Tuesday, November 7, 2017

Sinivalkoinen Suomi100

Tiiu Puutarhahetki -blogista oli tehnyt kivan postauksen ja laittanut liikkeelle sinivalkoista -haasteen.  Eilen leikkipuistossa näin tennarit, jotka toivat postauksen mieleen. Tarkoitus on juhlia 100 vuotiasta Suomea sinivalkoisin kuvin ja postauksin.  Ja vaikka mua ei ole haastettu, niin aloin katsella ympäristöä  tennareiden innoittamana sillä silmällä olisiko mitään sinivalkoista kuvattavaa. 

Lenkkareiden omistaja tuli leikkipuistoon äitinsä kanssa. Sanoin, että tämä on nyt vähän hassu juttu, mutta saisinko kuvata lenkkarit kun ovat maani lipun väreissä. Kerroin haasteesta ja satavuotissynttäreistä. Äiti ja poika olivat innoissaan ja kyselivät Suomesta kaikenlaista. Ei sitä aina tule ajatelleeksi, mutta meitä pieniä Suomi-lähettiläitä on ympäri maailmaa ja kai me aika usein synnyinmaasta puhutaan. Tässäpä kuvasaalista Suomen lipun väreissä: 


Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Tässä tapauksessa hiekkalaatikko ja lapio. 

Sininen liukumäki ja valkoista hiekkaa

Tähän kuvaan piti saada mukaan pensaan takaa pilkottavaa sinistä taivasta. Ei ihan onnistunut :)


En ole aikaisemmin huomannut, mutta meidän rekisterikilvet ovat sinivalkoisia.


Sinivalkoinen vesiliukumäki ja sinisellä peitetty uima-allas

Sinivalkoista oli niin paljon ympärillä, että kuvattavaa olisi riittänyt. En ole tajunnut aikaisemmin kuinka paljon väriyhdistelmää käytetään kylteissä, etiketeissä, vähän kaikessa mikä pitäisi huomata. 

Ihana idea Tiiulta. Hänen blogiinsa pääsee klikkaamalla joko tuolta tekstin alusta tai sitten tästä

16 comments:

  1. Kiva haaste:) Ensimmäisenä minulle tulee mieleen lippu,joka tässä maassa on saman värinen kuin SUomen lippu. Meillä taitaa viereisessä puistossakin olla jotain sinivalkoista, joten ehkä teen tämän haasteen myös.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ajattelin kyllä Sinua ja tyttären ystävää, jolla on kreikkalaiset sukujuuret :)

      Mä hämmästyin kuinka yleinen väriyhdistelmä on. Se kuitenkin jää aina vähän paitsioon ja ehkä siksi se on niin suosittu. Selkeät, hyvät värit mutta ei hypi silmille :)

      Delete
  2. Ihana kun on tuollaisia Suomilähettiläitä♥ Kivoja sinivalkokuvia:) Mukavaa viikkoa♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luulen, että poika ja äiti muistavat Suomen lipun värit :)

      Mukavaa viikkoa Sinulle!

      Delete
  3. Tämähän on kiva haaste ja kivasti toteutettu! Ihana tarina takana kun kerroit Suomesta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puutarhahetki Tiiulta ihan loistoidea! Kuvaushetki lenkkareiden omistajan kanssa oli lyhyt, mutta kyllä me siinä oikeaa kuvauskulmaa etsittiin kolmen hengen voimin :)

      Delete
  4. Ihana postaus ja niin hyvät sinivalkoiset kuvat. Paljon tuota väriyhdistelmää löytyy kun oikein paneutuu etsimään.
    Mukavaa marraskuuta sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukavaa marraskuuta Kristiina! Teillä on uudessa kodissa viihtyisää.

      Mä en kyllä ymmärtänyt, että sinivalkoista on niin paljon ympärillä, tosi suosittu yhdistelmä. Kurkistin sitten ihan pahuuttani ruokakomeroon ja sielläkin on yksi jos toinen pussi ja pakkaus noilla väreillä. Niitä asioita taas, joita ei tule ajatelleeksi.

      Delete
  5. Onpa kiva idea, paljon löytyy näköjään sinivalkoista. Mukavaa viikon jatkoa 😊

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Mari! Tiiu kyllä keksi mukavan haasteen. Ja niin sitä huomaa kaikenlaista uutta, kun alkaa kameran kanssa katsella.

      Delete
  6. Kiitos osallistumisesta haasteeseen! Hienot ja oivaltavat sinivalkoiset kuvat ja ihanaa Suomi-lähettilään työtäkin! 💙 Laitan tämän postauksesi linkin alkuperäiseen haasteeseeni, kunhan pääsen tietokoneelle (kommentoin nyt puhelimella). Mukavaa loppuviikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. It was a pleasure! Kiitos, oli ilo ja kunnia osallistua haasteeseen. Tuli mieleen jo ajatus sinivalkoisesta blogista :) Oli kiva tutkia ympäristöä ihan vain värien kannalta.

      Iloa loppuviiikkoosi!

      Delete
  7. Ihana haaste ! Raikkaat värit ja Suomi-ajatukset. 💙

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä oli kyllä kiva toteuttaa ja yllättävästi kuvattaavaa löytyi. Hieno idea!

      Delete
  8. Oi miten kivat sinivalkokuvat! Etenkin tuo lapio on ihana:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lapion sinivalkoisuuden ymmärsin vasta, kun tossisani aloin lapiota katsella. Niin vähän sitä tulee kiinnittäneeksi huomiota.

      Delete