Sunday, July 15, 2018

Auringonkukkapellolta päivää!

Tytär tietää, että rakastan auringonkukkia. Hän oli googlaillut instagramkohdetta, jonne kaikki  nyt suuntaavat räpsimään kuvia ja kuskasi äidin pellolle. Ajattelimme, että sunnuntaiaamuna olisi viileää ja vähemmän väkeä (kun kaikki ovat kirkossa). Ehkä aamulla olikin niin, mutta selvisimme kukkapellolle vasta vähän ennen puoltapäivää. 



Oli siellä jo sitten muutama muukin... Näimme ammattikuvaajia varjojen ja heijastavien kankaiden & korokkeiden kanssa, tyttöpareja hiukset ojennuksessa ja meikit viimeisen päälle. Mä laitoin lenkkarit jalkaan, kun en ollut varma kuinka pitkä kävelymatka on. Eihän se ollut kuin muutama sata metriä parkkarilta, mutta ei vara venettä kaada. 

Leikin auringonkukkaa ja katselin auringon suuntaan. Mun pukeutuminen on aikalailla samanlaista kuin kesäpäivinä yleensä. Vaikka lämpöä oli jo melkein 35 C astetta laitoin pellavahousut jalkaan ja pitkähihaisen päälle. Minä ja aurinko ei mahduta ulos yhtä aikaa ja viisaampi tunnetusti väistää. Yleensä pysyttelen päivän kirkkaimmat hetket sisätiloissa, mutta jos ulos eksyn laitan peittävät vaatteet. Näin olen jo monta vuotta välttänyt pahimmat palovammat, mutta tänäänkin hartiat punoittivat aurinkorasvasta huolimatta.  En ole edes varma onko olo sen vilpoisampi shortseissa ja topissa vai keveissä verhoavissa vaatteissa. 








Ruoka-autosta olisi voinut ostaa elsalvadorilaisia herkkuja. Saatiin kuitenkin ajatus tehdä kotona fajitaksia. Näin lasten kesälomalla jokaisella on keittiöpäivä, jolloin jokainen vuorollaan hoitaa keittiön siistimisen ja ruuanlaiton. Viikonloput ovat vapaata riistaa, kaikki karttavat keittiötoimia ja yrittävät tehdä jotain muuta :) Lapset ovat osoittaneet ihailtavaa kekseliäisyyttä kokkauspäivinään, joskus iltaruokana on aamupala pannukakkuineen ja pekoneineen, joskus kalaa, pizzaa, salaattia. Koskaan ei tiedä mitä lautasella on. 

Mä käytän aika vähän koruja. Kelloista olen aina pitänyt. Jos mulla on kaulakoru, korvikset, rannekoru ja sormus niin sitten yleensä pitää jo jättää kaksi koristetta pois. 



Be kind, be true, be you 

I've got this 

Ollaan kuin auringonkukat, käännytään kohti valoa. 

❤:lla ja ajatuksella alkavaan viikkoon, 

Johanna


24 comments:

  1. No, lämmintä on sielläkin jos täälläkin nyt! Auringonkukat ovatkin komeita kasveja. Teiltä tuli presidentti tänne vierailulle ja koko Helsinki sekaisin. Onneksi en asu enää pääkaupunkiseudulla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uutisista olen katsellut, että lämpöjen suhteen ollaan melkein samoissa lukemissa. Mulle riittäisi vähän vähempikin, vaikka myös väitetään ettei lämmin luita riko :)

      Mä en ole kovin innoissani näistä kahdesta Suomessa vierailevasta valtionpäämiehestä. Niinistöstä sitävastoin pidän kovastikin. Ja Jenni Haukio on upea maan ykkösnainen. Olen CNN:n uutisia katsellut tänään välillä äänillä ja ilman ja Helsinki näyttää niin kauniilta. Toivottavasti Helsinki ja Suomi saavat maailmalla mainosta ja näkyvyyttä. Käsittääkseni toimittajien hyvänäpitoon on panostettu.

      Delete
  2. Vautsi mitä kuvia, aivan mielettömän ihania <3 Olet kyllä super kauniina tuolla ihanien kukkien keskellä <3 Mukavaa uutta viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Hillevi, sanoitpa niin mukavasti. Mä jaksan nyt tämän ilon turvin meidän helteitä hyvän matkaa. Ihanaa viikkoa!

      Delete
  3. Onneeksi täälläkin on noita auringonkukka peltoja...:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Auringonkukat ovat onneksi tainneet levitä aika monille leveysasteille. Kovin ovat valloittavia.

      Onnea uudelle blogille, Mustarastaan naapuri! Kiva kun poikkesit.

