Friday, August 31, 2018

Nimitellään

Suomalaiselle amerikkalainen nimikulttuuri saattaa olla vähän outo. Suomessa (ainakaan silloin 20 vuotta sitten) ei juuri viljelty nimikulttuuria. Työpaikalla saatettiin viettää nimpparikahvit, mutta muuten harvoin kuuli itseään kutsuttavan etu- tai sukunimellä. Yleensä vain asiayhteydestä ymmärsi, että sehän olen minä. 

(Felixin kuvat ovat kuvituskuvia, kaveri joka ymmärtää että hänestä on kyse kun sanoo "Felix" - toisinaan katse riittää.)


Kalifornian vuosina ei ollut ongelmaa miten ketäkin kutsutaan. Kaliforniassa taisi olla vähän vähemmän muodollista. 


Mutta annas olla kun muutettiin tänne syvään etelään! (Tosin Googlen tietojen mukaan Pohjois-Carolina ei niin syvällä etelässä kynnä. Silmämääräisestikin voi todistaa: paljon on pohjoisesta muuttajia). 


Kaksoset viettivät neljänsiä synttäreitään. Kutsuimme naapurit juhliin, aika vähän oli vielä tuttuja. Lapsi sitten lahjan saatuaan ilmaisi kiitollisuutensa sanomalla "thank you Ray". Korjaus tuli heti asianomaiselta: "Mr. Ray". Osattiin me se sen jälkeen. Mr. Ray. 



Seuraava iso askel oli preschool, suomalaisittain kai eskarin eskari. Nelivuotiaat oppivat kutsumaan opettajia nimeltä Ms. Etunimi. Kaksosten ope oli Ms. Melissa. 


Sitten päästiikin jo Kindergarteniin. Lapset olivat viisivuotiaita. Tapasimme opettajia ja minä onneton hölötän tapaamisessa, että tässä on Ms. Melissa, ihan kuin preschoolissa. Pieleen meni niin että paukkui. 


Etunimi oli toki sama, mutta sukunimi eri. Pienten viisivuotiaiden pitää jo tässä vaiheessa osata käyttää opettajista sukunimeä: Ms. Winter olisi ollut oikein. No, äkkiä lapset oppivat. Ja minä kanssa. 






Nyt on sitten vaihe uus. Yks kaks kun esikoiset täyttivät 18 he saavatkin käyttää mm. valmentajistaan etunimeä. Muodollisuudet ovat kadonneet huitsinnevadaan. Valmentajat ja opettajat voivat olla kavereita sosiaalisessa mediassa.

Nämä täysikäiset ovat saaneet ajaa autolla jo pari vuotta, voivat nyt tupakoida, nimittää kaikkia etunimillä, listautua armeijaan, äänestää - vaan viinaksia, ei minkäänlaisia, ei voi vielä juoda.  Siihen pitää olla 21-vuotias. Tämä on yksi niitä asioita mikä minua tässä maassa edelleenkin jaksaa huvittaa. 


Mä olen työkuvoissa nannynä ja lapsenlikkana Ms. Johanna. Kaikki eivät suinkaan ole näin konservatiivisia. Olen huomannut, että se on kuitenkin oikein hyvä juttu. Siinä missä lapset niin myös vanhemmat puhuttelevat Ms. Johanna - oikopäätä takaisin Kindergarteniin ja varhaisimmille lapsuuden asteille. Siinä tulee ihan vahingossa kunnioitusta mukana. 

Poismennyt Aretha Franklin puki sen sanoiksi: R-E-S-P-E-C-T. Laulu oli listaykkönen syntymävuonnani - ehkä senkin vuoksi koen, että kunnitoitus on vähintään yhtä tärkeää kuin rakkaus. 

