Hiustyylejä ja uusia tähtiä

Palkinnot on jaettu, puheet pidetty ja nyt voidaan jäädä odottelemaan vuoden 2012 Oscar ehdokkaita. Muutama kampaus jäi juhlista mieleen. Nämä ovat suhteellisen helppo toteuttaa itsekin.

Amy Adams näytti varsin glamoorilta Rita Hayworth -tyylisessä kampauksessaan. Myös puku oli vanhaa Hollywood glamouria. Koru oli mielestäni liikaa, mutta minä en olekaan yksi maailman parhaista näyttelijöistä.

Anne Hathawayn edvardiaaninen nuttura oli kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Poskikiharat antoivat huolettoman ilmeen.

Halle Berryn kampaus ei kaikille sovi. Tähän pitää olla kyllä aivan erityisen kauniit poskipäät. Usein näkee, että malli on joko liiankin punkhenkisesti pystyssä tai sitten liiskattu päätä vasten. Tämä on mielestäni täydellinen suoritus!

Ja vielä kaksi suosikkiani. Näistä neidoista tullaan varmasti kuulemaan:

14-vuotias Hailee Steinfield (True Grit) näytti suloiselta Marchesa iltapuvussaan, jonka suunnittelussa hän oli itse auttanut. Kaunis, ikään sopiva kokonaisuus! Odottakaapa vain miltä Hailee näyttää 10 vuoden kuluttua. Uusi Natalie Portman?

19-vuotias Jennifer Lawrence (Winter´s Bone) oli tyrmäävä punaisessa Calvin Kleinin iltapuvussa. Yksinkertaista, kaunista, tyylikästä ja jälleen niin hyvin ikään sopivaa.

And the Oscar goes to...

Illan Academy Award seremonia on pitänyt kiireisenä. Tänä vuonna olen valmistautunut paremmin kuin koskaan aikaisemmin, elokuvista olen nähnyt seuraavat: Black Swan, The Fighter, The Kids Are All Right, The King´s Speech, 127 Hours, The Social Network, True Grit, Rabbit Hole, How To Train Your Dragon. Vilpittömästi harmittaa, että elokuvat Winter´s Bone ja Blue Valentine ovat näkemättä.

Oscarin strategiset mitat: pituus 34 cm, paino 3.85 kg, valmistetaan Chicagossa, 50 pystin valmistus kestää noin kuukauden, kukin palkinnon saaja saa pystin kuittausta vastaan, jossa sitoutuu myymään palkinnon takaisin Akatemialle yhden dollarin hinnalla. Ulkopuolisille palkintoa ei ole lupa myydä edes perikunnalla.

Tässä ovat minun voittajani näkemäni perusteella ja suurin haastaja suluissa:

Best Picture: King´s Speech (Black Swan)

Best Director: Tom Hooper, King´s Speech (Darren Aronofsky, Black Swan)

Best Actress: Natalie Portman, Black Swan (Nicole Kidman, Rabbit Hole)

Best Actor: Colin Firth, King´s Speech (James Franco, 127 Hours)

Best Supporting Actress: Melissa Leo, The Fighter (Amy Adams, The Fighter)

Best Supporting Actor: Geoffrey Rush, King´s Speech (Christian Bale, The Fighter)

Original Screenplay: The King´s Speech (The Fighter)

Adapted Screenplay: The Social Network (127 Hours)

Best Animated Feature Film: How To Train Your Dragon

Miekkaa pitelevän ritarin mallina, siis Oscarin, oli meksikolainen näyttelijä Emilio Fernández. MGM elokuvastudion taiteellinen johtaja Gibbons sai hetken suostutella, ennen kuin Mr. Fernández suostui poseeraamaan nakuna.

