Saturday, February 29, 2020

Kaksoset

Osapuilleen 20 vuotta sitten musta tuli ensimmäisen ja toisen kerran äiti. Kolmas kerta sanoi toden reilut kaksi vuotta myöhemmin. 

Ensimmäinen kesäloma Suomessa, ikää vajaat neljä kuukautta. 

Meidän kaksikon side on ollut niin vahva, että se kesti oikein hyvin juniorin, yksösen, syntymän. Pikkuveli otettiin hommiin mukaan heti kun vain kynnelle kykeni. Ei oltu mustasukkaisia eikä kiusattu. Päinvastoin. Vielä tänä päivänäkin kuulen, että juniori on heille maailmassa se kaikista tärkein. 

Olivathan nämä aikamoisia pallopäitä. Eniten mua harmittaa, että ei ollut aikaa olla ihan kaksistaan jomman kumman kanssa. Ainoastaan jos toinen simahti aikaisemmin saatoin antaa koko huomion toiselle. 


Yläkuvasta kai voisi päätellä jotain. Musta ei kovin paljon ole kuvia lapsena (eikä aikuisena), sillä valokuvattavana oleminen ei ole mun heiniä. Lapsuudessa taisi tulla kammo, kun äiti huuteli milloin kääntämään leukaa ylös, milloin alas, milloin katsomaan suoraan, milloin hymyilemään. Mikään ei oikein ollut koskaan hyvä. Muutama kuva on, joissa olen nallen tai nuken kanssa ja niissä näytän luontevimmalta. 

Alakuva on mun lempikuva, vaikka on täydellisen tärähtänyt. Muistan vieläkin, kun jouluna vaadin että lammas pitää tuoda sisälle joulunviettoon. Toivon, että lammas tuossa määkii ihan vain onnesta. Tämä ei ollut lempilampaani, Nalle. Nalle oli musta (tottakai) ja kaiken lisäksi pää oli iso, kuulin käytettävän termiä vesipää. Rakkaampaa lammasta saa hakea. Ehkä tässä oli sitten jo jotain äidinvaistoja havaittavissa...



Yläkuvassa olen juuri muuttaneena USA:han. Mies oli varannut meille kuvausajan. Suomessa ei hääkuvia otettu, koska ei ollut häitäkään kunhan vain pikaisesti kipaistiin maistraattiin. Kaksoset ovat jo matkassa mukana, mutta mä luulen että tieto ei ole vielä varmistettu kuvaa otettaessa, on vain aavistuksia. Syntymään on aikaa n. 7 kuukautta. 

Alakuvassa sitten pari kolme tuntia ennen lasten maailmaan saapumista, Kalifornian auringon alla sairaalan edessä.  


Olen hurjan onnellinen näistä meidän kolmesta lapsesta. Elämästä muotoutui aivan erilainen kuin koskaan osasin ajatella tai kuvitella. Kaikki kuitenkin tuntuu vaivan arvoiselta. Kolmikon välit ovat lämpimät ja läheiset. Kaksoset jakavat aivan erityisen siteen. Lukion viimeisenä vuonna he olivat saaneet toisistaan kyllä tarpeeksi, sillä yhdessä tuli vietettyä lähes koko päivä. Ensin koulussa, sitten loppu päivä uinneissa. 

Nämä synttärit ovat ensimmäiset, kun täällä kotona ei ole kumpikaan kaksosista juhlimassa. Sen sijaan he juhlivat yhdessä. Veli matkasi siskon luokse Skotlantiin ja siellä on varmaan ilo kohtapuoliin ylimmillään. Sisko otti töistä vapaata, että voivat yhdessä kiertää ja katsella nähtävyyksiä tulevan viikon. Veli on paiskinut koulutyön ohella iltaisin ja viikonloppuisin töitä, että pääsee matkaan. 

Pkkuveljen ristiäiset kesäpaikassa Suomessa. Kesäpaikkaa ei enää ole. 

Näin lystiä meillä oli pikkuveljen ristiäisissä. Äiti sai heristää sormea ja pidellä kiinni, että jotenkin saatiin ryhmäkuva onnistumaan. 


Ja onnistuihan se sitten. Hyvää syntymäpäivää A ja S! Mä tiedän, että osaatte vastata, kun kysyn että mites ollaan. Kiltisti ja nätisti. 

With all my ❤, mom  

Saturday, February 22, 2020

Asunko mä ihan väärässä paikassa? Villapaitoja...

