Prom - oliskos tää osa III

Eilen oli taas SE ilta. Tytär lähti elämänsä kolmannen kerran promeihin. Ja vanhempi poika elämänsä ensimmäisen kerran. Ihan halpaa lystiä promit ei ole, vaikka aika riisutulla mallilla etenimme. Molemmat menivät juhlaan ystäväporukan kanssa, eivät deittien. 

Pojan kanssa kävimme vuokraamassa smokin kolmisen viikkoa sitten ja haimme sen keskiviikkona. Smokki tuli kaikkien tykötarpeiden kanssa. Kengätkin olisi saanut vuokrata, mutta juhlakenkiä aina tarvitaan joten ostimme ne. Tyttären kanssa kävimme kiertelemässä kauppoja ja hän muutamaa mekkoa sovittikin, mutta mikään ei ollut ihan mieluisa. Tilasimme yhden mekon ja se oli aivan liian suuri. Toinen tilattu mekko oli sitten kaikin puolin sopiva. 

Vasta viikko sitten aloin ajatella kukkia. Olin siinä luulossa, että rannekukka ja napinläpikukka kuuluvat asiaan jos juhlaan mennään partnerin kanssa. Pieni googlailu paljasti, että kukat kuuluvat juhla-asuun oli kumppani tahi ei. Olin maanantaiaamuna kukkakaupassa heti yhdeksältä, mukana kuvat toivotuista laitteista. Myyjä katsoi kuin jotain outolintua ja sanoi, että emme ota enää tilauksia vastaan. Eivätkä ota muutkaan kukkakaupat. Minä pöljä aloin itkeä. Näin olin taas kerran mokannut lasten juhlapäivän :( Sain soperreltua, että osaisivatko sanoa että jos kukaan enää missään ottaisi tilauksia. Kehottivat menemään lähiruokakauppaan. 

Ja voi sitä helpotusta! Ruokakaupan kukkaosasto otti kuin ottikin vielä tilaukseni. Soittivat tosin pari tuntia käyntini jälkeen ja sanoivat että laitteet ovat valmiita lauantaina iltapäivällä klo 3 eikä aamulla klo 10 ja tyttären toivomia suuria neilikoita ei ole. Pikkuruusuja olisi, ota tai jätä. Minähän otin. Poika sai omansa lähes toivotunlaisena. 

Joskus miehen kanssa lupailimme, että järjestämme juhlan kyllä pitkän kaavan mukaan limusiineineen ja kaikkineen. Tänä keväänä on kuitenkin matkailtu sen verran reilusti, että stoppi piti laittaa. Toisekseen edellisvuodesta viisastuneena tytär lähti juhlaan ainoastaan parhaan koulukaverinsa kanssa.  Tytöt saivat rauhassa valita ruokapaikan, ottaa yhteikuvat ilman tungosta ja kymmentä eri mielipidettä. Yllätys oli myös ettei pojan koulukavereissa (niistä joiden kanssa eniten on tekemisissä) ollut promiin lähtijöitä. Onneksi löytyi yksi hyvä kaveri ja pojat kasasivat sitten puolitutuista oman joukkonsa. Tytär päätti luottaa äidin apuun hiustenlaitossa. 

Vähän niistä kustannuksista:

- 2 x pääsylippu 65, yhteensä 130 

- pojan smokkivuokra 200

- kukat 45 

- tytön leninki 190

- ruokailut yhteensä 70

Yhteensä lähes 650 dollaria. Hinta on hyvin maltillinen kahdelta nuorelta. Olen mahdottoman tyytyväinen, kun lapset eivät kuuta taivaalta ole toivomassa. 

Kuvaamisen ja lasten matkaanlaittamisen jälkeen menimme miehen kanssa ihastelemaan kuvia paikalliseen viini- ja olutkauppaan/ravintolaan. Tämä on ihan suosikkipaikkojani. Viikonloppuisin ravintolan eteen tulee ruoka-auto, josta saa ostaa milloin minkäkinlaista ruokaa: meksikolaista, barbecue, italialaista... Eilen illalla asiakkaita viihdytti laulaja kitaroineen. Ihmiset poikkeavat yhdelle tai kahdelle. Joskus ravintolassa on viinijoogaa tai maistelutilaisuuksia. Vireä ja toimelias paikka. 

