Omamaamansikka

The Iron Lady ja My Week With Marilyn

2012-02-26T16:33:00.003-08:00

Vuosi sitten valmistauduin Oscareiden jakoon huolellisesti. Moni palkintoehdokkaaksi nimetty elokuva tuli katsottua. Ehkä siksikin, että tarjolla oli niin monta mielenkiintoista työtä. Tänä vuonna en samanlaiseen hurmokseen ole päässyt. En uskalla edes veikata palkintojen kohtaloa.

Viime viikon aikana näin kuitenkin kaksi elokuvaa, joiden naistähdet tavoittelevat naispääosan Oscaria. Ensiksi katsoin Margaret Thatcheristä kertovan The Iron Lady -elokuvan ja sitten My Week with Marilyn. Elokuvan The Help olisin halunnut vielä nähdä, mutta se jää väkisinkin myöhemmäksi. Rooney Marasta elokuvassa The Girl With the Dragon Tattoo kirjoitin aikaisemmin.

Meryl Streep on kestosuosikkini. Sitä hän on ollut siitä saakka, kun nuorena näin elokuvan Kramer vs. Kramer. Tuntuu, etttä Streep vain paranee rooli roolilta ja hän voi tehdä ihan minkä tahansa työn vakuuttavasti.

The Iron Lady -elokuvassa hän oli jälleen huippu. Tosin aika ajoin vähän häiritsi, kun alta paistoi mielestäni toinen roolihahmo, maan mainio kokki Julia Child (Julie & Julia). Elokuva kannattaa katsoa, vaikka itse siihen vähän petyin. Minua kiehtoo enemmän Thatcherin henkilöhistoria niiltä ajoilta, kun hän oli voimainsa tunnossa ja muutti maailmaa. Näin jälkikäteen ajatellen Thatcher vaikutti siihen, miten itse koen naisen aseman politiikassa, vaikuttamassa. Olin juuri otollisessa iässä, kun pönäköitten herrojen kanssa maailmanrauhasta ja muista asioista oli neuvottelemassa myös yksi määrätietoinen nainen. Tiivistäen siis: Meryl Streep täysi kymppi, leffa tyydyttävä.

My Week with Marilyn oli pieni ja lämminhenkinen, surumielinen ja valloittava. Vähän kuten Marilyn Monroe itsekin. Michelle Williamsin Marilyn sai minut miettimään, että mahtoi siitä filmitähden elämästä glamour olla kaukana. Pönttö kirjailija aviomies jättää muistiinpanojaan sinne tänne ja pahaa-aavistamaton stara ne sitten lukaisee. Mieli siinä pahoittuu, vaikka kirjoituksella ei (muka) mitään tekemistä tosielämän kanssa olekaan. Shoppailuretkestä tulee kaaos ja koskaan ei voi olla varma kehen voi luottaa, kuka oikeasti välittää ja tukee. Näytellä pitäisi, vaikka ohjaajan ja omat mietteet ovat eri sfääreissä. Ole siinä sitten tähti. Onneksi ihailijaksi löytyy nuori mies, jolla on ystäviä siellä missä tarvitaan. En pahastuisi, vaikka Oscar päätyisi Michelle Williamsillekin.

Woody Allen on todennut jotenkin niin, että ei ole mieltä laittaa taideteoksia paremmusjärjestykseen. Siksi hän ei Oscar-karkeloissa käykään. Midnight in Paris oli kyllä sen verran riemastuttava, että ei haittaisi vaikka ohjaaja Allen palkinnon voittaisikin. Siitäkin huolimatta, että aikanaan Mia Farrowin kanssa mämmi oikein kunnolla.

Hyvä kello kauas kuuluu

2012-02-25T14:53:00.002-08:00

Kirjoitin jokin aika sitten lapsen espanjan kielen opinnoista. Tai oikeastaan opintojen vähyydestä. Vuoden aikana tätä ensimmäistä vierasta kieltä opiskellaan neljä ja puoli viikkoa. Toinen samanlainen rupeama opiskellaan ranskaa. Valittelin, että opinnot näyttäisivät enemmän olevan kulttuurin kuin itse kielen opintoja.

Julkituloni jälkeen lapset alkoivat opetella sanoja. Hyvä, hyvä! Mutta sitä ennen oli suomalaisittain kaksi aivan erinomaisen upeaa oppituntia.

Oppitunti 1

Opettaja käytti osan tunnista kertomalla maailman eri maiden kouluista ja millaisia opiskelijoita maailmalta löytyy. PISA-tutkimustahan siinä käsiteltiin ja ai että, kun lapsi oli polleaa kun oli sanottu, että suomalaiset lapset ovat hommassa jos toisessa maailman parhaita.

Oppitunti 2

Tunnin aluksi oli katsottu video, jossa näytettiin opiskelua suomalaisessa koulussa. Tämän lisäksi kerrottiin kuinka hyvin suomalaiset lapset pärjäävät kansainvälisissä vertailuissa ja kuinka erinomainen oppilaitos Suomessa on.

Wau! Mun on jotenkin vaikea uskoa, että meidän pienen tuppukylän pienessä Middle Schoolissa näytetään videota suomalaisesta koulusta. Se on oikeastaan ihan käsittämätöntä. Ihmiset eivät yleensä tiedä Suomesta mitään. Suomea ei mainita missään.

Lapsi oli tietysti kovin ylpeä. Luokan hikari oli läjäyttänyt kämmenen otsaansa ja todennut, että hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä suomalaisia ihmelapsia vastaan. Moni ilmaisi halunsa matkustaa Suomeen joko ilmaisen opetuksen toivossa tai sitten muuten vaan. Olisi kiva tietää mikä ohjelma luokassa näytettiin. Epäilen sen olleen materiaalia, joka on tarkoitettu koulujen käyttöön kehittämismielessä, ei opetustarkoituksessa.

“Tuppukylä” on suhteellinen ilmaisu. Tässä pienellä alueella on kuitenkin reilun miljoonan populaatio ja on vaikea nähdä, mistä yksi kapunki alkaa ja toinen loppuu. Mutta asuinpaikkamme tuntuu pieneltä ja lähes uinuvalta.

Pateettista

2012-02-20T07:13:00.004-08:00

Lunta satoi! Jeee! Lapset katsoivat illalla ennen nukkumaanmenoa haituvaisten leijailua ja olivat valtavan onnellisia. Juuri nimittäin oli tullut tieto, että poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi koulu alkaa kaksi tuntia normaalia myöhemmin.

Tämän talven ensimmäiset (ja kai viimeiset) nietokset näyttävät varmasti Suomesta katsottuna aika pateettisilta. Mutta tämäkin määrä toi mukanaan lumen tuoksun. Ja liikennekaaoksen. Vasta pari vuotta sitten selvisi, miksi n. 170 piirikunnan julkista koulua aloittaa tällaisen lumentulon jälkeen koulupäivän myöhässä: tien päällä on myös 16-vuotiaita vasta ajokortin saaneita nuoria, jotka eivät ehkä osaa ennakoida tien liukkaita kohtia. Nuorimmat matkaajat voivat olla 15-vuotiaita opetusluvan kanssa treenaavia autoilijoita.

