Saturday, August 18, 2018

Sinne läks - yksi lapsi viety collegeen

Vähän jo helpottaa. 9 tuntia sitten jätimme lapsen collegeen. Mulla on ikävä, ihan kamala ikävä. Olimme koko perhe viemässä opiskelijaa. Onneksi olimme, sillä muutto ei sujunutkaan kuten elokuvissa: autoa ei saanut oven eteen ja kantajia tarvittiin. Yliopisto oli hyvin organisoinnut kaiken. Poliisit ohjasivat liikennettä, vapaaehtoisia oli auttamassa niin neuvojen kuin kantamisen kanssa ja vesipullojakin oli tarjolla. Siellä se lapsi nyt on ekaa yötä, uudessa kämpässä uuden kämppiksen kanssa. (Paitsi että just sain tekstarin jossa kertoo tavanneensa samassa kerroksessa asuvia poikia ja hengailevansa heidän kanssaan.)

Opiskelijan uusi koti ensi kesään saakka


Yläkuvasta hyvin näkee minkälainen tohina oli parkkarilla. Muuttokuorma jätettiin odottamaan ja auto vietiin muualle parkkiin. Eilen perjantaina oli eka mahdollinen päivä muuttaa ja huomenna sunnuntaina on viimeinen päivä. Me oltiin suunniteltu vähän huonosti: tulimme lomalta vasta perjantaiaamuna. Ennen lomaa hankin valtaosan tavaroista ja matkalta poika osti vielä muutaman tarvittavan vaatekappaleen. Lauantaiaamuna ampaisin kauppaan ostamaan pussin omppuja, aurinkorasvaa ja talouspaperia & tummaa suklaata. 

Seurustelutiloja 


Huone on kyllä askeettinen ja melkeinpä ankea. Poikaa ei kauheasti kiinnostanut sisustaminen, mutta vihiä sain väritoiveista: mustaa ja valkoista. Vesipistettä ei ole. Lapsi vei mukanaan jääkaapin ja kämppis toi mikron. Olisi ollut kiva tavata kämppäkaveri, mutta hän oli ilmoittanut jo etukäteen tekstarilla olevansa introvertti ja kiinnostunut lähinnä piirtämisestä. Ilahduin valtavasti, kun näin kämppiksen laittaneen seinälle ison lukujärjestyksen jossa oli to do -lista seuraavalle viikolle, kaikki tärkeät päivämäärät mahdollisuudesta kurssinvaihtoon ja oppituntien alkamisesta. Oman lapsukaisen asenteesta kertoo aika paljon, että vasta n. 15 minuuttia ennen perille saapumista hän alkoi tarkistella että mistä kummasta avaimen saisi. Tiedän, että  poika pärjää kaverin kuin kaverin kanssa ja hänen erikoisalaansa on sosiaalinen kanssakäyminen, ihmisiin tutustuminen, verkostoituminen. Joskus on melkein hirvittänyt millä tarkkuudella hän aistii toisten tunnetiloja: kuin kala joka evällään tunnustelee ympäristöään. Poika saattoi tulla koulusta kotiin, vilkaista kerran ja kysyä että onks kaikki ok. Jotenkin hän aina tietää missä mennäään. 


Yritin olla itkemättä, näyttämättä liikutusta erosta ja ikävästä. En ihan onnistunut. Olen valtavan onnellinen, että lapsi saa nyt tutkailla maailmaa vähän eri näkökulmasta. Toivottavasti hän tapaa innostavia, kiinnostavia ihmisiä ja oppiikin samalla jotain. Toisaalta mielessä on pieni pellavapää, joka puristaa kädessään sinistä dinosaurusta ja sanoo "tump, tump" - tarkoittaa tietysti "jump, jump" ja hyppii äidin mielestä aivan liian korkean kiven päältä. Nuori mies, joka näyttää siltä että jokin on hätänä. Kun kysyn alkavat kyyneleet valua ja sydänsurut pukeutua sanoiksi. Ja kaikki ne kerrat, kun vastaus on vähän ärtynyt "I know, I know". 


