Thursday, April 5, 2018

19 vuotta

Viime päivinä olen muistellut menneitä. Muistelut ovat omiani, kuvat tyttären ottamia. 19 vuotta sitten olin samoissa maisemissa kuin tytär nyt. Mua vähän jännitti tyttären matka, hänen ensimmäinen yksintekemä ulkomaille. Suomalaisille nuorille tämä kai on ihan tavallista, mutta meillä ei oikein voi esimerkiksi edes harjoitella julkista liikennettä. Kaikki on sujunut toistaiseksi hyvin, tytär kiertää Pariisia ja lähiympäristöä hyvän ystävänsä kanssa, joka on aupairina ranskalaisessa perheessä. Tytöt tutustuivat uidessa, olivat samassa joukkueessa. Mikä tekee jutusta vähän erikoisemman on se, että molemmilla tytöillä on kaksosveli jotka tällä hetkellä ovat uimassa.  Sen lisäksi kaikki me vanhemmat olemme maahanmuuttajia. Siinä on jo aika paljon yhdistäviä tekijöitä. 


Sacré-Coeur on itselleni mieluisa nähtävyys. 19 vuotta sitten huhtikuussa kiipesin portaita jättisuuren laukun ja vastakihlatun miehen kanssa. En millään kehdannut tunnustaa, että laukku painoi julmetusti (en edes käsitä mitä sinne olin pakannut). Jotenkin mies sitten kuitenkin äkkäsi, että nyt pitää saada laukku kantoon ja parin kerran kohteliaan kieltäytymisen jälkeen vihdoin ja viimein suostuin. Mut on kasvatettu uskomaan, että jokainen ottaa mukaan sen verran kuin jaksaa kantaa... 

Olin käynyt paria kuukautta aikaisemmin työmatkalla Pariisissa ja silloinkin vierailin Sacré-Coeurin basilikassa. Sillä reissulla ostin kookkaan laukkunikin. Tunnelmat olivat hyvin toisenlaiset, mies kaukana Amerikassa ja suuria tunteita ja epävarmuutta kaikesta. Oh my, onneksi ei tarvitse sitä aikaa enää elää. Näiden kahden Pariisin matkan välillä mies pistäytyi Suomessa kosiomatkalla. Kolmannen kerran jälkeen päättelin, että tosissaanhan tuo on. Sanoin kyllä.  


Sitten pitikin odottaa taas monta viikkoa ennen kuin nähtiin. Aamulla matkasin Helsinki-Vantaalle miestä vastaan ja parin päivän päästä lähdimme Pariisiin. Silloin vielä mies lennätti mua businessluokassa. Ei ollut puutetta kuohujuomasta eikä jalkatilasta :) 


Majapaikka oli Riemukaaren lähellä ja kävimme illastamassa kävelymatkan päässä olevassa ravintolassa. Tilasin merianturaa. Tulomatkalla mies ilahdutti ranskan taidollaan :) Mies teki päivisin töitä, mutta viikonloppu ja illat olivat vapaita. Miehen ranskalainen työkaveri johdatteli meitä yöelämässä ja yhden päivän vietin kiertelemällä amerikkalaisen Wendyn kanssa nähtävyyksiä. Wendy osti kotiinviemisiksi vaaleanpunaisen talonmallisen pikkuleipäpurkin: hänellä oli samanvärinen talo Amerikassa. 

Enpä osannut silloin edes kuvitella, että lähes 20 vuoden päästä olen suomalaisen lisäksi amerikkalainen, että meillä on kolme lasta, koira ja talo. Anthony Quinnin sanoin elokuvasta Zorba the Greek: “Am I not a man?  And is not a man stupid?  I’m a man, so I am married.  Wife, children, house, everything.  The full catastrophe.”  Katastrofin ainekset ovat aika ajoin olleet ilmassa.  On se hyvä, että ihminen ei tulevista tiedä. 


Kaupunkia kierrellessä meidät yllätti rankkasade. Ihan kuin elokuvissa ryntäsimme läheiseen kahvilaan. Tilasin cappuccinon, vaikka kyllähän tämä tyttären tilaama kaakaokin olisi maistunut :) Matkamme jälkeen en ole Pariisissa käynyt. Nyt kai alkaisi olla taas korkea aika. 


Pariisin retken jälkeen näin miehen lähes pari kuukautta myöhemmin. Olin jälleen noutamassa  Helsinki-Vantaalta, hääpäivämme aamuna. Pari viikkoa myöhemmin muutin Amerikkaan, Kaliforniaan. Kaksoset olivat silloin jo matkassa, vaikka sen tiedon saimmekin vasta muutamaa viikkoa myöhemmin. 

28 comments:

  1. Replies
    1. Ja vielä kun siihen liittyy ”the City of Light”. Olisi se ihanaa aikaa, mutta niin paljon oli kaikkea epävarmaakin.

