Karkit valmiina

Vielä muutama tunti kunnes alkaa hämärtää ja pienet keppostelijat tulevat hakemaan karkkeja. Nameja olen varannut kolmisen kiloa, kyllä sillä alkuun pääsee. Pienimmät saapuvat aina ensimmäisinä, joten ainakin heidän koreihinsa täytettä riittää. Kun namit loppuvat laitetaan ulkovalot pois päältä ja ovikello ei enää kilise. 

Joku on omistautunut Halloweenille täydestä sydämestään. Kuvissa oleva piha on yksi vaikuttavimmista tänä vuonna. Mustaa pääkalloviritelmä on olevinaan merirosvolaivan purje (jos nyt oikein ymmärrän). Lähemmin tarkasteltuna osoittautui, että musta lakana oli maalattu kotikonstein. Valaistus tekee pihasta sykähdyttävän. 

Kaiversin viimeisen kurpitsan tänä aamuna. Yritän saada meidän kurpitsoista vielä kuvat, kun kynttilät on sytytetty. Lapset kaiversivat kaksi ja koversivat munkin kurpitsan tyhjäksi. Kouluista oli tänään vapaata ja uimaseurakin päätti palkita ahkerat harjoittelijat tarjoamalla aamutreenit alkaen klo 5. Niin jää lapsille pitkä päivä touhuta muutakin tarpeellista. Ja kas, parhaillaan ovat yrittämässä High Schoolin uimajoukkueen aikarajojen alitusta :) 

❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤

Pöh! Mulle jää varmaan ainakin puolitoistakiloa karkkia ruokakaappiin. On yksi hiljaisimmista Halloweeneistä koskaan. Luulen, että kiertäjät ovat menneet uusille asuinalueille. Meillä tässä on talojen väli vähän pidempi, joten samalla kävelymäärällä saa vähemmän karkkeja :) 

Aamulla ährystin Mikki Hiiri -kurpitsan. Ikävä kyllä se ei ihan pääse oikeuksiinsa valokuvissa, mutta näyttää aika hauskalta pilkkopimeässä. 

Hyvää marraskuuta! Kohta on Kiitospäivä...

Voihan vitalis

Vein pikkuisen viikarin aamulla kirjaston tarinatuokioon. Vähän parkkarilla jo ihmettelin, kun pienillä ihmisillä oli jos jonkinlaisia Halloween-kostuumeja yllään ja karkki- ja keppos -koritkin matkassa. Sisällä selkis: tarinatuokio olikin Halloween -juhla. Juhlaan olisi pitänyt ilmoittautua etukäteen. Voihan vitalis. Onneksi viikari on sen verran pieni, että ei sen enempää kummastellut miksi hänellä ei ollut mitään erityistä yllään. Onneksi kirjastossa oltiin varauduttu siihen, että muutama torvelo tuo tenavan ilman ilmoittautumista. Tuli sellainen huono äiti tunne. Tai siis huono nanny. Onneksi mukanani oli kirjastokäynneille varattu kassi, johon sai kerättyä kirjastonväen jakamat herkut.

Kirjaston tädit pistivät parastaan. He olivat pukeutuneet ja vetivät tarinatuokion sellaisella draivilla, että ihan pyörrytti. Kädet heilui ja lantio vispasi. Musiikki oli tavallista svengaavampaa. Siinä oli tekemisen riemua. Pitkässä letkassa seurasimme ämyriä kantavaa tätiä pitkin kirjastoa ja toiset tädit jakoivat sopivia lahjoja, suolaisia ja makeita välipaloja, tarroja, tatuointeja ja lopuksi sai leiman käteen. Siitä ei juhlat parane. 

Arvonnan yhteydessä sain viestiä, että olisi kiva nähdä enemmän näitä meidän kulmia. Näissä kuvissa on meidän kalastuslampi. Tämä on tekolampi ja vain asukkaiden ja heidän vieraidensa käyttöön tarkoitettu. Talot maksavat n. 350 000 - 450 000 dollaria. Ongitut kalat pitää päästää takaisin asuinsijoilleen. Kalastuslaiturikin on rakennettu. Tykkään mennä lampea ympäri, aamupäivisin varsinkin on hiljaista. Ihan omassa rauhassaan saa hölkötellä. 

Mun mielestä paikan nimi on kaunis: Forgotten Pond. Viime yönä lämpötila laski 4 C asteeseen. Mä olen onnessani, kun saa käyttää neuleita ja farkkuja. Tänään oli töissä villasukat jalassa. Niin kauan kun viikarin perässä vipeltää kaikki on hyvin, mutta päikkäreiden aikaan tulee vilu. 

