Minne menet kauppa?

 Piti taas renkaat soikeana kurvailla asioilla. Poika tarvitsi äidinkielen tunnille kirjan. Ajoin lähimmälle ostarille ja Barnes & Noble -kirjakauppaan. Kauppa on ehdoton suosikkini. Vähän kuin Akateeminen siinä Helsingin keskustassa parikymmentä vuotta sitten. En ole nyt aikoihin Akateemisella käynyt, onkohan se paljon muuttunut? B&N tarjoaa lapsille satutunteja, kaupan sisällä on kahvila ja hämmästyksekseni asiakkaille on varattu tuoleja ja pöytiä lukemista varten. Ei ole tullut vielä kukaan sanomaan, että vasta maksamisen jälkeen voi kirjaan tutustua. Voisin viettää kaupassa aikaa enemmänkin. Varsinkin alekirjat saavat ihan sekaisin. Oi voi. 

Kauppa on ollut mun työpaikka koko aikuisikäni ja olen kaupan saloihin tutustunut monelta kantilta. Siksi kai tarkkailen kaupan virtauksia, asiakaspalvelua... milloin mitäkin. Olen pitemmän aikaa ollut pahoilla mielin meidän ostareiden tyhjenemisestä. Tämäkin ostari on suhteellisen uusi ja asumme alueella, jossa väkiluku tuplaantuu nopeasti. Kymmenen vuoden kuluttua pitäisi olla taas kaksi kertaa enemmän väkeä näillä kulmilla. Asumme yhdessä Amerikan vilkkaimmin kasvavassa keskittymässä, töitä on ja moni pikkukaupunki on valittu lähivuosina Amerikan parhaimmaksi paikaksi perheille. Palveluja tulee lisää, mutta jostain syystä ostoskeskukset tyhjenevät.

Tälläkin ostarilla oli joku vuosi sitten vielä Pottery Barn Kids, Gapin myymälä vauvasta vaariin, Abercrombie ja Abercrombie Fitch, Luis Vuittonin myymälä Saks Fifth Avenuen yhteydessä. Nyt kaikki ovat häipyneet ja tilalle on tullut ainoastaan HM ja muut tyhjät tilat täyttyvät kausiluontoisesti. Yleensä yrittäjäksi tulee joku, joka myy halpaa Kiina-krääsää koruista t-paitoihin ja katoaa muutaman kuukauden jälkeen. Monella ostarilla on kirkkoja, seurakuntia, armeijan värväyspisteitä. 

Juttelin yrittäjän kanssa, joka pitää lahjatavarakauppaa. Hän kertoi, että vielä muutama vuosi sitten kauppa kävi ympäri vuoden mutta nykyisin vain juhlapyhien kuten joulun aikaan. Ihmiset kyllä katselevat, mutta sanovat sitten tilaavansa netistä kun niin paljon halvemmalla saman tavaran saa. Tuntui ihan pahalta yrittäjän puolesta. Hän maksaa vuokrat ja työntekijöiden palkat, sähköt jne. Ei hän millään voi kilpailla Amazonin ja muiden yritysten nettihintojen kanssa. 

Itsekin ostan nykyisin kaiken tarvittavan netistä. Esimerkiksi lasten uima-asut maksavat oikeaan aikaan ostettuna vain murto-osan siitä, mitä lähin kauppa tarjoaa. Jos tech-suitista säästää $200 niin on aika selvää mistä se tulee ostettua. 

Kauppa on muuttunut ja muuttumassa ihan valtavasti. Stockmann on suurissa vaikeuksissa siellä Suomessa ja meillä tavaratalojätti Macy's ilmoitti juuri sulkevansa 40 tavarataloa. Jos olisin edelleen kaupassa töissä taitaisin yrittää hakeutua vielä uusille urille. Perinteinen myyjän työ käy vähiin vääjäämättä. Meillä itsepalvelukassat ovat lisääntyneet parin viime vuoden aikana valtavasti. Toisaalta ihmiset maksavat mielellään, kun voivat tehdä ruokaostokset netissä ja kauppakassit kannetaan vain autoon. Itsekin skannailen ruokaostokset muutaman kerran viikossa kaupan kassalla. Oma apu paras apu.

