Friday, June 11, 2021

Rose is a rose is a rose is a rose ja Sauna on sauna

Gertrude Stein esitti havaintonsa ruususta ja sen sanotaan tarkoittavan, että it is what it is eli suunnilleen niin, että ruusu on ruusu eikä se siitä  muuksi muutu. Ruusut ovat jostain syystä nyt puhutelleet. Huomasin, että olen kerännyt ympärilleni ruusun tuokua monin tavoin.

Mä olen saunonut perimätiedon mukaan kuukauden vanhasta saakka. Sen ikäisenä äiti vei mut saunaan ensivisiitille. Varmaankin pesulle ja vähän lämmittelemään, tuskinpa sentään pääsin vihtaa kokeilemaan. Lapsuuden kesinä kotitalon pihasauna lämmitettiin päivittäin ja kyllä minä siellä varmaan päivittäin istuinkin. Mitä kuumempi päivä sen kivempi on saunoa. Jotenkin kuumuus viilenee, kun on ensin vielä kuumemmassa. Parhaina päivinä saunottiin monta kertaa. Mä rakastan saunomista ja mulle sopii niin aamu-, päivä-, kuin yösaunakin. Nyt kun saunaa ei enää ole pitää viritellä kylpyiloja. Ei se samalta tunnu, mutta on se tyhjää parempi.  


Kesällä 2007 saavuimme Suomeen iltamyöhällä. Kaupat eivät olleet auki, joltain kioskilta hain ilta- ja yöpalatarpeet. Suuntasimme Kruununhakaan vuokra-asuntoon (vielä silloin ei ollut airbnb) ja ensitöikseni pistin saunan päälle. Joskus aamuyön pikkutunneilla pääsin taas löylyjen makuun ja sama aamulla uusiksi. Tuntuu, että koskaan ei iho ole ihan niin puhdas kuin saunan jälkeen. Löylyissä saa pikakasvojenkohotuksen ja iho näyttää ja tuntuu paremmalta. 



Ruusu- ja laventeli ovat ihania tuoksuja kylpyyn. Varsinkin iltaisin on kiva rentoutua laventelikylvyssä. Löysin T J Maxx kaupasta ruusuvettä ja kuorinta-aineet sekä kasvoille että vartalolle. 



Nicole Millerin kuorinta-aine yllätti koostumuksellaan. Se on karheaa ja valmiiksi kosteaa. Iho jää samettisen pehmeäksi. 

Alakuvan uusiseelantilainen vartalon kuorinta-aine on kuin hiekkaa. Siinä yhdistyvät suola, vuohenmaito ja ruusunmarjat. Mielikuvat ovat jännä juttu. Mä innostuin heti kun näin, että tuote on Uudesta-Seelannista. Tuli sellainen olo, että täytyy olla puhtaat raaka-aineet ja vähän haitallisia kemikaaleja. Mene ja tiedä, mutta näin mä mielessäni ajattelin. Myös japanilainen ja eteläkorealainen kosmetiikka herättävät luottamusta. Alemman kuvan kasvonaamiot ovat korealaisia. 



Suomesta tuon tuliaisiksi itselleni ruusunmarjateetä. Mä en ole meidän kaupoissa sitä nähnyt. Tosin en ole kovin vimmatusti etsinyt, kun teetä on ollut kotona varastossa. Suomessa eläessäni ostin usein välipalaksi Piltti-ruusunmarjasosetta. Toisinaan siihen oli suoranainen himo. 


Kenzon tuoksykynttilässä kukkivat kielo, hyasintti ja freesia. Mukana on aavistus persikkaa. Kun vielä sytyttelen muutaman kynttilän kylpyhuoneeseen, niin kyllähän tämä saunankorvike ainakin viihdyttää jos ei muuta. Tällä hetkellä mä haaveilen saunasta ja sen kuistista jossain suomalaisen järven tai meren rannalla. Ehkä mä istun siellä iltayöstä, kun luonto on rauhoittunut, laineet tuskin liplattavat. Tai ehkä myrsky on nousemassa, päivä näyttää äkeältä ja tuimat pilvet kiilaavat auringon peitoksi. Ehkä mä olen matkalla aamu-uinnilta saunaan lämmittelemään... Mulla on vähän sellainen olo, että saatan siirtää vielä vuoria ihan vain päästäkseni saunaan.


