Sunday, February 17, 2019

Elokuva The Wife - ainakin 10 pistettä ja pari papukaijanmerkkiä

Musta on tullut aika ronkeli elokuvien suhteen. En viitsi ihan kepein perustein edes alkaa katsoa, elokuvassa pitää olla jotain mieltä kutkuttavaa. The Wife elokuvassa oli kaksi asiaa joista pidin jo etukäteen: Glenn Close ja Tukholma.  Kumpikaan ei pettänyt, tosin Tukholmaa olisin voinut katsella enemmänkin. Bonus oli hurmaava Max Irons, ihan kuin Esko Salminen. 


Amerikkalainen Joe Castelman (Jonathan Pryce) on menestyskirjailija, jolla on tukenaan ja muusanaan vaimo Joan Castelman (Glenn Close). Vihdoin viimein elämäntyö palkitaan, aamutuimaan tulee puhelu Tukholmasta, Castelman on voittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon. 

Matkalle Tukholmaan lähtee mukaan myös pariskunnan poika David (Max Irons, Jeremy Ironsin poika). Samalla lennolla on toimittaja (Christian Slater), joka suunnittelee elämänkertaa Castelmanista.


Päältäpäin katsoen matkaa tekevät miestään palvova vaimo, suuri kirjailija, kirjailijanalku David ja tungetteleva toimittaja. Nobel juhlan lähestyessä kaleidoskooppi kierähtää kerran jos toisenkin ja mikään ei ole aivan sitä miltä aluksi näyttää. Takaumat Joen ja Joanin yhteisen taipaleen alkuvaiheisiin kertovat toisenlaista tarinaa. En paljasta juonta sen enempää, mutta kerrankin nautin siitä että sipulia kuoritaan kerros kerrokselta, verkkaisaan tahtiin. Lopulta käsissä on vain kuoria ja hetken voi pohtia onko sipuli sipuli vai kenties porkkana. Soppa on kuitenkin sakea eikä sattumia puutu. 

Elokuva sopisi myös näyttämölle, niin selkeitä ovat kohtaukset ja siirtymät. Kamera keskittyy näyttelijöihin, dialogiin. Olen aika varma, että viihtyisin teatteriversionkin parissa. 

Meillä on viime päivinä sadellut ja tämä elokuva oli kyllä mitä mainiointa sadepäivän viihdykettä. Jos pidät kiireettömistä, mutta koko ajan juonellisesti etenevistä tarinoista tämä on juuri passeli leffa. Rauhallinen, kiireetön, yllätyksellinen, jännittävä. Ja tietysti upea Glenn Close arvoituksellisena vaimona. Ruotsalaisohjaaja Björn Runge on tehnyt monisyisen elokuvan. 

Max Ironsista en ikävä kyllä löytänyt roolikuvaa. Hänet oli stailattu vielä sillä tavoin, että tuntui kuin olisi katsellut nuorta Esko Salmista. Tästä hyvästä elokuva sai toisenkin papukaijanmerkin 😀


⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹


Ajat ovat hyvät ja meillä rakennetaan ihan hurjasti joka puolella. Uusia ravintoloita tupsahtelee kuin sieniä sateella. Tänä aamuna kävimme uudessa aamiaispaikassa. Annokset ovat n. 11-14 dollarin paikkeilla, pöytää odotellessa voi juoda mukin kahvia tai sitrusvettä. Toki mukin voi ottaa mukaansa poislähtiessäänkin. 


Ruokajuomaksi tilasimme Morning Meditation -mehut: sitruunaa, appelsiinia, inkivääriä, punajuurta. Kyllä tuli meditatiivinen olo. Mä söin Eggs Benedict Florentine. Ciapatta leipä sopi oikein hyvin alustaksi ja mukavaa makua antoi avokadokin. Tykkäsin myös siitä, että suolaa ei oltu tuhlailtu. Aika usein meillä ruuat ovat vahvasti suolattuja. Tunnelma oli mukava, palvelu nopeaa, annokset hyviä ja aamiainen kahdelta juomarahoineen kustansi alle 50 dollaria. 


Mukavaa viikkoa!

❤:lla Johanna

Saturday, February 9, 2019

Paras on tulollaan - the best is yet to come

Mun puheenvuoro liittyy tällä kertaa sekä elämänfilosofiaani että trollaamiseen. Olen vankka uskoja, että paras on vielä edessäpäin. Liittyy se sitten kokkaamiseen, sukkien neulomiseen, lasten kasvatukseen tai blogikirjoittamiseen. Huippusuoritus on vielä jossain siellä horisontissa, ahoi! 


