Iittala löytöjä

Ehkä olet jo tuotteet löytänytkin, mutta itse ilostuin näistä vallan vimmatusti. Yritykset toimivat USA:ssa ja postitukset ovat edulliset.

Iiittalan Taika kuusenkoristeet löytyivät Finnish Gifts -yrityksen sivuilta. Tuotteet on alennettu puoleen hintaan (pallot 2 kpl ja mukit 4 kpl $9.95). UPS Ground shipping $5.95.

Viime vuonna olin myöhässä Grate&Barrelin Iiitala tuotteiden kanssa. Huomasin vasta hiljan, että Iiittalaa oli jälleen tullut myyntiin. Aalto-tuikku on alennettu hintaan$5.95.

Koiruuksia

Meillä on koirakuume. Tarkemmin sanottuna lapsilla ja minulla on koirakuume. Mies suhtautuu asiaaan skeptisemmin. Hän epäilee olevansa aamuisin klo 5.30 ainoa, joka tokenee koiraa ulkoiluttamaan.

Lapsemme tekivät tämän julisteen yhdessä naapurin lasten kanssa. Suostuttelijoiden joukko on sankka.

Itse kallistuisin sille kannalle, että kävisimme hakemassa animal shelteristä koiran, joka on kotia vailla. Minulle kävisi sekarotuinenkin. Olemme listanneet toiveitamme ja tärkeintä olisi että koira olisi pieni, ystävällinen, vähän vahtikoiran vikaa, helposti koulutettavissa. Osaisitko suositella koirarotua?

Tässä vielä sopimus, jonka tyttäreni laati ennen kesäistä Suomen matkaa ja kaikki lapsemme allekirjoittivat.

Dear Parents,

My brothers and I believe that it’s about time we get a dog. We have waited for some time now. We shall wash, feed, bath, give water, groom, and most importantly play and give exercise to the dog. All of us kids will at least buy something such as leash, food and water bowl, bed, food, toys, treats, and maybe even help with buying the dog. If you do not believe us then as us we will be glad to explain. We hope you agree with these terms and decide to get a dog very soon maybe before we go to Finland. Please answer us about the terms. Thank you for your time!

Sincerely,

Black Friday

Kiitospäivä alkaa kallistua kohti loppuaan. Nyt kunnon amerikkalaisen tavoin pitäisi valmistautua huomista päivää, Black Friday, varten. Kiitospäivän jälkeisenä perjantaina käynnistyy joulukauppa. Ei hiljalleen, verkkaisesti vaan jymisten ja paukkuen, mieluiten aamulla klo 3.

Aikaihmisen kokoiset pähkinänsärkijät tervehtivät meitä tutun ravintolan pääovella.

Nimi Black Friday juontaa juurensa vuoteen 1966, jolloin Philadelphian poliisilaitos alkoi kutsua päivää termillä massiivisen liikenteen ja liikenneruuhkien vuoksi. Nykyisin nimen katsotaan kuvaavan päivän taloudellisia voittoja - pluspäivät merkitään mustalla, miinuspäivät punaisella.

Hauskin ilmoitus oli kauppaketjulta, joka kertoi että heidän liikkeissään SAATTAA olla iPadejä joko yksi tai useapi tai sitten ei yhtään huokeaan alehintaan. Ensimmäiset jonottajat palkitaan alelöydöillä, ehkä.

Black Friday ja poskettomat alennukset saavat ihmiset myös unohtamaan Kiitospäivän kiitollisuuden. Ensimmäisen ja ainoan kerran minulle on kunniallisennäköinen perheenäiti huutanut autonsa ikkunasta "bitch", kun onnistuin nappaamaan parkkipaikan ennen häntä. Alelöytöjen metsästys vei viime vuonna asiakkaan hengen, kun hän talloutui kuoliaaksi ostoryntäyksessä.

Minä jään suosiolla kotiin. Olen luvannut pelata jalkapalloa perheen kanssa. Vanhemmat vastaan lapset matsi on totista kamppailua, ainakin vanhempien tiimissä. Rökitys on tiedossa. Miten tappion taas kantaisi urhoollisesti...?