Iloa viikonloppuusi!

10+1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Sain parisen kuukautta sitten ihanalta Jaelilta Appelsiinipuun alla -blogista ulkosuomalaisille tarkoitetun haasteen. Sen lisäksi, että Jael on meidän vesimelonien kummitäti (ok, tää on kai sisäpiirivitsi), on hän meidän Felixin parhaan ystävän Bambin emäntä. Ja Jael myös oli ensimmäisiä bloggareita, joka kommentoi ja linkitti blogiani. Ystävällinen, sydämellinen, syvällinen ja viisas nainen. Ja kosmopoliitti. Mutta niihin kysymyksiin. 

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Ihmiset. Amerikassa on paljon fiksuja ja ystävällisiä ihmisiä. Tänään Target -kaupassa käydessäni juttelin vähän vanhemman henkilökuntaan kuuluvan rouvan kanssa. Hän päätti tapaamisemme "take care sweetie". Small talkia tietysti, mutta ystävällistä. Yhteen hiileen puhaltaminen ja tukeminen hädän hetkellä. Kyllä tästä kansakunnasta löytyy myös yhteishenkeä tarpeen tullen. 

2. Entä ikävintä?

Maa on jakautunut aivan ja täysin kahteen tai useampaankin osaan. Mietin, että mikä on tämän tarkoitus. Juuri nyt hallinto suunnittelee kaikkien aikojen suurinta verouudistusta, jolla siirretään varallisuutta varakkaimman yhden prosentin taskuun. Valkoisessa talossa huseerataan kuin mieltä vailla. Tarviiko jatkaa. 

3. Jos saisit matkustaa minne tahansa 2 viikoksi ilmaiseksi, minne matkustaisit?

Suomeen. Mutta jos pitäisi miettiä jotain muuta, niin sitten kai Kreikkaan. Olen saanut päähäni, että koko perhe pitäisi saada kreikkalaiselle huvilalle vähäksi aikaa. Syötäisiin oliiveja ja oltaisiin yhdessä. Tai voisimme lähteä tutustumaan perheen juuriin Skotlantiin. Yöpyisimme synkissä linnoissa ja talsisimme Hadrianuksen muurin vartta, viski ja Aran-neuleet (taitavat olla kyllä Irlannista) lämmittäisivät kun kura loiskuisi Wellington -kumppareiden osuessa nummen pintaan. Ja eikö vain siellä joku Inspector tulisi vastaan mysteerin merkeissä puhuen murteella, josta vain mies saisi selvän. 

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudelleen?

Juuri nyt lepo olisi paikallaan. Olen nauttinut olostamme Floridan Keysseillä. Duck Keys ja Hawks Key Resort olisi mieluisa paikka. Tai Jamaikalle täysihoitoon. Vuonna 2000 olimme kaksosten ollessa vauvoja jossain mukavassa resortissa Arizonan Scottsdalessa. Nimeä en enää muista, mutta illalla kun vuoteet käytiin avaamassa tuotiin chocolate chip cookies, vastaleivottuja. Lasten synnyinsijoille Kaliforniaan haluaisin myös mennä. Lapset eivät tietenkään muista siellä oloajasta mitään. 

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Ruisleipää, marjoja, kauraleipää, juustoja ja Jalostajan hernekeittoa, kaloja, mustikkasoppaa, leivonnaisia. Joulun lähestyessä tietysti kaipuuta aiheuttavat konvehtirasiat. Joskus olen ostanut täkäläisiä ja ne on ihan kamalia. Joulussa ei ole ihan samaa tunnelmaa, kun ei ole konvehtirasiaa suolaisen leivän ja lahjakirjan kyytipojaksi.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

En varmaankaan kokonaan. Haluaisin kyllä asua Suomessa osan vuotta. Mutta kyllä mulle tulee koti-ikävä tähänkin suuntaan, kun ollaan Suomessa käymässä. Amerikkalaisittain olen kai vielä aika hiljainen, mutta suomalaisittain en saa suutani pidettyä kiinni ja pölisen tuntemattomillekin ja moikkailen kaikkia vastaantulijoita :( 

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Halloween. Siksi nämä kuvatkin, koska ensi viikolla taas juhlitaan. Tykkään joulusta ja pääsiäisestä, mutta Halloween on ihana! Lapset on innoissaan ja minä kans. Olen onnellinen kun saan jakaa nameja karkki ja keppos -kiertäjille. 

