Hammaskeiju aka viisaudenhampaiden poisto

Hammaskeiju kävi viikko sitten. Lapselta poistettiin neljä viisaudenhammasta. Musta on aina mielenkiintoista vertailla hintoja eri maissa. Meille jäi operaatiosta (lapsi tainnutettiin unille) maksettavaksi  $1700. Sairasvakuutus maksoi n. $800 (yhteensä siis n. $2500). Lääkkeiden omavastuu (steroidit, antibiootit, kipulääkkeet) oli yhteensä vajaat $30. Oma hammaslääkäri otti röntgenkuvat (n. $60, vakuutus korvasi yli menevän osan) ja toimitti ne erikoishammaslääkärille. Nyt pidetään peukkuja, että sisaruksille ei kovin pukkaisi ylimääräisiä hampaita. 

Olin saattamassa lasta huoltajan roolissa. Mukaan pyydettiin myös paras kaveri, joka sai sitten kunnian taluttaa ja tukea tokkuraisan hammaskeijun runteleman ja uuvuttaman lapsukaisen sänkyynsä. Musta oli kyllä aika mukava jutella kaverin kanssa, kun istuskelimme odotushuoneessa. Tuntuu, että lapset osaavat valita kivoja ja reiluja ystäviä. Tämäkin kaveri oli ottanut aamuharkat vapaaksi ihan vain siksi, että voisi olla tukena. 

Syötin toipilaalle kanakeittoa ja jäätelöä. Toipuminen on sujunut hyvin ja toivottavasti ei tule takapakkia. 

Löysin ihanan hammaskeijun netistä! Everything-fairies.com (klik klik) myy tätä kaunokaista vajaan 50 dollarin hintaan. 

Tiikeri, Siili ja Koira sopivat sekä tytöille että pojille ja hoitavat näppärästi hammaskeijun hommat. Nämä myös löytyvät Everything Fairies -firman sivuilta. Hintakin on maltillisesti noin $15.

Meidän lapsille keiju toi aikoinaan dollarin jokaisesta irronneesta hampaasta. Joskus keijulla oli niin kova kiire, että hammas odotti hakua parikin yötä. Naapurin pojalla kesti vähän pidempään ennen kuin eka hammas irtosi ja liikuttunut keiju jätti $20 tyynyn alle. 

Uutisista näin, että myrsky olisi lähestymässä koti-Suomea. Pysykää kuivina ja turvassa!

P.S. Kävin tänään taas kuntosalilla: kolme käyntiä ja kuusi taalaa hyväntekeväisyyteen kasassa.

Kylpyhuoneen kukkaset

Piste iin päälle siivouspäivän jälkeen on, kun käy keräämässä kukkakimpun takapihalta kylpyhuoneeseen. Ei tätä kyllä  usein satu. Tänä vuonna ei ollenkaan, sillä kukat olivat takapihalta kadonneet. Mies hoiti keväällä penkkien putsauksen ja siinä menivät myös kukkaset. Mutta eipä ole rikkaruohojakaan. 

Mä onneton lupauduin tekemään varainkeruuta YMCA:lle. Kuukauden ajan joku tuntematon lahjoittaja maksaa $2 per käyntikertani YMCA:lle. Viime kesänä onnistuin käymään 24 kertaa kuukaudessa. Nyt on mennyt jo reilu viikko ja yksi käynti plakkarissa. Mulle tulee kiireiset kolme viikkoa. Asiaan tietysti kuuluu, että lopuksi julkaistaan nimilista ja kuinka monta kertaa kukin on rehkinyt. Pitää ehkä alkaa tehdä aamu- ja iltatreenejä. Onneksi kukaan ei sen tarkemmin paneudu siihen mitä ja miten harjoitellaan. Eilen ajelin kuntopyörällä rauhalliseen tahtiin 130-140 sykkeellä tunnin verran. Jos jollain nyt sattuisi olemaan ylimääräistä tsemppausta ja puhtia, niin tänne voisi pistää liikenevät. Olen lähdössä pyöräilemään.

"Our anxiety does not

empty tomorrow of its

sorrows, but only empties

today of its strengths"

Charles Spurgeon 

Tämä mietelause oli kirjoitettu kuntosalin fläppitaululle. Tarvitsen kyllä muistutusta siitä, että murehtimalla en saa aikaiseksi muuta kuin energiavajetta. 

