Senior Parade - kouluvuosi pärähti käyntiin

Tänään alkoi koulu. Kaksoset lähtivät viettämään viimeistä vuottaan High Schoolissa poliisisaattueessa. Yksi kaveri haettiin matkalla kokoontumispaikalle ja tytär vaihtoi hyvän ystävänsä kyytiin. Tytöt koristelivat illalla auton, pojat eivät viitsineet. Traditiona on, että seniorit aloittavat kouluvuoden paraatilla, ajaen yhdessä kouluun. Poliisit turvaavat, että liikenne soljuu ja senioreiden ei tarvitse välittää punaisista valoista. 

Eihän se ihan mennyt kuten piti. Yksi seniori pökkäsi autonsa toisen seniorin auton perään ja poliisit joutuivat selvittelemään kolaria. Mutta vähän matkaa oli päästy suunnitelmien mukaan. Perillä odotti vain senioreille tarkoitettu aamiainen. Paikalliset yritykset kuten Krispy Kreme, Dunkin Donuts, McDonald's, Chick-fil-a lahjoittivat aamupalan. Kyllä kelpasi aloittaa opinnot. 

Seniorikuvassa lapset kävivät ennen kouluvuoden alkua. Olen aina ihmetellyt, kun elokuvissa ja tv-sarjoissa on vuosikirjojen kuvia ja kaikilla on puvut ja leningit päällä. Selvisi sekin salaisuus. Kuvaamossa tytöille viriteltiin yläosaan joustava kangas, joka näyttää iltapuvulta. Helmet kaulaan ja kuvausasu oli valmis. Meidän koulun oppilaat saavat valita B-ryhmän helmistä eli keskikokoisista ja suurista. Samalla tavoin pojalle löytyi smokkipaidan rintamus, rusetti ja pikkutakki. Hän näyttikin varsin hauskalta, kun yläosa oli yhdistetty kilpauikkareihin. 

Lapset valitsivat kaksi muuta kuvausasua. Tyttärellä oli yksi housuasu ja toinen setti otettiin mekon kanssa. Poika halusi rennon kuvan shortseissa ja tennareissa ja toisen uikkarit yllä. Lapset liikkuivat studiosta toiseen ja erilaisia taustoja oli yhteensä kahdeksan. Kuvausmaksu oli $40 per lapsukainen ja mulla ei ole aavistustakaan mitä kuvat tulevat maksamaan. Monta onnistunutta otosta siellä näytti olevan. Musta oli ihana nähdä kuinka lapset poseerasivat ja olivat innolla mukana. Retki oli niin onnistunut, että poika poislähtiessä herrasmiehenä avasi mulle auton oven. Kyllä mua hymyilytti. 

Yksönen ei pettänyt tänäkään vuonna. Veimme hänet aamulla kouluun ja tuomio iltapäivällä oli "boring". Joillakin tunneilla on vanhoja kavereita, mutta paljon on tunteja ilman hyviä ystäviä. Meidän sophmore ottaa nyt ensimmäisen AP-kurssinsa, psykologiaa. 

Elokuun viimeinen viikko, tunnelmoidaan!

Halauksin,

Johanna

Mayweather vs. McGregor

Muutama viikko sitten sain ilmoitusluontoisen tiedotteen, että 26. Elokuuta meillä on nyrkkeilyilta. Ok. (Mitä tuohon nyt muuta sanomaan.) Vanhempi poika kutsui varmaan tusinan uintikavereitaan, nuorempi poika yhden, kuten myös tytär yhden ystävän. Ja mies pyysi paikalle muutaman ystävänsä. Itse luin kirjaa siihen saakka, kun kuulin että toiminta alkaa.. Nämä bileet tuntuivat olevan enemmän muulle perheelle. 

Olihan tämä hullu matsi, vapaaottelija vastaan nyrkkeilijä ja nyrkkeilyn säännöin. Musta tuntuu ihan pikkuisen, että vastoin nyrkkeilyn sääntöjä iskettiin niskaan... Mutta mähän en mitään mistään ymmärrä, en varsinkaan nyrkkeilystä. 

