Maalari maalasi taloa, paitsi että putosi tikkailta

Meille hankittiin maalari arvostetun Angie's List -palvelun suosittelemana. Oli vielä erikoistarjous, maalari tuli sopuhintaan maalaamaan yhden huoneen. Eilen piti pensselisedän saapua. Aloimme iltapäivällä kysellä perään. Maalarisedän veli vastasi puhelimeen ja kertoi maalarin pudonneen tikkailta ja olevan sairaalassa. Ei kai ihan mitään kamalan vakavaa, mutta tarkastukseen piti mennä.

Työn teettäjän eli tyttären pettymys oli valtaisa. Vieläkään ei pääsisi eroon vaaleankeltaisesta ja -punaisesta huoneesta. 

Työpöydän korkkitaululla ovat loppukarsintoihin päässeet värinäytteet ja alakuvassa yhdistyvät jo vähän vanha ja uusi. Mutta seinistä väri uupuu. 

Veli lupasi maalata kattolampun tuulettimen lavat. Kai jostain löytyy vaikka valkoiset varjostimet. Mies oli myös vähän ali-ilahtunut maalarin suorituksesta. Hän nimittäin epäili edellisenä päivänä maalarin kanssa puhelimessa juteltuaan josko Memorial Dayn juhlinta maltetaan lopettaa hyvissä ajoin. Lohduttelin, että olisihan se kamalaa jos näinkin perinteikkään ammattikunnan jäsen ilmaantuisi sovittuna aikana. Eiväthän remonttimiehet koskaan tule silloin, kun on sovittu. Ei ainakaan Suomessa tulleet. Täällä ovat tulleet tähän saakka, sillä helposti tulee hankittua toinen tekijä tilalle. 

Koska vaaleanpunainen nyt saa huoneesta väistyä lähes tyystin minä taidan periä alakuvan istuintyynyn ja samaa sarjaa olevat koristetyynyt. Näiden tarina lämmittää mieltäni. Olimme tyttären kanssa katselemassa näyteikkuinoita Jyväskylässä, kun huomasimme kangaskaupan ikkunassa suloistakin suloisemman kankaan. Kangaskauppa on siinä Jyväskeskuksen kupeessa, Kauppakadulla. Nimeä en muista eikä googlaamallakaan löytynyt. Monta kertaa katselimme kankaita ja siitä tehtyjä koristetyynyjä. Taisipa olla peitekin. 

Kerran sitten poikkesimme sisälle ja avulias, kertakaikkisen ystävällinen ja ammattitaitoinen myyjä lupasi, että tehdään tuotteet kunhan pääsette kotiin Amerikkaan. Sähköpostilla hoitelimme mittojen toimitukset ja seuraavalla kerralla Jyväskylässä käydessämme noudimme valmiit tuotteet. Kangas on englantilaisen Clarke & Clarke -yhtiön painamaa.  Nykyään kankaita näyttäisi olevan saatavilla täällä meidänkin kulmilla. Ehkä seuraavalla kerralla ei tarvitse lähteä Jyväskylään saakka :) Vaikka sen uskomattoman hyvän palvelun vuoksi sinne ilomielin menisinkin. 

Fixer-upper Part II

Jokin aika sitten kirjoitin ystäväni ostamasta fixer-upperista (juttu ja kuvat löytyvät täältä, klik klik). Ulosottoon päätynyt asunto on saanut nyt toisen elämän. Itsekin olin auttelemassa, lähinnä siivosin mutta lopuksi sain myös maalisudin käteen. Vähän tender loving care ja lian ja kolhujen alta paljastui ihan kelpo kaunotar. 

Keittiössä on baaritiski. Tästä näkee hyörinän niin keittiössä kuin takan päälle sijoitetun telkkarin.

Mustat keittiökoneet aiheuttivat jonkin verran päänvaivaa, mutta puhdistuivat ankaran hinkkaamisen ansiosta. Jääkaappikin on toimiva ja kauniin valkoinen. 