Juhannusvarpaat

Kuvassa mun upeasti päivettyneet varpaat 😊 Muhun ei ikävä kyllä aurinko tartu muualle kuin käsivarsiin. Joskus kuvittelen niiden olevan oikein ruskeat ja sitten valokuvista näen, että pullataikina on saanut asteen verran tummemman sävyn. Aurinko ja minä tykätään toisistamme, mutta karttelemme toisiamme päiväsaikaan. 

Mielessäni mietin, että tänään on aaton aatto, kaikki istuvat autoissaan matkalla mökeille, maalle. Tänään on aatto, ilo ylimmillään, kokot loimuavat. No nyt on juhannuspäivä, uusia perunoita ja tilliä. Olen viimeksi viettänyt juhannusta Suomessa kesällä 2010. Oli kyllä ihan kivaa, muistaakseni.

Viikolla vilvoitin kahta hoidokkia puutarhaletkun suihkun alla. Voi sitä elämänriemua ja iloa! Pienet kädet ja jalat sätkivät villisti ja laulu raikasi. Rudolf the rednosed reindeer kuului varmaan mailin päähän. Mietiskelin, että kyllä tämä keskiverto suomalaisen juhannusohjelman hakkaa. Yritystä ei puuttunut, kukaan ei ollut kännissä eikä varsinkaan hukkunut. 

Joogaope tuli tunnille ja yksi meistä oppilaista totesi että jahas, nyt on jäänyt kynnet lakkaamatta. Opettaja katseli vähän nolona varpaankynsiään ja sanoi, että tämä on hänen reilun kymmenvuotisen joogin uransa aikana neljäs kerta, kun lakkaa ei ole. Ja kaiken te huomaatte. Arvaat varmaan, kuka on se poikkeus jolla ei aina ole kynnet lakassa ja säärikarvat ajeltuina... Opettaja kerran muisteli koulutuspäivää, jossa pariksi oli sattunut koulutettava joka käytti luonnondeodoranttia. En tiedä kuinka luonnonmukainen se oli, mutta opettajan kasvoille nousi kärsivä ilme. Vaivihkaa tuli nuuhkaistua. Multa unohtuu joskus myös deodorantti. Olisi kiva käydä Suomessa joogatunnilla ja vertailla kokemuksia. Tuntuu, että meillä panostetaan aika paljon ulkoiseen habitukseen. 

SinfulShine -lakka on väriltään Alfresco (1603) ja tässä on mielestäni juuri oikea vaaleansinisen sävy. Mikä parasta lakka maksoi pari dollaria ja kestää varpaankynsissä ikuisesti. Halvan hinnan ja sävyn lisäksi ilahduin, kun huomasin että tämä on kotimaassa (USA) tehty. Joogassa tulee katselleeksi aika paljon kynsiään, joten suotavaa on että väri jollain tapaa inspiroi tai rauhoittaa sekä sointuu joogamattoon. 

Mulla on juuri nyt taas hillitön ikävä Suomeen ja Pohjoismaihin. Luen parhaillaan Viveca Stenin romaania Syvissä vesissä. Olen googlaillut Sandhamnia, sen ravintoloita ja kahviloita. Siitä iloisesti siirryin Maarianhaminan ravintoloihin ja sitten Helsingin ravintoloiden ruokatarjontaan, menut on kahlattu läpi. Antaisin aika paljon ruisleivästä, muikuista, ahvenista, mädistä, nokkosista, raparperi-kardemumma jäätelöstä, tyrnistä, karpaloista, porosta, juustoista... Ja Anne-Marie, tämä ei ollut vihje Sinulle! 

