Sunday, October 7, 2018

Aamukävelyllä eläkepäiviä miestiskellen

Juttelin eilen tuttavan kanssa siitä, kuinka meidän kesät ahdistavat. Kesä jatkuu, päivälämpötilat ovat edelleen 30 C asteen kuumemmalla puolella ja öisinkin on vielä melkein 20 C astetta. Ilmankosteus on kova ja Florence-hurrikaanin jäljiltä hyttyset ovat suuria ja ärhäköitä. Mun on turha mennä ulos. 

Tuttava oli ollut kesällä Euroopassa ja kertoi nauttineensa, kun iltaisin vain sai vaeltaa ulkona, oli musiikkia ja tanssia, elämää. Meillä pitää hypätä autoon ja musiikkia ja tanssia... Ehkä jossain suljetussa tilassa. Olimme yhtä mieltä siitä, että elämä tuntuu menevän vähän ohi kun kökötämme kuumat kesät sisätiloissa. 





Siksi aikoinaan olikin tosi hankala muuttaa Kaliforniasta tänne Pohjois-Carolinaan. Kaliforniassa totuin siihen, että ulkona oli aina kiva keli ja nähtävää riitti. Kaikki oli kävelymatkan päässä. Ensimmäinen vuosi uudessa kodissa oli painajaista ja sanoinkin miehelle, että mennään sitten samoin tein takaisin Suomeen. En viihtynyt Pohjois-Carolinassa ollenkaan. 




Elokuussa napsin nämä kuvat jollain aaamukävelyllä La Jollan maisemissa. Kävellessä ei jotenkin edes tajua kuinka kauniita, mielenkiintoisia rakennuksia ja maisemia on ympärillä... näihin jotenkin turtuu. Nyt kun olen taas ollut sisätilojen vankina toukokuusta alkaen muistuu hyvin mieleen, miksi tänne muutto oli tukalaa. 








Autotallitkin ovat jotenkin niin paljon kauniimpia...

Vähän modernimpi rakennus







Pysyvä matto talon edustalla. Tämä oli aamullisen kävelyretken suosikki taloni. 


Luterilainen kirkko


Saksalaista tyyliä. Vai itävaltalaista?
Mä haaveilen, että pääsisimme asettumaan jossain vaiheessa Keski-Euroopan hujakoille. Kalifornia ei olisi huono vaihtoehto, mutta tuppaavat nämä merenrantaa ja vilskettä lähellä olevat kodit olemaan aika arvokkaita. Jossain lähiössä asuminen ei innostaisi ollenkaan. Se ei juuri poikkeaisi elämästä täällä. Keski-Euroopan etu olisi, että voisi kierrellä ja katsella Euroopan kolkkia tarkemmin. Ihanne olisi paikka, jossa olisi kolme vuodenaikaa, lyhyt matka Suomeen syömään ruisleipää ja viettämään lumista joulua, hyvät lentoyhteydet USA:han (mä luulen että joku lapsista jää tänne), pärjäisi englannilla, kohtuuhintaiset elinkustannukset, turvallinen, leppeät kesät, välillä sataa tihuuttaisi... 

Oletko suunnitellut eläkepäiviäsi? Minne kulkeutuisit jos voisit vain laittaa repun olalle ja lähteä? 

12 comments:

  1. Ihania taloja:) Etenkin tuo kasvipeittoinen talo on aivan ihana:! La JOllassa kävimme aika pikaisesti kun matkasimme Losista San Diegoon eksän kanssa. Voin kuvitella että Californiasta oli vaikeaa muuttaa vähemmän mielenkiintoiseen paikkaan, Mun unelma olisi puolet täällä nykyisessä paikassa ja puolet Suomesta, mutta ei se oikein taida onnistua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikös ole aika hurmaava :) Kuva ei ole ihan paras mahdollinen, talo oli todella kaunis luonnossa. Joo, kyllä täällä oli aika hiljaista Kalifornian jälkeen...

      Mäkin haaveilin aikaisemmin puolet Suomessa, puolet jossain muualla. Nyt kun olen seurannut kuinka lämpimiä, suorastaan kuumia, Suomen kesät ovat niin pitää miettiä uudelleen. Esimerkiksi viime kesä olisi ollut ihan katastrofi. Täällä sentään saa olla sisällä ilmastoidussa tilassa.

      Delete
  2. Tosi kauniita taloja ja tuolla olisi mukava kuljeskella. Mutta tuo kuumuus, se ei olisi ollenkaan mieleeni.
    Eläkepäiviä vietän jo, joten mennään päivä kerrallaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, nämä meidän lämmöt ovat älyttömät. Tuo Kalifornia ja varsinkin ranta olivat vielä ihan ok, kun Tyynimeri viilentää. Tosin tänä kesänä sielläkin mitattiin uusia lämpöennätyksiä. Ja meillä on maan johdossa ihminen, joka ei usko ilmastonmuutokseen, ugh.

      Sinulla on kyllä siellä niin kauniit maisemat, ihana elinpiiri. En pistäisi pahakseni.