❤:lla Johanna, lähes syntymästä löylynlyömä 

Tuesday, June 8, 2021

Sukkahommia

Viimekuukausina löytynyt neulontaharrastus on jatkunut. Mä tykkään eniten tehdä joko lettiä tai sitten ihan perussukkia. Niitä on kivointa käyttääkin. Puna-pinkki-valkoiset sukat ovat synttärilahja itselleni. En ole varma olenko täällä maininnut, mutta musta on tullut jonkin lajin kettumaanikko. Ei ole repolaisen häntä kainalossa, vaan ketut ovat valtavan kauniita ja salamyhkäisiä. Tulevat toisinaan ihan lähelle ja sitten vilahtavat matkoihinsa.  


Kettujen lisäksi tykkään marsipaanista. Tytär toi tuliaisiksi Marks & Spencerin marsipaanipalloja. Toivotin tyttären tervetulleeksi kuviosukilla. Näiden varteen opettelin valepalmikkoa ja sehän oli sitten paljon helpompaa kuin luulin. Hiekka ja valkoinen ovat ajaton yhdistelmä. 


Nuorempi poika sai kesäksi lyhytvartisen sukat. Hän valitsi itse mun lankavarastosta hiekanvärin. Hänen makunsa on hyvin pelkistetty: mustaa, valkoista, neutraalia. 


Alakuvan kirjoneulesukat masensivat mut täysin. Ohjeen koko oli 38/39, mutta eivät nämä kyllä jalkaan menneet. Kärki on turkasen ruma ja into loppui näiden kanssa. Tuntui, että olen maailman surkein käsityöihminen, tyhmä, tyhmempi, tyhmin. Tein kuitenkin toisen version samoilla väreillä pojan ystävälle (tyttö). Niistä tuli ihan kivat. 



Lahjasukat tulollaan. 

Tyttö tietää mun maun ja vaaleanpunaiset possukarkit maistuivat. Näitä yksinkertaisia perussukkia taidan seuraavassa versiossa vähän parannella, mielessä on jo muutama ajatus. 

Vähän harmittaa, kun tällä viikolla ei ole ollenkaan töitä, mutta toisaalta on kiva, kun voin viettää aikaa tyttären kanssa. Ja vähän myös poikien. Kaupat talosta tehtiin maanantaina ja nyt ei ole enää sitä taloa sitten. Toivottavasti uusi perhe tykkää ja viihtyy. Mä en ole vieläkään ajatellut asiaa, vielä ei ole sen aika. Toisaalta rinta-alassa painaa ja harmittaa. Ajan kanssa varmasti helpottaa. Oli tämä kuitenkin sellainen episodi, joka opetti, että vain silloin voi asioistaan päättää, kun itsellä on kaikki langat käsissä. 


Ai niin, mä pääsen varmaan ihan päivän parin sisällä kommentoimaan teidän blogeihin! Netti on tulollaan. On muuten harvinaisen hankalaa elämä, kun netin perässä pitää lähteä kotoa kauemmaksi. Kännykän kautta toimii, mutta tosi hitaasti. Muistutti niitä aikoja, kun modeemi naksui ja tietokoneen avautuminen kesti vartin. Muistan, kun ensin kävin työhuoneessa käynnistämässä tietsikan ja sitten menin kaikessa rauhassa hakemaan aamukahvia. Oi niitä aikoja. 

❤:lla Johanna, marsipaanipalloilla ja possukarkeilla kyllästettynä

Saturday, June 5, 2021

Tytär on kotona vaikka Strömsassa menee paremmin

Ihan ekaksi: onnea kaikille valmistuneille! Suoritus on tänä keväänä aivan erityinen, sillä olosuhteet ovat olleet poikkeukselliset. Onnea myös kaikilla taustavaikuttajille. Nyt on aika taputtaa itseä olkapäälle ja todeta, että hyvin hoidettu. 