Ihanaa keskikesää ystävät! Meillä helle piinaa ja olen kiukkuinen kuin ampiainen. Ilmastointi jyllää, ulos ei ole asiaa, lapset ei tyhjennä tiskaria eikä vie roskia ihan erikseen pyytämättä. Sittenkin pitää vielä käydä neuvonpito. Mies käy budjettia läpi aamiaisella, lounaalla ja illallisella. To Do -lista on aina läsnäoleva ja tuntuu, että hetkiä rentoutumiselle, ilolle ei ole kuin aniharvoin. Keski-ikä kai on taudin nimi. Mietin, että mussa mahtaa olla jotain vikaa. Sosiaalista mediaa seuraillessa näyttäisi siltä, että valtaosalla on elämä pelkkää Bruno Marshia (That's What I like): Mansikkashampanjaa jäissä koko yön, silkkilakanoita ja valkoisia timantteja. Missä on kaikkien muiden teini-ikäiset vastaanväittävät ipanat, pavunlaskija-aviomies, pureskelevat työnanajat, tarjousmaidot ja kuponkienleikkuut? Helle, joka ensimmäisen päivän jälkeen vain kasvattaa sähkölaskua ja kiristää hermoa?

Päiväunet

Olen yksi niitä onnettomia ihmisiä, joilla ei ole ongelmia käydä nokosille. Tai yöunille. Nukkuminen on yksi suurimpia nautintoja elämässäni. Oikein odotan iltaa ja sitä, että voin käydä nukkumaan. Olen kyllä toisaalta yöperhonen, tykkään toisinaan lepatella aamuyön tunneille. Illan virkku, aamun torkku, varhainen lintu vie kaikki madot nenäni edestä. 

Jos yöllä herään kesken unien, niin nautin hetkestä. Kohta taas nukutaan, pääsen uinumaan. Mikä ihana ajatus! Tiedän, että kaikilla asiat eivät ole näin. Olen oppinut kantamaan huonoa omaatuntoa siitä, että uni tulee. En ole kunnon ihminen, kun sillä tavalla vain nukun. Kunnon ihmiset eivät nuku, vaan pyörivät hereillä. Mussa on jotain vikaa. 

Mies toivoi ennen päivätyön lopettamista, että heräisin yhtä aikaa hänen kanssaan aamuvarhain. Yritin selittää, että olen  24 tuntia vuorokaudessa hälytysvalmiudessa, että silloin nukutaan kun on siihen aika. Olen tehnyt hommaa yli 15 vuotta. Hänen ei tarvitse herätä keskellä yötä on kyseessä sitten lapset, koira tai jokin muu. Näin jälkikäteen ajatelellen olin aika tyhmä, kun ajattelin että miehen ei tarvitse osallistua millään tavoin lastenhoitoon kun hän tuo leivän pöytään. Kolme alle kaksi ja puolivuotiasta oli aika työläs rupeama. Luulen, että jokin tärkeä side jäi syntymättä. Mun vika. Toisaalta on ollut kiva huomata, että kun nyt itse säntään töihin aamulla ennen kukonlaulua, niin mies vetelee hirsiä. Vetelee niitä antaumuksella hyvinkin pitkällä aamupäivään. Ei tulisi mieleenkään herätellä ihan vain seuraa pitämään. Tai siksi, että illalla olisi sama rytmi. 

Näin tämän plakaatin: Jos rakastat jotakuta, anna hänen ottaa nokoset. Olen tullut siihen tulokseen, että tosirakkaus on sitä että hyväksyy rakkaimpansa pienet torkut. Ja joskus vähän isommatkin. Puhumattakaan siitä, että arvostelisi kumppaninsa hyviä unenlahjoja. 

Vanha koti

Vanha kotimme on tässä samassa naapurustossa ja vuokraamme sitä. Vuokrasopimus tehdään vuodeksi kerrallaan. Edelliset vuokralaiset viihtyivät kaksi vuotta. Talo on sikäli merkittävä, että se on ihka ensimmäinen tässä maassa ostamamme kiinteistö. Itse olisin halunnut toisen talon toisesta naapurustosta, mutta mies halusi tämän. Naapurustomme oli vielä alkutekijöissään ja naapuritontit tyhjinä, ei palveluja, ei mitään. Paljon on muuttunut 14 vuodessa. 

Oli vähän haikea käydä katsomassa kotia. Kauhukseni mies ja nuorempi poika harrastivat tikkailla seisontaa korkeilla paikoilla kun hurautin pihaan. Tämä ei suinkaan ollut se korkein kohta johon mies päätti kiivetä...