Tiskatessa voi katsella deckille ja vehreitä maisemia. Kuva lopussa. 

Ensin musta tuntui vähän hassulta tämä keittiön "laatoitus". Tämä on oikeasti metallinväristä paksua laminaattia  tai jotain. Mutta kun silmä tottui alkoi tämä näyttää aika veikeältä. 

Takassa on kaunis reunus ja molemmin puolin ikkunat. Asunto on muutoinkin hyvin valoisa. Puistakaan ei tarvitse huolehtia, sillä takka toimii kaasulla. 

Olohuoneen ikkunasyvennyksessä olisi ihana lueskella kirjaa. 

Asunnossa on kolme kerrosta. Alakerta on viimeistelemätön. Ystävällä ehti olla ilmoitus vain vajaan viikon, kun vuokralaiset löytyivät. Perhe on muuttamassa tänne Kansasista ja yllätys, yllätys - halusivat asunnon jossa on basement. Se on hyvä olla niin säilytystilana kuin tornadojenkin varalta. Meillä päin asunnoissa on aika harvoin kellarikerros mm. radonin vuoksi. 

Master bedroomissa on runsaasti säilytystilaa. 

Walk in closetin lisäksi on vielä vaatekaappi. Uusi kokolattiamatto saa asunnon näyttämään uudelta. 

Master bedroomin kylppärissä on ihanan suuri amme. 

Suihkukaappikin alkoi näyttää ihan uudelta, kun ammoniakki "räjäytti" lian pois. 

Yläkerrassa on kaksi muuta makuuhuonetta master bedroomin lisäksi. 

Tässä vielä yläkerra toinen kylpyhuone. Sekin oli aika villissä kunnossa. Mun kädenjälki näkyy puhtaan valkoisena kiiltelevänä amme- ja suihkutilana. 

Ystäväni näki millaista työtä meidän lapset olivat tehneet meidän deckillä. Lapset saivat nimittäin projektikseen kyllästää puisen deckin. Niinpä yksi lapsista sai tämän deckin urakakseen. Lopputulos oli molempia osapuolia tyydyttävä: tilaaja oli tyytyväinen työhön ja lapsi sai palkkaa sen verran, että sai tietokoneprojektin loppuun. Lapsi on säästänyt pari vuotta naapurin ruohonleikkuusta saamiaan palkkoja ja sai päähänsä, että nyt pitää rakentaa tietsikka alkutekijöistä. Minä en asiasta muuta ymmärrä kuin että kone on nopea ja maksoi turkasesti. Mutta ei ole nokan koputtamista, kun omilla hankkeilla projekti toteutettiin. 

Joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Ystäväni arvion mukaan työtä oli enemmän kuin hän osasi odottaa. Naapureiden kanssa juteltua oli käynyt selväksi, että putkirikko oli ihan yleisesti tiedossa. Uudelle ostajalle sitä vain ei kukaan viitsinyt kertoa. Onneksi ystäväni otti projektin seikkailun kannalta ja pienet vastoinkäymiset eivät vieneet yöunia.  

Allergisia mietteitä

Kyyditsin lasta playdateille ja siinä ovensuussa kuulumisia vaihdettaessa tuli taas se pakollinen kysymys: onko allergioita. Ei ole. Asia selvä. Aloin oikein pohtia. Meillä on ollut aika monta kaveria kylässä vuosien varrella ja kertaakaan ei ole yhdelläkään lapsella ollut allergioita. 

Yleisin allergia on pähkinäallergia. Muutama vuosi sitten päiväkodit ja koulut olivat pähkinävapaita. Ei saanut viedä evääksi pähkinöitä sisältäviä tuotteita. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Pähkinäallergia taitaa olla sikäli hankala, että yhdessä jos toisessa ruuassa on pähkinän jäämiä. 

