjia ja hurjia! Voimia ja kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tarja. Tässä korona-ahdistuksessa olisi kyllä ollut ihan yllin kyllin purtavaa. Jotenkin ei millään jaksaisi alkaa laittaa kaiken muun lisäksi kotia myyntikuntoon.

      Delete
  2. Elämä retuuttaa, mutta asioilla on tapana järjestyä - usein parhain päin tai vieläkin paremmin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Jospas se sitten olisi niin. Nähtäväksihän kaikki jää.

      Delete
  3. No voi miten surullisia tapahtumia.
    Toivotaan,että tytär pääsee kotiin ja toivotaan, että pojan sormet toimivat♥
    Itselläni on , myös noita "kotihuolia". Viisi vuotta tässä ollaan asuttu ja, kun tähän muutettiin, muutettiin loppuelämän kotiin. Vaan eipäs muutettukkaan. Maanantaina tulevat välitystomistosta kuvamaan ja sitten laitetaan myyntiin.
    Meillähän on tuo piha tosi, tosi pieni...patio paremminkin ja nyt melkeimpä aitaan kiinni on rekennettu omakotitalo. Ja kuusi kaikenkaikkiaan tuohon pikkuruiselle tontille!! Siis meillä ei ole minkäänlaista yksityisyyttä enää. En yksinkertaisesti halua jäädä tähän, mutta kovalle ottaa muuttokin. En millään enää jaksaisi sitä rumbaa.
    Isäni tuhka laskettiin keskiviikkona hautaan ja isän asuntokin pitäisi saada myytyä. Olen kyllä ihan loppu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä ihmettelin sitä, että miten voidaan antaa rakentaa niin lähelle. Se on jotenkin ihan hullua. Suomessa kun on tilaa ja maata ihan yllin kyllin vähän väljempäänkin asumiseen.

      Olen ollut apuna tyhjentämässä poisnukkuneen kotia. Se on raskasta työtä, mutta toisaalta jollain tavalla helpottavaakin. Siinä tulee kerratuksi vielä läheisen elämänvaiheita, tärkeitä hetkiä ja käänteitä.

      Toivon Sinulle koko sydämestäni jaksamista ja voimia. Itse haluaisin nyt vain olla turvassa ja kaukana maailman myrskyistä, mutta eihän tässä auta kuin alkaa pakata.

      Delete
  4. Voi miten ikäviä juttuja nyt sieltä suunnalta :( Toivottavasti saat tyttären kotiin ja pojan sormet käyvät toimimaan <3 Kodista luopuminen voi olla rankkaa, sitähän täällä nyt itsekin murehdin. Voimia sinne sinulle ja virtuaalihalaus <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Outi. Mä olen kyllä aika loppu. Ensin stressasin, kun ei ole oikein töitä ja nyt sitten kaikkea muuta. Sormet näyttäisivät toipuvan aika hyvin. Nuorten toipuminen on ihan omaa luokkaansa. Lennot sitten varmistuvat, kun on aika lähteä liikkeelle. Kodin pakkaaminen tuntuu pahalta, se tuntuu jotenkin vain niin väärältä. Mutta minkäs teet.

      Delete
  5. Monenlaista murhetta sulle on kasaantunut yhtä aikaa. En voi kuin toivoa että kaikki kääntyy parhaiten päin kuitenkin vaikka nyt tuntuukin ankealta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luin juuri uutisen, että tähän lähelle rakennetaan taas lisää uusia asuinalueita. Alue kasvaa ja tämä meidän koti tämän alueen sydämessä on kyllä sellaisella paikalla, että samanlaista ei ihan heti vastaan tule, once in a lifetime etten sanoisi. Kyllä mun tulee ikävä tätä kotia.

      Delete
  6. Voi Johanna, tulin niin surulliseksi puolestasi että tuli ihan huono omatunto kun olen nauttinut tästä päivästä äidin luona. Kunpa kaikki kääntyy siellä lopulta parhain päin <3

    Voimahalit ja oikein lujat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, ei se niin mene! Kyllä pitää iloita niistä asioista joista suinkin vain voi. Kiva, että sinulla on ollut mukava päivä.

      Sormet näyttävät yllättävän hyviltä ja nuoret toipuvat. Kun tytär on kotona, niin sitten uskon, että lennot toivat kotiin saakka. Mutta kodin pakkaaminen ja puunaaminen myyntikuntoon... tuntuu pahalta. Ei tässä kyllä nukkumaan ole päässyt ilman iltatirautuksia moniin iltoihin.