Narsissit jo kurkoittelevat kohti aurinkoa. Mun narsissit on myöhäistä lajiketta, naapurilla kukkii jo.

Liikenne jumittuu siksi, että monet vanhemmat vievät lapset kouluun omalla autolla poikkeusaamuina. Osavaltion paloasetuksen (fire code) mukaan alle 8-vuotiaita lapsia ei saa jättää yksin kotiin. Alle 8-vuotias ei voi myöskään vastata nuoremmista sisaruksista. Tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa sitten tutkitaan oliko lapsi riittävän kypsä ylipäänsä olemaan yksin. Jos ei ollut saa vanhemmat/huoltajat syytteen väärinkäytöksestä (abuse). Koska niin moni joutuu muuttamaan päivärytmiään ymmärtävät työnantajatkin asian oikein hyvin. Joten oikeastaan kaikki päivähoitopaikoista alkaen avasivat ovensa tänä aamuna myöhempään.

Parasta koululaisten mielestä tietysti on, että menetettyä kahta tuntia ei tarvitse tehdä takaisin. Jos koulu olisi ollut kiinni olisi työpäivä pitänyt korvata jonain keväisen kauniina lauantaina.

Happy Valentine´s Day!

2012-02-14T07:23:00.011-08:00

Illalla viime töikseni järjestelin perheelle Valentine´s Day aamupalaa. Ei se juuri muutoin poikkea tavallisesta kuin että kattauksessa on vieläkin enemmän punaista, suklaata on tarjolla ja jokaisen lautasen vieressä on oma henkilökohtainen kortti. Lasten iltapuhteisiin kuului myös korttien kirjoitus. Pienillä korteilla muistetaan luokkakavereita ja opettajia.

Aamulla koulun carpool -jonossa näin edessä olevasta autosta hyppäävän ulos pienen arviolta ekaluokkalaisen pojan. Pojalla oli käsissään sellofaaniin käärittyjä ruusuja. Ennen kuin kukaan ehti sanoa tai tehdä mitään esitti pikkumies miekkailunäytöksen. Ruusut ravistivat terälehtensä tantereelle ja pojan käsissä oli pelkät varret. Hölmistyneenä poika katsoi kukkia, sitten äitiä. Autojonossa auttavat opettajat tunkivat suurin piirtein nyrkkejä nieluihinsa - itkua vai nauruako siinä yritettiin pidätellä, en tiedä. Luovan tauon jälkeen poika kohautti hartioitaan, virnisti ja jatkoi matkaansa muina miehinä. Arvaan, että äiti karautti kauppaan ostamaan uudet kukat.

Muutama vuosi sitten ostin Helsingin Kauppatorilta tämän valokuvan Harald Sörensen-Ringin teoksesta "Jäähyväiset". Patsas sijaitsee Eirassa, Merikadun varrella. Erityisesti ilahduttaa ajatus, että lempi ei hyydy nietoksiin, pakkasiin tai edes välimatkaan. Mitähän ne esi-isät ja -äidit, jotka eivät pussaamisesta vielä tajunneet hölkäsen pölähtämää ajattelisivat tästä teoksesta? Suukotteluhan on jalostunut lajitoverin nuuhkimisesta :)

Pikkutyttöjen sankari Justin Bieber levitti omalta osaltaan rakkauden sanomaa. Vakavasti syöpäsairas kuusivuotias tyttö on päättömästi pihkaantunut Justiniin ja kutsuu itseään Mrs. Bieberiksi. Sosiaalisen median avulla uutinen sai tv-kanavan huomion ja sitten Justinin. Popstara päätti viettää aikaa pienen Avalanna Routhin kanssa. Varmasti ikimuistoinen tapaaminen heille molemmille.

14. helmikuuta on meillä rakkauden ja rakastavaisten päivä. Moni saa tänään mieluisan kortin, pehmeän nallen, timanttisormuksen. Suomalaisittain taidetaan juhlia enemmän ystävyyttä, joka onkin juhlimisen arvoinen asia. Onnellista ystävänpäivää! Kiitos, kun olet olemassa. Ilman Sinua tämä blogin pitäminen olisi pöljää.

Halauksin,

Johanna

Eeppinen voimasana

2012-02-11T17:27:00.000-08:00

Kuuntelin puolella korvalla lapsen puhelua kaverilleen (olosuhteiden pakosta, mihin sitä korvansa laittaisi varsinkin kun puhelu käydään kaiuttimen kautta - ei vanhempien vaatimuksesta vaan koska se on lapsista niin hauskaa). “Dude, it´s epic” tuntui olevan suurin kunnianosoitus. Kaikki, ihan kaikki oli “epic” eli eeppistä. Kaivelin muistiani ja huomasin, että eeppistä meillä on ollut jo pari viimeistä kuukautta. Ja kaikki mahdollinen voi olla eeppistä: epäonnistumiset, ilon aiheet, kotiläksyt, virtuaalipeli, vatsatauti. Olen aina ihmetellyt miten hokemista tulee niin suosittuja. Itse olen sitä ikäpolvea, joka joutui kärisimään tokaisuista “Onks Viljoo näkynyt”, “Niin maan perusteellisesti”, “Kyllä lähtee”. Ja sitten tietysti tulivat kaikenlaiset lyhyen tähtäimen viitekehykseen mahtuvat pitkän juoksun laatuaikaa vaativat brandyt. Mutta onko eeppissyys vallannut jo suomen kielen?

Kouluissa ei kiroilla. Sekä Elementary että Middle Schoolissa pääsee juttelemaan apureksin tai ihan oikean rehtorin kanssa jos suustaan päästää ärräpään tai muutoin käyttää “bad language”. Eeppisesti sanoen kiroilun suhteen on nollatoleranssi. Kavereiden tai open kuullen suoritetusta manailusta päätyy apurehtorin puhutteluun ja kotiin tulee kirje. Opettajaan kohdistuvasta kiroilusta mennään reksin kansliaan ja vanhemmat soitetaan paikalle. Innokkainkin haistattelija aika pian oppii, että ei se kannata. Ja jos ei opi, niin sitten erotetaan koulusta määräajaksi. Jos tämä ei auta, niin sitten voi hakeutua toiseen kouluun. Tie voi nousta pystyyn silkasta kiroilusta.

Mutta lapset ovat kuin keväinen puro; heitä on mahdoton padota. Keksitään kiertoilmaisuja, jotka sanalla sanoen ovat ihan kelvollisia. Ihmettelin ensimmäisen kerran kuullessani, että miksi lapsi kutsuu paloautoa paikalle. Juju on siinä, että sanasta “firetruck” huomioidaan ensimmäinen ja kolme viimeistä kirjainta. Käyttökelpoista. Toinen vekkuli ilmaisu on “eitsh ii two hockey sticks” eli tuttavallisemmin H E ja kaksi lätkämailaa. Meni hetki, ennen kuin ymmärsin mitä se lapsi taas puhuu. Aivan erityisesti meidän jälkikasvua ja heidän kavereitaan ilahduttaa Helsinki-Vantaa lentokentän lyhenne HEL :)

Olen hourinut Jason Wusta jo pariin otteeseen. Yritän päästä Jasonista eroon, mutta haluan jakaa vielä tämän puolen minuutin mainoksen. Musta kissa voi saada paljon hauskaakin aikaiseksi, kun se saa tilaisuuden.