Ja jotta illan ohjelma olisi mahdollisimman jännää seuravattaa printtaan vielä kaikille perheenjäsenille oman äänestyskupongin, johon voi ruksia ehdokkaansa. Viime vuonna allakirjoittanut pärjäsi surkeimmin, jopa toppuluokkalainen osasi arvioida elokuvat paremmin…

Kumpparit

Loppukesästä kirjoitin kaipuustani punaisia kumppareita kohtaan. Kaipuu on nyt muuttanut muotoaan. Kumpparit kuin kumpparit olisivat paikallaan. Viimeksi olen omistanut kumisen jalkineparin n. 15 vuotta sitten. Sadekelillä pysyttelen yleensä sisätiloissa tai huristan autolla ovelta ovelle. Mutta entäs jos tulee vedenpaisumus tai muu katastrofi?

Juicy Couturen saappaita olisi tarjolla myös mustina. Luonnonväri kuitenkin puhuttelee, ehkä siksikin kun logo sulautuu paremmin taustaan. Alehinta olisi $77.

BCMGMAXARZIA kumppareissa on sitä jotain. Näistä tulee mieleen sekä motskarit että metsästys. Alehinta olisi sentin vajaa $100. Ehkä kuitenkin odotan seuraavaa Suomen matkaa ja nokialaisia. Hait kenties, mutta mustina. Vaikka kai tämän hetken virtausten mukaan pitäisi ymmärtää kaihota aitojen Wellington bootsien perään...

Ilmiselvästi maailma on lipsahtamassa musta-valkoiseen suuntaan, sillä Ralph Laurenin sivuilta iski silmiin Houndstooth Boston Bag. Ikävä kyllä vielä 50% alessakin laukku maksaa sen verran, että ostamatta jää. Ralph Lauren on muuten siitä veikeä valmistaja, että vielä kertaakaan en ole heidän tuotteisiinsa pettynyt oli kyseessä sitten sukat tai laukku. Mallit ovat klassisia, ajattomia, työ viimeisteltyä, laatu lujaa.

Tosimielellä taidan jäädä kuitenkin odottelemaan, että Ring & Buckle Leather Satchel kauden loputtua alennetaan. Tämä näyttäisi pysyvältä rakkaudelta. Hinta on nyt $895 ja verot päälle.

Black Swan

King´s Speech elokuvan ohella tämä taitaa olla Se Toinen Oscar-leffa, josta on jo kaikki olennainen sanottu. Katsoin elokuvan reilu viikko sitten ja ryhdyin vakavamieliseen sulatteluun. Ja kyllä, Natalie Portman on Oscarin arvoinen.

Ensikatsomalta minulla on kaksi toivetta: lisää paukkuja Winona Ryderin rooliin ja Vincent Casselia enemmän! Vilpittömästi olisin halunnut tietää Bethistä (Ryder) vähän enemmän, uteliaisuus heräsi. Sen jälkeen kun näin Casselin elokuvassa “Dobermann” mikään ei ole tuntunut samalta… siis näyttelijäsuoritus. Samanlaista animaalista vetovoimaa ja vimmaa saa etsiä. Siinä elokuvassa kyllä osui rooli esittäjälleen.

Olisin halunnut nähdä Black Swanin lopun ensiksi. Sen jälkeen olisin katsonut elokuvaa uusin silmin. Mikään ei ehkä olekaan ihan sitä miltä näyttää - tästä sipulista eivät kerrokset lopu ja kuoriessa herahtaa kyynelkin silmään. Ylisuojeleva äiti, taiteentekemisen palo, perfektionismi - a flower by any other name.

Muutamien alkutahtien jälkeen iski mieleeni elokuva “Inho” (Repulsion, tähtenä Catharine Deneuve, ohjaaja Roman Polanski). En päässyt ajatuksesta eroon vielä lopputekstien kohdallakaan. Tiedän katsoneeni värielokuvan (olihan Portmanin yllä vaaleanpunainen unelmainen takki!), mutta silti tuntuu kuin olisin katsonut klassisen film noir -teoksen. Paikoin kohtaukset tuntuvat falskeilta, paikoin ahdistavilta.

En halua paljastaa liikaa. Viimeiset elokuvan 15 minuuttia vetävät kuin vastanuohotto hormi. Istun liimattuna penkkiin, sydän läpättää Tsaikovskin sävelten tahtiin ja valkokankaan metamorfoosi hivelee silmiä. Suoritusta on vaikea ylittää.

