Perjantaina (Black Friday) päätimme mennä elokuviin, kun kansakunta muuten tungeksi kaupoissa. Elokuvissa olikin mukavan avaraa ja tilavaa. Lapset (tyttäremme etunenässä) halusivat nähdä Twilight saagan uusimman “Breaking Dawn”. Mieheni kanssa taas halusimme nähdä Clint Eastwoodin ohjaaman “J. Edgar”. Onneksi ratkaisu oli helppo: istuimme vierekkäisissä saleissa.
Olen vieläkin vähän hämilläni J. Edgarista. Tunnustan, että mielikuvani tästä despoottisesta FBI:n johtajasta ei ollut kovin mairitteleva. Olin kallistunut kuulemaan juttuja salaisista arkistoista, joista kaivettiin milloin minkäkinlaista vääntövipua ellei suorastaan kiristykseen kelvollista materiaalia. En ollut koskaan miettinyt J. Edgar Hooverin yksityiselämää tai sitä, miten hän määrätietoisesti kehitti lapsenkengissä olevaa tiedustelutoimintaa ja rikostutkintaa.
J. Edgar oli paljon vartijana. 48 vuotta missä tahansa hommassa on pitkä rupeama, saatikka sitten kansakunnan kaapin päällä ja kaapin aarteiden vartijana. Kahdeksan presidenttiä sai tuta J. Edgarin avun - niin hyvässä kuin ehkä vähän pahassakin. Mutta kuinka suureksi johtajaksi Hoover olisi noussut, jos hänellä ei olisi ollut apunaan pitkäaikaisia ystäviään ja työtovereitaan apulaisjohtaja Clyde Tolsonia ja sihteeriään Helen Gandyä?
Leonardo DiCaprio on lähes tunnistamaton elokuvan alussa. Yhdennäköisyys hänen esittämäänsä Hooveriin on aikamoinen. Naomi Watts sihteeri Gandynä ja Armie Hammer Tolsonin roolissa eivät hypi silmille eivätkä varasta Hooverin lähes maagista säteilyä. Judi Denchin esittämä äiti Anna Marie Hoover säväyttelee kyllä selkäpiitä kutitellen. Eniten kuitenkin olen haltioissani Clint Eastwoodista, joka on jälleen kerran ohjannut puhuttelevan elokuvan.
Luin noin vuosi sitten mielenkiintoisen artikkelin (taisi olla kaikkien älykköjen suosima Elle) siitä, kuinka Eastowood osaa tehdä elokuvia naisista ja naisille. Silloin muistan ryhtyneeni oikein pohtimaan asiaa. Ja totta, “The Bridges of Madison County”, “Changeling” tai “Million Dollar Baby” ovat hytkähdyttäneet. Toisaalta isänmaallisuus ja miehinen pullistelukin herran repertuaariin mahtuvat. Nyt jos olisin horoskooppiuskovainen, niin sanoisin että siinä on Kaksoset vauhdissa (31.5.1930).
En paljasta sen enempää hra Hooverin salaisuuksia. Elokuva nimittäin kannattaa katsoa. Jos Leo DiCaprion “Aviator” aikoinaan innosti, niin tämä elokuva puhuttelee myös. Varoituksen sana tosin on paikallaan: homofoobikon kanssa elokuvaa ei kannata lähteä katsomaan. Kiemurtelu penkissä voisi pilata elokuvanautinnon.
Kuunnellessani lasten selontekoa uusimmasta vampyyriseikkailusta tuli jo sellainen olo, että noinkohan vanhemmointi petti ja päästimme lapset keskenään katsomaan turhankin jännää leffaa. Verta oli kuulemma enemmän kuin omiksi tarpeiksi, hääjuhlien lisäksi esitettiin kivulloinen synnytys ja vastasyntyneen ruokavalio oli sanalla sanoen outo.
Muutama yö on kuitenkin kulunut ja painajaisilta on vältytty. Varmuuden vuoksi olen lisäännyt ruokiin valkosipulia ja kertonut, että se häätää innokkaimmatkin vampyyrit matkoihinsa.