Thursday, February 22, 2018

Yrittänyttä ei laiteta



Kävimme miehen ja Felixin kanssa päiväkävelyllä. Lähellä kotia, ihan golfkentän tuntumassa, oli kaksi tyttöä lemonade -kojunsa kanssa. Seiskaluokkalaiset tytöt kertoivat kaupan käynneen hyvin. Kuppikakut, pikkuleivät, brownies - kaikki oli leivottu tänä aamuna. Ei ihme jos kauppa kävi. Paikka oli strategisesti hyvin valittu, golffarit kulkevat ohi. 


Omat lapsemmekin aikoinaan pitivät virvokekojua kerran pari vuodessa. Paras päivä oli aurinkoinen sunnuntai, kun kentällä oli paljon pelaajia. Yksi golffari pysähtyi vain antamaan parikymppisen, oli tullut uusi ennätys viheriöllä. 

Tykkään siitä, miten tässä maassa kannustetaan lapsia yrittämään. Nuorempi poika on hankkinut kaverinsa kanssa taskurahoja syksyisin käymällä haravoimassa ihmisten pihoja. Urakasta on irronnut pihan suuruudesta riippuen 10-25 dollaria mieheen. Haravoilla varustautuneet pojat ovat  koputtaneet ovelle ja kysyneet kelpaisiko apu. Useimmille kelpaa. Urakan jälkeen saa palkan ja toisinaan sitten vielä kutsun tulla uudelleenkin. Viikonloppuna ehtii kiertää monta taloa. 

Vanhempi poika oli innostunut tarjoamaan painepesupalveluja uintijoukkueen päävalmentajalle. Lupasi vielä altaan pesemisen lisäksi uudistaa altaan pohjan ratamaalauksetkin. En tiedä tuliko diiliä, mutta ajatus oli pälkähtänyt päähän käytännön syistä: allas on niin samea, että hyvä kun eteensä näkee. Poika värväsi jo joukkuekaveria urakkaan mukaan. 

Lapset ovat ansainneet taskurahoja ihan kivasti haravoimalla, leikkaamalla ruohoa, painepesuriurakoinnilla, eläinten- ja lastenvahtina. Aika äkkiä on syntynyt käsitys miten ylimääräistä käyttörahaa saa aikaiseksi. 



Jos haluaa lukea mun blogista vain kivoja juttuja, niin nyt kannattaa lopettaa tältä erää tähän.

Viime viikon Floridan tapahtumat heijastuvat tänne meillekin ja mua hirvittää lähettää lapset kouluun. Toivon vaan, että koulu on kaikilta pian ohi ja se riski pienenee. Viime viikolla rehtori soitti ja ilmoitti, että tälle viikolle suunniteltu paikallisen poliisin harjoitus on päätetty typistää. Savu- ja ääniefektejä ei käytetä. Tarkoitus oli järjestää High Schoolin lähellä mahdollisimman autenttinen harjoitus ammuntaäänineen päivineen. 

Tänään tuli toinen puhelu. Eilen oli alkanut kiertää huhu, että koululla sattuu jotain. Illan ja yön aikana huhun lähde oli paikannettu ja poliisit olivat haastatelleet alkulähdettä. Koulu piti ovensa auki. Poliisi päätti kuitenkin siirtää tämän päivän harjoituksen tuonnemmaksi. 

Mun on vaikea käsittää millaista stressiä oppilaat kokevat kouluun mennessä. Miehen kanssa mietittiin, että varsinkin juhlapäivinä olisi syytä ehkä pitää lapset kotona. Päättäjät eivät tee asialle mitään, vastassa on jättimäinen aseteollisuus ja sen lobbarit. Olen kyllästynyt iän ikuisuus "our thoughts and prayers are with XX" (ajatuksemme ja rukouksemme) ovat milloin kenenkin puolesta. En voi vaikuttaa kuin äänestämällä. Olen yleensä jättänyt välivaalit väliin, mutta viime syksynä äänestin ja niin teen tänäkin vuonna. Tähän on tultava muutos. Moneen asiaan on tultava muutos. 

Sorry, meni taas vaan niin sydänjuuriin. 

❤:lla Johanna, rauhaa toivoen 

16 comments:

  1. Ihania leivonnaisia! Hienoa kun nuoret ovat aloitteellisia tällaisessa toiminnassa.
    Nuo asejutut ovat aivan käsittämättömiä. Tuntuu välillä kuin USA:ssa pidettäisiin itsestään selvänä että joka kodissa on ase. Ei kai se näin kuitenkaan ole?
    Kauhealta tuntuu sellainenkin että koulu on niin turvattoman tuntuinen paikka, että pitää miettiä uskaltaako lapset sinne lähettää minkälaisena juhlapäivänä tahansa.
    Ymmärrän hyvin että olet huolestunut näistä ihan sydänjuuriasi myöten <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja musta on niin kiva, kun aikaihmiset ovat juonessa mukana, maksavat leivonnaisista ja palveluista :)