Tässä tämä perjantain aikaansaannos on. Lumiukko piti tehdä nopeasti ja pystyssä kaveri pysytteli vajaan tunnin. Auringolle ei kukaan mitään mahda. Nyt kuitenkin kaksi pohjoiscarolinalaista pilttiä tietää miten lumipalloja pyöritellään. Eivät olleet vanhemmat osanneet opettaa aikaisempina talvina, ei. Oli jännä nähdä, miten nelivuotiaskin oppi tekniikan hetkessä. Sitä tekemisen riemua!


Olen alkanut epäillä, että asun ihan väärällä leveyspiirillä. Pohjois-Carolina on virallisesti (ja myös kokemusteni mukaan) subtrooppisella vyöhykkeellä: kesät ovat kuumia ja pitkiä ja talvet leutoja ja lyhyitä.


Kriittinen silmäys vaatekaappiin osoittaa, että pukeutumisen suhteen ainakin olen varautunut paremmin leutoihin talviin kuin kuumiin kesiin. Mulla on villapaitoja ja neuleita vähän joka lähtöön. Surullisinta tässä on, että valtaosa on hankittu ihan parin kolmen viime vuoden aikana. Jokin minussa kai elättelee toivetta kylmästä, viileästä. Kuvissa on vain fair isle -tyyppiset neuleet. Nämä ovat suurin neulerakkauteni: klassisen kauniita, passeleita vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, erinomaisia farkkujen kanssa. 


Suosikkini on harmaa leijonankeltaisella ja valkoisella varustettu Hobbsin neule. Tän mä hankin vaivoja säästelemättä tyttären avustuksella Skotlannin kautta tänne lähetettynä. Hobbsilla on ihania vaatteita, mutta USA:n hinnat ovat aina aika paljon tyyriimmät kuin Ison-Britannian. Vaikka siis ottaa valuuttakurssinkin huomioon. 

Toinen rakkaus on oranssi Jackpotin neule, jonka kohtasin Jumbon Prismassa puolitoista vuotta sitten. Ikävä kyllä se on osoittautunut myös heikkolaatuisimmaksi. Se alkoi nyppyyntyä heti ensimmäisellä käyttökerralla ja nyppyyntyminen on jatkunut. Olen puhdistuttanut neuleen pesulassa, mutta kohta se alkaa olla sen verran karussa kunnossa, että en kehtaa sitä pukea ylle kuin kotiaskareisiin. 



Tummanvihreä neule on norjalainen, käsinneulottu ja puhdasta uutta villaa. Tummanpunainen on taas Woolrich -merkkinen, täyttä villaa sekin. Neuleet oli joku hylännyt läheiselle Goodwillille, sain ne omakseni vajaalla 5 dollarilla per neule.  Epäilen, että neuleet ovat olleet lahjoja tai tuliaisia, jotka ovat jääneet käyttämättä. Punainen löytyi sopivasti juuri ennen joulua. Kirpparineuleet pistän aina muovipussiin ja pakastimeen muutamaksi päiväksi, vaikka kuinka näyttäisivät uusilta. Jos epäilen käytetyiksi kierrätän ne pesulan kautta kotiin. 


Mä olen heikkona myös palmikkoneuleisiin, sileisiin ja pörröisiin neuleisiin, jättivillapaitoihin, neuletakkeihin... Mieluiten farkkujen kanssa yhdistettynä. Jos saan huiskaista trenssin siihen päälle olen mielestäni oikein hyvin pukeutunut. Meillä vain ei ikävä kyllä juurikaan ole päiviä, jolloin näin voi pukeutua. 

Perjantainen lumipäivä oli ensimmäinen tänä talvena. Näyttäisi ennusteiden mukaan jäävän myös viimeiseksi. Jätin yöksi kaihtimet auki, jotta sain katsella lumen valkaisemia pihapuita. Aamulla varhain heräsin katsomaan, kun valkoinen lumi kimalteli aamuauringon kullankeltaisissa ja punertavissa sävyissä. Oli vielä pakkasta ja nautin täydestä sydämestäni näystä. Tällä nyt pitäisi jaksaa taas seuraavaan talveen. 

Eihän mua mikään pidättele näin "talvella". Päivälämpötilat ovat useinmiten yli 10 tai 15 C asteen, mutta jos laskee edes piirun alle 10 C asteen mulla on yllä koko sotisopa: villasukat, villapaita, farkut. Alkuunsa työpaikoissa ovat katsoneet vähän hitaasti, kun saapuessani ensimmäisenä kiskon villasukat jalkoihin. Nykyisin ovat jo tottuneet. Joku sanoi, että näkikin Border town (Sorjonen) ohjelmasta, miten suomalaiset käyttävät villasukkia. Sen lisäksi mulla on usein kaulassa jonkinlainen huivi. Vielä kun oma kahvimuki on ahkerassa käytössä työpaikoilla täytän kaikki mahdolliset stereotypiat suomalaisesta. Vaikka subtropiikissa ollaankin. 

