Wednesday, April 29, 2020

Kahvit hattivattien kanssa

Pikku Myy oli joskus suurin suosikkini. On hän edelleenkin omanlaisensa: räväkkä punatukkainen tyttö. Mutta jokin hattivattien yksinkertaisessa muodossa ja hiljaisuudessa sekä joukkovoimassa on vanginnut mielenkiintoni. Ja ajatella jos saisi energiansa ukkosmyrskystä. 


Uusi katto on nyt pään päällä. Muutamana päivänä on ollut kovia tuulia ja ainakin toistaiseksi katto on pysynyt paikallaan. Rakentajat tekivät aivan uskomattoman hyvää työtä myös jälkiensä siivoamisessa. Takapihalla liehuvat liput oli laitettu paikoilleen, istutusten ympäriltä haravoitu, lehtipuhaltimella puhallettiin koko piha ja kattokin vielä sekä roskat vietiin mukana. Meille jäi muistoksi katto. Amerikkalaiset asiakkaat ovat aika kranttuja, joten palvelun pitää olla yleensä viimeisen päälle jottei tule sanomista ja joudu johonkin oikeusasteeseen toimistaan vastaamaan. Mutta oli tämä kyllä enemmän kuin osasin odottaa. 

Työrintamalla on hiljaista. Tässä pieni otos yhdestä lomakkeesta, joka minulle lähetettiin täytettäväksi. Koska en ollut asiakkaita tavannut ja olin hakenut paikkaa vain netin välityksellä, niin kysäisin josko sopii, että täytän pääpiirteittäin, mutta en vielä kaikkia henkilötietoja. Lomakkeessa kysyttiin mm. ajokortin numeroa. Sen koommin ei ole perheestä kuulunut ja jätin koko tiedustelun palauttamatta. Yleensä ei ihan näin tarkkoja kysellä, kuten rokotteita, HIV:tä, mielisairauksia, päihdeongelmia. Missään nimessä ei pidä antaa tuntemattomille henkilötietojaan, näinhän meitä aina opetetaan. Tästä perheestä tiesin vain äidin etunimen, sähköpostikaan ei juuri enempää valaissut. Ehkä koko juttu oli puhdasoppinen huijaus. 



Niinhän se on, että työntekijän pitää olla rikkeetön, ei ylinopeussakkoja eikä muutakaan. Mun asiakkaista ei taitaisi kukaan tätä läpäistä :) Vaikka suositus on, että lasten kuljetuksesta korvataan mailit, sitä ei juurikaan tapahdu. Joskus joku pyöristää vähän ylöspäin, mutta yleensä ei. Onhan se perheelle säästöä, kun mailit kertyvät hoitajan autoon ja bensikset kaupan päälle. Ja vaikka ei olisi sovittu erityisesti kuljetuksista, niin aina niitä kuitenkin ilmaantuu. Pitää viedä harkkoihin, terapiaan, tukiopetukseen... Ensin ajattelin, että ihmiset ovat todella hajamielisiä, kun eivät muista sanoa paikalle tullessani, että sitten olisi se terapia. Yleensä n. tuntia aikaisemmin tulee tekstari ja pyyntö, että veisitkö. Mä olen tullut siihen tulokseen, että se on tapa selviytyä tilanteesta mahdollisimman kivuttomasti. Varmaan ajatellaan, että en niin lyhyellä varoitusajalla kieltäydy. 




Tein tänään sitruunamuffinseja. Jostain syystä olen kaivannut sitruunan makua hirveästi. Ajattelin kokeilla pitkästä aikaa myös sitruunaista pastaa. Poika on ikuistanut hattivatit. Kyllä mä yllätyin joskus työn nähdessäni, en osannut edes ajatella, että hattivatit kiinnostaisivat. Mukavia muistoja. 

❤:lla Johanna

P.S. 