Kuuntelin jokin aika sitten ohjelmaa, jossa yritysten edustajat kertoivat, kuinka ovat osin luopumassa vaatimuksesta, että työnhakijalla on yliopistoarvosana. Yksi näistä on IBM. He olivat todenneet, että hyviä ja alasta innostuneita jää värväämättä vain, koska koulutus ei natsaa. Juttelin yhden vähän vanhemman tuttavan kanssa, ja hän osaltaan totesi, että tärkeintä on olla joku koulutus. Työelämään päästyä ei ole kovin suurta merkitystä sillä, mikä se sitten on.  Joskus luin, että tieto avoimesta työpaikasta leviää viidakkorummun avulla ja ainoastaan n. 30% työpaikoista päätyy avoimeen hakuun. Tärkeää on tuntea oikeat ihmiset. Ei mun ole tarkoitus nyt masentaa valmistuneita, vaan sanoa, että perille voi päästä monta reittiä pitkin. Moottoritietä paahtaessa jää paljon näkemättä ja kokematta. Jos on unelma, niin sitä kohti sitten vaikka vähän kiertäen. Oma paikka löytyy niin elämässä kuin työelämässä. Maalivahti Jussi Olkinuora on tästä oiva esimerkki. 


Mun paikka tänä kesänä taitaa olla tyynyt korvien suojana. Tytär on ollut kotona nyt parisen päivää ja jo on käyty keskusteluja rasismista, patriarkaalisesta yhteiskunnasta, diskriminoinnista, ihmislajin kehityksestä... Musta on hauska kuunnella nuorten sananvaihtoa ja joskus yritän saada jotain sanottua. Ei yleensä onnistu. Suurin syy on tietysti, että meillä on niin "suuri sukupolvien välinen ero". You are different generation, kuten he kauniisti ilmaisevat. Lupasin, että palataan asiaan sitten, kun olette viisikymppisiä. Kaiholla muistelen aikaa, kun itse olin nuori ja idealisti, kun tieto oli varmaa ja oikeaa.  Toisaalta olisi ollut kiva tietää kaikki se, mitä nyt tiedän. 

Olen oppinut mm., että matkustaessa on hyvä olla käteistä mukana. Jos suunnittelen matkaamista julkisilla, niin tarkistan aikataulut. Aikataulut saattavat muuttua kesäkuukausien alkaessa jne. No, tämähän on tätä fossiilien höpinää, mutta niin vain kävi, että neuvot ammoisilta ajoilta olivat tarpeen. Tytär soitti edellisenä iltana ennen matkaan lähtöä, että juna ei pysähdykään niin, että pääsee näppärästi lentoasemalle. Mitäs nyt? Ehdotin taksia. Ei ole rahaa. Ehdotin, että ottaa hätätilanteita varten antamani luottokortin ja käy hakemassa rahaa seinästä. Skotlannin ikäviä puolia on, että taksit eivät useinkaan suostu ottamaan muuta kuin käteistä vastineeksi kyydistä. Kehotin vielä soittelemaan ja pyytämään tarjouksen ja varaamaan sitten kyydin aamuksi. Ja nostamaan rahaa sen verran, että on vähän seuraavaankin "yllätykseen".


Lentomatka Edinburghista Lontooseen luonnistui, mutta sitten nousi tie pystyyn: todistus negatiivisesta Covid-testistä ei kelvannut eurooppalaiselle lentoyhtiölle matkaan Lontoosta Amerikan-mantereelle. Testissä ei sanottu sen olevan PCR testi, vaikka se on testi, jota Skotlannissa käytetään. Oli vielä sanottu, että häntä ei olisi saanut päästää matkaan Edinburghista. Ei siinä mikään auttanut, kirjainyhdistelmä puuttui. Kone lähti ja tyttö jäi. Tässä vaiheessa mun neuvo oli, että käy palvelutiskillä, syömässä ja ota selvää, missä testejä lentokentällä tehdään ja käytä sitä luottokorttia. (Tytär on muuten jo paljon edistyneempi matkaaja kuin itse olen, joten kyllä hän ihan itsekin pärjää. Haluaa vain saada äidin tuntemaan itsensä muka tärkeäksi.)

Ei onneksi tarvinnut muuta kuin syödä. Asiat järjestyivät niin veikeästi, että koska tyttären matka ohjattiin amerikkalaisen lentoyhtiön reitille ja Amerikan päässä ei kauheasti välitetä testin kirjainyhdistelmistä (kunhan on todiste, että testi on negatiivinen), niin hän oli loppujen lopuksi kotona vain pari tuntia myöhemmin. Sen lisäksi hän sai vip-palvelun, pääsi ensimmäisenä koneeseen ja kaikki olivat olleet supermukavia. Testi ei muuten ole ihan halpa, yli 100 puntaa kerta jos ei ole oireita. Niitä ei huvikseen kovin monta viitsi tehdä. Toisin on tietysti täällä Amerikassa, jossa testit ovat ilmaisia ja ne tehdään parkkipaikoilla :)  Ja rokotteen ottamisesta vähän vaikka maksetaan.  