Jason Wu -kokemus

2012-02-07T15:22:00.001-08:00

Jason Wu -kokemus on nyt takanapäin. Ei tämä ihan sellainen irti ruumiista -kokemus ollut, mutta kyllä mulla vähän pää vinksahti. Nyt täytyy vain todeta, että olen noviisi mitä shoppailuun tulee.

Mallisto tuli myyntiin 5. helmikuuta, sunnuntaina. Tällä kertaa Target ei ilmoittanut mihin aikaan tuotteet ovat netissä tarjolla. Ainoastaan tiedettiin, että sunnuntaina aamulla klo 8 niitä voi kaupoista ostaa ja johonkin aikaan päivästä ne tulevat myös nettimyyntiin. Päätin tarkistaa tilanteen ensimmäisen kerran keskiyöllä EST - ei mitään. Torkuin sängyssä ja iPadista noin tunnin välein tarkistelin tilannetta. Järkeilin, että kun kello on meillä 3, niin Pacific Standard Time on 12 a.m. - ei vieläkään mitään. Nukahdin sitten pitemmäksi toviksi ja heräsin klo 5. Silloin Targetin nettisivuilla JUURI KAIKKI NE TUOTTEET joita halusin nähdä olivat tilassa “available in stores” ts. loppuun myyty.

Mulla on hyvä, ehdottoman hyvä, kultainen ja ymmärtäväinen mies. Kahvimuki odotti kaupoille lähtijää klo 7.40. Sitten vain menoksi. Ajaessa tuli ihan kumma tunne, jotain suorastaan mystistä oli meneillään: en jäänyt yksiinkään punaisiin valoihin. Itse asiassa reitti aukeni kuin Punainen meri Moosekselle (tämä ei ole rienaus) sitä mukaa kun valot lähestyivät eikä edessä ollut yhtään köröttelijää.

Lähi-Targetin pihassa oli jonkin verran autoja, mutta ei mitään ihan poikkeuksellista. Sisälle kaupaan pääsin klo 8.05. Ja mä olin melkein myöhässä! Kaukaa näkyi hillitön hyörinä muutaman telineen ympärillä, naisilla oli armottomia pinoja Jason Wun hengentuotteita käsivarsillaan. Onnena onnettomuudessa oli, että olin valinnut reitiksi (kokemattomuuttani) sisäänkäynnin, joka oli kauimpana rekeistä. Matkani kulki nimittäin asusteiden ohi ja sain käsiini yhden huivin ja kaksi laukkua, jotka olivat viimeisinä hyllyssä. Mutta juuri niitä, joita olin ajatellut katsovani. Samalla tyylillä kuin hiihtäjä hiihtokilpailuissa pysähtymättä nappaa mustikkasopan nieluunsa kahmaisin minäkin laukut ja huivin koriini ja etenin vaatetelineille.

Olin ihan varma, että himoitsemaani mekkoa ei enää ole. Sen edessä oli naarasmuuri. Mutta niin vain ujutin käteni muurin läpi ja sieppasin telineestä kaksi mekkoa. Sain jälleen viimeiset koot ja kotona sovituksen jälkeen toinen koko todettiin hyväksi. Toisen suhteen mietin edelleen, että mitä sille tekisin.

Kokemus paljasti amatöörimäisen lähestymistapani. Ensinnäkin toimin yksin: kaikki muut ostajat olivat kännyköissään. Yhdellä ostelijalla oli meneillään konferenssipuhelu, jossa hän neuvotteli ainakin kahden muun kanssa. Nämä kaksi muuta olivat toisissa Target-myymälöissä samoissa puuhissa etsimässä tiettyjä tuotteita, tiettyjä kokoja. Toiseksi olin myöhässä. Kassatyttö kertoi, että ovien takana oli ollut odottajia jo hyvän aikaa ennen kaupan avautumista. Kolmanneksi en ollut selvittänyt mihin kohtaan myymälää tuotteet laitetaan esille. Neljänneksi käytin väärää ovea. Viidenneksi nukuin ne yön tärkeät tunnit!

Kassatyttö muuten kummasteli kovasti, että mikä ihmeen Jason Wu. Ei hän vaan ole sellaisesta kuullut. Toinenkin tyttö rinnakkaisella kassalla puisteli päätään ja sanoi, että kyllä vaan ovat ihmiset hulluja. Kerroin sitten Michelle Obaman virkaanastujaispuvusta ja tytöt alkoivat olla sitä mieltä, että heidänkin pitäisi saada omat Jasoninsa. Ilme oli jo vähän pettynyt, kun sanoin että tässä ovat viimeiset näistä tuotteista.

Nyt on sitten harkittavaa. Halusin tuoda tuotteet kotiin ja katsoa miten ne on tehty ja tuntuvatko ne omilta. Mekko on ihana! Samoin musta pitsinen clutch on kaunista työtä ja miljoona kertaa parempi kuin kuvissa. Kissakassi ja -huivi vielä askarruttavat. Ongelma on nääs, että en ole ihan näin musta-valko-punainen -tyyppi. Kissaprintitkään eivät ole puhutelleet sen jälkeen, kun täytin 7-vuotta ja kisuni kuoli isän kumisaappaaseen syötyään rotanmyrkkyä. Mutta jotain näissä on! Kassin kissaa katsoessa tulee samanlainen harras olo kuin Mona Lisan ääreen hiljentyessä Louvressa. Tai ainakin Warholin Campbell -soppatölkkejä tuijotellessa. Eikö vain taiteilija olekin näihin hahmoihin vanginnut jotain kuolematonta, kuin kissan tassun hipaisun? Kuin kissan yhdeksän henkeä? Tekisi mieli laittaa kassi seinälle.

Ja ihan lopuksi. Tuntuu, että universumi halusi minun nimenomaan saavan juuri nämä himoitsemani tuotteet. Ja voiko universumi olla väärässä?

12. Tasavallan Presidentti ja Super Bowl

2012-02-05T13:00:00.000-08:00

Onpas päivä. Alkuiltaan saakka saamme seurata lähetystä Suomesta ja vaalituloksia. Loppuilta jännätään Giantsien ja Patriotsien seurassa. Siis ihan selkeästi päivä, jolloin pitää syödä kuppikakkuja, hodareita ja hampurilaisia! Kaupan edessä oli jo partiotytöt myymässä pikkuleipiä, joten nekin ruokapyramidiin tänään kuuluvat.

Yritän olla sotkematta politiikkaa blogiini. Siitä ei loppua tulisi. Olen soittanut senaattori- ja kongressiedustajien toimistoon, kun mielestäni homma ei mene ihan putkeen. Kuten silloin, kun tahrattiin kilpakumppania "jumalattomasta rahasta" tai funtsittiin toisten isänmaallisuutta. Kirjoitan Suomen kansanedustajille välillä sähköposteja, kuten silloin kun kaksoiskansalaisuus oli asialistalla. Joten Suomen vaaleista vain sen verran, että tarjolla oli kaksi hyvää ehdokasta ja toinen voitti :)

Super Bowl onkin hankalampi juttu. En tiedä vieläkään kumpaa joukkuetta kannustaisin. Täytyy katsoa alkumetrit ja yleensä päädyn sen kannalle jonka alku on heikompi. Monen muun amerikkalaisen tavoin rakastan altavastaajaa, "under dog".

