Tuesday, January 15, 2019

HopLop versus RealLife

Vai pitäsikö sanoa käpylehmät vastaan todellisuus? Mulla oli erikiva päivä tänään yhden hoidokkini kanssa. Tehtiin kaikenlaista. Ehkä vähän mollivoittoisen sävelen lisäsi lapsen aamiainen: brownies. Siinä oli paha lapsenlikan kilpailla. Lounaaksi tarjosin sitten porkkanoita. Onneksi maittoivat. Ja vähän se muu josta lapsi pitää. 


Tämä on nähty lasten kanssa aikaisemminkin, omien lasten. Vaikka kuinka järkkäisi playdates, hoplops and whatsoever, niin voiton vievät käpylehmät. Tai ainakin tammenterhot, pähkinät, puunoksat, kivet. Niitä kun nakkaa järveen tai jokeen, niin jo elämä kirkastuu pienimmälläkin.

Hetken tie on kevyt, tai leikkipuisto. Sitten se on suoritettu. Valmiiksi mietitty ei houkuttele niin paljon kuin ihan itse funtsittu.







Mussa asuu vieläkin se pikkuihminen, joka tykkää heittää leipiä veteen. Jos ei leipiä synny, niin heitetään sitten käpyjä, kiviä, pähkinöitä, tammenterhoja, keppejä. Onneksi mulla on näitä pieniä ystäviä, jotka tykkää samoista puuhista. Hetken aikaa valmiiksimietitty leikkipuisto ilahduttaa, mutta sitten on aika tehdä jotain muuta.


Like a bridge over troubled water - I will lay me down 


Kiviesteen ylityksen ollessa parhaimmillaan/pahimmillaan Ms. Johanna touhotti "be careful" "watch out" "wet feet - we are leaving right away". Jalat pysyivät kuivina. 




Ja tää on ihan huikea: kahden puunvarren koloon pikkuinen keksi kasata keon "spikycones"  -  muistutti lapsukaisen mielestä kuumailmapallon pesää, jota puiden rungot nostavat. 

Patagonia on suosittu vaatemerkki täällä. Vähän hillitympi kuin NorthFace, mutta ei kuitenkaan Columbia
Metsä ilman seikkailijaa




Metsä seikkailijan kanssa

❤:lla Johnna

P.S.
Hah, justiin juttelin miehen kanssa. Vuodelta 2018 oli selaillut tekstiviestejänä. Olin 28.1. pyytänyt tuomaan keltaista Jaffaa. Kehotti (siis mies) menemään lääkäriin, kun alati sairastelen. Ja niin se vain on, että tämänkään sairastamisen aikana en ole lähdetietojen mukaan tehnyt ruokaa, siivonnut, käynyt kaupassa tai tehnyt mitään muutakaan, maannut ja hapantunut vain omissa oloissani. Mites se jouluruoka, uudenvuodenateria, työpäivät (joulusta tähän jo useampi) juniorin kuljetukset herätyksineen aamukuuden jälkeen, pastankeitot ja kaupassakäynnit, pyykit... 


P.S.½

Tämän työpäivän palkka ei ihan riitä edes yhden tyttären matkalaukun maksamiseen, menihän siinä 11 tuntia. Taas teki mamma väärin. 

14 comments:

  1. kyllä voit <3, asenne vain uusiksi niin muutkin alkavat hiljalleen hiffata!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kun olisikin niin helppoa. On yritetty hyvällä ja vähemmän hyvällä - mikään ei mene perille. Mutta kiitos, yrittänyttä ei laiteta :)

      Delete
  2. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Lapset ovat kyllä hyvin kiitollisia kuvauskohteita. Ja luonto.

