The Philadelphia Story

Lomamatkan ensimmäinen pysähdys oli Philadelphiassa, Pennsylvaniassa. Kaupunki on tuttu vain elokuvista: The Philadelphia Story, Trading Places, Rocky. Niin ja tietysti Pekka Töpöhännässä on Philadelphia Ville. 

Asetuimme ihan keskustaan, DoubleTree -hotelliin. Sijainti oli mukava, sillä metroasemalle oli vain minuutti pari ja kävellen pääsi joka paikkaan. Ympärillä oli pieniä ravintoloita,  ruokakärryjä, Tiffany. Love Parkiin käveli muutamassa minuutissa. Katukuvaa hallitsi ja suunnistamista helpotti City Hallin katolla keikkuva William Pennin patsas. 

Kotoa lähtiessä oli sopivan lämmin ja niin oli perilläkin. 38 C astetta oli meille etelän ihmisille  vielä lähes inhimillistä. Poikkesimme hellettä kuitenkin vähän karkuun Vapaamuurareiden Temppeliin, Masonic Temple. Kierros kesti vajaan tunnin ja sinä aikana näimme kaikki seremoniahuoneet ja museon aarteet. USA:ssa vapaamuurarit ovat avoimia, jäsenyyttä ei salailla. Opas vastasi mielellään kaikkiin kysymyksiin ja esitteli ylpeänä oman loosinsa. Tosin Dan Brownin Symboli-kirjaa hän ei kovin korkealle noteerannut. Muurarit pärjäävät hyvin ilman kioskikirjailijan hypetystäkin oli hänen ponteva mielipiteensä. 

Kaupunkivierailun pääkohde oli tietysti Liberty Bell. Kelloa soitettiin, kun Itsenäisyysjulistus luettiin ensimmäisen kerran  8.7.1776. Oli jännä nähdä, miten niin monet halusivat ikuistaa itsensä kellon vieressä. Kello muuten halkesi, kun siinä ollutta pienempää halkeamaa yritettiin korjata. Kellon ympärillä on paljon muutakin nähtävää. Nicholas Cagen tähdittämä "National Treasure" kannattaa katsoa matkaevääksi. 

Reading Terminal Market sai kuolaamaan. Kauppahalli tai Hakaniemen kauppahalli tulivat väistämättä mieleen. Kalkkunakauppiaalta ostimme tukevat lounasleivät, karpalohillolla tietty ja kyytipojaksi perunamuusia ja kastiketta. Flying Monkey -nimisestä leipomosta hankittiin browniet ja appelsiini-inkivääri herkku, mutta ne syötiin ennen kuin ehtivät kuvaan. Sorry. 

Namikaupassa oli sen verran malttia, että otin muutaman kuvan. Kaupassa oli hillittömät salmiakkivalikoimat, mutta kyllä suklaassakin löytyi. Laihdutuskuuri varmasti onnistuu tällä pillerillä. 

Päänsärkyyn pari aspiriinia. 

Ja kovan paikan tullen pala suklaalevystä. 

Juhannuksen aaton aattona pääsin saunaan. Hotellissa oli ihka oikea suomalainen kiuas. Tosin epäilen, että tokkopa niille kiville on monta kertaa vettä heitetty. Ei ollut minkäänlaista löylyastiaa. Vesipullo ajoi näppärästi sen asian. Päänvaivaa aiheutti ainoastaan sopiva saunapukeutuminen. Mitä sitä nyt laittaa ylleen kokolattiamatolla varustettuun saunaan? Päädyin uimapuvun ja pyyheliinan yhdistelmään. 

Kaiken mässäilyn jälkeen piti käydä vielä tutustumassa Rocky -elokuvista tuttuihin rappusiin. Muistattehan, kun Rocky hyppii portaiden yläpäässä voittajan elkein? Rappuset, the Rocky Steps, ovat vastassa kun poikkeaa taidemuseoon,  The Philadelphia Museum of Art. Puistossa on myös pronssinen veistos, the Italian Stallion. Siinä viimeistään pääsee Rockyn kylkeen kyöhnäämään. Matka jatkuu, mutta Philadelphiaan pitää päästä uudelleen. Philly, the City of Brotherly Love, kutkutti  monella tavoin. Teatteritarjonta näytti huikealta. 

Melkein lomalla

Tunnelma alkaa olla katossa. Viikonloppu oli hauska isänpäivineen ja urheilukilpailuineen, lapsella oli yökyläkaveri viime yönä ja tänään vielä uitiin asujaimiston uintikisoja. Kohta alkaa LOMA - siis muu kuin tämä kotona lomailu.

Lähdemme ajelemaan kohti pohjoista. Mulla on loman suhteen yksi toive ja luulen, että mies on sitä toteuttamassa. Olen matkasuunnitelmien suhteen aika helppo kumppani: olen joka tapauksessa eksyksissä, joten on oikeastaan ihan sama minne menemme. Mies tietää makuni ja toiveeni ja suunnittelee aina mahdottoman mukavia retkiä. 

Pitkästyn, kun kuulen selvityksiä koordinaateista ja sijainneista. Tiekartan lukeminen on ok, mutta en siitä kovasti pidä. Tosin aika kauan kestää, ennen kuin saan kartasta selvää ollaanko menossa itään vai länteen jne. Onneksi nykyään ei tarvitse lukea karttoja, vaan opastus tulee yläilmoista. Metrokartat, bussilinjat ja ostareiden opasteet onnistuvat huomattavasti paremmin. Matkasta kiinnostaa yleensä tieto siitä kuinka kauan se kestää. Kilometrit tai mailit eivät ole niin tärkeitä. 