Wednesday, August 29, 2018

Frost Me Gourmet - Cupcake Wars Champion (arvio yhden kuppikakun perusteella)

Sydän aina vähän pamppailee, kun astuu tv:stä tuttuihin leipomoihin. Frost Me Gourmet Cupcakes myymälä sijaitsee San Diegon sataman tuntumassa, Seaport Villagessa. Testiryhmä käsitti yhden maistelijan (allekirjoittanut), sillä muu ryhmä ei ankarista taivutteluista huolimatta suostunut siirtymään Ben&Jerry's kiskan jätskijonosta minnekään. Mutta tosinainenhan ei kuppikakkuun tukehdu, vaan etenee vaikka yksinään palvelutiskille ja tilaa silmääkään räpäyttämättä. 


Miljöö miellytti kovasti. Lehmä vartioi ovensuussa. Frost Me Gourmet osallistui Food Networkin kuppikakkusotaohjelmaan kaudella 7 ja kaudella 9. Jälkimmäiseltä tuli mestaruus. Testiryhmän odotukset olivat korkealla. 




Sisätilat eivät pettäneet. Kuppikakkuja oli riittäväsi. Onneksi edessä oli muutama asiakas, sain rauhassa lueskella leivonnaisten nimiä ja tehdä sangen tärkeän valinnan. 



T-paita olisi maksanut 27 dollaria. Tekstit olivat ihan hauskoja. "I wake and bake for you" ei ehkä olisi mennyt ainakaan kotioloissa läpi. "Are you staring at my cupcakes?" olisi ollut ehkä turhankin provosoiva. "My cupcakes bring all the boys to the yard" Oh ou, siinä sitä oltaisiin kuumien kuppikakkujen kanssa kollilauman mourutessa keskellä pihamaata. Ihailen, miten amerikkalaiset osaavat tuotteistaan myytävän kuin myytävän. 


Someasiat oli huomioitu, tagi pisti heti ensinnä silmään. Pakkaus oli tyylikkäästi mustaa, valkoista ja kultaa. Ja sitten se kakku. Ostin almond raspberry mousse -kupparin (eiks tää ole aika hyvä lyhenne?). Kuorrutetta oli runsaasti ja mielestäni se oli voiperäinen. Ja kyllä vain, kun tarkastin menusta se oli "almondbuttercream". Kakkuosa maistui valkoiselle kakkupohjalle, mutta siitä olisi pitänyt tunnistaa manteleiden maku. Kakkunen oli täytetty vadelmamoussella. Täytettä oli sen verran pikkiriikkisen, että piti laittaa lukulasit päähän ja ihmetellä. Odotin, että täyte tursuaisi haukatessa poskipäille ja leualle, mutta puraisu huuleen oli lähimpänä. Ajatus kakusta oli herkullinen, mutta asteikolla 4 - 10 tämä oli sellainen vankka 7-. Aika tavanomainen kaiken kaikkiaan ja vähäinen mousse oli pettymys. Testiryhmän usko kuppikakkuihin ei kuitenkaan horjunut, tämän täytyi olla ns. maanantaikappale. 

Ulos tullessa heitin vielä kaihoisan katseen lehmän suuntaan. Siinä on lehmällä mukava työ, katsella asiakkaita.

Aiemmat tv:stä tuttuihin leipomoihin tekemäni käynnit löytyvät täältä: 

Georgetown Cupcake, Georgetown, Washington D.C. - TLC-kanavan DC Cupcakes

Olen pudonnut suomalaisesta ohjelmatuotannosta sen verran, että pyöriikö siellä vastaavanlaisia ohjelmia joissa leipomot kilpailisivat keskenään? Mielestäni formaatti on aika metka: ensin leivotaan hiki hatussa johonkin tapahtumaan useamman kilpailijan voimin, lopuksi on enää kaksi leipuria vastakkain ja tapahtuman järjestäjä & ehtoisa tuomaristo päättää voittajan. Olisi kiva käydä suomalaisessa tv:stä tutussa leipomossa. 