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Hyvän ja rakkaan työpaikan jättäminen, kivojen ja fiksujen työkavereiden hyvästely kuten myös palkkatuloista luopuminen. Mähän en saanut alkuunsa opiskella tai tehdä töitä täällä. Työvisan kanssa taisi mennä pari vuotta. Toisaalta lasten syntymä hoiti sitten tämän ongelman pois päiväjärjestyksestä. Ja tietysti täkäläiseen ruokaan tottuminen. Valikoimat oli vielä 1990 -luvulla varsin heikot. 

9. Voisitko asua jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Tästä tulee mielenkiintoista. Mies haluaisi eläkepäivien viettoon jonnekin lämpimään ja eksoottiseen. Olen ehdotellut vaivihkaa esimerkiksi Espanjaa, Portugalia tai Italiaa, mutta hän haluaisi Costa Rican tai Panaman suuntaan. Saa nähdä. Lapset todennäköisesti hajaantuvat kuka minnekin, joten meidän ei tarvitse murehtia ettemme ole lasten lähellä. Joku on jokatapauksessa kaukana. Tosin kyllä mä haluan auttaa lapsia parhaani mukaan. Kokemuksesta tiedän miltä tuntuu, kun ei ole turvaverkkoa. 

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Kyllä se taisi olla, kun kaikki kolme lasta olivat ensimmäistä kertaa High Schoolin uinneissa. Oma sukunimi vilahteli tulostaululla tuon tuosta. Koulun uintikisojen jälkeen lapset ovat aina innosta soikeina. On ollut hyvä meininki ja kavereiden kanssa on touhuttu sitä ja tätä. Ihmettelin kerran, kun poikien viestijoukkueella näytti olevan samanlaisia uikkareita kuin vanhemmalla pojallani on. Hän oli vienyt viestijoukkueelle ns. fast suits ja uusi koulun ennätyshän sieltä tuli. 

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Suunnitelmia oli, mutta sitten perheen tilanne muuttui kun mies jäi töistä pois ja mä aloitin omat työkuviot. Perheen kanssa haluaisin matkustaa, viettää vielä vähän aikaa yhdessä poissa näistä kodin ympyröistä. Ehkä teemme vielä jonkun viikonloppuretken. Muuten taitavat kisamatkat olla tämän vuoden matkatarjontaa. 

Haaste on tainnut jo käydä aika monissa ulkosuomalaisten blogeissa, mutta jos joku ei ole vielä tullut haastetuksi niin nyt tulee!

Raakel Lignell, Anne Puranen: Raxun mukana kivusta tasapainoon

Kirjapaketti tuli pari viikkoa sitten. Tytär hoputti aukaisemaan ja auttoi mielellään kun pyysin. Meillä paketit ovat aika harvinaista herkkua. "She is beautiful" tytär kommentoi. Hänelle Raakel Lignell on uusi tuttavuus. Voin nyt kirjan luettuani lisätä vielä adjektiiveihin ainakin rohkean, toiveikkaan, positiivisen, sisukkaan, huumorintajuisen ja herkän. On rohkeaa olla tekemässä näin omakohtaista kirjaa kivuista, vaivoista, vanhenemisesta. Mehän ollaan teräsmiehiä ja -naisia kaikki, mennä porskutetaan täysillä kehdosta hautaan. Sellaista ihmistä maailma arvostaa. 

Tarjottimella oli vastapuristetun mehun lisäksi enemmän kuin odotin. Alunperin halusin tutustua kirjaan, koska Raakel, Raxu, on ikätoveri. "Viisi lasta seitsemässä vuodessa, kaksosraskaus, kolme keisarileikkausta." Kuulostaapa tutulta, vaikka vähemmällä olen selvinnyt: kolme lasta kahdessa ja puolessa vuodessa, kaksosraskaus, kaksi keisarileikkausta. Enkä soita viulua. Raxun akilleenkantapää on syntymälahjaksi saatu virheasentoinen lonkka, mulla ylimääräisellä nikamalla ja kierrolla varustettu selkä. Kipuakin olemme käsitelleet samalla tavoin: lisää heilumista, kyllä se siitä tokenee. Ja särkylääkkeitä mahdollisimman vähän. 