Ihka oikeat pizzauunit

Olimme epäamerikkalaisia sikäli, että poika kävi itse yksinään sekä tutustumassa että orientoitumassa yliopistoon ja kampukseen. Perheelle käynti tänään oli ensimmäinen. Mua helpotti, kun näin ruokailu- ja hengailutilat. 



Opinnot maksavat osansa, mutta aika paljon menee asumiseen ja ruokailuunkin. Otimme ainakin nyt ensimmäiselle vuodelle rajattoman ruokaohjelman: syödä saa niin paljon kuin jaksaa ja milloin vain. Ravintolat ovat auki aamuvarhaisesta pikkutunneille. Yöpalakin siis järjestyy. Lapsella on opintolainaa jo vajaat 10 000 ja allekirjoittaneella toinen mokoma. Korko ei ole ihan halpa, yli 8% jo nyt. Nykyinen presidentti hallintonsa kanssa ajaa mm. opintolainojen korkojen sääntelyn purkamista joten eiköhän tässä vähintään kahdessa vuodessa ja enintään kuudessa vuodessa olla sellaisissa koroissa, että vain ihme auttaa maksamaan lainan. Meidän ja meidän perheen opiskelijoiden kannalta säännellyt (yleensä demareiden) korkomarkkinat olisivat hyvä juttu. 



Kolmisen viikon kuluttua lähdemme tyttären kanssa Euroopan suuntaan. Ikävä alkoi tänään vähän helpottaa, kun tulomatkalla poikkesimme Ikeaan syömään lihapullia. Ovatkin varsinaista lohturuokaa. Ehdin juuri ja juuri vetää vähän henkeä ja sitten on toisten hyvästelyjen aika. Nyt voi vain pistää kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivoa, että juuret tukevat ja siivet kantavat. 

❤:lla Johanna, muuttomiehenä häärineenä 

34 comments:

  1. Voi sinua �� varmasti on ikävä mutta heidän siivet kyllä varmasti kantaa ja heillä on aina teidät tukena!
    Hienosti järjestetty ruokailumahdollisuus! Ettei jää oman kokkailun tms varaan!
    Halaus sinulle, kyllä he pärjää! ��

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anne-Marie! Nyt ei voi kuin vain luottaa siihen, että tekevät hyviä ratkaisuja.

      Ruokailu ja eläminen on kyllä järjestetty niin, että tuntuu kuin olisi lähettänyt lapsen ohjatulle kesäleirille. Tilastojen mukaan college opiskelijat saavat lisää painoa 3-10 paunaa (n. 1.5-5kg) kahden ensimmäisen vuoden aikana. Mä luulen, että meillä pojan suhteen vielä enemmän. Oli kuin käkikellon vieteri vielä muutama viikko sitten, kun uinti loppui. Painoa sietääkin tulla. Mua lohdutti nähdä, että tarjolla on pikkuleipiä ja jäätelöä... jotenkin hullua.

      Delete
  2. Ainakin yksi huoli vähemmän! Täällä joskus lukee lehdistä, että opiskelijat elävät nuudeleilla tai puurolla kun ei ole rahaa/rahat menevät muuhun.
    Järkeviä lapsia, niin osaavat tehdä varmasti hyviä valintoja! Ja jokaisen pitää kai tehdä ne ” omat virheensäkin”

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuri näin. Tiedän, että pojan syömisistä ei tulisi yhtään mitään jos pitäisi itse huolehtia. Nyt vaan pitää toivoa, että tekee hyviä valintoja. Tarjolla oli mm. hampurilaisia ja pizzaa. Toivoisin, että menisi salaattipöydän kautta muihin ruokiin. Tosin hedelmiä en nähnyt :( Ja jättäisi limppariautomaatit rauhaan. Näytti olevan colajuomia tarjolla enemmänkin.

      Kyllähän virheitä on tullut tehtyä. Ottaa vaan päästä, kun jälkipolven pitää tehdä omansa. Olisi eri hienoa jos voisivat oppia edellisten sukupolvien virheistä :) Joku tässä evoluutioteoriassa nyt tökkii...