❤:lla Johanna, ruokakriitikoksi ryhtyneenä

Sunday, August 26, 2018

Mitä saa 2 dollarilla ja 15 centillä & San Diegon tuliaiset

Tulee mieleen vanha Elovena-mainos, jossa kyseltiin mitä saa 15 pennillä (vai oliko se 10?). Sillä sai aikanaa lautasellisen ravitsevaa ja hyvää Elovena-kaurapuuroa. Mä sain mun 2 dollarilla muovikassillisen kirjoja. 15 centtiä meni veroihin. Läheinen antikvariaatti pisti oven säppiin lopullisesti. Vähän surettaa, olen kaupasta löytänyt monta hyvää kirjaa. Näitä etsiskelin lähes tunnin, oli hankala päättää mitä kaikkea ottaisi. Kauppias kävi välillä johdattamassa romanssihyllyjen väliin ja sanoi, että sieltäkin pitää kirja löytyä. Kaikki muu liikkui, paitsi romantiikka. Mitähän sekin kertoo tästä ajasta? 


Jane Goodall on ihminen, jota ihailen syvästi ja kovasti. Hän on sanonut monia viisaita asioita, kuten: "What you do makes a difference, and you have to decide what kind of difference you want to make."


Löysin selfhelp -kirjasta itselleni määritelmän, mulla on renesanssisielu. Kaunis termi ihmiselle, joka ei osaa oikein päättää mihin ryhtyisi kun voisi ryhtyä vaikka mihin. Niin mustakin piti tulla toimittaja, psykologi, maanviljelijä, merikapteeni, arkeologi, biologi, ihmisoikeusasianajaja...  Yöpöydällä on useampi keittokirja ja kokoelma karttui kolmella. Mua jotenkin rauhoittaa lukea reseptejä ennen nukahtamista. Toisinaan selailen myös ravintoloiden menuja. Laukkakisoissa mieleen tulivat Dick Francisin romaanit ja nyt niitäkin on heppahulluuskohtausten ja mysteerinnälän varalle. 


Kaikkea on ja mitään en tarpeen vuoksi tarvitse. Rakastan kiertää ja katsella kirpputoreja ja San Diegossa niitä riittää. Muutama tuttu kauppa oli vielä paikallaan. Asunnolta oli kävelymatka Goodwillille ja kävin pari kertaa kuikuilemassa. Omat tuliaiseni maksoivat yhteensä n. $30. Jo lapsen t-paita maksoi suunnilleen kaksi kertaa tuon summan. Musta on ihana hemmotella läheisiäni pienillä ylellisyyksillä, mutta itselleni harvoin raaskin ostaa mitään normaalihintaista. 



Ja mitäpä sieltä löytyi: 
Starbucksin  uusi muki $1
Kukkavalokuvankehys 60 centtiä
Liu Jo silkkihuivi $3
Ann Taylor silkkinen twinset $7
Lands' End tikkitakki $7 
J. Crew espadrilles, uudet $7 
Vintage Lillie Rubin jakku $6

Yhdessä paikassa sain alennuksia YMCA jäsenyyden perusteella. Ei haitannut, vaikka kortti ei ollutkaan mukana eikä ollut paikallinen YMCA. Toisessa paikassa sain alennuksen iän perusteella. Sanoin kyllä, että en ihan vielä taida olla siihen oikeutettu, mutta myyjä huiskaisi kättä ja totesi että muutama vuosi sinne tai tänne.




Näillä taas mennään mutkaista tietä näkymättömiin. Itseasiassa sekä twinset että jakku näyttivät aika kivoilta caprimittaisten farkkujen ja espadrillosten kanssa. Tikkitakki on juuri sopivan paksuinen meidän talveen. Huivi tietysti kruunaa koko komeuden 😊 

Oletko tehnyt hyviä kirpparilöytöjä? Vierailetko kirpputoreilla lomareissulla? 