Kirjassa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, esimerkiksi helppoja testejä oman kehon tilan arvioimiseksi. Raxun tarinasta oppii, että kaikki vaikuttaa kaikkeen: virheasentoinen lonkka heijastaa päästä varpaisiin, yksi jos toinen kehon osa yrittää ylikorjata lonkan vaikutusta ja loppujen lopuksi kaikki palaset kaatuvat kuin dominonappulat. Askel käy töpöttäväksi, ryhti kumaraksi, päätä särkee, aineenvaihdunta ei toimi,  nahoissa ei ole hyvä olla, nivelrikko iskee. Elämän mielekkyys kärsii. 

Raxu löysi avukseen fysioterapeutti Anne Purasen, jonka erityisosaamista ovat faskiat eli sidekudokset ja niiden vaikutus tuki- ja liikuntaterveyteen. Hänen kehittämänsä (yhdessä Viivi Kettukankaan kanssa) FasciaMethod -kehonhuoltokonsepti on ollut Raxun apuna matkalla kivusta tasapainoon. Konseptin tavoite ei ole enempää eikä vähempää kuin kivuttomuus ja toimiva keho. Raxu itse pukee sen sanoiksi: "Kuntoutus on siis purrut juuri sinne, mihin tähdättiin - arjen toimintakyvyn parantamiseen. Olen myös hyväksynyt sen tosiasian, että joudun tai saan tehdä elämäni loppuun saakka päivittäin töitä kehoni toimintakyvyn eteen. Jotta voisin seistä suorassa, ottaa kivuttomia askeleita ja pysyä tolpillani myös yhdellä jalalla. Ei ole olemassa mitään saavutettuja etuja."

Opin uuden termin: terveyskunto. "On oltava sen verran kuntoa, että pysyy terveenä." Yläkuvassa rentoutetaan lantionpohjaa. Kirjassa puhutaan paljon syvistä lihaksista, niin pakaroissa, vatsassa kuin kaularankaakin tukemassa. Monelle kuntoilijalle taitaa olla tuttuja Raxun tuntemukset: "Kun aloin liikkumaan ja treenaamaan myös lantionpohjan ja vatsan syviä lihaksia, en ensimmäiseen puoleen vuoteen saanut pilateksessa syviin lihaksiin tuntumaa ollenkaan. Ohjaaja neuvoi aktivoimaan lantionpohjan ja sitten syvän vatsalihaksen, mutta ainoat paikat jotka jännittyivät olivat niska ja leukaperät." Opin myös, että maksimipainoilla tehty isoja pakaralihaksia kasvattava ja pyllylle muotoa antava kyykky ei ole niin eduksi lantionpohjalle. Siinäpä dilemma: kurvikas takamus vai hallittu rakko. 

Lyhyessä ajassa voi tapahtua paljon. Raxu on saanut hurjasti aikaiseksi kehon hallinnassa ja liikkuvuudessa reilussa puolessa vuodessa. Itse koin samanlaisen "ihmeparantumisen" joogassa: ekoilla tunneilla ohjaajat kävivät painamassa olkapäitäni hellästi lattiaan, nyt jo sujuu ilman apuakin. Tahdonvoimalihasta (Raxulla tällainen on!) ei pidä aliarvioida. 

Kirjassa on paljon maalaisjärkeä, arkijärkeä. Niska- ja hartiakipuihin voi auttaa myös hammaslääkärillä käynti ja purennan tarkistus sekä hyvä tyyny. Taukojumppa korjaa ja ennalta ehkäisee. Kipulääkkeiden kanssa ei kannata kursastella silloin, kun kipu on ylimmillään - sädekehä ei kirkastu, mutta toipuminen hidastuu. Hyvät jalkineet voivat auttaa jalkavaivoihin. Lepo ja uni ovat yhtä tärkeitä kuin liikkuminen. Kehonhuolto on kevyttä ja lempeää liikettä: "moni voisi vaihtaa palautusjuomansa palauttavaan kehonhuoltoon treenin jälkeen... Monipuolinen perusravinto riittää kovankin kuntoliikkujan energiavarastojen palauttamiseen."

Faskioista eli kansanomaisesti lihaskalvoista kerrotaan luvussa 9. Tämä kannattaisi lukea melkein ihan aluksi, sillä faskiat mainitaan usein. "Faskia on kolmiulotteisesti kehon kattava sidekudosverkosto, valkoista sitkeää kalvoa, jota näemme myös paistilihassa. Se ympäröi lihaksia, sisäelimiä ja koko kehoa yhdistäen kaikki kehon osat toisiinsa... Faskiaa on perinteisesti pidetty vain pakkaus- ja suojamateriaalina. (Se) on kuitenkin erittäin tiheään hermotettu kudos, joka osallistuu likkeen säätelyyn ja lihasten tuottaman voiman siirtoon." Kiehtovaa. 