Tytär kävi isänsä kanssa valitsemassa kuppikakut. Kävi niin tai näin, niin ainakin suun saa makeaksi. Riehakasta viikon alkua!

Kevät keikkuen tulevi

2012-02-01T12:48:00.001-08:00

Olemme odottaneet talvea, edes pienen pientä lumituiskua. Ei ole tullut haituvan haituvaa. Viimeksi joulukuussa näin leskenlehtiä ja nyt niitä pukkaa taas.

Syksyllä kaivoin villapaidat esille. Kaivoin kätköistä vahvempia huppareita, myssyjä ja villasormikkaitakin ostin. Ei ole ollut tarvetta, ei. Vielähän tässä ehtii, mutta ei hyvältä näytä. Surkeinta on, kun vettäkään ei sada. Keväämmällä ja kesällä on vedensäätötalkoot edessä. Kuumavesipullot lojuvat käyttämöttöminä ja villahuovat ovat kaapissa tyhjän panttina.

Toisaalta on ihan kivaa, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Kuuluu sellainen lentokoneen hurina kuin vain pilvettömältä poutataivaalta voi kuulua. Aamulla linnut laulavat ja kevättä on ilmassa. Huomasin, että osa pensaistakin jo kukkii. Toivon vain, että maailman sää ei ole lopullisesti sekaisin. Ja muistelen kaiholla näitä "viileitä" talvipäiviä, kun mittari kesällä sinnittelee ihan toisissa lukemissa.

ONNELLISTA HELMIKUUTA!

Notes

2012-01-31T07:00:00.001-08:00

Pienten viestien kirjoittaminen on lähes jokapäiväistä. Toki käytetään modernimpaakin viestintää, mutta esimerkiksi koulun kanssa ei kommunikoida tekstiviestein. Sähköposteja lähetetään, mutta kiireelliset asiat kirjoitetaan aina paperille. Lapsi sen aamulla opettajalle ojentaa ja viesti on mennyt perille.

Silloin kun itse pänttäsin englantia suomalaisissa opinahjoissa näitä pikkuviestejä ei harjoiteltu kirjoittamaan. Ei harjoiteltu myöskään kiitoskirjeiden kirjoittamista. Se onkin oma taiteenlajinsa. Yhä edelleen lapset kirjoittavat käsin pienen viestin saamastaan syntymäpäivälahjasta. Avusta, muistamisesta ja lahjoista laaditaan lähes poikkeuksetta kiitoskirje. Tosin etiketin mukaan tämä ei ole ihan välttämätöntä jos kiitoksen esittää suusanallisesti heti vaikka lahjan saatuaan. Useimmat kuitenkin toimivat varman päälle ja kiitoskirje laaditaan. Vastikään luin, että työhaastattelustakin olisi hyvä kiittää jälkeenpäin pienellä viestillä.

Ja sitten on luku sinänsä opettajilta tulevat pienet viestit. Eilen illalla lapsi ennen nukkumaanmenoa toimitti meille vanhemmille Science opelta saamansa viestin. Jotain on nähtävästi tehty hyvin.

Kuinkahan sitä olisi itse aikanaan skarpannut jos opettaja olisi muistanut tällaisella tervehdyksellä? Muistan vieläkin, kun opettaja jotain esseetäni lukiessa kehaisi, että taso oli jo lukiokelpoinen. Yläasteen aloittaneelle tytölle se oli aikamoinen kannustin.

Haaveiluhaaste - Kiitos Business Woman!

2012-01-28T16:47:00.000-08:00

Sain hauskan haasteen Business Woman -blogista. Kerrankin saa haaveilla ilman omantunnon kolkutusta ja maailman tuskaa. Haaste kuuluu kokonaisuudessaan näin:

"Kerro (ilman materiaalisyyllisyyttä), mitkä viisi tavaraa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa."

Tavara on tietysti aika venyvä käsite ja nämä minun valintani nyt venyttävät rajoja aika reippaasti.

1. Matkalippu(ja)

Matkustaisimme perheen kanssa kaikki mahdolliset loma-ajat. Tai ainakin kun siltä tuntuisi. Olisi monta paikkaa jotka haluaisin lapsille näyttää, monta paikkaa joihin haluaisin heidän kanssaan yhdessä tutustua. Kreikasta aloitettaisiin. Ihan vain siksi, että haluaisin syödä kerrankin kunnollista kreikkalaista ruokaa. Ja siksi, että lapsi yhtä musiikkivideota katsoessa kummasteli ja ihasteli Kreikan kauniita värejä. Ja kun Percy Jackson kirjat ovat niin jänniä. Ja kun koulussakin on puhuttu Kreikan jumalista...

2. Kirjasto

Kotona pitäisi olla kunnon kirjasto. Sellainen, jossa kiipeiltäisiin tikkailla katonrajaan.

Tällainen kirjasto ei tietenkään voi olla ihan pienessä majassa, joten asumuksen pitäisi olla sitten kirjaston mittojen mukaan. Siihen tarkoitukseen kävisi vaikka Biltmore Estate, maailman suurimpia yksityiskoteja. Kaupanpäällisiksi kirjaston lisäksi tulisi viiniviljelmät, puistot, tallit... Vaan noinkohan Vanderbiltit tästä luopuisivat? Ehkä taivuttelisin kertomalla, että joukko blogiystäviä on tulossa yksityislennolla vieraisille ja eihän heitä voi vähäisempään asumukseen laittaa.

3. Hieronta

Hieronnasta en saa koskaan kyllikseni. Ei haittaisi, vaikka aamutuimaan joku hieroisi lihakset vetreiksi ja illalla saisi kunnon jalkahieronnan.

4. Kokki (tai siis koko henkilökunta)

Nautin mahdottomasti, kun pääsen valmiiseen ruokapöytään. Kukapa ei nauttisi. Joten Cordon Bleu -tasoinen kokki olisi paikallaan. Tosin kokin pitäisi väkertää myös karjalanpiirakoita ja mämmiä. Mämmiä en ole syönyt 13 vuoteen, joten tämän herkun valmistus olisi ehdoton taitovaatimus!

5. Säätiö

Ja ihan lopuksi haluaisin oman pienen säätiön. Koko voisi olla suurinpiirtein Bill ja Melinda Gates -säätiön luokkaa. Asinatuntijoiden avulla miettisin mihin kaikkeen ne rajattomat rahavarat pistäisin. Ja koska säätiö olisi niin suuri ja tunnettu haluaisi mm. Warren Buffet lahjoittaa tällekin säätiölle varansa. Ja niin moni muu miljardööri.

Moni on haasteen saanut ja jokainen voi napata haasteen tästä. Mutta haluaisin erityisesti kuulla

Koti3:lle Annen

Sekasortoa Marin ja

Appelsiinipuun alla Yaelianin ajatuksia.

Jason Wu -kuumeilua

2012-01-23T07:29:00.000-08:00

Jason Wu -kuume yltyy. Target-kauppaketju on julkaissut jo kuvat myyntiin tulevasta Wun suunnittelemasta mallistosta (kuvat Targetin sivuilta). Viime syksynä Margherita Missonin suunnittelemat siksak-kuvoiset tuotteet saivat kauppaketjun nettisivut jumiin ensimmäisenä myyntipäivänä. Epäilen, että Wun kanssa jumitetaan myös.

