Sunday, October 28, 2018

Amerikkalainen Helsingissä - iltapäiväteellä ja brunssilla

Amerikkalainen täällä nyt värjöttelee. Toinen amerikkalainen on sen verran jo tottunut Skotlannissa viileään säähän, että pärjää. Meillä on ollut tyttären kanssa kivaa, oikein mukavaa. Ja on ollut ihana saada hänet kaveriksi iltapäiväteelle ja brunssille. 


Salutorget Kauppatorin kulmilla oli iltapäiväteemme käyntikohde. Ravintolamiljööhän on valtavan kaunis, vanha pankkisali. Posliiniastiat ilahduttivat silmää. Amerikkalaisiin juomalaseihin tottuneena vesilasit tuntuivat kyllä pieniltä. Ja vettä ei tietenkään tarjota jäiden kanssa. Kotona pitää aina erikseen pyytää, että ei jäitä. Sen verran vilutti, että kyytipojaksi piti tilata konjakki. 



Kerrostarjottimen tarjoilu vaikutti vähäiseltä silmämääräisesti tarkastellen, mutta kun olimme herkutelleet jonkin aikaa alkoi tuntua, että tässähän on hurjasti syötävää. Kaikki oli hyvää, molemmat pidimme erityisesti mädin ja pikkeliperunan yhdistelmästä. Enemmän olisimme kaipailleet suolaista, makeaa oli paljon. Vähiten kannatusta sai neliönmuotoinen vaahtokarkki, se ei oikein avautunut. Olisin mieluummin syönyt vaikka ihan rehellisen suklaakonvehdin. Kurkku-tuorejuusto -sandwich oli liian kostea, soggy. 

Ehdottomasti paras herkku oli skonssi, vadelmahillolla ja vaniljakermalla. Niin hyvää! Seura oli tietysti ihan parasta. Salutorgetin ystävällinen henkilökunta oli sellaista, että jos olisi oma ravintola niin heti ryöstäisin töihin. He pitivät hyvää huolta. Meidän kanssa yhtäaikaa ravintolassa olivat presidentti Ahtisaari vaimonsa ja poikansa kanssa. Olipa aika mainiota kertoa tyttärelle, että samoissa tiloissa oli entinen valtionjohta ja Nobelin rauhanpalkinnon voittaja. Juteltiin siitä, että miten olisi hyvin vaikea kuvitella kuinka USA:ssa sattuisi samaan ravintolaan Clintoneiden kanssa ja siellä ei olisi minkäänlaista ylimääräistä hälyä, kaikki olisivat että business as usual. 

Brunssille varasimme paikat perinteiseen Ekbergin kahvilaan. Hyvä kun varasimme, sillä sunnuntaiaamuna paikka oli kiireinen. Olin tutkinut, että saisimme tarjolle hyvin perinteisen brunssin ja niin se olikin. Ei suurempia yllätyksiä. Leikkeleet, leivät, jälkiruuat olivat tavanomaisia. Itselleni ilonaihe oli riisipuuro ja mustikkakeitto. Tytär oli sitä mieltä, että jouluruokaa. Kertoo enemmän meidän jouluperinteistä kuin mistään muusta. Toinen valopilkku oli kroisantti: ei liian suuri, mutta sopivan voinen ja rapea. 


Henkilökuntaa oli riittävästi ja varsinkin tyttö, joka keräsi tyhjiä astioita ja toi laskun pöytään oli kuin ajatus. Mikä kuitenkin hämmästytti oli se, että kaikki oli aina tarjoilupöydästä loppu. Odotimme makkara/pekeoni/lihapulla -kulhoa pitkän aikaa, kahvimukit piti pyytää erikseen, riisipuuro odotutti itseään... Jälleen vesilasit tuntuivat pikkuruisilta ja olisin toivonut, että appelsiinimehu olisi ollut enemmän appelsiinin makuista. Makunystyröitä ei kutkuta tunkkaisen kukertavan värinen ja esanssin makuinen tyypillinen hotelliaamupaloilla tarjottava appelsiinimehu. Sillä ei itseasiassa ole mitään tekemistä appelsiinien kanssa. Jälkkäriksi ollut juustokakku oli mun amerikkalaiseen imelyyteen tottuneille makunystyröille aivan liian makea. Teoriani on, että kakusta tehtiin tosi imelä jotta sitä ei haettaisi lisää.

