Saturday, May 11, 2019

Äitienpäivän aattona

Äitienpäivä voi olla vähän ristiriitainen. Suhde äitiin on jokaisella omanlaisensa. Ja omat lapset luku sinsänsä. Joissakin perheissä juhlitaan pitkän kaavan mukaan ja toisissa ei. Meitä äitejä on joka lähtöön. 

Pari päivää sitten toivotin yhdelle äidille hyvää äitienpäivää. Hän sanoi: sinä olet meille toinen äiti; lapset, sanokaas Ms. Johannalle hyvää äitienpäivää. Sitten hän lisäsi: olet minullekin toisinaan kuin toinen äiti. Mun sydämeen hiipi iso kiitos, sellainen keskiverto kaupungin kokoinen. Ja vähän yli. 

Perheiden lemmikeistä pitää huolehtia myös. Palkinnoksi saa paljon märkiä pusuja. Yksi veijari tapittaa herkeämättä silmiin pallo hampaissaan ja haluaa leikkiä. Jos istahdan alas on sylissäni hyvin nopeasti karvaturri.


Amerikkalaiset ovat erinomaisia kertomaan kiitollisuudestaan. Mulla on tällä hetkellä muutama perhe joita autan enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Viikossa on monta luppopäivääkin. Aloitin uuden perheen kanssa jokunen aika sitten. Olen tutustunut lapsiin ja yrittänyt päästä selville miten perheessä toimitaan. Sain äidiltä viestin muutaman yhteisen päivän jälkeen: "They really like you, a lot! Tuesday they were talking about something and M said "well Ms. Johanna or Grandma can just come and stay with us"..."you make a difference in our lives. Already, this soon after you starting we have noticed a decrease in our stress level. We all enjoy you work with our kids!". Olen aika otettu, että hoidettava rinnastaa mut isoäitiin :) 


Kolmivuotias oli harjoitellut mun nimen kirjoittamista. Ihan parasta on mennä töihin ja huomata olevansa odotetettu. 

Viime aikaisia ilon lähteitä on ollut yhden perheen koiranpentu. Perhe kyllä ehdotti, että pentu voidaan viedä päivähoitoon siksi aikaa, kun olen lasten kanssa. Onhan siinä oma vaivansa, kun huolehtii ettei vahinkoja satu, käyttää ulkona säännöllisesti ja leikkiäkin pitää. Toisaalta sitä vastarakkauden määrää! Pari aamua sitten mua oli vastassa kolme koiraa ja yksi kissa. Naapurin koirakin oli liittynyt tervehdyskomiteaan. Jokainen tuli rapsuteltavaksi, taputeltavaksi. Suukoista kieltäydyin kohteliaasti. 


Yhden äidin kanssa juttelimme niitä näitä siitä miten päivä oli kulunut. Välillä oli ollut vähän erimielisyyksiä, oli pitänyt erottaa pukareita toisistaan. Kaikki kuitenkin sovittiin ja lapset olivat hyvällä tuulella kun äiti tuli kotiin. Puhuimme siitä, kuinka äitinä on välillä vaikeaa kun tunteet tahtovat itselläkin kuohahtaa. Oman lapsen suusta on vaikea kuulla, että äiti on ilkeä tai tyhmä. Lohdutin, että eivät ne lapset siitä rikki mene vaikka äiti joskus vähän karjaiseekin. Vastaus yllätti: "Olet yksi vahvimpia naisia, ihmisiä, jonka olen tavannut. Olen iloinen että olet mallina meidän lapsille. Toivon, että heistä kasvaa yhtä vahvoja."

Kukaan ei ole profeetta omalla maalla. Mä olen näistä palautteista erityisen iloinen. Omilta lapsiltani saan yleensä enemmän tai vähemmän kieliposkessa väsätyn äitienpäiväkortin jossa yleensä kiitetään heidän parasta äitiään... Miehen kanssa olemme kahdestaan hoitaneet kasvatuksen, joten palaute on sikäli jäänyt vähäiseksi. 


Aika on tuonut malttia. On hyvin rentouttavaa katsella, kun pikkuinen touhuaa kurapöydän parissa, rakentaa hiekkaesteitä, vallihautoja, taputtelee mutakakkuja. Lauantaiaamuna ei tunnu mitenkään ylivoimaiselta herätä kukonlaulun aikaan ja viedä lasta jalkapallomatsiin. Siinä missä ehkä vanhemmat näkevät tulevan Messin tai Ronaldon minä näen lapsia joilla toivottavasti on hauskaa. Ennen harrastusten alkua kysyn lapsilta aina "What is the most important thing?" Vähän vanhemmista ja valmentajista riippuen saan erilaisia vastauksia: tehdä maaleja, tehdä oma ennätys, yrittää parhaansa, olla kunnioittava joukkuekavereita kohtaan... Kaikki hyviä vastauskia. Mun vastaus on vähän erilainen: "The most important thing is to have fun." Balettiesityksen tai matsin jälkeen kysyn ensimmäisenä oliks kivaa. 