Täältä kun katselen Suomen menoa, niin ihmettelen että vielä niin hartaasti viikko jaksotetaan kristinuskon mukaan. Sunnuntai on pyhäpäivä ja palkka sen mukainen. Juhannuksen aikaan luin uutisen, että risteilyturistit haahuilivat tyhjässä Helsingissä ihmetellen että mikään paikka  ei ollut auki. Kuinka siihen on varaa? Enitsenä myyjätyttönä tiedän, että sunnuntailisät ovat iso asia. Tiedän myös, että kaupassa on paljon töissä ihmisiä jotka haluaisivat tehdä enemmän töitä mutta saavat osa-aikaisina tyytyä 20 viiikkotuntiin. On perheellisiä, joille kelpaisi sunnuntailisät, mutta ei ole mahdollisuutta työskennellä kun päiväkodit ovat kiinni. 

Tuttavani Jo röhi kamalasti kaupan kassalla. Hän on myyjä. Sanoin vähän kummeksuen, että sunhan pitäisi olla kotona huilaamassa. Jo katsoi alta kulmien ja vastasi "three strikes and you are out". Kassalle yhtä aikaa osunut asiakas totesi vain, että tämä on tätä amerikkalaista kauppaa. Sairaslomalta ei saa palkkaa, mutta työnantaja ei hyväksy edes sairauden potemista. 

Täältä katsellen asiat Suomessa ovat edellen hyvin, vaikka sunnuntailisistä tingittäisiin. Jos itse pääsisin vaikuttamaan, niin antaisin kauppojen ja palvelujen itse päättää aukioloajoistaan. Muuttaisin palkkauksen niin, että liksa olisi reilumpi oli töissä sitten mihin aikaan tahansa ja minä viikonpäivänä tahansa. 

Nyt mä ennustan. Perinteiset kivijalkakaupat katoavat vääjäämättä. Viimeisinä hengissä puhisevat ruokakaupat, mutta sielläkin asiakas itse hoitaa skannaamisen ja maksamisen. Joku vain katsoo päältä. Erikoistavarapuolelta pystyyn jäävät putiikit, jotka tarjoavat ammattitaitoa ja osaamista kuten urheiluvälineet  ja asiakkaalle mittojen mukaan räätäöidyt tuotteet sekä luksustuotteet. 

Shoppailu on mukavaa ajanvietettä. Huomaan tosin, että mieluummin käytän senkin ajan netissä tehokkaaseen hintavertailuun ja ostamiseen kuin kaupoissa ramppamiseen. Ehkä kaupoissa on jatkossa vain soviteltavat koot ja mallit, toimitus odottaa kotona kunhan kauppareissulta kotiutuu. 

Vanhempainilta

Omaa vanhenemistaan ei huomaa mistään niin hyvin kuin vanhempainillasta. Lasten opettajat näyttävät aina vain nuoremmilta. Olen usein myös vanhimpia vanhempia. 

Olin viikolla High Schoolin vanhempainillassa. Oman jännityksensä tuo aina se, että ennätänkö moikkaamaan kaksosten kaikkia opettajia. Tällä kertaa heillä oli yksi yhteinen opettaja ja yksi tuttu viime vuodelta, joten homma kävi kuin tanssi. Ainakin kolmanteen luokkahuoneen vaihtoon saakka. Sitten mä putosin aikataulusta. Vanhempainillassa kukin opettaja pitää 10 minuutin mittaisen esittelyn ja sen jälkeen on viisi minuuttia aikaa siirtyä seuraavan opettajan juttusille. Mun pitää käydä siirtyessä tervehtimässä niitä opettajia, joiden juttuja en ennätä kuuntelemaan. Ensi vuonna ilo vasta alkaakin, kun juniorikin aloittaa High Schoolin. Kolme lasta yhtä aikaa lukiossa... oon kai mä jo vähän vanha.