Parasta oli jälleen seura :) Ekbergin valtteja ovat kaunis miljöö ja kroisantit. Puheensorina tarjoilutilassa oli kotoisa, tunnelma kiva.  Nostalginen riisipuuro ilahdutti itseäni, vaikka suolaa olisi voinut olla ripaus enemmän. Kun ajattelen sitä, että yhteensä maksoimme 40 euroa brunssista niin ruuan suhteen olisi ollut fiksumpaa käydä vaikka ostamassa kroisantit Ekbergiltä ja valmistaa kaikki muu itse. Vastapuristetun appelsiinimehun kanssa. Mutta tietysti yhtä kaunista miljöötä olisi aika vaikea toteuttaa. 




Amerikkalaiselle Helsingissä on jo syntynyt muutama ihmettelyn aihe. Niistä tuonnempana. 

❤:lla Johanna, hyvin syötettynä

Sunday, October 21, 2018

Lars-Erik Litsfeldt & Patrik Olsson: Papujen voimalla

Kirjan sanoman voisi tiivistää kahteen sanaan: resistentti tärkkelys. Kolmanneksi voisi lisätä sanan suolistofloora. Olemme mitä syömme, terveys ja hyvä olo ovat suoraan verrannollisia siihen mitä kurkusta laitamme alas. Litsfeldtin ja Olssonin mukaan kolme desiä papuja päivässä (tai ruokalusikallinen pari perunajauhoja kylmään veteen sekoitettuna) sekä muutama lusikallinen hapankaalia yhdistettynä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon ovat avain onneen, vakaasti puksuttavaan suolistoon ja tasaiseen verensokeriin. Unohtamatta lihastreeniä. 


Tekijät tietävät mitä verensokerin voimakkaat heilahdukset ja korkea verensokeri saavat aikaiseksi. Patrik Olssonin elämässä ykköstyypin diabetes on ollut nelivuotiaasta alkaen, vuodesta 1978. Sairaus on vienyt näkökyvyn. Lars-Erik Litsfeldt sairastaa kakkostyypin diabetesta. Papujen lisääminen vähähiilihydraattiseen (VHH) ruokavalioon on auttanut molempia pudottamaan painoa, tasaamaan verensokerin heittelyjä, voimaan paremmin. Olsson on päässyt osin eroon ateriainsuliin ottamisesta ja tarvittavat määrät ovat pudonneet huomattavasti. Vuodesta 2014 alkaen hänellä on ollut kehossaan integroitu sokerimittari, joka välittää ajantasaista tietoa veren sokeriarvoista. Kirjan taulukot ja teoriat perustuvat näihin havaintoihin ja tietoihin.



Suolisto ja sen floora ovat hyvinvointimme avaintekijöitä. Ruuansulatus tarvitsee toimiakseen hyviä bakteereja, probiootteja. Probiootit taas tarvitsevat kukoistaakseen prebiootteja, ravintoa. Probiootteja saamme mm. hapankaalista ja jogurtista. Hapankaali ei saa olla pastöroitua, sitä huoneenlämpöistä, vaan kylmässä säilytettävää. Pastörointi tappaa hyvät bakteerit. Prebiootteja on runsaasti pavuissa ja perunajauhoissa, ns. resistenssiä tärkkelystä. Tämä tärkkelys selviää matkallaan suusta pakusuoleen niin, että entsyymit eivät pysty sitä hajottamaan. Resistentti tärkkelys on siitäkin merkillinen, että hiilihydraattina se ei kuitenkaan nosta veren sokeripitoisuutta vaan saa aikaan kylläisyyden tunnetta. Prebiootit ovat varsinaisia elimistön tehopakkauksia: suolistoflooran ravintona toimimisen lisäksi ne mm. parantavat kolestrolia, ehkäisevät ja torjuvat  tulehduksia ja auttavat painonhallinnan kanssa.