Mallisto on myynnissä 5.2.-5.3. Itse olen iskenyt silmäni tummansiniseen popliinikankaiseen mekkoon sekä mustaan mekkoon. Kisu-kuvioinen kassikin kävisi. Tai huivi. Pahoin pelkään, että sunnuntaina 5.2. en pääse tuumasta toimeen - kaikki muutkin haluavat nuoren miehen hengentuotteita. Sen verran paljon tapaus on saanut aikaa niin tv:ssä, lehdissä kuin blogeissakin.

Michelle Obama osti vaalivuonna 2008 neljä asua Jason Wulta. Niistä tuli oitis hittejä. Kirkkaimpana loistaa virkaanastujaisten valkoinen iltapuku. Yksiolkaiminen sifonkinen iltapuku on nähtävillä Washington D.C:ssä National Museum of American History. Puku on hyvässä seurassa: esillä on n. 100 ensimmäisten rouvien käyttämää virkaanastujaisten iltapukua. Jacqueline Kennedyn pukukin museosta löytyy.

Wun historia on mielenkiintoinen. Juuret johtavat Taiwaniin, koulutus mm. Kanadaan ja Japaniin. Ensimmäiset mekot tehtiin nukeille, ihan työksi ja uraksi saakka. Ensimmäinen naisten valmisvaatemallisto esiteltiin vuonna 2006 ja kahden vuoden kuluttua hän jo voitti The Fashion Group International's Rising Star -palkinnon. Nousu on ollut rakettimainen. Nuorta suunnittelijaa verrataan Oscar de la Rentaan ja nyt me taviksetkin pääsemme Jasonin vaatteita sovittelemaan. Sikäli mikäli nettiyhteys toimii tai kokoja kaupoissa riittää. Kaikki malliston tuotteet ovat alle $60.

Onnena tässä “onnettomuudessa” saattaa olla, että 5.2. pelataan Super Bowl. Ehkä kaikki ovat nenä telkkarissa kiinni, eivätkä ennätä Targetiin…

Tuttuja aamutv:ssä: Adele Enersen

2012-01-17T05:49:00.000-08:00

NBC-kanavan aamutelkkarissa oli tänä aamuna tuttuja. Tai siis ei minun henkilökohtaisia tuttujani, vaan meillä blogistanilaisille tuttuja. Milan äiti Adele Enersen kertoi kirjastaan "When my baby dreams". Haastattelijana oli sympaattinen Ann Curry.

Mila´s Daydream -blogi on inspiroinut jo lukemattomia vanhempia ottamaan lapsistaan mielikuvituksellisia kuvia. Mua vähän harmittaa, että Adele Enersen ei ollut jo silloin inspiroimassa, kun omat lapset olivat pieniä. Onhan niitä unikuvia, mutta ne ovat vain nukkumiskuvia.

Haastattelun aikana selvisi mm. että tämä harrastus ei ole välinelaji: vaikka kännykän kameralla pärjää kunhan käyttää mielikuvitustaan. Tykötarpeetkin löytyvät kotoa.

Ja meidän fanien kannalta tietysti on ihana uutinen, että Mila on saamassa pikkusiskon tai -veljen.

Lohikäärme kuva puhuttee siksikin, että meillä on perheessä kaksi lohikäärmettä. Siis kiinalaisen horoskoopin mukaan.

Tästä tuli niin hyvä mieli! Ihan kuin olisi oikeita tuttuja tavannut heti aamutuimaan.

Ilostelun voima

2012-01-13T09:41:00.001-08:00

Joskus aamulla jo herätessä on niin ankealla tuulella, että iloisen ja hyvinvoivan ihmisen näkeminen tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta. Että viitsiikin, iso ihminen. Hymy korvissa, vailla mitään syytä. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei turhan naurajasta!

Anna-Karin Elden näkemys ankeista aamuista.

Itku tulee pitkästä ilosta, sen tietää jokainen. Tosin viime aikaiset empiiriset, pers. kohtaiset tutkimukseni ovat osoittaneet, että ilo tuntuisi lisäävän iloa. Hyvä kierre kun pääsee vauhtiin, niin se on kuin lumivyöry Sveitsin alppimaisemissa. Jos meinaa vyörystä selvitä on parasta vain yrittää uida myötävirtaan.

Tänään aamulla klo 7.15 eteisen lattialla seisoi nuorukainen, joka loihe lausumaan taikasanat: “I´m so happy!”. Ihan ilman mitään syytä. Sitten annettiin suukot vanhemmille ja sanottiin lisää maagisia loitsuja: “I love you guys”. Viimeinen toimenpide ja kommentti kuultiin triplana. Vilkaisimme miehen kanssa toisiimme ja hymy karehti väkisinkin huulille. Mikäs siinä jos meininki on tämä. Me ainakin halutaan olla messissä!

Eilen klo 21.10 olkkarin matolta kohottautui neitokainen, käsissään valmis projektityö. Takana klo 7.40 alkanut koulu, (koulupäivään kuului mm. 4 kilometrin juoksu), parituntiset urheilutreenit, illallinen ja sen jälkeen klo 18.30 eteenpäin läksyjen ja projektin tekoa. Tyttö hymyili leveästi ja sanoi: “I feel like I accomplished something.” Kaksi sisarustaan yhtyivät fiilikseen ja iltatoimet sujuivat naurun säestämänä.

Taivaan linnuista on kehotettu ottamaan oppia. Mutta kyllä lapsetkin käyvät esimerkistä. Mikä asenne: töitä tehdään tosissaan ja työn tuloksista nautitaan vilpittömästi. Uusi päivä alkaa toteamalla, että mä oon niin onnellinen. Olen ajatellut ilostella enemmän. Ehtii sitä sitten taas yrmyillä.

Pembroke Hall - Osa 2

2012-01-09T05:43:00.001-08:00

Vuosi sitten maaliskuussa kirjoitin pienestä Edentonin kaupungista Pohjois-Carolinassa ja historiallisesta Pembroke Hall -talosta. Taloa kunnostettiin ja vaikka sisälle en päässytkään hytkähdytti rakennus ja pihapiiri sen verran, että viikonloppuna googlailin mitä Pembroke Hallille kuuluu.

Vuodessa saa ihmeitä aikaan. Kuvien perusteella talo on kuin uusi. Niin uusi kuin puolitoistasataa vuotta vanha rakennus voi olla.

Sisätiloista ovat kadonneet 70-lukua muituttavat värit ja materiaalit.

Sisustus on yllättävän kevyt ja vaalea, etten sanoisi eurooppalainen.

Keittiö on milteipä moderni. Kyllähän täällä aamukahvia keittelisi.

Etelävaltioiden taloissa käytetään edelleen paljon parvekkeita, jotka kiertävät talon ympäri. Ja jos ei ympäri, niin ainakin yhden seinän mitan parvekkeet valtaavat.

Pembroke Hallin voisi nyt lunastaa omakseen. Sotheby´s kauppaa kiinteistöä 1.4 miljoonan dollarin (miljoona ja rapiat euroissa) hintaan.