Matsin hinta pay per view -palvelussa oli sen verran suolainen, että tuskinpa olisimme katsoneet oman perheen voimin. 100 taalaa voi sijoittaa paremminkin. Vieraat lahjoittivat omantuntonsa mukaa ja meille ei jäänyt enää ihan hurjan suurta laskua maksettavaksi. Vanhempi poika askarteli päivällä jääkaappiin hampparipihvit ja muut tilpehöörit ja paistoi ne kavereidensa kanssa illalla. Osa kavereista oli tuttuja, osa ei. Sana oli kiirinyt ja serkkukin tuotiin katsomaan matsia :)

En ole nyrkkeilyn asiantuntija, mutta eka erä näytti siltä että katsomossa olisin huutanut "take a room". Hmm. Nojailua. Matsi jää varmaan historian kirjoihin, koska se oli McGregorin DEBYYTTI nyrkkeilyssä. Mutta mistä mä tykkäsin oli se, että kehässä näytti olevan kaksi herrasmiestä. Tai kaksi herrasmiestä, jotka hymyilevät koko matkan pankkiin. Yllätyin, kun McGregor käytti sekä oikeaa ja vasenta, sai vastattua iskuun ja vielä vastaiskuunkin. Osasi väistää. Ennustin, että matsi päättyy kuudennessa erässä. Kymmenen erää Mayweatheriä vastaan on aika suoritus.

Kuvassa on osa laumasta. Alkumatseja vasta käydään. Yksi pojista toi mulle kotipihan kukkasista kimpun. Jokaisella oli jotain tuotavaa nyyttäripöytään. Jälleen kerran tuli mieleen, että lapsilla on tosi kivoja kavereita. Ja kuten kuvasta näkyy, kolmannen kerroksen jätti-tv raahattiin ykköseen, jotta kaikki varmasti näkevät. Mua tämä jättisuuri telkkari lähinnä ärsyttää. Nimittäin alakerran telkkarikin jo kahmii energiaa hartiavoimin. 

Tämän illam voittajat: Mr. Mayweather ja Mr. McGregor - tämä matsi ei hevillä unohdu. Iäisesti tullaan spekuloimaan mitä sopimus sanoi, missä erässä sovittiin matsin todella käynnistyvän, oliko tekninen tyrmäys istutettu käsikirjoitukseen. Niin tai näin, kaverit käyttäytyivät paremmin kuin tämän päivän politiikot. Etenkin Valkoisessa Talossa. Navan alle ei isketty.

High Schoolin viimeisen vuoden kustannukset

Eilen illalla oli High Schoolin senioreille ja vanhemmille infoilta. Kyllä tässä tiedon tarpeessa ollaankin. Hiki tulee jo lukiessa kaikkista niistä toimenpiteistä,  jotka kuluvan vuoden aikana täytyy tehdä. Kirjoitan näistä varmasti myöhemmin, mutta nyt jaan iloksenne laskelman tämän täkäläisen lukion viimeisen vuoden kuluista. 

Ruksin jo ne toimenpiteet, jotka olemme tehneet. Autopaikka ja sille passi on hankittu, $170. Lounaspassit eli Off Campus Pass kaksi kappaletta, $10. Seniorivalokuvat, sitting fee kahdelta $80 (pelkkä seniorikuva olisi $15 lapselta, mutta halusimme pari muutakin kuvaa).

SAT -koemaksuja on jo maksettu 6 x 54.50 eli $327. Toivottavasti kolmas kerta toden sanoo ja pisteitä on riittävästi. Koe suositellaan otettavaksi useamman kerran. ACT -koetta ei meillä taideta tarvita. Vuosikirjoja ostamme varmaankin vain yhden, valmistujaisviitta ja päähine pitää olla molemmilla omat. Sormukset taidamme jättää väliin. Promista ei ehkä selvitä ihan $70. Tämä on vain sisäänpääsymaksu. 

Kallista lystiä tulee olemaan yliopistoihin hakeminenkin. Valmistujaisjuhlasta selviämme yhteensä $50. Tämä on siis vain se maksu, jolla pääsee osallistumaan "lakitukseen". Osallistuminen edellyttää tarkkaa pukeutumiskoodia: pojilla valkoinen paita, tummat pukukengät, tumma solmio ja tummat suorat housut. Tytöillä leninki, joka ei saa olla pidempi kuin valmistujaisviitta, tummat avokkaat ja koruina helmet. Jabadabaduu.