Mulla on sellainen tunne, että olen saanut elämässäni uuden tilaisuuden. Omien lasten ollessa pieniä en osannut pysähtyä ja nauttia riittävästi elämästä. Elämä oli aikamoista suorittamista oli sitten loma tai tavallinen arki. Pyykkäämistä, kokkaamista, kuljettamista, läksyjä, siivoamista, kaupassa käyntiä... Vielä kun mies matkusti työkseen viikottain olin aika oman onneni nojassa. Nyt tekisin toisin. Keskittyisin enemmän yhdessäoloon ja vähemmän siihen, että lapsilla on joka aamu silitetyt vaatteet yllä. Vaatteiden silittämisen lopetin vasta silloin, kun vanhemmat lapset olivat 13-vuotiaita. Harrastuksetkin otettaisiin kevyemmin. Nyt saan kuitenkin ihmetellä ja ihastella kasvavia lapsia ja ehkä tuoda heidän elämäänsä vähän rentoutta. Toivottavasti omat lapseni käsittävät, että parhaani tein vaikka se ei ehkä ollut se paras mahdollinen heidän kannaltaan. 

Torstaina tuli epätoivoinen tekstari yhdeltä isältä. Voisitko kuule Johanna laittaa ne meidän lapset tekemään äidilleen äitienpäiväkortin. Vastasin, että sorry, nyt en ole teidän talossa. Eilen tosin olin ja lasten kanssa puhuttiin nämä asiat selviksi. Koulussa on tehty kortit ja lahjat, lepo vaan. Lapsia olen opastanut olemaan aivan erityisen kivoja sunnuntaina. Vastaukseksi sain monta vekkulia emojia. 

Mä jatkan äitityranniaa. Miehen kanssa raahaamme pojat tänään katsomaan Tolkien-elokuvaa. Olen ylpeä siitä, että ohjaaja on suomalainen Karukoski. 

❤:lla Johanna


Sunday, May 5, 2019

Kreikkalaisilla markkinoilla

Kun maassa asuu paljon eri maista tulleita imigrantteja niin markkinoita ja tapahtumia kansalaisuuksien teemoilla piisaa, omaa taustaa ja kulttuuria esitellään ylpeästi. Eilen kävimme naapurikaupunki Durhamissa järjestetyillä kreikkalaisilla markkinoilla.


Sellaista tapahtumaa ei taida ollakaan jossa ei olisi pomppulinnaa. Pienet pomppijat eivät tarvinneet edes alkulämmittelyä, lämpömittari huiteli jo lähes 30 C asteessa. Alueelle astellessa vastaan tulvahtivat grillatun ruuan tuoksut. Moni näyttikin tulleen varta vasten ruokailemaan. 

Nämä seuraavien kuvien taideteokset ovat käsityötä, paikallisen taiteilijan tekemiä. Hän valitteli, että lapset ennen auttoivat kovastikin mutta nykyään teini-ikäisiä ei saa puhelimistaan irti. Yhden teoksen tekemiseen menee n. 15 tuntia.




Pysähdyimme katselemaan kansantansseja ja nämä lapset olivat kyllä ihania. Ilmeet vakavina, välillä hyppyjen ja askelten määrää ilmiselvästi laskien esityksestä suoriuduttiin. 







Kahvihammasta alkoi kolottaa. Perinteisesti valmistettu kahvi ei maistunut kovin vahvalta, mutta kofeiinia siinä ilmiselvästi oli. Päässä alkoi mukavasti humista, lämpö hiipiä niskaan ja vähän kuin olisi näkökykykin kirkastunut :) 


Kahvinkeittäjän kynnet olivat huikeat







Ihailin keramiikkaa ja astioita, valaisimet olivat tenhoavia. Ja kreikkalaisethan ovat keksineet periaatteessa koko modernin maailman. Asiaa ei tule ajatelleeksi, mutta kreikkalaisvaikutteet näkyvät kyllä yhdessä jos toisessa asiassa. 




Olen vähän kehno markkinavieras, katselen mutta en juurikaan ostele. Kahvikupillisen lisäksi kotiin matkasi kalastajan lakki, joka istui miehen päähän kuin valettu. Myyjä vielä kehui kuinka sininen sointuu niin kauniisti sinisiin silmiin. Sointuihan se. Ei tästä enää puutu kuin laiva. 