Pidän hefeweizetyylisistä ja maltaisista oluista. Eilen tutustuin vehnäiseen appelsiinilla maustettuun olueen. Meinasi mennä kieli mukana. Istuimme lähemmäs tunnin ihmettelemässä valokuvia lapsista, jotka ovatkin yhtäkkiä ihan isoja ihmisiä. 

Seuraavat promit on sitten kahden vuoden päästä. Juniori saisi osallistua jo ensi keväänä ja yritän houkutella jos hän saisi kaveriporukan kasaan. Mutta sitten viimeistään seniorivuonna pääsen taas mukaan smokkia sovittamaan. Toivottavasti. 

Keskustelu kaksivuotiaan kanssa

Olin jo käymässä yöpuulle, kun muistin päivällisen keskustelun. Olin hoitamassa kaksivuotiasta veitikkaa. Läksimme leikkipuistoon ja kotiin tullessa olikin kaikki ovet lukossa. Siivoojan piti jättää jokin niistä auki, mutta epähuomiossa kaikki olikin visusti kiinni. Päivä oli kaunis, eväitäkin vähän matkassa ja mun Kånkenissa hätävarakirjoja. Istuskelimme verannalla ja juttelimme. Ensin mun piti tavata miten Johanna kirjoitetaan. Sitten pieni ystäväni tavasi viisikirjaimisen nimensä minulle. 

Juttelimme mistä ruuista ja juomista pidämme. Kerroin tykkääväni vedestä, maidosta ja kahvista. Mitenkäs tee kyseli nuori keskustelukumppanini. Joo, tykkään mä siitäkin. Siirryimme aiheesta toiseen ja lapsukainen kertoi haluavansa soittaa joko kitaraa, selloa tai pianoa. Sello vaikutti todennäköisimmältä. Juttelimme pilvistä, säästä, sääennusteesta. Katsoimme sitä yhdessä puhelimestani. Tykkäämme molemmat ananaksesta pizzan päällä ja minä pidän myös sardiineista, kuten hoidokkini isä. 

Vietimme leppoisan lähes tunnin siinä verannalla ennen kuin perheen äiti saapui. Aika kului hyvässä seurassa. Vasta nyt, kun kello lähentelee täällä meillä puoltayötä mun mieleeni jysähti kumma ajatus: kävin jokapäiväistä, älyllistä keskustelua kaksivuotiaan kanssa! Puolin ja toisin pitkiä lauseita, kysymyksiä, ajatuksia. Joko mä olen taantunut tai sitten kaksivuotiaat ovat nykyisin ihan mahdottoman fiksuja. Ainoastaan sanasta "yellow" saattoi päätellä seuralaiseni iän. Sen lisäksi että hän ansiokkaasti vertaili keltaisia ja ruskeita banaaneja hän myös äänsi värin "lelou". 

Heittelimme heipat. Pikkumies kysyi, että saako antaa suukon. Käänsin poskeni ja siihen muiskahti märkä pusu. Itse suukotin pellavaista päälakea. 

Onnellista perjantaita! 

❤:lla Johanna, itseään paremmassa seurassa oleilleena

P.S. Päivitys edelliseen postaukseen: 

Kojootilla OLI vesikauhu.

Kelju Kojootti ja puutarhakaupassa

Poliisilta tuli myöhään eilen illalla varoitus kojooteista. Noin 5 mailin päässä meidän kotoa kojootti oli hyökännyt miehen kimppuun. Mies oli ollut laittamassa roskista tienposkeen ja joutunut lähitaisteluun. Potkiminen ei auttanut, vaan avuksi piti ottaa lopulta roskis. Mies pakeni ja kojootti jäi lymyämään. Mua vähän huolestuttaa Felixin puolesta, vaikka piha onkin aidattu. Täytyy olla tarkkana varsinkin aamuin ja illoin hämärän ja pimeän aikaan. 

Kävin viime viikolla puutarhakaupassa. Tämä on meidän paikallinen Lowe's Home Improvement. Nimensä mukaisesti kaupassa on paljon muutakin kuin puutarhaan liittyviä asioita, kaikkea mahdollista kodin kunnostamiseen ja rekentamiseen. Suosin tätä oman osavaltion kauppaa valtakunnallisen Home Depotin kustannuksella. Jos ei Lowe'silta löydy niin sitten vasta Depotille. 

Flamingoja kai nyt sitten pitäisi ripotella pihamaalle. On ne kyllä aika suloisia. Ja mukavan värikkäitä. 

