Sunday, September 30, 2018

Teemu Potapoff, Julius Konttinen: Selviytyjät

Selviytyjät -kirja on kiertänyt viime aikoina mukanani monissa paikoissa, matkoilla ja töissä. Ei niinkään fyysisesti, vaan sydämessä ja ajatuksissa.  Olen miettinyt mitä sanoisin. Oikeastaan kaikki mitä haluan sanoa tiivistyy yhteen sanaan, ystävälliseen kehotukseen: lue. Sen lisäksi katso Julius Konttisen puhuttelevat kuvat. 

Essin, Heidin, Ivarin, Janin, Jasminin, Annelin, Janin ja Erjan, Mikan, Saulin ja Samin selviytymistarinat

Selviytyjät on kirja 11 suomalaisesta, miehistä ja naisista, joille aurinko ei aina ole hymyillyt. Sairaudet, addiktiot, tapaturmat ja kanssaihmiset ovat tarjonneet pahintaan, surua ja murhetta, masennusta, kuolemanhalua, pelkoa. Kaikkea sitä, mistä mielellämme emme kuule, jonka emme toivo osuvan omalle kohdalle. Kirja kertoo myös 11 ihmisestä, jotka ovat selviytyneet. Toivo versoo vahvana. "Mielen ei saa antaa luovuttaa", kuten Jani tarinansa lopuksi toteaa. Tarinat ovat minä-muotoisia, kertojien äänet kuuluvia. 

Jasminin tarina

Jasminin tarina

Jotkut tarinoista ovat sellaisia, että haluaisin jättää lukemisen sikseen. Sitten ajattelen, että jos nämä ihmiset ovat tämän joutuneet kokemaan niin kyllä minun pitää pystyä edes lukemaan. Jonkun elämän musta hetki kestää tunteja, jonkun vuosia. 

"Olin juoppo 11-vuotiaasta 15-vuotiaaksi. Kun muut aloittivat juomisen, minä raitistuin... Viinan avulla pääsin eroon kaikesta." Annelin sanat vavahduttavat. Maailma, josta pienen tytön täytyy paeta viinan avulla on kammottava. Kuva Annelin elämästä: "Olen sitonut hyppynarun parvekkeemme reunaan. Jos isä heittäisi minut alas, tarttuisin hyppynaruun ja heilauttaisin itseni hienosti alakerran naapurin partsille." Peppi-tyttö, toivon että ilon ja onnen hetket eivät jätä sinua rauhaan

Annelin tarina

Annelin tarina

Annelin tarina

Joihinkin tarinoihin on helpompi samaistua ja hyväksyä tapahtumat. Kukapa ei olisi joskus kokenut, että "mä olen yhtä hullu kuin muu sukuni" Essin tavoin. Essin "hulluuden" syy on kuitenkin sairaus, bipolaarisuus. Lapsen kuolema, syöpä, lapsettomuus, väkivallan uhriksi joutuminen ovat helpompia hyväksyä kuin alkoholismi tai sarjapettäminen. Edelliset tuntuvat annetuilta, jälkimmäiset valinnoilta. Kuuntelen kirjan kertojia kuitenkin nöyrästi, mikä minä olen tuomitsemaan. 

Essin tarina 

Kun elää riittävän pitkään ehtii tapahtua monenlaista. Pari kolme tarinaa tuntuu jollain tavoin tutuilta. Omat kokemukseni eivät ole näin rankkoja, mutta ymmärrän Samin tarinan (koulu)kiusaamisesta. Sami, kaveri joka saa kerta toisensa jälkeen Mustan Pekan käteensä siitä huolimatta, vaikka kuinka paljon yrittäisi. 

"Ensimmäinen koulussa tapahtunut kiusaamistilanne on jäänyt hyvin mieleen. Minulta varastettiin penaali ja sen sisältö leviteltiin ympäri luokkaa ja käytävää." Itseltäni piilotettiin reppu, niin että sitä ei koulupäivän päätyttyä löytynyt. Muistan, kun etsin reppua, kävin välillä kotona ja tulin takaisin etsimään. Nähtävästi kiusaaja(t) kököttivät jossain ja seurasivat epätoivoani. Reppu löytyi usean tunnin jälkeen jo moneen kertaan läpikäymästäni paikasta. Samin tavoin itseäni satutti kovasti, kun (luulemani) hyvä ystävä liittyi kiusaajiin. En koskaan unohda miltä tuntui seistä keskellä koulunpihaa ja hän kuuluvalla äänellä haukkuu rotansyömät lenkkarit, homeiset farkut, iänikuisen collarin. Varakkaan perheen tyttö ei kai sitten ymmärtänyt, että ostin vaatteet omilla rahoillani ja huolsin ne joka viikonloppu itse. 