Siellähän on vappu! Hyvää vappua. Tämä on yksi niitä juhlia, joita en ole oikeastaan Suomesta lähdön jälkeen viettänyt. Nythän voisi yllättää naapurit iloisesti ja koikkelehtia picnicille tuohon etupihalle, huudattaa mankkaa (tai siis puhelinta) ja pistää vielä lakinkin päähän. Tulisiko poliisi jos laulaisi Rullaati rullaa ja hekumoisi sillipurkin kimpussa? (Mä saatan syödä kokonaisen purkillisen silliä kerralla kun sille päälle satun. Röyh.) 

Saturday, April 25, 2020

Ryhmäkanteen voima - uusi katto

On vähän hankala keksiä asioita, jotka voisivat tehdä kotona kökkimisestä tukalampaa kuin jo nyt on. No, tietysti hammassärky tai päänsärky, sähkökatko. Mutta aika hyvänä kolmosena tai nelosena on sitten koko päivän katolta kuuluva tauoton koputus ja paukutus. Pari päivää on pauketta jatkunut ja toivottavasti huomenna on valmista. 


Ryhmäkanne taitaa toimia jo Suomessakin. Itse törmäsin siihen täällä 2000-luvun alussa. Joinain niistä alkuvuosista ostin Martha Stewartin joulukirjan postimyynnistä. Olisikohan ollut jokin sellainen tilaus, että sai lehden ja kirjan, en enää muista. Mielestäni luin pikkupräntin tarkkaan, mutta niin vain seuraavana jouluna tuli uusi joulukirja ja suuremman laskun kanssa. Mua nolotti ja mietin, että miten tämän tilauksen lopetan. En joka joulu halua kallista kirjaa. Jonkin ajan kuluttua tuli kuitenkin kirje ja täyttämällä tiedot sain osallistua ryhmäkanteeseen. Marthan yhtiö Omnimedia palautti rahat toisen joulukirjan osalta ja kirjoja ei enää tullut. Helpotus ja huokaus, ryhmäkanne oli tehnyt tehtävänsä. 

Nyt odottelen rahakorvausta siitä, että henkilötietoni karkasivat yhden yrityksen asiakastietojen hakkeroinnissa. Tietovuotoja on ollut aikaisemminkin ja muutaman vuoden takaa on suoja, joka varoittaa jos henkilötiedoillani yritetään hankkia luottokortteja tai muuta. Suojan sijasta pyysin tällä kertaa korvauksen käteisenä. Saas nähdä kuinka käy. 

Materiaalit tulivat tiistaina ja pienen autotallin/piharakennuksen katto vaihdettiin keskiviikkona. Takana oma aita ja naapurin seinä. 

Kattoremppa juontaa juurensa myös ryhmäkanteeseen. Ennen joulua ovikello soi ja nuori esittein ja käyntikortein varautunut nainen kehotti tutustumaan materiaaliin. Meidän alueella on tehty paljon kattoja viallisesta materiaalista ja vakuutusyhtiöt suhtautuvat asiaan suopeasti. Joulun aikana asia unohtui, mutta nyt keväällä tuli taas ajankohtaiseksi. 

Niinhän siinä kävi, että vaikka katolla pitäisi pärjätä vielä 10-15 vuotta vähintään saimme uuden katon. Materiaali oli virheellistä ja sen lisäksi asennuskaan ei ollut mennyt ihan oppikirjan mukaan. Hyvä uutinen on, että katto on pitänyt tähän saakka vedet tiessään. Vakuutusyhtiö on kuitenkin valmis korvaamaan lähes kaikki viulut, sillä ryhmäkanne on muhimassa ja halvempaa on vaihtaa katto kuin korvata muita vahinkoja. 

Aamulla heräsin ennen kahdeksaa kun alkoi kuulostaa siltä, että norsulauma marssi katolla. Sen jälkeen alkoi pauke ja naputus. Felix oli ensimmäiset viisi minuuttia sitä mieltä, että hus matkoihinne, mutta sen jälkeen ei enää kiinnostanut. Huominen pitäisi vielä meteliä jaksaa. Ja kyllähän sen jaksaa, kun vaivan palkkana on n. 20 000 dollarin remppa muutaman satasen hintaan. 