Olen pienten ja vähäisten puolustajana löytänyt ihan uuden ulottuvuuden. (Kävin parisenkymmentä vuotta sitten astrologin juttusilla ja hän kysyi, että ainako sä otat sen heikomman puolen. Mietin hetken ja sanoin joo. Mulla on astrologin  laatima kartta aiheeseen liittyen.) En voinut koskaan kuvitella, että pitää elämän puolenvälinkieppeillä (jos oikein vanhaksi elää) puolustaa vielä Ison-Britannian kuningashuoneen uusinta jäsentä. Haluaisin hoilottaa megafoniin:  "Jättäkää Meghan rauhaan!". 

Ihmiskunnalla on vielä toivoa. 5-vuotiaan synttärikutsusta bongasin tämän tekstin, tekstillä varustettu t-paita oli sankarin yllä. 

Sussexin herttuatar Meghan on joutunut hillittömään pyöritykseen. Teki hän niin tai näin niin aina se tulkitaan väärin päin. Olen itse törmännyt joskus ilmiöön rikkinäinen puhelin, broken phone. Tiivistäen: mitä ikinä puhelinlinjan toiseen päähän sanot, niin toisen pään tulkinta on erilainen. Mitä useampi viestinviejä on ketjussa sitä kummallisemmaksi tarina muuttuu. Omalla kohdallani uskoisin viestien muuttumisessa olleen sekä pahanilkisyyttä että vahinkoa. Katsoin parhaimmaksi sitten lopettaa ainakin suullisen viestittelyn, kun aina vain näytti menevän mönkään. Kirjeissä on se hyvä puoli, että kirjoitettu sana pysyy. Ja ikävä kyllä täytyi jonkun kanssa lopettaa viestittely kokonaan. Pahaltahan se tuntui, mutta vielä inhottavampaa oli kuulla asioita joita ei ole koskaan sanonut. Tai jos on, niin ihan eri merkityksessä. 

Someaika on muuttanut moraalikäsityksiä. Siinä missä ennen sanottiin, että valehdellaan ja nimitellään nykyisin trollataan. Valehtelijat ja nimittelijät, kunnianloukkaajat ovatkin "vain" trolleja. Ihan kuin sellaisia vähän söpömmän puoleisia pieniä peikkoja hyppisi näppiksillä kirjoittamassa hassun hauskoja sutkautuksia. 

Olin aika järkyttynyt, kun näin ketkä esimerkiksi herttuatar Meghania netissä kiusaavat. Nuoria ja keski-ikäisiä naisia, hyvin koulutettuja, kirkkonsa tai yhteisönsä tukipylväitä, perheenäitejä ja  olivatpa vielä valtaosin valkoisiakin. He surutta nimittelevät, levittävät valheita, puhuvat pahaa. Ennen pidettiin pahana jos joku juoruili, sellainen helkutin juoruämmä. Nykyään se näyttäisi käyvän maineteosta. 


Yritän uskoa, että tässäkin asiassa paras on vielä tulollaan, että jonain päivänä on epä-coolia kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo netin nimettömille palstoille, levittää juoruja ja pahaa tahtoa. Mä luotan, että tulevat sukupolvet ovat fiksumpia, ymmärtävät kuinka typerää kiusaaminen on ja kuinka paljon se sattuu. Luotan myös siihen, että asioiden kaunistelu lopetetaan ja jossain vaiheessa taas valheet ovat valheita, valehtelijat valehtelijoita eivätkä trollaavia trolleja. Omalta osaltani olen ajatellut niin, että jos en voi pistää nimeäni reilusti hengentuotteen alle, niin ei sitä sitten tarvitse julkaista.



A little 
kindness 
can change 
everything


❤:lla Johanna

Tuesday, February 5, 2019

Alusasuostoksilla

Kaikkien näiden vuosien jälkeen mun blogissa ollaan pisteessä, jossa ei jätetä edes kalsareitakaan kääntämättä. Hmm. Mitäpä sitä ei tekisi lukijoidensa eteen. 