      Itse asiassa luulen, että aika monessa kodissa on ase. Vähän aikaa sitten kuulin perheestä, jossa appi antoi vävylle pistoolin kun muuttivat vähän kauemmaksi. Että on sitten kättäpidempää. Lapsilla on luokkakavereita, jotka ovat saaneet metsästysaseen lahjaksi jopa 8-vuotissynttäriksi. Se olikin pinkki haulikko. Ja ei taideta ihan niin lukkojen takana säilyttää kuin laki määräisi. Vähän aikaa sitten oli lasten jalkapallopelistä talutettu pois äiti, jolla oli käsiase laukussaan näkyvillä. Hullua. Väkisinkin tulee mieleen, että pyssy pitää hankkia ja opetella sitä vielä käyttämään.

      Tänään juuri juttelin yhden äidin kanssa, jonka lapset ovat yksityiskoulussa. Ikävä kyllä nämä väkivallanteot ovat sattuneet kai aina yleisissä kouluissa (public schools). Eiköhän kohta jokainen kynnelle kykenevä pistä lapsensa yksityiskouluun...

      Delete
  2. Tuo on kyllä niin hirvittävää että joutuu menemään kouluun pelko mielessä tuollaisen jälkeen, ainahan on vaara jostain copycat -tapauksesta. Ja vanhempien pelko tietysti. Kurjaa kun Trumpelo saa niin paljon tukea aseteollisuudelta, niin hän ei tee mitään vaikka mitä tapahtuisi,ja olet aivan oikeassa siinä että hallinnon tyhjät sanat tapausten jälkeen ovat aika turhia kun tietää miten asioiden laita on.Tsemppejä.
    Hienoa että lapsia kannustetaan yrittämiseen;minusta täälläkin ,ja se on hyvä tulevaisuutta ajatellen. Mukavaa loppuviikkoa Johanna.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Me kannustettiin lapsia kuvauspalkkion muodossa. Harvemmin on rahaa mukana päiväkävelyllä, mutta miehellä oli onneksi muutama dollari taskussa. Tytöt olivat oikein tyytyväisiä :)

      Koko republikaaninen puolue saa niin paljon tukea NRA:lta, että aseet ei kyllä vähene. Nyt lobbaavat, että opettajat ovat aseistautuneita. Jotta saadaan myytyä lisää aseita. Ja sitten vähän vielä lisää. Hullua on, että tämäkään tekijä ei saanut ostaa käsiasetta, mutta sarjatuliaseen sitten saikin. Olutta tai viinaksia ei saa juoda, mutta rynkyn saa käsiinsä. Jael et tiedä kuinka vihainen olen. Sitten joku istuu lunttilappu käsissään (näitköhän uutisen) juttelemassa tragediasta selvinneiden kanssa. Katsoo, että tässä kohdassa pitää sanoa ”I hear you” tai muuta.... Tuntuu niin pahalta. Minä taas riehaannuin.

      Delete
    2. ❤️

      Lapset tulivat koulusta ja tänään oli ollut code red -harjoitus. Ovet oli lukittu, kasattu esteitä ja oltu 30 minuuttia hiiren hiljaa. Järkyttävintä oli oikeastaan, kun lapset kertoivat mitä opettajat kertoivat harjoituksen jälkeen. Kemian ope oli kertonut mitä kemikaaleja hän voisi käyttää, tietojenkäsittelyn opettaja näyttänyt luokkahuoneen parhaat piilot. Onhan tämä opettajillekin yhtä hxlvettiä.

      Delete
  3. Käsittämättömän paljon uhkia teidän suunnalla. Luonnonmullistukset ovat iso vaaratekijä joita ei pysty estämään mutta jotain pitäisi pystyä tekemään rikollisten, terroristien ynnä muiden aseiden kanssa riehuvien tahojen taltuttamiseksi. Ei pelkääminen ole ihmiselle sopiva olomuoto 😎

    Amerikka on rakennettu ylevien aatteitten pohjalle; vapaus, veljeys, tasa-arvo., ahkeruus, yritteliäisyys. Niitä kun on ihmisellä pienestä pitäen ajatuksissa, syntyy tuommoista ihanaa puuhaa mitä niin kivasti kuvaat. Lumenluonti ja haravointi taskurahoja ansaiten, myyntikojut, eläinten ulkoilutus ❤️ Se on hyvää elämää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta. Jos ei tarvitse pelätä maanjäristystä, hurrikaania tai metsäpaloa niin sitten tällaista. Ja olen samaa mieltä, ei meitä ole luotu pelkäämään. Tosin varmaan kohtaamaan vastoinkäymisiä ja yllättäviä tilanteita. Ruudin keksiminen sitten pisti ihmisen edelle muita luomakunnan olioita.