Mikä sitten taas suomalaiseen kouluun verraten hämmästyttää on se,  että esimerkiksi kirjoihin ei mene senttiäkään. Oppikirjat saa koulun puolesta. Samoin matematiikkaa varten saa lainaksi koulun laskimen ja koulun tietokoneet ovat käytössä. Tosin ilman älypuhelinta ei oikein pärjää, sillä moni asia hoidetaan puhelimen avulla. Koulu lainaa myös valkoisen paidan, jos sellaista ei omasta takaa löydy. Viesti oli, että koulu haluaa että jokaisen seniorivuosi on mahdollisimman hyvä. 

Vuodesta tulee kiireinen. En suoraan sanottuna ole ihan varma, miten koulu ja uinti kulkevat rinta rinan. Lapset ottivat vielä todella vaativia kursseja viimeiselle vuodelle. Tänään he istuivat kolme tuntia yhden kaverinsa kanssa kahvilassa ja tahkosivat pre-calculusta eli matikkaa. 

Nämä dollarimäärät ovat summittaisia, sieltä täältä näyttäisi tulevan kymppi pari lisää kustannuksiin. Esimerkiksi jos yliopistot haluavat todistustietoja maksaa se kympin per kysely. Jokainen saa kolme ilmaista tiedonsiirtoa, mutta sen jälkeen ovat maksullisia. 

Kuvat ovat tästä naapuristostamme. Aina en ihan oikein ymmärrä kuinka kauniisti hoidetut istutukset ja viheralueet ovat. Tänään kävelyllä mietin, että lapsille on kyllä jonkinasteinen shokki lähteä tästä meidän lintukodosta oikeaan maailmaan. Jos on tottunut kulkemaan golfkentän päällystettyjä  kulkureittejä pitkin rullalaudan kanssa kouluun, kauppaan, kavereille niin voi olla vähän hankalaa. Tai kun on oppinut hurauttamaan lämpöisestä tallista autolla koulun pihaan parissa minuutissa voi alkaa bussikyyti tuntua ankealta. Mutta Siperia opettaa. Niin opettaa muakin. Olen jo melkein paniikissa näiden yliopistoasioiden vuoksi. Kohta alkaa tuntua pieneltä huolenaiheelta se miten opinnot maksetaan. Kun nyt saisi edes hakuprosessin onnistumaan. 

Uber ja Lyft

Luin joku päivä uutisen, että Suomessa hovioikeus oli määrännyt Uber-kuskin menettämään hankkeensa. Uber vetäytyi Suomen kamaralta ainakin vähäksi aikaa. Ymmärrän toki sen puolen, että taksi on vuosikymmenet hoitanut kuljetustoimintaa ja on maksettu lupia ja kaikkea muuta asiaan liittyvää. 

Meillä liikutaan jo pääsääntöisin Uberillä tai Lyftillä (samantapainen palvelu kuin Uber). Taksia on ollut aina vaikea saada. Itsekin olen joskus soittanut ja jättänyt vastaajaan viestin. Koskaan ei ole kuulunut mitään takaisin. Oikeastaan lentokentältä on saanut taksin takuuvarmasti, muuten ei. Tuttavapiirissä käytetään Uberiä iltaelämään, lasten harkkakuljetuksiin, vanhusten lääkärikäynteihin, koulukuljetuksiin, silloin kun muuta kyytiä ei ole tarjolla. Moni autoton tai kuljetustaidoton on saanut näin kumitassut alle. Uber-aplikaatio on valtaosan puhelimessa.

Lyft tarkastaa käytetyt ajoneuvot fyysisesti ja autojen taso on vähän korkeampi. Hinta on vähän kalliimpi, mutta Lyftiä pidetään laadukkaampana kuin Uberiä. 