Kirjan lopussa on liikevinkit FasciaMethodin dynaamiseen liikkuvuusharjoitteluun. Tavoitteena on huoltaa kehoa ja nesteyttää faskioita sekä tietysti kivuton, toimiva keho. Kroppa, jolla voi hypellä rantakallioilla. 

Annoin kirjan täkäläisen ystäväni käsiin. Hän selaili sivuja. Parin kohteliaan silmäyksen jälkeen hän alkoi tosissaan katsella kuvia ja kysellä. Kerroin Raxun taustasta, viulisti, äiti, TTK -tähti. Ystäväni katseli melkein kaikki kuvat ja sanoi, että hän haluaa lukea tämän kirjan sitten kun se julkaistaan englanniksi. 

Kirjan lopussa on tärkeitä asioita. Viimeinen sivu on varattu ihan vain lukijalle, hyvää ja kaunista minusta. Mut on kasvatettu uskomaan, että kaikenlainen itsensä kaunistaminen on turhuutta. Toisaalta olen oppinut hyötyliikunnan ja hyvän ravinnon merkityksen jo pikkukakarana. Vasta näin jälkikäteen olen ymmärtänyt, että olen ollut aika etuoikeutettu: itseviljellyt, -poimitut- ja -kasvatetut elintarvikkeet ovat olleet ravintoni varhaislapsuudesta teini-ikäiseksi. Liikkuminen on ollut toinen luonto. 

"Sen sijaan, että keskityt

aina kehosi heikkouksiin, mieti,

mitä hyvää sinussa on.

Muista kehua ja kannustaa

itseäsi. Luettele kolme hyvää asiaa

omasta kehostasi. 

Mikä siinä on vahvaa? Kaunista?

Toimivaa? Mitä kehosi on sinulle

 antanut? Mitä kehosi on kestänyt?

Loppujen lopuksi kehomme 

on ihmeellinen ja voimakas."

Suosittelen kirjaa kaikille hyvinvoinnista kiinnostuneille. Aina ei tule ajatelleeksi, että päivä päivältä tässä vanhennumme, hormonitoiminta heilahtelee ja välillä ollaan silkan biologian armoilla. Kehonhuolto on hyvä aloittaa mieluummin vähän aikaisemmin kuin myöhään. Nivelrikosta kärsivälle ja lonkkaleikkauksesta toipuvalle löytyy vertaistukea. Ohjeita on niin taukojumppaan kuin koko kehoa huoltavaan kotitreeniin. Kroppa käydään läpi niin, että sekä päänsärystä kuin polviongelmista kärsivä saa apua itselleen. 

Lasten synttärilahjaksi ostama joogamatto kannattelee paremmin kuin mikään muu. 

Yksi kirjan teemoista on lempeys ja armo, lepo. "Lepo. Se ehkä tärkein ja vaikein." Meidäthän on opetettu uskomaan, että höyry päällä pitää matkata mutkasta mutkaan. Hyvä on kuitenkin muistaa, että "Suurimmat harppaukset kehityksessä ovat tapahtuneet juuri levon aikana." Mulle lempeä jooga, gentle yoga, on ollut avain hyvinvointiin. Apuna käytän aina tarvittaessa blokkeja (lisää pituutta, syvyyttä, taipuvuutta, tasapainoa ihan hetkessä) ja hihnaa sekä kotitreeneissä käsipainoja. 

Tässä mehussa oli appelsiineja, omenoita, porkkanoita, viinirypäleitä ja inkivääriä. Kippis (Cheers!) hyvälle elämälle! Tai ainakin alkavalle viikolle. 

"Koskaan ei ole myöhäistä parantaa elämänlaatua!"

Kiitos Docendo.

❤:lla Johanna

Arpa on heitetty

Ensimmäiset yliopistohakemukset lähtivät matkaan. Kumpikin kaksosista haki kahteen yliopistoon ja vastaukset saamme joulukuussa. Sikäli hassua, että yli puolet vuodesta on vielä opiskelematta. Ei ollut muuten ihan halpaa lystiä tämä pelkkä hakeminenkaan: hakemuksen käsittelymaksu $85 ja todistusten siirto elektronisesti $25. Yksi hakemus siis yhteensä 110 dollaria, neljästä hakemuksesta pulitimme 440 dollaria. 