Vielä muutama kuva tämän päivän ateriasta ja miljööstä. Ravintolan koristelut ovat upeat, kuvia saisi varmasti tuhansia erilaisia. Ikävä kyllä tartuin kameraan vasta aterian jälkeen, kalkkunan sumentamin aivoin.

Miljöö on maalaismainen, heinäpaalit heiluivat tuulessa.

Varauksista huolimatta pöytää joutuu joskus hetken odottamaan. Ulos oli katettu pikkuista purtavaa odottajien iloksi.

Tontut kurkistelivat siellä täällä. Kransseilla koristelisi kai keskisuuren kaupungin.

Jouluisia asetelmia oli sykähdyttävän paljon.

Vanha punainen bensapumppukin sopi ympäristöön.

Vihreät köynnökset kiersivät rakennusta niin sisällä kuin ulkonakin.

Sisääntuloaulassa oli tarjolla omenoita. Vastapäätä vaakaa oli jättimäinen tynnyri täynnä punaposkisia omppuja.

Ruoka oli hyvää, vaikka ei kovin kuvauksellista. Tällä lautasella kalkkunaa, karpalo-kurpitsahilloa, makeista perunoista tehtyä laatikkoa, perunamuusia, kalkkunatäytettä, vihanneksia ja makeita omenoita (baked apples).

Ja tällä lautasella kalaa, vihanneksia, macaroni and cheese, villiriisiä, chiapattasämpylä.

Malbec on siitä mukava viini, että se sopii melkein aterian kuin aterian kanssa.

Pikkuväki olisi syönyt vaikka kuinka monta suklaapikkuleipää. Sawdust pie kermavaahdon kanssa vei minun kieleni. Mieli teki maistaa myös banaani- ja mustikkapaistoksia, pähkinäpiirakkaa ja kurpitsapiirakkaa...

Aulassa oleva joulukuusi oli huikean korkea. Huipussa tikkareita ja piparminttutankoja. Ja kuten näkyy kuusipuuta ei koristeiden alta erottanut.

Cupcakes

Kiitospäiväloma on alkanut. Lapset ovat innoissaan. Kolkkiluokkalaisen luokalle veimme tänään mieheni kanssa erityissnacksin, välipalan.

Kaakaota, cupcakes ja Hershey´s kisses - niitä pieniä suklaisia Hershey suukkoja. Onneksi varasin riittävästi kaakaota, jossa on vaahtokarkkeja. 25 oppilaasta 20 halusi kaakaonsa vaahtokarkeilla. Ja onneksi oli mies apuna: tarjoilu olisi muuten pätkinyt pahan kerran.

Lapset ovat siitä ihania, että kiitos tulee välittömästi, vilpittömästi. Koko luokka kiitti kuorossa, ja sitten vielä moni kävi erikseen sanomassa kiitos. Eilen kun ostin tykötarpeita oli mielessäni erityisesti eräs pieni oppilas. Mietin, että hänen kotonaan ei ehkä kovin juhlita. Kun muut lapset rynttäsivät kertakäyttölautaset ja -mukit roskiin tämä oppilas otti ja pesi pahvimukinsa ja muovilusikkansa, pakkasi ne reppuunsa. Sitten hän kävi vielä kysymässä jos saisi mehun evääksi. Lapsi liikutti minua sydänjuuriani myöten.

Ensi viikolla on vielä kolmen luokan juhlat ennen joululomaa. Ympärivuotisen koulun erityisherkkuja ovat lähes viiden viikon mittaiset lomat (track out) talvisydännä. Ostoslistalla on mukeja, lautasia, lautasliinoja, pikkuleipiä, koristeita pikkuleipien päälle ja askartelutarpeita. Nämä juhlat ovat aina vapaaehtoisprojekteja ja ilman perheiden apua ei liiemmin juhlittaisi.