Pojan matematiikan opettaja näytti siltä, että on juuri vastikään itse päässyt lukiosta. Englannin opettaja on samaa kaliiberia. Ymmärrän vähän paremmin minkä vuoksi tytär tykkää psykologian AP-opinnoista (AP = advanced placement): opettaja on kuin catwalkilta karannut, istuvat vaatteet ja miellyttävä käytös. 

Kaikki nämä mainitut ovat miehiä ja sen lisäksi tyttären englannin opettaja ja molempien englannin pre-AP opettaja ovat miehiä. Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon miehiä on lukiossa ylipäänsä opettajina. 

Kyselin lapsilta opettajien pukeutumisesta. Kaikilla kun oli yllään siistit businesvaatteet. Enpä ole aiemmin ymmärtänyt, mutta opettajien pukeutumiskoodi on casual business ja perjantaisin on casual Friday. Perjantaina opella saattaa olla yllään t-paitakin. Muutoin kauluspaita, solmio, suorat housut ja naisilla hame tai housut jakkuun yhdistettynä. 

Kemian opettaja oli kertonut, että  päivässä työmatkaan kuluu puolitoistatuntia suuntaansa. Hän oli kokeillut työskentelyä toisessa koulupiirissä lähempänä kotiaan, mutta mieluummin ajaa pitkän matkan päästäkseen meidän kouluun. Matematiikan opettajalla on lähes yhtä pitkä työmatka, vaikka kouluja ja työpaikkoja olisi runsaasti paljon lähempänäkin. Tässä taas kerran tuli todistetuksi, että sillä on väliä missä asuu. Jos nyt joku Amerikkaan muuttoa suunnitteleva tämän lukee, niin hyvät koulut ovat tärkeintä asumisen kannalta. Sen lisäksi, että lapset saavat skarpimpaa koulutusta myös naapurustot ovat yleensä rauhallisempia, vakavaraisempia, rikollisuutta ja häiriöitä on vähemmän.

Keski-ikää pukkaa nyt ihan tosissaan. Mies ajeli viikko sitten Floridaan peräkärryn kanssa ja toi tullessaan uuden kulkupelin. Mun tekisi jo vähän mieli matkustajaksi, mutta miehen pitää hankkia ensiksi ajokortti. Viimeksi olen istunut moottoripyörän kyydissä yli 15 vuotta sitten Kaliforniassa. Kaksoset olivat kolmen viikon ikäisiä ja mulla hieno tuore arpi alavatsassa keisarileikkauksen jäljiltä. Mies sanoi aamulla lähtiessään, että tule sitten pääoven eteen klo 10, yllätys tiedossa. Kyselin varovasti, että minkälaiset vaatteet pitäisi varata ylleen. Rennot, mukavat. Siinä odotellessa olin ihan varma, että nurkan takaa varmasti kaartaa limusiini ja edessä on rentouttava spa-päivä. Voit varmaan arvata miten leuka loksahti, kun mies kaahasi Harley Davidsonilla. Oli sentään vuokrannut mulle nahkatakin ja kypärän.

Huristelimme muutaman tunnin Tyynenmeren rantaviivaa mukailevaa maisematietä kohti Los Angelesia. Välillä piti miehelle muistuttaa, että kotona odottavat pienet vauvat ja vaimokaan ei ole ihan terävimmässä pyöräilykunnossa. Mutta oli se mukava päivä ja omopeleetkin pitivät. 

