Kahta en vaihda

On kaksi asiaa joista luopuminen voisi olla hyvin tuskallista: lukeminen ja kahvi. Sain Suomen tuliaisina aika monta uutta pokkaria. Toivomuslistaa laatiessa tuli kyllä mieleen, että miksi niin moni hyvä jännäri on ruotsalaista alkuperää. 

Ruusutapetilla -blogin Nanna vinkkasi blogissaan näistä Läckbergeistä. En olisi näitä varmasti muuten koskaan (tai ainakaan kovin moneen vuoteen) löytänyt. Mulla on nyt sarjan kolmas osa menossa ja luen ne järjestyksessä Nannan suosituksesta. Nanna on muutenkin auttanut näissä kirja-asioissa, ihan konkreettisestikin :) Meillä tuntuisi olevan hyvin samantyylinen maku ja sehän helpottaa, kun ei pääse kirjoja selailemaan ja takakansia lukemaan. 

Kahvin suhteen olen tullut aika krantuksi. Pitää olla kotikeittoista. Jo pidemmän aikaa on makunystyröitä kutitellut Mayorga Dark Roast Coffee, joka jauhetaan juuri ennen keittämistä. Maku on kuvauksen mukaan: "Full body with hints of vanilla and sweet smokiness, with a peppery finish". Jos joudun kahvin ostamaan valmiina, niin sitten turvaudun Starbucksin tarjontaan. Ei se kotikahvia voita, mutta on kohtuullista. Helsinkiin on näköjään tulossa Starbucksin kahvila Akateemisen yhteyteen. Musta on ihana käydä kirjakauppojen kahviloissa - siinä yhdistyy nämä elämäni kaksi intohimoa.

Juon päiväkahvin aika usein porchilla, vaikka lämmintä olisi reilun matkaa yli 30 C astetta. Olen vähän outo, sillä kuumalla säällä juon miellelläni lämpimiä juomia tai ainakin huoneenlämpöisiä. Naapurit ovat sikäli ihania, että heillä on nykyisin säilössä olutpullo tai pari jääkaapin ulkopuolella. Ihan vain sitä varten, jos pihamaalle ilmaannun ja nautitaan virvokkeita. Jäävedenkin juon mieluummin ilman jäitä. 

Vielä on yksi lomaviikko jäljellä ennen kuin lapset aloittavat seuraavan kouluvuoden. Täytyy hankkiututa koulutarvikkeiden ostoon. Onneksi kaupat jo nykyisin aloittavat koulutarvikkeiden myynnin hyvissä ajoin, ympärivuotinen koulu ei ole enää kummajainen.

Vähän ruusuista ja vähän ystävyydestä

Tiskatessa pohdiskelin, että ei ole helppoa ruusullakaan. Tämäkin kaunotar kukoisti ensin eteisen pöydällä, sitten ruokailijoitten ilona keittiön pöydässä ja nyt se vihdoin viimein odottelee lopullista kuihtumista nenäni alla tiskipöydällä. Kimppu oli kaunis ja ruusut hehkeät, mutta ruusukaan ei ajan hampaalle mitään voi. 

Meillä on ollut ajankohtaisena teemana ystävyys. Tyttäreni kaksi läheisintä ystävää muuttavat pois. Toinen lähtee Atlantaan, toinen San Franciscoon. Ystävättäret ovat olleet viimeistä kertaa yökylässä, läksiäisiä on juhlittu. Luvattu kirjoittaa, soitella, meilata, tekstailla, faicetaimata... Ikävä on silti. 

Mua alkoi huolestuttaa, että lapset tutustuvat tietyntyyppisiin kavereihin. Nimittäin nuorimmaisen paras ystävä muutti pari vuotta sitten Kaliforniaan ja toiseksi paras kaveri n. 200 mailin päähän. Vanhemman pojan kaveri lähti New Yorkiin, josta tuli onneksi vuoden kokeilun jälkeen takaisin :) Tyttären uusi ystävätär lähti myös Kaliforniaan. Tutustuuko meidän lapset kiertolaisiin? Naapurustossa on paljon muitakin tenavia ja sellaisia nimenomaan jotka eivät minnekään muuta. Ehkä meidän perheen juurettomuus tässä maassa saa heidät tutustumaan muihin juurettomiin. Kaikki nämä ystävät ovat muuttaneet useamman kerran osavaltiosta toiseen vanhempien (yleensä isän) työn vuoksi. 