      Delete
  3. Ihanaa, takka seurusteluhuoneessa! Nojatuolien kuosi, hmmmm. No, väri on ihan kiva Ü

    Elämä muokkaa lapsiamme, yllättäväänkin suuntaan. En olisi koskaan kuvitellut, että mustavalkoinen kuopus hullaantuisi Vallilan kuoseihin. Ja että esikoinen kertoo leipovansa mustikkapiirakkaa. Tärkeintä, mitä voimme lapillemme antaa on luottamus ja aikaa löytää itsensä ja suuntansa tässä maailmassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toi tila näyttää huomattavasti paremmalta kun ei ota ihan lähiksiä. Näitä takkoja taisi olla kaksi tai kolme peräjälkeen ja alueet näytti pretty cool.

      Mua hämmensi, että poika joka pukeutuu pinkkiin, punaiseen ja keltaiseen yks kaks yllättäin halusikin mustavalkoista. Mustikkapiirakkaa meillä ei toistaiseksi leivo kuin minä ja mies. Mieskin vasta vuosi sitten ymmärsi tämän herkun päälle niin, että alkoi leipoa.... Saas nähdä paraneeko polvi tästä vai jääkö vain vanhusten harrasteeksi :)

      Ja totta, parhaimmassa tapaukessa käy juuri näin: lapset löytävät paikkansa. Karu tosiasia on, että meillä kaksoset valmistuvat BA vuonna 2022, masters 2026... Jos nykymeno jatkuu, niin taitaa käsillä olla suurtyöttömyys. Taloudellinen kehitys ei ole kestävällä tiellä ja tämän pressan otteissa ei ole mitään vakaata. Pikavoittoja nyt ja heti. Mua pelottaa, että valmistuvat yhteiskuntaan jossa ei ole työpaikkoja.

      Delete
  4. Oi oi mitkä tuplajäähyväiset sinulla. Uskon, että on kamalaa. Lohduttavaa on varmaan se, kun näkee, että paikat on kunnossa, mihin lapsi on menossa. Onneksi on yhteydenpitokeinoja, vaikka ei pääsekään näkemään livenä.
    Toivotaan, että aika selvittelee asiat oikeille raiteilleen. Voimia ja jaksamista kaikille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ei tässä muu auta kuin uskoa ja toivoa. Ja ihan lopuksi vaan rakastaa. Mua helpotti ihan valtavasti, kun näin minkälaiset ruokatarjoilut on. Jos ei löydy syötävää niin sitten ei voi kuin syyttää itseään. Tyttären kanssa on sitten eri juttu. Ei voi ostaa ruokapakettia etukäteen, kaikki on lapsen omien valintojen varassa. Toisaalta hän on sekä järkevä että hyvä ruokailija :) Eiköhän ratkaisu löydy.

      Mutta joo, perheen vahvuudesta poistu 2/5 osaa. Onhan se melkein puolet. Meille jää vielä ”yksönen” kahdeksi vuodeksi - kunnes highschool on käyty - ja sitten kaikki on omilla teillään. Yksönen varmaa ikävöi eniten sisaruksiaan. Kolme kun on yhdessä, niin ainakin kahdella hommat sujuu... Nyt on sitten toinen juttu.

      Delete
  5. ....ja illalla vasta ikävä onkin...ainakin minä tuhersin iltaisin itsua, kun lapsi lähti maailmalle..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Hannele, tässä ny toista päivää mennään ja aamulla oli lapsi ensimmäisenä mielessä. Jäähän meille vielä yksönen, mutta mulla on jo nyt ikävä sitä hälinää minkä nämä kolme saivat aikaiseksi kun tulivat koulusta, heittivät reput olohuoneen lattialle ja kengät sikin sokin... Niin otti päästä epäjärjestys, mutta ei se nyt niin kamalaa ollutkaan...