Kotvan kuuntelimme vielä musiikkiesitystä. Se oli jotenkin hyvin hypnoottinen, meditatiivinen. Nälkäkin alkoi kaihertaa. Soittajien takana kiemurteli ruokajono. Näytti, että se ei juurikaan lyhene, vaikka tulijoita ei enää yhtä paljon ollut kuin aiemmin. Tulimme siihen tulokseen, että etsimme lähitienoilta kreikkalaisen ravintolan jossa voimme syödä ilmastoidussa tilassa. Meillä on huikea valikoima erityylisiä ravintoloita ja välimerelliset ruokapaikat ovat suosittuja. 
Kotiin palattua alkoi ahkera netin selailu. Katselimme kuvia ja matkoja. Ei hyvät hyssykät, kyllä nyt pitäisi Kreikkaan päästä. 

❤:lla Johanna, matkakuumeessa

Thursday, May 2, 2019

Luonto

Pikkutytöstä alkaen olen etsinyt tuttuja polkuja, kuusen alustoja, sammalmättäitä niinä hetkinä kun tuntuu että ihan ei jaksaisi. Helpompaa oli kotimetsässä, siinä tutussa ja turvallisessa. Tiesin jokaisen polun, kiven, marjapaikatkin.  Kun koivuniemen herra yritti kintuille otin jalat alle ja istuin lempikuusen alla monta tuntia. Tai ainakin siltä se tuntui. Kasvoimme yhdessä metsän kanssa. 


Täällä en ole löytänyt ihan samanlaista turvapaikkaa, mutta samalla tavoin lähden kävelemään, katselemaan. Suomalainen järvimaisema kai parhaiten kuvaa sielunmaisemaani, mutta paljon kaunista on ympärillä. Aina vain ei muista pysähtyä ja katsoa. 


Asiat ovat hyvin, kun huomaa uusien sukupolvien olevan itseään viisaampia. Olen kuunnellut nuorta aikuista ja musta tuntuu että maailmassa on valoa, vapautta, kauneutta. En ole ihan varma onko minulla tälle uudelle polvelle paljon muuta annettavaa enää kuin korvat jotka kuuntelevat, paikka jota voi kutsua kodiksi. 


Uudenlaisia perspektiivejä löytyy. Kun pikkuinen kaksivuotias oksentaa auton takapenkillä tulee melkein kiitollinen olo. On muuta ajateltavaa. Ei ärsytä eikä harmita, on vain huoli ettei tästä nyt kovin suuria traumoja jäisi pienelle potilaalle. Elämä on sellaista, välillä tulee paha olo. 



Koulubussi kotitiellä tuo muistoja mieleen. Monet kerrat saatoin lapset bussille, yhtä monta kertaa olin vastassa. Sieltä tulivat, reput selässä, letit vinossa ja monta juttua koulupäivästä mukanaan. 




Olen enemmän kotikissa, mutta tuntui tärkeältä lähteä ihmisten ilmoille. Vietin iltaa mukavassa seurassa, tuntemattomien mutta tavallaan tuttujen ihmisten kanssa. Meillä on osin sama kieli ja tausta. 




Pysähdyn katsomaan postilaatikoiden istutuksia. Purppuran kukan ohi olen kävellyt monena päivänä, mutta en koskaan ole oikein katsonut. Ihmeellinen, kaunis, herkkä ja samalla aikaa valovoimainen. Vaikeinta on ollut oppia, että elämässä ei tapahtuisi sitä mitä toivoo vaan että kävisi mikä on parhaaksi. 


Kiitos teille lukijoille, jotka jätitte kommentteja ja lähetitte sähköposteja. 

❤:lla, Johanna

Tuesday, April 30, 2019

Lukuvuoden loppu

Veimme Felix-koiran aamulla anivarhain kävelylle. Päivästä oli tulossa kuuma, parempi liikkua heti aamusta. Puhuimme eläkepäivistä, politiikasta, lapsista. Sanoin miehelle, että mulla on ollut ikävä poikaa. Ylihuomenna haetaan hänet kotiin. Lukuvuosi on lopuillaan ja torstaina lapsella on kaksi päättökoetta. Iltapäivällä haemme hänet ja muutokuorman ja sitten on taas monta kuukautta ennen kuin uusi yliopistovuosi alkaa. Vähän mietiskelimme kuinka on maltettu lukea "finals", loppukokeisiin.