Huomaan kyllä itsestänikin, että mun on helppo mennä juttelemaan uuden tulokkaan kanssa. Olen ollut sellainen pienestä pitäen. Ehkä se on johtunut siitä, että musta tuntuu pahalta kun joku jää syrjään. 

Ystävyyssuhteet ovat vähän kuin ruusuja. Monenlaisia ystäviä on matkan varrella ollut, mutta ajat ja elämäntilanteet muuttuvat. Itse olin lapseton silloin, kun moni alkoi rakentaa perhettä. Työ oli hyvin pitkään Se Tärkein Asia elämässäni. Tänne muutto kuihdutti monta ystävyyssuhdetta. Joitakin ystävyyksiä olen yrittänyt uudelleen lämmittää, mutta tiedättehän miten siinä käy - eilistä paistoa. 

Mä olen täällä mamu - maahanmuuttaja. Kantaväestö ei tunnu tuntevan kummoistakaan tarvetta tutustua maahanmuuttajiin ja ystävyydet ovatkin löytyneet helpommin muista maankiertäjistä. Yhteiset kokemukset yhdistävät. Tiedämme mitä tämä mamuilu maksaa. Voimme toistemme kanssa puhua myös entisistä kotimaistamme, tavoista ja tottumuksista ja jakaa mietteitä uudesta kotimaasta. 

Olin pari viikkoa sitten juhlissa, joissa oli mahdottoman viehättävä ranskalainen nuori neitonen. Huomasin, että hän sai aika rauhassa särpiä juomaansa. Menin juttelemaan. Voi kun meillä oli hauskaa! Etenkin kun päivittelimme tiettyjen ruokien ja julkisen liikenteen puuttumista. 

Ystävyys on kullan arvoista. Tokaluokan opettaja kirjoitti mun kiiltokuvavihkoon värssyn: "Kun sä poimit elon ruusun muista, että joka ruusun alla piilee piikki pistävä". En tiedä oliko se elämänkokemusta, pessimismiä, nuoren opettajattaren hienovaraista ohjailua... Kai ystävyyden pistävin piikki on sitten se ystävän menettäminen. 

Rentouttavaa viikonloppua! Katsoin, että lämpö ainakin hellii Suomessa. Ollaan melkein samoissa asteissa. Ja tervetuloa Marika, uusin lukijani!

Kotiruokaa

Lapset valistivat, että kaikki muut käyvät syömässä paljon enemmän ulkona kuin me. No ketkä muka sitten, tivasin. Kaikki. Ja sitten tuli pitkä luettelo nimiä. Taitavat olla oikeassa, en vain ole sillä silmällä asiaa seurannut. Kotona kokkailu ei ole in. 

Mun perusteet kotikeittelylle ovat kahtiajakoiset: säästetään aikaa ja rahaa sekä syödään terveellisesti. Meillä ei ole oikein ravintoloita, jotka olisivat terveellisistä annoksistaan maankuuluja. Kati blogista Katinkanssa (klik, klik) kommentoi johonkin postaukseen kouluruokailuamme ja siitä sitten sain idean esitellä keittokirjan, jonka on määrä tehdä ruuanlaitosta HELPPOA. 

Ostin kirjan Southern Living -kutsuilta sen enempää kirjaa selailematta. 

Riemullani ei ole ollut rajoja, kun olen keittokirjaa lukenut. Tähän Green Chile Soupiin ei menekään kuin kolme erilaista säilyketölkillistä. 

Veggie-Mac Soup saa miettimään, että mitä jos ostaisi valmiin keittopurkin :) Säästyisi ostamasta kolme muuta purkillista ja pakastevihannekset. Ei sen puoleen, tämä voisi olla ihan herkullinen soppa. 