Vuokraamisen kurja puoli on, että kukaan ei kohtele toisen kotia kuin omaansa. Takapihalta oli kuollut istuttamani sireeni ja kieloja ei näkynyt missään. Jos olemme onnekkaita etupihan pensaat säilyvät nyt kun taas niitä kastelemme. Muuten on aika kallis paukku uusia ne. Nurmikko on mennyttä.

Uusi kaunis muisto talon historiaan on vihkitilaisuus, jonka asukkaat järjestivät takan edessä. To have and to hold...

Dining room oli mun yhdistetty toimisto, kirjasto ja tietysti ruokahuone. Ei ihan paras mahdollinen ratkaisu, sillä sisääntulijat näkivät ensimmäisenä sekasorron. Toisaalta mä näin etupihalle jos lapset sattuivat siellä leikkimään. Kuvan vasemmassa laidassa pilkottaa keittiön kaapisto. Myöhästyimme n. kaksi viikkoa ostohetkellä: jos olisimme olleet aikaisemmin liikkeellä olisimme voineet päättää mm. kaapistojen värit. En koskaan oikein lämmennyt puunvärisille kaapeille, olisin halunnut valkoiset. Toisaalta nykyisen kodin keittiön kalusteet eivät vieläkään ole valkoiset ja haluaisin harmaat. 

Taisin tykätä ihan eniten sisääntuloalueesta. Etenkin lamppu oli mun mieleen ja kaareva ikkuna. Ihan mahdoton tila puhdistaa hämähäkinverkoista, mutta valo oli juuri sellainen josta tykkäsin kovasti. 

Tyttären huoneessa oli myös kaari-ikkuna. Maalasimme huoneen vaaleanpunaisella ja vaaleankeltaisella. Ja sitten maalautimme sen turkoosiksi. Nyt väri on taas aika lähellä alkuperäistä. Sopii paremmin vuokralaisten tarpeisiin.

Talossa on vain kaksi kokonaista ja yksi puolikas kylpyhuone eli siis kolme toilettia. Tässä kylppärissä oli kouluaamuina aika vipinä. 

Master bedroomin walk-in closet. Muuton yhteydessä löysin monenlaisia aarteita tästäkin tilasta. 

Muistan kuinka pari ekaa kertaa käydessämme taloa katsomassa eksyin ja ihmettelin, että mistä sinne master bathroomiin pääsee. Talo on puolet pienempi kuin nykyinen kotimme, mutta silloin tuntui että tilaa on vaikka muille jakaa. Lapset olivat pieniä ja vähemmälläkin pärjäsi. 200 neliötä alkoi kuitenkin jossain vaiheessa tuntua pieneltä ja kolme kylppäriä riittämättömältä. 

Iltaisin oli kiva pulahtaa ammeeseen, josta näkymät on takapihalle. Kuvassa amme näyttää oikeastaan aika pieneltä, mutta kyllä siinä kaksi aikuista mahtuu hyvin pulikoimaan. 

Uusi sopimus kirjoitetaan alkuviikosta. Yritän saada lapset mukaan jonain päivänä, että voimme ottaa kuvia entisissä kuvauskohteissa. Olen käynyt siivoamassa taloa muutamana päivänä. Haluan, että se on taas putipuhdas seuraavia tulijoita varten. Katselin asumusta myös sillä silmällä, että mitä jos ottaisimme sen taas omaan käyttöön. Keittiön haluaisin valkoiseksi, ehkä kokolattiamattoja vähemmäksi yläkerrassa. Pation voisi rakentaa kunnon verannaksi, tehdä kunnollisen grillipaikan. Kolmannessa kerroksessa on tilaa kylpyhuoneelle, makuuhuoneelle/kirjastolle tms. Talosta ei sitten puuttuisi enää kuin sauna. Nykyinen kotimme on vuoden päästä taas vähän turhankin suuri, kun kaksoset aloittavat opiskelijaelämänsä. 

Vällyt esille

Amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluvat tilkkutäkit ja viltit. No, ehkä oikeammin olisi sanoa, että koska energia on niin halpaa, niin taloja ei ole tarvetta tilkitä ja lisävällyillä saa näppärästi lämpöä. Olen ihastellut monen monta kertaa näitä seiniä vasten nostettavia tikkaita, jotka samalla kannattelevat vilttejä.