Kuvassa vielä vanha katto. Mä en ymmärrä miten korjaajat tuolla pysyvät, on nimittäin aika kalteva. 

Kuva lauantaiaamulta. En käsitä miten miehet katolla pysyvät. 


Aurinkoista viikonloppua! 

❤:lla Johanna, metelin keskellä 

Tuesday, April 21, 2020

Taisteluväsymystä

Olo on vähän sellainen kuin olisi pitkällä marssilla. Hyvän matkaa on jo tultu, mutta maileista ei ole tietoakaan. Eikä siitä kuinka paljon taivalta on vielä jäljellä. Mutka seuraa toistaan. 

Tämä tie on hyvin tyypillinen täkäläisittäin. Piennarta ei ole. Kävelen tätä n. 300 metriä ja autot huristavat ohi n. 70-80 h/km. Olen vahvasti ruohon puolella. 

Mä yritän säilyttää jonkinlaisen rauhan sekä sisälläni että perheen kesken. Uutisia en katso enää oikeastaan ollenkaan. Luen uutiset lähinnä Suomen lehdistä, sillä niissä on säilynyt jonkinlainen objektiivisuus. Hesari ja The Guardian ovat pääasialliset tietolähteen. Hyviä uutisia luen Goodnews-sivustolta. 

Netflix ja Amazon Prime on kohta selattu katsottavien ohjelmien suhteen. En innostu tosi-tv:stä, laulukisoista. Kokkausohjelmat sen sijaan vielä uppoavat. Joskus on käynyt mielessä, että olen sen verran monta ruokaohjelmaa katsonut, että kai niiden pitäisi jotenkin vaikuttaa... Ehkä mä olen immuuni resepteille. 



Omassa naapurustossa on jalkakäytävät. Rakennusvaiheessa naapurusto sai palkintoja suunnittelusta, mm. liikenneympyrät ovat kauniita. 

Viikonloppuna en jaksanut enää lähteä edes kävelemään. Eilen maanantaina taas innostuin, kun vaihteeksi satoi vettä. Aurinko ja paiste ovat kivoja, ei siinä mitään, mutta päivästä toiseen. Yksi päivä ihmettelin, että mikä ihottuma on vallannut posket. Illalla sitten tajusin, että ulkona on niin paljon siitepölyä, että se oli takertunut päivävoiteen pintaan. 

Isänmaallisuus on tarttunut ihmisiin. Kyllähän meillä aika paljon liehuu Amerikan lippuja, mutta nyt niitä on tullut valtavasti lisää. Kriisin hetkellä isänmaallisuus nostaa päätään. Mitä isänmaa nyt itsekullekin sitten tarkoittaa. Itse kaipaan vahvaa valtionpäämiestä, joka kokoaisi kansan eikä yrittäisi hajottaa sitä lisää. Joku, joka toimisi kansan parhaaksi. Onneksi on Niinistö. Voisi olla tässäkin maassa. Mä ihmettelen sitä kritiikkiä, mitä Suomen hallitus ja johtajat saavat osakseen. On se vaan niin paljon tolkullisempaa kuin täällä meillä. No, niinhän sitä sanotaan, että tuurilla ne isotkin laivat seilaavat. 



Mä olen viime päivinä hakenut töitä. Mulla on ikävä hytinä, että mun vakiopaikka ehkä yrittää pärjätä mahdollisimman pitkään ilman lisäapua vielä senkin jälkeen, kun eristäytymistä helpotetaan. Työnhakijoita on kuitenkin niin paljon, että voi olla hankalaa. Laskuja on tulossa oikealta ja vasemmalta, lähinnä lasten tehtailemia. Kurjin on pojan vuokranmaksu opiskelijakämppään, vaikka yliopisto ei enää tänä vuonna jatkukaan. Vuokra jatkuu ja kyllähän yliopisto-opinnoistakin maksetaan aika suolainen hinta ottaen huomioon, että  ne ovat kolme kertaa viikossa netissä tunnin pari kerrallaan. 