Mä en nyt ottanut kuvia pihakoristeista, patsaista, suihkulähteistä. Tämä pikkuinen suihkulähde oli esillepanossa. Alakuva on näköjään kohdentunut kiviin, ei kukkiin. Kaupassa on välillä tosi kivoja esillepanoja. 

Valtaosa kasveista on katon alla, mutta avaran taivaan allekin on sijoitettu ainakin mullat ja pensaat. Välillä sataa kuin saavista kaatamalla, mutta aurinko kuivaa myös ihan yhtä pian kuin sade kastelee. 

Tässä kaupassa yleensä pää vähän vinksahtaa, tarjontaa piisaa. Luulen, että en osaisi ihan yhtäkkiä keksiä sellaista kasvia jota kaupasta ei löytyisi jossain muodossa. Isojen ketjukauppojen lisäksi lähietäisyydellä on monta pientä "nursery" joista aikaisemmin olemme käyneet ostamassa mm. pensaita. Ruokakaupat tarjoavat omia valmiiksi kotiin kannettavia kukka-asetelmia ripustettaviksi terassille tai aseteltavaksi rappusille tai ovenpieleen. Jos pihamaa ei kukoista niin tarjonnan puutteesta se ei ainakaan johdu.

❤:lla Johanna, Kelju Kojootin säikäyttämänä

Lauma kasassa

Felix (meidän koira) on onnellinen, lauma on kasassa ja pääluku entisessä vahvuudessa. Poika tuli uintimatkalta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja tytär ystävänsä luota maanantaina. Molemmat sanoivat heti autoon päästessään, että kiitos kun sain mennä tälle matkalle. Taisi olla aika kivaa. 

Mä haaveilen itsekasvatetusta kukkapuskasta ja nyt kävi niin onnellisesti, että sellaisen sain jo pihalta kootuksi. Narsissit yllättivät. Osan sipuleista epäilin Felixin kaivaneen ylös, mutta osa jäi maahan ja sain muutaman kukan. Etupihalla kukkii myös. Näitä emme ole itse istuttaneet, vaan ovat joko rakennuttajan tai edellisen asukkaan aikaansaannoksia emmekä ole onnistuneet tappamaan. 

Alakuvassa on useampimetrinen puunjuuri. Innostuin sunnuntaina sateen jälkeen tekemään pihatöitä ja irroittelin oikein olan takaa: poistin penkeistä kantoja ja pieniä vesoja. Tämä juuri kuuluu puulle, jonka mies kaatoi viime syksynä. Se kasvoi kesän aikana penkkiin ja kasvoikin reippaasti. Vastakkaiseen suuntaan lähtee yhtä pitkä ellei pidempikin juuri ja se alkaa olla paksuudeltaan kuin puunrunko. Emme tajunneet, että juuret on näin vahvat. Mulla oli aika talikointi, mutta eiköhän näistä juurakoista nyt päästä eroon. 

Rehkiessä tuli myös aikamoinen ahaa-elämys. Isäni rakensi kotitalomme ja vasta nyt tajusin, että ensinhän tontti piti raivata ja kannoistakin piti päästä eroon. Silloin aikoinaan kaikki kai tehtiin käsipelillä, olisiko ollut hevonen ja rautakanki apuna. On siinä ollut aikamoinen urakka. Haluaisin sanoa isälle kiitos, kun rakensit talon. Eipä tullut koskaan mieleen, että sileä pihamaa ei ollut itsestäänselvyys. Tai juurespenkit, mansikkapenkki, marja- ja ruusupuskat, sireenit.  

Viikko on taas puolessa, kuten kohta huhtikuukin. Katselen kuvia Suomesta ja siellä näyttää kevät nyt tekevän tosissaan tuloaan. Nautin aina erityisesti siitä ajasta, kun kevätpurot alkoivat lorista, liritellä omia pikku uomiaan. 