❤: Johanna, vaikeiden kysymysten äärellä kuten lukeako Nora Robertsia vai Shakespearea

Thursday, August 23, 2018

Arvonta - palkintona Tommy Hilfiger Crossbody

Löysin itselleni kivan ja käytännöllisen Hilfigerin crossbodyn. Tuli mieleen, että ehkä joku blogikaverikin tarvitsisi samanlaisen. Omani on vihreän sävyä, mutta blogikaverille valitsin mustan (ihan vaan siksi kun käy kaiken kanssa). Päällinen on vähän kosteuttakin pitävää nylonia. Sisällä on tasku ja laukun takana toinen. Koko on sellainen, että mukaan mahtuu puhelin, lompakko, passi ja taskukirja (tai -matti). 






Arvonta päättyy sunnuntaina 2. syyskuuta klo 24 meidän aikaa (- 7 tuntia Suomeen). Voit osallistua kertomalla tämän postauksen alle lohturuokasi. Mun lohturuokaa on McDonaldsin hampurilaiset (oikeastaan mikä tahansa käy), mansikkarahka ja marjapuuro. Jos on ankeaa ja tylsää, niin näillä kirkastuu. Ainakin hetkellisesti. Useammankin lohturuokavinkin saa jättää. Vastaan myös mahdollisista tulliseurauksista. 

Onnea arvontaan! 

❤:lla Johanna

Tuesday, August 21, 2018

San Diego On My Mind

Aikaisin keväällä aloimme pohtia kesälomaa. Pääsisimme matkaan elokuussa, budjetti olisi rajallinen ja paikankin pitäisi olla sellainen mistä kaikki tykkäisimme. Mietimme Eurooppaa, mä olisin matkannut ilomielin Kreikkaan tai Kroatiaan. Jamaican retki muutama vuosi sitten oli sen verran kiva, että kaikki lähtisimme mielellään uudestaan. Lentomatkat vain olisivat haukanneet valtaosan lomakassasta. Sitten välähti: San Diegoon! 

Volkkarit ja Teslat näyttivät olevan yleisimpien autojen joukossa. Ferrarit, Bentleyt, Lamborghinit vilahtelivat ohi tuon tuosta. 

Etten sanoisi, että jo oli aikakin. Läksimme San Diegosta ajamaan kohti Pohjois-Carolinaa toukokuussa 2003, joten 15 vuotta on vierähtänyt. Se oli ikimuistoinen ajomatka silloin 3-vuotiaiden kaksosten ja alle vuoden vanhan yksösen kanssa. Lapset ovat syntyneet San Diegossa, La Jollassa. Meidän koti oli neljä vuotta Pacific Beachillä. Mies oli jo vuoden asunut kaupungissa, ennen kuin vastavihittynä vaimona muutin hänen luokseen. Mä pääsin monella tavalla valmiiseen pöytään, kun toinen jo tiesi mistä mitäkin löytyy. 

Ennen avioitumista kävin vierailulla syksyllä 1998. Mies oli vastassa lentokentällä ja ruusupuska sylissä shampanjaa siemaillen limusiinikyydillä mut vietiin ensimmäisenä katselemaan kaupungin valoja Mount Soledadille. Nyt perheen paljasjalkaiset kalifornialaiset katselivat samoja maisemia. Alkoi tulla aika tiukkia kysymyksiä: miksi me lähdettiin täältä? Voitaisko muuttaa takaisin? Onnistuisiko opiskelupaikan siirto...

Mount Soledad auringonlaskun aikaan. 

Ensimmäisenä aamuna muutettuani San Diegoon lähes 20 vuotta sitten läksimme miehen kanssa ihailemaan La Jollan maisemia, hylkeitä ja merileijonia. Muistan vieläkin, kun aamuauringon ensisäteiden aikaan katselimme merelle, meri tuoksui (ja ne hylkeet!), leppeä tuuli puhalteli.

