Kate Spade tumppuja

Kate Spade tekee mielestäni hauskoja vaatteita ja asusteita. Niissä on aina jokin juju, yleensä yksinkertainen oivallus.

Kuten nyt nämä Taxi-tumput. Keltaisella parilla varmaan saa huidottua itselleen taksin. Musta-valkoinen parikin oli aika vänkä. Nettisivuilla on myös muita ideoita, jotka näppärä neuloja osaisi toteuttaa. Itse olisin kyllä tarvinnut pienenä tumput, joissa olisi ollut O ja V - vieläkin tuntuu menevän sekaisin suunnat ja usein tulee se toinen vasen... Ja ankaran lumipesun jälkeen olisi voinut näyttää paria O ja K.

Musta-valkoinen lainausmerkeillä varustettu pari sopii oivallisesti sille puhujalle, joka laittaa sanan jos toisenkin puhuessaan lainausmerkkeihin huitoen käsiään niin vimmatusti.

Ja miltäs vaikuttaisivat sormikkaat, jotka on varustettu timanttisormuksella? Eihän sen aina ihan aito tarvitse olla.

Lukeudun niihin ihmisiin, joilla keikkuvat aurinkolasit otsalla. Ihan pakon sanelemaa, sillä aurinkolaseja täytyy käyttää ympäri vuoden ja jos laitan ne jonnekin muualle, niin sitten niitä ei enää löydy. Alempi hattu on nimeltään "Head in the clouds" - sopisi haaveilupäiviin.

Ylemmät tuotteet ovatkin jo alennusmyynnissä. Pikkulaukkuja olen silmäillyt aina silloin tällöin himoiten. Taannoin oli pianonkoskettimet. Nyt olisi tarjolla kirjallisuutta.

Laukkujen katselusta tulee jo kultturelli olo :)

Gloria in excelsis deo

Rauhallista joulua! Me käymme joulun viettohon - mietteet ovat maisten ja taivaallisten väliltä, sillä illan jumalanpalvelus johdatti ajatukset Betlehemiin.

Pari viimeistä päivää ovat olleet kiireisiä ja mukavia. Perjantaina kävimme katsomassa uusimman Mission Impossible -leffan. Siitä myöhemmin lisää. Tutustuimme myös uuteen ravintolaan ja nautimme perinteisiä etelän herkkuja. Röyh. Naapuripöydässä istui perheineen lähimmän seurakuntamme pastori, joka tänään lauantaina oli toimittamassa jumalanpalvelusta.

Aaton jumalanpalvelus oli jälleen ajatuksia herättävä. Ja älysin siellä kesken kaiken kirkonmenojen, että näin lauletaan Suomessakin: "Gloria in excelsis deo". Isä meidän -rukous ja uskontunnustus, jouluevankeliumista puhumattakaan, tuntuvat edelleenkin vierailta engalanniksi. Yhtä hassua on laulaa laulua "What Child Is This", kun suomalainen versio kuuluu "Sait multa kukkaset toukokuun". Laulu tunnetaan nimellä "Greensleeves" ympäri maailman.

Joulukuusen alle on kertynyt muutamia lahjoja, kuten gerbliileille Charlielle ja Harrylle paketti Santa Gerbililtä. Kuusipuun alla on kaksi aivan erityistä pakettia: lähettäjät ovat Anu H. ja Anne-Marie. Rakkaat ystävät, kiitos! Avaan nämä huomenaamulla ja olen kiitollinen, kiitollinen. Te ventovieraat (ja siltikin jo tutumpaakin tutut!) haluatte ilahduttaa minua ja perhettäni. Minulla ei ole sanoja - kiitoskin tuntuu kovin pieneltä.

Tänä vuonna lapset saivat koristella kuusen mielensä mukaan. Lopputulos: kaikki koristeet noin metrin korkeudella ja muutaman kymmenen sentin etäisyydellä toisistaan. Tosin kehotusteni jälkeen oli myös alaoksille laitettu yhtä jos toista. Yön aikana tontut (mamma on aika tonttu kun sille päälle sattuu) kävivät laittelemassa koristukset tasaisemmin kuusta. Suurena vaaranahan oli, että kuusi kellahtaisi etupainotteisena kumoon.