Muistan ainoastaan yhden allergiatapauksen. Lasten koulussa oli oppilas, joka ei voinut syödä yhtään mitään. Ruokaliuos toimitettiin suoraan suoneen. Sitten koitti päivä, jolloin hän voi syödä banaanin. Koko luokka juhli. Kaikki luokkakaverit söivät sinä päivänä banaanin jälkkäriksi. 

Suomessa ollessa aika monella oli allergioita. Yleisissä kylpyhuoneissa oli lappuja, että älä pössyttele sitä hajuvettä/hiuskiinnettä, astmaatikot kärsii. Finnairin lennoilla on aina vieressä joku, joka on tilannut erityisruokaa varmistaen, että eihän siinä nyt ole paprikaa, tomaattia, persikkaa, omenaa jne. En nyt vähättele ruoka-aineallergioita ja yliherkkyyksiä. Itsekin olen saanut tuta mitä kiinalainen ruoka saa aikaiseksi. Pari kertaa on alkanut päätä kiristää ja puristaa. MSG-yliherkkyyttä vissiin. Eivät ole olleet elämäni loisteliaimpia hetkiä. 

Onko kukaan muu ulkomailla asuva huomannut tällaista eroa? Mietin, että johtuuko ero siitä, että Suomessa allergiat seulotaan tarkemmin (seulotaanko?). Tämä voisi olla niitä ilmaisen terveydenhuollon mukanaan tuomia etuja. 

Me asutaan siinä osassa maata, jossa siitepölyjä riittää joka lähtöön, lähes ympäri vuoden. Tällä vehreydellä on hintansa. Joskus toivon, että asuisimme vähän vähemmän vehreässä ympäristössä. On kurjaa olla nenä tukossa maaliskuulta syyskuulle. Sade on tervetullut helpotuksen tuoja, edes hetkellisesti. 

Vekkulia viikonloppua!

Couponing Mom

Lapset näytti mulle Netflixiltä muutaman jakson tv-sarjasta "Extreme Couponing". Olin mennyttä naista. Olenhan minä kuponkeja toki käyttänyt, mutta en koskaan mitenkään erityisemmin suunnitellusti. Jos sattui kuponki käsiin niin käytin sen. Aika usein kuponki jäi käsilaukun pohjalle. 

Kuponkeja saa monesta lähteestä. Näitä paperisia tulee yleensä sunnuntain lehden välissä ja niitä voi printata netistä. Nämä ns. manufacturer coupons käyvät melkein kaikissa kaupoissa. Alakuvassa näkyy mun hienosti järjestelty kansio :) Ei tämä nyt vielä ole ihan ammattitasoa, mutta tällä on hyvä harjoitella. Kerran kaupassa kysäisin ilmiselvästi kovin ammttimaiselta kuponginkäyttäjältä neuvoa yhden ostoksen suhteen. Hän kertoi käyneensä kuponkikurssin. Mulla pää vinksahti: oikea kurssit käynnyt kuponkiostelija! 

Toinen lähde on sitten netti. Netistä saa kauppakohtaisia virtuaalikuponkeja. Netistä voi kätevästi myös tarkistaa mitä tarjouksia on kanta-asiakkaille. Kanta-asiakkaaksi voi ryhtyä kuka vaan. Tämä kannattaa ruokakaupoissa asioivien lomalaistenkin muistaa. Kanta-asiakkaille on paljon tarjouksia, jotka saa muovisella luottokortin kokoisella tai vielä pienemmällä läpyskällä. Yleensä täytetään lomake, johon riittää esimerkiksi sähköpostiosoite. Puhelinnumeron ja osoitteen voi jo jättää antamatta eikä sen sähköpostinkaan tarvitse olla kovin virallinen. 

Kuponkiostelijan tavoite on tietysti saada kaikki ilmaiseksi. Mä olen onnistunut vasta hankkimaan ilmaiseksi purukumia, hammastahnaa, saippuaa ja kynsiviiloja. 