Perunoistakin tulee salonkikelpoisia, resistentin tärkkelyksen antajia, kun ne kypsentämisen jälkeen jäähdytetään .

Antibiootit ovat myrkkyä suolistoflooralle niin suoraan käytettyinä kuin välillisestikin. Antibioottikuurilaisen on hyvä huolehtia pro- ja prebioottien riittävästä saannista. 

Kirjassa esitellään VHH (vähähiilihydraattinen ruokavalio). Ideana on syödä ruokia, "jotka nostavat verensokeria ja insuliinitasoa vain marginaalisesti", hiilihydraatteja korvataan rasvalla. Insuliinitaso pidetään matalana hiilihydraatteja välttämällä, jotta elimistössä oleva rasva pääsisi palamaan. "Insuliini ehkäisee rasvanpolttoa ja mahdollistaa veressä olevan sokerin varastoinnin rasvan muodossa rasvasoluihin". VHH ei siis noudata virallisesti suositeltua lautasmallia.

Patrikin ystävä Maria Ahlberg kärsii alentuneesta insuliiniherkkyydestä. Hän on pudottanut roimasti painoa ja saanut insuliinin tuotantoa normalisoitua kirjan opeilla. Maria on ollut osa testiryhmää. Ohessa kaavio verensokerin vaihtelusta, kun voileipä syödään papujen kanssa ja ilman. 

Patrik Olssonin käyrät voileivän ja juuston syömisestä papujen kanssa ja ilman. Patrikilla on ykköstyypin diabetes.

Vaikka kirjassa lähestytään ravintoa diabeetikoiden näkökulmasta sopii se kaikille hyvinvoinnista ja terveydestä kiinnostuneille. Insuliinin toiminta, hiilihydraatin eri muodot ja kehon energiatalous ovat mielenkiintoista luettavaa. Kirjasta löytyy vastaus kysymykseen keholle parhaasta rasvasta ja neljä hyödyllistä kuitua esitellään. 

Pelkkä viisaasti syöminen ei riitä papujen voimaannuttavaan vaikutukseen. Tarvitaan myös ruista ranteeseen ja papua hauikseen. Ideana on, että painoharjoittelun avulla verensokeri siirtyy lihassoluihin eikä "rasvaa varastoivaa insuliinia tarvita ollenkaan". Ja kun lihakset kasvavat kuluttavat ne entistä enemmän verensokeria. Myönteinen "noidankehä" on valmis. Kirjailijat ovat luonnostelleet lihaskunto-ohjelman, jota noudattamalla pääsee hyvään alkuun. Ohjelma on jaettu lihasryhmiin ja ideana ei ole huhkia painojen parissa tuntitolkulla vaan lähes maksimivoimalla ja muutamilla toistoilla suoritettu täsmätreeni riittää. Vanhalle kuntosalikävijälle on ihan uutta, että alkulämmittely kuntopyörällä neuvotaan jättämään väliin ja loikkimaan suoraan painojen kimppuun.

Parhaisiin tuloksiin pääsee, kun pavut käsittelee itse. Kirjassa on selkeät ohjeet papujen valmistukseen, lektiinipinnan poistamiseen. Mutta eivät purkkipavutkaan hassumpi vaihtoehto ole.
Eri papulaatujen liotus- ja keittoaikoja 

Muutama ruokavaliota kokeillut kertoo oman tarinansa. Koska dieetti on osin virallisten suositusten vastainen mietin lukiessani, että voiko tästä olla haittaa. Jeannie vastaa kysymykseeni: "Diabeetikolle on tärkeä lukea tietoa ja kuunnella muita, mutta kaikkein tärkeintä on kuunnella omaa kehoaan ja omaa verensokeriaan". Olen sitä ikäpolvea, joka on kuullut Pohjois-Karjala -projektista. Siinähän yritettiin parantaa suomalaisten elintapoja suitsimalla kolmea häirikköä: liikaa suolaa, tupakkaa ja kovia rasvoja. Noinko uskaltaisi lisätä rasvoja ruokavalioonsa? Kirjan tekijät vakuuttavat: "Mitään yhteyksiä ei ole löydetty sydän- ja verisuonitautien sekä tyydyttyneen rasvan välillä. Sen sijaan on syytä varoa keinotekoisia transrasvoja". 