Siinä samalla tulee näppärästi kätkeneeksi tikapuiden taakse epätoivotut sisustuselementit kuten kaiken nettitoimintaan liittyvän. Takkahan meille amerikkalaisille on lähes ja melkein pyhä: mitä muuta kautta joulupukki pääsee taloon tuomaan lahjat? Tänään taas vastasin hoitolapsen kimurantteihin kysymyksiin, kun lapsi ihmetteli savupiipun päällä olevaa ritilää. Miten tosta Joulupukki pääsee muka läpi? Tarjosin sepityksiä tontuista, joita on paljon ja jotka ovat valmiit siirtämään mitä tahansa esteitä joulupukin tieltä (ok, muistuttaako tämä ketään muuta puoluepolitiikasta vai olenko vain se minä...)

p

Käsi ylös, joka lapsen koulupenaalista lykkää hornan kuuseen puoleksi käytetyt värikynät! Me too. Ei pitäisi. Valtaosa mun lukijoista on fiksumpia kuin minä, eli mun ei pitäisi, mutta en malta. Ensinnäkin: säästetään luontoa, käytetään loppuun kynät ja kumit eikä opetata lapsia saamaan aina vain uutta. Toisekseen, jo epäkelvoksi luokiteltu voi mennä vielä vaikka kuinka ja monta mailia (kilometriä). Tässä kohden mulle tulee mieleen aina amerikkalainen sananparsi "benefit of the doubt" eli uskotaan hyvää eikä taivuta alkutekijöikseen uskomaan pahaan. 

Kaksosille onnea!

Kesäkuu on puolessa välissä. Tuli yllätyksenä. Mun piti olla sitä ja tätä tässä vaiheessa vuotta. Ainoa mikä on toteutumassa on seuraava ikävuosi. Onnea kaikille muillekin kaksosten -merkeissä syntyneille! 

Tämä Maikun (Maijan monenmoista murua -blogi, klik, klik) maalaus sai mut käsittämään itseäni vähän toisella tavalla. Joskus on tuntunut, että mussa on kaksi ihan erilaista puolta. Osa kanssaihmisistä näkee vain toisen puolen ja luokittelee. Ehjäksi ja kokonaiseksi kai tässä elämässä olisi tarkoitus kasvaa, kehittyä. Toiset hakevat sitä kumppanin kautta, sieluntoveria etsitään. Minä haluaisin löytää tasapainon ihan omasta itsestäni, naisen ja miehen, yinin ja yangin. Maikun maalausta katsoessa mulle tulee aina juhlallinen olo: siinä olisi valmis Johanna jos tähän vaiheeseen joku päivä pääsisin: levollinen, ajassa elävä, sulava,  sielun tyttö ja poika somasti yhdessä toisilleen hymyillen.  

Astrologiasta en ymmärrä hölkäsen kölähtämää. Toisaalta uskon, että valo johon synnymme voi kummasti määrittää persoonaamme. Onhan siinä aika suuri ero jos maailma ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana näyttää päivänpaisteiselta melkein yötä päivää tai jos vastassa on sähkövaloilla kesytetty ikiyö aina kun silmänsä saa auki. Samoin kuvittelen, että kylmä talvi-ilma ja leppeä kesäsää totuttuvat pienokaista erilaiseen ympäristöön. 

Maikku on muuten ensimmäinen blogiystävä, jonka olen tavannut oikeasti. Toinen on ihana Leena. Molemmista tapaamisista olen iloinnut kovasti ja ne ovat mielessäni hyvin tuoreina.

Paras neuvo, jonka olen saanut Kaksoset -horoskoopilleni on, että aina pitää olla kaksi: kaksi kynää, kaksi avainta, kahdet aurinkolasit. Toinen kun on hukassa, niin toinen tuuraa. Toinen houkuttelee toisen luokseen. Uskoo ken tahtoo, mutta mulla tämä toimii :)

Aika haipakkaa

Laskin, että kahdenksan päivän aikana mulla oli yhdeksän työkeikkaa. Moni oli todella lyhyt, muutama tunti, mutta aina kuitenkin piti nähdä valmistautumisen ja lähtemisen vaiva. 