Yläkuvan Kashi -murot maksoivat yhteensä $ 2. Normaalihinta meidän kaupassa on nelisen taalaa paketti. Nyt murot olivat tarjouksessa kaksi yhteensä $6. Saksin kaupan virtuaalikupongin, jolla sain alennusta $2 kahdesta paketista. Mukana oli myös paperikuponki, jolla sain toisen mokoman lisää. 

Nämä shampoot maksoivat yhteensä $8. Pullot eivät ole ihan pieniä, mm. Vidal Sassoonit ovat 750 ml. Niistä maksoin $1 / pullo. Ensinnäkin tuotteet olivat tarjouksessa $7 per 2 pulloa. Näistä sain virtuaalikupongilla vielä $2 alennusta. Lisäksi oli kaksi 75 sentin kuponkia, jotka ko. kauppa tuplaa eli pullolle jäi hintaa $1. Osa kaupoista tuplaa kupongit johonkin rajaan saakka, tämä kauppa 99 senttiin asti. Joskus on viikkoja, jolloin kupongit triplataan. Mutta tarkkana pitää olla, sillä usein lähtöhinnat ovat sellaisia että kupongin kanssa kannattaa mennä lähi-Valtsulle (Wal Mart) tai Targetille. Nämä kaksi eivät kuponkeja tuplaile tai triplaile, mutta lähtöhinnat ovat jo sen verran hyvät. 

Kuponkiostelijan pitää tuntea siten myös kauppojen kuponkipolitiikka. Mä pysyttelen nyt aluksi parin ruokakaupan ja mainittujen markettien asiakkaana. Kunhan opin näiden kommervenkit voin siirtyä harjoittelijaksi muihin kauppoihin. 

Jostain olin lukevinani, että kupongeista jää käyttämättä 90%. Aika hillitön määrä, kun ottaa huomioon mitä kaikkea niillä voi saada. Suomalaisittainhan tällainen kuponkien leikkely tuntuu ihan älyttömältä. Siksi kai mulla menikin niin kauan ennen kuin täysin rinnoin heittäydyin kuponkiralliin mukaan. Mutta että saisin kaikki ostokset ilmaiseksi tai parhaassa tapauksessa rahaa vielä matkaan siitä hyvästä että kuljetan tavarat kaupasta pois - siihen on vielä matkaa. 

Lose the phone, dude!

Eilen kävimme miehen kanssa lounastamassa pikkuruisessa japanilaisravintolassa. Ruoka on hyvää, annokset sopivan kokoisia ja palvelu nopeaa. Ravintola on passelisti puolessavälissä miehen työpaikalta ja multa kotoa. Olikin kuumat treffit, siitä piti inkiväärikastike huolen :) 

Mutta mihin kiinnitin huomiota oli se, että moni asiakas oli puhelimessaan kiinni. Ihan ymmärrettävää jos on yksinään ruokailemassa, mukavahan siinä on jotain näpräillä ja ruokatunnilla voi muutenkin hoitaa asioita. Saman asian havaitsin sunnuntaina äitienpäivälounaalla: lapset pelasivat pelejään, aikuiset rämpläsivät kännyköitään. Naapuripöydän miehen puolesta alkoi jo melkein harmittaa: äiti ja tytär naputtelivat puhelimiaan, poika pelasi iPodilla. Mies istui pöydän päässä, söi ruokaansa syvän hiljaisuuden vallitessa muun perheen viihtyessä virtuaalimaailmassa. Herralla ei ollut ulkopuolisia virikkeitä matkassaan. Laskunkin sai maksaa ihan rauhassa. 

Silloin kun muutin tänne Suomesta olivat kännykät Suomessa jo jokapäiväistyneet. USA taisi siinä vaiheessa kahlata jäljessä ja kännykkäkäyttäytyminen oli kovasti tapetilla. Niinpä kun olimme sunnuntaina päiväkävelyllä mieheni kanssa, minä lykkien tuplarattaita miehen puhuessa puhelimeen, virkkoi vastaantulija miehelleni "lose the phone, dude". Toisin on nykyään.Kaikki kulkevat puhelimet korvilla.