Kengät ja alusasut ovat sellaisia, joita en osta sovittamatta. Poikkeuksiakin on ja ne poikkeukset päätyvät lähes tyystin hyväntekeväisyyteen. Joskus aikoinaan kävin Suomessa Triumphilla liivikoulutuksessa ja opin kuinka tärkeää on sovittaa. Saman valmistajan eri mallitkaan eivät ole samankokoisia ja rinnanympärys & kuppikoko voivat hauskasti kompensoida toisiaan. Triumphilta sain myös yhä tänäkin päivänä mielessä pysyneen neuvon: arkena on tärkeää pukea ylle tukevat ja oikeankokoiset alusvaatteet, juhlaan voi mennä vaikka kokonaan ilman. No, kyllä mä juhliinkin puen alusvaatteet ylle, mutta ne eivät ole niitä alusvaatteita joihin rahani paasaan. 

Olen ollut Victoria's Secret -asiakas yli 20 vuotta. Ekat ostokset tein miehen luona vieraillessa ja sen jälkeen olen alusasuostoksille imetysliivejä lukuunottamatta käynyt Victorian pakeilla. Viime vuosina on kuitenkin löytynyt yhä vähemmän ja vähemmän malleja, joista pidän. Metallisista kaarituista luovuin kymmenisen vuotta sitten ja Victorialla ei ole enää kuin pari hassua kaarituetonta mallia. Viimeksi kaupassa käydessä ne oli laitettu ainoastaan online -myyntiin, en päässyt enää edes sovittelemaan. Toki kokoni tiedän, mutta olisin halunnut kokeilla josko olisi tullut muutoksia. 


Victoria's Secret -alusasujen laatu on mielestänyt laskenut. Kalsarit repsottavat aika nopeasti ja liivien hakaset vääntyilevät. Vielä kun hinnat ovat kuitenkin keskivertoliivejä kalliimmat ajattelin kokeilla jotain muuta. Mun lempikauppoja on TJ Maxx (UK nimellä TK Maxx). Hyvällä onnella kaupasta voi löytää jos vaikka mitä. Eilen lähdin asioimaan ja tulin kotiin kohtuullisen saaliin kanssa. 5 liivit (kuvasta puuttuvat ne yllä olevat) ja viidet pöksyt kustansivat alle 70 dollaria yhteensä. Olin liikkeellä hyvään aikaan, paljon ennestään edullisia tuotteita oli vielä alennettu. Näillä pärjää nyt jonkin aikaa. 

Muuten, parhaat liivini ikinä ovat olleet suomalaisia Patrician rintaliivejä. Ja nyt tätä kirjoittaessa harmittaa, että miksi en piipahtanut syksyllä Suomessa käydessä Patrician kaupassa? No, seuraavalla kerralla.


Sunnuntaina katsoimme enemmän ja vähemmän tunnollisesti Super Bowlin. Mä olin Los Angeles Ramsien kannalla. Juniorilla oli kavereita kylässä ja perinteisten herkkujen kuten hampurilaisten, cookie cake, cup cakes jne. voimalla tapahtumaa juhlistimme. Mainokset olivat paria lukuunottamatta aika mitäänsanomattomia ja Maroon 5 väliaikashow tylsä. En tiedä, onkohan musta tulossa vanha? 


Viime viikon pakkaset ovat hellittäneet, eilen oli jo yli 20 C astetta ja tänään pitäisi olla vielä muutama aste lämpimämpää. Aurinko paistaa kauniisti ja olen istuskellut portailla nautiskelemassa lämmöstä. Suomessa näyttäisi olevan lunta kerrankin oikein kunnolla ja ihanan talviset maisemat. Runebergin päivää!

❤:lla Johanna, kalsaritkin käännettyinä 


Thursday, January 31, 2019

Tee työtä ja rakasta - Kiitos Anne-Marie!!!!

Anne-Marie on keksinyt kivan jipon saada mut päivittämästä blogia: hän lähettää kirjoja. Tietää, että kun lukutoukka saa mieluisan kirjan käsiinsä niin eipä sitten juuri muuta tee. Kiitos, tämä Tove Janssonin elämänkerta on vienyt mukanaan ja kyllähän Janssonista saa erilaisen kuvan kuin koskaan aikaisemmin olen ymmärtänyt. Sikälikin ihanan ajankohtainen, että Muumit ovat taas maailmaa valloittamassa uuden sarjan myötä. Maaliskuussakohan se julkaistaan?



Syksyisillä Helsingin kirjamessuilla pysähdyin Muumimuseon osastolle vähän pidemmäksi aikaa ja juttelin Janssonista ja hänen elämästään. Osasto oli yksi messujen ystävällisimpiä ja informatiivisimpia. Hyvin muumihenkinen etten sanoisi :) 



Teemuki on erityisen tärkeä: tytär toi tämän vuosi sitten keväällä, kun kävi tutustumassa nykyiseen opinahjoonsa. 