Vuosi sitten tiluksilla käyskennellessä maalailin sieluni silmin takapihalle juhlatelttaa.

Ilokseni huomasin, että joku tämän toiveeni toteutti.

Paikkaa voi nykyisin vuokrata häiden ja muiden juhlien viettoon.

Mutta kyllähän tuossa nurmikolla voisi nauttia klo 5 hight tea -hörtymiä ihan vaikka vain perheen ja ystävien kesken.

Ärrän kierrän ympäri

2012-01-05T09:39:00.000-08:00

Aina ei oikein edes ymmärrä niitä asioita, joita osaa. Kuten nyt kirjain R. Suomalainen osaa sanoa sen niin, että tärähtää.

Lapsella oli ensimmäinen espanjan oppitunti maanantaina. Kovin onnellisena hän kertoi open sanoneen, että hänellä on koko luokan paras r. Muut joutuvat treenaamaan ja lapsi saa näyttää esimerkkiä.

Elementary Schoolissa lapset ehtivät opiskella pari vuotta espanjaa. Muita kielivaihtoehtoja ei edes ollut. Sitten tulivat budjettinipistykset ja ensimmäisenä pudotettiin se ainokainen vieras kieli opetusohjelmasta. Nyt Middle Schoolissa lapset ottivat espanjan valinnaiseksi ja sitä opetetaan vuoden aikana yhdeksän viikkoa. Tai oikeastaan neljä ja puoli, sillä ranskaa opetetaan toiset neljä ja puoli viikkoa.

Kielen opetus onkin sitten näin alkuunsa merkillistä. Enemmänkin puhutaan espanjan kielisistä maista ja niiden kulttuureista. Olen tilanteesta pahoillani, sillä kyllä vain toisen kielen osaaminen on tärkeää. Ei haittaisi, vaikka olisi täkäläinen vastine pakkoruotsille. Tai vaikka se pakkoruotsi.

Ainoaksi vaihtoehdoksi tuntuu jäävän palkata yksityisesti opettaja. Ehkä sen voisi yhdistää leikkiin ja palkata lastenvahdin, joka puhuisi lapsille vain espanjaa. Tuntuu, että ohi kiitävät ne lasten elämän vuodet jolloin kieletkin tarttuvat muistiin ihan itsestään. Toista se on keski-iässä. Hyvä kun aina nimensä muistaa.

MI 4 "Ghost Protocol", "The Girl with the Dragon Tattoo", "War Horse"

2012-01-03T06:39:00.000-08:00

Pitkän loman aikana ehdimme käydä elokuvissa. Juhlapyhien tienoilla julkaistiin monta mielenkiintoista leffaa ja oli vaikea päättää mitä haluaisi katsoa. Mission Impossible 4 “Ghost Protocol” oli kuitenkin helppo valinta: olen tykännyt MI-sarjasta ja olihan mukana Samuli Edelmann.

Tarina oli ihan kelvollinen versio hyvän ja pahan taistelusta. Tiedättehän, kun hyvikset ovat ensin niskan päällä, sitten pahiksilla on kaikki kortit ja lopuksi katsotaan kummat voittaa. Hyvikset yleensä. Maisemat pysyivät mielenkiintoisina, Moskovasta Dubaihin, lumesta ja jäästä erämään hiekkadyyneille ja juhlaviin palatseihin, maailman korkeinta rakennusta Burj Khalifaa unohtamatta. Elokuva oli takuuvarma, rymimää ja räiskettä, riittävän jänniä käänteitä ja hyvikset pääosissa. Jopa siinä määrin, että pääkonna Michael Nyqvistin esittämä Kurt Hendricks tuskin filmissä vilahti. Tai vilahti, mutta melkein yhtä usein kuin Edelmannin esittämä pahis Wistrom. Joskus pitäisi kellon kanssa tarkitaa kumman pohjoismaisen näyttelijätähden rooli oli ajassa mitaten suurempi.

Myönnän, että tämän leffan suhteen mielenkiintoni kiinnittyi suomalaiseen näyttelijään. Huomasin saman asian kuin Suomen matkoilla: kyllä vain suomalaisissa ja pohjoismaisissa miehissä on sitä jotain, jäyhyyttä ja jylhyyttä vaikka muille jakaa. Miehisyyttä, joka on ihan erilaista kuin missään muualla.

Toinen hartaasti odottomani elokuva oli “The Girl with the Dragon Tattoo“. Sekä kirjat että ruotsalainen filmatisointi ovat jääneet mieleen lähtemättömästi. Odotukset olivat korkealla.

Tunnelmani alkoivat lässähtää jo alkutekstien aikaan. Mitä kummaa lyijystä sulavat ihmishahmot tässä tekevät (vai onko aine edes lyijyä)? Heavympää rockia jostain vuosien takaa ja Lisbethin kampauskin päin prinkkalaa heti alkumetreillä…

Ei elokuva huono ole. Jos en olisi nähnyt ruotsalaista elokuvaa olisin kai ollut ihan tyytyväinen. Nyt ilahduin eniten Stellan Skarsgårdin esittämästä Martin Vangerista. Daniel Craig tuntui vieraalta, ulkopuoliselta. Huono juttu, kun Mikael Blomkvist on kuitenkin yksi elokuvan päärooleista. Rooney Mara Lisbeth Salanderina tuijottelee kajalin tuhrimilla silmillään ja näyttää söpöltä. Ei kuitenkaan yhtään Lisbethiltä, nerokkaan pirulliselta elämän päähän potkimalta piiloenkeliltä. Ei ole intohimoa, paloa. Tuotanto olisi tehnyt itselleen suuren palveluksen palkkaamalla rooliin Naomi Rapacen.

Huvitun suunnattomasti myös Maran aksentista. Ruotsalaista se on kai olevinaan. Naisrooleihin on palkattu jylhännäköisiä naisia. Tällaiseltako ruotsittaret täältäpäin katsottuna näyttävät? Lumikaan ei ole vain paikoillaan nietoksissa, vaan sataa aina suoraan kameran silmään. Pohjoismaisia kliseitä Hollywood-tyyliin.

Kuten sanoin, ei elokuva ole huono. Lopussa on myös vedetty juonen mutkia suoriksi ja oikeastaan pidän käänteestä. Mutta jos ruotsalainen elokuva on tehnyt vaikutuksen suosittelen tätä kevyeksi välipalaksi DVD:ltä katsottuna saunan jälkeen.

Lapset istuivat viereisessä teatterissa ja katsoivat elokuvan “War Horse“. Steven Spielbergin ohjaus on nähtävästi ollut laatutyötä (as usual), sillä tytär sanoi elokuvan pompanneen ykköstilalle ohi Avatarin. Leffassa seurataan nuoren Albertin ja hänen ratsunsa Joeyn vaiheita ensimmäisessä maailmansodassa. Elokuva pitää katsoa vielä koko perheen voimin kunhan se tulee vuokralle.

Ainoa miinus oli kuulemma ollut vieressä istuneet tyttö ja poika, jotka pussailivat koko elokuvan ajan. Hoksasimme vihdoin viimein kysyä, että mihin menitte istumaan. Takapenkille oli ängetty. Nyt lapset tietävät, että sinne EI pidä mennä jos haluaa KATSOA elokuvaa. Sinne mennään vain pussailemaan :)

Suolla

2012-01-01T14:44:00.000-08:00

Vuoden ensimmäinen päivä alkaa olla illassa. Huomenna alkaa taas arki.