3. Top Hat Arvonnan Voittaja

Järjestyksessä 3. Top Hat Arvonta on ratkennut.

Virallisena valvojana toimi totuttuun tapaan gerbiilipoika Charlie a.k.a. Prince Charles. Charlie tarkkaili hattua, lipukkeita ja arpojia herkeämättä.

Tällä kertaa tulostin vastaukset ja taittelin lipukkeiksi hattuun. Palkintonahan oli voittajan valitsema tytön juhlamekko Mekkokaupasta .

www.mekkokauppa.com

Sain ilahduttavan määrän vastauksia kysymykseen tärkeimmästä mekosta. Odotin, että moni kertoisi hääpuvustaan tai lapsen kastemekosta. Yllättävän moni muisteli kuitenkin sitä lapsuuden suloista mekkoa, joka yhdistettiin milloin kumppareiden, milloin pörröisen kotieläimen kanssa. Mekot olivat yleensä ammattiompelijan tai äidin tekemiä. Jonkin verran muisteltiin myös sitä aikuisiän täystyrmäysmekkoa, joka yllä oltiin juhlien kuningatar. Mielenkiintoiset, liikuttavatkin tarinat saivat meikäläisen mekkohullun kyllä kyyneliin.

JA VOITTAJA ON:

Arpaonni suosi Koti 3:lle Annea .

ONNEA VOITTAJALLE!

Yksi tarina kuitenkin oli niin riipaiseva, että se ansaitsi lohdutuspalkinnon.

Siro, naisellinen Guessin rannekoru matkaa kadonneesta hääpuvusta kirjoittaneelle

Leenalle blogista 37 Tuntia Vuorokaudessa. Sydämestäni toivon, että puku vielä joskus jostain löytyisi!

P.S. Järjestetään taas ennen pitkää arpajaiset. Tuntuu, että olen löytänyt kutsumukseni. Sen verran kivaa tämä on!

Kiitospäivä lähestyy

Torstaina 25. marraskuuta on Kiitospäivä. Lapsilla on lomaa sekä torstai että perjantai. Mieleen alkaa hiipiä haikeus. Kiitospäivä on perheiden ja sukujen juhlaa. Viimeistään marraskuun viimeisenä torstaina huomaamme aina, että meidän perhe on aika pieni. Naapureiden drivewayt täyttyvät tai tyhjenevät autoista. Pyhäpäivän viettoon matkustetaan pitkiä matkoja, hälisevä joukko kokoontuu. Kyllä meistäkin ääntä lähtee, ei sen puoleen.

Hotel Del Coronado, San Diego, Kalifornia

Ensimmäisen ja muutaman muun kiitospäiväaterian nautin San Diegossa perinteikkäässä Hotelli Del Coronadosso. Hotelli on tuttu mm. Marilynin tähdittämästä elokuvasta Piukat Paikat. Lasten synnyttyä piti alkaa miettiä tarkemmin perheen kiitospäivätraditiota. Amerikkalaiset ovat ystävällistä väkeä ja meidät on kutsuttu moneen juhlaan. Olemme kuitenkin sanoneet ei, sillä päätimme että meidän traditio on varata pöytä mahdollisimman mukavasta ravintolasta ja nauttia perheen, toistaiseksi 5-hengen, voimin Kiitospäivän tunnelmista.

Päätös on osoittautunut viisaaksi, sillä kaikki joiden kanssa olisimme voineet kerran tai pari kokoontua yhteisen aterian ääreen ovat muuttaneet kauaksi, toiselle puolelle mannertakin. Sen sijaan, että ikävöisimme poismuuttaneita voimme keskittyä odottamaan. Lapset ovat muistelleet jo muutaman viikon ajan sitä, kuinka ruoka on herkullista, leivonnaiset hyviä ja lopuksi saa aarrearkusta lahjan. Ovensuusta voi poimia omenan matkaevääksi.

Coronado-saarelle johtava silta.