Ylimmäinen kuva kertoo lasten hilpeydestä, tontutkin seisovat kuusessa päällään :) Tätä näkyä esiteltiin äidille valtaisalla ilolla, vaivaakin oli nähty. Hiirulainen on tuliainen Suomesta. Hiirulaisella on kaverit, meidän gerbiilit Charlie ja Harry.

Jouluyönä tonttu Twinkie matkaa viimeisen kerran Korvatunturille, mukanaan viimekäden tiedot tosielämän tontuista. Vihoviimeiseksi tarkkailupaikakseen jouluna 2011 Twinkie oli valinnut Joulupukin taskun, mikäs sen sopivampaa.

Käärimme iltayön tunteina miehen kanssa paketteja naapurihuoneissa, lukittujen ovien takana. Lapset katsoivat jouluun sopivaa leffaa. Mietin aikani valitsenko Pandorasta joulumusiikka vai jotain muuta. Jotain muuta voitti. Siinä vaiheessa kun Beatlesin "Here comes the Sun" kajahti ilmoille olin ihan valmis: aamupäivä perheen kanssa joulua valmistellen, leppoisa aattopäivän lounas ystäväperheen kanssa, joulukirkko, kolme joulunodottajaa, mies ja minä käärimässä paketteja naapurihuoneissa...". You name it...

Jouluyö, juhlayö,

Päättynyt kaik on työ

Kaks vain valveill’ on puolisoa

Lapsen herttaisen nukkuessa,

/:Seimikätkyessään.:/

Jouluyö! Juhlayö!

Paimenill’ yksin työ,

Enkel taivaasta ilmoitti heill’:

Suuri koittanut riemu on teill’!

/:Kristus syntynyt on!:/

Jouluyö! Juhlayö!

Täytetty nyt on työ.

Olkoon kunnia Jumalalle!

Maassa rauha, myös ihmisille

/:Olkoon suosio suur.:/

Onnelista Joulua! You deserve it.

Love,

Johanna

Suomalainen joulu

Olen viettänyt suomalaista joulua viimeksi vuonna 1998. Pakkanen paukkui -30 C asteen tietämillä ja korkeat olivat hankien nietokset. Istuimme joulupöydässä ja söimme perinteisiä herkkuja laatikoineen, kinkkuineen. Aattona käytiin saunassa ja joulupukkikin vieraili. Aika on kullannut joulun muiston sellaiseksi, että sitä ylittänyttä on vaikea löytää.

Tai ehkä sittenkin. Ehkäpä se joulu, jolloin palmujen katveessa koristelin joulukuusta, aika pientä ja vaatimatonta. Kaksi vesseliä potki vatsassa ja karjalanpiirakoiden leipominen oli tuskaista. Siinä vaiheessa raskautta niillä jalansijoillaan seisominen oli tukalaa ja selkää jomotti. Vai oliko se vatsa? Kaikki oli vain yhtä keskivartaloa.

Tai se joulu, jolloin pienet veijarit availivat hämillään muutamaan pakettiaan ymmärtämättä tuon taivaallita niin joulusta kuin lahjoistakaan. Eniten he innostuivat käärepapereista ja nauhoista.

Tai ensimmäinen joulu omassa kodissa, omassa talossa. Vieraalla maalla ja kaukana, mutta siltikin oma. Lähellä rakkaat, ne kaikista läheisimmät. Kaukana muut, ikävöidyt.

Ensimmäisinä ulkomaan jouluina metsästin kaupoista hullun lailla lanttua. Opin nimen, rutabagaa sen piti olla. Lanttu oli kyllä kaukana suomalaisesta serkustaan, pieni ja tikkuinen, kitkerä. Laatikkoon sai lorutella siirappia, lisätä voita, suolaa ja kermaa ja silti maku oli jotenkin väärä. Perunalaatikkoa imellytin pitkän kaavan mukaan ja porkkanlaatikkokin uunissa paistui. Ainoa mitä en edes kokeillut oli kinkun suolaaminen. Sen sijaan opin, että jos hyasintin haluaa jouluksi, pitää se tilata kukkakaupasta etukäteen.

Muutaman joulun ähellyksen jälkeen ymmärsin, että perheessämme olen ainoa jota laatikot kiinnostavat. Piparkakut ja joulutortut käyvät kaupaksi, mutta ihan omassa rauhassani saan tutustua laatikkojoulun syvimpään olemukseen. Rosolli maittaa ja ruisleipä, mutta kinkusta ei kukaan välitä. Kalkkunaa sen olla pitää.