La Jolla Cove

Hylkeitä ja merileijonia La Jolla Covella

Aika yksinäisiä olivat Kalifornian vuodet, ei siitä pääse mihinkään. Mies teki pitkiä päiviä, matkusti viikottain. Pisimmät työmatkat olivat 2-3 viikkoa. Mä kävelin Tyynenmeren rantaa. Päivittäiset kävelylenkit kestivät 2-3 tuntia. Asunto oli niin lähellä, että vartissä olin jo rannassa ja sitten rantaviivaa jompaan kumpaan suuntaan. Aluksi ei edes tiedetty, että kaksoset olivat jo tuliaisina Amerikkaan muuttaessa mukana. Kuukausien mittaan lenkit lyhenivät. Kävin myös joogassa ja herätin hilpeyttä, kun vatsa ei antanut ihan joka liikeen suhteen myöten. Yksinäisyys loppui sitten seinään, kun tuli kaksi kaveria kerralla. Sen jälkeen ei ollut murhetta, että mitäs nyt tekis.  

Aamukävelyltä

Nyt keväällä aloimme katsella lentoja hyvissä ajoin ja niin vain löytyikin matkat koko perheelle $1200. Sen jälkeen etsimme Airbnb -asuntoja. Halusimme lähelle merta, tutuille kulmille. Löysimme mukavan paikan ja vuokrasimme, mutta vain muutamaa viikkoa ennen matkaa vuokraaja perui varauksen. iPadit sauhuten etsimme pari iltaa uutta majapaikkaa ja niitä oli yllättävän paljon tarjolla. Vanha vuokraajakin tarjosi uudelleen asuntoaan, mutta olemme oppineet että jos jokin alkaa mennä mönkään kannattaa valita uusi reitti. Paikka oli nappivalinta: lyhyt matka joka puolelle, hyvä yhteys valtateille, kävelymatkan päässä leipomoista, kirppareista... you know. Ja ilta-auringon kauniit viimesäteet. 

Ilta-aurinko Airbnb:n olkkarin ikkunasta

10 päivää tuntui pitkältä ajalta etukäteen, mutta kaikkea suunniteltua ei ehditty tehdä. Kävimme katselemassa vanhoja paikkoja. Balboa Parkissa tuli vietettyä monta päivää lasten ollessa pieniä. Se oli yksi mieluisimpia paikkojani. 

Balboa Park

Coronado Islandilla kävimme aikoinaan katsomassa Itsenäisyyspäivän paraateja ja Hotel del Coronadossa syömässä Kiitospäivän aterioita. Silloin vielä en ihan ymmärtänyt kalkkunan täytteiden ja makeiden omppupaistosten päälle, mutta miljöö oli vertaansa vailla. Ruokaa jonottaessa edessä seisoi ihka oikea Hollywood -tähti (esitti Martha Stewartin aviomiestä elämänkertaleffassa), jääjoutsenet vartioivat uljaina äyriäispöytää ja ballroomin täytti nauru ja puheensorina. Toivon, että pääsen joskus hotelliin yöpymään, kuulostelemaan väitetyn kummituksen, edesmenneen Kate Morganin, touhuja. 

Hotel del Coronado, rannan puolelta

Matka oli vähän kuin häät: jotain vanhaa, lainattua, sinistä ja uutta. Uutta vastasivat Del Marin laukkakisat. Kiva kokemus, vaikka emme hevosista mitään ymmärtäneet. Sen verran käsitimme, että kovin suurilla panoksilla ei kannata pelata. 

Del Marin laukkarata

Del Marin laukkarata

Ja tottahan toki piti hurauttaa parin tunnin päähän Los Angelesiin. Aikoinaan en kauheasti Enkelten Kaupungille syttynyt ja nytkään ei valtaisaa roihahdusta tapahtunut. Upea kaupunki, menoa ja meininkiä, ei siinä mitään. Varmasti riippuu hyvin paljon siitä missä asuu ja jos välttää turistirysät, niin varmaan on vielä kivempaa. Me tietysti änkesimme rysille muiden turistien tapaan :) 

Los Angeles, ennen kyltissä luki "HOLLYWOODLAND", kiinteistövälittäjän mainos
Venice Beachin skeittipuisto, Los Angeles

Aamut alkoivat leipomokäynnillä. Kävelin suuntaa jos toiseen noutamaan perheelle croisantteja, viinereitä... kaikkea sitä mitä emme aamupalaksi kotona syö, ainakaan kovin usein.