Pari vuotta sitten olimme myöhään liikkeellä (n. 6 viikkoa ennen Kiitospäivää) emmekä saaneet pöytävarausta tehtyä kantapaikkaamme. Tunnelma oli ankea, vararavintola ei innostanut. Soitin lähes päivittäin ja kyselin peruutuspaikkoja. Postissa asioidessa kerroin Mikelle, että kovin hyvin ei suju, kun hän kuulumisiamme kyseli. Mike kuunteli murheeni ja sanoi sitten, että perheeni on tervetullut heidän ruokapöytäänsä. Hölmistyin, menin sanattomaksi, kiitin kauniisti. Mike oli tosissaan. Paria iltaa ennen Kiitospäivää soi puhelin ja ravintolasta ilmoitettiin, että 5-hengen pöytä odottaa. Tänä vuonna soitin varauksen elokuun lopulla.

Vuosi sitten kaksi lapsista sairastui. Kiitospäivää edeltävä ilta meni Emergency Roomissa. H1N1 oli iskenyt. Kiitospäivänä hyppäsimme kuitenkin kaikki autoon ja huristelimme ravintolan pihaan. Lapset odottivat autossa, kun vanhemmat kävivät hakemassa aterian mukaan. Kokemus oli mainio. Saimme vaeltaa keittiön ja yksityisen ruokatilan & viinikellarin kautta hakemaan ateriamme. 15 stryrox-laatikkoon lastasimme kalkkunaa, kinkkua, kalaa, kalkkunantäytettä, macaroni and cheece, salaatteja, suklaaleivoksia, juustokakkua, marjapaistoksia, pikkuleipiä... Nyt myös tiedämme, missä ravintolan omistaja perheineen nauttii ateriansa.

Makunystyrät ovat pikkuhiljaa tottuneet perinteisiin makuihin. Ensimmäisellä aterialla kyllä ihmettelin, että miksi kalkkunantäytteestä tehdään niin suuri numero. Nyt makua vähän jo kaipailen. Mieleen on alkanut tunkea ajatus, että josko kokeilisin aterian valmistamista ihan itse. Ainakin suunnilleen tiedän miltä sen pitäisi maistua. Pelottaa vain, että kävisi kuin Mr. Beanille...

Legendaarinen Mr. Bean kalkkuna päässä -kohtaus

Olemme käyneet täkäläisessä vakioravintolassamme kahdeksan vuoden ajan. Odotan herkkujen lisäksi jouluasuun koristeltua miljöötä ja eloisaa kuhinaa. Tiedän, että näen taas erilaisia perheitä: suuria parinkymmenen hengen seurueita, lapsiperheitä, kahdestaan kulmapöydässä istuvia pariskuntia, nuoria ja vanhoja. Meidän perhe kuuluu joukkoon, Kiitospäivän viettäjien iloiseen seuraan. En koskaan unohda, kun n. 25-vuotias shorstiasuinen poika aterian jälkeen muiskautti suukon isänsä poskelle Hotelli Del Coronadon pihamaalla ja sanoi: "I love you dad", huiskautti kättään ja katosi omille teilleen. Yhteenkuuluvuus, rakkaus, kiitollisuus - tykötarpeet Kiitospäivän viettoon.

Joulutonttu Twinkie

Joulutonttumme Twinkie ilmestyy jälleen viikon kuluttua, Kiitospäivänä. Twinkie tuli perheeseemme vuosi sitten, silloinkin Kiitospäivän vastaisena yönä.

Tonttumme on siitä merkillinen, että se ei puhu. Twinkie kuitenkin kuuntelee hyvin tarkkaavaisena. Toinen juttu on, että tonttuun ei saa koskea.

Joka yö se lentää lasten nukahdettua Korvatunturille ja raportoi Joulupukille päivän tapahtumista, lasten toiveista. Twinkie kuuntelee niin iloja kuin surujakin.

Joka aamu Twinkie löytyy eri paikasta. Viime jouluna tonttu istahti takan reunukselle enkeleiden viereen. Se myös pötkötti lattialla lipaston alla, kiipesi lampun johtoon ja torkkui taulun karmilla. Aamuisin lapsilla on kova kilpailu siitä, kuka ensimmäisenä löytää tontun.