Me vanhemmat saimme sen tärkeimmän kysymyksen väärin. Tärkeää ei ollut kuinka hyvin on tullut luetuksi. Tärkeintä on säilyä hengissä. Kello 18 aikoihin ystävä lähetti miehelle tekstarin, oletko nähnyt. Ei oltu. Twitterissä oli viesti. Juoke, piiloudu, taistele. Yliopiston lähettämänä. 

Saimme lapseen yhteyden, oli turvassa ruokalassa. Ovet lukittuina, lockdown. Hyvä ystävä oli ottanut jalat alleen läheltä ampumapaikkaa. 


Nämä alla olevat kuvat ovat viime syksyltä, kun veimme lapsen yliopistoon. Odostusta, jännitystä, ainakin meillä vanhemmilla haikeutta erosta. Mutta siellähän se lapsi on, turvallisissa käsissä. Moni on ollut opiskelemassa aikaisemminkin, ei  mitään uutta auringona alla. 

Joku oli päättänyt tasata puntit tai mitä lie tänä iltana. Marssinut viimeiselle lukuvuoden tunnille aseen kanssa ja tappanut ainakin kaksi, haavaittanut neljää. Kirjaa ei pidetä niistä haavoista, jotka ovat yliopiston asuntoloihin ja muihin tiloihin lukittujen mielissä tästä päivästä alkaen. Tai vanhemmista, sisaruksista, ystävistä jotka odottavat vastataanko viesteihin. Tänä iltana kahteen kännykkään ei enää koskaan vastata.


Tässä rakennuksessa on ollut koti ja peti elokuusta 2018 alkaen.

Kolme neljästä amerikkalaisesta haluaa tiukentaa aselakeja. Mutta niin kaun kuin raha virtaa aseet pysyvät jokaisen saatavilla. Kuten meillä sanotaan, money talks, bullshit walks. Päättäviin elimiin valittujen edustajien äänestyskäyttäytyminen ei vastaa kansan tahtoa. Perustuslain toinen lisäys on pyhä ja järkkymätön, väliäkö sillä kuinka moni ja kuka kuolee. Sarjatuliaseet pitää saada jokaisen halukkaan käsiin, käsiaseista puhumattakaan. Thoughts and prayers kaupantekijäisiksi.


Syksyllä hössötin, että on pehmeä vuode, pyykinpesuainetta, välipaloja, opiskelutarvikkeita. Luotiliivi ja kypärä puuttuivat listasta, ehkä vähän sidontavarvikkeitakin. Ja muistutus, että isälle ja äidille pitää tekstitellä vaikka mikä olisi. Paitsi hengenlähtö. 

Muuttokuorma elokuussa. Kypärä ja luotiliivi puuttuivat.

Eilen maanantaina juniorin high schoolissa oli code yellow, ovet lukossa ulkopuolisen uhan vuoksi. Business as usual. Ystäväni tutustui eskarilaisen kouluun tänään ja henkseleitä paukutellen hänelle esiteltiin luodinkestävät lasit ja ovet, kuinka sisälle pääsee vain ja ainoastaan summeria soittamalla. More business as usual. En tohtinut mainita mitään siitä miltä näyttää, kun 5-vuotias kindergartenilainen hakeutuu turvaan työpöytänsä alle ammuskelijaharjoituksissa. 

Syksyllä tämä ruokalan oleskelutila oli uusi ja jännä - nyt neljän tunnin lockdown

Miten tämä vaikuttaa lapsiin? Mun ei tarvinnut koskaan koulu- ja opiskeluvuosinani pelätä että joku rynnii luokkaan aseen kanssa. Ei tarvinnut harjoitella suojautumista, pelastumista. 

Poika oli lukittuna yliopiston ruokalaan tänään nelisen tuntia. Poliisivoimat tulivat ja tarkistivat henkilöllisyydet, aukaisivat ovet. Asuntola oli tarkistettu jo aikaisemmin. Huomenna on muistokulkue kuolleiden ja haavoittuneiden muistoksi. Loppukokeet on lykätty ensi viikolle. Vielä ei ole kuulunut sanaakaan kriisiavusta. Itse asiassa me vanhemmat emme ole saaneet yliopistolta vielä viestin viestiä, kunhan seuraamme twitteriä. 

Äidin mieltä lämmitti nähdä pizzatarjonta elokuussa. Tänä iltana aika laiha lohtu.

