Sananlaskua mukaellen siis. Ja näin ainakin kuvittelisin. Mistä sitä tulevista tietää.
Kevät on roihahtanut huikeaan vihreyteen. Ja pahoin pelkään, että kesä on jo alkanut. Niin meille aina käy. Ei ole kukkeaa, leutoa kevättä vaan hikinen, kuuma kesä. Tosin kukkea sellainen.
Olen ollut auttamassa ystäväni fixer-upperilla (kirjoitin siitä joku tovi sitten). Huh, huh mitä hommaa. Mutta nyt alkaa näyttää todella hyvältä. Se vesiremppakin tuli maksamaan vain $800. Putkimies suostui katsomaan siitä ulkona olevan putken päästä, että jos vuoto olisi lähellä. Ei sittenkään tarvinnut kaivaa talon betonipohjaa auki. Näin kätevästi säästyi $7200...
Lauantaina oli asujaimistomme pihakirppari. Heti ensimmäisenä aamulla klo 7 pihaan porhalsi rouva, joka oli varannut mukaansa pari kassia. Ja kyllä me sitten kauppaa tehtiinkin. Hän oli pihamaallamme myös vuosi sitten, oli painanut mieleensä mahdollisen apajan ja tuli tarkistamaan saaliin. Eikä mennyt monta minuuttia, kun toinen viime vuotinen asiakas tuli kauppaa hieromaan. Tuntuu kivalta, kun on vakkariasiakkaita :)
Kirpparilla näkee kyllä monenlaista hiihtäjää, ihmiselämän kirjo koko komeudessaan. Yksi ostaja laskeutui polvilleen ja kontilleen mönkimään tavaroita. Hän huudahteli ilosta ja oli silmin nähden onnellinen. Mukaan lähtikin kolmisenkymmentä vaatekappaletta. Toinen rouva taas jemmasi kainaloonsa nipun ja tarjosi kahta dollaria. Kohteliaasta kysyin, että tarvitaanko muovipussi ja laskin siinä samalla tuotteet: kuusi vaatetta, kuusi dollaria. Ai että, kun ostajaa kiukutti mutta kaivoi kuitenkin lompakosta puuttuvat rahat. Ja sitten oli ostaja, joka kysyi, että ovatko muka NÄMÄKIN vaatteet dollarin? Kerrassaan närkästyneenä. Siinä oli miltei uusia poikien talvisia neuleita. Tuli mieleen kysäistä, että paljollako itse myisit kun rouva nakkeli niskojaan ja tuhautteli nenäänsä viskaten neuleet takaisin myyntipöydälle. Päivä oli kuitenkin onnistunut. Valtaosa ostajista oli hyväntuulisia, kohteliaita.
Lapset olivat sillä aikaa urheilemassa kolmen olympiamitalistin kanssa. Heillä oli mahtava päivä. Tulivat kotiin intoa puhkuen, uusien tarinoiden kanssa. Tuomisina oli yhteispotretti urheilijoista ja lapsista, lapsilla urheilijoiden mitalit kaulassa: yksi Ateenasta, yksi Pekingistä ja yksi Lontoosta.
Kävin myös kampaajalla. Kampaaja sitten sanoi, että sulla on aivan liian pitkät hiukset. Ei sun ikäisellä voi olla enää noin pitkiä. Vanhentavat ja muutenkin. Sinulla pitää olla lyhyempi tukka. Tykkään kyllä, kun ihmsiet ovat rehellisiä. Kampaajalla varmasti on silmää. Mutta en mä nyt hip hip hurraata huudellut. Sanoin kampaajalle, että mieskin tykkää. Tykkää, tykkää, kaikki miehet tykkää pitkistä hiuksista oli hänen kommenttinsa. Mies sanoi alakuloisen naamani nähtyään ja tarinan kuultuaan, että kaikki kampaajat tykkää että pitää olla lyhyempi tukka...
Mulla on aina ollut pitkät hiukset. Olen toki ajatellut, että hiuksia on syytä lyhentää kun naama alkaa roikkua. Ei sitten roiku naama JA hiukset. Mutta kampaajan kommentti kyllä herätti kapinahengen. On se nyt kumma jos naisella ei voi olla pitkät hiukset, vaikka harmaata jo pilkistelisikin. Sitä paitsi tarpeeksi pitkillä hiuksilla saa kätevästi roikkuvat rinnat piiloon. Näppärästi ne voi kynttilän valossa ravistella kasvoilleen, niin eivät erotu rypyt.
Ihanaa vappua kaikille vaputtelijoille! Vähän on haikea mieli. Viimeisestä Suomessa vietetystä vapusta on jo 14 vuotta. Silloin oltiin Don Huonojen keikalla, paleltiin keikan jälkeen taksijonossa ja edes taskumatin konjakki ei lämmittänyt.