Samia kannattaa kuunnella. "Mielestäni kiusaamiseen ei puututa tarpeeksi kovalla kädellä, vaikka kaikenlaisia KiVa koulu -projekteja järjestetäänkin... Se, että julkkikset käyvät puhumassa kouluissa, lukemassa käsikirjoituksesta sanoja, ei auta kiusattuja." "Kiusattua ei pitäisi sijoittaa uuteen kouluun, pakoon kiusaamista." Ja vielä: "...tärkeä nyanssi on, että asiat selvitetään koko luokkayhteisön edessä. Lyödään kättä päälle." 

Samin tarina


Saulin tarina

Saulin kertoma uskonnosta ja pesäeron tekemisestä siihen tuo muistoja mieleen. Sauli oli lähempänä 40-vuotta, itse 12-vuotias, kun tein päätökseni. Ei ollut helppo sanoa äidille, että en halua enää tulla tilaisuuksiin mukaan. Sukupuolivalistustunnilla Sauli kuunteli puhujasetää muun luokan katsoessa elokuvaa aiheesta. Itselleni kävi karummin: mut lähetettiin naapuriluokan oppitunnille, kaikki valistus jäi saamatta. "Olin jo lähes täysi-ikäinen, kun äitini haki minut... kotiin kahvilasta, jossa olin kaverin kanssa katsomassa telkkaria. Minut pakotettiin pyytämään anteeksi sitä isoa syntiä." Itse jouduin polvirukouksessa rukoilemaan syntejäni anteeksi koko muun seurakunnan edessä, kun luokkatoveri oli nähnyt kotonani hiuskihartimen. 

Molempien meidän suuri ymmärrys liittyy lapsiin. Sauli kertoo omien lastensa varttumisesta: "Kun lapset kasvoivat kuljetin heitä tunnollisesti... seuroihin ja pyhäkouluihin. Haastavinta oli kuunnella, mitä lapsille puhuttiin ja opetettiin. Aloin tajuta, että siellähän puhutaan höpöjä." Oma oivallukseni syntyi, kun isompi sisarukseni kaatui polkupyörällä niin, että kyydissä ollut pikkusisarus satutti itsensä. Olimme rukouskokoukseen matkalla ja äidin kanssa saavutimme edellä ajaneen kaksikon. Pieni, noin vuoden ikäinen lapsi itki lohduttomasti, hätäitkua. Lapsi itki katkonaisesti välillä nukahdellen vielä pari tuntia myöhemminkin. Hoidoksi ja ensiavuksi seurakunta rukoili pienen puolesta. Yritin nyhtää hihasta, lääkäriin. En ymmärtänyt miksi pikkusisaruksen pitää itkevänä olla erillään muista. Vaikka olin itsekin lapsi käsitin, että sylissä olisi paikka, lääkäriin pitäisi mennä. 

Saulin tarina

Saulin tavoin kuulin myös ihmettelyä, miksi pitää olla niin erikoinen. En soittanut mitään, mutta niissä asioissa joissa olin hyvä olinkin "erikoinen". Itse pääsin vähällä ja olen kiitollinen, että äitini ei vängännyt vastaan kun halusin jättää viikottaiset hengelliset tilaisuudet väliin. Jonkinlainen kauhu mieleeni nousee, kun huomaan hurmoksellisuuden merkkejä olipa kyseessä urheilu, uskonto tai mikä tahansa. "Sairaan systeemin merkkejä on se, jos mitään ei voi kritisoida. Olen pyrkinyt ajattelemaan, että mikään ei mene keskustelemalla rikki."


Janin matka Chippandales -esiintyjästä mieheksi, joka näyttää siltä "kuin kranaatti olisi räjähtänyt sylissäni" puhuttelee. Ei ole helppoa uhrata 10-15 -vuoden työtä ja aloittaa kaikkea alusta. Syöpädiagnoosin jälkeen Jani valitsee vaihtoehtohoidot eikä ehdotettua hoitopolkua sädehoitoineen, leikkauksineen ja kemoterapioineen. "Asennoiduin mielessäni, että tulen terveeksi enkä aio kuolla tähän" hän toteaa. Luen Janin kertomuksen ajatuksella. Olen ihminen, joka välttelee lääkäreitä viimeiseen saakka. Uskon vakaasti, että moni kuoleva on viimeiseksi nähnyt lääkärin... Uskon lähes yhtä vakaasti, että kun teen asiat oikein lääkäriä ei tarvitse tavata. Karu tosiasia kuitenkin on, että "tänä päivänä on yleisempää, että ihminen jossain vaiheessa sairastuu johonkin syöpään kuin ettei sairastuisi." Toinen tärkeä opetus on, että aina ei pidä uskoa lääkärin sanoja.  Nuoren hyväkuntoisen miehen oireet voivat olla jotain ihan muuta kuin burnout.