❤:lla Johanna, kevättä rinnassa

19 vuotta

Viime päivinä olen muistellut menneitä. Muistelut ovat omiani, kuvat tyttären ottamia. 19 vuotta sitten olin samoissa maisemissa kuin tytär nyt. Mua vähän jännitti tyttären matka, hänen ensimmäinen yksintekemä ulkomaille. Suomalaisille nuorille tämä kai on ihan tavallista, mutta meillä ei oikein voi esimerkiksi edes harjoitella julkista liikennettä. Kaikki on sujunut toistaiseksi hyvin, tytär kiertää Pariisia ja lähiympäristöä hyvän ystävänsä kanssa, joka on aupairina ranskalaisessa perheessä. Tytöt tutustuivat uidessa, olivat samassa joukkueessa. Mikä tekee jutusta vähän erikoisemman on se, että molemmilla tytöillä on kaksosveli jotka tällä hetkellä ovat uimassa.  Sen lisäksi kaikki me vanhemmat olemme maahanmuuttajia. Siinä on jo aika paljon yhdistäviä tekijöitä. 

Sacré-Coeur on itselleni mieluisa nähtävyys. 19 vuotta sitten huhtikuussa kiipesin portaita jättisuuren laukun ja vastakihlatun miehen kanssa. En millään kehdannut tunnustaa, että laukku painoi julmetusti (en edes käsitä mitä sinne olin pakannut). Jotenkin mies sitten kuitenkin äkkäsi, että nyt pitää saada laukku kantoon ja parin kerran kohteliaan kieltäytymisen jälkeen vihdoin ja viimein suostuin. Mut on kasvatettu uskomaan, että jokainen ottaa mukaan sen verran kuin jaksaa kantaa... 

Olin käynyt paria kuukautta aikaisemmin työmatkalla Pariisissa ja silloinkin vierailin Sacré-Coeurin basilikassa. Sillä reissulla ostin kookkaan laukkunikin. Tunnelmat olivat hyvin toisenlaiset, mies kaukana Amerikassa ja suuria tunteita ja epävarmuutta kaikesta. Oh my, onneksi ei tarvitse sitä aikaa enää elää. Näiden kahden Pariisin matkan välillä mies pistäytyi Suomessa kosiomatkalla. Kolmannen kerran jälkeen päättelin, että tosissaanhan tuo on. Sanoin kyllä.  

Sitten pitikin odottaa taas monta viikkoa ennen kuin nähtiin. Aamulla matkasin Helsinki-Vantaalle miestä vastaan ja parin päivän päästä lähdimme Pariisiin. Silloin vielä mies lennätti mua businessluokassa. Ei ollut puutetta kuohujuomasta eikä jalkatilasta :) 

Majapaikka oli Riemukaaren lähellä ja kävimme illastamassa kävelymatkan päässä olevassa ravintolassa. Tilasin merianturaa. Tulomatkalla mies ilahdutti ranskan taidollaan :) Mies teki päivisin töitä, mutta viikonloppu ja illat olivat vapaita. Miehen ranskalainen työkaveri johdatteli meitä yöelämässä ja yhden päivän vietin kiertelemällä amerikkalaisen Wendyn kanssa nähtävyyksiä. Wendy osti kotiinviemisiksi vaaleanpunaisen talonmallisen pikkuleipäpurkin: hänellä oli samanvärinen talo Amerikassa. 

Enpä osannut silloin edes kuvitella, että lähes 20 vuoden päästä olen suomalaisen lisäksi amerikkalainen, että meillä on kolme lasta, koira ja talo. Anthony Quinnin sanoin elokuvasta Zorba the Greek: “Am I not a man?  And is not a man stupid?  I’m a man, so I am married.  Wife, children, house, everything.  The full catastrophe.”  Katastrofin ainekset ovat aika ajoin olleet ilmassa.  On se hyvä, että ihminen ei tulevista tiedä. 

Kaupunkia kierrellessä meidät yllätti rankkasade. Ihan kuin elokuvissa ryntäsimme läheiseen kahvilaan. Tilasin cappuccinon, vaikka kyllähän tämä tyttären tilaama kaakaokin olisi maistunut :) Matkamme jälkeen en ole Pariisissa käynyt. Nyt kai alkaisi olla taas korkea aika. 

Pariisin retken jälkeen näin miehen lähes pari kuukautta myöhemmin. Olin jälleen noutamassa  Helsinki-Vantaalta, hääpäivämme aamuna. Pari viikkoa myöhemmin muutin Amerikkaan, Kaliforniaan. Kaksoset olivat silloin jo matkassa, vaikka sen tiedon saimmekin vasta muutamaa viikkoa myöhemmin. 