      Delete
  2. ♥️ Elämä kuljettaa. Katastrofista toiseen.

    ReplyDelete
  3. Replies
    1. Kiitos Hilu! Muistot on mukavia ja varmaan ainakin puolet parempia kuin alkuperäinen tapahtuma.

      Delete
  4. Vautsi, mikä tarina <3 Ja kuvatkin ovat upeat :) Toivotan tyttärellesi upeaa matkaa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tytär on siellä ihan tohkeissaan. Tänään sain tekstarin, että ollaan shampanjakierroksella. Nähtävästi maisteluretkellä. Kyllä meillä silloin aikanaan oli kivaa retkellämme ❤️

      Delete
  5. Kiitos kun jaoit meille ihanan rakkauskertomuksesi ♥️. Tämä vanha romanttinen sydän kaipaa juuri tällaisia valoisia kuvia eletystä elämästä. Onnea ja iloa perheellesi toivon myös tuleville vuosille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Unelma. Jotenkin vieläkin ihmetyttää, miten jotkin asiat voi muistaa niin tarkoin. Kuten mitä tuli illallisella syöneeksi. Mies muisteli, että näytin aina aamuisin ihan autuaalta suklaacroisanttini ja maitokahvin kanssa 😀

      Delete
  6. Ihana kertomus❤️ Onneksi ei tiedä mitä myrskyjä elämä varannut matkan varrelle, mutta onneksi on niitä ruusunpunaisia päiviäkin!
    Niin kuin joku on sanonut ” Avioliitto ei ole pelkkää seksiä ja shampanjaa - mutta siihen tulee pyrkiä”
    Rentouttavaa viikonloppua ystäväiseni ❤️
    Anne-Marie

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinhän se on. Voisi jäädä ihan hyvä matka tekemättä myrskyjen pelossa. Joku on tosiaankin miettinyt avioliiton syvintä olemusta 😀

      Kiitos Anne-Marie. Poika tulee lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kotiin ja tytär maanantaina. Sitten on kopla vielä kasassa muutaman kuukauden.

      Ihanaa viikonloppua ❤️

      Delete
  7. Replies
    1. Mulla ei ole kokemusta kuin Pariisista muutaman reissun verran. Onneksi pääsin tutustumaan kaupunkiin mm. kollegoiden kanssa ja heillä oli selkeät sävelet. Ei haittaisi matkustella maassa vaikka vähän enemmänkin.

      Delete
  8. Hellyttäviä muistoja! On se aina ihmeellistä, miten kahden ihmisen reitit yhtyvät ja suuri Rakkaus voi löytyä vaikka toiselta puolen maapalloa. Paljon iloa, onnea ja yhteisiä vuosia Teille eteenkinpäin. Tyttärelle turvallista matkaa Pariisissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toden totta, olen usein miettinyt että kyllä sattumalla on aika suuri merkitys ihmisten suhteiden kehittymisen kannalta. Hyvä, kun ei tulevista tiedä. Kiitos Piipe! Sinne Sinulle ja läheisellesi myös paljon iloa. Tyttärellä on ollut toistaiseksi oikein hauskaa. Ihmettelen, kuinka jaksavat kiertää ja mennä. Mutta kai sitä itsekin jaksaisi jos olisi reilut 30 v nuorempi 😀

      Delete
  9. Hienot kuvat on tyttäresi ottanut, ja ihana kertomus sinusta ja miehestäsi:) Jännästi tosiaankin yhteisiä juttuja tyttärelläsi ja hänen ystävällään:)
    Pariisissa olen ollut vain lapsena, 7-vuotiaana, jolloin isä otti minut työmatkalle mukaan . Sen jälkeen olen nähnyt Pariisista vain lentokentän....
    Oikein hyvää viikonloppua Johanna:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musta on ollut hurjan hauska tutkailla minkälaisia kuvia hän ottaa ja lähettää kotiväelle. Nämä kaksi tyttöä ovat alusta alkaen tulleet toimeen erinomaisesti ja tytär oli mukana perheen ”jouluaterialla” joulukuun alussa ennen kuin tyttärensä lähti aupairiksi. Se oli aika kunnia, sillä tytär oli ainoa perheen ulkopuolinen vieras.

      Sinulla on sitten ihan erityisiä muistoja. Varmaan on ollut huikea kokemus 7-vuotiaalle! Siihen aikaan ei vielä ihan alvariinsa taidettu Pariisissakaan rampata, ulkomaanmatkat olivat vähän erityisempää herkkua. Vai olenko mä väärässä.

      Ihanaa viikonloppua ❤️ Meillä saattaisi sataa huomenna. Olisi paikallaan, sillä siitepölyä on ihan joka paikassa.