      Delete
  4. Oih, auringonkukat! Ja tuo sormuksesi!!! Omani on aivan samannäköinen, aikoinaan kihlasormuksen päälle lisätty vihkisormus...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ovat ne ihania. Eikös ole hauska, miten sormuksilla on tarinoita kerrottavana. Mun sormuksen tarina on lyhykäisyydessään sellainen, että avioiduimme kihlasormuksilla. Omassani on kuitenkin sen verran kiviä, että halusin arkikäyttöön jotain muuta. Samaan aikaan sain isältäni osan isoäitini Siirin perinnöstä ja päätin ostaa jotain mistä aina mummon muistan. Kelta-, puna- ja valkokultainen sormus on se koru jota käytän päivittäin. Ja muistan avioliiton lisäksi isäni ja mummoni :)

      Delete
  5. Teidän pressa on nyt meidän pressan luona kylässä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voitais vaihtaa. Tai ainakin voisitte pitää meidän pressan siellä niin kauan, että oppii vähän ihmisoikeuksista ja ihmisyydestä :) Sauli ja Jenni ovat hoitaneet isännöinnin tyylikkäästi, kuten koko Helsinki ja Suomi ❤️❤️❤️

      Delete
  6. Ihania kuvia! Minäkin rakastan auringonkukkia ( ja ruusuja)
    Lämpöä riittää tuskastumiseen asti, mutta nautitaan nyt näistä...sitä lunta ha kylmääkin riittää ihan riittävästi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Auringonkukat ovat ihania. Mä olen tykännyt näistä aina. Johtuu varmasti osittain siitäkin, että keltainen on aina ollut mieluisa väri. Auringonkukkia sain myös kahdeksan vuotta sitten isäni muistolaitteeseen. Niitä oli tullut vielä lokakuussa kukkakauppaan ja sain isälle toivomiani kukkia.

      Delete
  7. Ihana paikka 😊. Miksi minä en aikoinaan keksinyt keittiöpäivää, loistoidea.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Välillä pitää vähän kyllä muistutella, että kelläs on päivä tänään. Mä varaudun omaan päivääni jeesaamalla muita omanaan. Mulle jäi perjantai ja niin vain viime perjantaina oli muu väki auttanut tiskien kanssa ja ruokaakin oli ideoitu.

      Mä yllätyin kuinka paljon ihmisiä oli kukkia ihastelemassa. Moni näytti tulleen suoraan kirkosta pukeutumisesta päätellen. Siinähän sitä samalla saa sitten joulukorttikuvat :)

      Delete
  8. Pelto täynnä pieniä aurinkoja. Kaunista♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. ☀️☀️☀️

      Meillä muuten sanotaan mandariineja pikkuauringoiksi.

      Delete
  9. Onpa teilläkin lämmin, meille harvinaista herkkua nämä 30 asteen helteet... Ei se muuten mutta kun meillä ei ole jäähdytystä yläkerrassa, jossa makkarit ovat... Ihania kuvia auringonkukkapellolta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä oli pari yötä ilmastointi rikki keskimmäisessä kerroksessa... oli tukalaa. Mä muistan vieläkin Suomesta helteet. Silloin ei paljon nukuttu, mikään ei oikein viilentänyt. Mun ihannelämpötila olisi sellainen 15-22 C, silloin ei ole liian kylmä eikä liian kuuma. Meidän helteet päättyvät syyskuun alkupuolella, toivottavasti. Elokuussa eivät yli 40 C asteen päivätkään ole harvinaisia. Syksyä odottelen 🍂🍁🍂

      Delete
  10. Ihana auringonkukkapelto, täällä niitä näkee keväällä etelässä. Auringonkukat ovat niin upeita:) Meilläkin on nyt se kosteus plus korkea lämpö, huh, puhti ihan poissa, ja flunssakin yllätti. Mukavaa viikkoa Johanna:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh, no Jael! Kesäflunssa on melkein kurjempi kuin talviflunssa. Silloin on sentään viileää. Pikaista paranemista!

      Van Gogh ei ollut väärässä auringonkukkia ikuistaessaan. Iän myötä olen oppinut pitämään myös nuupahtaneista. Nuorena menivät vain nämä tasaisen keltaisena helottavat.

      Delete
  11. Sinä ihana aurinkotyttö. <3

    ReplyDelete
  12. Äidin auringonkukat avautuvat täällä ollessamme. Jännitän onko oma kuivunut loman aikana vai kasvanut korkeutta. Terkut Savonlinnasta! - Sari ryytimaalta-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Savonlinna on ihana kaupunki! Olen tosin käynyt vain kesällä, mutta silloin olen nauttinut yllin kyllin. Ai, mutta kävinhän mä kerran keväällä ja alkoi pyryttää lunta kun olin menossa takaisin Helsinkiin. Olin privaatilla kierroksella Olavinlinnassa ja oli aika kokemus. Omenalörtsyjä pitää vielä joskus saada maistaa. Ja oopperajuhlat. Retretti oli vieressä ja siellä näin Ekku Peltomäen lasershown, Finlandiahan se taisi olla.... Voi Sari, tuli monta ihanaa muistoa mielene. Toivottavasti sinulla on siellä hyvä loma. Ja auringonkukat kotona vain venyneet mittaa 🌻

      Delete