Pitkä ja kuuma kesä on tulollaan ja kaikki ankanpoikaset ovat taas saman katon alla. Voiko sitä enempää toivoa. Tietysti pitkä ja vähän viileämpi kesä olisi paikallaan, mutta ei nyt uhmata jumalia. 

❤:lla Johanna, oman aikakautensa tekele

Wednesday, June 2, 2021

Vauvanvaatteita (kuvia ja video)

Monet tovit olen ihmetellyt miksi Suomessa ei myydä Carter’s vaatteita vauvoille ja lapsille. Nämä voisivat olla aika kivoja Amerikan tuliaisiakin. Mähän tein leipätyöni vaatteiden parissa Suomessa ollessani, 12 vuotta ehdin olla alalla. Carter’sin tuottet ovat yleensä erinomaisia laadultaan, yksityiskohdat mietittyjä ja perinteisiä hyvällä tavalla. Tyttöjen ja poikien mallistojen lisäksi on unisex-malleja, neutraaleja. Ja mikä parasta, ostaja ei mene vararikkoon. 


Eihän nämä nyt tietenkään ole yhtä trendikkäitä kuin yksiväriset mustat (joista kuulemma maksetaan maltaita), mutta meikäläisen mummelin silmää miellyttävät. Materiaali on usein puhdasta puuvillaa. Carter’silla on omia liikkeitä ja vähän yksi jos toinen yritys on tuotteita ottanut valikoimiinsa mm. Kohl’s. Kohl’s on sellainen kauppa, jossa kaikki on aina alennuksessa ja mitään ei pidä ostaa ellei se ole vähintään -40%. Lisäksi kupongit, kanta-asiakkuudet.... Ei ole sattumaa, että usein näkee ihmisiä harhailemassa kaupan käytävillä ostoskärryt (suuret ostoskärryt) kukkuroillaan tavaraa.




Autoin poikaa lahja-asiassa ja kuvat ja video kertovat tuotteista ja lahjansaajasta tarkemmin. Lahja on jo toimitettu saajalleen ja tuore isä oli ollut liikuttunut ja halannut poikia ja luvannut lähettää kuvia, kun vaatteet ovat käytössä. Tämä oli mieluisa tehtävä, mua ei haittaa jos mä joku päivä saan olla oikea mummo. Ehkä ei ihan vielä, sillä hyvä on nuorten vähän elää nuoruuttaankin. Huomaan, että tässä asiassa olen ehkä enemmän amerikkalainen kuin suomalainen: haluan olla lasteni ja heidän tulevien (jos niikseen tulee) perheidensä apuna. Mulla on sellainen olo, että mummona on kiva olla. Jostain syystä lapset kutsuvat mua jo pikkuiseksi mummeliksi. Sikäli hassua, että oikein kun selkärangan suoristan olen 170 cm pitkä.


Video on n. 2 minuuttia ja näytän siinä hankinnat. Mun oli pakko näyttää näitä jollekin, kun kukaan muu näistä ei meidän kotona jaksanut ihan kamalasti innostua. 


                                                                ❤️:lla Johanna, vauvanvaate höpöttelijä





Saturday, May 29, 2021

Uudet (vanhat) kumitassut

Aloitan kukkasten kuvin, sillä hivelevät silmiä ehkä enemmän kuin kumitassut. Tätä puutarhaa ihailen ohi kävellessäni. Usein käy mielessä, että ehkä mulle sopivampi aikakausi olisi ollut jokin viktoriaaninen, jolloin viestintä oli hienovaraisempaa. Kukkasin kerrottiin asioita ja pääteltiin yhtä jos toista. Voittaa se ainakin tämän someajan, kun lehtitietojen mukaan ihmisten kännyköihin ja sometileille  lävähtää kuvia milloin minkäkinlaisista värkeistä. Lähettäisivät edes kesäkurpitsojen ja munakoisojen kuvia. Sanoisin, että ihmisessä on eroottisinta mielikuvitus ja mielenkiintoisempaa on se, mikä on kätketty kuin se, mikä on kaikkien töllisteltävänä. Mutta mähän olenkin kalkkis. 


