Friday, May 25, 2018

Voiko ihanammin päivä enää alkaa

Sylissä pieni äkeän surkea tyttö, äiti lähdössä ja hoitajan syli ei ole sama asia. Mitäs jos lakattaisiin varpaankynnet? Laitetaan kaikkia värejä? Isosisko innostuu, hoitaja ilahtuu ja pienimmäinenkin lauhtuu. Aamuauringon valossa kynnet saavat sateenkaaren värit ja hoitaja on sekä onnellinen että helpottunut: yksi pulma ratkaistu ja monta naurua jaettu. 


Muutamaa päivää aikaisemmin on ollut vähän kinkkisempi tilanne. Ihan oikeasti, kinky. Pikkuinen kysyy kirkkain silmin, että missä sä nukut Ms. Johanna ensi yön. Öö, menen omaan kotiin kuten aina. Joo mut kun toi meidän lastenhoitaja Megan (nimi muutettu) jää nukkumaan isin kanssa. Ööö. Vai niin. Sehän on mukavaa. Kato, tässä on Meganin hammasharja. Jäätkö sä isin kanssa nukkumaan? Ööö, en, menen omaan kotiin, omaan taloon nukkumaan. 

Sanattomaksi vetää. Aikuisia ovat kaikki ja vapaita tekemään mitä haluavat. Perheen äiti ja isä ovat vastaeronneita. Ehkä Megan jää taloon hyvästäkin syystä yön yli ja lapsi tulkitsee, että jää isin kanssa. Mutta kyllä tällä nannyharjoittelulla kohta pelataan pokeria :) Las Vegas, here I come! (Olen ollut Vegasissa muutaman kerran ja en vaan ymmärrä. Mikä sinnekin vetää?)


Mun työssä on sekin hauska puoli, että törmää trendsettereihin. Kuten yläkuvassa: kypärä, kumpparit, jääkiekkoseuran t-paita, Mikki Hiiri, Spider Man. Tähän ei muuten yksikään hipsteri ihan vihersmoothien voimalla pysty. 

Kirjoitin viime kerralla kiinteistösijoittamisesta. Sijoitus sitten itseasiassa toteutui, mutta vain puolisoni osalta. Mä olin siinä harhaluulossa, että kun rahoitus on eläkesäästöistä niin se koskisi myös allekirjoittanutta. Aina on puhuttu, että eläkesäästöt on yhteisiä, kotiin jäänyt puolisokin ikäänkuin hyötyisi. (Eläkesäästäminen on vapaaehtoista, rahat voi ottaa milloin vain ja ilman erillistä sopimista eläkesäästöt koskevat vain työssäkävijää). Tosin allekirjoitusoikeus ei ole yhteinen. 

Varpaankynsiä lakatessa (taas kerran) tunsin alakuloa siitä, että en tainnut koskaan lakata omien lasten kynsiä aamulla anivarhain. Päivällä ja illalla, mutta ei aamuauringossa. Mulla on ollut hirveä hinku kasvaa aikuiseksi. Olen koko elämäni ajatellut, että aikuiset tietävät mitä tekevät, ovat hyväsydämisiä, ajattelevat kaikkien parasta, suuria virheitäkään ei tehdä. Aikuiset ovat aikuisia. Nyt syvintä keski-ikää vedellessä ei voi kuin todeta, että niinhän sä luulet. Olisiko sitä sitten vanhana viisas? 

Mutta. Alavireisyydestä huolimatta voin vain todeta, että aamuauringossa lakatut varpaankynnet ja kiviä valloittavat He-Manit tekevät tästä elämästä elämisen arvoisen. Ja Harryn ja Meghanin häät. Olihan se aikamoista. Unconditional love - siitä eivät rakkaustarinat paremmiksi käy. 