Kuinkas sitten kävikään

Odotukset olivat korkealla viikonlopun suhteen. Ihanaa aikaa yhdessä, touhuilua, kokkailua, juhlaan valmistautumista. Ehkä vähän pihatöitäkin. Vielä keskiviikkona kaikki näytti hyvältä. Torstaina alkoi vaivata armoton yskä ja se valvotti seuraavan yön. Ja sitä seuraavaan. Lauantain koittaessa elämä ei ollut mallillaan, olo oli kuin mankelin läpi vedetyllä. 

Mä taisin sairastaa 24 tunnin (mies)flunssan. Siis sellaisen, että maailmanloppu tulee justiinsa. Join koko päivän lämpimiä juomia, lisäsin inkivääriä ja hunajaa teehen. Kiukutti. Yritin tehdä leikkokukkaprojektia, mutta vartin päästä piti luovuttaa. Mies kävi useamman tunnin moottoripyörälenkillä ja lähetti kuvan bed&breakfast -talosta. Siis sellaisesta, joka voitaisiin ostaa ja alkaa hoitaa. Yleensä olisin hyppinyt innosta mutta nyt vain ajattelin, että samplari. Ihana talo: kuusi makuuhuonetta, kuusi kylppäriä, rakennettu 1850 paikkeilla, historiallisessa kaupunginosassa. Kuulosti työleiriltä... Illalla pakkasin saunaan, ajattelin että muahan ei flunssat nujerra. Piti rentoutua, mutta aloinkin murhetia kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Mikään ei näyttänyt valoisalta vaan synkkältä ja ikävältä  ja etenkin lasten tulevat opinnon ja tulevaisuus. Enemmän oli esteitä kuin sileää suoraa. 

Onneksi kiukaalle heitetty eukalyptys taisi tuottaa tulosta ja nukuin yöni rauhassa. Tänään koitti kuitenkin pääsiäinen. Vein yöllä suklaatervehdykset lasten huoneisiin.  Nuorimmainen havahtui ovea raottaessani. Esittäydyin: This is Easter bunny, hello. Go to sleep. 

Tytär pelasi kolmipäiväisen vesipalloturnauksen ja pojilla oli omat menonsa. Iltapäivällä pääsimme kuitenkin kaikki yhdessä keittiöön. Vanhin poika valmisti kalan, nuorempi poika kattoi pöydän, tytär teki jälkiruuan, miehen kanssa hoitelimme vihannekset ja tein vielä mansikkarahkaa tuoreista mansikoista. Meillä oli kivaa. Huomenna maanantaina vanhempi poika lähtee viikon mittaiselle uintikisamatkalle ja tytär ystävänsä luokse Pariisiin. Mies jatkaa opintojaan, minä töitäni, nuorimmainen saa valmistautua ekaan työpaikkahaastatteluun. Siinä vaiheessa kun hän jätti ympärivuotisen uintiharraastuksen sovimme, että joutilaaksi ei jäädä. Nyt on aika hankkia eka työpaikka. 

Kävimme aamulla miehen kanssa kävelyttämässä Felixin ja päivä on ollut mitä mainioin, lämmintä vähän yli 20 C ja leppoisia tuulenhenkäyksiä. 

Tämän talon äiti täytti vuosia, 40 näyttäisi olevan mittarissa. Alueella on uusi palvelu, The Yard Fairy. Tervehdys käydään pystyttämässä illan ja yön tunteita ja aamulla kaikki on valmista. Joka kerta taikuuden tapahtuessa flamingo saa siivet. Tälläkin pihalla oli muutama siivekäs flamingo. Aika hauskaa.

Tässä pihassa on muuten bermudaruoho: kestää meidän paahdetta ja kuivia kesiäkin erinomaisesti. Talvehtiessa näyttää ihan kuolleelta,  mutta roihahtaa ilmivihreyteen kuin sormia napsauttamalla. 

Vaikka pääsiäinen ei ihan nyt sujunut kuten ajattelin oli meillä kuitenkin kivaa keskenämme. Viikon päästä olemme jälleen saman pöydän ääressä kaikki. Toivottavasti kahdella matkalaisella on mukavia muistoja jaettavaksi. Ensi pääsiäisenä meitä taitaa kokoontua pääsiäistä juhlimaan vain kolme. Ajatus sekä pelottaa että helpottaa. Moni asia käy täällä kotona helpommaksi. 

Muikeaa viikkoa! Pysyköön (mies)flunssat kaukana naisväestä!

❤:lla Johanna