      Delete
  3. Voi kamala, tuppaavat tuota eläkeikää nostamaan niin kauhiast että tuntuu ettei sitä päivää näekään. Aatella, että siun pitäs vielä 69 vuotiaana pystyy hoitamaan parivuotiaita ja pysyä niiden perässä! Olisipa pystynyt/ymmärtänyt/osannut kasvattaa eläkerahastoa nuoresta alkaen. Ja sitten toiseks maailma on muuttunut niin epävarmaksi, säitä myöten. Usein pelottaa ajatella elämää niin kauas tulevaisuuteen.
    Mutta mieluiten nauttisin eläkepäivistä puhdasvetisen järven rannalla asuen, istuskellen terassilla sellaisessa riippukeinussa, jollaisia amerikkalaisissa elokuvissa näkee. Iloisena ja hyväkuntoisena ja ilman inhottavia hyttysiä :) Haaveista ei tarvitse koskaan luopua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa mieltä, hyttyset huitsin nevadaan! Niitä ei missään nimessä. Ovat pilanneet monta kesää ja juhannust.a

      Sehän se, että saisi olla vielä kohtuu hyväkuntoinen ja terve. Välillä jo mietin, että mitäs jos tähän vielä laitetaan vaikka 15-20 vuotta lisää, niin miten sitä sitten jaksaa. Välillä varsinkin nuorison perässä talsiessa alkaa tuntua jo vähän oma askel lyhyeltä.

      Suomessa on se hyvä puoli, että jonkinlainen eläke tulee säästi tahi ei. Meillä on vähän eri meininki. Sitä Suomen turvaa kyllä välillä kaipaan, kun meinaa tämä laiva keikutella joskus vähän arvaamattomilla vesillä ja sanonnan mukaan artisti maksaa.

      Delete
  4. Ompas erikoisen muotosia taloja, etenkin toi pyöreä. Ei oo kukaan rakennusvalvoja vahtimassa, kuten Suomessa? Täällä on laatikko toisensa vieressä samalla kaavalla. ;)
    No onhan tietysti poikkeuksiakin. Meilläpäin on aika samantyylistä, kattoo mihin vaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ole eikä tule. On meillä mm. sähkötöiden ja putkistojen suhteen ihan tiukat ohjeet, joita pitää noudattaa mutta muuten ollaan kyllä paljon avarasydämisempiä. Tässä meidän asujaimistossa meinasi nousta haloo, kun samalle kadulle rakennettiin kaksi samanlaista taloa. Olivat varmaan puolen kilometrin päässä toisistaan. Haluttiin, että katu näyttää mielenkiintoiselta. Tosin rakennustyyli on perinteistä amerikkalaista, yhden yhtä modernia taloa tässä ei ole.

      Delete
  5. Pitkälle syksyyn jatkuva kuumuus voi tuntua kivalta, mutta kun sen kokee, sitä alkaa kaipaamaan viileitä aamuja, iltoja ja jopa siitä, että voi laittaa pitkät housut ja takin päälle. Minun eläkehaaveeni on 6 kk Suomessa ja 6 kk USAssa. En vielä tiedä, kuinka haave toteutuisi, mutta vielä on aikaa. Yleensä, jos haaveista vaan puhuu, joskus ne toteutuvat. Hyvää viikkoa sinulle Johanna !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuule, nyt taitaa lämmöt laskea! Ensi yönä pitäisi mennä jo 9 C. Minä odotan, vaikka tämä tuuli nyt kyllä puhaltelee ihan liian kanssa. Mutta jos sen ansiosta sää viilenee, niin kyllä sen kestää.

      Tuossa jo Jaelille vastasin, että ennen haaveilin puolesta vuodesta Suomessa. Nyt kun kesät ovat olleet sielläkin niin kuumia, niin en ole ollenkaan varma.

      Delete
  6. Onpa kiva kuvakierros! Todella mielenkiintoisen ja viehättävän näköisiä taloja.
    Jaa-a, kotona haluaisin viettää eläkepäiviä oman kullan kanssa. Olisi toki kiva matkustaa, mutta eniten kaipaisin kiireettömiä aamuja ja omaa aikataulua. Eläkeikään on vielä yli kahdeksan vuotta, joka näin ajatellen tuntuu vielä pitkältä ajalta.
    Ihanaa lokakuista viikkoa Sinulle korkeista lämpötiloista huolimatta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinhän se olisi ja on parasta, kun saisi olla läheisten kanssa. Toivotaan niin. Tämä elämä kun on niin kummallista, koskaan ei tiedä.

      Minä myös tykkään siitä, että aamulla saa touhuta omia asioitaan ja omia aikojaan. Nyt kun taas juniorin kouluun kyyditys on pääosin mun vastuulla on ikävä niitä aamuja, kun kolmikko lähti kouluun kolmistaan. Juniori saa ajokortin vasta keväällä. No, kohtahan se on taas kevät :)

      Mä en tiedä milloin mä pääsisin eläkkeelle. Sen tiedän, että työntekoa ei voi lopettaa sillä sitten ei ole mitään tuloja. Ja nyt kun on opintovelkaakin lapsen puolesta. Voi olla, että seuraavat 15-20 vuotta tehdään töitä iloisesti jos töitä on.

      Delete