Nukun seuraavan yön hiukan levottomasti. Jos olisin 20 vuotta nuorempi tuskin olisin nukkunut lainkaan. Minulla on yhtä aikaa hyvä ja paha olo.

Pari päivää sitten kuulin radiosta, että USA:ssa on balettitanssin harrastaminen lisääntynyt huikeasti kuntoilumuotona. Eivätkä ainoastaan keski-ikäiset naiset ährystä aukikiertojen parissa vaan myös raavaat miehet. Mutta saako balettitanssija syödä aamiaiseksi muuta kuin puolikkaan greipin ja kananmunan? Kertokaapa te jotka tiedätte.

Iittala Taika-muki tarjous!

USA:ssa asuvia saattaisi kiinnostaa tämä juttu. Sähköpostiini kolahti juuri tarjous Iittalan musta-valkoisista Taika-mukeista. Neljän mukin hinta on $32.00 ja halvin postitus $5.95. Postarit pysyvät samoina, vaikka UPS Groundilla tilaisi enemmänkin. Mukit ovat myynnissä Finnstyle verkkokaupassa. Olen heiltä ostanut aikaisemminkin ja kaikki on toiminut erittäin hyvin ja luotettavasti.

Minä kävin jo omat neljä mukiani tilaamassa. Nyt mietin, että olisiko pitänyt tilata enemmän, vaikka lahjoiksi...

Henki nousee

Hengennostatusviikko on takana. Vuosittain koululla pukeudutaan viiden päivän ajan tavallisuudesta poikkeavasti oppilaskunnan toivomuksesta.

Hullu hattupäivä, koulun logojen ja värien -päivä ja urheilupäivä olivat helpoimmat toteuttaa. Sporttipäivänä meidän dream team sonnustautui Suomen Leijonien pelipaitoihin. Niin muuten tekivät reilu vuosi sitten, kun Vancouverista tuli Suomen miehille ja naisille olympiapronssia.

Vuosikymmenpäivän jätimme väliin. Kaksi lapsista oli kotona potilaina ja kun vaaleanpunaiset Conversen tennarit eivät menneet neitokaisen jalkaan edes varpaan kynsien leikkaamisen jälkeen ajattelimme unohtaa koko jutun. Mutta musiikin opettaja oli näyttänyt huikealta tukka tupeerattuna ja jättimäisten olkatoppausten kanssa! Ja äti, onks totta, että ihmiset pukeutui 80-luvulla niin hullusti?

Wacky Day on kuin ilotulituksen viimeinen raketti: kaikki rakastavat sitä. Kummajaispäivänä pistetään tukka pörrölleen, mennään pyjamat päällä kouluun, pukeudutaan hipiksi, jupiksi, punkkariksi. Viikon jälkeen on henki noussut kohisten ja töitä jaksaa taas paiskia. Hyvä meidän koulu!

P.S.

Universumilla on kumma tapa tuoda eteemme asioita silloin kun tarvitsemme niitä eikä aina suinkaan ajallaan. Niin kävi eilen. Spirit Week oli suoritettu, viikonloppuna kilpailtu, jokailtaiset lasten harjoitukset päälle, 80 ystävänpäiväkorttia lasten luokkakavereille jaettu maanantaina, vatsatautipotilaat pitivät huolen muusta ohjelmasta. Ja mies tietysti työmatkalla. Yhdestä koulurepusta löytyi kortti, jota en ollut nähnyt aikaisemmin.

Kiitoksen lisäksi kortissa sanottiin: "All of your children are great students and are very good at the activities in class. Thank you for all you do with your kids". Kortti oli joululta, liikunnanopettaja Mr. B.:n kirjoittama. Lapsi oli unohtanut sen meille vanhemmille antaa.

Illalla klo 22 paikkeilla nousi henki myös täällä kotona.