Maahanmuutosta

 Olen yrittänyt miettiä mitä mieltä oikein olen maahanmuutosta. Nuorempana oli niin mukavaa, kun mielipiteet olivat selkeitä, ajatukset varmoja. Vanhemmiten tyylipuhtaita kiveenhakattuja totuuksia tuntuisi olevan vähemmän. Lohduttaudun sillä, että eivät minua viisaammatkaa tuntuisi tietävän mikä on parhaaksi. Osalle miettimisestä maksetaan ihan palkkaakin. Tällä hetkellä kallistun heidän kannalle, jotka ajattelevat että sotaa ja väkivaltaa pakenevia ihmisiä pitäisi voida auttaa leireillä ja sijoittaa heitä eteenpäin. 

Ymmärrän myös elintasopakolaisia. Maahanmuuttajana itsekin voisin lukeutua samaan ryhmään. Tosin Suomi ja USA ovat monella tavoin lähellä toisiaan ja kun toisessa annetaan lusikalla jotain ja jotain muuta kauhalla, niin toisessa maassa tilanne on taas päinvastoin. Vanhempia kautta maapallon yhdistänee halu antaa lapsille jotain parempaa kuin itsellä on, kirkas ja auvoisa tulevaisuus siintää horisontissa. Siinä missä amerikkalainen vanhempi haaveilee kouluttavansa lapsensa toivoo jonkun toisen maan kansalainen saavansa lapselleen edes jonkinlaisen sosiaaliturvan. Jossain päin toimii hyvä naimakauppa, jossain ammatti. 

Yhteen asiaan en kuitenkaan maahanmuuttajana osannut varautua: epäluuloihin, vihamielisyyteen. USA on helppo paikka muuttajalle, kaikkihan ovat jostain muualta. Valkoihoisen englantia puhuva muuttaja solahtaa kuin veitsi sulaan voihin. Aikaisemmin minut on otettu vastaan ystävällisesti maailmalla. Toisaalta olen liikkunut turistina. Vain Jerusalemissa Öljymäellä kauppamies suivaantui ja sanoi maan kuuluvan hänelle, tunkeilijan on syytä pysyä pois. Senkin kiukun ymmärsin, vaikka olisin halunnut sanoa että ei minulla nyt niin suurta hinkua sinne Öljymäelle ole... ainakaan omistajana.

Ensimmäisen kerran törmäsin vihamielisyyteen 9/11 jälkeen. Epäluuloakin oli, mutta silloin ensimmäisen kerran joku sanoi rumasti kun kuuli suomen kielisen puheeni. Toisen kerran huomasin kyräilyä muutama vuosi sitten, kun talous sukelsi ja monet mm. lähinaapureiden miehet menettivät työpaikkansa.  Kyllähän nuo tilanteet pistävät miettimään kenet maahan halutaan ja pitäisikö osa jo  lähettää pois. 

Kantaäitini, kuten useimpien meistä, lähti vaellukselle 40 000 vuotta sitten Afrikan pohjoisista osista. Hedelmällisemmät viljelysmaat saivat väen kohti pohjoisempaa. Mun haploryhmä on aika harvinainen ja ryhmäläisiä on tällä hetkellä eniten Jordaniassa. Jonkin verran heitä on Italiassa. Valtaosin "Roma people" eli mustalaiset edustavat myös tätä ryhmää. Esivanhempien taivaltaessa vuosituhansien ajan joku eksyi Euroopassa Neanderthalinkin luolaan. Ja kun kuvaa katsoo, niin sehän on melkein kuin peilikuva.  Punaisia hiuksia on kai kiittäminen tästä verenperimästä. 

Ihmiskunta on vaeltanut aina. Parempaa elämää on etsitty, tarvottu läpi tulen ja jään. Minä en olisi tässä, jos joku ei olisi saanut päähänsä 40 000 vuotta sitten lähteä viljelyhommiin paremmille maille. Joku toinen ymmärsi lyöttäytyä yksiin Neanderthalin kanssa ja ehkä mustalaisten nuotio on lämmittänyt. Ja liikkuttavinta tietysti on, että myös koira on ollut ihmisen kumppani tuon saman ajan.