Suuntavaisto ei ole vahvin ominaisuuteni. Muistan eräänkin kerran kun läksin soveltuvuusteistä jostain päin Espoota seikkailemaan bussille. Löysin aikani tarvottuani puhelinkopin ja reippaana tyttönä soitin taksin. Yllätyin, kun taksi kysyi osoitetta mihin tulla. Mistä minä sen tietäisin. Hiippailin sitten läheiselle huoltsikalle ja kysyin osoitteen. Tyttö oli niin kiva, että soitti taksinkin. Hmm. 

Olen kysynyt mieheltä, että onhan määränpäässä (tai yhdessä niistä, koukataan vähän) pyykinpesukone. Helpottaa pakkaamista, kun voi välillä pestä pyykkiä. Kahvinkeitin ja kahvimylly pakataan mukaan, joten kahviloiden sijainnilla ei ole merkitystä. Uikkarit pitää ottaa ja shortseja ja vähän siistimmät kaupunkivaatteet. Näillä tiedoilla pärjään oikein hyvin. 

Joten yllätys (paisti jos se yksi toive toteutuu!) on sitten reilun viikon mittainen. Viimeistään loman päätyttyä kerron, minne rouvaa tällä kertaa kyörättiin. Mulla on ihan sellainen tunne, että mulla on oma henkiökohtainen matkatoimisto joka suunnittelee lomat mittojen mukaan.

Aurinkoa ja iloa! Kohta on vuoden pisin päivä :)

"This woman is amazing. I love her"

sanottiin edellä ajavan auton takalasissa. Pisti hymyilyttämään. Ajatella niitä fiiliksiä jotka on täytynyt olla, kun teksi on takalasiin tekstattu. Katsoin autoa vähän tarkemmin ja rekkarit olivat väliaikaiset. Tämä Ällistyttävä 

Nainen oli nähtävästi saanut auton lahjaksi. Tai sitten tämä Ällistyttävä Nainen oli ostanut auton itselleen. Kummin vain, niin teki mieli töötätä torvea ja huiskuttaa. Ällistyttävä 

Nainen on ällistyttävä nainen. Siinä jää toiseksi supernainen ja moni muukin nainen :)

Meillä on isänpäivä ja mun täytyy vain todeta, että "This man is amazing. I love him". Kuten meidän kolme kaverustakin. Viikonloppua on vietetty urheilukisojen parissa. Mies otti eilen aamuvuoron ja mä olin kisoissa illalla. Ilta venyi ja venyi, viestit päätettiin jo jättää väliin. Katselin taas muita vanhempia. Taisivat heidän kasvonsa heijastaa omia tunteitani: rakkautta, hellyyttä, huolenpitoa, ylpeyttä, hämmästystä "onko toi mun lapsi? Milloin siitä on noin vahva ja nopea tullut?". Lapset tekivät omia ennätyksiään, kävivät vakavia keskusteluja coutsin kanssa ja pitivät hauskaa kavereiden kanssa. Ja tänään taas otettiin kaikki uusiksi, paitsi isänpäivän kunniaksi otin aamuvuoron.  

Eilen illalla pistin paikkoja kuntoon, pakkasin eväitä, valmistelin tulevaa päivää. Tuli  mieleeni ystäväni ystävä, joka kertoi elämänsä onnellisimmasta päivästä. Hänellä oli kaksi afgaaninvinttikoiraa ja hän asui tunturissa kaukana pohjoisessa. Täydellinen päivä oli talvinen pakkaspäivä, kun hän kuljetti avannosta vettä liedelle, lämmitti veden, pesi ja huolsi afgaanit, kuivatti takkatulen lämmössä. Mut valtasi täydellinen onnen tunne illalla (tai siis yösydännä), kun koko muu perhe nukkui ja tein eväitä, pesin astioita, huolehdin ja valmistelin. 

Täydelliseen päivään kuuluu tietysti suomalainen ruisleipä. Loppuviikosta tuli postipaketti leipuri-Simolta New  Yorkista.  Olen kirjoittanut leivästä aikaisemminkin, mutta aina tämä vain on ajankohtainen aihe sillä muuta lähellekään suomalaista ruisleipää muistuttavaa en ole kaupoista löytänyt. Toimitusehdot ovat muuttuneet aikaisemmasta niin, että nettimyyntiin leivotaan vain maanantaisin. Ennen leivottiin myös torstaisin. Tein tilaukseni jo kaksi viikkoa sitten sunnutaina ja olin auttamattomasti myöhässä maanantain leipomuksiin. Mun leivät postitettiin vasta tällä viikolla. Joten tilaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Leipä oli yhtä hyvää kuin ennenkin, suussa sulavan rukiista. Huomautan myös, että tämä EI ole maksettu mainos. Ihan vain ruisleivän himossani tästä mainiosta palvelusta ja tuotteesta kerron. Mitä useampi tilaaja sen varmemmin minäkin saan elintärkeän ruisleipäni :)

Musiikkia kuuntelen paljon ajaessani. Kisamatkat ovat siitä kivoja, että lapet ovat pakotettuja kuuntelmaan mamman valintoja. Tämän päivän soittolistaa:

- The Corrs "Only When I Sleep"

- Eros Ramazotti, Tina Turner "Cose Della Vita"

- Neil Young "Out Of The Blue" 

- Fat Boy Slim "Right Here, Right Now"

- The Doors "Waiting For The Sun"

- The Beatles "My Guitar Gently Weeps"

- Luciano Pavarotti "Nessum Dorma"

- Screamin Jay Hawkins "I Put Spell On You"

- Creedence Clearwater Revival "I Put Spell On You"

- Eva Dahlgren "Vem Tänder Stjärnorna"

And many others...