❤:lla Johanna, aamuauringossa kylvetettynä

Thursday, May 17, 2018

Kevätkynnöt ja -kylvöt

Muutama viime viikko on mennyt kyntäessä, vähän kuin olisi savessa tarponut. Töissä on ollut paljon peruuntumisia ja sitten olenkin ihmetellyt, että mitä tänään tehdään. Tekemistä toki on, kylvettävää olisi vaikka kuinka. Siis noin kuvaannollisesti. 

En muista tällaista kukintaa. Kaikki tuntuu kukkivan ja runsaasti. 

Golfkenttä alkaa olla jo vihreä. Tämä kuva on viikko sitten otettu ja vihertää taas hiukan enemmän. 

Päivittäisen lenkkini varrelta, melkein vastapäätä omaa taloamme.

Suomessakin on lämpöä riittänyt ainakin lehtitietojen mukaan. Meillä lämmöt jysähti 30 C asteen tienoille pari viikkoa sitten ja ulkona ei päiväsaikaan enää kauheasti viitsi touhuta. Punkkikesä taitaa olla pahin. Reilu viikko sitten poistin reidestäni yhden punkin ja samalla tajusin, että selässä ollut pahkura onkin varmaan punkki. Se ehti olla selässä viikon. Luulin sitä luomeksi, jota olin raapaissut ja mieskin teki saman johtopäätöksen. Varoin raapimasta ja repimästä, ihosyöpää googlailin. Pesin varovasti, ettei vain ratkea enempää... Olen nyt antibioottikuurilla ja toivon, että ei olisi sen kummempaa edessä. Selässä ollut punkki on Lone Star tick ja yksi sen levittämiä sairauksia on liha-allergia. Kaikkea muuta saa syötyä paitsi punaista lihaa. Muita neurologisia ongelmiakin on tarjolla ja oireet alkavat kolmen viikon kuluttua puremasta. Mulla on nyt koko ajan sellainen olo, että punkkeja vilistää ympäriinsä. Ja kun punkkeja ei vilistä mielikuvissa, niin sitten alkavat muut oireet muka vilunväreineen ja päänvihlomisineen. 

Tytär teki päätöksensä yliopiston suhteen muutama viikko sitten. Syksyllä suunnataan kohti Eurooppaa. Toivon, että pääsen saattamaan. Lapsi on onnellinen päätöksestään ja yritän tukea parhaani mukaan, vaikka olisin toivonutkin tyttären jäävän lähemmäksi. 

Poika oli kahden, tai oikeastaan kolmen, vaiheilla vielä pari viikkoa sitten. Hän otti koulusta vapaapäivän ja ajoi kolmisen tunnin päähän tutustumaan yhteen opinahjoon. Oppaana oli tuttu kaveri tästä meidän naapurustosta, poika joka on opiskellut yliopistossa kolme vuotta.  Kaverukset olivat kierrelleet kampusta ja poika pääsi käymään monissa opetustiloissa katsomassa ihan läheltä mitä tapahtuu. Kotiin palasi valintansa tehnyt nuorimies. Onneksi yksi jää edes lähemmäksi :)

Takapihan pensas


Takapihalta

Toissaviikonloppuna oli vuotuinen pihakirppis. Pääsin n. 100 tavarasta eroon, etupäässä vaatteita. Mulla on vakioasiakkaita, jotka tulevat katsomaan olisinko myymässä. Hinnoittelen kaiken dollari per kappale, joten päätä ei tarvitse vaivata ostajan eikä myyjän. 

"Lakkiaiset" tai "ylioppilasjuhlat" ovat oma lukunsa. Graduation day on vasta lähempänä kesäkuun puoltaväliä ja juhla alkaa illalla klo 20. Valmistuvilla on tietysti kaapu ja hattu, mutta sen lisäksi on tarkka dress code miten tilaisuuteen pukeudutaan. Olemme miettineet juhlapäivää ja nyt näyttää siltä, että järjestämme pari erillistä tilaisuutta. Osan kanssa illastamme yhtenä iltana ja lähinnä lasten kavereiden kanssa grillataan sitten toisena päivänä. Nämä ovat niitä hetkiä, kun todella surettaa ettei ole sukulaisia lähempänä. Onneksi lapsilla on paljon kivoja ystäviä. 