Lämpö helli edelleen. Teimme koko peheen voimin pitkän lenkin suolla (tosin kuvan "pitkospuita" pitkin), tutkimme maita ja mantuja. Haikkailuun hujahti pari tuntia ihan huomaamatta. Hyvää ja kevyttä ruokaa, yhdessäoloa, valmistautumista alkavaan viikkoon.

Yksi lupauskin tuli rikottua. Olen juhlapyhien aikaan sortunut kaikenlaiseen maisteluun, pala sieltä, toinen täältä. Kuin pikkuinen hiiri nykerrän herkkupaloja. Sen piti loppua. Tuskin sain silmät auki - olin aamukahvia keittelemässä - kun taitoin miehen työkaverin lahjaksi leipomasta kakusta maistiaisen. No, on tässä vielä vuosi aikaa petrata. Toivottavasti muiden lupaukset kestävät pidempään.

Langanpäitä yhteen

2011-12-31T11:25:00.001-08:00

Viime päivät ovat olleet kiireisiä. Monta hommaa on hoidettavaksi ennen vuoden vaihtumista.

Hyväntekeväisyyteen annettavat lahjoitukset on tehtävä ennen vuoden vaihtumista jos aikoo saada ne huomioiduksi tämän vuoden verotukseen. Moni tavara sai taas uuden kodin ja meillä on vähän enemmän tilaa. Vaatekaapit, kirjahyllyt ja laatikot on käyty läpi.

Vakuutusyhtiölle olen kopioinnut laskuja ja kuitteja. Kaksosemme saavat aikaiseksi sen, että niin palveluntarjoajat kuin vakuutusyhtiötkin sekoavat papereissaan. Surkuhupaisa episodi oli oikomishoito - ensin sain käteeni paperin, että kaikki on maksettu. Puolen vuoden päästä sain käteeni paperin, jossa saldo oli jotain ihan muuta. Menin paperi kourassani puhuttamaan oikojalääkärin kirstunvahtia. Hänen ideansa oli niinkin rakentava kuin että toinen kaksosista on pudonnut varmaankin vakuutuksen ulkopuolelle (huokaus, syvä huokaus - onneksi olen oppinut pitämään mölyt mahassani vaikka tekisikin mieli kiljua). Kysyin voisiko hän soittaa vakuutusyhtiöön ja kysyä mistä kiikastaa. Ei voinnut (yleensä voivat). Joten soitin itse. Shekki oli lähetetty oikojalääkärille jo viime vuoden puolella, ja lunastettu vuosi sitten jouluaattona. Soitin kirstunvartijalle ja kerroin tietoni.

Siihen, että laskutus saatiin järjestykseen meni puolitoista kuukautta. Olemme nykyisin muuten BFF kirstunvartijan kanssa. Kannatti pitää mölyt mahassa. Huomaan kyllä, että saan tällaisissa epäselvissä tilanteissa ulkomaalaislisää. Mikä lie imigrantti, joka ei osaa/ymmärrä/välitä hoitaa asioitaan. Oletus on useinmiten, että minä olen jättänyt maksamatta tai syyllistynyt muuhun väärintekoon. Siksi säilytän kuitit hamaan maailmanloppuun saakka. Tosin laskuttajien pitää itse saada tehdä työnsä - minun kirjanpidossanihan voisi olla jotain vilunkia.

Päivä on kaunis, lämmin. Parikymmentä lämpöastetta innostavat touhuamaan pihamaalla.

Yläkuva liittyy yritykseeni: vuoden kuluttua haluan istua tilittämässä mennyttä vuotta ja todeta, että pyrkimys oli kaikessa vähän parempaan, ja tietysti hyvään. Mieluummin oikea ananas kuin säilykepurkkiananas.

Kohta koti-Suomessa vuosi vaihtuu. Hiljalleen uusi vuosi hiipii tähänkin suuntaan. Onnellista, siunattua vuotta meille kaikille. 2012 on hyvä vuosi. Näin olen kuullut.

Johanna

Kate Spade tumppuja

2011-12-28T13:38:00.000-08:00

Kate Spade tekee mielestäni hauskoja vaatteita ja asusteita. Niissä on aina jokin juju, yleensä yksinkertainen oivallus.

Kuten nyt nämä Taxi-tumput. Keltaisella parilla varmaan saa huidottua itselleen taksin. Musta-valkoinen parikin oli aika vänkä. Nettisivuilla on myös muita ideoita, jotka näppärä neuloja osaisi toteuttaa. Itse olisin kyllä tarvinnut pienenä tumput, joissa olisi ollut O ja V - vieläkin tuntuu menevän sekaisin suunnat ja usein tulee se toinen vasen... Ja ankaran lumipesun jälkeen olisi voinut näyttää paria O ja K.

Musta-valkoinen lainausmerkeillä varustettu pari sopii oivallisesti sille puhujalle, joka laittaa sanan jos toisenkin puhuessaan lainausmerkkeihin huitoen käsiään niin vimmatusti.

Ja miltäs vaikuttaisivat sormikkaat, jotka on varustettu timanttisormuksella? Eihän sen aina ihan aito tarvitse olla.

Lukeudun niihin ihmisiin, joilla keikkuvat aurinkolasit otsalla. Ihan pakon sanelemaa, sillä aurinkolaseja täytyy käyttää ympäri vuoden ja jos laitan ne jonnekin muualle, niin sitten niitä ei enää löydy. Alempi hattu on nimeltään "Head in the clouds" - sopisi haaveilupäiviin.

Ylemmät tuotteet ovatkin jo alennusmyynnissä. Pikkulaukkuja olen silmäillyt aina silloin tällöin himoiten. Taannoin oli pianonkoskettimet. Nyt olisi tarjolla kirjallisuutta.

Laukkujen katselusta tulee jo kultturelli olo :)

Mitä tapahtui Budapesteille?

2011-12-26T08:21:00.000-08:00

Muutaman vuoden tauon jälkeen toi joulupukki Budapest-konvehteja. Muistan konvehdit jo lapsuudesta ja ne maistuvat paremmalle kuin mikään muu. Tai siis maistuivat.

Mietin, että ovatko omat makutottumukseni muuttuneet, makunystyrät tärveltyneet vai aika kullannut muistot? Konvehdeissa ei ollut mielestäni samanlaista makua ja kokokin tuntui pienemmältä. Lisäksi ne lapsuuden Budapestit eivät narskuneet hampaissa, vaan sulivat suussa. Jonnekin oli kaikonnut kermaisen pehmeä, ehkä hiukan pähkinäinen maku. Nyt maistui oikeastaan vain sokeri. Koko voi tietysti näin vuosien jälkeen tuntua pienemmältä ja kyllähän nami on erikokoinen lapsen kuin aikuisen kädessä.

Onko kukaan muu huomannut Budapesteissä eroa? Vai onko vain käynyt niin, että muistoni ovat parempia kuin itse tuote? Niin minulle kävi Valion metsämansikkajogurtinkin suhteen. Mielikuvieni maailman paras jogurtti maistuikin enää vain sokerille ja hiukan mansikoille.