Felix pötköttelee paljon. Tassujen putsaaminen on lempipuuhaa. Ennen niin innokas saunakoira ei tule nyt edes lauteille muiden kanssa. Eikä meidän eloa helpota sekään, että perheen sotilaskoulutuksen saanut lähettää joka aamu ylipäällikön päiväkäskyjä tehtävälistoineen tai suorittaa siisteys ja tupatarkastusken, kun toisilla vielä uni maittaisi. Kaikki yrittävät olla vähän omissa oloissaan. Onneksi talo on sen verran suuri, että jokaiselle oma rauha löytyy. Karttelemme yhteiskokoontumisia, sotilaskoulutuksen saanut voisi pitää puhettakin kuin Runeberg. 

Ja sitten tietysti on huono omatunto siitä, että kokee väsymystä, kyllästymistä, välillä jo vähän apatiaakin. Kiitollinen pitäisi olla kaikesta siitä hyvästä mitä on ja etenkin siitä, että saa olla ainakin toistaiseksi terve. Monen muun asiat ovat paljon huonommin. Miten mä nyt otan itseäni niskasta kiinni? Iltaisin mietin läpi asiat, joista olen kiitollinen, päivän hyvät tapahtumat. Mietin, miten voin tehdä asiat paremmin. Onko siellä samanlaisia tuntemuksia? Oletko keksinyt viisasten kiven, miten löydät helpotusta? Mä yritän olla ajattelematta liikaa tulevaa, suunnittelematta sen enempää sellaisia asioita, joihin en voi itse vaikuttaa. Päivä kerrallaan. 

❤:lla Johanna, vähän synkkänä

Friday, April 17, 2020

Kotitekoista kosmetiikkaa ja Niki Newd (tuotteet saatu)

Tarina juontaa puolentoista vuoden taakse ja saan kiittää Appelsiini puun alla -blogin Jaelia koko jutusta. Olimme tehneet Helsinkiin treffit lokakuussa 2018, Jael tuli Israelista ja minä täältä USA:sta. Jael on kuitenkin kiireinen blogisti ja sattui, että treffipäivällemmekin hänelle tuli kirjojen julkistustilaisuus Lapuan Kankureiden tiloihin. Jael kysyi järjestäjiltä josko saisi tuoda kaverin siivellä ja niin mäkin pääsin mukaan. Olikin kiva tapahtuma. 



En tiennyt yhtään mitä odottaa, joten kirjojen lisäksi kaikki oli uutta ja jännää. Niki Newd kosmetiikasta en ollut kuullut, mutta sain kokeilla Skin Velvet-öljyä. Kotona sitten äkkäsin, että mun lahjapussissa oli Niki Newdsin yhteystiedot ja saisin tuotteen kotiin kokeiltavaksi. Yleensä kokeilut tyssää siihen, että asun ulkomailla, mutta ei helsinkiläisen Nikin kanssa. 

Mua on aina kiehtonut luonnonkosmetiikka. Mä olen käyttänyt kananmunan keltuaisia hiusten hoitoaineena, keitellyt suopursuista ja koivunlehdistä hiushuuhdetta, kokeillut kasvoilla hunajaa, kuorinut kropan kahvinpuruilla ja kasvattanut hiuksia koko päivän oliiviöljyllä. Niki Newd osui hermoon. 



Lyhykäisyydessään idea on, että kaikki tuotteet ovat luonnonmukaisia, valmistettu raaka-aineista, jotka olisivat voineet löytyä  aikanaan  myös isoisoisoisoäidin ruokakaapista. Ei säilöntäaineita, alkoholia, synteettisiä valmisteita, lisäaineita tai keinotekoisia tuoksuja, vain ja ainoastaan puhtaita luonnontuotteita, jotka voisi yhtä hyvin nauttia sisäisestikin. Simppeliä ja kaunista. Ja kuten ruokatarvikkeet, nämäkään eivät kestä ikuisesesti. Tuotteita valmistetaan kuukausittain ja säilyvyys on pisimmillään kolme kuukautta. Toimitus suoraan kotiin. 