Ostimme myös uuden sijoitusasunnon. Paitsi emme sitten ostaneetkaan. Tarjous tehtiin, vastatarjous tuli takaisin, vastattiin ja kaupat lyötiin lukkoon. Kohteen tarkastuksessa paljastui, että kaksikerroksisen asunnon yläkerrassa ei toiminut ilmastointi koska ilmastointiputki oli poikki. Pari muutakin vikaa löytyi. Myyjät eivät suostuneet tulemaan hinnassa vastaan ja vetäydyimme kaupasta. En ymmärrä miten kukaan on voinut asua yläkerrassa, kun ilmastointi ei toimi. Sen toimimattomuus on täytynyt huomata. Onneksi tarjous ja kaupat tehtiin heti valmiiksi asuttavasta asunnosta, ei korjausta vaativasta asunnosta. 

Korkea katto sijoitusasunnon olohuoneessa ihastutti ja takka on aina paikallaan.

Myyjän stailauksia


Kukkiakin oli aseteltu sinne tänne

Äitienpäivänä sain vain olla möllötellä. Perhe teki lounaan ja tarkoitus oli illalla lähteä ulos ruokailemaan. Alkoi kuitenkin näyttää siltä, että aika käy viikonloppuna niukaksi yhdellä jos toisella ja varovaisesti ehdotin että jos peruttaisiin varaus ja tilattaisiin pizzat. Kannatus oli yksimielinen. Lapset olivat tehneet kortteja, mies luovutti pussillisen salmiakkia kätköistään & kukkasia ja tytär oli käynyt lahjaostoksilla. 

Tyttären lahja äitienpäivänä

Tytär tuntee mun maun. On aika huikeaa saada sellaisia lahjoja, joita toivoisi saavansa. Paketointikaan ei olisi voinut olla enemmän nappiin.  Paketista paljastui niin sielun- kuin ruumiinravintoakin, runo- ja keittokirja. 


Ja sitten on tietysti ne vuosikymmenen toiset häät. Lauantaiaamuna on tarkoitus nousta neljältä aamulla katsomaan kuinka Isossa-Britanniassa juhlitaan. Morsian on joutunut aikamoiseen ryöpytykseen, sanonta perhe on pahin on taas pitänyt paikkansa. 

❤:lla Johanna

Saturday, May 12, 2018

Äitienpäivänä 2018


Yllätin tyttären tänään toteamalla, että äitienpäivän voisi poistaa. Aikansa elänyttä ja mennyttä. Vielä 50-luvulla varmasti paikallaan, mutta ei enää. Parempi olisi jos vietettäisiin huolenpitäjien tai välittäjien päivää. Isän- ja äitienpäivänkin voisi yhdistää. Vanhempienpäivä ei kuulostaisi hullummalta. 

Onhan se ihanaa olla äiti. Kun lapsi tavailee sanaa, ätä ätä, tätä, tätä, ätätätä (tai mmm, mmm, umm,umm momm, moomm). Kun lapsi tarttuu käteen ja on vain luontevaa, että isompi ihminen  johdattaa. Mutta en  ole ollenkaan varma, että siihen tarvitaan äitiä. Rakkautta kylläkin. 





Oman elämäni hankalin ihmissuhde tähän saakka on tainnut olla suhteeni äitiin. En koskaan osannut olla tarpeeksi, riittävästi, juuri oikein. Toisaalta olin onnekas, että olin vasta kolmas  lapsi: äiti kasvatti vanhempia sisaruksia ja mulle jäi isä. Iän karttuessa olen oppinut ymmärtämään, että äitinikin oli oman aikakautensa kasvatti. Jos sairaus oli viennyt äidin, sota isän suurimmaksi ajaksi ja tuli polttanut kodin niin eväät kävivät aika vähiin. On aika hurjaa ajatella näinä yltäkylläisyyden päivinä, että puute ja kurjuus ovat vain yhden sukupolven päässä. Äitini eli ajan, kun kaikki oli kortilla, kengät tehtiin paperista, appelsiini oli harvojen herkkua. 