      Delete
  3. On se vaan kivempi löytää kaikkea kivaa luonnosta kuin leikkipuistosta:)Minun ikkunani edessä on puisto ja leikkipuisto, ja aurinkoisina iltapäivinä täynnä kuhinaa. Kiva postaus pikku hoidokkipoikasi ja sinun päivästäsi Johanna, ja ahkera olet ollut vaikka tuolla väitetään muuta;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Leikkipuistot on kivoja, ei siinä mitään. Aika usein keinut vievät voiton kaikesta muusta. Meillä oli kiva päivä ja parasta oli, että pikkukaveri hymyili koko naamalla minut aamulla nähdessään. On mukava tavata vanhoja tuttuja. Edellisestä kerrasta oli jo useampi viikko.

      Kiitos, itsehän sen tietää mitä on tehnyt ja jättänyt tekemättä. Meillä tuppaa olla niin, että 99% tehdystä ei merkkaa mitään.

      Delete
  4. Teillä on ollut hauska päivä:) Lasten mielikuvitus ja innostus tehdä kaikkea on niin suloista nähtävää♥ Meilläkin on aikoinaan käpylehmät olleet kova juttu, jokaisella lapsista piti aina kesäisin olla oma "farmi" mökillä, jota innolla rakentelivat:) Mukavaa talvipäivää♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Päde! Musta on kyllä ihana kuunnella ja katsella mitä lapset keksivät. Tänään oli seurassa kaksi talvïunille vetäytynyttä kilpikonnaan. Tuntuu ihmeeltä, että mistä kaikesta kaikki keksitäänkin.

      Mä taisin lapsena leikkiä enemmän kaikella omakeksimällä kuin valmiilla leluilla. Omatkin lapset suosivat kiviä ja käpyjä :)

      Delete
  5. Ihana, kun lapselle annetaan mahdollisuus käyttää mielikuvistustaan! Enää se ei ole itsestäänselvyys. Ja tuo, saada kosketus luontoon. Se on itselle niin tärkeää, että vein mieskullan lapset pienempänä takapihalle tutkimaan hyönteisiä ja muita mönkijöitä. Vähän nyrpistivät nenää matosille, mutta myöhemmin muistivat kysyä, onko sammakkoa näkynyt.

    Mielellään touhuan kotona, kun siihen kykenen ja on aikaa. Mutta kun olen kipeä, niin silloin, varsinkin migreeniä potiessa, on vaan pakko maata ja odottaa että kipu menee ohitse (ah sitä tunnetta, kun huomaa, että nyt tekee mieli ruisleipää ja on terve). Nykyisin miehelle on itsestään selvää selvitä tällöin askareista yksin, mutta joskus piti muistuttaa, että kun laitettiin hynttyyt yhteen, en tullut ryytimaalle kodinhoitajaksi vaan vaimoksi Ü

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä kärsin migreenikohtauksista kaksi kertaa murrosiän kynnyksellä. Luulen, että olivat migreeniä. Päänsärky oli ihan järkyttävä ja mikään siihen ei auttanut. Vasta kun sain oksennettua alkoi helpottaa. Kïpu oli käsittämätön. Olin lukevinani muutama viikko sitten, että olisi tulollaan jokin ihan uusi lääke. Luinkohan oikein.

      Omien lasten kanssa käytiin katsomassa taskulampun kanssa kaikenlaisia mönkijöitä. Olen tehnyt sitä myös hoitolasten kanssa. Pelkkä pimeällä liikkuminen taskulamppujen kanssa on aikamoista hupia.

      Mä sain tänään tekstarin, että teet sitten illallisen. 11 tunnin työpäivän jälkeen ei muuta kuin kokkaamaan. Meidän mies ei ole oppivaa mallia, ei puhe auta tai muistutus. Ei auta sekään, että jättää esimerkiksi tiskipöydän siistimättä. Se on siistimättä hamaan maailmanloppuun saakka. Mä luulen, että asenteessa on paljon kotoa opittua.