Nyt seuraa juonipaljastus, jota ei ole tarkoitettu pikkuväelle. Joulutontun hankkimiseen saa apua mm. kirjakauppa Barnes & Noblesilta. Tontun alkuperäinen koti on laatikko, jossa on mukana kirja (tonttu tuo kirjan mukanaan esimmäisellä vierailullaan) ja pikkuinen väliaikainen koti. Kirjassa kerrotaan tonttuelämän säännöt.

Twinkie vierailee perheessämme aina jouluyöhön saakka. Jouluaattona ennen nukkumaanmenoa laulamme Twinkielle "Porsaita äidin oomme kaikki" ja "Twinkle, twinkle little star", toivotamme hyvää kotimatkaa ja pyydämme häntä tulemaan taas vuoden kuluttua.

Twinkie on varsin nokkela tonttu ja löytää mielenkiintoisia paikkoja tarkkailla perheen toimia. Luulen, että vuosien saatossa traditio muuttuu ja vanhemmat saavat etsiä tontun, joka on livahtanut nerokkaaseen piiloon. Vielä kuitenkin meillä uskotaan Joulupukkiin, tonttuihin. Tosin vitosluokkalaiset sanoivat, että koulubussissa joku oli väittänyt VANHEMPIEN ostavan joululahjat. Hirvittää mitä siellä bussissa paljastetaan, kun ollaan Middle Schoolissa kun Elementary Schoolin jutut käyvät näin levottomiksi.

Kiitos Kotiliesi, Kiitos Wilhelmiina!

Olen löytänyt blogimaailman vasta muutama kuukausi sitten. Yksi ensimmäisiä ihastukseni kohteita oli Kotiliesi ja Wilhelmiinan kauniit työt, kaunis koti. Jokin aika sitten Kotiliesi järjesti kilpailun, jossa sai suunnitella tekstin tyynynpäälliseen. Ehdotelmani "Hotel Amour" pääsi toteutukseen saakka. Posti toi paketin eilen.

Meillä oli tunnelma kuin urheilukilpailuissa Wilhelmiinan pakettia avatessa. Lapset onnittelivat. "Well done, mom!", "Good job, mom!" raikuivat ja ylävitosia piti läpsytellä oikein urakalla.

Ja voi kuinka kaunis tämä on! Olen ihan sanaton. Työ on huolellista, viimeisteltyä - sanalla sanoen käsityöperinnettä parhaimmillaan. Pellavakangas on upeaa. Tyyny on nyt asetettu lukunurkkaukseen. Kirjaa lukiessa aina vaivihkaa hivelen tyynyn pintaa, haaveilen Pariisin matkasta ja Kotilieden kauniista töistä.

Lämmin kiitos Sinulle Wilhelmiina!

Kera halin,

Johanna ja perhe

Kirja-arvio: Thomas Enger Valekuollut

Tästä ei ole tulossa kirjablogi, vaikka mekkohulluuden lisäksi tunnustaudun kirjahulluksi. Engerin kirjan arvioinnin olen kirjoittanut Suuren Suomalaisen Kirjakerhon jäsenpanelistina ja se on julkaistu myös kirjakerhon nettisivuilla. Jäsenpanelistin homma on mukavaa, mutta kirjoja tulee luettavaksi hyvin harvoin. Postitus ulkomaille economy-luokassa kestää kauan ja joskus on jäänyt kirjan lukemiselle vain pari päivää. Yksi kirja oli niin huono (mielestäni), että melkein itkua väänsin. Mutta helmiäkin on joukkoon mahtunut! Tässäpä Thomas Enger ja Valekuollut.