Pari kuukautta sitten tapasin superäidin. Joka kerta tavatessamme ihmettelen. Keittiön liitutaululla on lista tehtävistä asioista. Liitutaululla on myös kalenteri puoleksitoista kuukaudeksi. Koti ei ole vimpan päälle kalustettu, mutta takapihalla on paratiisi lapsille: trampoliini, harjoittelureikä golfiin, zip glide eli köysirata, vuorikiipeilypaikka, keinut, liukumäki. Leikkihuoneessa on trapetsi, katon ja lattian välillä heiluva riippukeinu, soittimia, liitutaulu, leluja, kirjoja. Lapselle ja minulle on jätetty joka kerta keittiön islandille valikoima kirjoja, askarteluja, pelejä. Lounas on valmiina jääkaapissa. Perheessä on kolme lasta parin vuoden ikäeroin. Lapset halaavat toisiaan tavatessaan ja erototessaan, katsovat toistensa perään. Vanhin alkaa olla jo äitinsä hartioiden tasalla.

Sain viime maanantai-iltana tekstarin: Kiitos kun tulet huomenaamulla.  Pannussa on vastakeitettyä kahvia ja pakastimessa kotonaleivottuja kurpitsa- ja suklaahippumuffinseja. Jääkaapissa on melonia ja ananasta annospaloina. Ole hyvä ja nauti antimista. 

Minähän nautin. Nautin myös lapsen seurasta. Kaksivuotias keskustelee, leikkii, on interaktiivinen. Kenkiä jalkaan laittaessa meinasi tulla voivotus, mutta äti totesi lehmänhermoisesti että hei, sinun ei tarvitse marmattaa, käytä normaalia puheääntä. Lapsi rauhoittui ja esitti asiansa vakaasti. 

Aivan erikoista tässä äidissä on, että kolme lasta ovat 2-, 5- ja 7-vuotiaita. Äiti on kahdeksannella kuukaudella raskaana. Tulevakin pienokainen on poika, neljäs veljes. Kolme veljestä jo nyt halatessaan joko lähtiäisiksi tai tavatakseen sanovat "brotherly love", veljellistä rakkautta. Mun tekee mieli ottaa äiti siipieni suojaan: 155 cm jykevää rakkautta hyvin pienen (kroppaan nähden suuren raskausmasun kanssa) ihmisen puitteissa. Se rakkaus riittää siihenkin, että nannystä pidetään huolta. Respect. 


Viime aikoina omaatuntoa on pistellyt kuin fakiirin matolla. Tunnen osin pistot, jotka kasvattajana ovat menneet pieleen. Tämänkin olisi voinut tehdä toisin, yrittää enemmän. Äitiyden, ja vanhemmuuden, vakavin haaste taitaakin olla kyky antaa itselleen anteeksi, ymmärtää vuosien päästä että ei ihan putkeen mennyt. Jos mulla olisi ollut tämä nykyinen  pää silloin kun lapset syntyivät tekisin monet asiat toisin. Puhuisin, kuiskuttelisin ja puhuisin. Lukisin, loruttelisin ja lukisin. Saattaisinpa vaikka laulaa. Pitäisin lähellä ja kertoisin kuinka rakas lapsi on. Kertoisin kertomastani päästyäni "to infinity and beyond". Nyt täytyy vain toivoa, että lapset kokemansa jälkeen ymmärtävät että siltikin ja niillä voimavaroilla mentiin yli äärettömän ja ylikin. 

Hyvää äitienpäivää! Oletpa sitten äiti, isä, kummi, mummi, ukki, ystävä joka tekee lapsen elämästä erityisen. 