Broccoli Slaw, nam nam. 

Itse asiassa teen Cole Slawn aika usein samalla reseptillä: kaupasta valmis pussukka kaalisilppua ja sekaan Ranch -salaatinkastiketta. Mä tykkäisin perinteisestä Cole Slaw -kastikkeesta, mutta muu perhe ei sen autuutta ymmärrä. 

Kanaruoka valmistuu 20 minuutissa. Kanakeittotölkillinen sekoitetaan pakastevihanneksiin ja siinähän se sitten onkin. Biscuitit toisesta pakastetpurkista ja taas on perhe syötetty.

Kyllä mä oion kulmia aina silloin tällöin. Eihän näissä tölkkituotteissa sikäli mitään vikaa ole. Itse näen suurimapana ongelmana ylettömän suolan määrän, kun yksi jos toinen tölkkiraaka-aine pitää itsessään jo sisällään vähintään neljäsosan päivän suolatarpeesta.

Keittokirjaa lukiessa tulin siihen tulokseen, että jos lisään kotiinkuljetettuun pizzaan vähän vaikka ananasta ja sinihomejuustoa niin tarjoan jo ehtaa kotiruokaa :) 

Mites teillä? Menisikö nämä ohjeet läpi ilta toisensa jälkeen?

S'mores - uudelleen lämmitettynä juhannuksen kunniaksi

Huomasin monen googlailleen s'morsien ohjetta. Kirjoitin tämän jutun vuosi sitten huhtikuussa. Juhannuksen viettoonhan nämä sopivat kuin nakutettu. Ei tarvitse kokon äärellä miettiä sen enempää, että mitä jälkiruuaksi. Söin ensimmäisen s'morsini kymmenen vuotta sitten. Tai syömättähän se jäi. Kummastelin, että kuinka joku voi tykätä jostain näin makeasta. Ei tuota enää tuskaa :) Tosin paahdetut vaahtokarkit ovat yksinään melkein parempia. 

S'moresithan syntyvät leirinuotiolla graham crackereistä, suklaasta ja vaahtokarkeista. Keksinnön huhutaan olevan peräisin partiotytöiltä.

Tänään teimme pitkän vaelluksen luonnonpuistossa. Söimme eväät kannonnokassa (oikeasti se oli pitkittäin oleva puunrunko). Askeleita kummasti siivitti ajatus s´moreseista, joita oli luvassa kun reitti oli kierretty.

Meillä on kahdenlaista koulukuntaa mitä vaahtokarkkien paahtamiseen tulee: toiset haluvat pitää karkin valkoisena, toiset nauttivat karrellepalaneesta pinnasta.

Sulanut vaahtokarkki asetellaan graham crackereiden väliin yhdessä suklaan kanssa.

Luonnonpuistossa oli kaikki, mitä retkeilijä tarvitsee. Katoksia löytyi kohtuullisen kokoiselta läntiltä seitsemän. Kunkin katoksen vieressä on pienempi grillialusta, vesipumppu ja kylppärikin lähituntumassa.

Nimi s´mores tulee siitä, kun pyydetään lisää nuotioherkkuja: Some more!

Homo Ludens - Leikkivä Ihminen

Ihan jotenkin kuvittelin, että kun lapset ovat lomalla on elämä rauhallisempaa. Katin kontit ja kissan viikset! 