Meidän lapset muuten ovat siinä uskossa, että Eppujen "Poliisi pamputtaa taas" on suomalainen lastenlaulu. He ymmärtävät "poliisi ajaa sinisellä autolla", mutta "poliisi pamputtaa kumisella pampulla" on jo vaikeampi käsite...

Kaukokaipuuta

On se aika vuodesta, kun yleensä olemme Suomessa - sikäli mikäli matkan teemme. Kaukokaipuu korventaa ja mieli halajaa yöttömään yöhön. Ikävän karkoitukseen katselin vanhoja lomakuvia. Kaikkea mukavaahan sitä on tehty.

Yhtenä vuonna järjestin lapsille ja itselleni tutustumisen Eduskuntataloon. Olimme onnekkaita, kierros oli vain meille neljälle ja opas oli nuori, ystävällinen nainen. Opimme, että istuntosalissa ei saa käyttää sanaa "valehdella" ja istuimia on vain 199 - puhemies kun istuu salin edessä. Matka raitovaunulla Eduskuntatalolle oli meille extremeä. Raitovaunussa oli kanssamatkustaja, joka ilahdutti mieleni ikihyväksi. Suomalainen n. 30-vuotias nainen totesi, että onpas niin kauniisti puettuja ja hyväkäytöksisiä lapsia. Kyllä suomalaisetkin osaavat kannustaa :)

Ylä- ja alakuva ovat otettu yhden asuinpaikkamme ikkunoista. Mieluummin vuokraamme asunnon kuin asetumme hotelliin. Viidelle hengelle järjestely on yleensä mukavampi ja halvempi. Tilaa on enemmän ja ruokaa voi laittaa itse. Tämän kruununhakalaisen asunnon suhteen meitä kyllä onnisti. Mitkä näköalat! Hyvä sijainti ja sauna olivat ne alkuperäiset kriteerit. 

Kerran taas keksin, että lasten pitää päästä vaihto-oppilaiksi. Otin yhteyttä kesäpaikan päiväkotiin ja sieltä järjestyi kuin järjestyikin kolme "vaihto-oppilaspaikkaa". Olihan kesälomat. Lapset muistelevat kahta vaihtaripäiväänsä vieläkin, vaikka tovi jos toinen on vierähtänyt. Minä olin tietysti ihmeissäni, että päiväkodissa annettaan aamupala, lounas ja välipala. Hoitotädit olivat vähän huolissaan, kun lapset eivät oikein muuta syönneet kuin ruisleipää ja maitoa. Lapset taas pitivät kummana, kun päikkäreitä varten piti riisua housut pois ja nukkua alusvaatteillaan. 

Kaupunkiloman jälkeen on ollut mukava päästä kesäpaikkaan. Tämä oli se vuosi, kun crocsit olivat juuri tulleet markkinoille. Helsingissä niitä oli  myynnissä niin, että toinen jalkine oli vain esillä. Paljon oli liikkeellä yksijalkaisia rosvoja.Meillä oli täältä ostetut crocsit, ensimmäiset ja viimeiset parit. Alkoivat nimittäin mennä jalat länttään yhdellä jos toisella. Kaupungin pölyt piti pestä jalkineista juuriharjan kanssa. Valkoinen neuletakki on oikein fiksu mökkivaate. 

Lapsille Suomi on Onnela oikein isolla O:lla. Enkä kuvia katsoessani ihmettele yhtään. 

 Alakuvassa seilataan kumiveneellä keskellä järven selkää. Tästä maisemasta tulee mieleeni aina sanat "On suuri sun rantas autius, sitä sentään ikävöin: miten villisorsan valitus soi kaislikossa öin.." Koskenniemeäkö tämä on. 

Rantasauna on ihan melkein vedenrajassa. Ei haittaa, vaikka vesi olisi vähän kylmempääkin. Ainakaan muita kuin minua. Haukia voi yrittää narrata vaikka paljain käsin. 

Saunavihtatarpeet löytyvät kun vähän poikkeaa tieltä. Metsämansikoitakin löysimme. 

Äh, ikävän poistoon tämä kuvien katselu ei auta. Täytyy keksiä jotain muuta. Sentään perjantai ja siivouspäivä. Nauttikaa te Suomessa olijat munkin puolesta!

Uimaritytöllä kaikki hyvin

Kerroin lapsen koulkaverista kirjoituksessani rukouksen voimasta. Eilen tapasin tytön äidin ja kuulin hyvät uutiset. Uimaritytöllä on kaikki hyvin. Vähän varovaisemmin täytyy ottaa jonkin aikaa, mutta pysyviä vammoja ei jäänyt. Tyttö vietiin ambulanssilla pesisottelusta, kun yli 90 mailin tuntinopeudella vaeltanut pallo iskeytyi hänen päähänsä. Kaikki mahdolliset kuvaukset ja testit tehtiin. Onnena onnettomuudessa oli, että pallo osui siihen kohtaan päätä joka on suojaisin. 