❤:lla Johanna


Thursday, May 10, 2018

Alain Pénichot: Kasvojooga - Nuorentavat ja kiinteyttävät harjoitukset

Olen viime viikkoina väännellyt naamaa oikein luvan kanssa, tunkenut sormia suuhun, työntänyt kieltä suusta niin pitkälle kuin yltää ja äännellyt ju-jo-ji-je-ja. Pääsääntöisesti olen ollut ihan omissa oloissani, mutta kanssa-autoilijat ovat joskus liikennevaloissa katsoneet vähän pitkään. Siinä samalla olen toivonut, että ollapa ollut tämä kirja luettavana parikymmentä vuotta sitten! Todella Upeeta tv-sarjassa Edina totesi jotenkin näin: "My whole body just hangs off these cheekbones". Musta on joskus tuntunut, että poskipäiden varassa on ollut koko perhe. Ei ihme, että maan vetovoima on tehnyt tehtävänsä. 


Alain Pénichot on koonnut kattavan kirjan kasvojen hyvinvoinnille. Perussanoma on 1980-luvulla kasvojoogan kehittäneeltä Catharine Urwitczilta, hathajoogaopettajalta ja kosmetologilta. Kirjailija on lisännyt mukaan akupainantaa, manuaalista kasvojenkohotusta, meditaatioharjoituksia. Kokonaisuus on mielenkiintoinen ja virkistävä. Varoituksen sana kuitenkin: mä innostuin alussa ihan valtavasti ja ylitin päivittäisen suositusajan viisi minuuttia reilusti. Siitä ei seurannut hyviä asioita. Kirja vie mukanaan ja halu kokeilla kaikki heti kerralla on suuri, mutta lopputuloksen kannalta on parempi edetä hitaasti. Olen yrittänyt ottaa harjoitukset osaksi ilta- tai aamuohjelmaa, samalla tavalla kuin aamiaisen tai hampaiden pesun, kasvojen kosteutuksen ja puhdistuksen. 



Malttamattona vain silmäilin kirjan alun tietoiskut. Pénichot on käyttänyt juuri sopivasti aikaa anatomian perusteisiin: ihon rakenteeseen, ylävartalon ja kasvojen luustoon ja lihaksistoon. Opinpa senkin että kasvojen rypyillä on nimensä: mun Merkurius-ryppy laskeutuu aika voimakkaasti poskea pitkin seuraillen Mars-ryppyä ja Harkintaryppy on jokseenkin syvä. Venus-rypyt tulevat esille, kun siristelen silmiäni auringossa. Anatomia kannattaa lukaista, sillä harjoituksia tehdessä siitä on kummasti apua. Ensi alkuun jotkut liikkeet vaativat valtavasti keskittymistä, mutta kun mietin mitä kaikkia liikkuvia osia alueella on alkoivat lihaksetkin totella ajatuksia. 




Ajanpuutteeseen en ole voinut vedota. Tarkoitus on harjoittaa yhtä kasvojen osaa viisi minuuttia päivässä. Hätäily ja kovakätisyys ovat pahasta; rauhallisuus, liikkeiden ja kosketuksen pehmeys sekä syvään hengittäminen hyvästä. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tutkiskellut esimerkiksi silmäkuopan reunoja. Eipä ole ennen tullut otettua asiaksi. 


Kirjassa on paljon käytännön harjoituksia ja valtaosin ne ovat aika yksinkertaisia. Hartiakohotuksen jokainen osaa, onhan se tapa ilmaista "emmä tiedä" tai "so what". Kohotus tuntuu kuitenkin erilaiselta, kun sen tekee keskittyen kaikessa rauhassa. Pieni on kaunista. 


Kuvat ja tekstit ovat havainnollisia. Välillä pitää vähän tuumailla, että mitenkäs tätä leukaa nyt liikutetaan tai mihin suuntaan sormet vaeltavat. Osa liikkeistä on vaatinut itseltäni aikamoista keskittymistä. Oikeat otteet niin taputteluun, hierontaan kuin painallukseenkin opetetaan. 