Hakeahan saa vaikka kaikkiin maan yliopistoihin. Mitään rajaa ei ole. Yleensä haetaan 7-9 oppilaitokseen. Esseen, suosituskirjeiden, todistusten ja valtakunnallisten testien lisäksi pitää vastata yliopiston esittämiin kysymyksiin: miten juuri sinun valintasi monipuolistaisi opinahjoamme, miten ikätoverisi ovat vaikuttaneet sinuun, miksi haluat juuri meille opiskelijaksi. 

Tämä on vähän kuin työpaikkaa hakisi. Tietysti jos on paksu lompakko, niin moni oppilaitos ottaa vastaan mielellään. Opintoja ei tarvitse sen enempää koulun puolesta tukea, oppilas maksaa täyden hinnan ja business pyörii. Jos niin onnellisesti ei ole, niin sitten pitää vain pitää peukut pystyssä että onnistui vastaamaan toivotulla tavalla. Suomalainen systeemi pisteytyksineen tuntuu reilummalta, vaikka pääsykokeisiin pänttäämistä vastustankin. Mulle ei ole koskaan valjennut miksi joku joka osaa jonkun opuksen ulkoa on parempi kuin joku, joka osaa kertoa sisällön omin sanoin. Kai tämäkin on 30 vuodessa muuttunut. 

Rakkaushan on myös aikamoista arpapeliä. Olen joskus ollut hämilläni amerikkalaisesta tavasta rakastaa kaikkea ja kaikkia, mutta olen jo tottunut. Lauantaina kävimme tyttären kanssa kirjakaupassa ja tytär sai ostaa kaksi kirjaa. Pihalla tytär nappasi syliinsä (mä olen jo aika paljon pienempi) ja julisti siinä kaiken kansan kuullen selvällä suomen kielellä "minä rakastan sinua".

Leadership -viikonlopun satoa oli chaperonin eli esiliinan video viikonlopun vietosta. Toisena iltana poika sai pitää hyvän yön -puheen. Puhe päättyi sanoihin "I love you guys". Siinä mun 17-vuotias julisti 50 muulle kakaralle rakastavansa heitä. 

Työn kautta näen miten perheet hyvästelevät toisensa. On aika lutuista katsoa miten 15-20 vuotta (ennättää kun aloitetaan high schoolissa) yhdessä olleet pariskunnat suukottavat toisensa ja sanovat love you. Mä kyllä yleensä hiippailen loitommalle, että saavat rauhassa sanoa hei heit. 

Suomesta kaipaan mm. kuunnelmia. Noita Nokinenän pääsiäis- ja jouluhypyt olivat vertaansa vailla olevaa ajanvietettä. Varsinkin kun kodissani pidettiin kiinni tavasta, että juhlapyhinä ei lähdetty kylille kiertelemään. Mitähän Noita Nokinenä, Vilma Väkäleuka, Hanna Harvahammas ja Kissa Kippurahäntä saisivat aikaiseksi Halloweenistä.

❤:lla Johanna

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

Novellit ovat mainiota lukuseuraa: kerralla voi lukaista kokonaisen kertomuksen ja aikaa ei kulu enempää kuin spagettien kypsymisen verran. Kirja kainaloon ja ilta-auringon paisteeseen rappusille. Hetkessä siirtyy muihin maisemiin. 

En ollut ihan varma mitä odottaa Tammen toimittamalta Bulevardi ja muita kirjoituksia -kokoelmalta. Mä luulin, että Bulevardi olisi Helsingissä, mutta tämä katu olikin Boulevard Madeleine Pariisissa. Kirjan ensimmäinen tarina on vuodelta 1934, Janssonin tuoreessa muistissa on retki Eurooppaan ja sen sykkiviin keskuksiin. En halua paljastaa juonta, mutta jossain vaiheessa lukiessani nousi mieleen Woody Allenin elokuva "Midnight in Paris" - olin aistivinani saman seikkailun, salaperäisyyden utuisen varjon, ihmiset jotka kohtaavat Pariisin yössä. 

Tuntemattomien teiden risteäminen toistuu useissa kirjan novelleissa. Vähävaraiset ja useinmiten hyväntahtoiset ihmiset tapaavat toisensa  Dresdenissä, Veronassa, Seinen rannoilla tai jonottaessaan asuntoa. Lyhyitä hetkiä, jotka kuitenkin jäävät ihmisiäksi mieliin. 