Äidit amoreina

Tämä tarina on tosi. Kaikki sai alkunsa, kun Nelosluokkalainen (nykyinen Vitosluokkalainen) sai vastakaikua luokan suloisimmalta tytöltä. Tytöltä, jolla on suloiset pisamat ja poninhäntä heiluu veikeästi, kun päätä kääntää. Tyttö on älykäs ja kaunis. Nämä ovat nykyisen Vitosluokkalaisen mietteitä, eivät omiani.

Niinpä Vitosluokkalainen rohkaisi mielensä kouluvuoden ensimmäisinä päivinä ja kysyi ryhtyisikö neito hänen Mielitietykseen. Asiaa piti tiedustella Mielitietyn toivomuksesta niin, että kaikki sen kuulivat. Myöntävän vastauksen jälkeen punoittava pari (tieto saatu Vitosluokkalaisen siskolta) istui vierekkäin lounaspöydässä.

Elämä eteni ja rakkaus syveni. Pari ei juuri toisilleen puhunut ja puhuttelivatkin toisiaan muodollisesti sukunimillä. Tämäkään paratiisi ei kuitenkaan ollut ilman käärmettä. Alkoi kuiskuttelu, että Mielitietty pettää Vitosluokkalaista. Kumppaneita oli kaksikin. Petturuus oli pahinta laatua: mahdollista tykkäämistä. Vitosluokkalainen toimi kuten miehet kautta aikain ja teki harkitsemattoman teon ja hylkäsi Mielitietyn. Jo parin päivän kuluttua Mielitietyllä oli uusi kavaljeeri. Vitosluokkalainen räytyi.

Tuli joulu. Paria päivää ennen joululomaa Vitosluokkalainen vihdoin sai kakistettua Äidille, että Mielitietylle pitäisi ostaa lahja. Kaupasta valikoitui mukaan avaimenperä, jossa oli vähän oikeaa kristallia ja muutama valittu suklaanpala. Rahanmenokaan ei kirpaissut Vitosluokkalaista kuin hetken. Paketti käärittiin ja kaihoisa kortti kirjoitettiin ("Hope you have a good holiday season. See you next year! Your friend, X X).

Lahja piti antaa viimeisenä koulupäivänä ennen joululomaa. Vitosluokkalainen kuitenkin hermostui ja jänisti. Lahja piti viedä siis Mielitietyn kotiin. Äiti ryhtyi amoriksi ja kiikutti paketin Mielitietyn postilaatikkoon. Vitosluokkalainen oli helpottunut, onnellinenkin. Tärkeintä oli antaa lahja, ei väliä saisiko hänen tunteensa enää vastakaikua.

Muutamia päiviä vuoden vaihtumisen jälkeen Äiti vilkaisi työhuoneen ikkunasta ulos. Auto oli pysähtynyt postilaatikolle. Mielitietyn äitihän se siellä. Laatikkoon jätettiin Mielitietyn kiitoskortti Vitosluokkalaiselle. Suklaa oli ollut hyvää ja avaimenperä kaunis. Avaimenperä kiikkuisi vastedes koulureppua koristamassa.

Ennen Ystävänpäivää Äiti tiedusteli vaivihkaa Vitosluokkalaiselta joko tunteiden palo on helpottunut. Olisiko Mielitietty jo kenties unohtunut. Ei ole palo laantunut, ei tyttö unohtunut. Mutta elämä on nykyisin kivempaa, kun ei niistä tyttöystävistä ole kuin huolta.

Kymmenen vuotta sitten

Jos olisin kirjoittanut blogia kymmenen vuotta sitten olisivat maisemat ja kuulumiset olleet vähän erilaisia. Nettiyhteys oli, mutta paljon hitaampi kuin tänä päivänä. Kotikin oli vähän toisenlainen. Matkustimme aika paljon. Näinä vuosina kävimme Las Vegasissa, Phoenixissä (autiomaassa ajellessa piti pysähtyä hiekkamyrskyn vuoksi), Los Angelesissa, San Franciscossa, Lake Tahoella, New Yorkissa, monissa pikkukaupungeissa ja kylissä sekä tietysti Suomessa. Joissakin käytiin useamminkin, kun ajomatka oli vain muutamia tunteja. Matkaseura oli joskus vähän haastavaa ja pikkulapsiperheen arki antoisaa... Naurussa oli pitelemistä, kun oli kolme vaippaikäistä seuralaista.