Janin tarina

Heidin tarina

11 elämäntarinaa koskettavat. Saan lukiessani paljon vastauksia siihen, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat kriisin hetkellä. Yksi vastaus jota en välittäisi saada liittyy siihen millaisia viestejä surusta toipuville ihmisille toimitetaan. Heidin raskaus päättyy keskenmenoon. Lapsettomuushoidot eivät auta ja parisuhde loppuu. Heidi lupautuu keskusteluohjelmaan. Täysin tuntematon ihminen antaa palautetta, "ettei minulla olisi oikeutta surra yhtä keskenmenoa... rupesin miettimään, onko olemassa jokin tietty määrä keskenmenoja, joiden jälkeen on oikeus surra." Suru on meille kaikille omanlaisensa, menetyksiä ei voida mitata ja verrata grammoina tai sentteinä, tunne on jokaisen oma. "Ihmiset vetoavat milloin mihinkin Afrikan nälkää näkeviin lapsiin..., jotta muut eivät... saisi surra vaikkapa äitinsä kuolemaa tai syöpää. Suru, häpeä ja kaikki tunteet ovat henkilökohtaisia, ei niiden tärkeysjärjestykseen laittamisessa ole mitään järkeä."

Heidin tarina 

Höristelen korviani kuullakseni tarkemmin, mitä selviytyjät haluavat sanoa läheisille, ystäville. Olen ollut tilanteessa, jossa en ole osannut oikein sanoa mitään keskenmenon kokeneelle ystävälle. Lohduttaa lukea, että "on tärkeää kuunnella, eikä välttämättä tarvitse sanoa yhtään mitään." Apua ja välittämistä voi osoittaa teoilla, ei välttämättä sanoilla. Tarinasta toiseen toistuvat ystävien ja sukulaisten merkitys. Seitsemän lapsen yksinhuoltajaisä Sauli: "Sain paljon apua ystäviltämme ja sukulaisilta, jotka järjestivät minulle muun muassa viikonloppuvapaita." Joku ei voi sietää korulauseita kuten se mikä ei tapa, vahvistaa. Joku toinen taas kokee niiden kuvaavan juuri omaa tilannettaan. 

Saulin tarina

Kuuntelen, miten selviytyjät kuvaavat ahdinkoaan, elämänsä pimeimpiä hetkiä. Moni heistä oirehtii masennuksella. Essi: "Kun puhutaan masentuneista, keskustelu pyörii usein sen ympärillä, miksi masentunut ei hae ajoissa apua. Ainakin minulle masennus oli akuuteimpaan aikaan häpeällistä." Sivusta on helppo sanoa, että mene hoitoon. Jollekin masennus on musta kuilu, jollakin häviää tähtäin. Kanssaihmisten on helpompi hyväksyä fyysinen sairaus kuin mielen järkkyminen. Kaiken koetun jälkeen joudutaan vielä kantamaan häpeän leimaa masennuksesta,  siitä, että voimavarat eivät riitä. 

Terapian tärkeys toistuu kerta toisensa jälkeen. Heidi: "Terapian myötä opin hyväksymään sen, että minusta ei ehkä koskaan tule äitiä." Anneli: "Terapioissa tekemistäni havainnoista yksi tärkeimpiä on ollut se, miten kaikki liittyy toisiinsa." Surullista on, että kaikki eivät hoitoon pääse heti ja terapiaa on tarjolla vain rajoitetusti. 

Mikan tarina 

Jasminin tarina 
Toipujan matka ei ole helppo. Alkoholiongelman kanssa painiskeleva Mika tatuoi muistutuksen olkavarteen: "Minnesota-hoidon logossa on 24 ja kameli: lupaamme olla selvin päin vain 24 tuntia kerrallaan." Tien kivisyyttä kuvaa miete: "Minulla olisi pitänyt hoidon alussa olla 24 tunnin sijasta yksi tunti, sillä silloin olin raittiina vain sen verran kerrallaan."