Itse koen, että palvelut antavat paljon kuluttajille. Kun lapset vuoden kuluttua aloittavat collegen ainakaan alkuunsa ei tarvitse miettiä miten kampuksella liikkuvat jos opinnot sattuvat vähän pitemmän matkan päähän. Jos bussilla ei ennätä voi aina ottaa Uberin. Jos auto tekee stopin, on kulkeminen turvattu. Ihmettelen, että Suomessa palvelua ei ole otettu avosylin vastaan. Vähän sama, kun aikoinaan olisi kielletty syrjäkylien myymälä- tai kirjastoautot. Asiakkaat näistä hyötyvät pitemmän päälle. 

Kuva on parin vuoden takaa illalta, kun mulla oli lasten kuljetuksesta vapaailta. Tai siis vein lapset harkkoihin, mutta mies lupasi tuoda takaisin klo 21 paikkeilla. Kello lähestyi iltayhdeksää, ei kuulunut lapsia eikä miestä. Puhelin soi. Sorry, vähän myöhästytään ilta-aterialta, kumi meni rikki. Vaihdetaan varapyörä alle ja ollaan kohta kotona. Odottelen, kello lähestyy kymmentä. Puhelin soi. Voitko tulla hakemaan? Saatiin vararengas alle, mutta ajettiin monttuun ja sekin hajosi. Olimme kotona vähän ennen puoltayötä, rengasrikkoinen tuli hinausauton kyydissä kotipihaan. Kuljetuksista vapaa ilta...

Kotiintulo

Jokunen päivä sitten sain vanhemmalta pojalta tekstarin töihin: "When are you getting back home?" Kerroin ajan. Kotimatkalle sattui aikamoinen saderyöppy ja matkantekoon menikin 20 minuttia kauemmin. Vähän ennen kotia sain pojalta tekstarin: " U ok"   iPhonen Siriä apuna käyttäen sanelin vain "yes" ja Siri laittoi tekstarin matkaan.

Kotiovella vastassa oli tytär ja Felix. Felix nuoli naaman ja tytär halasi. Sisällä nuorempi poika halasi. Veljensä kehotti ottamaan ruokaa, itsensä valmistamaa. Sitä oli pidetty äidille lämpimänä. Siinä syödessäni poika vaivihkaa kysyi, että ajoinko kun vastasin tekstariin. Rehellisesti sanoin, että kyllä. Oli tulollaan ripitys tekstaamisen ja ajamisen vaaroista, mutta viime hetkellä sain hönkäistyä että Siri auttoi. 

Miten tässä näin on käynyt? Edelleenkin puhun lapsistani pikkuisina, vaikka kaikki ovat päätä pitempiä ja monissa asioissa fiksumpia kuin vanhempansa. Kotiintulo ei heti unohdu. 

Mun pitää vielä kertoa meidän koiranhoitajasta, tästä mainiosta 16-vuotiaasta nuoresta miehestä. Selvisi vasta jälkikäteen, että lapsi ei ollut sanonut kaverilleen mitään palkasta. Lupasin siis kympin käyntikerralta. Hoitaja olisi hoitanut ihan vain auttaakseen. Emme pyytäneet, mutta joka kerta käydessään hän videoi tai kuvasi Felixiä, laittoi kuulumisia. Kotiintullessa oli pöydällä laatikollinen kuppikakkuja, eri makuja mm. suklaata, toffeeta, maapähkinää. Nuorukainen leipoo itse kuppikakut ja lauantaisin käy myymässä niitä paikallisella torilla (farmers market). Nuoret miehet ovat täällä jotenkin tavattoman herttaisia, tällaisen keski-ikäisen rouvankin kanssa juttelevat sujuvasti.

Kuvassa Felix lempipaikallaan, isännän sylissä. Lämmikkeeksi asettelimme sanomalehden. Felixin karva pidetään lyhyenä kesäisin ja nyt alkoi viluttaa, kun sisällä ilmastointi puhalsi. Felix pääsee ehkä kasvattamaan karvaa: torstaina viilenee! Päivälämmön pitäisi pysytellä piirun verran alle 30 C asteen ja yön viilentyä alle 20 C. Odotan hartaammin kuin auringonpimennystä. 