Kerroin ihoni iästä ja kunnosta ja Niki Newdin tiimi valitsi tuotteen, jonka uskoi olevan juuri mulle sopiva. Toimituksesta huolehti DHL ja olin lentää pyllylleni, kun kauniista pakkauksesta löytyikin useampi mielenkiintoinen hoitotuote. 





Tämä oli suosikkini. Laitoin kasvonaamion saunaan ja annoin lämmön helliä ja naamion tehdä tehtävänsä. Kuusenkerkkää, kauraa, perunatärkkelystä ja hiivaa sisältävä jauhe sekoitettiin mukana tulleeseen  lähdeveteen. Seosta oli sen verran, että sain myös kämmenselät käsiteltyä. Hiiva tuoksui eniten. Naamion luvataan pehmentävän juonteita ja kosteuttavan. Kasvojen iho tuntui hyvältä hoidon jälkeen, mutta kämmenselät ne vasta hyviltä tuntuivatkin!

Innostuin valtavasti ja olen kokeillut mm. hunajasta, kuivahiivasta ja sitruunamehusta itsetekemääni naamiota. Vaikutus on lähinnä kuoriva.  




Skin Glow skin cream  - hehkua lupaava kasvovoide



Kaakaöjyä ja -voita, sheavoita, mehiläisvahaa, E-vitamiinia ja siinäpä se. Levitin voidetta kasvoihin niihin kohtiin, joissa on eniten juonteita. Musta näytti, että suun ympäryksen juonteet vähän pehmenivät, mutta tästä ei ole muuta mitattua tietoa. Ainakin iho tuntui pehmeämmältä ja ehkä mehiläisvahan ansiosta iho heijasti valoa niin, että juonteet näyttivät pienemmiltä :) Kävimme joku vuosi sitten tutustumassa vanhaan plantaasiin ja opas kertoi, että etelän kuulut kaunottaret käyttivät mehiläisvahaa ehostuksessaan. Kynttilän valossa iho näytti vahamaiselta ja siksi ihoa verrattiin magnoliapuun kukkiin. 





Pikkuinen puteli oli täynnä öljyjä: avokadoa, camelinaa, tyrniä, mansikan siemeniä, puolukan siemeniä ja mustaherukan siemeniä. Hieroin varovasti seerumin iholle illalla ihonpuhdistuksen jälkeen ja myös kämmenselkiin. Ihoni on paikka paikoin pintakuiva ja olin vähän huolissani jos ihohuokoset tukkeutuvat. Ei hätää, ei huolta - ei tukkeutuneita ihohuokosia. Öljy imeytyi nopeasti ja iho tykkäsi. Tässä oli jotenkin koukuttava tuoksu. Mulle tuli kesä ja heinätyöt jostain syystä mieleen. 




Rypsiöljyä, kookosöljyä, kauraa, pellavansiemenöljyä ja hiivaa sisältävä saippua oli hauska tuttavuus. En oikeastaan käytä palasaippuoita ollenkaan ja kasvoilla en käytä minkäänlaista saippuaa. Kokeilin tätä kuitenkin pari kertaa ja kasvojenkaan iho ei alkanut kiristää kuten yleensä saippuakäsittelyn jälkeen. Kiva tuote meni ehkä vähän hukkaan mun käytössä. 


Niki Newdin tarinaa lukiessani tulin miettineeksi, että millähän tavoin omat isoäitini tai heidän äitinsä ihoaan ja kauneuttaan hoitivat. Yksi niitä asioita, josta ei koskaan tullut mummon kanssa juteltua. Hänellä oli kyllä kaunis iho ja vahvat hiukset, pieni ja sopusuhtainen kroppa. Luulen, että ahkera työnteko, liikkuminen ja hyvä ravinto olivat ne tärkeimmät syyt. 