Papujen voimalla -kirjaan on pakattu rautaisannos ravintotietoa, kehon energiatalouden toimintaperiaatteita, tutkimustietoa ja ilahduttavasti myös reseptejä. Hapankaalin valmistus opastetaan kädestä pitäen, kimchi, papupohjaiset pastat ja pizzat saavat veden kielelle. Oma suosikkini on Eckerö-laivojen munakokkeli, tosin olen valmistanut vain viiden kananmunan kokkelin (kirjan ohje kymmenelle munalle).





Olen viime aikoina juonut aamuisin perunajauhovettä, lusikallinen jauhoja kylmään veteen sekoitettuna.  Syön normaalin ruuan lisukkeena hapankaalia. Verensokeria en ole mitannut, sillä siihen ei ole terveydellistä syytä. Nyt en tiedä ovatko vaikutukset mielikuvituken tulosta vai oikeita, mutta olen ollut huomaavinani mieluisia muutoksia. Syön välipaloja vähemmän. Päivisin olen ottanut mielelläni pienet torkut, mutta viime aikoina päikkärit ovat jääneet usein väliin. Suurin muutos on, että päikkäreiden jälkeen en tunne hirmuista makeannälkää, kunnolla herätäkseni ei tarvitsekaan syödä palaa suklaata tai juoda lasillista appelsiinimehua. Mieliteot pastan ja leivän suhteen ovat vähentyneet. Toimiipa resistentti tärkkelys kropassani oikeasti tahi ei, olen tyytyväinen. Ainoa ongelma on, että meillä ei niin vain mennäkään ruokakauppaan ostamaan perunajauhoja. Täkäläisittäin käytetään maissijauhoja. Perunajauhovarastot on kohta syöty. 

"Tämän kirjan ravinto-ohjeet eivät liene kovinkaan kiistanalaisia; täytyy vain syödä ja katsoa, mitä tapahtuu. Jos ohjeista on jotakin hyötyä, niiden noudattamista kannattaa jatkaa. Muuten ne voi unohtaa." "Jokaisen täytyy itse selvittää, mikä sopii itselle parhaiten."




"Tarkoitus ei ole kituutella, vaan nauttia elämästä."


Kiitos Docendo!

❤:lla Johanna, perunajauhovettä ja hapankaalia nautiskellen

Thursday, October 18, 2018

Arvonta - palkintona Tommy Hilfiger mustavalkoinen naisten lompakko

Mun lompakon pitää olla sellainen, että erotan sen laukun pohjalta. Tai mistä milloinkin. Mustan rahapussin kanssa olen hukassa, mutta mustavalkoisella jo pärjään. Jos sulla on samanlaisia ongelmia, niin nyt arvon lompakon joka erottuu vähän paremmin. Sisällä on tilaa luottokorteille ja takana on vetoketjullinen tasku kolikoille. 





Arvontaan voi osallistua jättämällä tähän postaukseen kommentin lempivuodenajasta. Minulle rakkain on ollut aina syksy. Jo lapsena muistan ihmetelleeni, kun tunsin iltaisin viileän henkäyksen loppuillasta. Tai kun aamut olivatkin hiukan viileämpiä. Syksyyn on aina liittynyt uuden alku, suunnittelu, oppiminen. Ja tietysti neuleet ja kaulahuivit, molemmat lempivaatekappaleitani. 

Arvonta päättyy maanantaina 22.10.2018  klo 24 Suomen aikaa. 