Tämä päivä oli ihan oma lukunsa. Aamulla anivarhain lapsia kaitsemaan. Tytär on lupautunut lemmikkivahdiksi pariksi viikoksi, mutta tälle päivälle osui uintikisat. Onneksi tuuraaja löytyy läheltä. Olisi ollut myös asuntonäyttö, joka ikävä kyllä peruuntui. Olisi ollut lasten uintikisat, mutta mies meni kannustamaan ja etenkin kuljettamaan. Kivointi kuitenkin oli, kun sain auttaa ystävääni valmistujaisjuhlien toteutuksessa. Apuni oli vähäinen, valmiita ruokia autoin vähän pöytään, siistin, tiskasin pari mukia, poksautin shamppanjapulloja, tein salaatin (tosi helpon!). Mutta mulla onkin aivan ihana ystävä. Olen aina nauttinut enemmän keittiöhommista juhlissa kuin seurustelusta. Tosin seurustelinkin siinä samalla, tokihan ystävälläni on mukava ystäväpiiri :) Sunnuntaiaamuna starttaa auto klo 5:15 ja mamma kiidättää lapset taas altaan äärelle. Jos olemme kotona illalla ennen klo 22 niin päivä on sujunut mallikkaasti. 

Etelän naisia verrataan usein magnoliapuun kukkiin. Olen nähnyt kerran tai pari elokuvan Steel Magnolias (Teräskukat) ja pitäisi katsoa se uudelleen. Näissä etelän naisissa on jotain hyvin hauskaa. Ja kuten kuvista näkyy, magnolian kukka yhdistettynä metalliseen tarjottimeen toimii. En ole suuri tekokukkien ystävä, mutta magnolia onnistuu näyttämään hyvältä myös man made -versiona. 

The claw

Of the magnolia,

Drunk on its own scents,

Asks nothing of life.

Sylvia Plath, Paralytic

College Visits - Vierailu yliopistolle

Olen yrittänyt olla mukana ensimmäisissä ja viimeisissä, siis niissä jutuissa joita lapset tekevät ensimmäistä tai viimeistä kertaa. Eilen jäi väliin merkittävä ensimmäinen, kierokäynti yliopistoon. Kaksoset kävivät isänsä kanssa tutustumassa yhteen mahdolliseen opinahjoon.

Meille suomalaisille tämä on taas ihan käsittämätön juttu: että perheen voimin mennään etukäteen katsastamaan mahdollisia yliopistoja joihin ehkä haetaan opiskelemaan. Olemme kaiken lisäksi vähän jo jälkijunassa, monet aloittavat tutkimustyön paria vuotta ennen valmistumista. Meillä ei ole aikaa enää kuin muutama kuukausi. 

Eilinen kohde oli noin tunnin ajomatkan päässä, maan parhaita julkisia yliopistoja. Mahdollisia opiskelijoita vanhempineen oli tullut mm. Teksasista ja Kaliforniasta tutustumaan tänne meille Pohjois-Carolinaan. Se kertoo aika paljon siitä, kuinka vakavasti jatko-opinnot otetaan. 

Yksi äiti selvitti joitakin kuukausia sitten meikäläiselle tollolle (menin sanomaan, että emme ole käyneet vielä tutustumassa yhteenkään yliopistoon) kuinka tärkeää on ymmärtää esimerkiksi se, että siivoavatko opiskelijat itse kylpyhuoneensa vai kuuluuko siivous henkilökunnalle. Ovatko soluhuoneet viihtyisiä vai jotain muuta. Minä olen ajatellut niin, että kunhan löytyy sopiva yliopisto ja mieluisa ala niin kaikki muu kyllä sitten sujuu. Ei, amerikkalaiset shoppailevat tässäkin suhteessa. Ja toisaalta, jos pulittaa kymmeniä tuhansia vuodessa niin on kai hyvä päättää jynssääkö lapsukainen yhteistä wc:tä vai tekeekö sen palkollinen. 