Kauhutarinoita en osannut odottaa. Tarinoiden jännitys on hiljaista, lukijan mielikuvituksen varassa. Pelko hiipii jos on hiipiäkseen. "Klisee" vuodelta 1935 on suosikkini. Lukiessa mieleen alkoi muistua Oscar Wilden "Dorian Grayn muotokuva". Arroganttius ja synkeä salaisuus - siinäpä resepti kauhutarinalle. Vuoden 1961 "Kavala lastenkirjailija" valottaa kauhun olemusta myös kuvittajan näkökulmasta. 

Kirjan kanssa uima-altaan äärellä. Yhdet kisat sujuivat sukkelaan...

Lukutuokio autossa lapsia odotellessa. 

Janssonin huumori on kuivakasta. Tiedän jo nyt, että tulen lukemaan vuoden 1939 "Vuokrataan huone" -tarinan monta kertaa. Itsekin joskus vuokra-asunnon hakijana olen törmännyt monenlaisiin vaatimuksiin. Ei noista ajoista varmasti niin paljon ole muuttunut. Jos asuntoa EI halua pitää muistaa sanoa: "Minulla on kamalasti kavereita ja maalauksia... Ja minä soitan harmonikkaa, joten kyllä teidän on paras valita minut." Tilannekomiikan puolelle lipsahtavat myös "Ei enää ikinä Caprille!" ja "Laiturielämää". Hyväntahtoisesti voi myhäillä vastavihityille ja saaren kesäasukkaille. 

Illalla annos unilääkettä ja aamulla piristysruiske, kirjasta on moneksi.

Ilta-auringon paisteessa rappusilla spagettien kiehuessa

Kirjassa on jo monta tarinaa, jotka tiedän lukevani uudelleen. "San Zeno Maggiore, 1 tähti" ja "Viulu"

vetävät vastustamattomasti. "Saari" vuodelta 1961 tuntuisi avaavan Janssonin sielunmaisemaa. "Quartz' Arts" ( 1938) on harvinainen näyteikkuna pariisilaisen taidekoulun uusien oppilaiden tervetuliaisiin. Kyllä sitä vaan silloinkin osattiin. 

Muumejakin sivutaan. Arkkitehti -lehdessä julkaistiin 1979 "Muumitalo, Muumilaakso". Tämä taitaa olla tällä hetkellä "Viulun" ohella lempitarinani. Jansson kertoo Muumitalon arkkitehtuurista. "Verannalta astumme suoraan keittiöön, ovi on aina auki, silloinkin kun perhe on esimerkiksi merellä. Avain on koukussa ovenpielessä, vaikka sitä ei tarvita, ovi ei tahdo sulkeutuakaan." Tällaista oli vielä lapsuudessani, ei ovia tarvinnut lukita. Mummolan ovi oli aina auki, pönkällä suljettu jos mummo oli lähtenyt asioille. Monia muitakin yksityiskohtia Muumitalosta paljastuu. 

Takakuistilla, päiväkahvin aikaan... 

"Epähemulimainen tarina" hykerryttää. Aluksi ihmettelen "pampusseja", en ole sanaa ennen kuullut. Hetken kuluttua luen varmastikin parhaan kuvauksen juhlien jälkeisestä kurjuudesta, kun "hemuli vajosi ja hänen silmiensä takana käynnistyi rivi ilkeitä pieniä punaisia hissejä, jotka ajoivat ja ajoivat, kerros toisensa jälkeen armottomassa pitkäpiimäisyydessä..." Tarina on todellakin epätavallinen hemuleille ja homssuille.

... ja iltateen kanssa.

Kuvitus on oma lukunsa. Pysähdyin tutkimaan näitä kahta hyvin erilaista Janssonin kuvaa joululehtiin. "Sotajouluna 1942 joulupukin taival on erityisen raskas. Mutta kun jatkosota päättyy vuonna 1944, Jansson piirtää jouluvinjettiinsä jälleen Marian ja Jeesuksen, nyt keskellä liljoja ja kukkivaa kesää."

Aloin lukea kirjaa kuten mitä muuta tahansa viihdeteosta. En päässyt monta kappaletta eteenpäin, kun piti peruuttaa ja ottaa lyijykynä käteen. Tarinoissa on niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja pohdiskeltavaa, että alleviivaukset ja kommentit ovat paikallaan. Monia kysymyksiä heräsi. Lopussa on lukijalle extrapalkinto: Sirke Happosen (toimittanut ja suomentanut, muumikirjoista väitellyt) jälkisanat. Moni kysymys saa vastauksen, moni tarina taustan. Mua alkoi kiinnostaa kävikö Jansson Yhdysvalloissa ja mitä hän maasta tuumi. 