Merkillinen kirja. Tämähän vetää mukaansa heti alusta alkaen. Kirja on kuin morsian: jotain vanhaa, jotain uutta, lainattua ja kai sinistäkin. Tyyli ja kerronta tuntuvat kumman tutuilta. Mistä tämä muistuttaa? Sitten se jysähtää mieleeni: kuin lukisi Mankellin ja Marklundin yhteistuotantoa. Mielenkiintoista, kutkuttavaa, nautinnollista - jollain tapaa ennalta arvattavaa ja kuitenkin uutta.

Pidän kirjasta paljon. Tunnelma on kiireetön, vaikka uutisten ja rikosten maailmassa liikutaankin. Ja kuten uutismaailmassa, kirjassakin käänteet tapahtuvat yllättäin. Pidän päähahmosta, Henning Juulista. Hänessä on samaa hiukan torsoa kauneutta kuin toisessa dekkarisankarissa, Kurt Wallanderissa. Elämän koettelema antisankari, jota ei voi kuin ihailla ja kannustaa, toivoa parasta. Mies, jolla on ankea menneisyys ja epämääräinen tulevaisuus. Näitä kahta miestä yhdistää moni asia, kuten eroon päätyneet liitot ja oppimestarit joiden äänen voi yhä kuulla.

Myös Marklundin sankarittaren Annika Bengtzonin piirteitä uskon löytäväni kirjan sankarista. Juul on samanlainen kehäkettu, takataskussaan tietolähde jota muilla ei ole. Juul osaa kysyä oikeat kysymykset, etsiä sitä mitä muut pitävät vähäpätöisenä: yksityiskohtia.

Aihe sivuaa päivänpolttavia kysymyksiä. Islam, sharia-lainsäädäntö, hudud-rangaistukset, kunniamurhat saavat lisävaloa. Näiden asioiden suhteen opin uutta ja huomaan, että islamiin liittyvät kysymykset ovat vieläkin monisyisempiä kuin ajattelen niiden olevan. Pakolaisten integroituminen ja rasismi ovat esillä. Yksiselitteisiä vastauksia ei ole.

Suosittelen kirjaa kaikille Mankellin ja Marklundin ystäville. Suosittelen sitä kaikille, jotka nauttivat perinteisestä skandinaavisesta jännityksestä. Kirjassa ei paahdeta Hollywood-tyylillä, vaan verkkaisen varmasti, pohjoismaisella maltilla.

Toivottavasti Henning Juul jatkaa lehtimiestyötään ja Enger hänen vaiheistaan kertomista. Haluan tutustua Juuliin paremmin, tuntea hänet lähemmin. Odotan seuraavaa tarinaa, johon kirjan lopussa vihjataan. Tämä salaisuus pitää selvittää sekä Juulin että minun mielenrauhani vuoksi.

Johanna

P.S.

Meilläkin alkaa olla ruska käsillä. Näin kauniin tammenoksan löysin sunnuntaikävelyllä. Pukeutumiselle syksymme asettaa haasteita: aamulla lämpötila on nollan tuntumassa ja iltapäivällä huidellaan yli 20 C asteen. Tänä aamuna koulubussia odotellessa näkyi lakattuja varpaankynsiä (sandaalit) ja pörröisiä bootseja.

3. Top Hat -arvonta - palkintona tytön juhlamekko

On järjestyksessä 3. Top Hat -arvonnan aika. Palkintona on valitsemasi tytön juhlamekko Mekkokaupasta . Artisti (siis minä) maksaa kaikki kulut, myös mahdolliset tullit ym. Arvonta päättyy sunnuntaina 21.11.2010 klo 24. Otan arvonnan voittajaan yhteyttä ja voittaja valitsee mieleisensä mekon nettikaupan valikoimista.

http://www.mekkokauppa.com/

Jos itselläsi ei ole tyttöä, niin voit osallistua arvontaan naapurintytön, kummitytön, veljentytön tai vaikka hyväntekeväisyysjärjestön puolesta.

Ja kysymys kuuluu: mikä on Sinun elämäsi mieleenpainuvin mekko? Häämekko, lapsen ristiäismekko, polttarimekko, selästä ratkennut juhlakostyymi,...? Jokaisesta kommentista saa yhden lipukkeen ja jos elämässäsi on unohtumattomia mekkoja enemmänkin voit kommentoida useamman kerran.

