Saturday, July 27, 2019

Synttärilahja

Ei ole kauhean pitkä aika kun jälleen kerran huokailin Le Creusetin dutch ovenin perään. Siinä kuolatessa myös mietin, että sitten kunhan on tehty tämä ja tuo. 



Lahja liikutti mua ihan erityisesti, sillä tytär muisti vuodentakaiselta outlet-retkeltä mun mieltymyksen. Hän näki myös sen vaivan, että ajoi tunnin suuntaansa ja peräsi osallistumisrahoja veljiltään.  Äidin lempivärikin oli mietitty: keltainen. Elämään on alkanut hiipiä keltaista taas pikkuhiljaa: takki, kännykän kuoret, reppu... Ja nyt pata!  


Lapset ovat usein hannu hanhia ja tällä kertaa onni oli potkaissut näiden tähtinä tuikkivien keramiikka-astioiden muodossa, kaupantekijäisiä siis.  Äiti sai padan lisäksi kolme somaa rasiaa. Astiat ovat keittiön pöydällä ja yritän keksiä niihin täytettä mahdollisuuksien mukaan. M&M's ovat olleet suosittuja, samoin Swedish fish. 


Vaan mistä löytyisi Skinny genes? Mun piti tavailla tätä kylttiä hetki ennen kuin kielen salat paljastuivat. Englantihan on ihan suhteellisen mahdoton sound out, siis ääntämyksen perusteella päätellä että mitkä kirjaimet laitetaan kirjoitettuun tekstiin. Olen monta kertaa siunannut suomalaista koulutaustaa kun mielessä on ainakin vähintää kaksi sanaa englannin kielen sanalle. Esimerkiski home: "home" kirjoittamiseen ja "houm" ääntämiseen. "Book" kirjoittamiseen ja "buuk" ääntämiseen. 


Ja mun lompakon tila - not good, ihan kuin sipulia kuorisi. Lapsen opintolainat painavat päälle, ruokarahat perheelle, hankinnat lapsille uutta opiskeluvuotta varten. Onneksi mä en ole koskaan tuijottanut merkkiä vaan sitä mitä rahalla saan. Kirppareilta olen hankkinut tulevalle opintovuodelle pojalle astioita ja välineitä. Kävimme shoppaamassa lasten kanssa outleteilla. Tosiasia on, että en itse tarvitse mitään. Kaikkea kivaa on tarjolla yltäkylläisesti, mutta tarvetta ei. Mä haluaisin käydä Suomessa ja moikkaamassa tytärtä Skotlannissa syksyllä, mutta nähtäväksi jää. 


Ensimmäinen kokkaus Le Crousetin padalla oli tietysti Burgundin pataa. Ateria onnistui ruokailijoiden mielestä vähintään kohtuullisen hyvin. Kukapa ei tykkäisi punkussa haudutetusta lihasta ja kasviksista. 

❤:lla Johanna, ainakin ja vähintään osa-aika karnivoori

Sunday, July 21, 2019

Fiksu äiti ja vähän asiaa kutrioista

Kutriot kukkivat taas. Meillä on tämä valkoinen yksilö, naapurissa liloja ja toisessa naapurissa pinkkejä. Yleensä mies leikkaa puun hiukan miestä korkeammaksi keväisin ja sitten kesän aikana puu venyy hirmumittoihin. Olen tuntenut puun nimellä crape myrtle ja tänään googlasin josko löytyisi suomalainen nimi. Ilmiselvä kutriohan se siinä. 


Auttelen kahden pojan kanssa pari kolme kertaa kuukaudessa. Pojat ovat kuusi- ja kahdeksanvuotiaita, kivoja ja auttavaisia. Fiksu äiti on hoitanut monta asiaa niin, että rutiinit sujuvat on asialla sitten nanny, pojat itse tai joku mittavasta lähisuvusta. Yksi esimerkki on tässä alla. 


Pojat kun saavat loma-aamuna silmänsä auki he tietävät mitä kaikkea päivän aikana pitää tehdä. Jos kaiken saa touhuttua on palkkiona ruutuaikaa joko tv:n tai pelien muodossa. Viime kerralla toinen pojista oli kesäflunssassa, mutta toinen aloitti pontevan ahkeroinnin. Kahdeksanvuotias kiirehti heti aamupalan jälkeen ulos, jotta ehtii leikkiä vaaditun tunnin vähimmäisajan ennen kuin tulee liian kuuma. Tämä aamulla klo 7:30. 