Lauantaina tulin kahden ja puolen tunnin työpäivän jälkeen kotiin aikamoisessa kunnossa: tukka hajalla, housut märkinä, kengät litisten, puremajälkiä olkapäissä, kylmissäni vaikka ulkona oli yli 30 C astetta. Iski nimittäin Terrible Two, 2-vuotias pieni hurmuri hymykuopan ja mahdottoman hauskan "huumorin" kanssa: water table eli vesileikkipöytä kipattiin täysinäisenä hoitajan päälle ja kun hoitaja nappasi hoidokin kainaloonsa upotettiin pienet naskalihampaat olkavarteen, hiukset järjesteltiin uuteen uskoon. Sisätiloissa puhalsi viileä ilmastointi ja vilunväreet muuttuivat horkaksi. Opin, että on hoitopaikkoja joihin on syytä pakata vaihtovaatteet mukaan, ainakin kuivat sukat. Ja olkasuojat. 

Lopussa kiitos seisoo

Lasten kouluvuosi alkaa olla pulkassa. Kevätjuhliahan ei ole. Tällä viikolla on loppukokeita. Ei joka päivä ja toisinaan parit päivässä. 

Eilen aamulla poika tuli yllätyksellisesti kotiin jo klo 9 jälkeen. Loppukoe oli tehty. Mulle selvisi vasta pari viikkoa sitten mitä anatomian opinnot pitivät sisällään: pieneläinten ruumiinavauksia. Opinnot liittyvät lukion linjaan, joka suuntautuu designiin ja peleihin. En usko, että kukaan linjan pojista arvasi, että lopputyönä leikellään iäkäs  minkki. Opettajalle esiteltiin minkin hengitys- ja verenkiertoelimistö, viisi erilaista lihasta, aivot. Kaikki siististi esittelyalustalla, ruumiista irrotettuina. Harjoittelutyö tehtiin possulla. Sitä ennen opiskeltiin mm. sammakoiden ja kanojen anatomiaa. Varsinaisia leonardo da vincejä tulollaan.

Oikeuslääketieteen/kriminologian opinnot ovat myös olleet mielenkiintoisia. Yksi ilta lapsi tarttui käteeni ja alkoi luetella käden luiden nimiä latinaksi. Muutkin ihmiskehon luut käytiin läpi ja latinaa tuli kuin munkin suusta. Itselläni aikoinaan lukio sujui ihan ok, mutta olisihan ollut metkaa opiskella vaikka juuri kriminologiaa. 

Kuvasin muutaman meidän naapuritalon aamukävelyllä. Luonto on niin vehreä, että silmiä särkee. Ihmiset pitävät pihoistaan hyvää huolta. 

Alakuvan ranch -tyyppinen talo on sisältä suoranainen aarre. Talo osallistui aikoinaan meidän "asuntomessuille" ja voitti muistaakseni hopeaa. Ihastuin taloon ihan valtavasti: sopivan vaatimaton ulkoa ja paljon kauniita yksityiskohtia sisällä. Puoliksi vakavissamme miehen kanssa asiasta puhuimme, mutta silloin näytti että talo olisi ollut huoneen pari liian pieni. 

Tämä kahden viimeisen kuvan lintu (käsittääkseni Mourning Dove, vaikertajakyyhky, jonka laulu on surumielisen kaunis) oli pesänrakennuspuuhissa. Sinnikkäästi se poimi nokkaansa kerran toisensa jälkeen oksan ja vihdoin onnistuttuaan lennätti sen kotipesään. Oli mukava seurata sinnikästä puurtajaa, joka ei lannistunut vaan yritti uudelleen ja uudelleen. 

Sinnikästä keskiviikkoa!

Halauksin,

Johanna

It's A Good Day To Be Happy

Mitä nainen tekee vapaapäivänään? Siivoaa. Entäpä mies? Lukee kirjaa, ajelee moottoripyörällä, käy elokuvissa. Olen jo aikapäivää sitten päättänyt, että en siivoamisesta stressaa, koska se näyttäisi olevan yksi niitä asioita jotka on omistettu minulle yksinoikeudella. No, kyllä mä joskus stressaan hyvistä päätöksistä huolimatta ja aivan erityisesti silloin kun on vieraita tulossa ja vähän aikaa. Mutta nyt on taas mukavan siistiä ja itselläni hyvä mieli. Puhtaus on puoli ruokaa. 