Näin äidistä, että hänellä oli ollut raskasta, onnettomuus ravisteli varmasti monin tavoin. Hän on yleensä tiptop huoliteltu hiustupsusta varpaankynsiin, sellainen ihminen jolle Luoja on antanut paljon ja Luojan annista pidetään hyvää huolta. Mitä muuta voi odottaa parinvuosikymmenen takaiselta Miss America Pageant -kilpailijalta, oman osavaltionsa kauneimmalta. Kaikista osallistujista en mene takuuseen, mutta tämän ihmisen kohdalla kauneus on myös sisäistä, lämmin hymy ylettyy silmiin saakka. Joten valtakunnassa kaikki hyvin. Kiitän lämpimästi teitä, jotka liititte lapsen ystävän rukouksiin ja ajatuksiin. 

Asujaimiston kesäuimajoukkue starttasi eilen. Olin viikkoa aikaisemmin kellottamassa lapsia, pitäähän kilpailuissa olla pohja-ajat. Eilen illalla oli kyllä maratonkisa, sillä toisessa joukkueessakin oli kai puolitoistasataa tenavaa. Meillä vajaat 200. Olin altaalla klo 17 alkaen ja viisi tuntia kisoja käytiin. Huh. 

On metka katsoa nuorinta ikäryhmää uimareita, 6 and under. Kun sellainen kolmen, neljän vanha natiainen hyppää blockilta altaaseen ja alkaa heiluttaa käsiään ja jalkojaan villisti, niin siinä on elämisen riemua. Urheilu on ikään kuin oikeassa kontekstissä. Puolitoista kuukautta taas käydään kerran viikkoon kisaamassa ja sitten on JUHLAT. 

 Kävin reilu viikko sitten lasten kanssa vedenalaisessa kuvauksessa. Uinti on siitä hankala laji, että jos itse ei näe suoritusta niin sitä on vähän hankala kuvitella. Monenlaista jännää paljastui ja paljon saatiin korjattua reilun viikon aikana. Nuorimmainen oli oman vapaauinnin viestijoukkueen ankkuri, mutta emme tunnistaneet häntä illan hämyssä. Tiesimme, että hän joukkueessa on, mutta se ipana joka viuhui ohitsemme näytti ihan erilaiselta. Tyyli ja asenne olivat muuttuneet :)  Illan saldo oli oikein kutkuttava, voitimme toisen joukkueen ja ennen puoltayötä kolme uimaria tuhisivat jo vällyjen alla. 

Muuten, meidän altaalla näkee yllättävän paljon rouvilla tällaisia hamosen peittämiä kokouikkeja. Vaikka on kuinka sutjakoita kroppia,  niin asu on säällinen. Kerran konservatiivisessa seurassa tepsutteli joku pikku pikku bikinissä, stringipikkiksissä ja siitä varmaan puhutaan vieläkin. Yläosattomasta auringonotosta päätyisi kai jo valtiovallan hoiviin ja saisi elinikäisen merkinnän ahdistelijoiden rekisteriin. Sen jälkeen olisi turha hakea  töitä tai asuntoa.  

Joko Suomessa on hyvät uimakelit? Mulla on turkki heittämättä useammalta kesältä, siis oikeassa järvivedessä. 

Kotileivontaa

Tytär tuli intoa puhkuen kaveriltaan ja kysyi, että voitaisiinkos me leipoa. Hänellä on timantti resepti kuppikakkuihin. Pyysin näyttämään reseptiä. Ota paketti cupcake -taikinajauhetta. Paista kakut. Ota kaksi pakettia levitettä ja koristele kakut. Ok, kaverilla oli tehty ihka oikeita kotitekoisia (home made) leivonnaisia, mutta ei ihan alkutekijöistään. Amerikkalaisittain kuitenkin jo ehdottomasti kotonatehtyjä. 

Vähän aikaa tilannetta funtsin. Haluaisin, että lapset ymmärtävät mitä kaikkea esimerkiksi kuppikakut pitävät sisällään. Muistelin omaa leivontauraani ja etenkin sen alkua. Silloin se iski, kuin kaulimella olisi päähän mojautettu: mokkapalat! En ole tehnyt mokkapaloja varmaan pariinkymmeneen vuoteen. Osittain kai siksikin, että kun pellillisen teen niin myös pellillisen syön. 

Tuumasta toimeen. Mulla oli kolme apukokkia. Huomasin, että sisälläni asuu pieni Gordon Ramsey. Opastinkin aina yhden vaiheen ja vetäydyin takavasemmalle. Gordon oli parempi pitää häkissään. Nimittäin nämä amerikkalaiset kakarat selittävät koko ajan myös leipoessaan ja silloin kun ei selitetä esitetään pantomiinia leivonnan saloista... Mieheni täti oli jokunen vuosi sitten meillä kylässä ja hän sanoi, että tuli lasten keittiöpuuhien suhteen siihen tulokseen, että antaa lasten leipoa ja kokata, hän mielellään siivoaa sotkut.  Lapset ehtivät paneutua jälkien korjaamiseen viimeistään kun muuttavat omilleen. Tämän sydämensivistyneen (ja muutoinkin, ei sen puoleen) tädin ohjetta noudatin ja murisematta imuroin sokerit tasoilta ja lattialta, tiskasin astiat ja nuolin taikinakulhon. 

Onnistuimme yli äyräitten. Jopa niin hyvin että päätimme viedä naapurille maistiaisia. Ohje löytyy kotikokki.netistä. Tarinan opetus on tietysti se, että vanha konsti (lue: resepti) on parempi kuin pussillinen uusia. Sunnuntaina on isänpäivä ja näitä voisi tarjota aamukahvin kanssa. 