Mutta kuka julistaisi joulurauhan? Kaupat ovat auki, eri tavalla uskovat viettävät tavallista arkea. Luntakaan ei ole, ei edes toivoa lumesta. Kaikki on niin kovin erilaista kuin jouluna 1998. Ja silti, joulu, joulu on meillä.

Istun ja ihmettelen, mietin menneitä jouluja. Kaikesta huolimatta ovat lapsuuden joulut olleet onnellisimmat, taianhohtoisimmat. Kun kaikki on vielä uutta ja jännittävää, uskonvaraista. Mikään ei ole kai niin viatonta kuin lapsen usko jouluun.

Vuosi on ollut tylsä, sanalla sanoen raskas. Kuten edellinenkin. Lopullisten hyvästien sanominen rakkaille on vaatinut veronsa. Fiilikset ovat tiessään ja joulun ilosanomakaan ei lohduta. Tekisi mieli vain tokaista, että entäs sitten. Ilosanoman tuojat, katsokaa Kreikkaa, katsokaan Portugalia, Italiaa! Maailmantalous on kurimuksessa ja miljoonat ihmiset vailla työtä, toimeentuloa, tappelemassa köyhyyttä, sairauksia ja kurjuutta vastaan. Samanlainen määrä ihmisiä on vailla vettä, kenkiä, ihmisoikeuksia. Ja sitten on vielä jokaisen henkilököhtainen suru, ammottava aukko siinä kohtaa missä pitäisi olla Tommy Tabermannin kuvailema värisevä sielu.

Katson kolmea silmäparia, kolmea innokasta joulun odottajaa. En voi tarjota lunta, joulusaunaa, joulupukkia, suomalaisia herkkuja. Voin kuitenkin auttaa tarjoamaan sen lapsuuden joulun, taianhohtoisen, uskonvaraisen. Eikö siinä ole iloa kylliksi, niin antajalle kuin saajallekin?

Tänään sattui pieni ihme (Onko pieniä ihmeitä? Eikö kaikki ole vain ihmeitä?) Kaupassa huomasin kukkakorin, täynnä hyasintteja. Kaikkien näiden vuosien jälkeen! Olen tänään toimittanut osaltani muutamia ihmeitä tai ainakin jouluista hyvää tahtoa. On ollut ihana nähdä, kuinka ihmiset ovat ilahtuneet.

En vielä toivota hyvää joulua. Toivotan vain hyvää jouluaaton aaton aattoa. Suomalaisen joulun tai muumalaisen joulunodotus - toivottavasti pullollaan hyvää tahtoa!

Joulutonttu Twinkie

Joulutonttu Twinkie on seuraillut toilailujamme taas melkein joulukuun alusta. Jouluyönä Twinkie palaa Korvatunturille ja tulee toivottavasti vuoden kuluttua uudelleen.



Ensimmäinen päivä oli niin raskas, että Twinkie joko kävi äkkipäätä Korvatunturilla tai ei jaksanut lähteä laisinkaan matkalle. Emme tiedä, sillä Twinkie ei ensimmäisen yön aikana vaihtanut paikkaa laisinkaan. Tarkoitushan on, että yöllisen joulupukille raportointiretken jälkeen Twinkie valitsee uuden paikan josta tarkkailla enemmän tai vähemmän kilttejä joulun odottajia.



Meidän viisihenkinen perhe puhuu tosissaan Twinkiestä. Aamulla aina katsotaan minne tonttu on päättänyt päiväksi majoittua. Mietitiään, että miksi juuri tämä kohta ja mitähän tonttu nyt tarkkailee. Olemme huomanneet, että ainakin tiskarin täyttöä ja tyhjennystä nimikkotonttumme seuraa. Samoin käsien pesemistä ja telkkarin katselua.

Jouluaamuna viimeistään selviää onko joulupukki ollut tyytyväinen kuulemaansa. Ja uskotaanko me Joulupukkiin ja Twinkie-tonttuun? You bet!