❤:lla Johanna, kylmyyttä ja sadetta kaipaillen 
sekä palmikkovillasukista unelmoiden (p#rskules kun ovat mahdottomia tehdä)


Sunday, February 9, 2020

Ystävänpäivästä ja myrskyn merkit

Ystävänpäivä on meillä enemmänkin rakastavaisten kuin ystävien päivä. Jos kauppaan sattuu 14.2. iltapäivällä tai illalla, niin siellä saa aika hyvän käsityksen siitä, miten juhlaa vietetään. Yleinen lajihavainto on aavistuksen paniikinomaisesti käyttäytyvä maskuliini, joka seikkailee kukkien, makaisten, korttien  ja ilmapallojen keskellä. Lajityypillistä käyttäytymistä ovat harottava katse, toistuva tavaroiden nostelu telineistä ja niiden laittaminen takaisin (usein samakin tuote on kopistelun kohteena), pakonomaisuuten viittava puhelimen tarkastelu ja lajitovereiden vaivihkainen silmälläpito. 



Kuvat ovat lähimmästä ruokakaupastani, jossa tulee käytyä useammin kuin pitäisi. Kauppa on mukavasti matkan varrella ja tykkään aivan erityisesti hedelmä- ja vihannesosastosta. Mutta osaavat he nämä juhlatkin. Esillepanot syntyvät yleensä yhdessä yössä, asiakkaiden asiointia ei häiritä tavaroiden hyllyttämisellä. Työntekijöiden tavoitteisiin on kirjattu, että kassajonossa pitäisi kunkin asiakkaan jonottaa enintään minuutti ennen omaa vuoroa. Ei se ihan aina toteudu, mutta pisimmillään olen jonottanut suunnilleen viisi minuuttia. 




Mäyräkoiraa muistuttava valtava ilmapallo vangitsi katseen väkisinkin. 





Loppuviikosta alkoi tuuli tuivertaa. Ensimmäinen merkki lähestyvästä myrskystä oli rehtorin viesti: illan tapaaminen opettajien kanssa on peruttu huonon kelin vuoksi. Pari tuntia myöhemmin ilmoitettiin, että koulut suljetaan kaksi tuntia aikaisemmin. Vähän sen jälkeen kun juniori oli tullut kotiin taivas aukeni ja veden lisäksi rakeet paukuttivat kattoon. Jossain siinä puhurin pauhatessa kaatui takapihalla aika reilunkokoinen puu. Onneksi ei tullut sen kummempia vahinkoja. Ystäväni lähetti myöhemmin kuvan kotipihastaan, missä järjettömän suuri puu oli kaatunut juurineen. Suunta oli kuin metsurin suunnittelema, onneksi. Aavistuksen toiseen suuntaan ja olisi tullut rumaa jälkeä. 



Illalla jännitän Oscareita. Elokuvat ovat jääneet vähemmälle katsomiselle, mutta kaksi selkeää suosikkia on. Taron Egertonin tähdittämä Rocketman olisi ansainnut mielestäni muitakin ehdokkuuksia kuin Best Original Song. Judy Garlandin viimeisiä kuukausia kuvaava Judy olisi myös ollut arvoisa saamaan useampiakin ehdokkuuksia kuin Best Actress ja Best Makeup and Hairstyling. Toivon, että Reneé Zellweger ja parivaljakko Elton & Bernie Oscarinsa saavat.  Ja Joaquin Phoenix, roolin on täytynyt käydä psyyken päälle. Olen aina ajatellut, että moni pystyy tekemään vakavan ja pohdiskelevan elokuvan. Mutta teepäs se niin, että musiikki soi, tarina kulkee ja elokuva viihdyttää. Siinä tarvitaan jo erityisosaamista. 

Onnellista helmikuista alkavaa viikkoa!

❤:lla Johanna, lajitovereita kaupassa bongailleena

P.S.
Nythän mä vasta hoksasin. Tää myrsky taitaa olla tulossa nyt Suomeen. Oli siivittänyt lentokoneenkin ennätysajassa Atlantin yli. Väli New York - Lontoo oli taittunut British Airways Boeing 747-koneella 4 tunnissa ja 56 minuutissa. Keskimäärin matkaan kuluu 6 tuntia ja 13 minuuttia. Aika haipakkaa.