Ystäväni kanssa vaihdoin ajatuksia politiikasta, maailman tilasta. Hän sanoi jotain hyvin viisasta. Tuskitteluuni hän totesi, että ainoa mitä voimme tehdä on huolehtia omista perheistä, kasvattaa avarakatseisia, tiedonjanoisia lapsia. Omilla teoilla ja toimilla osoittaa, että maailmassa on hyvyyttä, rakkautta, viisautta. 

❤:lla 

Johanna

Hyggeä rannalla

Pitihän munkin tutustua hyggeen. Olinkin asioista tietämättäni perillä, pakkasin lomalle mukaan kynttilän. Välillä lepuutin mieltä  vilkuilemalla Atlantin aaltoihin, rannassa hassuttelevaan perheeseeni, pieniin rantalomalaisiin. Ja sitten hyggen pariin. Siinä lukiessa taas tuli mieleen, että miksi me suomalaiset emme ymmärrä kirjoittaa kirjoja kynttilöistä, valaistuksesta, villasukista, takkatulesta, teemukeista. Kyllä hyggessä löytyy. Amerikkalaiset tutut muuten ovat aina vähän oudostelleet eläviä kynttilöitä. Ei tunnu ihan avautuvan. 

Mun hygge-elämyksestäni teki täydellisen jo hotellin aamiaiselle pelmahtanut täydellinen hyggeperhe. Ensinnä katseeni kiinnittyi vauvan potkupuvun printteihin. Aika usein vauvoilla täällä näkee yhdistelmäasuja: body ja shortsit, hame tai housut. Mutta tällä pienokaisella oli kuin konsanaan entisen Tutan printeissä potkupuku. Isällä oli älykköparta, raidallinen t-paita, vähän pitemmillä punteilla shortsit. Äiti oli puhdasta Hanna Anderssonia. Perhe tuli vielä myöhemmin rannalla vastaan ja äidillä ja lapsilla oli Marimekon kuosia yllä. Sitä, mikä oli viime kesänä Target-kauppaketjussa myynnissä. Ja en mitenkään erityisesti tarkkaillut, seuraillut, havainnoinpahan vain. Meille suomalaisille tällainen tyyli on jokapäiväistä, täällä Amerikan etelässä aika harvinaista herkkua. Tuli kotoisa olo. 

Onkohan amerikkalaisten käsityksessä kynttilöistä mennyt jokin pieleen? Oluen ja Jägermeisterin tuoksuinen kynttilä? Ehkä ei ihan niin hygge. Jos kumminkin innostuu, niin kynttilät löytyvät mm. Amazonilta. Valmistaja on Rehabulous. 

P.S. Joulua kohti kun taas mennään, niin suomalaisia lahjoja tulee etsittyä. Löysin Koruverkko -nettikaupan ja tein tilauksen. Palvelu oli ystävällistä ja erittäin nopeaa. Toimitus oli alle viikossa perillä. Valikoimista löytyy jos vaikka mitä. Toimituskulut eivät olleet ihan halvat, mutta useamman tuotteen kanssa niissä alkaa olla järkeä. Kalevala Korut kiinnostavat itseäni. Sekin on niin jännä juttu: Suomessa en jaksanut Kalevala Korun tuotteista kovin innostua, kun tuntui että niitä on kaikilla. Täältä katsellen ne näyttävätkin tosi upeilta ja harvinaisilta, vähän erilaisilta. 

Terveisiä subtropiikista!

Terveisiä rannalta! Mulla meni simpukoiden- ja kivienkeräily ihan poskelleen, taskun pohjalla on yksi pikkuinen sydämenmuotoinen kivi. Yleensä keräilen tuntitolkulla ja metsästän erityisiä yksilöitä. Pohjois-Caroliina on sikäli upea paikka asua, että meillä on kauniit hiekkarannat ja jylhä vuoristo. Kotoa on melkein sama matka kumpaankin maisemaan, kolme neljä tuntia kun ajaa niin on vastassa joko Atlantin aallot tai Appalakkien vuoristot. Ilmastollisesti asumme subtropiikissa. 