Mutsin taksi saa kiitää aamusta iltaan, kun lapsia viedään harkkoihin, kisoihin, kesäkisoihin, kavereille, hammaslääkäriin, oikojalääkärille... Viime viikolla kesäuintijoukkue lopetti kisat vasta klo 22 jälkeen. Oli hikinen viiden tunnin rupeama reilun 35 C asteen lämmössä. Ympärillä hälisi viitisensataa tenavaa ja aikuiset päälle. Viikonloppuna oli kolmipäiväiset urheilukisat aamu- ja iltakisoineen. Kisapaikalla klo 6.15 ja illalla kotona klo 9. Mun kisakunto alkaa olla kohdallaan :)

Kirjoitin pari postausta sitten Revenge Wears Prada -kirjasta. Kirja on puolessavälissä ja tämä ei ole hyvä merkki. Jos kirja olisi tempaissut mukaansa olisi se luettu jo aika päivää sitten. Mieleeni ovat tulleet Emily Giffinin kirjat "Something Borrowed" ja "Something Blue". Jotenkin on kuin lämmittelisi toissapäiväistä makaronilaatikkoa. Tosin mua yksi kohta huvitti aivan erityisesti, kun tällainen muotitietämätön olen. Andy eisttelee Emilylle mekkoa, jonka aikoo laittaa tärkeään businessoriontoituneeseen tapaamiseen ylleen:

"Look at these gorgeous buttons. This dress wasn't inexpensive."

"I don't give a shit about the buttons!" Emily shrieked, tossing it clear across the room.

"It's Michael Kors! Isn't that worth something?"

"It's Michael Kors beachwear, Andy. It's what he has models throw on over bathing suits. What, did you order it online from Nordstrom?" 

Ooops, tässä tämä muotitiedottoman tunnustus sitten on. Mä tilaan jonkin verran Nordstromilta online...  Onneksi kävin tarkistamassa Korsin "Hamilton" käsilaukun livenä ennen kuin aloin tilailla. Laukku näytti ihan mieleiseltä kuvissa, mutta luonnossa oli sitten aika erilainen. Materiaali näytti halvalta (no, eihän laukku maksa kuin n. $350), painoi ihan turkasesti ja vielä raskasta ketjuin varustettua kantohihnaakaan ei saanut irrotettua. 

On meillä ollut ihan hauskaakin. Felix joutuu aina silloin tällöin viettämään hetken lukkojen takana. Aikaisemmin laitoimme hänet yhteen kylpyhuoneista, mutta Felix päätti purkaa oven karmit. Joten nyt on ollut häkki käytössä. Ja jotta Felix ei tuntisi olevansa jotenkin poikkeava päättivät lapset ahtautua häkkiin vuoron perään. Felix olisi halunnut tunkea mukaan ja yläkuvassa nähdään, miten hän vapauttaa yhden häkkilapsista. Taitaa meidän Felixissä olla vähän kettutyttöäkin. 

Häähumua

Paitsi että mulla ei ole varsinaista humua, kunhan olen hengessä mukana. Siis Madeleinen ja armaan maanmieheni Chrisin häissä :) 

Kevät on mennyt morsmaikun ilmiasua pähkäillessä. Toivottavasti hiukset säilyvät tummina, sillä mielestäni Madeleinelle sopivat tummat hiukset miljoona kertaa paremmin kuin blondatut. Niin sopisi mielestäni myös Urpilaiselle ja Guzenina-Richardsonillekin, ei sen puoleen. 

Kissa päästettiin karkuun pussista - vai nostettiinko pöydälle - kun selvisi, että Valentino on puvun suunnittelija. Googlailin aikani Valentinon hääpukuja ja pisimmän korren veti yläkuva. Siinä olisi kaikki elenentit kohdallaan: ei liian paljastava pääntie, hihaa riittävästi, prinsessamallia ja pitsiä. Pitsi kyllä vähän arveluttaa, noinkohan morsian kokopitsistä valitsisi. Mutta kyllä tämä mekko kestäisi ajan patinaa, kuvia voisi  punastelematta katsella vielä seuraavallakin vuosikymmenellä. 

Prinsessoilla on tavallisia talliaisia enemmän huolehdittavaa, kun tiarastakin pitää päättää. Saas nähdä kallistuuko Madeleine tämän Cameo Tiaran kannalle vai kannatteleeko soma pää jotain muuta kuninkaallista tiaraa? Ehkä Chris on teettänyt huomenlahjaksi ihan ikioman pääkoristeen? 