Grand Canyonin maisemat puhuttelivat vajaat 11 vuotta sitten.

Kaukaisuuteen oli mukava tuijotella.

Matkaseura oli mukavaa, mutta kovin uneliasta.

Sedonassa oli henkeäsalpaavia punakivisiä muodostelmia.

Kotikaupungin jouluparaateissa riitti katseltavaa. Niin myös itsenäisyyspäivän paraateissa.

Näkymä meidän parvekkeelta. Piti ottaa kuva, kun satoi vettä suurinpiirtein kerran vuodessa. Allas tulvi ainakin tunnin ajan.

Kaktuksia ja muita outoja kasveja piti ikuistaa.

Tuolla jossain alhaalla oli meidän koti lähes päivälleen 10 vuotta sitten. Vuorelle könysin monta kertaa viikossa tuplarattaiden kanssa ja istuskelin penkillä miettimässä elämän koukeroita.

San Franciscossa kävimme sekä vuoden 2000 lopulla että vuonna 2002. Tältä laivalta saivat kaikki kolme lasta oikeat sailorihatut. Olivat kuin Hupu, Tupu ja Lupu. Pienimmäinen oli rintarepussa. Kahta muuta piti vahtia, etteivät hypi reunoilta.

Tykkään San Franciscosta kovasti. Tunnelma on hauska ja tuplarattailla pääsee näppärästi Alcatraziin ja moniin muihin paikkoihin. Tällä reissulla piti jatkaa katsomaan punapuita, mutta päätimmekin jäädä kaupunkiin. Matkaseurana kolme alle 2 ja puolivuotiasta ipanaa.

Eläintarhaan ja Sea Worldiin oli perheellä kausikortit. Tuli halvemmaksi kuin ostaa yksittäisiä pääsylippuja. Lapset tykkäsivät erityisesti Sea Worldin leikkipuistosta.

Tämä pandamamma pyöräytti kaksoset :)

Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi.

Siipiratasalus jossain. Nyt en enää muista missä.

Legolandiin ja Disney Landiin tehtiin päiväretkiä.

Merenrannassa käytiin lasten kanssa ainakin kerran viikossa.

Haikattiin aika usein lapset kantorepussa tai sitten miehen kanssa kaksistaan. Kultakaivoskin löytyi. Hyvästä lastenhoitajasta halusi pitää kynsin hampain kiinni.

Imigrantin puheenvuoro

Parina viime vuonna on akateemisesti lahjakkaiden lasten opettaja pyytänyt minua kertomaan lapsille imigraatiosta. Ennen esitystäni luokka on opiskellut Ellis Islandin historiaa. Lapsille on järjestetty mahdollisimman todentuntuinen maahantulotarkastus. Tänään oli minun vuoroni kertoa miten nykyisin tullaan USA:han.

Vitosluokkalaisille oli mukava jutella. Joukossa oli myös perheemme kaksi oppilasta. Pika pikaa käsittelimme viisumirallin, green cardin hakemisen, lääkärintarkastukset, sormenjälkien ottamiset, haastattelut, seremoniat. Sitten lapset saivat esittää kysymyksiä.

Aluksi pysyttiin asiassa. Mikä oli vaikeinta Suomesta lähtemisessä? Mikä oli parasta USA:han tulossa? Tulitko laivalla vai lentäen? Kohtelivatko maahanmuuttoviranomaiset sinua hyvin? Poikamme esitti myös kysymyksen, jota en osannut odottaa: Puhuttaisiinko me nyt kiinaa jos isi olisi päättänyt muuttaa Kiinaan?