      Delete
  6. Ymmärrän tuon ikävän tunteen niin hyvin! Samoja tuntemuksia oli minulla varsinkin silloin kun tytär kirjoitusten jälkeen lähti yksin kohti Lontoota ja au-pairin työtä. Silloin ei ollut edes kännyköitä. Itku pääsi kun hän suuri rinkka selässään lähti kohti "suurta maailmaa".
    Poikasi opiskelupaikassa tuntuu kaikki olevan hyvin järjestettyä. Nuo hirvittävät maksut vaan kammoksuttavat tällaista joka on tottunut siihen että opiskelu on kaikille melkeinpä ilmaista, tai ainakin mahdollista myös pienemmän lompakon omaaville.
    Tsemppiä sinulle myös tyttären opiskelumaailmaan saattamiseen! Kaihoisia tunteita on aina noissa lähdön hetkissä, mutta ihanaa on huomata että omat nuoret pärjäävät kuitenkin hienosti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voin vain kuvitella. Nythän tämä yhteydenpito onnistuu ihan eri tavalla. Mä olen hillinnyt itseäni, että en kovin tekstailisi vaikka mieli tekisi kysyä että miten menee.

      Nämä opiskelukulut ovat järjettömiä, vailla päätä tai häntää. Toisaalta maksaahan se asuminen ja ruoka joka paikassa. Me tehtiin tämän vuoden osalta niin, että lapset maksavat puolet opinnoistaan (ottavat lainan) ja me vanhemmat toisen puolen. Mun piti ottaa siis vanhemman opintolaina rahoittaakseni pojan opinnot (mies hoitaa tyttären menot). Yliopistoon ei ole asiaa jos ei ole rahat tiskissä aloituspäivänä. Mua hirvittää, tästä tulee kaikin puolin iso lasku.

      Toivon, että kaiken hauskan lisäksi opinnotkin maittavat. Tosin kun katselen taloustilannetta, niin on karmiva hytinä että neljän vuoden päästä markkinat on ylikuumentuneet ja otetaan takapakkia, työpaikkaa ei niin vain löydykään. En ole kauhean tyytyväinen maan johdon toimiin :(

      Delete
  7. Tosi kiva kirjoitus, vaikka ikävä on varmasti kova. <3 Kämppis kuulostaa mielenkiintoiselta persoonalta. :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen niin tyytyväinen tästä kämppiksestä. Toivottavasti pojilla sujuu kaikki hyvin. Yliopistolle olisi saanut laittaa toivelistan kämppäkaverista omien elintapojen perusteella: miten nukkuu, urheilu, muut harrastukset, uskonto jne. Poika ei halunnut tätä tehdä joten kämppis on sitten vähän sattumanvarainen.

      Delete
    2. Meillä on kaksi introverttiä (autisminkirjolaista) jotka kykenee opiskelemaa ihan normaalisti, MUTTA kanssakäyminen on vaikeaa. Toinen on "sosiaalistunut" koulussa, joskin koulun jälkeen on hyvin väsynyt kaikkiin ääniin ja hälinään.
      Toinen ei ole sosiaalistunut, hänellä ei ole kavereita, hän ilmoitti jo hyvin pienenä ettei ole oikein kiinnostunut ihmisistä eikä pidä lapsista ;) (erikoista tekstiä reilu 3v. suusta)
      Jatko-opintoja mietitään kovasti ja kun kysyin minkälaisia luokkakavereita toivoisi niin totesi "ihan sama kun en mä niihin aio tutustua".

      Toisaalta surullista, toisaalta olen oppinut hyväksymään hänen erilaisuutensa. Hän on onnellinen kun saa olla omikseen, omassa rauhassa. Sisarustensa kanssa kykenee hulluttelemaan, mutta vieraiden kanssa ei. Osansa toki sillä että on rajusti kiusattu ensimmäiset luokat juuri tuon erilaisuutensa vuoksi.

      Delete
    3. Anonymous, Kiva kun kommentoit. En viitsi sanoa mistä kiusaaminen ja koulukiusaaminen on. Se on ihan kamalaa!

      Olen itsekin vähän tällainen epäsosiaalinen-sosiaalinen -tyyppi. Mä pärjään kyllä ihmisten kanssa ja on ihan kivaa, mutta jos saan valita valitsen melkein vain oman seuran.