Meillä on ollut ihan samplarin kylmä, nytkin iltapäivällä vain muutama hassu lämpöaste. Takat ovat päällä, villasukat jalassa, lämmitys puhaltaa ja pitää juoda kuumia juomia. Mies katsoi aamulla värjöttelevää minua ja totesi, että mitenhän sun siellä Suomessa kävisi. Huonosti. Nytkin tuntuu, että kylmyys on luissa ja ytimissä, vaikka sisälämpötilakin on ihan kohtuullinen. 



Tammikuu on kulunut ihmetellessä. Töitä on ollut todella vähän, tammikuut ovat hiljaisia. Sen sijaan olen lukenut sitäkin enemmän. Ja kuljettanut junioria. Olen harjoitellut neulomista, mutta mulla on kyllä pitkä ja kivikkoinen tie ennen kuin sukeutuu salonkikelpoinen neuloja. 


Mittasuhteet paljastuvat tästä kuvasta: pikkukoira Felix painaa n. 6 kg ja toiseksi jää isoimmalle lyhdylle, joka taas näyttää aika pieneltä takan vieressä :)

Kiitos vielä Anne-Marie! Tiedät kyllä niin hyvin mistä tykkään. Mulla on nytkin sun tekemät sukat jalassa. 

Iloa helmikuuhun!

❤:lla Johanna

Saturday, January 19, 2019

Charlie-possun kanssa antiikkikaupan avajaisissa

Uusia tuttavuuksia syntyy ihmeellisissä paikoissa. Aamulla en vielä arvannut, että iltapäivällä tapaan Charlie-possun. 


Meidän pikkukylillä on ihan huomion arvoinen asia, kun avataan uusi antiikkikauppa. SuzAnna olikin saanut kivan liikkeen aikaiseksi: ei ylitsepursuva, vaan juuri sopiva. Hinnat olivat kohtuullisia ja avajaistarjoilukin kohdillaan. Viileänä, 13 C asteisena päivänä siemailin mielelläni lämmintä omenasiideriä. Kesken kiertelyn törmäsin mieheeni, jonka olin jättänyt autoon Felixin kanssa. Hyvä olikin, että törmäsin, en nimittäin enää löytänyt ulko-ovea. Hän myös vinkkasi Charliesta. Luulin ensin, että myynnissä oli jokin possupysti, mutta Charlie olikin ihan oikea possu, avajaisvieras rusetti kaulassaan. Herrasmies.



Otin kuvan näyteikkunan sohvasta sen enempää ajattelematta. Nyt kun katson sohvaa, niin sehän on ihan tavattoman kaunis ja uudelleen verhoiltukin. Pitää käydä jonain päivänä katsomassa onko sohva vielä ikkunassa ja kuinka paljon se maksaa. Antiikkihuonekalut ovat kyllä pieniä, mutta toisaalta tykkään kun kaikki ei ole jättisuurta. 


Sata harjanvetoa iltaisin ja hiukset ovat tuuheat ja kiiltävät. Niin joskus aikoinaan luin tyttökirjoista. Kampauspöytään mulla ei ole koskaan ollut, sellainen olisikin ihan hauska. 



Olen ihastunut puuvillan kukkiin. Meillä näitä vain ei paljon kodeissa näe. Suurin syy taitaa olla, että puuvillaan ja sen korjaamiseen, plantaaseihin ja orjiin liittyy niin paljon onnetonta historiaa. 





Toinen asia joka jäi kaihertamaan on yläkuvan kutsu. Onpas aika upea ja käsinkirjoitettu. Siitä voisi ottaa juhlien järjestäjät mallia. Kyllä tämä pesee SignUpGenius -ym. nettikutsut mennen tullen. En edes äkännyt katsoa hintaa. 




Ollapa ompelutaitoa hyppysissä! Näillä kaavoilla voisi surautella jos jonkinlaisia nostalgisia asuja. Mun täti oli ompelija ja lapsena mulla oli ihania mekkoja, liivihameita, puhvihihapuseroita, kellohameita... Yksi suosikkiasuistani oli tädin ompelema farkkutakki ja farkkuhousut. Tyyliin kuului nahkapaloista ommeltu olkalaukku, viininpunainen. Olin n. 8-vuotias. Harmi, yhtään valokuvaa asukokonaisuudesta ei ole. Toinen suosikkini oli tirolilaistyylinen liivihame nyörityksineen. Eikä pidä unohtaa harmaa-valko pepitaruudullista liivihametta kapealla punaisella vyöllä. Se päällä ja popliinitakki yllä aloitin koulutieni, keltaista Jopoa polkien. 