Pikku hiljaa juttu lipsui Suomen puoleen. Ja sitä juttua riitti. Kysymykset koskettelivat säätä, kieltä, ravintoloita, musiikkia, palkkoja, koulutusta, kouluelämää. Lapset olivat myös siitä ihania, että kädet nousivat salamana pystyyn kun esitin kysymyksen. Ei väliä, vaikka vastauksesta ei olisi ollut hajuakaan. Porukalla haarukoitiin oikea vastaus kasaan. Tärkeintä näytti olevan yrittäminen, siitä tietopuolesta niin väliä.

Luulen, että meitä Suomen epävirallisia lähettiläitä pitää näitä brändiesityksiä ympäri maailmaa päivittäin. Suomi kuvaa kirkastetaan ihan vaivihkaa, ilman maabrändiryhmän mietintöjä.

Suurin ihastuksen aihe oli Angry Birds. Suomen täytyy olla tosi cooli paikka, oli yleinen mielipide. Nokian kännykät tunnettiin, mutta lapset eivät tuntuneet välittävän tuon taivaallista siitä, oliko Nokia suomalainen brändi vai Marsista. Mietinkin, että Suomi tarvitsee Nokiaa, mutta Nokialle Suomi ei taida paljon lisäarvoa tuoda.

Arvosanan sain iltapäivällä. Koulubussilta tuli varsin tyytyväinen jälkikasvu. Esitykseni oli kuulemma ammattimainen, mielenkiintoinen, kaverit tykkäsi, hauska, interaktiivinen. Ja paras kaikista: "I love you" ihan ohimennen. Juniorikin yhtyi tähän, vaikka ei esitystä kuullutkaan. Niin, ja ope kysyi voisinko tulla ensi vuonna uudestaan :)

House Hunting

Aurinko helli meitä lämmöllään ja päivä oli mitä mainioin talonmetsästykseen. Vähän katsastelemme, tutkailemme mitä on tarjolla. Löysimmekin varsinaisen helmen. Talo on esittelytalo, jota on myös vähän kalustettu. Neliöjalkoja reilut 4000, kerroksia kolme, kaikkea yltäkylläisesti, myyntihinta $750 000.

Kodinhoitohuoneesta löytyi musta-valkoinen koristetyyny.

Keittiön ja olohuoneen välissä on tila ruokailuryhmälle. Tässä nautitaan aamupala ja vähemmän viralliset ateriat. Saarekkeen ympärilläkin mahtuu istumaan.

Tiskatessa voi kurkkia takapihalle.

Keittiö hiukan toisesta kulmasta.

Tämä astiakaappi on ruokasalin ja keittiön välissä. Hyvä säilytyspaikka juhlavammalle astiastolle ja tarjoiluastioille.

Autotallista johtaa kulku talon sisälle. Kuraeteiseen on yhdistetty myös työpiste, jossa voi hoitaa laskuja ja muita tuikitarpeellisia paperitöitä.

Olohuoneen ikkunoissa pesemistä riittää.

Mutta kyllä vain valaistus on kaunis.

Takan edessä on mukava istuskella ja selän takana aukeaa näkymä takapihalle.

Master bedroomin yhteydessä toisessa kerroksessa on varsin tilava kylpyhuone.

Pylväät kielivät siitä, että mallia on haettu roomalaisista kylpylöistä.

Rouvan vaatehuone. Huoneen keskelle saisi vaikka tanssilattian. Herran vaatehuone oli vähän vaatimattomampi, mutta kyllä sinnekin paita poikineen uppoaa.

Tytön huoneen yhteydessä oli tällainen kylpyhuone. Punaista, yksinäistä tähteä käytetään paljon sisustuksissa.

Ja sitten sokerina pohjalla: tytön huone.

Huone on sisutettu iloisin värein.

Kerrossänkyjä käytetään paljon, vaikka lapsi majailisikin huoneessa yksin. Sänky on kätevä silloin, kun kavereita tule yökylään.

Lukunurkkaus.

Punaiset unikkotarrat sointuvat kauniisti vaaleaa lilaa taustaa vasten.

Työpöytä. Tässä on hyvä keskittyä koulunkäyntiin.