Lapsi kertoi, että kun he matkaavat kimppakyydillä joskus harkkoihin niin kaikki kuusi tai seitsemän kyydittävää ovat kännyköissään. Otetaan toisista kuvia, pistetään Instagrammiin, Facebookiin, lähetetään tekstareita - myös siinä autossa matkaaville. 

Onko tämä mennyt tällaiseksi myös Suomessa? Että ei osata olla ilman jotain härveliä? Ruokaillaan perheen kanssa, jokainen omassa virtuaalimaailmassaan? Mä en kauheasti ajatuksesta innostu, vaikka näitä nettihommia harrastankin. Kyllä silloin kun ollaan perheen ja ystävien kanssa pitäisi malttaa jättää muu maailman meno sikseen. Vai onko musta vaan tullut kalkkis, joka ei enää ajanvirtauksia ymmärrä?

Tuohon kuvan mötikkään liittyy surkea muisto. Olin kyläpaikassa ja kahvittelun päätteeksi halusin kohteliaana tyttönä auttaa pöydän raivaamisessa. Kannoin astioita keittiöön, otin rievun ja aloin pyyhkiä pöytää. Pöydän päässä oli NMT-mötikkä latautumassa. Liekö pöytä ollut hutera tai pyyhkijä vahva, mutta mötikkä putosi lattialle. Kyllä kirpaisi opiskelijatyttöä maksaa mötikän korjaus, muistaakseni oli silloin lähellä 1000 markkaa. Sinne meni säästetyt matkarahat. Tarinan opetus: älä koskaan auta kyläpaikassa.  Tai jos autat allekirjoituta ensin paperi, jossa klausuuli vahingon varalta joka johtuu omistajan huolimattomuudesta tai muuten leväperäisestä toiminnasta :) 

Tuhkimo keskiyön aikaan

Toukokuun toinen sunnuntai on ohitettu, suhteellisen tyylikkäästi ja vähin vaurioin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Jälkiruuaksi nautittu creme brulee vaati kiskomaan lenkkarit jalkaan tänä aamuna. Ja vieläkin tuntuu, että se hemmetin brulee köllöttelee tuossa navasta vähän oikealle... 

Olo on kuitenkin vähän kuin Tuhkimolla keskiyön aikaan. Ei ole hevosten vetämiä kärryjä, ei koreaa iltapukua. Sinne katosi äidin glooria ja erinomaisuus, keskiyön hämyyn, yötaivaan syvään sineen. Taas pitäisi vuosi paahtaa ja sitten taas varmaan joku muistaa, että ei se äiti ihan pössömpi ole. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii - äidinrakkaus. 

Ylipäänsä olen tullut siihen tulokseen, että kaupoissa on liian vähän tarjolla turkooseja kenkiä. Mua kiukuttaa vieläkin, kun pari vuotta sitten en ostanut Tiffanyn sinistä kenkäparia T J Maxxillä käydessäni. Ne olivat aivan jumalaiset! Samaa sävyä en ole löytänyt enää mistään. Joten vanhaa sananpartta lainatakseni: carpe diem tai niitä kenkiä ei enää ole!

Äitienpäiviä

 Jokaisella perheellä on omat perinteensä äitienpäivän viettoon. Yhden tutkimuksen mukaan 61 % esikoistaan odottavista äideistä toivoi, että äitienpäivänä muistettaisiin. Loput malttoivat odottaa siihen saakka, että vauva on ihmisten ilmoilla. 

Ystäväni hyppäsi perjantaina lentokoneeseen ja lähti New Yorkiin viettämään äitienpäiväviikonloppua hyvän ystävänsä kanssa. Ilman lapsia, ilman miestä, ilman kotiaskareita. Hänen äitienpäivänsä perinne on matkustaa jonnekin hyvän matkan päähän perheestä ja rentoutua. Viime vuonna kutsui Lontoo, sitä edellisellä kerralla Floridan hiekkarannat. 