Tulitikkuja lainaamassa

Olen sitä koulukuntaa, joka on mieluummin omavarainen kuin rientää lainaamaan naapurilta. Jos huomaan, että sokeri on loppu siinä vaiheessa kun munat on vaahtona kulhossa, niin lähden mieluummin kauppaan kuin jyskytän naapurin ovea.  Matka kestää suuntaansa pari kolme minuuttia. Yleensä hommaan hyvissä ajoin tarveaineet ja tarkistan varastot. Tosin niinkin on käynyt, että homejuustoporkkanoiden valmistus on aloitettu ilman homejuustoa. (Kuvat eivät muuten mitenkään liity juttuun, testailin iPadin kameraa aikani kuluksi.) 

Läheinen naapuri muutti muutama kuukausi sitten. Paljastui, että poismuuttaneella ja hänen vierustoverillaan oli ollut jonkin asteinen YYA-sopimus. He olivat niin hyviä naapureita, että astelivat estoitta toistensa autotalleihin hakemaan tarveaineita, kuten olutta jääkaapista. Mulle koti on aika pyhä paikka ja ikävä kyllä kulkulupaa ilman erillistä suostumusta ei ole kuin perheenjäsenillä. Aikaisemmin lainasimme naapurille kaikenlaista tarpeellista, kerran pari kuukaudessa. 

Nyt lainaamisesta on tullut kroonista. Kai siksi, kun YYA-naapuri muutti pois. Vajaan viikon aikana meiltä on haettu bensiiniä ruohonleikkuriin, valkaisuainetta ja eilen illalla kymmenen aikaan soi puhelin ja kysyttiin hyttysmyrkkyä.  Perheen neitokainen on menossa ratsastusleirille ja tarvitsi hyönteiskarkotetta. 

Olin illalla niin nolo, että en enää jaksanut penkoa varastoja. Ehdotin, että menomatkalla pysähtyisivät huoltoasemalle. Huoltsikoilta saa melkein mitä vaan. 

Oikeastaan en ole ajatellut tehdä asialle mitään sen kummempaa. Tämä on niitä asioita, joka vain pitää sietää naapurisovun nimissä. Olen lainannut tomaatteja, selleriä, katkarapucoctailkastiketta, särkylääkkeitä, tacoja, hunajaa, pattereita jne. Patterilainaus oli viime viikolla. Naapuri seisoi ovella ja ojensi kämmenensä sanomatta sanaakaan. Ihmettelin, että mitä kummaa, kun kämmenellä oli lituska patteri. Tuijotin kämmentä hyvän tovin ja ajattelin, että nyt on multa kuulat lopullisesti hukassa, en ymmärrä enää mitään. Onneksi naapuri sitten kysyi, että löytyisikö tällaisia. Ei löytynyt sillä kertaa. 

Kumpaan koulukuntaan Sinä kuulut: omavaraistalouteen vai lainaatko naapurista? Mielelläni autan naapuria hädässä ja lapsillekin opetan, että naapuria pitää auttaa. Tosin viime aikoina olen sanonut, että jos itse olette lainaajan housuissa, niin pari kolme kertaa vuodessa riittää. 

Kiitollinen leipuri

Edellisen postauksen kommentteja lukiessa liikutuin väkisinkin. Ihminen kuvittelee olevansa tässä maailmassa niin yksin. Miten se runoilijakin sanoo, että yksin sa syntynyt oot ja yksin sa lähteva oot, niin yksin olet sa ihminen, niin yksin keskellä kaiken (sorry, lainaus ei ole tarkka kuten V.A. Koskenniemi runoilleessan ). Kommentteja lukiessa mieleeni hiipi lämpö, ehkä jonkinlainen universaali ymmärryskin. 

Ihmiset Rovaniemen markkinoilta aina Nairobiin ja Akaasioiden alle  (sekä poiketen reitiltä niin länteen kuin itään) halusivat sulkea rukouksiinsa tai ajatuksiinsa lapseni koulutoverin. Kiitos. Joskus tulee mieleen, että Hemingway oli oikeassa kissoistaan puhuessaan: mitä enemmän ihmisiä tuntee niin sen kivempi on hengailla kissojen kanssa. Mutta teidät blogiystävät tuntiessani jätän kissat ilomielin Hemingwaylle. Missä hän nyt sitten nykyisin kynäileekin ja kyhnyttelee mirrejään. (Ja mun pitää joskus kertoa retkistä Key Westiin ja Hemingwayn talolle). 

Horoskooppimerkkini ja Hesarin testin mukaan olen enemmän maskuliini kuin feminiini. Joten tässä vaiheessa kirjoitusta rykäisen kuivasti ja siirryn asiaan. Asia on tällä kertaa Hans Välimäen resepti maailman parhaimpaan raparperipiirakkaan. Koesyöttö on suoritettu perheelle ja totesivat, että tämä on melkein parempaa kuin omenapiirakka. Ottaen huomioon, että neljä amerikkalaista tämän loihe lausumaan (tiedätteheän: koti, uskonto, isänmaa ja omenapiirakka) 

 voidaan todeta, että Hans Välimäki ei ole reseptinsä kanssa täysin väärässä. 

Ohje löytyy täältä. Hans on muuten lainannut reseptin Stefanilta, joten en ole ainoa joka tässä lainailee. 

Luin päivänä muutamana erinäisistä blogeista juttuja marenki- ja raparperileivonnaisista. Upeita, upeita paistoksia oli tehty. Ajattelin kuitenkin tutkia vielä nettiä jos löytyisi joku täystyrmäys. Ja löytyihän se. En kopioi reseptiä tähän, mutta lisään pari juttu. En myöskään kokeillut jäätelöä, turvauduin Breyersin laktoosittomaan vaniljaan. 