      Delete
  6. Eipä meilläkään mies huomaa että olen jotain tehnyt, olenkin monesti sanonut että kyllä sitten huomaat kun jätän tekemättä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla (no oikeastaan olisi kivempi kyllä kuulla että siellä on asiat paremmin), että tämä oma malli ei ole ainutlaatuinen. Meillä ei todellakaan huomaa yhtään mitään tekemääni, pelkkää ilmaa. Tosin jos jää tekemättä niin huomauttaa kyllä että nyt on hommat jäänyt rästiin. Ei puhettakaan, että asiaa jotenkin itse auttaisi.

      Delete
  7. Ihana päivä pikkuihmisen kanssa �� meillä suosikki sekä äidille että lapsille on ollut Puh-kepakko. Sillalta nakataan keppejä puroon ja kipaistaa toiselle puolelle siltaa katsomaan mihin suuntaan keppi kiitää.

    Huh... suivaannun ihan suunnattomasti miehesi asenteesta! Valitettavasti noita miehiä mahtuu 13 tusinaan ja sen vuoksi olenkin tuosta omasta helmestäni kiitollinen!

    Ei olisi perhe pyörinyt 7 viikon sairaslomani aikana. Ja näitä leikkausten jälkeisuä sairaslomia on viimeiseen 12 vuoteen mahtunut enemmän kuin tarpeeksi. Ei puolella sanallakaan ole ikinä sanonut tekemättömistä töistä tai tienaamattomista palkoista. Imuri se pysyy hänenkin hyppysissä, samoin paistinlasta. Yks pv oli ihana kun 9v poika tuli koulusta ja en ollut pystynyt ruokaa lämmittämään. Poika totesi että jospa hän paistaa munakokkelia ja tekee meille täytetyt voileivät. 7v poika siivoaa enemmän kuin mielellään keittiön tai ripustaa pyykit.
    Uskon että teidänkin pojat on hieman erilaista asennetta perineet kuin mihin isänsä mallia antaa. Onhan heillä rautainen äiti <3 (enkä nyt tarkoita miestäsi lytätä mutta 2020 lähestyy... ei siis olla ihan 1920-luvulla)

    Omalle puolisolleni annan paljon kiitosta! Hänkin on perheestä jossa oli äidin työt ja isän työt. Nyt kun olen työhön palannut ja pystyn elämään normaalia arkea niin esim normaalin perus imuroinnin mies huomaa. Jos olen ennen iltavuoroa imuroinut niin heti tulee viesti että oli kiva tulla kotiin kun oli imuroitu ��

    Mukavaa viikonloppua!! Minä halaan sinua virtuaalisesti ja kiitän että tänäänkin teit niin paljon mitä kukaan ei huomaa! Ja sitten puhutaan että naiset nalkuttaa...

    Tanja *nyt nuttura tiukalla*

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllähän se on ihan taivaan lahja, kun on puoliso joka huomioi ja tekee niitä yhteisiä kotitöitä. Ettei vaan ole "äidin auttamista", ihan kuin jossain sanottaisiin että kotityöt ovat äidin töitä. Vaikka niin se taitaa olla edelleen monessa paikassa.

      Olen näissä nuorissa amerikkalaisperheissä huomannut, että on aika tasa-arvoista. Ovat ihan eri ikäpolvea jo. Toisaalta kuitenkin edelleen miehet sitten huomioivat puolisoaan, tuovat kukkia ja vievät treffeille. Olen siitä valtavan hyvilläni, on kiva nähdä että sukupolvet fiksuuntuvat.

      Sinä olet kasvattanut myös fiksut lapset :) Uskon kyllä, että esimerkin voima on se suurin tekijä. Kun näkee, että tällä tavalla perheessä toimitaan. Mä olen muuten yrittänyt varoa, että en tytärtä kepitä kotitöihin yhtään sen enempää kotitöihin kuin poikia. Mies taas aika useinkin käy tytärtä komentamassa. No, enää ei tietysti ole täällä kotona kenenkään komenneltavana. Hyvin on oppi mennyt sikäli perille, että pojat aika usein tulevat ilman pyytelyä tyhjentämään tiskaria, tytär luikkii matkoihinsa :)

      Delete