Jokaisen tarinassa toistuu myös ajatus ajan parantavasta voimasta ja siitä, että on itselleen armollinen. Essi: "... on tärkeää antaa itselleen rauhaa sairastaa." Ivari: "Ehkä aika parantaa haavat." Erja: "Ajattelen niin, että olotiloja tulee ja menee." Jani: "On tärkeää olla armollinen itselleen omien tunteiden suhteen." 

Potapoff ja Konttinen ovat tehneet vahvan ja kauniin kirjan osin rumistakin asioista. Kasvutarinoista, joissa on pitänyt varttua ja venyä monen keskivertokasvamisen verran. Toivo vie eteenpäin, elämä kantaa kaikesta huolimatta. Kukaan meistä ei selviä yksin, ystävien ja läheisten tuki on mittaamattoman arvokasta. Saulin sanoin: "Olemme (puolisoni kanssa) vuoron perään putoilleet: kun toinen on pudonnut, toinen on kannatellut."

Tämän kukan haluan antaa Essille, Heidille, Ivarille, Janille, Jasminille, Annelille, Janille ja Erjalle, Mikalle, Saulille ja Samille. Kiitos, kun kerroitte. Saatan olla ansiostanne ihan pikkuisen avarasydämisempi. Ainakin yritän kuunnella herkemmällä korvalla. Iloa ja valoa elämäänne!
Kiitos Docendo!

❤:lla Johanna 

Wednesday, September 26, 2018

Amerikkalainen aamiainen

Moni asia on saanut huulen pyöreäksi, eikä vähiten ruoka-asiat. Muistan, kun ihmettelin mustikkapannareita niitä ekan kerran aamiaiseksi tilalattuani: näitäkö ihmiset ihan oikeasti syövät. Muistan myös hetken, kun pannukakkujen autuus valkeni. Olimme Pismo Beachillä Kaliforniassa. Laitoin pannarin päälle vaahterasiirappia ja vatkattua voita. Tähän makunystyröiden totutteluun kului kolme vuotta. 




Parhaat aamiaiset koskaan ja missään olen syönyt San Diegossa Pasific Beachillä ravintolassa Broken Yolk. Olen vuosikaudet (ok, välissä oli 15 vuoden tauko) syönyt uskollisesti The Mom Omelet -munakkaan. Omeletissä on kaikkea mitä kasvava äiti tarvitsee: ituja, sieniä, avokadoa, salsaa... Hedelmät ja paahtoleivät kuuluvat tilaukseen. Annoksella jaksaa kyllä hyvin aina iltaruokaan saakka. 


En ole kamalan hyvilläni lasten valinnoista aina. Aika usein he tilaavat pannukakkuja, french toast, vohveleita tai alakuvan nutella crepsejä. Jos hotellissa tarjotaan continental breakfast tarkoittaa se, että tarjolla on myös viinereitä, donitseja ja muffinseja. 



Eivät nämä onneksi joka-aamuisia valintoja ole. Käymme aika harvoin aamiaisella kodin ulkopuolella. Mutta olen mä ihmetellyt, kun naapureiden lapset tulevat bussipysäkille esimerkiksi vohvelin kanssa. Pakastevohveleita on toki helppo lämmittää, aamiainen järjestyy käden käänteessä. Pussillinen ei paljon maksa. 

Nannyn hommissa olen nähnyt monenlaisia aamupaloja. Yhdessä paikassa paistettiin joka aamu muutama siivu pekonia, tehtiin munakokkelia. Rasva jäi pannuun odottamaan seuraavan aamun pekoniannosta ja mulle ei selvinnyt poistettiinko rasvaa koskaan pannulta. Jäähtynyt rasvakerros vain kasvoi ja kasvoi. 

Yhdessä paikassa aikuiset lähtevät matkoihinsa ilman minkäänlaista aamiaista. Luulen, että he ajelevat ostamaan jonkin aamupalan pikaruokaloista. Lapsille teen hash browns  (vähän kuin paistetut potut maultaan), tarjoan muffinseja (sellaisia ikuisesti säilyviä) tai lämmitän vohveleita. 

Kaurapuurokaan ei ole vierasta.  Useinmiten se on valmiissa annospurkissa, joka lykätään mikroon. Maut ovat valmiiksi sekoitettuja, omenaa ja kanelia, marjoja, karpaloita. Yhdessä perheessä sekoitetaan joukkoon maapähkinävoita ja hunajaa. Musta tuntuu, että sellaista ruokaa ei olekaan johon ei maapähkinävoita voisi lisätä. Opin myös kantapään kautta, että puuroa ei syödä maidon sellaisenaan.  



