Torstai-iltana oli viidesluokkalaisen "joulujuhla". Musiikin opettaja oli harjoituttanut neljä laulua niin Elementary Schoolin vanhimpien kuin nuorimpien kanssa. Meidän juniori oli siellä vanhojen joukossa. Mutsi sai jälleen kerran roskan silmään. On ainutlaatuista nähdä lapsi osana kuoroa, soittamassa nokkahuilua, niin tosissaan.
Samassa konsertissa saatiin sitten nauttia myös Kindergartenilaisten artistisista taidoista. Lapset ovat 5-6 -vuotiaita. Mulle tuli vanha Rexona-mainos mieleen: "Aina on tilaa yhdelle, joka käyttää Rexonaa". Tässä tapauksessa tämä yksi on SE tyttö, joka päättää maustaa esitystä nostelemalla hameensa helmoja. Torstai-iltainen tyttö olikin perusteellinen.
Ensiksi nähtävästi juhlakolttu kutitti selkäpuolta. Piti rapsutella, monta kertaa, kauan ja hartaasti. Sitten putosi jalkine esiintymisrappujen alle. Alkoi itkettää. Esiintyminen keskeytettiin, vitosluokkalainen ritari kävi noutamassa prinsessan balleriinan ja esitys jatkui. Vähän vielä pyyhittiin kyyneliä, mutta esitys tempasi mukaansa. Sitten alkoi kutittaa massua. Helma nousi ensin vähän yli polvien, sitten näkyi jo kalsarit ja kolmannella kerralla koko pyöreä massu. Tämän jälkeen helma kohosi joka kerta massun korkeudelle. Rapsuttelu ei esitystä haitannut, laulanta jatkui entiseen malliin.
Miten tähän pitäisi suhtautua? Yritin olla tyyni ja aikuinen, en edes katsonut pienen esiintyjän suuntaan. Vieres tä alkoi kuulua hihitystä. Vilkaisin syrjäkarein ja näin kyllä ketä vierustoveri katsoi. Kuului nyrkkiin kätkettyä tyrskintää. Minä onneton vilkaisin esiintyjän suuntaan ja tyrskinnän syy selvisi. Loppu aika konserttia menikin, kun yritin hillitysti tunkea rystysiä nieluun. Ihana lapsi! Niin tosissaan ja vilpitön. Suoraan kuin Hollywood-leffasta.
Musiikin opettaja oli tehnyt hienoa työtä. Erityisen mausteensa tuo tietysti musiikin valinta. Se kun ei saa viitata minkään uskotokunnan suuntaan. Joulupukki ja porot nähtävästi ovat sopivan yleisiä, niistä kelpaa rallatella. Tyyli vaihteli jazzista vähän klassisempaan ja räppiin. Kuvassa Kindergartenilaiset räppäävät ihan tosissan, aurinkolasit silmillä ja tonttulakit päässä.
Lapsilla alkoi perjantaina joululoma. Tai oikeastaan loma alkaa vasta 22. joulukuuta, mutta siihen saakka on track out. Niille lukijoille, jotka eivät vielä tiedä, niin lapset ovat ympärivuotisessa koulussa. Vuosi rytmittyy yhdeksään kouluviikkoon ja kolmeen tai useampaan lomaviikkoon. Toki traditionaalisia, suomalaiseen tapaan rakennettuja kouluvuosiakin on tarjolla, mutta meidän lähin koulu tarjoaa ympärivuotista. Nyt kolme muuta trackia pakertaa koulussa, me ollaan lomalla.
Pähkäilen taas, että miten hipsiä jouluostoksille, siivota, leipoa ja tehdä kaikki muu. Toisaalta, mulla on kolme innokasta tonttua apuana :)
P.S.
Mulle tuli tietysti huikeat muistot omasta lapsuudesta ja joulujuhlista mieleen. Oli laulua, näytelmä, runonlausuntaa. Lopuksi joulupukki toi pussukan, jossa oli omena, piparkakku, namia ja kiiltokuva. Jouluevankeliumikin vissiin luettiin tai näyteltiin. Vanhempana oppilaana hiljennyin joulukirkossa.
Moni uskontokunta viettää tähän aikaan vuodesta juhlaa. Tekisi mieli ehdottaa, että koulussa järjestettäisiin juhla jokaiselle uskontokunnalle. Ja jos ei omaa viiteryhmää löytyisi, niin voisi järjestää ympäripyöreän juhlatapahtuman. Jotenkin tämä "Happy Holidays" rassaa. Olisi kiva juhlia niin, että voisi toivottaa "Merry Christmas". Paradoksaalista kyllä, meillä varmaankin 99% on kristittyjä. Sen yhden prosentin vuoksi luovutaan kaikista perinteistä, kuten joulujuhlasta. Demokraattista toki, mutta demokratiankin olisi hyvä tunnustaa perinteet. Juureton yhdessäolo ei ole mistään kotoisin. Se aiheuttaa vain juurettomuutta, mihinkään kuulumattomuutta. Ja väitän vielä, että se ei ole edes vapautta.