      Onneksi nykyään on paljon töitä, joita voi tehdä omissa oloissaan. Toivottavasti löytyy mieluinen ala ja voi toteuttaa siinä itseään. Olen huomannut, että sekin aiheuttaa muissa harmia jos tietää mitä haluaa, mistä pitää tai ei pidä.

      Muistan muuten omalta osaltani, kuinka joskus alkoi hälinä koulussa tuntua ihan hirveältä. Se väsytti. Varsinkin ne päivät, kun jostain syystä oltiin välitunnin sisällä. Olin sellaisten päivien jälkeen tosi poikki.

      Delete
  8. Modernin näköinen asuntolarakennus. Aivan ihana Charlie Brown - peitto ❤️

    To do - lista ja introverttiys kuulostavat meikäläiselle sopivilta vaikka vaikutankin extrovertiltä. Järjestelmällisyys on minun mieleen - vaikka täytyy tähän llisätä että jotenkin silti ihailen sellaisia huolettomia happy-go-lucky - tyyppejä 😎

    Tervetuloa Eurooppaan 🇫🇮Jatkuukohan meillä tämä kuumuus teidän tuloon asti? Ihmeellinen kesä Suomessa. Hyvää uutta viikkoa Johanna 🌻

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kampusalue on aika uusi. Tämä asuinrakennus taisi olla vanhimmasta päästä. Mutta ylipäänsä kaikki näytti hyvinhoidetulta, uudehkolta ja henkilökuntaa oli niin paljon että varmasti löytyi apua.

      Toivon, että poika oppii nyt jotain kämppikseltä mitä organisointiin tulee. Hän taitaa olla enemmän näitä happy-go-lucky -tyyppejä ja pitäisi oppia tarttumaan asioihin heti eikä 15. päivä. Yritin nyt hakuprosessin aikana opettaa, että vastaa heti sähköposteihin, pyyntöihin - tee heti alta pois niin ei sitten tarvitse enempää ihmetellä ja ei unohdu.

      Me jäädään siihen vähän keskemmälle Eurooppaa, vaikka mä tulisin kyllä mielelläni Suomeen saakka :) Charlie Brown -peitto oli niin suloisen pehmeä ja lämmin, että pakko oli ostaa. Mua lohduttaa, että on edes lämmin viltti ympärille muuten aika ankeassa huoneessa. Ja taas mua itkettää 😭 😭😭

      Delete
    2. Niin täytyyhän uusiakin oppilaitoksia rakentaa vanhojen lisäksi ja asuintiloja opiskelijoille kun opiskelijamäärät kasvavat väkiluvun ja sivistyksen tason kasvaessa - tuumailen.

      Organisointikyvyt ja niiden puute taitavat olla geeneissä sen verran tiukkaan ohjelmoituja että täytyy ponnistella ja olla motivoitunut jos aikoo luonteestaan poiketa. Minä yritän aina silloin tällöin hellittää ja rentoutua, mutta kummasti järjestelykyky ja ylitunnollisuus pukkaavat päälle. Toivotaan että äidin evästykset saavat pojan ryhdistäytymään.

      Kiva kuulla että Charlie Brown on pehmeäkin, mutta älä sinä pehmene liikaa ikävissäsi ❤️

      Hyvää Keski-Euroopan matkaa sitten jos ette Suomeen tule. Suosikoon sää teitä !

      Delete
    3. Kiitos Rita! Tämän kesän jälkeen otan ilomielin vastaan vähän kylmempää ilmaa ja sadetta, ei haittaa :)

      Juu, pitäähän niitä oppilaitoksia olla. Nyt pari läheistä yliopistoa joutui muuttamaan oppilasvalintojaan, koska viime vuosina ovat ottaneet liikaa valkoisia, hyvin suorittaneita oppilaita. Toiselle tuli jo syytteet luihusta toiminnasta. Pitää olla "diversity". Selitä siinä sitten lapsille, että opiskelupaikka ei riipu oikeastaan arvosanoistakaan niin, eikä siitä miten kovasti tekee töitä. Jos tänä vuonna olet valkoinen ja hyvät arvosanat, niin nyt ei ovet aukene. Pojalle tuli vielä lisärasitetta siitä, että oli poika koska aikaisemmin oli otettu paljon valkoisia poikia... Politiikkaa, politiikkaa...