Eggs benedicts on oma erityinen aamiaisherkkuni, joko kinkulla tai lohella. Mä olen aika huono syömään mitään ennen puoltapäivää, kahvilla kyllä pärjää. Olen yrittänyt muuttaa tapojani, mutta kun ryhdyin syömään aamiaista alkoi myös paino nousta. Mun elimistö tykkää vähän pidemmästä tauosta, sitten taas jaksaa sulatella. 

Lasten kaverit ovat hurmaantuneet Maailman Parhaaseen Pannukakkuun. Täällä meillä se kulkee nimellä Suomalainen Pannukakku, Finnish Pancake. Se on ollut niin suosittu, että jotkut kaverit pyytävät jo etukäteen että josko se Mrs. M voisi tehdä sitä. Yksi kaveri pyysi tuomaan sitä brussille. Ohjeen olen kopioinut Neloselta (klik klik)ja tämän mainion pannukakun takana on Sikke Sumari. Itse löysin reseptin aikoinaan netistä. Monta kertaa on tehty ja yhtä monta kertaa pannari on todettu maailman parhaaksi. Lisänä olen tarjonnut vaahterasiirappia, kermavaahtoa, mansikoita ja marjamahilloa. Jokainen sitten höystää mielensä mukaan. 

Maailman paras pannukakku

7½ dl kokomaitoa 
3 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
3/4 dl sokeria 
1½ tl suolaa
75 g voita 
ripaus vaniljasokeria

Vatkaa munien rakenne rikki. Mittaa muut aineet joukkoon ja sekoita. Anna taikinan turvota 10 min. Kaada turvonnut taikina voidellulle uunipellille. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa noin 30 min.

Millä sinun aamusi alkaa? Munalla töihin vai lautasellisella ravitsevaa ja hyvää kaurapuuroa? 

❤:lla Johanna, suomalaisesta pannukakustaan tunnettu (öhöm!)



Sunday, September 23, 2018

Relaa vähän ja Dakota Hotel, Edinburgh

Kaukkarihierarkiassa olen pahnan pohjimmainen. Nokkimisjärjestys on selvä: ehdoton itsevaltias on mies, tytär seuraavana, pojat ja sitten minä. Parhaimpaan katseluaikaan mulla ei ole asiaa kaukkarin lähelle. Lomamatkoilla allekirjoittanut ei voi tutustua lomatarjontaan niin, että aamulla päätä kolottaisi tai kroppa kaipaisi ylimääräistä lepoa. Aina valmiina kuin entinen partiolainen. Niin Skotlannin matkallakin, tehtävä oli asettaa tytär aloilleen niin hyvin kuin mahdollista. It was all about her, not me. 

Mutta viimeisenä iltana, ihan yksin omassa hotellihuoneessa... Mä vähän relasin. 


Matkailussa, ja etenkin kotimatkalla,  mua rassaa pelko siitä, että nukun pommiin, kulkuneuvo hajoaa, tapahtuu jotain odottamatonta ja myöhästyn lennolta. Matkaa edeltävänä yönä pitää olla jo mahdollisimman lähellä lentokenttää. Tutkin hotellitarjontaa ja lentokentän vieressä olevat majapaikat olivat houkuttelevia, mutta mielestäni ihan ylihintaisia. 180 dollaria ilman aamupalaa oli aika suolaista. Oli kivoja kartanohotelleja ja kylpylöitä. Etsimäni löytyi TripAdvisorin välityksellä. Mä yleensä käytän CheapTickets palvelua, mutta palvelusta puuttui oleellinen tieto: Dakotan ilmainen kuljetus lentokentälle. 


Dakota hotelli on n. 15 minuutin ajomatkan päässä lentokentästä ja Edinburghin keskustaankaan ei olisi järjetön matka. Hotelliketjun takana ja keulakuvana on ainakin alkuaikoina puuhastellut formulakuski David Coulthard, Twynholmin oma poika. Kohdeasiakas on businessmatkailija. Sopii siis erinomaisesti vapaaillasta nauttivalle nannylle. Ammatista johtuen hotellin hinnalla on väliä:  Dakotan perushuone kustansi vain 100 dollaria yöltä. 

Täysvillainen viltti lämmitti mukavasti ja skotlantilaiset mansikat olivat mehukkaita ja makeita. 

