Ovia sulkeutuu ja avautuu...

Sanonnan mukaan yhden oven sulkeuduttua avautuu ovi tai pari. Kesän uintitiimin päätyttyä tältä vuodelta alkoi vesipallon peluu. Viikko sittten lauantaiaamuna me katselijat hikoilimme reippaassa helteessä altaan reunalla. (Tiedättehän, kun hiki valuu norona ja naama on punaisena kuin kaksituntisen saunomisen jälkeen). Tiistaina oli harkat ja huomenna lauantaina taas pelit.

Nelosluokkalaisemme saa nyt myös osallistua harkkoihin ja peleihin. Uimajoukkueemme puheenjohtaja toimii vesipalloilijoiden valmentajana, huoltajana, järjestelijänä. Oivalsin vasta männä viikolla, että tämä on hänen henkilökohtainen projektinsa. PJ on nikkaroinnut maalit, hankkinut sponsorit, järjestää puulaakipelit. Siinä sivussa sitten yksinään valmentaan 20-30 pelaajaa. Ja värvää kaverinsa kuljettamaan ja auttamaan käytännöntoimissa.

Amerikassa tehdään paljon vapaaehtoistyötä ihan vain tekemisen ilosta. Ei lasketa tunteja, vaivoja tai toivota palkkaa. Jos jokin laji on itselle läheinen järjestetään lapsille ja nuorille tutustumismahdollisuus siihen.

Meidän nuorisoa on vesipallokärpänen puraissut - water polo kuten nimi täkäläisittäin kuuluu. Ei tässä helteessä muuta jaksaisi tehdäkään, joten mars altaan reunalle!

Banquet

Hurraa! It´s done! Kesäuimajoukkue vietti tänä iltana banquettia ja yksi kesä uintia on taas pulkassa. Juhlat vietettiin mukavassa reilun 35 C asteen lämmössä. Ilmankosteus oli kuitenkin siedettävä, joten lämpö ei haitannut.

Amerikan-kanadalainen ystäväni järjesti illanvieton. Pitopaikka oli kakkosclubitalo, ei se tosi hieno :) Mutta kyllä juhlat täälläkin sujuivat. Myös uima-allas oli se pienempi. DJ soitti päivän hittejä, ruokailun jälkeen lapset hyppäsivät altaaseen ja sitten oli tietysti palkintojen jako. Meidän perhettä kohtasi kolme kultamitalia ja kaksi pronssia. Ribboneja, osallistumisnauhoja, sijoilta 1-6 tuli 90. Summa selittyy sillä, että lapset olivat mukana myös sakauinnin ja vapaauinnin viestijoukkueissa. Tunnelmat olivat aikamoiset varsinkin, kun jälkikasvu rikkoi allas- ja joukkue-ennätyksiä.

Aikaisempina vuosina on ruokana ollut eteläinen barbique. Tänä vuonna syötiin kanakebabbia, riisiä, hummusta, tsatsikia, kreikkalaista salaattia sekä cream buffs. Jälkkärinä oli italian ice. Tarjoilun järjesti yksi joukkueen sponsoreista.

Tämän uima-altaan yksi erikoisuus on "lazy river", jossa voi antaa virran viedä ja keinutella jättisuurilla uimarenkailla ympäri ja ympäri. Tässä iltayön tunteina mietiskelen, että muistelevatko lapset joskus kesiä, jotka olivat yhtä aurinkoa, uintia ja juhlaa. I hope so.

Kumman kaa?

Alennusmyynnit alkavat olla taas parhaimmillaan ja googlailin otollisia käsilaukkuja. Ongelmaksi kehkeytyi ikuisuuskysymys kumman kaa.

Hopeanvärinen laukku on muuten kiva paitsi hopeanvärinen. Tykkään tästä Calvin Kleinin laukusta, mutta tiedän että väri ei kovin pitkään toimisi. Tämä laukku siis jäi kisan ulkopuolelle täpärästi.

Ykkössijaa pitää DKNY:n musta vintage satchel. Mulle tulee mieleen Kelly-laukku, joka onkin kerrassaan ihana! Laukun hinta on alennettuna $195,-. Kaikki käsilaukkuni ovat mustia, joten tämä sujahtaisi sikäli hienosti paikalleen.

Ralph Laurenin Governor satchel on sitten taas mahdottoman hyvän värinen ja hinta $50,- vähemmän kuin DKNY:n laukussa. Pyöreät muodot vain vähän emmityttävät. Joten, kumman kaa?

P.S.