Kirjoitukset ulottuvat vuodesta 1934 vuoteen 1995. Ensimmäisessä novellissaan nuori Jansson tarkastelee Pariisin yötä vanhan miehen silmin. Viimeisessä tarinassa vanha kirjailija etsiskelee inspiraatiota puistonpenkillä tietäen, että jossain on ajatus ja muutama sana, jotka voivat avata uusien ennenkuulumattomien ideoiden ja sanojen virran. Samalla kuitenkin itsensensuuri tekee itsensä tykö. 

Kirjoitin aikaisemmin kirjasta Tove Jansson: Sanojen lahja - valitut sitaatit (klik). Yhdessä Bulevardin kanssa avautuu ennen avaamaton ikkuna Janssonin maailmaan, josta ei puutu viisaita sanoja, rohkeita ajatuksia, elettyä elämää, huumoria ja kauhua - eikä onnellisia loppuja. 

Kiitos Tammi ja WSOY - oli ilo lukea nämä kirjat. 

Hemmetillinen viikonloppu

Perjantai-iltaa vietetään ja edessä on kiireinen viikonloppu. Kelläpä ei olisi, mutta itse ottaisin vähän vähemmän kiireisen viikonlopun. 

Vakkariperhe kysyi jos voisin auttaa lauantaiaamuna. Kyllähän minä voin. Sen jälkeen suuntaan tyttären kanssa vesipalloturnajaisiin. Sunnuntaiaamuna lähden kaksosten kanssa uinikisoihin parin tunnin ajomatkan päähän. Herätys neljältä, tien päällä ennen viittä. Toivottavasti kotona jo ennen iltapäivää. 

Mutta mikä eniten stressaa on kaksosten collegehakemukset. Tänä viikonloppuna pitää pistää jo muutama hyvin vakavasti otettava hakemus sisälle. Arvosanojen lisäksi (koulu, valtukunnalliset testit ja niiden välimuodot) pitää lähettää suosituskirjeet, esseet ja perheen talousselvitys. Me ollaan vähän hankalassa tilanteessa, sillä perheen taloudessa huomioidaan vuoden 2016 veroselvitys. Meillähän on tilanne tänä vuonna ihan erilainen, kun miehen työt loppuivat tammikuussa. Uusimman kyselymme mukaan perhe vastaa opinnoista $20 000 vuosittain, lapsi ottaa lainaa $5000 per vuosi. Tarjolla on liittovaltionkin opintotukea, mutta me olemme tänä vuonna vielä väliinputoajia, lukujen pitäisin olla toisin päin. Hmm. Ilohan vasta yltyy kahden vuoden kuluttua, kun collegessa on kolme lasta. 

Osavaltiossamme on yksi maan parhaista yleisistä collegeistä. Teoreettiset mahdollisuudet olisi toisella lapsella päästä sisälle. On myös erinomainen osavaltion college, jossa olisi tarjolla kaikki mitä tarvitaan. Jos hakija on omasta osavaltiosta on opintomaksut n. 20 000 taalaa vähemmän vuosittain. Ulkopuolelta tulevat maksavat enemmän (n. 40 000). Ja nyt päästään politiikkaan: ukomaalaisten opiskelijoiden määrä maan nykyisen hallinnon aikana on vähentynyt. Jostain kumman syystä maahan ei enää halutakaan tulla. Surullista ja totta. 

Tosiasia on, että emme ymmärtäneet aloittaa säästämistä lasten opintitoihin heti kun lapset syntyivät. Emmekä pitkään aikaan täkäläisen mittapuun mukaan. Tuntuu karulta lähettää lapset oman elämän alkuun lähes 100 000 dollarin opintolainat niskassaan. The land of the free and the home of the brave. J Opintolainattomilla on harvinaisen ikävä tulevaisuus ilman koulutusta. Tutkimusten mukaan vielä vuosikymmen pari sitten pärjäsi jos oli tutkinto high schoolista. Nyt samaa vastaa nelivuotiset opinnot collegesta. Jos haluaa pärjätä, niin pitää olla vielä neljä opintovuotta ns. masters degree. Ja jos todella haluaa menestyä, niin sitten täytyy ymmärtää hakeutua aloille joissa robotit eivät korvaa ihmisiä.

Lopuksi kuvia meidän naapuruston Halloween-koristeista. Tämä on kyllä jo vähän ylenpalttista - aikamoista omistautumista Halloweenille ja Kiitospäivälle. Yksi naapureista koristeli postiaatikkonsa näin:

Felix: What a smell!