Moni haluaa auttaa. Moni pelkää, että autettava onkin täysverinen onnenonkija. Toki sellaisiakin porukkaan mahtuu, mutta pitää luottaa että ennemmin tai myöhemmin hyväksikäyttäjät jäävät kiinni ja ansaitsematon elintasonnousu jää saamatta. Ihan samoin kuin sovituskopit mielestäni pitäisi rakentaa maksaville asiakkaille eikä myymälävarkaille pitäisi maahanmuuttajien kohdalla ajatella, että aikeet ovat hyvät. Kyllä ne epäasialliset aikeet aikanaan paljastuvat.

Tiedän, että monen suomalaisen eläke ei riitä lääkkeisiin tai edes kunnon ruokaan. Lapsiperheillä on tiukkaa ja sinkut ne vasta kovilla ovat, kun yksinään maksavat kovat vuokrat tai asuntolainat. Sen sijaan, että arvotaan keneltä otetaan pois pitäisi miettiä, että miten me kansakuntana saadaan lisää. Suomessa on innovatiivisuutta, alkukantaista pidäkkeetöntä voimaa. Niin monta kertaa vain käsi kohoaa ja sanotaan, että tämä nyt on kielletty, näin ei voi toimia. Itse yritin jokunen vuosi sitten saada silloin aika pienet lapset suomalaiselle leirille. Olisin itse mennyt asumaan kurssikeskukseen, jossa leiri pidettiin. Ei, näin ei ole koskaan tehty. Ei näin voi tehdä kuului vastaus. Jäi tulematta neljä maksavaa asiakasta ja kolme kakaraa, joille Suomi olisi auennut uudella tavalla. 

Olen ollut onnellinen, kun amerikkalaiset  ovat kutsuneet kotiinsa jouluksi, Halloweeniksi, Super Bowlia katsomaan. Seurustelen enimmäkseen muiden maahanmuuttajien kanssa ja onhan meillä hauskaa. Suomalaista, saksalaista ja etelä-afrikkalaista makkaraa kun emme jaksa väsätä kääntyy tarjoilu nopeasti hodareiksi ja hampurilaisiksi. Olemme usein amerikkalaisempia kuin amerikkalaiset itse. Moni miettii nytkin miten voisi maahanmuuttajia auttaa. Kaikilla ei ole ylimääräistä taloa tai kuukauden palkkaa lahjoitettavaksi. Itse tehdyt villasukat ja tarvikeapu ovat paikallaan, mutta oman kokemani mukaan yhdessä vietetty aika on ihan parasta. 

Ohjelman ei tarvitse olla niin tarkoin mietittyä, harrastusten säännöllisiä. Poika on koonnut ympärilleen ystäväpiirin, jonka pienin yhteinen nimititäjä näyttäisi olevan jalkapallo. Kun kansallisuuksia ja taustoja on monia, harrastuksia ja taitotasoja erilaisia niin jalkapallo yhä toimii. Urheilu, musiikki, taide, käsityöt ovat viestintätapoja joihin ei tarvita edes yhteistä kieltä. Ja nythän olisi tuahannen taalan paikka opetella valmistamaan autenttisia etnisiä ruokia. Tai opettaa suomea ja oppia vieras kieli.

Pohjanmaa elokuvassa sanotaan jotenkin niin, että Pohjanmaalla kaikki hulluus asuu miehissä ja kaikki viisaus vanhoissa naisissa. Olen usein ajatellut, että tämä taitaa kyllä koskea laajemminkin koko Suomea ja maailmaa. Usein elämän kummallisuudet osoittautuvat silkaksi biologiaki. Nuoren (miehen) testosteroni ajaa seikkailusta toiseen jos asiat sujuvat hyvin. Toisinaan se saa tekemään tyhmyyksiä. Parhaimmillaan ja jaloimmillaan se puolustaa asiaa johon uskoo. Vanhat naiset taas - nykyisin taitavat päivitellä blogejaan.