Kuusi on tupaan kannettu

Joulukuusi tuli viikko sitten tiistaina. Taas oltiin matti myöhäisiä, mutta onneksi kelpo kuusi löytyi tälläkin kertaa. Vuorilta oli tuotu viikonloppuna lähes kolmemetrinen kaunotar ja nyt se koristaa meidän eteistä. Kuusen osto on miehen ja lapsien hommaa. Kauppias oli varmistanut lapsilta, että he muistavat miksi joulua juhlitaan. Perhe kutsuttiin katsomaan seuraavana iltana esitystä, jossa arvon kauppias vääntää hevosenkengän sydämenmuotoon ja repii muutaman puheliluettelon. Ei sivu kerrallaan, vaan kerta rykäisyllä. Harmi, kun oli muuta menoa, olisin mielelläni tutustunut voimanpesän repertuaariin.

Kuusikauppaa hierotaan antaumuksella ja asiaan kuuluavat lämpimät juomat. Minäkin sain tuliaisiksi lämmintä siideriä, lapset olivat juoneet kuumaa kaakaota. En saanut vilaista puuta ennen kuin se oli asetettu paikoilleen. Oravia en puusta onnistunut löytää, vaikka toiveissa tällainen lemmikki olikin. Kuusen jalan voi viedä mukanaan ja kuusi sovitetaan sitten siihen. Puu kiedotaan verkkoon, joten kuljetus on helppoa.

Kävimme syksyllä Washingtonissa ja tutustuimme George Washingtonin kotiin Mount Vernoniin. Laitan vielä joitakin kuvia siitä erikseen, mutta museokaupassa oli jouluosasto. Innoitusta joulupuun koristeluun voi saada vaikka patriottisesta kuusesta tai pehmoeläimin koristellusta kuusesta. Myöskään alakuvan viuhkakoristelu ei ole hassumpi.

Miten kateliina suojataan? Auta tumpeloa, please.

Löysin kaupasta sellaiset kateliinat, jotka haluaisin säilyttää pitemmän aikaa kuin yhden ruokailun ajan. Liinat ovat puuvillaa ja toinen puoli on yksivärinen punainen. Jokaisessa liinassa on erilainen talvinen kaupunkinäkymä.

Mitä näille pitäisi tehdä? Itselleni ei tullut mieleen muuta kuin laminointi tai jonkinlainen tekstiilinsuojakäsittely. Ja voiko kangasta edes laminoida?

Joulupuuro syödään näistä nimikkolautasista. Löysin lautaset pari vuotta sitten kirpputorilta ja maksoin tusinasta $6.

Ihastuin lautasissa samaan kuin kateliinoissakin: lumisiin, jouluisiin pikkukaupungin maisemiin.

Block-lamppu alessa!

USA:ssa asuvia saattaisi kiinnostaa Harri Koskisen Block-lamppu. Mustajohtoinen suuri Block on myynnissä Finnishgifts.comissa alehintaan $109.65, normaalihinta on $129. Käsittääkseni muiden kuin Minnesotassa asuvien ei tarvitse maksaa edes veroja. Postikulutkin ovat kohtuullisesti ilmaiset yli $59 tilauksissa.

Itse en ole ihan varma mitä tästä Blockista ajattelen. MoMassakin esillä oleva lamppu tuo mieleeni karusti työmaalampun. Näytin kuvan pojalle ja hän innostui valtaisasti. "Tosi hyvä design" kuului nuoren miehen arvio. Musta johto miellytti myös, se kuulemma "strikes out". Mietimme vielä valkoisen ja mustan johdon välillä. Tässä taas malliesimerkki siitä, kuinka äiti tukahduttaa lapsen esteettisiä ambitioita selittämällä, että valkoinen johto olisi monikäyttöisempi...

Osaisiko muuten kukaan kertoa minkä hintainen lamppu on Suomessa?

Joululahjatoive: Ilmastointiteippiä, kiitos.

Lasten lahjatoiveet osaavat olla merkillisiä. Toisinaan iskee paniikki, kun tietää että haluttua asiaa ei kyllä enää mitenkään voi hankkia. Kuten meinasi käydä viime vuonna lapsen salmiakkitoiveen kanssa. Silloin ihana Anu H. muisti meitä yllätyspaketilla ja ratkaisi arvaamattaan tämän pulman!

Tänä vuonna listat ovat hyvin maltillisia. Lähinnä kirjoja, suomalaisia nameja, koottavia rakennussarjoja, lunta, koira... ja duck tape, ilmastointiteippiä. Yläkuvassa selviää, mitä ilmastointiteipistä askarrellaan. Siitä tehdään laukkuja, lompakoita, koristellaan kyniä. Meillä teippiaskarteluun ovat hurahtaneet sekä tyttö että pojat.