Taaskaan en tiedä kukan nimeä. Unikkoja mietiskelin, mutta ei taida olla edes sukua.


Jokunen viikko sitten lauantaina ovikello soi ja poika siellä seisoskeli. Äiti, mä ostin auton! Voi herran pieksut. Mä en ole kovin monta kertaa nähnyt poikaa niin onnellisena. Siinä se nyt sitten oli, kaiken työn ja uurastuksen tulos. 

Kuulin vasta joskus tammikuussa, että poika pisti opinnot yhdeksi lukukaudeksi jäihin. Opiskelu oli etänä  ja sekin omalta osaltaan vähän laski intoa. Toinen syy oli sitten päästä oman itsensä herraksi. Meillä oli vielä silloin kolme autoa, mutta se kolmas auto oli milloin kenelläkin ja sitä ei saanut aina ottaa, vaikka sillä ei kukaan olisi menossa ollutkaan. Täällähän ei pääse minnekään ilman autoa ja kerran poika joutui perumaan työvuoronsakin pizzalähettinä, kun lupaa ei herunut. Siispä työpaikan vaihdos ja kokopäivätöihin, opinnot telakalle ja omaa autoa hankkimaan. Ja tietysti työmatka sellainen, että taittui jalan, rullaladalla tai pyörällä. 

Työ kaupan deliosastolla on näin sivusta katsoen ollut aikamoista. Koskaan ei tiedä monelta pääsee pois, vaikka aika olisi työvuorolistaan merkitty. Asiakaskunta on vaativaa ja iltavuorot päättyivät usein puoliltaöin, vaikka olisi pitänyt jo kymmeneltä päästä kotiin. Työkaverit sairastivat paljon ja jättivät vain kylmän viileästi tulematta. Mutta hyvin poika jaksoi. Olen ylpeä. 

Huomenna on viimeinen vuoro delissä ja sitten alkavat työt puutarhapalvelussa eli ruohonleikkaajana. Välillä on muitakin projekteja: puiden istutusta, kivipengerrysten rakentamista, raivausta. Päivät ovat kymmenentuntisia ja työaika maanantaista torstaihin. Kuuma ja hikinen kesä tulollaan. 

Työpaikka löytyi viidakkorumman avulla. Rouva, jonka mies omistaa puutarhayrityksen on töissä samassa kaupassa ja oli sitten kerran kysäissyt, että kiinnostaisiko tulla perhefirmaan töihin. Työnäyte piti toki antaa, mutta töitä oli paiskittu vajaa tunti, kun pomo sanoi, että tervetuloa jos  kelpaa. Palkka nousee muutaman dollarin tunnilta ja viikonloput ovat vapaat. Joku kanta-asiakaskin oli jo kysellyt, että kiinnostaisiko sua muut työt. Sanoin pojalle (tai mieshän hän jo on), että tuon parempaa kehua ei voi saada. 



Ei niillä tienesteillä mitään luksusautoja ostella, auto on samaa vuosimallia kuin poika. Mutta voi sitä ilon määrää siitä, että pääsee itsenäisesti liikkumaan. Toisin on vähän nuoremman kaverin laita, joka osti uuden uutukaisen auton, arvoltaan n. 18 000 dollaria. Hän on yksi onnekkaista, joka high schoolin jälkeen piti välivuoden ja pandemian alkaessa joutui tarjoilijan töistä pois. Yhteiskunta tukee 300 dollarin shekillä viikottain. Moni osavaltio on nyt kieltäytynyt näistä valtion avuista. Ihmiset eivät halua mennä töihin, kun työttömyyskorvaus on suurempi kuin palkka olisi. Tuttuni joutui hankaluuksiin, kun tilasi iltaruuan perheelle ravintolasta. Maanlaajuinen ketju oli pistänyt ovet kiinni neljä tuntia aikaisemmin, kun iltavuoroon ei löytynyt työntekijöitä. Nyt olisi töitä, vaan ei tekijöitä. Löytyi se tilattu ruokakin, kun joku oli tullut ovia avaamaan aterian hakijalle. 