      Delete
  7. Ompa kurjia uutisia! Osaako noihin nyt mitään lohduttavaa sanoa.
    Minun pojalta meni sormi poikki ylänivelen kohalta jo ihan pienenä. Hyvin on pärjänny, vaikka oli ihan kamalaa. Toivottavasti sinun pojalla sormet alkaa toimia, kun ne on kuitenkin niin tärkeä juttu, etenkin nuorella.
    Kaikki ikävä tulee aina niin puun takaa. Toivottavasti löydätte uuden kodin, johon rakastut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kun Sartsa jätit viestin. Toipuminen näyttää toistaiseksi hyvältä.

      Me muutetaan takaisin meidän vanhaan kotiin, jossa on nyt ihan riittävästi omia murheitaan. Se on ollut vuokralaisilla useamman vuoden ja se kyllä näkyy. Kiva talo, ei siinä mitään. Se ei kuitenkaan silloin aikoinaan ollut omalla listallani suosikkeja, mutta mies päätti että se ostetaan.

      Olen istunut saunassa lähes joka ilta. Sitä tulee ihan hirveä ikävä.

      Delete
  8. Tulipa puolestasi paha mieli! Ei kai tuollaisiin asioihin oikein niitä Oikeita Sanoja ole? Voin vain lähettää hyviä ajatuksia, voimahalauksia ja toiveita, että kaikki järjestyy! Oikeasti TOIVON niin! Tsemppiä!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun blogin tarkoitus on mennyt nyt ihan pyllylleen. Täältä pitäisi tulla blogikavereille iloinen ja leppoisa mieli. Nyt vaan on niin paljon mielen päällä, että ei jaksa kauheasti ilakoida. Kyllähän kaikki varmasti järjestyy. Koskahan sitä olisi sellaisessa tilanteessa, että voisi elää ihan omien ajatustensa ja toiveidensa mukaan?

      Delete
  9. Olipa paha juttu kun sormet poikki!!!hirveetä, toivottavasti palautuvat ennalleen.
    Kivaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pahaa se teki. Olin kotona ja en kyllä koskaan unohda näkyä. Paraneminen näyttää hyvältä ja olemme toiveikkaita. Onneksi oli taitava lääkäri ensiavussa. Hyvää viikonloppua!

      Delete
  10. Voi ei, siellä on tullut lunta tupaan ihan reilusti ja joka suunnasta. :-( Pojan sormiasia vihlaisi oikein rinnasta, kun teki niin pahaa ajatella. Toivottavasti sormista tulee vielä entisenlaiset. Yritähän jaksaa! Olet ajatuksissani. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Satu. Lääkärin mukaan sormien pitäisi olla kunnossa kuudessa viikossa. Vielä olisi viisi jäljellä. Toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin. Pieniähän nämä murheet ovat monien muiden rinnalla. Ei tämä kevät ja vuosi varmasti katoa kenenkään muistoista kovin helpolla. Mä olisin mielelläni pitänyt kodin edes turvasatamana.

      Delete
  11. Voi ei, sielähän on sattunut ikäviä asioita, mutta vanha klisee, asioila on tapana järjestyä ☺
    Muutama vuosi sitten mies katkaisi sirkkelillä peukalosta palan ja siitä piti vielä lääkärin katkaista luuta, jotta sai peukunpään neulottua kiinni.

    Hyvää pakkausintoa kuitenkin ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Poika muuten oli erityisen iloinen siitä, että peukalo tai pikkusormi eivät kärsineet :) Sellaisia hopeareunuksia sadepilvillä.

      Asioilla on tapana järjestyä. Mä haluan joskus vielä katsoa taaksepäin ja tuntea, että tein oikeita päätöksiä. Tähän saakka olen ollut lähinnä se, joka mukautuu toisten päätöksiin. Pakkausinto on kyllä kadoksissa, ei kauheasti inspiroi kun itse olisin jäämässä enkä lähtemässä.

      Delete
  12. voi mikä kurjuuksien summa siellä :( asioilla tosiaan on tapana järjestyä vaikka siihen on aina välillä vaikea itsekin uskoa....Aurinkoista ja iloa sunnuntaihin <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Joskus on usko vähän koetuksella. Sain kaksosten syntymän jälkeen Terttu-tädiltä (suuren maatalon emäntä ja monen lapsen äiti) kortin, jossa sanottiin, että kun apua tarvitsee, niin kädet ristiin ja pyytää. Apua löytyy. Hänen murheensa ovat toki olleet toisenlaisia, omaa luokkaansa. Välillä ihmettelen, että miten on isoa maatilaa jaksettu vuodesta toiseen viedä eteenpäin. Se on varmasti ollut loputonta työtä.