Bloomingdale´sin sivuilla osui silmiini mekkoprintti ja olin jo ihmeissäni, että myykö Bloomingdale´s Marimekkoa. Pikkukuvassa näytti olevan ilmiselvä Unikko-kuosi. Värityskin oli samanmoinen. Mutta ei tämä sitten ollutkaan. Mekko on Kate Spaden "Aubrey" ja kukat orvokkeja.

First Lady

Mukava on välillä olla First Lady, jos ei muualla niin omassa kyökissä. En ollut ihan varma miten pinkkiin esiliinaan suhtautua, kun mies toi sen Argentiinan-matkalta tuliaisiksi. Tiedättehän miten naisen aivoitukset kulkevat, kun päähän pukkaa kymmenen ajatusta kerralla. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että olen hellan ja herran välissä? Olenko sidottu essunnauhoista kiinni kotitalousaskareisiin pysyvästi & lopullisesti? Olenko vain kotitalouskone siinä missä tehosekoitinkin? Muutaman kerran syvään hengitettyä tulin siihen tulokseen, että sen syvällisempää merkitystä kuin ilahduttaminen ja muistaminen lahjalla ei ollut. Mielellänihän minä iloisen pinkissä esiliinassa hyörin ja tunnen oloni tärkeäksi :)

Tänään tytär sai lainata esiliinaa, kun pistettiin pystyyn ranskistehdas. Yleensä lapset tekevät ranskalaiset: yksi kuorii perunat, toinen ne siivuttaa ja kolmas keittää rasvakeittimessä. Kaupan ranskiksia ei ole syöty miesmuistiin. Valmistuksen tärkein vaihe on tietysti maistaminen. Jokainen vuorollaan saa maistella ja yleensä pitää ottaa toinen ja kolmaskin, jotta varmistetaan tasalaatuisuus...

Ranskalaisten kehittäminen on miehen hommia. Hän on kokeillut jos vaikka minkälaisia valmistustekniikoita, -välineitä, -öljyjä. Lapset ovat sitä mieltä, että isin pitäisi alkaa myydä aikaansaannoksiaan. Ja kyllä nämä hyviä ovatkin. Sen lisäksi lapset tietävät, että ranskalaisia tulee perunoista eikä McDonaldsilta.

Tytön voi ottaa pois Suomesta

mutta ei Suomea tytöstä. Tänään tuli kiskaistua päälle Suomi-t-paita ja valkoiset farkut. Ja kyllä nauratti, kun kaupassa tuli vastaan herrahenkilö, jonka vaatteiden väritys oli sama, mutta paita valkoinen ja housut siniset. Nyökkäsimme hyväksyvästi toistemme asuvalinnolle...

Suomi-t-paita on muuten täkäläinen kirpparilöytö. Maksoin paidasta peräti $2,- Pari viikkoa ennen paidan löytymistä olin katsellut samanlaista Helsinki-Vantaan lentokentän tax freessä ja hinta oli kymmenkertainen. Ihmettelen aina niitä Helsingin kentän verottomia hintoja. Monet tuotteet kun löytää huomattavasti halvemmalla maakuntien Prismoista ja osasta ostoksia saa sitten verojakin takaisin. Ja asiakasomistajien bonukset vielä päälle :)

Nelkyt ja risat

Aamulla saatoin lapset koulubussille. Tytär totesi että äiti, täähän on ihan kuin Suomen kesä. Vihdoinkin, vihdoinkin on lämpötila pudonnut siedettävälle tasolle. Mittari on kolistellut 40 C asteen molemmin puolin. Kosteus on saanut lämmön tuntumaan vielä tukalammalta. Parin viikon ajan on joka päivä ollut varoitus huonosta ilmanlaadusta. Olen siis ollut vankina sisätiloissa.

Leppoisassa aamutuulessa nautin kävelystäni. Melkein tarkalleen vuosi sitten Appelsiinipuun alla blogin Yaelian tunnisti tämän vihreän pallukan passionhedelmäksi. Hedelmiä on taas tulollaan.

Kuumuuden vuoksi kävelytiet ovat olleet tyhjillään. On tuntunut vähän siltä kuin asuisi asumattomalla planeetalla. Tänä aamuna näkyi taas ulkoilijoita, golfkärryt huristivat ohi oikealta ja vasemmalta.

Ihmettelen miten luonto jaksaa kukkia ja kukoistaa. Tiistai-iltana olin kuin lakastunut ruusu lykittyäni pieniä poikia uima-altaaseen lähes viiden tunnin ajan. Kesäuimajoukkue otti taas mittaa toisesta joukkueesta ja voitto tuli. Lapsiin helle ei näyttänyt vaikuttavan. Mikähän siinäkin on.