Laukut tietysti vuorataan eläinprintein ja muilla kuviollisilla teipeillä.

Jokin aika sitten näin auton perässä tarran: "Silence is golden but my duck tape is silver". Tila-autoa ohjasti keski-ikäinen nainen ja laskin, että kyydissä istui ainakin viisi pellavapäätä.

Joulutraditio

Vuosi sitten kirjoitin rekiajalusta. Menneellä viikolla nautimme jokavuotisesta tapahtumasta. Itse ajalu on joltisenkin lyhyt, mutta tuoksut kyllä autenttiset. Siitä pitävät kuusi hevosta huolen :) Lähes täydenkuun valossa teimme pienen lenkin reessä istuen. Pyörät tosin olivat alla, eivät jalakset. Luntakaan ei ole.

Asujaimistomme huvitoimikunta oli taas ylittänyt itsensä. Teemaksi oli otettu karkkimaa, candy land. Koristeluissa oli käytetty namiaihetta herkullisesti.

Juhlatunnelmaa siivittivät joululaulut, joita neljän hengen kuoro (Christmas carolels) esitti.

Ryhmä oli pukeutunut perinteitä vaalien, aiheeseen sopivasti.

Ilta oli aika viileä, joten ajelun jälkeen kelpasi hörppiä lämmintä siideriä ja kaakaota vaahtokarkein höystettynä.

Ja tottakai asiaan kuuluvat kuppikakut, cupcakes. Tällä kertaa oli tarjolla suklaata ja vaniljaa.

Ehtoisat järjestelijät olivat kyllä nähneet valtavasti vaivaa. Klubirakennusta voi vuokrata kaikenlaisiin rientoihin ja osa koristeista jää paikoilleen muita juhlia varten.

Olemme viettäneet talolla kesäisin uintijoukkueen päättäjäisjuhlia. Paikka on suosittu myös lasten synttärijuhlien pitopaikkana.

Takka oli ehostettu talviseksi. Pumpulin käytöstä voi huomata kuinka paljon valkoista joulua kaivataan.

Tottahan toki joulupukkikin oli paikalla. Ja sormethan siinä menee suuhun, kun pitää pukille kertoa toiveitaan. Meidän lapset ovat jo niin suuria, että eivät pukille puhu vaikka joulupukin olemassaolo onkin vielä jokseenkin varma juttu :)

Emännät olivat varanneet valtavasti askarreltavaa. Tässä yksi kolmesta askartelupöydästä.

Viikonloppu olikin muuten varsin villi. Istuimme aamusta iltaan urheilukisoissa, mies yhdellä suorituspaikalla ja minä toisella. Välimatkaa n. 100 km. Soittelimme kuulumisia ja tuloksia. Kaikki kolme tenavaa tekivät omia ennätyksiään, nauttivat ystävien kanssa seurustelusta ja olivat hämmästyttävän energisiä kisapäivien jälkeen. Kolmipäiväiset kisat ovat kyllä näin huoltajan näkökulmasta aika raskaita. Toisaalta, kun ei ole koulua voi sitten urheilla enemmän. Seuraavat kisat ovat onneksi vasta ensi vuonna.

Starbucksin joulukoristeet

Viikonloppuna oli aikaa tutkaillan vähän tarkemmin Starbucksin tarjontaa. Silmiini osui minikokoiset keraamiset kahvimukit, koristeiksi tarkoitetut.

Vasemmalla on vuoden 1971 muki ja logo. Silloin vielä yritys luotti kahvin väriin eli ruskeaan. Vuoden 1992 muki (toinen vasemmalta) näyttää jo huomattavasti tutummalta. Sen sijaan silmä ei ole tottunut vielä tähän uusimpaan logoon, joka tuli tänä vuonna käyttöön. Punainen joulumuki on myös tämän vuoden malli.

Mukit näyttävät ihan oikeilta kaikkine lisätietoineen.

Harmi, kun nämä ovat umpinaisia!

Viime vuonna kirjoitin siitä, miten pikkuisilla Taika-mukeilla huijasin lapsia. Nyt meillä on kuusessa pikkuruiset Iittalan mukit ja Starbucksit. Tekevätköhän muut valmistajat mukeistaan kuusenkoristeita? Ihan innostuin ajatuksesta, että kuusi olisi koristeltu pelkästään mukeilla.