Kun aloin tauon jälkeen taas kirjoittaa kerroin aloittaneeni joogan. Ekan kerran kävin joogatunneilla San Diegossa syksyllä 1999. Kaksoset painoivat kahdeksannen kuukauden kohdalla sen verran vatsassa, että jooga jäi. Toin paljon iloa joogakavereilleni silloin: takuuvarmasti taivuin kaikista vähiten. Etkö sä ton enempää mene kysyttiin kerran jos toisenkin. En mennyt. Naljailu oli hyväntahtoista, ei tarvinnut vedellä poroja sieraimiin.

Kuntoilin syksyllä ja talvella 2015 reilun puolivuotta säännöllisesti neljä viisi kertaa viikossa. Odotin samaisia kaksosia uintiharkoista ja aikaa oli tuhlattavaksi kolme tuntia vähintään. Aloin käydä YMCA:lla. Kun olin puolituntia jonkun stepperin kanssa hurvitellut teki mieli jo lyödä hanskat tiskiin. Kellon vilkaisu kuitenkin palautti tolkkuihinsa: en jaksaisi istua autossa odottamassa kahta tuntia, käydä kirjastossa tai shoppailla. Lisää hurvittelua toisenlaisten vimpaimien kanssa. 

Jooga on kiehtonut aina. Joskus 80-luvun alussa lainasin kirjastosta kirjan, jossa opetettiin perusteita. Luin ja yritin, mutta vähän hankalaa se oli omintoimin. Yksi aamu sitten uskaltauduin YMCA:lla joogaan, gentle yoga oli tunnin nimi. Kokemus oli ihana. YMCA tarjosi joogamatot, viltit, palikat. Opettaja osasi tarjota variaatioita vasta-alkajalle ja edistyneemmille. 

Pikkuhiljaa aloin seikkailla YMCA:n toimipaikkojen joogatunneilla. Parhaimmillaan kävin viikossa kokeilemassa neljää eri YMCA:ta. Lähin toimipaikka on vajaan 10 minuutin ajomatkan päässä ja sinne kulkeuduin aika usein. Ihmettelin, kun aamutunneilla oli paljon vanhempia naisia. Syy selvisi sitten ekalla tunnilla. Ohjaaja M. oli vähän vanhempi, charmantti herra, vivahdus ikihippiä. Tunnin jälkeen moni oppilas jäi halaamaan ja kiittämään, kertomaan kuulumisiaan.

Keskiviikon iltatunnille mennessä ihmettelin, että onpas paljon miehiä. Opettajan ilmaannuttua syy selvisi: Tsekistä kotoisin oleva J. oli varsin muodokas, pitkät liehuvat hiukset, seksikäs aksentti, antava kaula-aukko, heliseviä koruja ja iloinen ilme. Poikia ei tarvinnut komentaa eturiviin, asettuivat sinne ihan automaattisesti. Sikäli kiva, että mielelläni olen takarivissä. 

Olen nyt joogaillut enemmän ja vähemmän aktiivisesti reilun vuoden. Viime kesänä kävin viikottain neljä, viisi kertaa tunneilla. Viime aikoina tahti on ollut hitaampi. Tunnin jälkeen on käsittämättömän hyvä olo. Selkä on viimeisen 10 vuoden aikana vihoitellut, mutta jooga pitää sen kunnossa. Ei musta käsillä- tai päällä seisojaa tule, mutta ei se ole tarkoituskaan. Jokainen ottaa joogasta sen mikä hyvältä tuntuu. Mulle tärkeitä ovat hengitys, kierrot, venytykset, hiljentyminen, keskittyminen. 

Viime vuosina olen yrittänyt keskittyä elämässä siihen, mikä on hyvää. Olen luontainen murehtija, herään keskellä yötä vatvomaan tulevia. Isäni usein sanoi, että kyllä se siitä sitten. Vanhuksia on haastateltu ja kysytty mitä he eniten katuvat elämässään. Moni on vastannut, että turhaa murehtimista. Optimismin sanotaan olevan yksi avaimista menestykseen ja onneen. Viime päivinä olen iloinnut Mauno Koiviston ajatuksesta: "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin". 

Musta tuntuu, että tänään on erityisen hyvä päivä olla onnellinen.