Iloa jatkuu melkein viikon ajan. Olen kyllä ajatellut liittyä ostarikävelijöiden joukkoon. Läheinen suuri ostostkeskus avaa ovensa aamuisin klo 8, jotta kävelijät pääsevät kiertämään käytäviä. Liikkeet aukeavat vasta klo 10.

Peliluola

Koulut alkoivat tänä aamuna. Kaksi kutosluokkalaista lähti innoissaan Middle schooliin ja nelosluokkalainen aloitti toiseksi viimeisen vuotensa Elementary schoolissa. Mutta vielä pari lomakuvaa. Peliluolan katossa oli mielenkiintoinen kokoelma lippuja. Olisin halunnut kovin tietää, millä perusteella juuri nämä liput olivat kattoon valikoituneet.

Peliluola oli rantabulevardilla. Kävimme pelaamassa itsenäisyyspäivän iltana, kun odottelimme ilotulituksen alkua. Wheel of fortune tempaisi mukaansa. Oli kiva ostella vokaaleja ja konsonantteja. Jäätelöbaarin kautta kuljeksimme rantahiekalle muutaman tuhannen muun juhlijan kanssa. Esiintymislavalta kantautui Elviksen haikea "In the Ghetto". Jos oikein siristi silmiään ja kallisti päätään, niin Elvis näytti melkein Elvikseltä. Taustalla välkkyi maailmanpyörä sinisen, punaisen ja valkoisen värisenä. Rantahiekka oli vielä lämmin päivän paahteen jäljiltä ja aallot kumisivat rantaan.

Ilotulitus oli sykähdyttävä, tottahan toki. Siinä rannalla perheen kanssa istuessa mietiskelin kahta kotimaatani, itsenäisyyttä, vaputta. Olimme osa hyväntuulista, juhlamielistä ihmismerta. Olen aikaisemmin kaihtanut massatapahtumia. Täällä olen kuitenkin oppinut niistä nauttimaan. Kukaan ei töni, melua kovaäänisesti, lorottele kännipäissään rantahiekalle tai puskiin, pullot eivät kilise eikä pussikaljaa juoda. Pääpaino on yhdessäolollo, hyväntuulisesti ja rauhallisesti.

Elokuva Monte Carlo

Menimme eilen tyttöjen kanssa leffaan. Tosin kaksi muuta seuralaistani olivat reilusti itseäni 30 vuotta nuorempia, mutta ei se haitannut. Päinvastoin, seura oli inspiroivaa ja katsantokannat tuoreita. Vanhakin jo nuortui.

Elokuvan päätähtenä tuikkii Selena Gomez. Jep, juuri sama Selena joka seurustelee Justin Bieberin kanssa. Jep, sama Selena joka on melkein yhtä ihana kuin Taylor Swift. Tai oikeastaan ehkä ihanampikin kuin Taylor, koska Jake Gyllenhaal teki bäksit Taylorin kanssa, mutta Selena ja Justin on vieläkin yhdessä (Hei, kaikkea sitä oppii kun viettää kolmetuntisen tyttöporukassa.)

Varma merkki hyvästä leffasta on se, että onnistun popcornin asemasta puraisemaan sormeeni. Tällä kertaa sormet pysyivät ehjinä, tosin sormet olivat niin ylenpalttisessa rasvassa, että hampaat saattoivat lipsahtaakin.

Oli hetkiä, jolloin istuin penkissä rentona kuin huumattu gorilla ja vain nautin kauniista maisemista, välkkyvistä jalokivistä ja lemmenongelmista, jotka olivat suloisia ja PIENIÄ. Ei teiniraskauksia, huumeita, väkivaltaa, rumia sanoja tai edes irvistelyä. Ainoastaan kadonneita timantteja, vastentahtoisia pissisperijättäriä ja epäonnista poolon peluuta. Tällä viihdepläjäykselle ei ole mitään tekemistä elokuvien Slumdog millionaire tai Precious kanssa.

Jossain vaiheessa sitten havahduin. Nuhtelin itseäni ikävästä ja kyynisestä asenteesta. Vieressäni istui kaksi neitoa silmät teevadin kokoisina kyyneleitään nieleskellen. Mikä minä olen määrittämään elokuvan sanomaa tai hyvyyttä. Autenttinen havainto yleisöstä kun todisti ihan päinvastaista. Piti oikein mojauttaa itseään näpeille. Hyi. Olin vanha ilkeä ihminen, joka ei voinut ymmärtää nuoruuden ja rakkauden hurmaa. Toinen hyi. Loppuun heittäydyin sitten vanhevan sieluni viimeisin vitaalein voimin ja kyynelkin tirahti silmäkulmasta, kun katsoin kahta liikutuksesta mykistynyttä ystävätärtäni. Päästiinhän sitä tunnelmiin.