❤:lla Johanna

Tuesday, October 16, 2018

Lakanasta pöytäliinaksi & poukkoilevat asteroidit

Edellisessä postauksessa kerroin viime aikojen hankinnoista, jotka tarvitsevat vähän olkapankkia ja kyynärpäärasvaa. Nämä tarjoiluastiat ja kynttilänjalka ovat maksaneet yhteensä alle 20 dollaria, mutta esimerkiksi aamiaispöytää ne kaunistavat mielestäni huomattavasti suuremmalla summalla. Sen verran olen leimoista saanut selvää, että tarjoiluastiat ovat 60- ja 70-luvuilta, hopealla päällystettyjä. Kynttilänjalka on Pottery Barnin alpakkaa (muuten varmaan lukisi silver plated tai muuta). Yksi naapuri joku vuosi sitten kuvaili Pottery Barnia sanoilla "overpriced s¤it". Itse olen aina innoissani selannut Potteryn kuvastoa, vähintään yhtä riemuissani kuin Ikean vastaavaa opusta. 


Tältä lopputulos sitten näyttää. Nämä kannelliset tarjoiluastiat kutsuvat sisälleen kaikenlaisia aamiaisherkkuja: munakokkelia, pekonia, aamiaismakkaroita, paistettuja tomaatteja, pannukakkuja, vohveleita... 




Muutamia vuosia sitten tuskailin pöytäliinan kanssa. Perhe oli tehnyt selvää jälkeä monista, vieraat tulossa eikä mitään nättiä pöytään laitettavaksi. Liinavaatekaapissa sattui hyppysiin kukallinen lakana, käyttämötön. Pöytään ja avot, alkoi lyyti kirjoittaa ja sikakin petrasi juoksuaan. Tämä on näitä mun pirkkaniksejä, vaikka aika vaatimatonhan se on moniin sukkahousunikseihin verrattuna. 



En olisi edes harkinnut näitä tarjoiluastioita, mutta sisällä oli vielä alkuperäiset lasiset varsinaiset tarjoiluastiat. Luulen, että nämä "täytteet" ovat itseasiassa arvokkaampia kuin kuoret. Niinhän se on, että sisäinen kauneus ratkaisee. 

Pienen hoidokin silmänalus punoitti. Kysyin, että onko siihen jokin osunut. Joo, asteroidi tuli avaruudesta. Teini-ikäiselle olisin vielä varmaan hymyillyt, mutta kolmivuotiaalle besserwisserille hohotin ääneen. Katse ei rävähtänyt, käsi pysyi kädessä ja matka jatkui. Mä jotenkin näin, että tämän charmöörin juttuihin vielä moni tyttö innostuu. 



Ihanaa keskiviikkoa! Vieläkö keskiviikko on siellä koti-Suomessa pikku-lauantai? 

❤:lla Johianna

Saturday, October 13, 2018

DIY - naulakko eteiseen (tai muualle)

Ihka ensimmäinen DIY Omamaamansikka -blogissa. Olkaapa hyvät! Tosin tästä nyt ei kuulu yhtään mainetta, kunniaa tai ideaa Omamaamansikalle, satuinpa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Kävin nimittäin meidän paikallisessa Habitat for Humanity -kaupassa. Ihmiset saavat lahjoittaa kaikkea mahdollista alkaen nauloista ja käyttämättömistä kaakeleista käytettyihin valaisimiin, huonekaluihin... Ihan kaikkeen asumiseen liittyvään. 



Tähän projektiin tarvitaan sisäovi, yöpöytä ja maalia. Lisäksi listasta ovat unohtuneet koristeet: koukkuja, kehyksiä, ehkä peilikin. Ihan kätevännäköinen. Mun pitää mennä toistekin vakoilemaan näitä projekteja. Kaupassa kierrellessä mietiskelin, että mitä esimerkiksi Tuuliannikantuvan Ansu tämän kaupan sisällöstä saisi aikaiseksi. Ansu on päättänyt lopettaa bloggaamisen, mutta toivon että hänen DIY-projektinsa jäävät elämään. Jos Ansu luet, niin minun tulee ikävä sinua. Postauksiasia lukiessani olen saanut ahaa-elämyksiä, miten joku näkeekin näin, keksiikin tämän. En ehkä osaa ajatella yhtä mielikuvitusrikkaasti ja nähdä esineissä muille näkymättömiä asioita, mutta olen yrittänyt opetalla laajentamaan horisonttiani. Mun mielestä sun pitäisi tehdä kirja projekteistasi. Olet blogimaailman helmiä: inspiroiva, kannustava, valoisa. 