Mutta mitä musta kertoo, että tykkään erityisesti kieloista ja juhannusruusuista? Auringonkukat ovat huikeita myös. Ja gerberat.  Ei sen puoleen, mä tykkään kaikista kukista vaatimattomista uljaisiin, rönsyileviin ja veistoksellisiiin saakka. Värilläkään ei ole väliä. 

Ai niin. Netti ei toimi siksi, kun kaapeli on vissiin tulollaan. Talon sisällä on tehty jotain ja ulkona jotain ja nyt vielä pitää sitten yhdistää nämä kaksi. Netitön elämä ei ole herkkua ja tätäkin postausta tulin Starbucksin viereen parkkiin naputtelemaan. Toivottavasti alkaa pian pelittää. Voi muuten mun toiveeni viktoriaanisesta ajasta tulla karulla tavalla toteen. 

❤:lla Johanna


Wednesday, May 26, 2021

Alkoi tuntua vanhalta

Ihan kesken kaiken kauppamatkan alkoi tuntua vanhalta. Löysin ihanan prinsessa Dianan koristaman purkin teetä ja pakkohan se oli ostaa. Englantilainen tee on yleensä hyvää ja Diana on prinsessojen prinsessa. 


Kassaneidille totesin, että oli ihan pakko ostaa Dianan vuoksi. Ai jaa, kenen? Niin, prinsessa Dianan. Kukas hän sitten on? Oli, hän oli prinsessa. Mitäs hän sitten teki? Hänestä piti tulla kuningatar, mutta on tulevan kuninkaan äiti ja kuoli vuonna 1997. Aijaa, mä synnyin 1998. 

Siis miten voi olla maailmassa ihminen, joka ei ole kuullutkaan prinsessa Dianasta? Siinä se ostosta maksaessa iski: mä olen vanha. Ei tietenkään nuoremmat polvet häntä tunnista tai tiedä, vaikka hän aikansa tunnetuin nainen olikin. 


Naapurimme Rhonda toi tervetuliaiskimpun. Kahdeksan vuoden aikana naapurit ovat vaihtuneet aikalailla, mutta Rhonda perheineen juuri muutti naapuriin silloin kahdeksisen vuotta sitten, kun me muutimme pois. Hän näytti säilyneen ennallaan, mutta minä en. On kuitenkin kiva, että naapurissa on ennestään joku tuttu. Muutoin näyttäisi siltä, että nykyisin ei enää niin harrasteta pikkuleipien ja kakkujen kanssa uusien tulokkaiden tervehtimistä. 



Minkälainen olisi ollut Dianan elämä? Tänä kesänä hän täyttäisi 60 vuotta. Olisiko hän päässyt yli koettelemuksistaan hovissa? Olisiko tosi rakkaus löytynyt? Mä olen aina miettinyt, että miten joku voi näyttää niin prinsessalta kuin hän näytti. Hankintalistalla on vielä Diana, Princess of Wales memorial tartanista valmistettu baskeri. Ehkä sitten seuraavalla Skotlannin matkalla...


 ❤️:lla Johanna, aika vanha

Thursday, May 20, 2021

Videotervehdys ja vähän mun työpaikan näkymiä


Mä olen usein laittanut kuvia työpaikkani maisemista ja kirjoittanut kuulumisia. Kuvasin teille pienen pätkän, jotta ympäristöstö saa paremmin selkoa. Videolla on myös ääni, kun kuvailen näkymää, mutta nappulat pitää ehkä laittaa kaakkoon. 

Kivoja uutisiakin on: tytär tulee kotiin jo parin viikon kuluttua! Olen innoissani ja onnesta soikeana. Puolisen vuotta on mennyt nopeasti. Meillä on jo suunnitteilla monenmoisia leipomuksia. Netti ei vieläkään toimi ja tämän blogin käyttely on hankalaa puhelimen kautta. Sydämellinen kiitos kaikille, kun olette kommentoinneet ja tsempanneet. Sitä ei ehkä sieltä matkan päästä ymmärrä, mutta viestinne ovat tärkeitä ja niitä päivän iloisempia pilkahduksia. Se videotervehdys on tuolla alinna, kesto on reilun minuutin. Mä en saannut sitä millään hiissattua ylimmäksi tai edes päivityksen keskelle :)

                                                                             ❤️:lla Johanna