Lapset laiturinnokassa

Tällä kertaa ajoimme Atlantic Beachille. Yövyimme Hampton Inn -hotellissa. Parin kolmen minuutin kävelymatkan päässä oli ranta. Sääennuste lupasi vettä ja myrskyä, mutta jossain vaiheessa päivää ilma kirkastui ja nautimme rantaelämästä.

Tykkään käydä syömässä ravintoloissa, jotka eivät ole piparimuoteilla leikattuja, ketjuravintoloita. Rannikon etuja ovat kohtuuhintaiset mereneläväravintolat. Yritimme ostaa katkarapuja kotiintuomisiksi, mutta veneet eivät vissiin tänä aamuna lähteneetkään merelle. 

Lähikaupunkeja ovat Morehead City ja Beaufort. Beaufortissa oli eilen illalla merirosvojuhlat. Soittajat soittelivat vanhoja englantilaisia lauluja vanhoilla soittimilla, meininki oli kuin joskus satoja vuosia sitten. Nuotio paloi ja Mustaparta itse tähysteli laivan mastossa.  

Kyllähän rantatalo alkaa aina houkuttaa, kun rantaan eksyy. Tämä talo tontteineen olisi irronnut miljoonalla, $700 000 tontista ja $300 000 talosta. Rantatalojen hinta on noussut suhteessa eniten asuntomarkkinoiden romahduksen jälkeen. 7-8 vuotta sitten paikan taloineen olisi saanut puoleen hintaan tai alle. 

Felix ei hotelliin päässyt. Lasten ystävä lupautui käymään ja hoitamaan koiraa. Joskus aikaisemmin olen yrittänyt palkata firman huolehtimaan Felixistä, mutta silloin ei joko soittopyyntöihin vastattu tai jos vastattiin, niin tilaa uusille asiakkaille ei ollut. Yritys ottaa yleensä vähintään $20 per käyntikerta. Lähellä asuvalle lasten kaverille lupasin kympin käynniltä. Ja olikin ihana kaveri: joka käynniltä saimme videotallennetta tai kuvia Felixin toilailuista. 

Kummasti muutaman päivän loma sai ajatukset pois arkisista asioista. Meillä oli kivaa lasten kanssa ja lapsetkin vaikuttivat tyytyväisiltä. Mä nautin luonnon mahtipontisesta esityksestä, kun jyrisi ja salamoi, vettä vihmoi, taivas oli tumma. Hetken päästä myrsky oli pyyhältänyt ohi ja rantaelämä saattoi jatkua. 

Onnellista viikkoa!

Trendien aallonharjalla surffataan

Osuipa silmiini iltapäivälehden artikkeli ryijyjen uudesta tulemisesta (Kaiva esiin ullakolta!). Ei tarvitse mennä ullakolle, ryijyt ovat jo seinillä ja kerrankin, kerrankin saattaisi kotimme olla trendikäs! 

Aino Keinänen-Baeckmanin suunnittelema Elämänkukka koristaa sisäänkäyntiä miehen ja minun makkariin. Oikealta pääsee makuuhuoneeseen, vasemmalta kylpy- ja vaatehuoneeseen. Tämän ryijyn tarina on kaunis. Sen on tehnyt perin taitava ja osaava karjalaisäiti poikansa morsiamelle. Suomalainen ryijykulttuuri oli kuitenkin vieras ja lahjan saatuaan morsian kyseli vaivihkaa onko käsityö tarkoitettu pöydälle, seinälle, vuoteelle...? Halusimme säilyttää ryijyn värit vielä tuleville sukupolville, joten sijaintipaikkaan tulee aika vähän luonnonvaloa. 

Maamiehen ryijy on heti yläaulaan tullessa. Erityisen ryijystä tekee mielestäni se, että suunnittelija ei käsittääkseni ollut ollenkaan käsityöihmisiä vaan pienviljelysneuvos ja politiikko Lauri Murtomaa. Ryijyssä on kuvattu viljelijän elämää: niittää, kylvää, kyntää. Sama taidokas käsityöihminen on tehnyt tämänkin ryijyn kuin Elämänkukan. Sopii kuin nenä päähän: sekä mieheni että oman sukuni juuret ovat maataloudessa. Tämäkin ryijy laitettiin esille niin, että mahdollisimman vähän altistuisi suoralle auringonvalolle. 