Vihaiset Linnut

Sen jälkeen kun näin Hitchcockin "Linnut" olen suhtautunut siivekkäisiin ystäviin varautuneesti. Helsingin Kauppatorin lokit saavat aikaan jo pienimuotoista kirkumista. Korppikotkat aiheuttavat kylmiä väreitä ja runsaammat lintuparvet varsinkin lentokentän kulmilla nostattavat karvat pystyyn. En ole osannut oikein suhtautua lintuihin. Luontainen jatkumo tälle on ollut, että Angry Birds -pelikin on jättänyt allekirjoittaneen blogistin kylmäksi. Tai kuumaksi, miten sen nyt ottaa.

Mutta tunnustan, että olen nauttinut kaikin muin tavoin Angry Birdsien suosiosta. Lasten harrastuspaikalle ajaessa on usein tienposkessa tyttö, joka on sonnustautunut punaisen linnun pukuun. Hänen tehtävänään on saada asiakkaat huomaamaan vuokra-asuntokompleksi. Vaihdamme linnun kanssa huiskutukset siinä ohimennen.

Middle Schooliin tutustuessa kävimme katsomassa kuviksen luokan. Hyllyllä komeilivat pehmeät Angry Birds -hahmot. Opettaja (mies) kertoi itse askarrelleensa ne huovasta ja muista tykötarpeista. Ovat niin värikkäitä ja valloittavia eläimiä. Ope muuten muistaa, että olemme Suomesta kuten ne somat värikkäät pelihahmotkin.

Poika palasi kaverinsa synttäreiltä lauantaina ja mukana oli liuska Angry Birds -tarroja. Kaikki olivat saaneet tarroja lahjaksi.

Joten kun tänään täkäläinen tuttavani alkoi jutella eilisistä valtiollisista juhlista Suomessa ja siitä upean humoristisesta puvusta, niin siunasin mielessäni nämä uudet suomalaiset lähettiläät. Nimittäin koskaan aikaisemmin ei ole kukaan muu kuin toinen suomalainen kommentoinnut itsenäisyyspäivän juhlia. Juhlallisuuksista ei täällä julkaista kuvia tai juttuja. Kaukainen pohjoinen maa, tuntemattomia ihmisiä - ketäpä se kiinnostaisi.

Luin lempinettilehteäni Huffington Postia ja siellähän tämä juhla-asu oli oikein kunnon jutussa, kuten taisi olla aika monessa muussakin julkaisussa tänään. Totean vain, että Angry Birds ja Teija Vesterbacka ovat tehneet sen, mihin esimerkiksi Ruotsi tarvitsee koko kuninkaallisen perheen: ylittänyt uutiskynnyksen ja saanut ihmiset kiinnostumaan.

Juhlat on juhlittu

Kiitos Yle! Tänä vuonna sujui Linnan juhlallisuuksien seuraaminen ilman minkäänlaisia ongelmia. Lisäbonuksena vielä mies tuli kotiin lounasaikaan ja katsoi juhlaa kanssani. Lasten mielestä juhlat olivat vähän tylsät. "Eikö tässä tehdä mitään muuta kuin kätellään ja tanssitaan?" tivasivat pienet (äidin mielestä) pellavapäät ja lähtivät ulos pelaamaan jalkapalloa. Ei sitä eurooppalaista ja yleismaailmallista, vaan amerikkalaista.

Viime vuotisista jutuistamme oli jäänyt vekaroiden mieleen sen verran, että muistivat keneltä Suomi itsenäisyyden hankki. Tänä vuonna yritettiin iskeä päähän päivämäärää ja vuosilukua. Sitä, että Suomi on jo 94 vuotta vanha.

Lapset katsoivat taas vähän hämillään, kun mutsi vuodatti vuolaita kyyneleitä opetusneuvos Antti Henttosen astellessa kättelemään presidenttiä. Puoleentoista vuosikymmeneen en ole itsenäisyyspäivää viettänyt Suomessa ja kerta kerralta tilaisuudesta tulee jotenkin herkempi, arvokkaampi. Suomalaisuus nostaa päätä ja tekisi mieli sanoa p@@kele ihan vain siksi, että on suomalainen ja voi sisulla mennä vaikka läpi harmaan kiven. Tai kuuhun. Tai Marssiin. Hullua ei pidä yllyttää ja vielä vähemmän suomalaista. Ja jos vielä pääsisi saunaan. P@@kele.