      On meillä ylevää, mutta ikävä kyllä mennään vielä niillä vanhoilla spekseillä: perustustain 2. Lisäys - tehty ennen aikaa sarjatulikoneaseiden. En usko, että founding fathers - maan perustajat - tarkoittivat tätä.

      Luulen myös, että idea oli tukea toinen toista eikä jättää heitteille.

      Delete
  4. Herkullisilta näyttää kyllä myyntikojun antimet:) Ihana kun on tuollaista yritteliäisyyttä ja sen rahan eteen ollaan valmiit tekemään vähän töitäkin:) Ei voi edes kuvitella kuinka pelottavaa/kamalaa on lapsille tuollaisten tapahtumien jälkeen mennä kouluun...ja vanhemmat miten vaikea sitä lasta on ensinkään päästä kun varmasti huoli painaa mieltä..Voimia sinne kaikille ja sitä niin toivoisi että kaikkialla lapset saisi käydä koulujaan rauhassa❤ Ihanaa talvipäivää ja alkavaa viikonloppua❤

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tytöt olivat leiponeet ihan viimeisen päälle. Kaikki näytti tosi siisltiltä

      Kyllä tämä kertaantuu niin monin tavoin. Opiskelijat ja heidän perheensä. Opettaja ja heidän perheensä. Meillä jokaisella on jonkilaisia siteitä kouluun.

      Juuri juteltiin lasten kanssa, että jos kuulevat jostain uhasta niin jalat alle ja kotiin. Ja tietysti tekstari sisaruksille. Olemme valmiita kirjoittamaan poissaolopaperin.

      Delete
  5. Arvostan kovasti sitä, että teilläpäin tuetaan nuorten taskurahan hankkimista. Ostaisin mielelläni herkkuja ja maksaisin pienistä pihatöistä, mutta eipä täällä näy palvelun tarjoajia.
    Sydäntäsärkevän ikävää nuo koulutapahtumat. Lasten pitää pelätä, se on jotain, mitä ei pysty ymmärtämään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On kyllä tosi hienoa, että naapurit ja yhteisö ovat valmiita käyttämään näitä palveluja. Ei sen puoleen, mekin ollaan ostettu tyttöpartiolaisten pikkuleipiä, varoja keräävän koulun sitrushedelmiä jne. Siitä se yhteisöllisyys syntyy, kun kaikkki tukevat toisiian.

      Omat koulumuistoni ovat kuitenkin monella tapaa niin vilpittömiä, aitoja. Surettaa, että omat lapset varautuvat väkivaltaan tai luonnonkatastrofeihin. Olen onnellinen, kun kaksi tästä piinasta vapautuu keväälä. Surettaa meidän yksösen puolesta. Ja koko ikäpolven. Tämä on väärin. Hullua.

      Delete
  6. Kauhulla minäkin seuraan Amerikan uutisia. Asekulttuuri on siellä aivan kauheaa! Presidentillä oiva keino kouluampumisiin: annetaan opettajille aseet! No, niin justiinsa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ihan kamalaa, miten demokratia jää rahan jalkoihin. Enemmistö amerikkalaisista haluaa tiukentaa aselakeja, mutta kongressin ja senaatin republikaanijäsenet ottavat rahaa NRA:lta ja ovat sitten heidän taskussaan. Demokratia ei toteudu ja aseteollisuus juhlii. Tietysti taas myydään lisää aseita jos niitä aletaan hankkia opettajille... Ihan hullua. Toivon, että nuorempi polvi äänestää ja saadaan nämä asehullut hallinnosta pois.

      Delete
  7. Aivan ihania leivonnaisia, kuola valuu suusta. On tuo aseteollisuus siellä hirmusta, juuri täälläkin uutisissa kerrottiin että NRA rahoittaa noita republigaaneja, juuriko sen vuoksi kivääriyhdistys vastustaa ikärajan nostoa...vähän se on vielä epäselvää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näyttivät ihanilta. Tosin näissä amerikkalaisissa leivonnaisissa usein on niin, että ulkonäkö on huikeampi kuin sisältö. Paketista kun leivotaan, niin esanssit ovat pääososissa.

      NRA antaa rahaa kaikille niille, jotka ovat sitä mieltä että pyssyn saa ostaa kun on vaipoissa. Noin siis suurin piirtein. Onneksi nyt näyttää siltä, että markkinavoimat reagoivat kun ostetut politiikot eivät. Isoja kauppaketjuja on jo ilmoittautunut ja kertovat, että eivät myy järeitä aseita alle 21 vuotiaille. Myös NRA:n jäseniltä (kuka vaan voi olla jäsen kun maksaa jäsenmaksun) on nyt parin lentoyhtiön toimesta otettu pois hinta-alennus lennoilta. Lumipallo on alkanut vyöryä ja siinä vaiheessa kun nämä NRA:n taskussa olevat republikaanit ymmärtävät asian oikean laidan on jo ehkä myöhäistä. Valtaosa amerikkalaisista haluaa tiukennuksia aselakeihin.

      Delete