      Mä en ole mikään ihan kamalan hyvä organisaattori, vähän parempi kuin poika ja joku outo logiikka itselläni on. Olen yrittänyt oppia, mutta jos en ole tarkkana niin lipsahtaa . Ottaisin sun geenit milloin vain :)

      Ihanaa keskiviikkoa!

      Delete
  9. Se niin tuntuu kun lapsi muuttaa kotoa, mutta hienolta näytää asuntolassa ja muutenkin. Onko kaukana pojan college? Kiva että poikasi on sosiaalinen tyyppi, varmaankin löytää helposti tuolla uusia ystäviä.Onnea hänelle opintoihin. No huh, onko se Trumpelo iskemässä kyntensä myös opintolainoihin:(
    Ja mukavaa Euroopan loman odotusta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei tästä meiltä aja kuin pari tuntia ja sitten ollaankin jo pojan luona. Joten matka ei ole hirmuinen. Kaverit on hänelle tärkeitä ja mä luulen, että tänne meillekin vielä opiskelukavereita ilmaantuu. Sitäkin rumbaa tulee ikävä, kun kotona on ollut kokoonpanoja jos minkälaisia, trafiikki on joskus ollut aikamoinen. Lasten kaverit ovat myös hauskoja ja on mukava vaihtaa aina muutama sana.

      Jos olisin pankkiiri, niin hieroisin käsiä ja olisin onnellinen. Tällaiselle tavalliselle sukankuluttajalle nykyinen pressa on ihan myrkkyä, meihin osuu kaikki nämä sääntelyn purkamiset. Meno on kuin villissä lännessä... Pääomasijoittajat, pankit, terveysala - kaikilla näillä nyt on hyvin pullat uunissa kun rajoitteita puretaan. Meillä on maailman kalleimpia terveydenhoitojärjestelmiä ja vain ihan siksi, että jokainen maksimoi voittonsa. Jos sitä ei säännellä, niin sairastaminen maksaa vielä enemmän. Eiköhän tämän hallituskauden jälkeen olla siinä jamassa, että työpaikat on kiven alla, inflaatio laukkaa ja maailmalla amerikkalaisista tykätään jos vielä mahdollista entistä vähemmän.

      Delete
  10. Voih! Mä olen alkanut pienimuotoisen kyynelehtimisen jo nyt, vaikka lapsi on vielä pari vkoa kotona. Muuttokuormaa kuitenkin on kasaantunut jo pidempään pitkin nurkkia, joten lähdön meininki on vahvana meilläkin. Ja äidillä itku herkässä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, se on kurjaa kun tulee muutto aina mieleen. Mä olen nyt yrittänyt olla liikaa tekstailematta. Meillä on aina ollut aika mutkattomat välit ja nyt tuntuu kummalta kun ei yhtään tiedä miten menee, mitä tapahtuu.

      Meilläkin oli pussia ja nyssäkkää siellä täällä. Olen täällä ajatuksissa mukana. Halauksia sinne äidille

      Delete
  11. Koskettava postaus, uutta ja erilaista koko perheelle <3
    Kallista on huh huh... mihin tämä maailma on menossa?
    Täällä ollaan aamukahvilla, joten ihanaa päivää Tuiskulasta <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. On tämä. Ja koiralle myös. Felix on ilmiselvästi vähän kiltimpi nyt muille lapsille, kun yksi lauman jäsen puuttuu. Felixhän on aika pomo. Onneksi ei paina kuin viitisen kiloa.

      Me saatiin vielä aika paljon alennuksia noihin maksuihin asuinpaikan ja koulumenestyksen mukaan :( Toisesta osavaltiosta tulevalle hinta on melkein tuplaten sama.