Olemme miehen kanssa usein puhuneet, että kunhan saamme lapset lukiosta läpi hengissä. Yliopistoampumisia on ollut, mutta koskaan emme ajatelleet sitä omalle kohdalle. Huomenna tai ylihuomenna haemme kotiin lapsen, joka on kokenut jotain sellaista mitä emme koskaan kenellekään soisi. Miltä tuntuu viettää tämä yö kampuksella? Herätä aamuun ja tajuta, että joku voi vain talsia opiskelutilaan ja ampua enemmän tai vähemmän suunnitellusti jokaisen jonka naama tai läsnäolo ei miellytä. Että mikään ei muutu, vaikka tänään kaksi ihmistä kuoli, neljä loukkaantui ja useampi sata sai haavan sieluunsa loppu elämäkseen. Prayers and thoughts, rukouksia ja ajatuksia.

Meidän tienoilta moni lapsi opiskelee tässä yliopistossa. Ystävät ovat tekstailleet, että hyvä kun sun poika ja hänen ystävänsä ovat turvassa. Älä käsitä väärin, olen kiitollinen, kiitollinen pienimpään olemiseni tomuhiukkaseen saakka. Kuitenkin tänä iltana, yönä,  kahteen puhelimeen ei enää koskaan vastata. Joku vanhempi lähetti lapsensa viltin ja välipalojen kanssa opiskelemaan. 

Sunday, April 21, 2019

Neljän miehen seurassa

Mies lähti juuri viemään vanhempaa poikaa kaverilleen. Kaverukset jatkavat matkaa yhdessä yliopistolle. Viimeiset pari viikkoa ensimmäistä lukuvuotta ovat edessä, sitten päästään hakemaan poika ja muuttokuorma kotiin. 


Olinhan mä onnesta soikeana torstaina, kun hain pojan kaverin luota kotiin. Pojat olivat jo pakanneet osan tavaroistaan jotta varsinainen muuttokuorma ei olisi suuri. Syksyksi on vuokrattu neljän kaveruksen kesken kimppakämppä, enää ei tarvitse asua "dorm room" ja jakaa huonetta toisen kanssa. 

Otin kuvan pääsiäiskoreista, joita lapset täällä saavat pääsiäispupun tuomina. Meidän lapset saivat tyytyä pieniin namipusseihin, näihin suuriin koreihin meillä ei koskaan ryhdytty. 


Voimatasapaino perheessämme on päälaellaan: minä neljää miestä vastaan, Felix mukaan luettuna. Mulla on tytärtä ikävä, mutta näyttää siltä että hän on kotiutunut niin hyvin Skotlantiin että kesälläkin ennättää kotiin vain muutamaksi viikoksi. Kesäloma on kuitenkin lähes neljä kuukautta. 

Lauantai-iltana nautimme ilta-aterian varsin rennosti kuistilla. Mut karkotettiin kuorimaan katkaravut ulkosalle, tuoreiden katkarapujen haju on kyllä ihan omaa luokkaansa. Mies tekee erinomaisia vähän tulisempia katkiksia. Luonto on roihahtanut keväisen vihreäksi. Oli kiva istuskella illan hämyssä ja ruokailla yhdessä ennen kuin nuoret miehet lähtivät rientoihinsa. 





Felix nautti suunnattomasti, kun sai istua samassa pöydässä meidän kanssa. Tuleen tuijottelu on rentouttavaa. Haaveilin, että takapihalla olisi jokin vesielementti, jotta siihen voisi tuijotella tulen kanssa vuoronperään. Tulisen ruuan kanssa sopi erinomaisesti hyvin kevyt ja lähes mauton meksikolainen Modelo-olut. Yleensä tykkään oluista, jossa on vahva humalan maku. 


En ole koskaan oikein saanut samanlaista otetta pääsiäisistä täällä kuin Suomessa. Mämmin ja valmiin pashan puuttuminen, ei kunnon pääsiäismunia... Kaikki on auki normaalisti, hyörinä ei hiljenny. Nyt vasta on kauppoihin alkanut tulla myyntiin rahkaa. Olen ainoa joka perheessä haluaisi syödä lammasta, mutta en sitä itselleni viitsi alkaa laittaa. Ja tietysti kaiken muun lisäksi puuttuvat palmusunnuntain pienet virpojat pajunvitsoineen. 




Tosinainen voi muuten nyt tukehtua vaikka kuppikakkuun. Nuorimmaisemme käytti kevätloman (spring brake) opiskelemalla hengenpelastajaksi. Uimataidot ovat entuudestaan; ensiapua,  vedessä kuljettamista ja uimareiden tarkkailua, defibrallaattorin käyttöä ja lisähapen antoa on harjoiteltu. Mä olen aina ajatellut, että nuorimmaisella on parantava ote: hän on ainoa joka saa solmut harteissa katoamaan ja jännitykset lientymään. Näpeissä on voimaa ja taitoa. 

❤:lla Johanna, poikahuumorilla kyllästettynä (ei kannata edes kysyä)