Toki välillä vähän koetellaan nannyn huomiokykyä, menisikö 15 minuuttia puolesta tunnista tai peräti tunnista. Välillä pitää kellosta näyttää, että ei kyllä ole mitenkään mahdollista että olet tunnin verran työskennellyt tehtäväkirjan kanssa. Heräsit tunti sitten, söit aamupalan ja piirtelit. 


Kuusivuotias tekee usein aamupalan itselleen ja veljelleen. Ensimmäisellä kerralla vähän arvailin kuinka tässä käy, kun pikkukundi kaiveli paistinpannun hellalle, rikkoi kananmunat kulhoon, alkoi värkätä munakokkelia. Toisella kädellä kuumaan uuniin laitettiin juustoleivät lämpenemään. Sanoin, että autan mielelläni, pyydä vain. Omatoiminen mies kuitenkin käytti emännänjatketta ja kiipeili työtasoille, teki aamiaisen käden käänteessä. Kysyi vielä, oletko sinä Ms Johanna syönyt ja laitettaisko sullekin. 



Pojat käyvät espanjankielistä koulua ja mulla on välillä aika tekeminen, että osaisin auttaa kotiläksyjen kanssa. Onneksi vanhempi voi auttaa nuorempaa ja jotenkin olemme onnistuneet yhteistuumin ja googlea apunakäyttäen selvittelemään vanhemman lapsen tehtävät. 

Mua suoraan sanottunua harmittaa, että vasta tässä elämäni vaiheessa tutustun tähän perheeseen. Niin moni asia on mietitty fiksusti ja toimivaksi. Ihana idea on esimerkiksi yhteen walk-in closettiin rakennettu kirjasto ja majapaikka. Pojat saavat viikonloppuisin nukkua "majassaan". Playroom ei ole mikään playroom vaan lab, laboratorio. Pienet tiedemiehet tekevät laboratoriossa taidetta, käsitöitä, tieteellisiä testejä. Tarvikkeet on näppärästi järjestelty ja lapset tietävät millä työvälineillä saavat puuhailla itsekseen ja mihin tarvitaan aikuisen valvovaa silmää. 

Tämä perhe ja lapset ovat itselleni elävä esimerkki siitä, että lapsilta voi ja pitää vaatia omatoimisuutta, osaamista. 6 v. oppii laittamaan aamupalan ja pakkaamaan reppunsa, huolehtimaan läksynsä. Lasta ei kuitenkaan jätetä itsekseen selviämään, vaan tuki ja turva on aina lähellä. 

Mulle paikka on sikälikin mieluisa, että heti kättelyssä näytettiin mistä saan kahvia ja ruokakomeron ja jääkaapin sisällöistä saan nauttia estoitta. Perheen isä on varsinainen kokki kolmonen ja toisinaan tulee syötyä poikien seurana vaikka ei nälkä olisikaan. Aamu alkaa mukavasti, kun käteen tuikataan lasillinen vastavalmistettua smoothieta. 


Kuumuus jatkuu. Musta on tulossa mökkihöperö. Meillä on ollut jo muutaman päivän heat advisory, kehotus pysytellä viilennetyissä sisätiloissa. Ongelma ei ole ainoastaan kuumuus (tänäänkin taas 35 C astetta) vaan kosteus, joka tekeekin lämmöstä tukalampaa, n. 45 C asteista. 

Onnellista alkavaa viikkoa!

❤:lla Johanna

Saturday, July 13, 2019

Kuumaa ja kukkia

Viisi kuukautta ja sitten taas olemme yhdessä koko perhe. Veimme miehen kanssa tyttären aamulla kentälle ja päivä on kulunut viestitellessä matkan käänteistä. Halpoja lentoja kun yrittää löytää niin ei voi ihan kamalasti kiinnittää huomiota matkan mukavuuteen. Nyt lapsi joutui Chicagon O'haren kentälle. Se on tunnetusti ruuhkainen ja säiden armoilla. Meikäläinen yrittää vältellä mahdollisuuksien mukaan. 