      Ihanaa päivää Tuiskulaan! Mä just siemailin päivän ensimmäisen kupillisen. Kahvi ei oikeastaan sitten päivän mittaan enää maistu ihan niin hyvältä kuin tämä ensimmäinen kuppi.

      Delete
  12. Tsemppiä Johanna - itseltä tuli joskus poru äkkiä, kun piti sanoa ne viimeiset heiheit. Seuraavaksi porasinkin sitten graduation juhlassa. :) Tuo collegeen muuttopäivä on ihan kamala. Kun työni takia käyn myös kouluissa, yritän muistaa sen muuttopäivän ja pysyä pois kampukselta. Se kämppäkaveri on mielenkiintoinen juttu, meillä ne vaihtui joka vuosi. Äkkiä sieltä löytyy ne omat kaverit ja kiinnostukset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Leena, kyllä tämä tästä, mutta sitten yks kaks tulee hirveä ikävä. Ja mulla on ihan syyllinen olo jos teen hyvää ruokaa tai jotain mistä tietäisin pojan tykkäävän... Ihan pöllöä.

      Kavereita on jo löytynyt: yhden kanssa organiseeraavat dodgeball -turnaukseen joukkuetta, jonkun kanssa käyvät punttisalilla, kämppis on kuulemma tosi cool ja tästä meidän naapurustostakin on pari tuttua tavattu. Poika on liittynyt jo ainakin kahteen klubiin joten sosiaalinen puoli tuntuisi sujuvan ihan kivasti. Pääaine taisi vaihtua ja ensi kesän harjoittelupaikkaa jo suunnitellaan. Nopeaa meininkiä :)

      Mä ihailen miten hienosti muutto oli organisoitu. Lisäksi yliopiston sivuilta olen löytänyt vastauksen toistaiseksi kaikkiin kysymyksiini.

      Mulla on ollut mielessäni, kun sanoit että se on aika paha paikka jättää lapsi sinne omaan huoneeseensa. Kolmisen viikon päästä uusi hyvästely. Pitää varmaan hankkia rauhoittavia...

      Delete
  13. Haikeata se on varmasti kun ensimmäiset muuttaa pesästä! Hyvät ruokailumahdollisuudet tuolla tuntuu olevan ja varmasti urheilijapoika osaa valita sopivassa suhteessa kaikkea syötävää. Teillä on kaikesta päätellen fiksuja nuoria!

    Hurjaa tuo opiskelujen hinta! Siis onko molemmilla lapsilla jo 10 tuhatta opintolainaa ja vanhemmilla saman verran? Ja korot on kyllä jo tuossa tosi korkeat saati jos vielä Trumppi niitä hilaa ylöspäin.


    Meillä tuleva talvi antaa osviittaa jatkosta. Vielä ei oikein tiedä mitä haluaa ja kun on joulukuun lopun lapsi olen ehdottanut josko kävisi 10-luokan vielä perään. Ei haluttu aikoinaan siirtää koulun aloitusta kun lapsi luki ja kirjoitti jo 4½ vuotiaana, mutta nyt se ehkä alkaa näkyä. Toisaalta lapsi on tehnyt kesän töitä ja tietää jo ettei halua postinjakajaksi ;) hyvä alku sekin! Ymmärtää että opiskeltava on jos muuta meinaa haluta.

    Numerot, järjestys ja laskeminen on hänelle sujuvaa ja kovin kiinnostunut talousasioista joten ehkäpä jotain sieltä puolelta sitten. Aika näyttää. Onneksi asumme hdessä suurimmista kaupungeista jossa on lukiot, ammattioppilaitokset muutaman kilometrin säteellä ja yliopistokin 10km säteellä. Kotona on tilaa olla ja asustaa, olemme sanoneet että maksamme opiskelut yms. ettei lainaa tarvitse ottaa, mutta jos haluaa muuttaa kotoa omaan asuntoon niin sitten täytyy osa vuokrasta tulla omasta pussista. Oman nokan alta ehtii elämään sittenkin kun opinnot on saanut loppuun ja pääsee työelämään <3