Katsoin vaatetusta ja ihmisiä sillä silmällä. En ole koskaan ollut Hanoi Rocks -fani. Olisin ollut bändin faniksi sopivan ikäinen, mutta mulla meni Hanoit ihan ohi. Siksi hämmästyin, suorastaan äimistyin, kun Michael Monroe ja puolisonsa Johanna Fagerholm olivat mielestäni SE pari. Tästä pariskunnasta tulee mieleeni Pessi ja Illusia. Yrjö Kokkohan kirjoitti sadun ollessaan rintamalla jatkosodan aikaan. Rva Fagerholm oli kuin keiju, kaunis ja eteerinen. Hra Monroe sopi oivallisesti keijun puolisoksi, keskikeveäksi peikkosiipaksi. Näin pariskunnan Helsinki-Vantaan lentokentällä pari kesää sitten ja voin vaikka vannoa, että heidän yhteissä aurassaan sanan "rakkaus" lisäksi luki "stara".

Yritin löytää yön pimeinä tunteina kuvia Yhdysvaltain suurlähettilään Bruce J. Oreckin puolison Codyn asusta. Tv:ssä puku näytti hillityltä, upean tyylikkäältä. Rva Oreck on pitkä ja hoikka, joten varmasti monikin vaate näyttää tyylikkäältä. Puuvun suunnitteli

ja toteutti itseoppinut suunnittelija Mert Otsamo.

Lapset pyörähtivät välillä telkkarin ääreen. "Vieläkö ne tanssii?" ihmeteltiin suureen ääneen. Mutta sitten ihmetyksen aihe vaihtui. "Miksi ne soittaa meidän musiikkia?" Menossa oli Earth, Wind and Fire -bändin September. Yritin selittää, että Suomi on kansaivälinen maa ja juhlissa on paljon ulkomaalaisiakin joista on hauska kuulla tutuntuntuisia biisejä. Hetken tuumailtuaan lapset tiivistivät: "Ai niin kuin kun oltiin Suomessa ja radiosta tuli Lady Gagan You and I?". Nyökkäsin ja vakuutin, että juuri niin.

Poliittisesti korrekti tervehdys tähän aikaan vuodesta

Jokin aamu sitten telkkaria katsellessa heristelin korvia. Puhuttiin siitä, mikä joulussa ärsyttää. Yllätyksekseni moni mainitsi sen, että ei voi enää toivottaa kanssaeläjille "Merry Christmas".

Lapsilla alkoi joululoma ja torstai-iltana he kirjoittivat opettajille ja bussikuskille tervehdyksensä. "Happy Holidays" raapustettiin kortteihin hyvien tapojen mukaan. Siinä lahjoja väsätessämme mieleeni muistui suloinen vanhempi pariskunta, joka eräänä joulupäivänä tuli vastaamme iltapäiväkävelyllä. Molemmat kajauttivat iloisesti "Merry Christmas" ja hymyssä suin ilmoittivat, että tarkoitus ei ole loukata jos emme nyt joulua viettäisi, mutta kun he viettävät ja on niin kaunis päivä ja teilläkin somat punaposkiset lapset.

Huomaan arkailevani kirjoittaa sähköposteihin ja muihin Suomeen meneviin viesteihin "Hyvää joulua". Kirjoittelen ympäripyöreitä joulunajasta ja iloisesta joulukuusta. Kohta kai päädyn kirjoittamaan suomalaisen vastineen tervehdykselle "Season´s Greetings".

Tänä vuonna tilasin joulukortit, joissa lukee selvällä suomen kielellä "Iloista Joulua". Toivottavasti amerikkalaiset ystävät eivät tästä pahastu ja tervehdys menee vain eurooppalaisen suurpiirteisyyden piikkiin.

Itse en pahastu, vaikka minulle toivotettaisiin "Happy Hanukkah" tai "Happy Kwanzaa". Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo juhlatervehdyksissäkin. Vai miltä kuulostaisi "Poliittisesti korrekti tervehdys tähän aikaan vuodesta! Ja onnea tulevalle vuodelle!"