Aika moni taitaa juhlistaa kuten me. Aamulla jos oikein hyvin käy pienet keijukaiset (ovat kyllä vuosien saatossa kasvaneet) ilmaantuvat sänkyni laidalle, laulavat, tuovat kakun ja kortteja. Iltapäivällä suuntaamme mukavaan ravintolaan nauttimaan lounasta pidennetyn kaavan mukaan. Koska aterian suunnittelu on ainakin puolet ilostani mies toimittaa menun nähtäväkseni jo hyvissä ajoin. Hekumoin ruokalistan äärellä useamman päivän, harkitsen syömisiäni ja juomisiani. Tosin niinkin on käynyt, että edellisen illan lihanhimo on yön aikana talttunut ja lounaalla on syöty kalaa tai kasviksia.

Onnellista toukokuun toista sunnuntaita. Kevät tuoksuu, kesä kutittelee varpaita. On niin paljon syitä iloon ja juhlaan. 

Ja jotta totuus ei unohtuisi: M. thank you for the babies!

Love,

Me

Kate Spade clutch

Tänään sai ensi-iltansa The Great Gatsby -elokuva. Olen katsellut aikaisemminkin tätä Kate Spaden clutchia. 

Laukku kainalossa kelpaisi mennä leffaa katsomaan. Olisi vielä sopivasti tarjouksessakin, 265 dollarin sopuhintaan. Laukku löytyy täältä klik, klik.

Ja tämän Emma-laukunkin ottaisin. Olisikin muuten ihan verraton, kun niitä Emma-palkintoja jaetaan Suomessa. Emma on nähtävillä täällä, klik, klik. 

Kaikki ei sittenkään ole täydellistä

 Välillä sitä kuvittelee, että elämä on täydellistä, kaikkea on mitä tarvitaan. Mitä ei ole sitä ilman pärjää. Ikikaipuun kohde sauna tietysti puuttuu. Mutta niin se puuttuu kaikilta naapureiltakin. Laiha lohtu, kun selkäpiitä kutittaa sillä tavoin saunaa kaipaavasti... 

Mutta puuttuu vielä jotain muutakin. Äkkäsin tämän puutoksen vasta äskettäin. Pitäisi olla lahjanpakkaushuone (onko tämä tosiaan yhdyssana?). Home Decorators Collection näitä myisi. Yläkuvan tuotteet kuuluvat kodinhengetär Martha Stewartin mallistoon. 

Alakuvassa on Pottery Barnin esitystä samasta aiheesta. 

Marthan systeemit eivät ole edes hinnalla pilattuja. Mutta mistä tila moiselle huoneelle? Olen aina pitänyt kauniista kankaista ja lahjapapereista. Lahjojen antamisessa melkein kivointa on, kun voi miettiä miten lahjan pakkaa. Oikein kun tässä mietin, niin mun olisi pitänyt syntyä tontuksi. Sinne Korvatunturille. Ehkä sitten seuraavassa elämässä :) 

Tähän lopuksi vielä muutama inspiskuva Home Decorators Collectionilta: 

Tell me something new....

Smile!

Coffee, anyone? Kahvipöytä vähän eri tavalla. 

RIP Harry and Charlie

Perjantaina huusin tukka hajallaan soppakauhan varressa. Näytti siltä, että universumi oli päättänyt ettei mikään onnistu eikä mulla voi olla kivaa. 

Tiedättehän, koko viikko mietitty mitä syödään, kuskattu lapsia, pesty pyykkiä, koulutettu koiraa, käyty lapsen konsertissa ja nimitystilaisuudessa (kirjoitan tästä joskus myöhemmin), pakattu eväitä ja vihdoin varmistui ettei Suomeenkaan ole tänä kesänä asiaa. Edessä viikonloppu, miehen kanssa vuoroajelua lasten kisapaikalle reilun sadan kilsan päähän. Miehelle aamuvuoro, mulle ilta. 