Lisäpisteitä irtosi Tescon sijainnista, oli ihan naapurissa. Mun ammatillinen tausta on kaupankäynnissä, olen joskus kouluttautunut vähittäiskaupan töihin yhdessä ryynipuolen kanssa. Itselleni elintarvikekauppa ei ollut niin mieluisa kuin erikoistavarakauppa, mutta väkisinkin siinä sivusta seuratessa oppi yhtä jos toista. Tesco oli silloin reilut 20 vuotta sitten esikuva ja monia asioita Suomenkin marketkaupassa on toteutettu Tescon esimerkin mukaan. Kerrankin mulla oli aikaa koluta kauppa läpi kaikessa rauhassa. Ihme, että vartijat eivät heittäneet ulos. Tutkin niin erikoistavara- kuin elintarviketarjonnan perusteellisesti. Mä saan aikamoisia kiksejä tutkimalla pesuainehyllyjä tai leipomistuotteita, tutustumalla hevitarjontaan (hedelmät ja vihannekset). Lasten vaatteet, paperitarvikkeet... Mä olin ihan ekstaasissa. Kotiväki soittaa usein, kun yrittävät löytää kaupasta jotain ja opastan sitten oikealle hyllylle. Mulla on hyvä käsitys siitä, mistä kannattaa ostaa maitotuotteet, vihannekset, hedelmät, pesuaineet. Tiedän laadun, tarjonnan, hinnat. Mihinkäs se tiikeri raidoistaan pääsisi. 

Tescossa suurimman vaikutuksen teki joulutuotehylly: siinä olivat joulukortit, joulukakut, pienet lahjatavarat, pakkaustarvikkeet jne. sulassa sovussa vierekkäin. Nyt en tiedä olivatko ne siinä turisteja vai paikallisia varten. Pikkuinen Christmas Pudding on kyllä kiva tuliainen. 





Kauppareissun jälkeen rentouduin katselemalla Great British Baking Show -ohjelmaa. Netflixiltä katsoin ennen matkaa edellisen kauden ja nyt pääsin katsomaan tämän vuotista leivontakilpailua. Show ei kyllä ole ihan sama, kun Mary Berry ei ole enää mukana. 

Hotellien veden- ja kahvinkeittimiä kohtaan tunnen kunnioituksen sekaista pelkoa. Voitin pelkoni keittämällä veden, huuhtomalla kahvipressin, mukin ja lusikan keitetyllä vedellä ja sitten keittämällä lisää vettä. Olen kerran matkannut Orlandosta yhdeksisen tuntia tänne kotiin pää muovikassissa ja sen jälkeen olen ollut vähän epäluuloinen. Perhe ei ole automatkaa unohtanut. Anteeksi!





Aamulla odotti vielä mieluisa yllätys: lentoyhtiö ilmoitti lennon myöhästyvän pari tuntia. Sain jatkaa uniani hyvillä mielin tietoisena siitä, että jatkolennolle ehdin vielä oikein hyvin. 

Mä olen mieluummin paikanpäällä aikaisemmin kuin myöhemmin. Usein repusta tai laukusta löytyy kirja, jota sitten tavailen kaikessa rauhassa odotellessa. Minkälainen lähtijä sinä olet: viimetipassa vai hyvissä ajoin? 

❤:lla Johanna

Tuesday, September 18, 2018

Toinen lapsi viety yliopistoon - täältä tullaan Skotlanti

Lähtöpäivä tuli nopeammin kuin osasin odottaa. Tyttären yliopistovalinnan jälkeen muutama kuukausi sitten tuntui, että aikaa on vaikka kuinka paljon. Johonkin se taas hujahti. Oma päänvaivansa oli pakkaaminen: ei mitään liikaa, ei mitään turhaa, kaikki tarvittava lukuvuodeksi. 

Tyttären uusi kotikaupunki

Seikkailuja ja uutta koulua kohti, tytär johtaa, äiti seuraa

Kovasti helpotti, kun liina- ja vuodevaatteita ei tarvinnut hankkia. Kaikki ne tulevat yliopiston puolesta. Pyyheliinat on hankalampi juttu, uuden uutukaiset eivät kunnolla kuivaa. Muutama siis kotoa mukaan ja sitten muutama uusi paikan päältä, jotka voi pestä karheiksi. Sisustukseen jokunen pieni esine ja lääkkeet. Olemme tottuneet käyttämään amerikkalaisia lääkkeitä niin särkyy, kuumeeseen kuin yskään ja kun hyvät on löytänyt niin niistä ei halua luopua. Loppu tila oli vaatteille. Yhden carry-on -matkalaukun täytti tyttären kengät. 