En ole varma näenkö juhlallisuuksia mistään. Aftonbladetin sivuilla saattaisi jotain olla. Ylen Areena lähettää suoraa lähetystä, mutta näytti olevan nähtävissä vain Suomessa. On tämä niin karua, kun jäi Victorian häät näkemättä ja nyt sitten Madeleinenkin. 

Ylipäälliköltä tuli päiväkäsky, että autotalli on siivottava. Se sama olio joka tunkee mun käsilaukun täyteen kaikenlaista roinaa on täyttänyt myös autotallin. Sitä tässä nyt on siivottu. En ole vielä edes päässyt aloittamaan uusinta Prada-kirjaa. Ehkä tänä iltana. Tai huomenna ehtoopuolella. 

Mutta te onnelliset jotka pääsette häähumuun mukaan: nauttikaa munkin puolesta! Hääparille onnea ja pitkää ikää :)

Jos mua ei hetkeen näy

Ei tätä tarvinnut odottaa kuin 10 vuotta. Jatko-osa Devil Wears Prada -kirjalle julkaistiin tänään. Mun käsissä hehkuu tulikuumana Revenge Wears Prada - The Devil Returns ja mun pitää odottaa vielä aika monta tuntia ennen kuin voin aloittaa lukemisen :(

Meillä on tänään kesäuimajoukkueen aika-ajot, siis uimarit kellotetaan. Siinä vierähtääkin ilta mukavasti. Loma on alkanut kyllä oikein ihanasti. Olen muutamana päivänä köllötellyt ulkona, kun keli on suosinut ja nukahtanut lepotuoliin.

Kirjailija Lauren Weïsbergeriä haastateltiin telkkarissa joku aika sitten. Yllätyin hänen tyylistään. Odotin jotenkin, että hän olisi kuin Miranda Priestly kirjassa. Mutta enemmän hän oli kuin suloinen, herttainen Andy. Mulla on peukut ja varpaat pystyssä, että kirjasta tehdään elokuva. Olisipa tosi upeaa jos sama kööri saataisiin esiintymään: Meryl Streep, Anne Hathaway, Emily Blunt. 

Toisekseen toivon, että kirja on edes kohtuullisen hyvä. Jatko-osien kanssa on aina vähän kinkkistä. Chick flick ei ole helppo tyylilaji. 

Kas meillä oli maalari

Eilen soi puhelin ja maalari varmisti tulonsa. Nyt ei ole kyllä tietoa kuka maalari meille saapui, ei ollut ainakaan se aito ja alkuperäinen joka putosi tikkailta. En viitsinyt edes kysellä. 

Huone muutti väriä oikein näppärästi. Maalarilla oli apulainen mukanaan. Mua alkoi jo kyllä sitten melkein nolottaa. Se alehinta oli niin hyvä, että kaksi ihmistä tässä ei kyllä oikein tuntipalkoille päässyt. Toisaalta ideana taitaa olla, että näillä alehinnoilla kerätään mahdollisimman paljon hyviä "tykkäämisiä" Angie's List -palveluun ja sitä kautta asiakaskunta vankistuu ja hintojakin voi pikkuhiljaa hilata ylöspäin. Meidän maalarit taisivat olla viikonloppumaalareita kun tulivat sunnuntaita. Ehkä tämä on heille toinen tai kolmas työ. Olen tullut siihen tulokseen, että amerikkalaiset ovat ihan älyttömän ahkeria. Monen täytyy olla ehkä pakostakin, mutta aherrusta on monenlaista. Vapaaehtoistyötä, pihapiirin laittoa, autojen pesemistä... Välillä tuntuu, että meidänkin asujaimisto on kuin muurahaispesä jossa kaikki hyörivät ja pyörivät. 

Työ kävi sähäkästi, maalarit olivat kohteliaita ja reippaita. Tytär on ikionnellinen. Olen aikaisemminkin maininnut, että mulla ei ole verhogeeniä. Meillä ei ole talossa kuin yhdessä kylppärissä suihkuverho. Tähän puolikaaren muotoiseeen ikkunaan (ikkuna jatkuu alas suorakaiteenmallisena) olisi kuitenkin kiva saada jokin verho. Ihan senkin vuoksi, kun usein ukkostaa ja salamat näyttävät aika villeiltä yötaivaalla. Mitä tähän nyt laittaisi? 