      Delete
  10. Onpa kaunis ja suorastaan ihmeellinen tarina. Minäkin olen muistellut kovasti menneitä, kun esikoinen täytti 30 v.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Ansu. Näitä on hauska muistella. Ja kun riittävästi on aikaa kulunut, niin muistotkin on kauniita 😊 Aika oli silloin vaikeaakin, koska suuria päätöksiä piti tehdä ja järki sanoi ihan jotain muuta kuin sydän huokaili...

      Delete
  11. ihanat muistelot ja mietinnät ❤️

    Pariisi on upea kaupunki, omat "Pariisimuistoni" ovat peräisin oppikirjojen kuvista ja ystäväni Ailan lähettämistä kuvista kun hän asui siellä. 🙂 Ja toi Eiffeltornin muotoisia matkamuistoja.

    Ajatella että sinusta tuli amerikkalainen kaikkien noiden vaiheiden jälkeen 🇺🇸

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen nauttinut nyt kovasti tyttären lähettämistä kuvista. On kiva nähdä, mitä hän pitää kuvaamisen arvoisena. Nojatuolimatkailu on kyllä matkailun jaloimpia muotoja: hetkessä voi livahtaa minne vaan eikä jää hiilijalanjälkeä 😀

      Mä ryhdyin amerikkalaiseksi niin pian kuin kykenin. Oltiin myös onnekkaita, sillä jonot olivat jossain vaiheessa aika pitkät mutta sitten sumaa alettiin purkaa oikein urakalla. Tämä siis 9/11 jälkeen.

      Delete
  12. Olen aina taitavasti pystynyt ohittamaan Pariisin, vaikkakin olen tietoinen sen olevan rakkauden ja romatiikan kaupunki!? Minusta kyllä löytyy roppakaupalla romantiikaa ja herkyyttä tämän hurjan realistisen luonteen lisäksi.Rupesin miettimään mikä olisi se mun kaupunkini, en tosiaankaan tiedä, joka paikassa on muistoja.....enkä ole koskaa halajanut menneen perään ja tulevaisuuden otan avosylin vastaan. Jos olisi jokin, pinnistin muistiani. niin kenties se olisi jokin paikka Italiasta. Ventsiassa olen pari kertaa kokenut semmoisen "järki ja tunteet"jutun ja toinen niistä on yleensä voittanut.....:) Uskon että tyttöjen reisuu Parisiin oli onnistunut ja muistorikas....:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos voisin, niin Italiassa soisin matkailevani. Olen kerran käynyt Roomassa ja se matka on vieläkin mielessä. Pidän myös kielestä, yritin sitä vähän aikaa opiskellakin. Se on jotenkin helpommin erottuvaa kuin esim. espanja tai ranska.

      Sinä olet kyllä matkannut ja nähnyt maailmaa monelta kantilta. Vieläkin yllytän niiden muistelmien kirjoittamiseen. Olisi huikeita tarinoita.

      Ihanaa alkavaa viikkoa Maikku 🌞🌞🌞

      Delete
  13. Oi miten suloisia muistoja♥ On ne yhteisen taipaleen alkuajat jännää aikaa:) Mukava että tyttäresi on päässyt ystäväänsä näkemään ja vieläpä Pariisiin..Ah! On kyllä niin kaunis kaupunki, täällä onkin juuri viikonloppuna sitä muisteltu ja vanhoja reissukuvia katseltu:) Ihanaa alkavaa viikkoa sinne♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikös vain. Jokainen tarina on omanlaisensa ja yhtä häkellyttävä :) Tytär tuli tänään kotiin ja olikin monta hauskaa tarinaa kerrottavaksi. Onhan se aikamoinen kaupunki. Harmi vain, että tällä kertaa tytär osui lakkoaikaan ja esim. lentokentälle ei päässyt junalla vaan piti ottaa Uber. No, onneksi Uber edes toimi. Lentokentältä pääsi pois junalla, mutta paluu ei onnistunutkaan. Hyvin ranskalaista tämä lakkoilukin :)

      Delete
  14. Onpa kivoja Pariisin muistoja. Me olemme käyneet Pariisissa aika monta kertaa ja joka kerta olemme olleet yhtä ihastuneita. Ranskalaisuudessa on sitä jotakin! Toivotaan, että tyttäresi tykkää myös tästä upeasta kaupungista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tytär tuli tänään takaisin ja matka oli oikein onnistunut. Lisäsäväyksen antoi kun sai asua ihkaoikeassa ranskalaisessa perheessä. Eilen illalla perheen emäntä oli vielä valmistanut illallisen ja se kuulosti niin ranskalaiselta kuin vai voi. Tytär ihmetteli myös sitä, että töihin lähdetään parin paahtoleivän ja kahvin voimin :)

      Delete