Etukäteen katselimme miten pääsisimme Edinburghin kentältä n. 40 kilometrin päähän opinahjoon. Aikaa olisi ollut puoliltapäivin olevaan tapaamiseen alunperin reilusti, mutta kun lento myöhästyi kolmisen tuntia alkoi taksi jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi. Tuloaulassa oli tiski, jossa toivotettiin Skotlantiin saapuvat opiskelijat tervetulleiksi. Emme olleet tajunneet, että olisimme voineet pyytää yliopistoa järjestämään kyydin. Mutta niin se vain järjestyi, kun ystävälliset ja avuliaat ihmiset tarttuivat toimeen. Matka kustansi meiltä yhteensä 36 puntaa, sanoisin että aika kohtuullista. Etenkin, kun kuljettaja vei tyttären yliopistolle ja mut majapaikkaan matkatavaroiden kanssa. 

Uusi taksi alle ja tyttären hakuun yliopistolta. Hän pääsi muuttamaan vasta seuraavana päivänä. Sinnittelimme iltaan ja kiersimme kaupunkia. Olimme vähän pöllämistyneitä, täällä sitä nyt ollaan. Suunnitelmat ja unelmat alkavat toteutua. 

Mamma Mia ravintola jäi käymättä, mutta kyllä tänne pitää päästä joku kerta. 
Siitä on aikaa, kun viimeksi olen nähnyt näin kauniit pihlajanmarjat. Kuusi vuotta tarkalleen. 

Kaupunki on valtavan kaunis. Mulle tuli mieleen, että jos olisin käyskennellyt näillä vuosisataisilla kaduilla ja kujilla, katsellut ikiaikaisia jylhiä maisemia niin saattaisin olla ihmisenä toisenlainen. Paikalliset ihmiset olivat niin ystävällisiä ja avuliaita, että mua riipaisi. Voin olla väärässä, mutta tuntui että skotit ovat ihan omanlaisiaan: suorapuheisia, lämpimiä, huolehtivia. Taksikuskeja ei tarvinnut paljon rohkaista kun kertoivat mielipiteensä brexitistä, Skotlannin itsenäisyydestä, Trumpista ja amerikkalaisista. Mä olin ihan tyytyväinen, että sain sanoa olevani suomalainen. Amerikkalaiset eivät tuntuneet olevan kovin kovassa huudossa. 





Muuttoaamu, matkatavarat majapaikan pääoven edessä kun odottelemme taksia

Tyttären asunnon pielessä on laatikko lähtevälle postille. Miksi meillä ei ole näin ihania postilaatikoita?

Muuttoaamu sujui kaikin puolin mallikkaasti. Olimme ajoissa yliopistolla (tai "uni" kuten paikalliset sanovat). Tavaroiden purkamisen ja vuoteen sijaamisen jälkeen läksimme etsimään kaikkea tarvittavaa. Yliopiston käytettyjen tavaroiden myymälästä löysimme pyykinkuivaustelineen, kattilan, säilytysrasioita, lautasia, leipäveitsen, kopiopaperia, kokkausvälineitä. 

Matka jatkui bussipysäkille. Tyttärelle bussimatkustaminen on kutakuinkin uusi kokemus ja piti opastaa, että sitä soittokelloa pitää painaa kun haluaa jäädä pysäkillä pois, auto ei pysähdy muuten. Takaisinpäin menevään bussiin noustaan tien toiselta puolelta. Olipa edes jotain mitä osasin neuvoa. Lähimmästä Tescosta ostimme ruoka- ja taloustarvikkeita. Saatoin tyttären pysäkille, hän palasi uuteen kotiinsa ja minä porkin omaani. 

Yliopiston tervetulotoivotus

Maisemia yliopistolta. Mä en voi syyttää tytärtä, että näihin maisemiin meni ja ihastui.

Parin seuraavan päivän aikana seikkailimme yhdessä ja erikseen kaupungin kaupoissa. Yritin selvittää mistä mitäkin kannattaa ostaa. Hankin pieniä sisustusesineitä, lisää ruokatarvikkeita. Primarkissa meinasin ihan kadottaa mielenmaltin. Lidl ja Aldi olivat lähietäisyydellä ja Sainsbury sekä Marks & Spencer tulivat tutuiksi. T K Maxx, alkoi tulla jo koti mieleen, Bootsilta sain Nivean kasvorasvoja, joita täältä meiltä ei saa. Meillä kaupat tarjoavat vain Nivean vartalonhoitotuotteita. 