Tässä yläkuvassa on mun projekti. Ei nyt ehkä DIY, mutta olkapankkia ja kyynärpäärasvaa vaatii. Näistä pitäisi putsata edustuskelpoisia. Olen viimeaikoina metsästänyt hyväkuntoisia, mutta jo vähän elämäänähneitä (miten tämä kuulostaa jotenkin tutulta määritelmältä?) hopeoituja tai alpakka esineitä. Esineet ovat yllättävän halpoja, ja kauniita, ja saan käyttää ylimääräisen energian hankaamiseen & hinkkaamiseen.  Näistäkin tulee vielä elinkelpoisia, toivon ma. 

Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

❤:lla Johanna 

Sunday, October 7, 2018

Aamukävelyllä eläkepäiviä miestiskellen

Juttelin eilen tuttavan kanssa siitä, kuinka meidän kesät ahdistavat. Kesä jatkuu, päivälämpötilat ovat edelleen 30 C asteen kuumemmalla puolella ja öisinkin on vielä melkein 20 C astetta. Ilmankosteus on kova ja Florence-hurrikaanin jäljiltä hyttyset ovat suuria ja ärhäköitä. Mun on turha mennä ulos. 

Tuttava oli ollut kesällä Euroopassa ja kertoi nauttineensa, kun iltaisin vain sai vaeltaa ulkona, oli musiikkia ja tanssia, elämää. Meillä pitää hypätä autoon ja musiikkia ja tanssia... Ehkä jossain suljetussa tilassa. Olimme yhtä mieltä siitä, että elämä tuntuu menevän vähän ohi kun kökötämme kuumat kesät sisätiloissa. 





Siksi aikoinaan olikin tosi hankala muuttaa Kaliforniasta tänne Pohjois-Carolinaan. Kaliforniassa totuin siihen, että ulkona oli aina kiva keli ja nähtävää riitti. Kaikki oli kävelymatkan päässä. Ensimmäinen vuosi uudessa kodissa oli painajaista ja sanoinkin miehelle, että mennään sitten samoin tein takaisin Suomeen. En viihtynyt Pohjois-Carolinassa ollenkaan. 




Elokuussa napsin nämä kuvat jollain aaamukävelyllä La Jollan maisemissa. Kävellessä ei jotenkin edes tajua kuinka kauniita, mielenkiintoisia rakennuksia ja maisemia on ympärillä... näihin jotenkin turtuu. Nyt kun olen taas ollut sisätilojen vankina toukokuusta alkaen muistuu hyvin mieleen, miksi tänne muutto oli tukalaa. 








Autotallitkin ovat jotenkin niin paljon kauniimpia...

Vähän modernimpi rakennus







Pysyvä matto talon edustalla. Tämä oli aamullisen kävelyretken suosikki taloni. 


Luterilainen kirkko


Saksalaista tyyliä. Vai itävaltalaista?
Mä haaveilen, että pääsisimme asettumaan jossain vaiheessa Keski-Euroopan hujakoille. Kalifornia ei olisi huono vaihtoehto, mutta tuppaavat nämä merenrantaa ja vilskettä lähellä olevat kodit olemaan aika arvokkaita. Jossain lähiössä asuminen ei innostaisi ollenkaan. Se ei juuri poikkeaisi elämästä täällä. Keski-Euroopan etu olisi, että voisi kierrellä ja katsella Euroopan kolkkia tarkemmin. Ihanne olisi paikka, jossa olisi kolme vuodenaikaa, lyhyt matka Suomeen syömään ruisleipää ja viettämään lumista joulua, hyvät lentoyhteydet USA:han (mä luulen että joku lapsista jää tänne), pärjäisi englannilla, kohtuuhintaiset elinkustannukset, turvallinen, leppeät kesät, välillä sataa tihuuttaisi... 

Oletko suunnitellut eläkepäiviäsi? Minne kulkeutuisit jos voisit vain laittaa repun olalle ja lähteä?