Eilen kävimme tyttären kanssa tervehtimässä auringonkukkia. Kukat ovat itselleni erityisen rakkaita. 




Kuvista ja mun pukeutumisesta ei ehkä heti oivalla, että lämpötila on n. 35 C astetta. Mä olen tällainen omituinen kummajainen, joka haluaa peittää käsivartensa ja säärensä. Kun lähdimme liikkeelle oli lämpötila vielä alle 30 C, mutta auringonkukkapellolle päästyä auton mittari näytti ihan eri lukemia. Lisäksi ilmankosteus, joka sitten illalla repesikin ukkosmyrskyksi. Sain myrskyn aikaan hauskan viestin hoitolapsen äidiltä: "It's down pouring here and C says 'Oh Ms Johanna has been wanting something to cool the weather down! I bet she's bouncing around her house celebrating.' We think of you even when you're not here." Mä vastasin, että olen kuin Nalle Puhin Tikru, hypin villinä ympäriinsä. Itseasiassa hetkeä aikaisemmin olin pyytänyt jälkikasvun verannalle ihailemaan sadetta. On merkillistä kuinka hyviä ihmistuntijoita viisivuotiaat lapset ovat. 

Nämä kesät kyllä alkavat käydä voimille. Päiväsaikaan ulos ei viitsi mennä. Jos aamulla väsyttää ja päivä on ollut pitkä jää iltalenkkikin tekemättä. Kesällä tuppaa kertymään vararengas vyötärölle, mikään ei kauheasti huvita. Sanoin miehelle, että pari kesää vielä ja sitten pitää keksiä jotain muuta. Ryökäle ehdotti jääkaappia. Pitää ehkä olla hyvillään, että pakastin ei ollut ensimmäinen vaihtoehto... 




Jos viileissä sisätiloissa haluaa käyskennellä, niin sitten ostarit ja kaupat ovat paras vaihtoehto. Ajelin läheiseen Tuesday Morning -kauppaan, onkin varsinainen rompeaitta. Erityisesti ilahduin tästä I'm still hot, it just comes in flashes now -kyltistä. Olen miettinyt paljon sitäkin (ei tässä kuumuudessa voi juuri muuta tehdä), että on meidät ihmiset huippuunsa viritetty ja hienosäätöisiksi tehty. Ajatella nyt vaikka naisen kroppaa: kaikki hormonit, kaikki pelit ja pensselit uuden elämän aikaansaamiseksi. 

Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus viime viikoista. Joku kysyi, että miltä tuntuu kun pesä tyhjenee. Onhan täällä hiljaista ja talo alkaa tuntua autiolta. Toisaalta mun työ pitää virkeänä ja kun on päivän touhunnut pienten ihmisten kanssa, auttanut espanjan läksyissä, keitellyt aamupuuroja ja iltapäiväpastoja niin pesä ei tunnukaan niin tyhjältä.  Tytär lähetti matkan varrelta tekstarin: "I love you so much". Me too. En olisi arvannut, että nämä kaikkein tärkeimmät asiat elämässäni toimitan jollain muulla kielellä kuin äidinkielellä. Sellaista se on. I love you so much. 

❤:lla Johanna, riesanaan ikuinen auringonpaiste

Tuesday, July 2, 2019

Virginia Beach - Outer Banks

Kesäkuu piti kiireisenä mukavalla tavalla. Olen iloinnut lasten seurasta, omien ja muiden. Perhe teki retken Länsi-Virginiaan, hurjastelivat jokia alas kumisilla aluksilla. Länsi-Virginia on maankuulu river rafting -mahdollisuuksistaan. Me Felixin kanssa pidimme kotia pystyssä. 

Outer Banks, Cape Hatteras

Viikkoa myöhemmin pääsimme Felixin kanssa muun perheen seuraksi, kun matkasimme ensin Virginia Beachille (VA Beach kuten oikeaoppisesti kuuluu sanoa) ja siitä Outer Banks ja tarkemmin Cape Hatteras. Paikka saattaa olla uutisista tuttu: tähän hurrikaanit iskeytyvät ensiksi kun ovat meille tulollaan.  