Kuppikakkuja Seaport Villagen Frost Me Gourmet -leipomossa

15 vuotta sitten olin hyvin onneton. San Diegosta muutto ei ollut mieluisaa. Varsinkin Pohjois-Carolinan päässä kipuilin monta kuukautta: olimme keskellä ei-mitään, joka paikkaan piti lähteä autolla, suurkaupungin vilinä ja vilske puuttui, ei julkista liikennettä, edes taksia ei saanut tilattua koska takseja ei pahemmin ollut. Moni asia on täälläkin muuttunut ja tämä Raleighin tienoo on hyvä paikka kasvattaa lapsia, käydä kouluja. Itse olisin halunnut muuttaa takaisin Suomeen siinä vaiheessa, mutta mies ei innostunut. 

Lomamatka oli ihana, vähän kuin ympyrä olisi sulkeutunut. San Diegossa meistä kahdesta tuli perhe ja yhteinen matka alkoi. Nyt kaksoset ovat lähdössä omille teilleen, mutta perhe me olemme edelleenkin. Vähän vain eri puolilla maailmaa. Toivon, että pääsen tämän porukan kanssa vielä monelle matkalle. 

Downtown San Diego mereltä kuvatttuna

Kuvia on vielä paljon plakkarissa ja kirjoitan lomasta vielä pari postausta. Kerron vinkkejä mistä kannattaa vuokrata auto, Airbnb -talostamme, ruokapaikoista, tekemisestä. San Diego on kaunis ja monipuolinen kaupunki, jossa aika ei käy pitkäksi. Silti siinä on pikkukaupungin hurmaa, ainakin La Jollan suunnalla.  

Saturday, August 18, 2018

Sinne läks - yksi lapsi viety collegeen

Vähän jo helpottaa. 9 tuntia sitten jätimme lapsen collegeen. Mulla on ikävä, ihan kamala ikävä. Olimme koko perhe viemässä opiskelijaa. Onneksi olimme, sillä muutto ei sujunutkaan kuten elokuvissa: autoa ei saanut oven eteen ja kantajia tarvittiin. Yliopisto oli hyvin organisoinnut kaiken. Poliisit ohjasivat liikennettä, vapaaehtoisia oli auttamassa niin neuvojen kuin kantamisen kanssa ja vesipullojakin oli tarjolla. Siellä se lapsi nyt on ekaa yötä, uudessa kämpässä uuden kämppiksen kanssa. (Paitsi että just sain tekstarin jossa kertoo tavanneensa samassa kerroksessa asuvia poikia ja hengailevansa heidän kanssaan.)

Opiskelijan uusi koti ensi kesään saakka


Yläkuvasta hyvin näkee minkälainen tohina oli parkkarilla. Muuttokuorma jätettiin odottamaan ja auto vietiin muualle parkkiin. Eilen perjantaina oli eka mahdollinen päivä muuttaa ja huomenna sunnuntaina on viimeinen päivä. Me oltiin suunniteltu vähän huonosti: tulimme lomalta vasta perjantaiaamuna. Ennen lomaa hankin valtaosan tavaroista ja matkalta poika osti vielä muutaman tarvittavan vaatekappaleen. Lauantaiaamuna ampaisin kauppaan ostamaan pussin omppuja, aurinkorasvaa ja talouspaperia & tummaa suklaata. 

