Jokin aika sitten Hesari kirjoitti australialaismiehen koikemuksista Suomessa ja suomalaisista naisista. Oli aika hupaisaa, että tämä useamman eri naisen mukaan lähtenyt mies koki suomalaiset naiset helpoiksi. Mun mielestä se päinvastoin kertoi kyseisen herrahenkilön helppoudesta, suoranaisesta kevytkenkäisyydestä. Ja meni vielä kertomaan julkisesti.
Aloin miettiä, että koskeeko tämä "helppous" vain suomalaisia naisia ja mistä johtuu, että ulkomaalaiset miehet kiehtovat. Ihan ensimmäisenä tuli mieleen, että monella muualta Suomeen tulleella miehellä on hyvät tavat. Ovea pidetään auki, tarjotaan takamuksen alle tuoli ja hyppysiin drinkki. Keskustellaan, ruokaillaan, seurustellaan.
Hyvätapaisuus on edelleenkin sellainen juttu, että välillä vielä kaikkien täällä vietettyjen vuosien jälkeenkin on vähän hankala reagoida. Kuten tässä joku päivä sitten, kun salilta lähtiessäni vastaantuleva mies jäi pitämään ovea auki vaikka hänellä oli toisessa kädessä treenikassi ja toisessa kädessä kahvimuki. Musta tilanne oli hassu, minunhan sitä ovea olisi pitänyt auki pitää. Tai vesisateisena päivänä kaupan parkkipaikalla, kun olin saanut ostokset kärrystä autoon ja olin lähdössä viemään kärryjä katokseen niin omalta kärrynvientireissultaan palaamassa oleva mies elehti, että annas kun vien sinunkin kärryt. Eihän siihen voinut sanoa muuta kuin että kiitos, vaikka olisinhan mä saanut ne kärryt sinne katokseen itsekin.
Hyvät tavat on iskostettu niin topakasti jo lapsiin ja nuoriin, että toisten huomioiminen on toinen luonto. Poika oli kolmannella luokalla ymmärtänyt ottaa kantaakseen raskaana olevan opettajan tuolin, kun luokka meni ulos tekemään töitä. Tästä kiitokseksi opettaja lähetti kotiin kiitoslappusen.
Ja sitten on tietysti se aksentti. Mun ikäpolvi on hurmaantunut Hugh Grantin brittiaksenttiin. Mutta näyttäisi brittiaksentti toimivan täälläkin. Yhden tuttavan mies on ihkaelävä engelsmanni ja ei hänen tarvitse yksinään olla missään kokoontumisissa. Olen joskus kuullut naapurin rouvan huokaavan, että puhu nyt vielä. Ihan mitä vaan, mä vaan kuuntelen. Ei ole sattumaa, että maailman tunnetuimman salaisen agentin aksentti ei ole saksaa tai ranskaa vaan kauniisti soljuvaa englantia. Well, well.
Saimme tässä joku aika sitten ravintolassa oikein hyvää ja huomaavaista palvelua. Tytär kysi etukäteen, että sopiikos jos hän harjoittelee brittiaksenttiaan, vähän sellaista yläluokkaista. Sovittiin, että ok, mutta roolissa pitää sitten pysyä koko ilta. Meidän tarjoilija hurmaantui. Kertoi kuinka rakastaa tätä kaunista aksenttia ja toivoisi itsekin voivansa sellaisen oppia. Tytär oli onnesta soikeana. Meidän "englantilainen vaihto-oppilas" meni täydestä.
Ulkomaalaisten miesten, ja miksei naistenkin, on mahdotonta käsittää kuinka tasa-arvoisia suomalaiset naiset ovat. Ei meidän tarvitse miettiä, että mitä tästä nyt tuumitaan tai kysellä lupia. Suomalainen nainen tekee juuri niin kuin mieli halajaa. Osin tekee myös sitten esimerkiksi ne työt, jotka täällä katsotaan puhtaasti miesten hommiksi: asentaa lamput ja pyörän ketjut, vaihtaa renkaat, luo lumet, nostaa verkot, kiroilee ja ryyppää kuten kunnon jätkä. Meillä tämä roolijako on niin tiukka, että seutukunnalla ei ole monta naista itseni lisäksi joka vie roskikset tienposkeen tyhjennystä varten kerran viikossa. Sekin kun on vähän jo miesten hommia.
Tytär on monta kertaa sanonut, että hän ottaa sitten suomalaisen tai ruotsalaisen miehen. Kun niiden ääni on niin paljon matalampi. Ja ovat jotenkin niin paljon komeampia. Jännempiä kuin amerikkalaiset pojat. Toinen pojista taas hiljeni aivan mykäksi nähdessään intialaisen tytön. Jähmettyi suolapatsaaksi. Tyttö oli kyllä tavattoman kaunis.
Olen itsekin retkahtanut jenkkiin. Ei tarvinnut monta kertaa jenkkipojan ruskeilla silmillään vilkuilla, kun olin myytyä naista. Muutaman päivän jälkeen oltiin jo samassa sängyssä. Felixin mielestä mä olen aivan erityisen helppo.