Tyttären valitsema seinien väri on kirkas. Ihan oikeasti silmiä häikäisee kun huoneeseen astuu. Miehen kanssa ehdottelimme vaaleampaa sävyä tai enemmän sinisellä taitettua, mutta tämä oli rakkaus ja eihän rakkauksista niin vain luovuta. Pääasia, että asukas itse viihtyy. 

Ihanaa alkavaa viikkoa! Toivotan myös uudet lukijat lämpimästi tervetulleiksi, Ainosofia ja Maritsu uusimpina :)

Yksi etappi

Menneellä viikolla ohitin yhden merkkipaalun: ei enää vapaaehtoistumista lasten kouluilla. Nuorimmainen sai Elementary Schoolin loppuun ja Middle Schoolissa vanhempia ei tarvita kuin keväisin tasotestejä valvomaan. On vähän orpo olo. Kuuden vuoden ajan kävin tällä koululla milteipä kerran viikossa, joskus useamminkin. Moni tuli tutuksi, vähän kuin olisi kotiin mennyt. 

Eilen perjantaina vitosluokkalaisen viimeisenä koulupäivänä riitti tapahtumia. Ensin lapset kävivät rullaluistelemassa parin tunnin ajan. Poikkesin katsomaan menoa ja ottamaan pari valokuvaa. Sitten lapsi ilmoitti, että äiti saa jo mennä.

Iltapäivällä vanhemmat kokoontuivat koulun ulkopuolelle. Kindergartenilaisista nelosluokkalaisiin muut oppilaat kokoontuivat kunniakujaksi. Koulun jättävät saivat kerrankin kirmata ja pitää mölyä koulun käytävillä, ulkona. Yleisön tehtävä oli aplodeerata mahdollisimman raikuvasti. Kuusi vuotta opetusta oli tehnyt tehtävänsä ja vaikka oikein luvan kanssa olisi saanut juosta ja huutaa kävelivät lapset rauhallisesti, vilkuttivat, hymyilivät. Näyttivät kovin vastuuntuntoisilta, vakaviltakin hymystä huolimatta. Oltiinhan tässä koulun suurimpia.

Koulun parhaalla lukijalla oli kissanpäivät. Hän sai osan päivää istua kirjastossa, syödä popcorneja ja katsoa haluamaansa elokuvaa. 

Opettaja oli tehnyt jokaiselle oppilaalle muistotaulun. Laminoidussa taulussa on luokkatovereiden mietteitä kustakin oppilaasta. Juniorin taulussa sanottiin mm.

- You are a great athlete and a good friend.

- You are polite when someone's talking.

- Keep knocking out those math problems and you'll go far!

- You are very, very, very funny.

- You are a good friend and you always help people out.

- You are my best friend. You're the best ever, I will see you later on.

Lapset heittivät toisilleen hyvästejä. Osa jatkaa yhteistä opintaivalta, osa menee eri kouluihin, muuttaa paikkakuntaa. Oli aika liikuttavaa nähdä 10-11 -vuotiaiden halaavan toisiaan, takovan selkää. See you, good luck, you are amazing. 

Mullehan tää oli taas itkun paikka. Matka lapsen luokkahuoneesta ulko-ovelle oli hyvin tunteikas. Niin moni opettaja oli tullut tutuksi. Halattiin, kiiteltiin. Porattiin oikein porukalla :) 

Lapsen opettaja antoi minulle lahjan. Nimikirjaimella varustetussa wristletissä säilytän hänen kirjoittamaansa kiitoskorttia. Aina kun otan pikkulaukun käyttöön lukaisen myös kortin. Niin mukavia asioita, niin mukavia muistoja. Yksi merkkipaalu on taas ohitettu: nyt on kaikki lapset Middle Schoolissa ja mä tukevasti middle-aged.