Seurustelutiloja 


Huone on kyllä askeettinen ja melkeinpä ankea. Poikaa ei kauheasti kiinnostanut sisustaminen, mutta vihiä sain väritoiveista: mustaa ja valkoista. Vesipistettä ei ole. Lapsi vei mukanaan jääkaapin ja kämppis toi mikron. Olisi ollut kiva tavata kämppäkaveri, mutta hän oli ilmoittanut jo etukäteen tekstarilla olevansa introvertti ja kiinnostunut lähinnä piirtämisestä. Ilahduin valtavasti, kun näin kämppiksen laittaneen seinälle ison lukujärjestyksen jossa oli to do -lista seuraavalle viikolle, kaikki tärkeät päivämäärät mahdollisuudesta kurssinvaihtoon ja oppituntien alkamisesta. Oman lapsukaisen asenteesta kertoo aika paljon, että vasta n. 15 minuuttia ennen perille saapumista hän alkoi tarkistella että mistä kummasta avaimen saisi. Tiedän, että  poika pärjää kaverin kuin kaverin kanssa ja hänen erikoisalaansa on sosiaalinen kanssakäyminen, ihmisiin tutustuminen, verkostoituminen. Joskus on melkein hirvittänyt millä tarkkuudella hän aistii toisten tunnetiloja: kuin kala joka evällään tunnustelee ympäristöään. Poika saattoi tulla koulusta kotiin, vilkaista kerran ja kysyä että onks kaikki ok. Jotenkin hän aina tietää missä mennäään. 


Yritin olla itkemättä, näyttämättä liikutusta erosta ja ikävästä. En ihan onnistunut. Olen valtavan onnellinen, että lapsi saa nyt tutkailla maailmaa vähän eri näkökulmasta. Toivottavasti hän tapaa innostavia, kiinnostavia ihmisiä ja oppiikin samalla jotain. Toisaalta mielessä on pieni pellavapää, joka puristaa kädessään sinistä dinosaurusta ja sanoo "tump, tump" - tarkoittaa tietysti "jump, jump" ja hyppii äidin mielestä aivan liian korkean kiven päältä. Nuori mies, joka näyttää siltä että jokin on hätänä. Kun kysyn alkavat kyyneleet valua ja sydänsurut pukeutua sanoiksi. Ja kaikki ne kerrat, kun vastaus on vähän ärtynyt "I know, I know". 


Ihka oikeat pizzauunit

Olimme epäamerikkalaisia sikäli, että poika kävi itse yksinään sekä tutustumassa että orientoitumassa yliopistoon ja kampukseen. Perheelle käynti tänään oli ensimmäinen. Mua helpotti, kun näin ruokailu- ja hengailutilat. 



Opinnot maksavat osansa, mutta aika paljon menee asumiseen ja ruokailuunkin. Otimme ainakin nyt ensimmäiselle vuodelle rajattoman ruokaohjelman: syödä saa niin paljon kuin jaksaa ja milloin vain. Ravintolat ovat auki aamuvarhaisesta pikkutunneille. Yöpalakin siis järjestyy. Lapsella on opintolainaa jo vajaat 10 000 ja allekirjoittaneella toinen mokoma. Korko ei ole ihan halpa, yli 8% jo nyt. Nykyinen presidentti hallintonsa kanssa ajaa mm. opintolainojen korkojen sääntelyn purkamista joten eiköhän tässä vähintään kahdessa vuodessa ja enintään kuudessa vuodessa olla sellaisissa koroissa, että vain ihme auttaa maksamaan lainan. Meidän ja meidän perheen opiskelijoiden kannalta säännellyt (yleensä demareiden) korkomarkkinat olisivat hyvä juttu. 



Kolmisen viikon kuluttua lähdemme tyttären kanssa Euroopan suuntaan. Ikävä alkoi tänään vähän helpottaa, kun tulomatkalla poikkesimme Ikeaan syömään lihapullia. Ovatkin varsinaista lohturuokaa. Ehdin juuri ja juuri vetää vähän henkeä ja sitten on toisten hyvästelyjen aika. Nyt voi vain pistää kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivoa, että juuret tukevat ja siivet kantavat. 

❤:lla Johanna, muuttomiehenä häärineenä