Mummon kauneudenhoitosalaisuuksia miettiessäni tuli kyllä myös mieleeni, että varsin tarkasti nykyään mietitään jo mitä suuhun pistetään. Moni haluaa mahdollisimman vähän jalostettuja, mahdollisimman puhtaasti tuotettuja elintarvikkeita. Sen sijaan iholle ja hiuksiin käytetään monenlaisia tuotteita. Pääasia, että rypyt oikenevat ja maksaläiskät katoavat. Tai vielä parempi, eivät tule ollenkaan. Mä ostan monia tuotteita edelleenkin Euroopasta. EU on tarkempi tuotevalvonnassaan kuin meidän hallinto. 

Jael, jos satut lukemaan: KIITOS! Suuri ja iso, koko sydämestä. Olet ihan omaa luokkaasi.

❤:lla Johanna, hunajaa & hiivaa naamassa

Tuesday, April 14, 2020

Joogaleikki

Jos jotain tehdään, niin se pitää tehdä kunnolla. Näin olen oppinut pienestä pitäen. Ajatus on hyvä ja kannatettava, mutta toisaalta se vähän hidastaa ja tärvelee silkkaa tekemisen iloa. Joogan suhteen mulla oli myös hyvin pitkään sellainen käsitys, että liikkeet pitää tehdä oikein, hengitys pitää olla prikulleen ja asennotkin mielellään sellaisessa järjestyksessä, että ne toisiaan tukevat. Kirja Joogaleikki (Lorena Pajalunga) ja mun pienet joogakaverit avasivat kuitenkin silmiä. On ihan sopivaa tehdä asioita joskus eri tavalla. On ok keskittyä niihin liikkeisiin joista pitää. 


Kotona eristyksissä voisi tietysti jumpata vaikka kalsareissa. Musta on kuitenkin ollut aivan erityisen hauskaa pukeutua "tunnille". No, Tomseja en jalkaan sentään laita, kun vaellan muutaman askeleen joogamatolle. Olen nykyisin itselleni niin kiltti, että käytän palikoita ja hihnaakin apuna. Ei mun ole pakko joka kerta ihan maksimaalista suoritusta tehdä. 


Vaikka kirja on suomeksi, niin kuvitus on niin mainio, että liikkeiden kulun ymmärtää lukemattakin. Ekalla kertaa vein matot mukanani hoitolapsille ja itselleni, pidimme ihan oikean tunnin. Meillä oli innokas seuralainen mukana, joka ei meinannut ehtiä nenänsä kanssa millään  joka paikkaan. 









Nykyisin kaivan vain kirjan esille ja lapset alkavat etsiä lempiliikkeitään. Toisinaan käymme läpi kaikki tarjolla olevat 16 asentoa, toisinaan vain muutaman. Milloin herättelemme itsemme mukavasti päivän askareisiin, milloin on taukojumpan paikka. Toisin kuin aikuisten, lasten ei ole tarkoitus olla kovin pitkiä aikoja yhdessä asennossa. Itse annan joogakavereiden itse määrittää sopivan ajan. 

Ja tämä alakuvien innokas joogaaja on sitä mieltä, että ihan parasta koskaan ja ikinä! 





Yläkuvassa oikealla on lempiasentoni, syväkyykky. Mä en tiedä suomenkielistä nimeä, mutta englanniksi tämä on Garland Pose (Malasana). Tämä on asento, joka on lapsille luonnollinen, saattavat kykkiä näin hyvinkin pitkiä aikoja leikkiessään. Jossain vaiheessa se meiltä länsimaisilta ihmisiltä unohtuu. Minulle tämä on mieluisa asento rauhoittumiseen, hiljentymiseen. Ennen joogatunnin alkua yritän löytää tasapainon ja rauhan tässä asennossa. Jotenkin hirveän hankala olla pahantuulinen tai kiireinen kyykkysillään. 


Kirjan kirjoittajan Lorena Pajalungan sanoin: "Omistan kirjan kaikille maailman lapsille, heidän kyvylleen olla läsnä. Samalla kiitän aikuisia, jotka ymmärtävät yhä paremmin, että lapsen leikki ja onnellisuus eivät vaadi juuri muuta kuin rakkautta ja yhdessä olemista." 

Kiitos Otava! 


❤:lla Johanna, joogaillen