Toivottavasti kauppa menestyy. Aivan naaapurissa oli antiikkikauppa useammankin vuoden, mutta se on kadonnut. Näitä rompekauppoja meidän kulmilla piisaa. 

Felix jaksoi odottaa aika kiltisti, päivysti että milloin sieltä tullaan. Oli hypännyt jo kuljettajan paikalle, kun miehen kanssa kaupasta tulimme. Onneksi ei kaahannut matkoihinsa. 




Vanhempi poika on vaihteeksi kotona viikonlopun. Maanantaina on Martin Luther King Jr. muistopäivä ja pidempi viikonloppu. Mukana on tällä kertaa yliopistokaveri New Jerseystä. Poika on puhunut kaveristaan, mutta vasta nyt mulle selvisi miksi pojat viihtyvät niin hyvin yhdessä: molemmilla on kaksoissisko. Kuvauksista päätellen kaverinkaan sisko ei ole mikään hissuttelija, vaan enemmän tyyliä Hurja Hanna. Tähtäin on laivaston palveluksessa. Meidän tyttö on myös hakeutumassa aika maskuliiniselle alalle. 

Iloa alkavaan viikkoosi!

❤:lla Johanna

Tuesday, January 15, 2019

HopLop versus RealLife

Vai pitäsikö sanoa käpylehmät vastaan todellisuus? Mulla oli erikiva päivä tänään yhden hoidokkini kanssa. Tehtiin kaikenlaista. Ehkä vähän mollivoittoisen sävelen lisäsi lapsen aamiainen: brownies. Siinä oli paha lapsenlikan kilpailla. Lounaaksi tarjosin sitten porkkanoita. Onneksi maittoivat. Ja vähän se muu josta lapsi pitää. 


Tämä on nähty lasten kanssa aikaisemminkin, omien lasten. Vaikka kuinka järkkäisi playdates, hoplops and whatsoever, niin voiton vievät käpylehmät. Tai ainakin tammenterhot, pähkinät, puunoksat, kivet. Niitä kun nakkaa järveen tai jokeen, niin jo elämä kirkastuu pienimmälläkin.

Hetken tie on kevyt, tai leikkipuisto. Sitten se on suoritettu. Valmiiksi mietitty ei houkuttele niin paljon kuin ihan itse funtsittu.







Mussa asuu vieläkin se pikkuihminen, joka tykkää heittää leipiä veteen. Jos ei leipiä synny, niin heitetään sitten käpyjä, kiviä, pähkinöitä, tammenterhoja, keppejä. Onneksi mulla on näitä pieniä ystäviä, jotka tykkää samoista puuhista. Hetken aikaa valmiiksimietitty leikkipuisto ilahduttaa, mutta sitten on aika tehdä jotain muuta.


Like a bridge over troubled water - I will lay me down 


Kiviesteen ylityksen ollessa parhaimmillaan/pahimmillaan Ms. Johanna touhotti "be careful" "watch out" "wet feet - we are leaving right away". Jalat pysyivät kuivina. 




Ja tää on ihan huikea: kahden puunvarren koloon pikkuinen keksi kasata keon "spikycones"  -  muistutti lapsukaisen mielestä kuumailmapallon pesää, jota puiden rungot nostavat. 

Patagonia on suosittu vaatemerkki täällä. Vähän hillitympi kuin NorthFace, mutta ei kuitenkaan Columbia
Metsä ilman seikkailijaa




Metsä seikkailijan kanssa

❤:lla Johnna

P.S.
Hah, justiin juttelin miehen kanssa. Vuodelta 2018 oli selaillut tekstiviestejänä. Olin 28.1. pyytänyt tuomaan keltaista Jaffaa. Kehotti (siis mies) menemään lääkäriin, kun alati sairastelen. Ja niin se vain on, että tämänkään sairastamisen aikana en ole lähdetietojen mukaan tehnyt ruokaa, siivonnut, käynyt kaupassa tai tehnyt mitään muutakaan, maannut ja hapantunut vain omissa oloissani. Mites se jouluruoka, uudenvuodenateria, työpäivät (joulusta tähän jo useampi) juniorin kuljetukset herätyksineen aamukuuden jälkeen, pastankeitot ja kaupassakäynnit, pyykit... 


P.S.½

Tämän työpäivän palkka ei ihan riitä edes yhden tyttären matkalaukun maksamiseen, menihän siinä 11 tuntia. Taas teki mamma väärin.