    Lapsi varmisti "onks se sittenkin niin et kenen leipää syöt niin sen lauluja laulat?" ja heitin siihen että kun täyttää 18 niin sitten aletaan soveltaa siihen että "niin kauan kun sun jalat on mun pöydän alla niin teet kuten minä sanon" :D (sanoo äiti jonka perheessä on perhepalaveri joka kk:n eka sunnuntai ja jossa käsitellään mm. kodin sääntöjä, kk-rahaan liittyviä asioita, kotitöitä, liikkumista yms. ja nimenomaan niin että lapset tuovat omia näkökulmiaan esille ja neuvottelevat mm. heille kuuluvien kotitöiden jaosta)

    Tanja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä muuten oli opintoihin liittyviä palaverejä pitkin viime kouluvuotta. Oltiin kaikki sitten samalla sivulla :) Auttoi kummasti. Ja auttaa kyllä juniorin kanssa, kun kerran ollaan rumba käyty läpi.

      Musta olisi ihana lähettää lapset maailmaan ilman lainaa. Toivon, että voin jossain vaiheessa jeesata enemmän mutta nyt ei muu auttanut. Itseasissa jos en olisi ottanut lainaa lapsen puolesta olisi opinnot jääneet siihen. Kotiäidille ei ole sukan varteen kertynyt niin paljon, että saisi opiskelumaksut hoidettua. Olen patistanut lasta etsimään työpaikkaa, että voisi vähän ehkä maksaa jo omaa osuuttaan jossain vaiheessa pois. Onhan tämä ihan hullua ja suoraan sanottuna en koskaan kuvitellut että vie

      lä tämän ikäisenä otan opintolainaa. Meillä on miehen kanssa vähän eri näkemys tästä asiasta, mä olisin enemmän sitä koulukuntaa että jos hoitaa asiansa kunnolla niin autetaan enemmän. Mies on sitä koulukuntaa, että jos ei itse maksa niin ei sitten arvostakaan. Mene ja tiedä.

      Teidän tilanne kuulostaa hyvältä. Mahdollisuuksia on ja lapsella kokemustakin jo työnteosta. Se auttaa aina miettimään mitä elämältä haluaa. Eihän se opiskelukaan aina herkkua ole, mutta jos miettii minkälaisia töitä olisi tarjolla ilman koulutusta niin saa vähän enemmän ehkä intoa.

      Kiitos taas Tanja kivasta kommentistasi. Sinulla tuntuu olevan langat hyvin käsissä :)

      Delete
  14. Ihan itsekin liikutuin tätä tekstiä lukiessani. <3 Kyllä lasten pesästä lentäminen saa aina äidin silmiin kyyneleet. Väistämättä sitä kertailee mennyttä ja ihmettelee, mihin kaikki vuodet hupenivat. Iloa, onnea ja siunausta lapsostesi itsenäiseen opiskelijaelämään. Olen varma, että he ovat saaneet hyvät juuret; silloin siivetkin kantavat. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Piipe. Kaikkea tuota he tarvitsevat. Mä olen nyt aktiivisesti ollut vain ajattelematta, mutta sitten aina jysähtää se "mulla on ikävä"... Juttelin yhden äidin kanssa, jonka lapsi aloitti nyt toisen vuotensa yliopistossa. Hän sanoi, että oli ihan eri fiilikset viedä lapsi yliopistolle, tyytyväinen ja onnellinen. Mä yritän ajatella, että vuoden päästä on jo helpompaa.

      Delete
    2. Kyllä! Kaikki helpottaa aikanaan, mutta tietyn ajanjakson luopumisesta on lupa surra ja tuntea haikeutta. <3 Ihaninta on, että lapset tietävät olevansa aina tervetulleita kotiin ja sinne myös mielellään tulevat.

      Delete
    3. Se on se viesti, jonka olen yrittänyt välittää: mikä tahansa aika tai paikka niin olen täällä aina heitä varten. Jos ei ole hyvä olla jossain, niin kotiin ja mietitään uusiksi. Toivottavasti viesti on mennyt perille.

      Delete