1. Ohje kannattaa lukea tarkoin. Sekä pohja että täyte nro 1 eli raparperitäyte vaativat etukäteisvalmisteluja. 

2. Ohjeessa ei mainittu raparperin määrää. Ostin neljä vartta ja se oli aavistuksen verran liian vähän. Joten varaa raparperia reilusti, se sulaa olemattomiin maustuessan sokerin ja kanelin kanssa. Lopusta voi aina keittää kiisselin. 

3. Piirakkavuokani (ihmettelin muuten viime Suomen-matkalla, miksi kaikki nauroivat ilmaisuille pipari - hei, tykkäätkö piparista? - ja piirakka - tää mun piirakka oli aivan erityisen mehevä - miksi???? ulkosuomalainen taas ihmettelee) on halkaisijaltaan 25 cm ja taikinaa jäi reilusti yli. Tosin luin ohjeen huolimattomasti ja yritin asetella ylimääräisen taikinan liuskoina piirakan pinnalle, kun ohjeessa käskettiin MURUSTELLA taikina piirakan pinnalle. 

4. Apukokki oli kiskaissut kaksi ruokalusikallista kanelia raparperien päälle ennen kuin ehdin kissaa sanoa (onkohan mulla jokin kissakuume?) ja se oli ehkä vähän liikaa. Aloita yhdellä ruokalusikallisella. Makua voi tarkistaa. 

Ohje muuten käy varmasti omenapiirakkaankin ja omenan ja raparperin yhdistelmään. Raparperin makua voisi terästää vähän myös kardemummalla. Ehkä ihan aavistus punapippuria toisi potkua piirakkaan. 

Eka lomaviikko takana ja en ole saanut oikein muuta aikaiseksi kuin tämän piirakan. Eihän tästä voi kuin tahtia parantaa. 

Onnellista viikonloppua, 

Johanna

Rukouksen voima

Mietin aikani viitsinkö edes aiheesta kirjoittaa. Karkotan vielä olevatkin lukijat. Rukous ei ole muodissa, ei kovin in. Itseäni luonnehdin lähinnä tapakristityksi. Juuri tällä hetkellä funderoin miten saan meidän pienet pakanat rippikouluun. Täkäläinen luterilainen kirkko tarjoaa kahden vuoden kaksi kertaa viikossa kokoontuvan rippikoulun. Tuntuu vähän liialta. Intensiivinen pari viikkoa riittäisi. Koulussahan ei uskonnon opetusta ole, joten lapset ovat suomalaisiin ikätovereihinsa nähden pahasti jäljessä kristinuskon opetuksista. 

Mutta rukoukseen. Mikään ei kai ole niin vilpitöntä kuin lapsen rukous. Muistan omasta lapsuudestani tapauksen, kun laitoin kädet ristiin kun mikään muu ei auttanut. Olin kadottanut arvokkaan tavaran ja tiesin, että jos sitä kysytään ja en osaa oikeita sijaintikordinaatteja antaa olen pahemmassa kuin liemessä. Rukoilin illalla ennen nukahtamista ja näin unen. Unessa oli tavaran tarkka sijainti. Aamulla pujotin käteni sinne minne uni opasti ja aarre löytyi. Skeptikot sanovat, että muisti se vain toimi. Niin tai näin rukoukseeni vastattiin. 

Vakava paikka oli elämässämme kun lapsen toisen silmän todettiin olevan lähes sokea, ns. lazy eyen seurauksena. Lääkäri varoitteli, että mikään ei auta, näkö on mennyttä. Kerroin tästä silloiselle päiväkodin johtajalle. Päiväkoti sattui olemaan luterilainen. Kului muutama kuukausi ja kävimme taas lääkärissä. Tilanne tuntui toivottomalta. Ihmettelin, että nyt taitaa olla näkö mennyt lopullisesti kun sekä lääkäri että hoitaja pyörittelivät päitään. He sanoivat, että ihme on tapahtunut. Tälläista paranemista ei ole nähty miesmuistiin. Näkö oli palannut silmään. Innoissani kerroin tapauksesta kaikille mahdollisille tutuille ja kylänmiehille, myös päiväkodin johtajalle. Hän sanoi, että rukous on sitten tuottanut tulosta. Ette ehkä tienneet, mutta kirkossamme on rukoiltu lapsenne puolesta joka pyhä. Samoin henkilökunta on rukoillut joka aamu aamuhartauden yhteydessä. Nimiä ei tietenkään mainittu, ainoastaan lapsi joka on menettämässä näkönsä. 

Kun muutimme tänne saimme mieheni tädiltä postikortin. Tämä suuren maatilan emäntä ja seitsemän lapsen äiti sekä yhteisönsä tuki ja vaikuttaja tiesi elämästä varmasti yhtä jos toista, sillä hän oli kirjoittanut korttiin jotenkin niin, että jos apua tarvitsee niin pitää vain laittaa kädet ristiin ja Taivaan Isä auttaa. 

Nykyisin en taida ihan joka ilta muistaa rukoilla iltarukousta. Useimpina iltoina kuitenkin. Liitän rukoukseeni myös poisnukkuneet. Ei kai se haittaa, menee vanhasta muistista. 