Olen halunnut erityisesti vahvistaa kaulan ja kasvosoikion aluetta. Hyvä ryhti tietysti auttaa jo paljon, mutta olen saanut iloa (ja mielestäni vähän näkyvää apuakin) alueen harjoittelusta. Mun oli ihan mahdoton alkuunsa työntää alaleukaa eteenpäin ja vetää se sitten taaksepäin samalla kuin aukaisen suun. Nyt alkaa jo sujua. Pään liikuttaminen niin, että tuntee kaulalihasten tekevän työn on vaatinut keskittymistä. Kaulan venytykset ovat vähentäneet jäykkäniskaisuutta (ainakin fyysistä) ja rentouttaneet hartian seutua. 


Huomasin otsaa harjoittaessani, että mulla on pysyvä otsanrypistys.  Otsan rentouttaminen oli alkuunsa lähes mahdotonta. Nyt olen löytänyt toimivat pisteen (kulmakarvojen ja nenän välissä) joista painamalla ja keskittymällä saan otsan rentoutumaan hetkellisesti. Pénichot käy kasvon lihakset läpi yksitellen ja jokaisessa osiossa kerrotaan niin lihaksen tehtävästä kuin harjoituksen tarkoituksesta. 



Kirjassa on paljon hauskoja harjoituksia kauneudenhoitoon ja hyvinvointiin. Shirotchampi-päähieronnan, akupainalluksen, mielikuvaharjoittelun ja trakat-harjoituksen (vilkastutetaan silmän verenkiertoa) lisäksi voi herkutella vaikka kuumilla oshibori-pyyhkeillä. 



Äänijoogaa olen kokeillut yksin saunassa. Jotenkin tuntuu, että lämpimässä höyryisessä ilmassa laulu sujuu paremmin. Ja äänetkään eivät kantaudu ympäri taloa. Jokainen äänne resonoi eri kasvojen alueella, esimerkiksi JO-äänne resonoi poskipäissä. Aluksi ääni tuntui ainoastaan kurkussa ja suussa, mutta nyt jo kuvittelen tuntevani äänen vaikutuksen muuallakin. 


Rentoutumista ja väriterapiaa voi imeä itseensä kerralla yhden harjoituksen avulla. Olen tehnyt tätä harjoitusta silloin, kun on hetki aikaa eikä päiväunille ehdi. Mieli kevenee. Olo on vähän samanlainen kuin lapsena, kun nurmella makoillen seuraili poutapilviä. 


Erityisantia ovat kauniit ja inspiroivat kuvat. Kirja on visuaalisestikin innostava. Lopussa on joogaharjoituksia, joiden tarkoitus on pitää pää ja vartalo tasapainossa, yhtäaikaa joustavina ja ryhdikkäinä. 




Tarjoiluidea äitienpäiväksi: aamiainen sänkyyn Kasvojooga -kirjan kanssa

Toivoisin todellakin, että tämä kirja olisi ollut luettavissa jo silloin kun oli 20-30 -vuotias. Parempi tietysti myöhään kuin ei ollenkaan. Muutamien viikkojen harjoittelun jälkeen olen huomaavina kiinteytymistä, etenkin kaulan ja leuan alueella. Olen saanut kirjasta valtavasti iloa ja virkeyttä, hyvää mieltä. Ja mikäänhän ei kaunista niin kuin iloinen ja virkeä mieli. Jos äitienpäivälahja on vielä hakusessa, niin tässä voisi olla hyvä idea. Tosin kannattaa tarkistaa, että äiti ei koe lahjaa vihjeeksi :) Kesälomalukemiseksi, iltojen ja aamujen iloksi, ystävän tai rakkaan hemmotteluksi... Kirjasta on moneksi. 


Kiitos Minerva! 

❤:lla Johanna, kasvot jumpattuina

P.S. 

Tarkkasilmäinen huomasi, että teemukissa oli teepussi mietelauseineen. Ajatus osui kyllä niin hyvin kuin olla ja voi: