The Charleston Single House

Jos suunnittelet USA:n matkaa ja vaikkapa retkeä etelässä, niin Charleston (South Carolina) on kaupunki, joka saa sydämen sykkimään. Vanhaa Etelän hurmaa. Ei puutu kuin Rhett ja Scarlett käsikynkkää kaupungilla käyskentelemästä. 

Kaupungin parasta antia ovat Charleston Style -talot  Tontit olivat aikoinaan Charlestonissa kapeita ja pitkulaisia, joten taloista tuli myös sellaisia. Tosin tässä meidän mallissa ei taloa ole matkittu ihan täysin. Esimerkiksi toisessa kerroksessa voisi olla vielä oma parvekkeensa kadulle päin.  Toisaalta aidattu pieni puutarha talon edessä on niin charlestonilaista kuin olla ja voi.

Kävin kahdessa eri kohteessa. Ensimmäinen oli kalustettu, toinen ei. Toisesta kohteesta onkin kuvissa vain keittiö. Tässä kuitenkin ensimmäisen talon keittiötä, joka on varsin perinteinen tummine kaapistoineen.

Kaapistoista ja valaisimesta jo näkee, että rakennuttaja on varsin moderni :) Ihan oikeasti. Ei ole koristeellisia, kruusattuja kaappeja, vetimet ovat pelkistetyt. Ja ruokapöydän tuolithan näyttävät jo ihan skandinaavisilta ruutukankaineen!

Tämä toinen keittiö oli sitten se, joka puhutteli mua voimaperäisesti. Varsinkin tämä kaappien harmaa sävy. Tykkäsin myös tuon islandin etupuolen paneloinnista. Siinä kun baarituolilla jalkojaan heiluttelee, niin ei jää maalipintaan jälkiä. Kuten meillä. 

 Välittäjän kanssa juteltiin näistä lampuista pitkä tovi. Industrial style on pukkaamassa itsensä suosituksi myös meidän konservatiivisilla talomarkkinoilla. 

Love this! Mä en ole nyt ihan varma välittyykö harmaan sävy näistä kuvista oikein, mutta tämä on hyvin lähellä sitä mitä haluaisin omaan keittiööni. Vähän ihmettelen, kun lasiovet loistavat poissaolollaan. Tosin näin vaaleassa se ei edes niin haittaa. 

Välittäjä oli hyvin avoin. Hän kertoi, että ensimmäinen näyttelytalo oli kalustettu rakennuttajan vaimon toimesta. Haukkui siinä sitten hienovaraisesti rakennuttajan vaimon maun. Ok, en mä nyt ihan kaikkea olisi kelpuuttanut, mutta mulle oli ihan herttaisen yhdentekevää kuka asunnon sisusti. Jos olisin taloa ostamassa tosissani piut paut välittäisin sisustuksesta. Välittäjä töräytteli omaan torveensa kertoen mm., kuinka oli petrannut epätoivoista sisustusta kääntämällä peitteen kulmaa noin ja tyynyä näin. 

Hetken aikaa pikku pirulainen kuiski olkapäälläni ja sanoi, että soitapa sinne rakennuttajalle ja kerro mitä välittäjä kertoi kaksintaistelusta välittäjän ja rakennuttajan vaimon välillä. Kysy, että ollaanko tässä myymässä sisustusta vai taloa. Sitten järki voitti, sanoi että tämän välitystoiminnan oppitunti ei ollut minun opetettavakseni tarkoitettu. Talot ovat edelleen myynnssä, pari kuukautta myöhemmin. Toivottavasti se antaa osviittaa rakennuttajalle :) 

Makuuhuoneissa rakennuttajan vaimo oli tehnyt mukavaa työtä. Tämä pojan makkari oli sisustettu cowboy -henkeen. Tuon sängyn päädyssä olevan penkin päällinen oli lehmännahkaa. 

Master Bedroomista tuli mieleen ehkä vähän 90-luku... Vai mennäänkä tässä 80-luvulle? Vihreää, pinkkiä. Toisaalta tykkäsin ihan hirmuisesti kirkkaista väreistä ja keltaisesta. 

 Aivan erityisesti aloin haaveilla valkoisen sängynpäädyn perään. Mutta onneksi se oli mitoiltaan King, meidän Californian King ei olisi mittoihin sopinut (Californian King on vähän lyhyempi mutta leveämpi. Sopii erinomaiseti tällaisten syrjäänvetäytyvien skandinaavien makuusijaksi). 

 Pitsiä ja värikkyyttä oli ydistetty juuri passelisti. Aurinkoa ja romantiikkaa....

 Master Bathroom oli hyvin pelkistetty. Katseeni kohdistui pyyheliinoihin, joissa oli ranskalaista printtiä. Hei, tää tyyli on vihdoinkin tulossa meille :) 5 vai 10 vuotta jäljessä...? Ensimmäinen kerta, kun minä näen asuntoesitteyssä.

Dining Room oli myös hyvin pelkistetty. Ja ei edes kovin valtavan suuri. Tähän tilaan ei juuri kuuden hengen pöytää suurempi viritelmä mahtuisi. Yleensä meillä päin Dining Roomit on maalattu punaisen sävyin. Tämäpä oli piristävä poikkeus lähes sinapinkeltaisena. 

Tytön makuuhuoneeksi sisustettu makkari valloitti. Oli valoa ja mukavia huonekaluja.. 

... ja The Headboard eli SÄNGYNPÄÄTY. Ollapa tyttö, jolle sisustaa tällainen makkari. Ei vais, mä en vaihtaisi meidän Siiriä mihinkään :) Nimensä veroinen nuori nainen. Hän kyllä ryhtyisi sellaiseen kapinaan, että ei ole ennen kuultu. Eilen ostimme julisteen, jossa seikkailevat Batman ja Joker. Tytön lemppari sarjakuvasankareita. Tytär myös tässä taannoin hiiskui ammattiaikeistaan. Hiljaiseksi veti mamman. Kertasin tilastoja, karuja tosiasioita. Sanoin, että Suomessakin voi opiskella. No, on tässä vielä aikaa. Mieli varmasti muuttuu. Mutta en kyllä näe tällaista girly girl -makkaria minkäänlaisessa tulevaisuudessa...

Talot eivät ole menneet kaupaksi kiljuen Sikäli jännä juttu, että sekä vanhojen kohteiden kauppa että uudisrakennus ovat selvästi pirstyneet (Dow Jones on kohta kuulkaa yli 17 000 pinnaa ja lujaa mennään vähän aikaa taas ennustaa tämä Tuppukylän Oraakkeli). Yksi syy lienee hinta. Mun mielestä nämä $500 000 paikkeille hinnoitellut talot ovat noin $50 000 - 70 000 ylihintaisia. Tällä puolella tietä, vaikka ovatkin cul-de-sackissä, ne eivät kuitenkaan rajoitu suoraan golfkentälle, kuten vastapuolella. Tai sitten on aika vaihtaa välittäjää, joka arvioi asiakkaalle rakennuttajan vaimon valitsemien verhojen mittaa...

Hej på er alla!

Olen viime päivinä lukenut Svensk Damtidning -nettisivuja oikein urakalla. Innokkeen sain tottahan toki pikkuprinsessan ristiäisistä. So forgive me my Swedish. Muuten, hassu juttu on että vieläkin kaikkien näiden vuosien jälkeen ruotsi muistuu mieleen, vaikka en sitä koskaan Suomessa käyttänyt. Muutama viikko sitten lasten urheilukisoissa viereiselle radalle sattui ajanottaja Ruotsista, mitenkäs muuten. Kisat menivät rattoisasti, kun tapailin kieltä, hän puhui ruotsia ja minä vastailin englanniksi aina kun ruotsin sanat hukkuivat. Uusi ystäväni Maria oli kuitenkin sitä mieltä, että ruotsini oli erinomaista. Ainakin parempaa kuin hänen suomensa. Kuka vielä kehtaa väittää, että kouluruotsista ei ole mitään hyötyä kysyn ma.

Postauksiin, joissa on kuvia meiltä kotoa on tullut usein rukseja kohtaan "lisää". Joten tässä pari kuvaa. Yleensä tämän pöydän ääressä syödään päivän ateriat: aamulla silmät sikkaralla, illalla jo touhukkaampina. Keittiö on mallia "gourmet kitchen" kuten täällä niin kauniisti sanotaan. Mun toivomuslistalla on keittiön värittäminen vaaleammaksi. Ensin haikailin valkoisen keittiön perään, mutta tosiasia on että tähän taloon se ei sopisi. Ellei sitten pistäisi ihan kaikkea uusiksi. Joten mielessä on alkanut versoa harmaan sävy. Tänään mieli harhaili vihreille poluille, mutta ehkä se harmaa on turvallisempi. Mies sanoi, että keittiö saa odottaa. Ensin on muutama muu projekti. 

Edellinen ja talon ensimmäinen asukas oli Italiasta kotoisin. Opinnot Ranskassa ja sitten Manhattanin kautta tänne tupakkapeltojen keskelle. Maku näkyy monessa asiassa. Kuten keittiön tummissa sävyissä. Itseäni ilahduttavat riittävät säilytystilat ja kantikkuus. Mä tykkään suorista viivoista. 

Olen hulluna myös pöytäliinoihin. Mitä kukikkaampaa sen parempi. Jos pöytäliina ei ole kukallinen niin sitten kattauksesessa pitää olla flooraa. Mun koti ei kai koskaan voi olla valkoinen. Ihailen valkoisia koteja, mutta rakastan värejä. 

 Olen aikaisemminkin kuvannut eteistämme. Tykkään aina vaan tästä tilasta. Dennis Stockin mustavalkoinen kuva on taustalla. Siihen liittyy monta muistoa. Ensinnäkään emme tienneet tästä kuvasta, kun mies otti lähes samasta kohtaa kuvan Highway Ykköseltä (Kalifornia,San Diego). Tämä kohta on lähellä Del Marin ravirataa. Itse asiassa lähes tuohon kohtaan kerran mieheni kanssa pysähdyimme ja hän pujotti rannerenkaan ranteeseeni :) Ja kaksosten kanssa jätimme auton usein parkkiin ja painelimme rantaviivaa pitkin vauvat selässä. 

Mun pitää kaivella tietokoneen uumenista miehen ottama kuva ja kehystää se tuohon lipaston päälle. 

Olen aina rakastanut auringonkukkia. Ja mandariineja. Molempia kutsun pikkuauringoiksi. Eihän tällaisen kukan edessä voi kuin hymyillä. 

Juhannus näyttäisi olevan vilpoisa siellä koti-Suomessa. Mielelläni pukkaisin matkaan muutaman meidän lämpöasteen. Tänään paineltiin jo yli 100 Fahrenheit asteen. Kesäkuuksi se on ihan liikaa. Aivan liikaa. Siis sellainen 35 C astetta. Felix ei jaksa lenkkeillä ja me muutkin ollaan vankeina sisätikoissa. Ilmastointi hyrrää ja dollarit lipuvat savuna ilmaan. 

Ja vielä pari sanaa taulusta. Vein julisteen kehystettäväksi kun muutimme tänne etelän maisemiin. Ensinnäkin kehystysaika venyi viikon. Kun menin hakemaan kuvaa oli kehys vaurioitunut matkalla kehystämöstä kauppaan. Kehys tehtiin uudelleen. Kun hain kuvan pyyhittiin yli koko reilu 300 dollarin lasku. Olkaa hyvä Mrs. M. Olemme pahoillamme kun näin mokasimme. Arvatkaas vaan missä olen sen jälkeen kehystystyöt teettänyt :)

Muuttamisen parhaita puolia

Mä mistä alkaisin? Aloitetaan tärkeimmästä. Kiitos teille kaikille kultaisille ihmisille! Olen lukenut kommenttinne useampaan otteeseen. Niissä on valtavasti viisautta ja empatiaa. Kannustavia ja rohkaisevia ajatuksia ja sanoja. Kotiäidin malja vuosi yli. Myötätunto on hyvin vaarallista, siinä saattaa hetkeksi mennä pasmat sekaisin :) 

Palaan kommentteihin myöhemmin varmasti useampaankin otteeseen. Löysin niistä postauksen aiheita. 

Mutta sitten muuttamisen auvoisuuteen. Ihan parasta on, kun pihamaa alkaa tarjota antejaan. Kasvit ja kukinnot ovat yllättäneet jo useampaan otteeseen. Mikä se tämäkin kukka on nimeltään? Muistan näitä nähneeni Suomessakin, joten mikään kovin eksoottinen lajike ei ole kyseessä. Nyt kuitenkin vasta ensimmäistä kertaa pysähdyin kasvia tutkailemaan. On se vaan merkilliseksi - ja kauniiksi - tehty. Musta on käsittämätöntä, että tällaisia pelkistetyn kauniita, symmetrisiä aarteita versoo maan povesta. Eihän tällaista osaa ihminen edes suunnitella. 