Perjantaina lapset tulevat treeneistä, tarjoamani kana ei olekaan täysin kypsä, urheiluvaatteet (ne ainoat!) on yhdeltä harrastajalta hajonnut yltä ja toinen on kadottanut urheiluvälineensä. Pikku juttujahan nämä ovat, turha niistä on hikeentyä mutta mua ei naurattanut. Itketti.

Tällaiselle lonkkaa vetävälle, kattoon syljeksivälle kotiäidille on kova paikka kun urheiluvälineet hajoavat tai katovat. Meillä on sellainen työnjako, että minä kustannan lasten harrastamisen. Tämä kuluvan kauden budjetti on jossain 7000 taalan paremmalla puolella. Ensi kaudesta tullee vielä kalliimpi. Mielikuvitusta saa käyttää, että saa laskut maksettua. Osa-aika puuhastelu ei ole kovin tuottoisaa. 

Joten perjantai-iltana oli fiilikset aika ankeat. Pistin ruuan pöytään ja kömmin omiin oloihini. Kohta koputti lapsi ovelle. Sisälle asteli nyyhkivä tytär. Harry, meidän gerbiili, oli kuollut. 

Siinä ne vaihteet vaihtuivat kuin itsestään. Mun surut olivatkin aika pieniä. Harrylle piti löytää arkku. Jokainen kirjoitti mustan suklaalaatikon kanteen viimeisen tervehdyksensä. Laatikko pehmustettiin kukallisella lautasliinalla, laitettiin fylliä että on mukavampi levätä. Panimme laatikkoon vähän ruokaa ja lorautimme konjakkia. Jos vaikka tulisi vilu haudassa. Muisteltiin siinä ohimennen Egyptin faaraoita. Lapio oli kylillä, joten karautin hakemaan sen. Aloitin haudan ja tytär kaivoi loppuun. Pidimme hautajaiset. Jokainen ripotteli vähän multaa pienelle arkulle. Pihapensaasta löytyi muutama kukkakin. Tytär loi haudan umpeen. Hiljennyimme muistelemaan Harryä sillä aikaa, kun kuorolainen esitti Mozartin kaanonin. 

Olo oli haikea. Kaipaava. Kolme ja puolivuotta sitten Harry tuli meille veljensä Charlien kanssa. Nyt Charlie on yksinään. Charile sai taputuksen jos toisenkin. Mietin, että tämä on se meidän kaikkien kohtalo. Jonain päivänä mieheni tai minä on yksinään, toista ei enää ole. Joten hyvin voi unohtaa muutaman murheen ja keskittyä iloisempaan elämään. 

Viikonlopusta tulikin oikein kiva. Kisat sujuivat hyvin, omia ennätyksiä syntyi. Lasten kanssa oli hyviä keskusteluja ajomatkan aikana. Heitä kiinnosti kovasti, minkälaista mun elämä oli heidän ikäisenään. Kerroin luokkaretkistä - hiihtäen jorpakkoon tai fillarilla niemen kärkeen - ja ne olivat heidän mielestään paljon parempia kuin heidän bussimatkansa museoon tai akvaarioon. Lapsi totesi olevansa kovin ylpeä perheestään, kun "teillä eurooppalaisilla on ollut niin mielenkiintoinen elämä". Eihän siinä voinut enää kuin hymyillä :)

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Eilen torstaina 16.5. Harryn veli Charlie nukkui pois. Järjestimme hautajaiset illalla ja nyt gerbiiliveljekset nukkuvat vierekkäin. Tällä kertaa laitoimme Charlien arkkuun myös kaksi hammastikkua: siltä varalta, että tuonpuoleisessa joutuisi jonkinlaiseen taisteluun. Näistä kahdesta pienestä veijarista oli meille valtavan paljon iloa. Kuten yksi surija pienten arkkujen kylkeen kirjoitti: Thank you for your service. 