Tänään minulla on erityinen pyyntö. Toivoisin että Sinäkin lukijani liittäisit rukoukseesi lapseni koulukaverin. Kuulimme eilen, että tämä lahjakas uimarityttö ja kelpo koululainen oli viikonloppuna saanut päähänsä pesäpallon yli 90 mailin tuntinopeudella. Hänet vietiin pelistä sairaalaan ja tilanne on vakava. Jos satut rukoilemaan, niin muistaisitko rukouksessasi myös tätä lasta. I would really appreciate it. God bless you. 

Huomaan, että joitakin asioita on paljon helpompi ilmaista englanniksi. Kun kuulin uutisen olin jotakuinkin poissa raiteiltani. Olen tavannut tyttösen monilla synnttäreillä, koulussa, uintijoukkueessa, playdateillä. Eihän yksi pesäpallomatsi saa tuhota hänen tulevaisuuttaan, eihän? 

Outlet

Aina silloin tällöin joku kysyy mielipidettäni outletostelusta. Yksi asia outlettien suhteen on varma: siellä iskee ostohysteria. En ole missään nähnyt ihmisten kahmivan tavaraa samalla tavoin kärrykaupalla kuin outleteilla. 

Olen ostajana aika ronkeli. Tutkin tuoteselosteet ja tunnustelen laatua, sovitan, testailen vetoketjut. Kokemuksistani surkein on ehdottomasti Orlandon  Premium Outleteilta ja TAG Heuerin kaupasta. Ostamani kello tikitti peräti puolitoista vuorokautta ja teki sitten täysstopin. Onneksi emme ehtineet lähteä vielä kotimatkalle. Vein kellon takaisin ja rahat palautettiin, mutta kaupasta jäi ikävä maku. En halunnut testata josko vika korjaantuisi patterit vaihtamalla. Kuinka vanha täytyykään kellon olla, että siitä patteri niin nopeasti loppuu. Ostotapahtumaan liittyi monenlaista omituista, kuten että papereihin oli merkitty kellon lähtevän ulkomaille vaikka kerroinkin myyjälle asuvani USA:ssa. Outoa.  

Kävin myöhemmin lähi-TAG Heuerilla ihailemassa kelloa. Siinä kauppaa hieroessa kauppias tinki hinnasta hyvän matkaa yli 10 %. Takuista ei tarvinnut olla huolissaan, kaikki toimi kuten pitääkin.

Hinta-laatusuhde on ollut parhaimmillaan lastenvaatekaupoissa, kuten Carter´s ja OshKosh. Näistä outletmyymälöistä on vaikea löytää tuotteita, jotka eivät vastaisi normaalikaupoissa olevia. OshKosh antoi vielä siihen aikaan  10% alekortin monikkolapsiperheille. Gymboree taas on ollut vähän pettymys. Tarkkana pitää olla kun outlettuotteita ostaa. Tosin meillä on Gymboree ajat jo ohi. 

Tarkkuutta vaativia outletkauppoja ovat mm. Gap, Tommy Hilfiger, Guess, J. Crew, Banana Republic, Aeropostale. Olen huomannut, että etenkin trikootuotteissa saattaa helposti tulla ostaneeksi tuotteen, joka on hyvin ohutta ja ensimmäisen pesun jälkeen muotonsa menettänyt. Puuvillan hinnan kallistuttua monissa trikootuotteissa on mukana tekokuituja. Muutoinkin vaatteiden leikkauksissa on vähän oiottu mutkia suoriksi ja mallit ovat aika simppeleitä. 

Niken ja Adidaksen jätän suosiolla väliin. Dick´s Sporting Goods -kauppaketju myy erinomaisia tuotteita. Tungosta ei juuri ole, alennukset ovat hyviä ja netistä voi printata yleensä alekupongin matkaansa.

En ole kaikkia outlettien kauppoja läheskään kiertänyt, mutta kiertämistäni oikeastaan ainoastaan Ralph Laurenilla on sellainen olo että voi tehdä oikeasti löytöjä. Laatu on tasaluokkaista ja joukossa on aina silloin tällöin helmiä. Samoin tavaratalojen omat poistomyymälät, kuten Saks Fifth Avenuen outlet OFF5th on metka paikka. 

Outletillakin on hyvä muistaa alemyynnit. Kaudet vaihtuvat monta kertaa vuodessa ja kunnon kausialennukset ovat sellaista 40-50% luokkaa. Sitten kun oikein hyvin käy tulee alennetuista hinnoista vielä 40% lisäalennusta. Tosin olen onnistunut löytää mm. Gapin tavallisesta kaupasta saman tuoteen halvemmalla kuin outeltiltä heti seuraavana päivänä. Asiantuntijat sanovat, että  vasta 40% alkaa olla sellainen alennus, että puhutaan asiaa. Katteet ovat kovat ja aleprosentitkin on hinnoittelussa huomioitu. 

Kenkäkaupoista suosikkini on DSW (Designer Shoe Warehouse), jota kai voi luonnehtia outletmyymäläksi. Kenkäparatiisistakin metsästän alehintoja, vaikka normaalihinnatkin ovat jo ihan kohtuulliset. 

Kuvissa on laukku, jonka ostin Appalakeilla retkeillessämme paikallisesta Coachin outletmyymälästä. Epäilen, että tokkopa samaa mallia edes löytyy tavallisista Coachin kaupoista. Se on varmaankin varta vasten tehty outletmyyntiin. Hintaa oli pudotettu ensin alkuperäisestä $100. Lisäalennuksen jälkeen hinta putosi vielä toisen satasen. Nahka tuntuu erinomaiselta, harmaa-hopeinen sävy miellytti mallin lisäksi silmää joten kaupat oli helppo tehdä. 