      Delete
  13. Voi miten kurjia juttuja yhdellä kertaa, mutta onneksi sait töitä edes vähäksi ajaksi, ja nähdä ensiaskeleet miten ihanaa. Toivottavasti jatkossakin töitä riittää. Voi harmi ettei nyt ole lentoja niin että tyttäresi pääsisi, koko maailma vielä sekaisin siinä mielessä vaikka hieman jo helpottaa.Ja auts,paranemista pojallesi, aika pahalta kuulostaa, toivottavasti hän toipuu täysin tuosta onnettomuudesta.
    Ja voin kuvitella että tuntuu kurjalta jättää kaunis kotinne.Muutatteko samalla alueelle? Tsemppejä sinulle Johanna.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On hassua miten joihinkin "työtovereihin" side tuntuu löytyvän hyvin nopeasti. Tämä pikkuinen on valloittanut sydämen jo ihan täysin. Hyväntuulinen, rauhallinen ja päättäväinen lapsi. Isosisarus on myös erinomaisen hauskaa juttuseuraa.

      Ensi viikolla pitäisi olla lennot. Kädet on ristissä kyynärpäitä myöten.

      Muutamme entiseen kotiin. Ainakin näillä näkymin. Siellä on aika paljon hommaa seitsemän vuoden vuokralaisrupeaman jälkeen. Talo ei ollut silloin aikoinaan ostettaessa mun suurin suosikkini, ja tämän jälkeen se tuntuu niin erilaiselta. Lehtipuut vaihtuvat mäntypuihin, ei ole saunaa, kylppäreitä on kolme vähemmän, nurmikko ja istutukset tipotiessään, kaasuliesi vaihtuu induktioon, ei ole katettua terassia. Ulkona on turha kuvitella juovansa aamukahvit. Mä olisin halunnut olla tässä vielä kaksi vuotta niin, että nuorimmainenkin olisi sitten ollut valmis maailmalle. Nyt ei ole hänellä ja kavereillakaan paikkaa, jossa viettää aikaa.

      Delete
  14. Peukut ensiaskeleiden ja töiden järkkääntymiselle, mutta kaikki muu. Jestas miten paljon sydäntä syrjäyttäviä murheita, niin monia, että jo muuttokin rakkaasta kodista ahdistaa. Samaa mekin täällä aina veivataan, muutetaanko vai ei ja milloin muutetaan ja sitten aina päädytään, että tämähän on meidän koti, mutta saas nähdä kuinka kauan.

    Oikein sydämellistä uutta viikkoa Johanna ja tsemppiä kovasti kaiken keskelle. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tiia. Tilanne on silloin hyvä, kun molemmat ajattelevat samoin. Mulle koti on tärkeä, miehelle ei vissiin niinkään. Mä olisin halunnut sisustaa ja laittaa, maalata seiniä ja hankkia huonekaluja. Mies on tyytyväinen, kun tekniikka toimii ja ilmeellä ei ole niin väliä. Paitsi tietysti nyt, kun taloa ei saa myytyä jos ei vähän hanki huonekaluja ja maalaa :)

      Mä olen tykännyt kovasti uudesta perheestäni. Työnteko on helppoa, kun aikataulu on valmiiksi mietitty ja ruuanlaittokin nuottien mukaan. Lisäksi lapset ovat pitkäpinnaisia, rauhallisia, hauskoja. Salaa nyt toivon, että tämä jatkuisi vielä kesän jälkeenkin.

      Delete
  15. Voimia sinulle!
    Näin suomalaisittain ajateltuna kodin kohtalosta päättäminen pitäisi olla puolisojen yhteinen päätös. Kurjaa tuollainen :-(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Kyllähän täälläkin yleensä pariskunnat asiat päättävät yhdessä ja molempien mielipide huomoidaan. Meillä on tähän saakka mun polvet olleet joustavammat. Olen halunnut palata Suomeen, opiskella, päätynyt aikoinaan ensimmäisen talon suhteen eri ratkaisuun... Mä olen vähän tällainen äänetön yhtiömies :)

      Delete