Morsiuspukujen trendit

Ihan kuin olisin nähnyt uutisotsikon, että prinsessa Madeline on Pariisissa etsimässä hääpukua. Passelisti aamutelkkarissa esiteltiin ajankohtaiset trendit. 

Nyt heti aluksi menee sormi suuhun. Mikä se on tämä "gap sleeve" suomeksi? Kaunis se joka tapauksessa on. 

Puvun saa omaksi 605 dollarin hintaan. Jos en ihan väärin kuullut, niin keskiverto häämekko maksaa $1100.

Kukkasin kirjotut mekot ovat in. Tässä tietysti vaatimattomampi morsian yhdistää kätevästi morsiuskimpun ja -puvun...

Tämän puvun hinta on $799, valmistaja Camille La View. 

Nyt en ole ihan varma, muistaako kukaan muu? Joskus olen kuullut uskomuksen, että helmet hääpäivänä  tietävät kyyneleitä. Olenkohan mä nähnyt unta...?  No, itse en helmiä pukenut ylleni, mutta itketty on. Milloin mistäkin syystä. Toisaalta jonkun tutkimuksen mukaan kyyneleiden mukana poistuu stressiä, joten aika ajoittainen poraaminen on hyväksi. 

David's Bridal taitaa olla yksi suurimmista hääpukujen myyjistä. Hääpuvun yläosa on kirjottu kokonaan helmin. Hintaa luomuksella $1150. 

Ja kuten yläkuva osoittaa, kannattaa morsiamen varoa valkoisia kevyitä verhoja jos sattuu olemaan yllä näinkin verhoihin sopiva mekko. Ja en malta olla siteeraamatta hyvää ystävääni, tällä kertaa jätän nimen mainitsematta. Hänen terminsä tälle lookille on "Bomber" eli "Pommikone".  

Elokuva Gatsby (kirjailija F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsby eli Kultahattu -kirjaan pohjautuva filmatisointi) on innostanut 20-luvun jazzhenkiseen pukeutumiseen ja metallisiin somisteisiin.

Tämän puvun selkä on upea! 

Eikä pääkoristekaan ole hassumpi. Tämä puku on vaihteeksi vähän eri näköinen. Maggie Sotteron puvun saa omaksi vähän alle tuhannen taalan. Tuhannen taalan paikka siis. 

Alakuvassa vasemmalla on esillä vielä yksi trendeistä eli kirjonnat. Mitä enemmän kirjontaa sen parempi. 

Oma suosikkini näistä taitaa olla tuo jazzhenkinen puku. Siitä ei puutu enää kuin imuke ja morsmaikku on valmis iloiseen illanviettoon salakapakassa teemuki nenän alla. 

Madelainen pukua arvuutellessa tässä kevät taittuu. Luulen, että Victorian pikkusiskon ei tarvitse valita niin vakavaa ja kunnianarvoisaa hääpukua. Uskoisin, että puvussa on iloa ja intohimoa. Multa taitaa jäädä nämäkin häät näkemättä, harmi. Mutta kuvia ainakin on mukava katsella. On se muuten hassua, että aikuinen nainen näin ilahtuu prinsessojen häistä. Toisaalta tämä ikäpolvi on sitä, jonka muistan ihan pikkukakaroista saakka. Vähän kuin tätinä juhlaa odottelisin :)

Onnea kaikille morsiamille, jotka eksytte juttuani lukemaan. Pohjalaismies totesi kuultuaan ystävänsä tulevista häistä, että notta, ei sen Pekan asiooren tartte olla sen paremmin kuin meirän muirenkaan (ja pyydän anteeksi pohjalaisilta - pohjalainen sananparsi ei täysin luontevasti suussani taitu. Joskus olen sivukorvalla kuullut).