Käppäilen outleteilla tunnin pari ihan  mielelläni. Aika harvoin ostan mitään. Parhaat löytöni teen tavaratalojen ja tavallisilla ostareilla olevien kauppojen alemyynneistä. 

Koulupuku

Huomasin netti-Ilttiksestä, että koulu oli kyllästynyt vähäpukeisiin oppilaisiin. Vastavedoksi sitten ehdoteltiin lehdessä koulupukua. (Kuvat Lands´ Endin mallistoista.) 

Koulupuku on muuttunut paljon vuosikymmenten saatossa. Enää ei välttämättä käytetä jäykkiä pikkutakkeja ja puolihameita, kävelykengistä puhumattakaan. Esimerkiksi Lands´ End tarjoaa kouluasuja niin, että jokainen koulu voi liittyä sivuille ja ostajalle tulee nähtäväksi koulun hyväksymät vaatteet. Gap, Target ja monet muut tarjoavat myös kouluasuja. Lähinnä pikeepaitoja ja khakihousuja eri väreissä. 

Public School on valinnut toisenlaisen käytännön. Koulupukua ei tarvita, mutta pukukoodi on kyllä tarkka. Meidän koulupiirissä se on yksinkertaisuudessaan ihan nerokas:

-puseroiden olkaimien tulee olla ainakin kolme sormenleveyttä leveät

-hameen helman tai shortsien lahkeen täytyy ylettyä käyttäjänsä sormenpäihin saakka kun kädet ovat suorina  sivuilla

-ei päähineitä

-ei jengipukeutumista

-ei kouluun sopimattomia tekstejä tai kuvia

-alusvaatteet eivät saa näkyä

-genitaalialueet eivät saa näkyä

-vaatteet eivät saa roikkua (tämä koskee lähinnä farkkuja, joiden vyötärö roikkuu polvien korkeudella)

-turvalliset jalkineet

Säännöt ovat yksinkertaisuudessaan helpot noudattaa ja kenenkään ei tarvitse tehdä sen suurempia uhrauksia nimenomaan kouluvaatteiden vuoksi. 

Jos säännöt pääsevät unohtumaan lähetetään koulusta kotiin muistutus. Jos unohdus on vakinaisempaa voidaan koulusta erottaa määräajaksi. 

Kyllähän kaikilla muillakin työpaikoilla noudatetaan hyvää makua ja säällistä pukeutumista. Miksi ei sitten koulussa. Harva kai menee napapaita tai roiskeläppä päällä toimistotöihin. 

Lomalle lompsi!

Kesäloma alkoi eilen. Tai virallisesti kai maanantaina. Eilen kuitenkin koulut päättyivät. Edessä on viisi lomaviikkoa ja sitten alkaa taas uusi kouluvuosi. 

Halusin tarjota lapsille illallisen, josta he takuuvarmasti pitävät. Blinejä siis. Katoimme yhdessä pöydän. Jokainen sai henkilökohtaisen tuikun ja ruusun lautasensa viereen. Jälkkäriksi tietysti kuppikakut. Nämä Oreo-pikkuleivillä maustetut suklaiset ovat osoittautuneet kielen vieviksi. Pari matoa vielä kakun päälle luikertelemaan ja kaikki ovat tyytyväisiä. 

Mietin opettajien lahjoja kauan ja hartaasti. Ensin ajattelin, että muistamme vain luokanvalvojia. Lapset ilmoittivat, että kiva juttu mutta näistäkin opettajista pidämme. Muistaminen laajennettiin aineenopettajiin. Lopuksi sitten muistimme kaikkia. Itselleni tulee aina niin hyvä olo, kun tervehdyksiä teemme. Toivon, että opettajat ymmärtäisivät kuinka äärettömän kiitollisia mieheni kanssa olemme siitä työstä, jonka he lastemme kanssa tekevät. Ajallisestikin nämä ihmiset viettävät lasten kanssa paljon aikaa. 

Lasten kiitoskortteja lukiessa mietin, että moni on valinnut itselleen osuvan ammatin. Yhdessä kortissa luki suunnilleen näin:  "Toivoisin että voisit opettaa minulle matematiikkaa ensi vuonnakin. Aikaisemmin en matematiikasta niin välittänyt, mutta sinä teit siitä mielenkiintoista, hauskaa ja helppoa. Ja silloin kun oli hankalaa, niin neuvoit." 

Toisessa kortissa taas toivottiin, että opettaja olisi koulussa vielä silloin kun pikkuveli tulee kutosluokalle. 

Kiitoskorttien kirjoitus alkaa aina samalla tuskailulla, että mitä tähän nyt laitetaan. Opastan, että kertokaa jokin sellainen asia tai tapahtuma, joka teille on jäänyt hyvänä muistona mieleen. Lapset kirjoittavat jo niin paljon parempia kiitoksia kuin itse olen koskaan kykenevä. 

Jos joku opettaja sattuu blogiani lukemaan, niin tämä ruusu on Sinulle. Teet työtä, jota arvostan ja johon itsestäni ei olisi. Ihailen kärsivällisyyttäsi, mielenmalttiasi ja lujuuttasi. Herkkyyttä olla ihminen sille toiselle ihmiselle. Haluasi ja kykyäsi opettaa ja luoda sitä pohjaa, jolle rakennetaan ihmisiä ja yhteiskuntia, kaikkien huomisten auringonnousuja ja -laskuja. Kiitos.