Ja siitä kotiäidin kriisistä. Ystävä lupasi, että voin alkaa vaikka maalata tauluja. Hän sitten ripustaa niitä vuokrakämppiensä seinille ja asiakkaat kilvan haluavat vuokrata asunnot ihan vain mun maalausten vuoksi. Harmi vaan, kun kotiäidin taiteilu on jäänyt morula-asteelle. Sisäisen picasson kaivelu olisi pitkällinen prosessi. Löytyisikö edes.

Olen yrittänyt panna sormen pulssille ja tunnustella mikä saa rytmihäiriöitä aikaiseksi. Kyllähän se melkein on rutiini. Samat kommervenkit toistuvat päivästä toiseen. Ja vaikka kuinka ajattelisin, että tee työtäs laulellen niin jossain vaiiheessa alkaa ahistaa. Kiitos ja arvostus pitää kehitellä jotenkin vihjeistä: kukaan ei äkäile tai kaikki ovat tyytyväisiä. Kaikilla on vatsa täynnä ja ehjät vaatteet yllä. Talossa vilistävät villakoirat ovat pieniä ja jauhokaisat ja riisihäröt loistavat poissaolollaan. Jotenkin ei vain tule taputtaneeksi itseään olkapäälle ja sanoneeksi, että hyvin tehty. Siihen tarvittaisiin jonkun toisen käsi.  

Mulle on tärkeää, että kaikki ovat hyvällä tuulella, viihtyvät. Sikäli olen tyypillinen kolmas lapsi, että tunnustelen ilmapiiriä, hipsuttelen varpailla ja vitsailen vaikka maailman tappiin. Olisi helpompaa, kun en niin välittäisi rauhasta ja harmoniasta. Joskus olisi paikallaan marssia saluunaan ovet paukkuen, iskeä reukku pöytään ja tilata tuplaviski. Siis noin henkisesti. Vaikka hyvin käsitän, että en vastaa toisten tunteista niin silti yritän. Ollaan nyt happy, hyvällä tuulella. Kaikkihan on loppujen lopuksi hyvin. Onko tämä hömpän yltiöpäistä positiivisuutta vai pelkurin halua välttää konflikti - sitä voi sitten taas miettiä yön hiljaisina hetkinä :)

Tätä ei pidä tulkita väärin. Kyllä mä saan sapelin käteen kun mua oikein ahdistetaan. Annan vain asioiden yleensä mennä liian pitkälle ennen kuin ryhdyn puolustuskannalle. 

Muutama päivä sitten autoillessa kuuntelin kirjailija David McCullough, Jr. haastattelua hänen kirjastaan "You Are Not Special and Other Encouragements". Amerikkalainen kulttuuri opettaa: you are special. Muistelisin, että näin koetaan Suomessakin. On tärkeää kokea olevansa ERITYINEN. Oli jotenkin helpottavaa kuulla, että erityiseen ei ole pakkoa. Kaikkien ei tarvitse olla special. Näin olen ajatellut itseni suhteen useinkin. Toki olen ainutlaatuinen perheelleni. Kuten juniori sanoo: you are my best mom. Joskus mietin, että ehkä yksilöllisyyden opettamisen lisäksi olisi tärkeä opettaa myös lajikkeellisuutta. Eihän se DNA niin kovin paljon poikkea yksilöstä toiseen (0.1%) ja simpanssiinkin eroa on vain reilu prosentti. Näitä kun funtsii, niin on aika käsittämätöntä että maailmassa ei vallitse rauha ja Kain ja Abel edelleen matsaavat...

Mikään ei ole niin ihana kuin murkkuikäinen poika. Tänään lapsi alkoi kysellä, että mitä sä äiti haluat synttärilahjaksi. Sanoin, että jos te kolme pesette mun auton ulkoa, imuroitte sisältä ja pyyhitte pölyt niin olen tavattoman onnellinen. Lapsi jatkoi tivaamistaan. Loppujen lopuksi hän koko 14-vuotiaan miehen varmuudella täräytti, että mä en ole ostanus sulle mitään 14 vuoteen, nyt on aika. Lupasin miettiä jotakin.