Puhdistus on ollut vähän ongelma. Marttojen neuvoja olen toteutellut: tuulettanut pakkasilla (silloin kun sellaisia on) ja imuroinnut varovasti. 

Iloa viikkoosi! Meillä on vaihteeksi vähän viileämpää, päivälämpötilat kohovat vain pikkuisen yli 30 C astetta. Yksi aamu olin kokevinani syksyistä koleutta ilmassa. Ihana elokuu...

Häätapoja

Ajelin aamulla töihin ja kuuntelin paikalliskanavaa. Paljastui taas näistä amerikkalaisista häistä asioita joita en ole tiennyt. Meillä ei ole ollut kuin parit hääjuhlat täällä ja olemme tunteneet parit jokseenkin hyvin. Tilaisuudet ovat olleet maltillisia. Toinen vihkiminen oli katolisen kirkon menojen mukaan. Pari oli ollut naimisissa jo reilun kymmenisen vuotta, jälkikasvuakin oli. Sulhanen päätti vihdoin ja viimein ryhtyä katoliseksi, jotta morsian olisi naimisissa myös oman kirkkonsa silmissä.  Papin pitämä puhe on varmaan yksi hauskimpia kuulemistani. 

Kuvat ovat David's Bridal -sivustolta ja Oleg Cassinin Women -mallistosta. Olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä peittävämpi on paljastavampaa. Olen ihmetellyt prinsessahääpukujen voittokulkua, sitä jossa on sweetheart -mallinen, olkaimeton yläosa. Käytännön ihmisenä kummastelen miten joku haluaa stressata mahdollisesta lipsuvasta pääntiestä niin monien silmäparien edessä. Mun hermot eivät pitäisi. 

Mutta niistä tavoista. Ensinnäkin keskuteltiin siitä kuka maksaa morsiusneitojen ja kaason asut. Artisti maksaa eli sekä morsiamen että sulhasen apujoukot maksavat itse asunsa. Naisillahan ongelmana on, että asu pitää ostaa omaksi. Miehet sentään voivat usein vuokrata pukunsa. Toivoa vain sopii, että ei tarvitse ostaa mitään houte couture -luomusta. Etiketin mukaan myös hääseurueen jäsenten pitää antaa lahja. Pelkkä assistentin roolin kustantaminen häissä ei siis riitä panostukseksi. 

Ja siitä lahjasta. Nyrkkisääntö kuului olevan, että jos hääjuhla järjestetään country clubilla, jossa yhden hengen ateria maksaa $125, niin yksinäinen vieras antaa lahjaksi $125 ja pari $250. Jos häät järjestään vanhassa latomiljöössä tai oman kodin puutarhassa, niin $50 per nuppi riittää. Oli toinenkin näkökanta, jonka mukaan hyvä ystävä tai läheinen sukulainen antaa kalliimman lahjan kuin hyvän päivän tuttu. Tämä ei kuitenkaan ollut ihan etiketin mukaista.  

Suurin yllätys oli, että sekä bridal shower -tilaisuuteen että hääjuhlaan molempiin pitäisi viedä lahja. Tässä oli paikallinenkin toimittaja mennyt vipuun: lahja oli toimitettu vain bridal showeriin. 

Muuten, mun elämäni hauskimpia kesätöitä on ollut olla kirkossa oppaana. Sain istua muutamissa häissä lehterillä, piilossa kaikilta.  Joka kerta itkeä tirautin. Jos sade vihkipäivänä tietää onnea, niin toivon että kirkonoppaan kyyneleet tuovat tuplaonnen. 

Eilen mun hoidokkini joka on vasta viime aikoina oppinut laittelemaan ulosantiinsa useamman sanan peräkkäin yllätti mut täysin, kesken leikkien hän loihe lausumaan "I am happy". Ei mitenkään alleviivaten, elämäntapavalmentajien innoittamana, itsensä esilletuomisen paineesta. Ihan vain siksi, että oli hyvä meininki. Kaksivuotiaan mielenliikkeistä on paljon opittavaa.