Itseäni vaivaa mekkohulluus. Hulluus sai alkunsa lapsena ja ilmeni kangastilkkujen keräämisenä. Nykyisin kerään mekkoja. Surkeinta tietysti on, että en juurikaan mekkoja käytä, ihailen vain. Näytän vielä pari aarrettani:

Kullanhohtoinen taaperon mekko odottaa kehystämistä:

Vintage iltapuku on peräisin 50- ja 60-lukujen taitteesta. USA:ssa valmistettu mekko hohtelee aavistuksen kultaisena. Koon 2 mitoitus tuohon aikaan vastaisi kaiketi kokoa -2 tänä päivänä...

Mekon juju on virtaviivaisissa leikkauksissa ja selän kauniisti laskeutuvissa nauhoissa.

Arvonta laulu raikaa, nyt on mekkoarvonnan aikaaaa...

Lycka till!

Joulukortti

Olen alkanut ymmärtää, että joulukortti ei ole vain joulukortti. Korttien tarkoitus ei ole olla yksinkertainen, lämpimin ajatuksin lähetetty tervehdys juhlapyhien alla. Joulukortit ovat juhlaa suurempia, elämää suurempia, statementtejä. Niistä ei välity ainoastaan lähettäjänsä koko elämä, vaan niiden pitää heijastaa myös vastaanottajan koko elämää. Muutoin voi käydä niin, että seuraavana vuonna on yksi kortilla tervehdittävä vähemmän.

Tilanteen tekee vielä ongelmallisemmaksi postimerkki. Christmas, Kwanzaa...

... Hanukkah...

... Eid vaiko Luuttua Näppäilevä Enkeli? Valinnanvaraa on.

Tietysti voi valita turvallisen vaihtoehdon, kävyn. Kunhan kellekään ei tule mieleen se onneton orava, joka yrittää tärisevin hampain jyrsiä umpeenjäätynyttä käpyä.

Mikan kirjan alla on albumi, johon keräämme kaikki valokuvalliset tervehdykset. Huomasin, että tilaa on enää vain tämän vuoden kuville (mikäli en ole laittanut jalkaa niin tukevasti suuhun, että korttien tulo ehtyy). Kuvia on kiva katsella, nähdä kuinka lapset varttuvat, harrastukset tulevat ja menevät, lomakohteet vaihtelevat...

Löysin mielenkiintoisen lähestymistavan joulukortteihin Mika Brzezinskin kirjasta "All things at Once". Mika on Morning Joe -aamuohjelman co-host, MSNBC tv-kanavan uutisankkuri, radiotoimittaja, kahden lapsen äiti ja vaimo (puoliso ABC tv-kanavan Jim Hoffer).

Kirjan mukaan tämä on perheen ainoaksi jäänyt normaali joulukortti.

Joulu 2000. Poliittisia vaikutteita, etten sanoisi.

Vuonna 2004 korttiin lisättiin rekvisiitaksi ylimääräinen vauva. Teksti kuuluu: "May Your New Year be filled with many surprises".

Tähän korttiin otettiin rekvisiitaksi vara-äiti, replacement mom. Ja tekstissä sanotaan: "If you see mommy, wish her a Merry Christmas!"

Vuosi oli perheelle raskas, jo lapsen onnettomuudenkin vuoksi. Mutta niin vain sillekin voitiin jo hymyillä jouluun mennessä.

Asiaa tuumailtuani olen tullut siihen tulokseen, että haluan säilyttää lapsenuskoni joulukortteihin. Jokainen laatikkoomme kolahtava tervehdys on varustettu lämpimin ajatuksin, hyvänmielen toivotuksin, levon ja rauhan, ilon ja valon sanomaa kantaen. Eikä esimerkiksi, että toivottavasti sunkin piparit kärähtää, puuro palaa pohjaan ja kuusi karistaa neulasensa jo aattona...