Muuten, Megiä esittävä Leighton Meester on ihan kuin Winona Ryder. Samat surumielisen sielukkaat silmät, apea hymy. Roolissakin oli Winonamaista henkeä: kiltistä tytöstä paljastui myös jekkuileva kapinahenki.

Salaperäinen Machu Picchu on saatu elokuvaan mukaan. Ja hei, tärkeintä on nähdä sydämellään. Rakkaus on lähempänä kuin arvaammekaan.

Nyt suklaakakun kimppuun. Tämä rakkaus on ja pysyy. Eivät ravistele vuodet, lapset tai muotivirtaukset.

Tuttu paikka

Lomaillessa olisi mukava käydä tutustumassa uusiin kohteisiin, uusiin maihin, ennennäkemättömiin maisemiin. Mutta on tutussa paikassa puolensakin.

Lapsiin oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen edellisillä lomilla Johnny Rockets hampurilaisravintola. Neuvonpito ruokapaikasta oli varsin lyhyt ja askel kepeä, kun menimme tuttuun ravintolaan.

Hampurilainen on hampurilainen. Joskus niitäkin voi luvan kanssa syödä. Tämän paikan erikoisuus on kuitenkin tanssivat tarjoilijat. Vartin välein musiikki voimistuu ja henkilökunta asettuu käytäville tanssimaan hiottujen kuvioiden mukaan. Pari vuotta sitten menoon osallistui puertoricolainen asiakas. Poika taisi olla tanssija ammatiltaan. Oli menoa ja meininkiä. Yleisön pyynnöstä tanssi tai pari otettiin uusiksikin.

Tarjoilijoiden asut ovat menneiltä vuosikymmeniltä. Samoin ravintolan sisustus.

Ja ihan paras tietysti on jokaisessa pöydässä oleva minijukebox, josta saa 5 centillä valita mieleistään musiikkia.

Home sweet home!

Eilen iltapäivällä palasimme kotiin viikon rantalomalta. Lapset halusivat vielä illalla mennä uimaan kilpaa kesäuimaseuransa kanssa. Taas meni rikki yksi allas- ja joukkue-ennätys. Kisat täytyi lopettaa ennen aikojaan, kun ukkosmyrsky yllätti.

Viikon verran hautasimme varpaita hiekkaan ja nautimme rantaelämästä. Etelä-Carolinan Myrtle Beach on tuttu aikaisemmilta vuosilta ja pääsimme hyväksi havaittuun resortiin. Vuokrasimme kahden makuuhuoneen asunnon. Itselleni tärkeimmät kriteerit ovat, että pääsee pesemään pyykkiä (helpottaa pakkaamista) ja on mukava välillä kokkaillakin. Rannan läheisyys ja uima-altaat eivät ole haitaksi. Eivät myöskään muutaman minuutin päässä olevat iltariennot ja outletit. Lomakylä on rakennettu golfkentän ympärille, joten maisematkin ovat kauniit & hyvinhoidetut.

Kun leiri on saatu pystytettyä säntäävät muut mereen ja minä jään varjon alle. En taida olla rantaihminen, mutta hyvän kirjan kanssa viihtyy paikassa jos toisessa. Lounas ja juomat pakattiin cooleriin. Haaveilla narrattiin pikkusinttejä ja hiekkaan hautautuvia rapuja.

Heinäkuun neljäs pävä ranta oli TÄYNNÄ. Yllä oleva kuva on otettu viime viikon lopulla, tavallisena arkipäivänä. Varjomeri jatkui katkeamattomana mailitolkulla.

Oranssi, pinkki ja kirkas vihreä t-paita auttoivat erottamaan lapset. Olen aina vähän huolissani ristiaallokosta, riptide. Näimme kuinka ristiaallokko veti yhden uimarin sen verran kauksi rannasta, että hengenpelastaja kävi hänet hakemassa takaisin.

Koulut alkavat maanantaina. Tänään lähdemme ostamaan koulutarvikkeita. Kolme tarvikelistaa (koulun laatimat) ovat pitkiä kuin nälkävuosi. Liimaa ja paperia, käsidesiä, nenäliinoja, laastareita, kansioita, vihkoja... Ja reputkin pitäisi löytää.