Virginia Beach


Virginia Beachille  ajelimme kotoa reilut kaksi tuntia. Asuimme lähellä rantaa, vajaan kilometrin kävelymatkan päässä. Polkupyörä olisi ollut mainio kulkuneuvo liikkumiseen, mutta mielelläni kävelin kun kerrankin pääsin kaupunkilaisempiin maisemiin vaeltamaan. Muu perhe viihtyi rannalla, mä tutkin kahviloita. Niitä oli muutamien satojen metrien säteellä riittävästi. 


Rautakauppa


Asumuksemme oli Airbnb, halpa mutta riittävän hyvä. Kaikille oli vuodepaikat, tosin vain yhden kylpyhuoneen ja viiden hengen kanssa alkoi melkein jo ahdistaa. Oleskelutilan sohvat peittelin heti suosiolla lakanoilla: rikki raapiutuneet nahkasohvat eivät olleet varsinainen silmän ilo. Luin etukäteen kommentteja ja ymmärsin, että viiden tähden hotelliin emme ole matkalla. Varasin mukaan ylimääräisiä pyyheliinoja ja lakanoita. Paikan etuja olivat keskeinen sijainti ja lemmikkien salliminen sekä edullisuus. 


Kahden talon välissä oli pieni tila puutarhalle, Old Beachin asukkaat saavat viljellä omia länttejään.

Tästä kahvilasta löytyi paras kroisantti ja epäystävällisin palvelu








Virginia Beach on hyvin tyypillinen rantalomakohde: kivat hiekkarannat, paljon hotelleja ja turistirihkamakauppoja, rantaravintoloita. Jos haluaa melskata päivät rannalla ja illat ravintoloissa niin VA Beach on ihan täydellinen paikka. Päiväretkiä voi tehdä sitten vaikka Washington DC ja Virginiassa on monia historiallisia kohteita kuten George Washingtonin koti Mount Vernon ja Arlingtonin hautausmaa. 



Ihan hyvillä mielin jätimme VA Beachin jälkeemme ja ajelimme taas kolmisen tuntia kohti Outer Banks. Monen meidänkin kulmilla asuvan auton takaosassa on tarra OBX (lyhenne Outer Banks). En kyllä yhtään ihmettele, sillä näissä maisemissa tulee olo kuin olisi ihan omalla yksityisellä hiekkarannalla.


Asuimme sään pieksämässä motellissa, molemmin puolin kannasta pauhasi meri. Tosin toinen puoli ei sentään ihan niin selvästi erottunut. Tunnelma oli kiireetön, rauhallinen. Asukkaita Hatteraksella ei ole kovin, mutta turisteja jonkin verran. Ja kalaravintoloita. Tuoretta kalaa voi käydä itse onkimassa tai sitten painella valmiiseen pöytään. Motellin kolmihuoneisesta asumuksesta ja keittiöstä löytyi huikea kokoelma kattiloita ja kauhoja, bouillabaissen voisi kokata suuremmallekin seurueelle. Kalamiehiin oli ilmiselvästi varauduttu.



Felix nautti olostaan, on pikkukoirassa vähän rantapumminkin vikaa. Tai rantaleijonan. Erityisesti koloihinsa kaivautuneet ravut saivat Felixin villiintymään. 

Deli ja ravintola sekä hieronta samalla kertaa olisi ollut saatavilla. Me tyydyttiin voileipiin.  

Ruokakauppa


Mun kolme muskettisoturia viskomassa vesipalloa

Testiryhmämme piti yksimielisesti Cape Hatterasista enemmän. Pisteet tulivat rauhallisesta elämänmenosta, ystävällisestä palvelusta, kauniista maisemista ja vähistä turisteista. Felix lisäsi listaan ne ravut. 


Rantalomien suhteen on tultu pitkä matka. Vielä muutama vuosi sitten aika meni siihen, että silmä kovana vahtasin että lapset eivät huku. Nykyään sekin tilanne on jo toisin päin: mä olen se joka ensimmäisenä tarvitsee pelastusrengasta. Enää ei tarvitse rasvata pieniä palleroita, huuhtoa hiekkaa hiuksista ja varpaiden väleistä, pestä uikkareita ja rantasandaaleja, tyrkyttää juotavaa. Voi vain keskittyä ihmettelemään Felixin kanssa rapujen ihmeellistä elämää ja kuunnella meren pauhua. 

Ihanaa heinäkuuta!

❤:lla Johanna