Vika aamuna söimme yhteisen aamupalan majapaikassani. Mun piti häipyä pöydästä välillä muka pakkaamaan. Itkuksi meni. Katsoin tytärtä, niin innoissaan ja onnellinen. Luikin nurkkia pitkin ja B&B:n omistaja tuli vastaan. Rouva halasi, ei kerran tai kaksi vaan varmaan viisi kertaa. Vakuutti, että kyllä me skotit pidetään tytöstä huolta ja jos mitä tulee, niin ota yhteyttä. Autetaan. 

Saatoin tyttären uuteen kotiinsa. Tytär saattoi mut odottavaan taksiin. Tuntui pahalta lähteä, jättää toinen selvittämään pankki- ja puhelinasiat, opinnot, ihan kaiken. Onneksi oli tuttu taksikuski. Matkalla Edinburghiin hän varmisti kerran jos toisenkin, että olethan sä nyt kunnossa. Vakuutti, että kyllä tyttö pärjää, on turvassa ja hyvässä paikassa. Mun on helppo uskoa, tapasin vain avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä. Menomatka sujuikin sitten politiikkaa puhuen. Olimme sopineet hinnan etukäteen ja kun hinta pyörähti näyttöön sulki kuljettaja mittarin. 

Vietin yön mukavassa hotellissa. Aamulla hyppäsin bussiin ja päristelin lentokentälle. Lentokoneen ikkunasta katselin, kun Skotlannin sadetihkuiset maisemat jäivät pilvipeitteen taakse. Siellä jossain se mun tyttö on. Hyvässä paikassa, turvassa. Osa musta istuskelee edelleenkin penkillä katselemassa horisonttiin, tytär räpsii kännykällään, tuuli puhaltaa hiukset kasvoille. Ikävä on kova. 



Sunday, September 16, 2018

Tommy Hilfiger laukkuarvonnan voittaja

Perjantaista saakka on sadellut. Florencesta selvittiin täällä meidän kulmilla säikähdyksellä. Sähköt menivät kerran, teitä oli jonkin aikaa liikennöintikiellossa ja muutama puu kaatui. Tulvavaroitus on voimassa vielä keskiviikkoon saakka. Sitten pitäisi sateiden loppua. 


Sanomalehtikin kannettiin. Tosin perjantain lehti tuli lauantaina ja lauantain lehti tänään sunnuntaina. Siinä se odotteli pihatiellä kaksinkertaiseen muoviin pakattuna. 


Tommy Hilfiger crossbody on löytänyt uuden kodin. Arvonnassa oli mukana 80 kommenttia. Mä kyselin lohturuokien perään. Ehdoton suosikki oli suklaa, 35 kommentissa se mainittiin. Ja mä olin unohtanut yhden rakkaan herkkuni: riisisuklaan! Sitä tuli syötyä tentteihin lukiessa tai kun työpäivät venyivät iltamyöhälle. Se oli rakas pahe. Tai oikeastaan hyve. Kakkossijalle pläjähti pizza: se nimettiin lohduttajaksi 15 kommentissa. Hyvä kolmonen oli jäätelö 12 maininnalla. 

Suklaa lohduttaa myös vähän muotoaan muuttaneena: kaakaona, vanukkaana ja mudcakena vaniljakastikkeen kanssa. Vinkkinä mainittiin, että Pirkan mudcake on paras, päihittää kilpailijat. 

Mä luin vesi kielellä vinkkejä. Ai jai, korvapuustit ja maito, perunamuusi ja lihapullat, pasta kermaisella kastikkeella, lihakeitto ja kaalikeitto, chai latte caramel, hapankorput Oivariinilla, nakkikastike perunamuusilla ja puolukkasurvoksella, Ost i Smørsovs, lanttulaatikko ja kinkku, maitopohjaiset puurot... Ja kupillinen teetäkin joskus lohduttaa. 


True Random Number Generator valitsi voittajaksi viestin numero 6: 

Tuorejuustokakut, suklaa, jäätelö..... yms. yms. :)

Onnea Sartsa! Otathan yhteyttä sähköpostiini omamaamansikka1@yahoo.com 

Kiitos kaikille osallistujille. Pistetään taas pian arpajaiset pystyyn. 

❤:lla Johanna