Sunday, May 5, 2019

Kreikkalaisilla markkinoilla

Kun maassa asuu paljon eri maista tulleita imigrantteja niin markkinoita ja tapahtumia kansalaisuuksien teemoilla piisaa, omaa taustaa ja kulttuuria esitellään ylpeästi. Eilen kävimme naapurikaupunki Durhamissa järjestetyillä kreikkalaisilla markkinoilla.


Sellaista tapahtumaa ei taida ollakaan jossa ei olisi pomppulinnaa. Pienet pomppijat eivät tarvinneet edes alkulämmittelyä, lämpömittari huiteli jo lähes 30 C asteessa. Alueelle astellessa vastaan tulvahtivat grillatun ruuan tuoksut. Moni näyttikin tulleen varta vasten ruokailemaan. 

Nämä seuraavien kuvien taideteokset ovat käsityötä, paikallisen taiteilijan tekemiä. Hän valitteli, että lapset ennen auttoivat kovastikin mutta nykyään teini-ikäisiä ei saa puhelimistaan irti. Yhden teoksen tekemiseen menee n. 15 tuntia.




Pysähdyimme katselemaan kansantansseja ja nämä lapset olivat kyllä ihania. Ilmeet vakavina, välillä hyppyjen ja askelten määrää ilmiselvästi laskien esityksestä suoriuduttiin. 







Kahvihammasta alkoi kolottaa. Perinteisesti valmistettu kahvi ei maistunut kovin vahvalta, mutta kofeiinia siinä ilmiselvästi oli. Päässä alkoi mukavasti humista, lämpö hiipiä niskaan ja vähän kuin olisi näkökykykin kirkastunut :) 


Kahvinkeittäjän kynnet olivat huikeat







Ihailin keramiikkaa ja astioita, valaisimet olivat tenhoavia. Ja kreikkalaisethan ovat keksineet periaatteessa koko modernin maailman. Asiaa ei tule ajatelleeksi, mutta kreikkalaisvaikutteet näkyvät kyllä yhdessä jos toisessa asiassa. 




Olen vähän kehno markkinavieras, katselen mutta en juurikaan ostele. Kahvikupillisen lisäksi kotiin matkasi kalastajan lakki, joka istui miehen päähän kuin valettu. Myyjä vielä kehui kuinka sininen sointuu niin kauniisti sinisiin silmiin. Sointuihan se. Ei tästä enää puutu kuin laiva. 




Kotvan kuuntelimme vielä musiikkiesitystä. Se oli jotenkin hyvin hypnoottinen, meditatiivinen. Nälkäkin alkoi kaihertaa. Soittajien takana kiemurteli ruokajono. Näytti, että se ei juurikaan lyhene, vaikka tulijoita ei enää yhtä paljon ollut kuin aiemmin. Tulimme siihen tulokseen, että etsimme lähitienoilta kreikkalaisen ravintolan jossa voimme syödä ilmastoidussa tilassa. Meillä on huikea valikoima erityylisiä ravintoloita ja välimerelliset ruokapaikat ovat suosittuja. 
Kotiin palattua alkoi ahkera netin selailu. Katselimme kuvia ja matkoja. Ei hyvät hyssykät, kyllä nyt pitäisi Kreikkaan päästä. 

❤:lla Johanna, matkakuumeessa

Thursday, May 2, 2019

Luonto

Pikkutytöstä alkaen olen etsinyt tuttuja polkuja, kuusen alustoja, sammalmättäitä niinä hetkinä kun tuntuu että ihan ei jaksaisi. Helpompaa oli kotimetsässä, siinä tutussa ja turvallisessa. Tiesin jokaisen polun, kiven, marjapaikatkin.  Kun koivuniemen herra yritti kintuille otin jalat alle ja istuin lempikuusen alla monta tuntia. Tai ainakin siltä se tuntui. Kasvoimme yhdessä metsän kanssa. 


Täällä en ole löytänyt ihan samanlaista turvapaikkaa, mutta samalla tavoin lähden kävelemään, katselemaan. Suomalainen järvimaisema kai parhaiten kuvaa sielunmaisemaani, mutta paljon kaunista on ympärillä. Aina vain ei muista pysähtyä ja katsoa. 


Asiat ovat hyvin, kun huomaa uusien sukupolvien olevan itseään viisaampia. Olen kuunnellut nuorta aikuista ja musta tuntuu että maailmassa on valoa, vapautta, kauneutta. En ole ihan varma onko minulla tälle uudelle polvelle paljon muuta annettavaa enää kuin korvat jotka kuuntelevat, paikka jota voi kutsua kodiksi. 


Uudenlaisia perspektiivejä löytyy. Kun pikkuinen kaksivuotias oksentaa auton takapenkillä tulee melkein kiitollinen olo. On muuta ajateltavaa. Ei ärsytä eikä harmita, on vain huoli ettei tästä nyt kovin suuria traumoja jäisi pienelle potilaalle. Elämä on sellaista, välillä tulee paha olo. 



Koulubussi kotitiellä tuo muistoja mieleen. Monet kerrat saatoin lapset bussille, yhtä monta kertaa olin vastassa. Sieltä tulivat, reput selässä, letit vinossa ja monta juttua koulupäivästä mukanaan. 




Olen enemmän kotikissa, mutta tuntui tärkeältä lähteä ihmisten ilmoille. Vietin iltaa mukavassa seurassa, tuntemattomien mutta tavallaan tuttujen ihmisten kanssa. Meillä on osin sama kieli ja tausta. 




Pysähdyn katsomaan postilaatikoiden istutuksia. Purppuran kukan ohi olen kävellyt monena päivänä, mutta en koskaan ole oikein katsonut. Ihmeellinen, kaunis, herkkä ja samalla aikaa valovoimainen. Vaikeinta on ollut oppia, että elämässä ei tapahtuisi sitä mitä toivoo vaan että kävisi mikä on parhaaksi. 


Kiitos teille lukijoille, jotka jätitte kommentteja ja lähetitte sähköposteja. 

❤:lla, Johanna