Gloria in excelsis deo

2011-12-24T20:23:00.001-08:00

Rauhallista joulua! Me käymme joulun viettohon - mietteet ovat maisten ja taivaallisten väliltä, sillä illan jumalanpalvelus johdatti ajatukset Betlehemiin.

Pari viimeistä päivää ovat olleet kiireisiä ja mukavia. Perjantaina kävimme katsomassa uusimman Mission Impossible -leffan. Siitä myöhemmin lisää. Tutustuimme myös uuteen ravintolaan ja nautimme perinteisiä etelän herkkuja. Röyh. Naapuripöydässä istui perheineen lähimmän seurakuntamme pastori, joka tänään lauantaina oli toimittamassa jumalanpalvelusta.

Aaton jumalanpalvelus oli jälleen ajatuksia herättävä. Ja älysin siellä kesken kaiken kirkonmenojen, että näin lauletaan Suomessakin: "Gloria in excelsis deo". Isä meidän -rukous ja uskontunnustus, jouluevankeliumista puhumattakaan, tuntuvat edelleenkin vierailta engalanniksi. Yhtä hassua on laulaa laulua "What Child Is This", kun suomalainen versio kuuluu "Sait multa kukkaset toukokuun". Laulu tunnetaan nimellä "Greensleeves" ympäri maailman.

Joulukuusen alle on kertynyt muutamia lahjoja, kuten gerbliileille Charlielle ja Harrylle paketti Santa Gerbililtä. Kuusipuun alla on kaksi aivan erityistä pakettia: lähettäjät ovat Anu H. ja Anne-Marie. Rakkaat ystävät, kiitos! Avaan nämä huomenaamulla ja olen kiitollinen, kiitollinen. Te ventovieraat (ja siltikin jo tutumpaakin tutut!) haluatte ilahduttaa minua ja perhettäni. Minulla ei ole sanoja - kiitoskin tuntuu kovin pieneltä.

Tänä vuonna lapset saivat koristella kuusen mielensä mukaan. Lopputulos: kaikki koristeet noin metrin korkeudella ja muutaman kymmenen sentin etäisyydellä toisistaan. Tosin kehotusteni jälkeen oli myös alaoksille laitettu yhtä jos toista. Yön aikana tontut (mamma on aika tonttu kun sille päälle sattuu) kävivät laittelemassa koristukset tasaisemmin kuusta. Suurena vaaranahan oli, että kuusi kellahtaisi etupainotteisena kumoon.

Ylimmäinen kuva kertoo lasten hilpeydestä, tontutkin seisovat kuusessa päällään :) Tätä näkyä esiteltiin äidille valtaisalla ilolla, vaivaakin oli nähty. Hiirulainen on tuliainen Suomesta. Hiirulaisella on kaverit, meidän gerbiilit Charlie ja Harry.

Jouluyönä tonttu Twinkie matkaa viimeisen kerran Korvatunturille, mukanaan viimekäden tiedot tosielämän tontuista. Vihoviimeiseksi tarkkailupaikakseen jouluna 2011 Twinkie oli valinnut Joulupukin taskun, mikäs sen sopivampaa.

Käärimme iltayön tunteina miehen kanssa paketteja naapurihuoneissa, lukittujen ovien takana. Lapset katsoivat jouluun sopivaa leffaa. Mietin aikani valitsenko Pandorasta joulumusiikka vai jotain muuta. Jotain muuta voitti. Siinä vaiheessa kun Beatlesin "Here comes the Sun" kajahti ilmoille olin ihan valmis: aamupäivä perheen kanssa joulua valmistellen, leppoisa aattopäivän lounas ystäväperheen kanssa, joulukirkko, kolme joulunodottajaa, mies ja minä käärimässä paketteja naapurihuoneissa...". You name it...

Jouluyö, juhlayö,

Päättynyt kaik on työ

Kaks vain valveill’ on puolisoa

Lapsen herttaisen nukkuessa,

/:Seimikätkyessään.:/

Jouluyö! Juhlayö!

Paimenill’ yksin työ,

Enkel taivaasta ilmoitti heill’:

Suuri koittanut riemu on teill’!

/:Kristus syntynyt on!:/

Jouluyö! Juhlayö!

Täytetty nyt on työ.

Olkoon kunnia Jumalalle!

Maassa rauha, myös ihmisille

/:Olkoon suosio suur.:/

Onnelista Joulua! You deserve it.

Love,

Johanna

Suomalainen joulu

2011-12-21T19:30:00.000-08:00

Olen viettänyt suomalaista joulua viimeksi vuonna 1998. Pakkanen paukkui -30 C asteen tietämillä ja korkeat olivat hankien nietokset. Istuimme joulupöydässä ja söimme perinteisiä herkkuja laatikoineen, kinkkuineen. Aattona käytiin saunassa ja joulupukkikin vieraili. Aika on kullannut joulun muiston sellaiseksi, että sitä ylittänyttä on vaikea löytää.

Tai ehkä sittenkin. Ehkäpä se joulu, jolloin palmujen katveessa koristelin joulukuusta, aika pientä ja vaatimatonta. Kaksi vesseliä potki vatsassa ja karjalanpiirakoiden leipominen oli tuskaista. Siinä vaiheessa raskautta niillä jalansijoillaan seisominen oli tukalaa ja selkää jomotti. Vai oliko se vatsa? Kaikki oli vain yhtä keskivartaloa.

Tai se joulu, jolloin pienet veijarit availivat hämillään muutamaan pakettiaan ymmärtämättä tuon taivaallita niin joulusta kuin lahjoistakaan. Eniten he innostuivat käärepapereista ja nauhoista.

Tai ensimmäinen joulu omassa kodissa, omassa talossa. Vieraalla maalla ja kaukana, mutta siltikin oma. Lähellä rakkaat, ne kaikista läheisimmät. Kaukana muut, ikävöidyt.

Ensimmäisinä ulkomaan jouluina metsästin kaupoista hullun lailla lanttua. Opin nimen, rutabagaa sen piti olla. Lanttu oli kyllä kaukana suomalaisesta serkustaan, pieni ja tikkuinen, kitkerä. Laatikkoon sai lorutella siirappia, lisätä voita, suolaa ja kermaa ja silti maku oli jotenkin väärä. Perunalaatikkoa imellytin pitkän kaavan mukaan ja porkkanlaatikkokin uunissa paistui. Ainoa mitä en edes kokeillut oli kinkun suolaaminen. Sen sijaan opin, että jos hyasintin haluaa jouluksi, pitää se tilata kukkakaupasta etukäteen.

Muutaman joulun ähellyksen jälkeen ymmärsin, että perheessämme olen ainoa jota laatikot kiinnostavat. Piparkakut ja joulutortut käyvät kaupaksi, mutta ihan omassa rauhassani saan tutustua laatikkojoulun syvimpään olemukseen. Rosolli maittaa ja ruisleipä, mutta kinkusta ei kukaan välitä. Kalkkunaa sen olla pitää.

Mutta kuka julistaisi joulurauhan? Kaupat ovat auki, eri tavalla uskovat viettävät tavallista arkea. Luntakaan ei ole, ei edes toivoa lumesta. Kaikki on niin kovin erilaista kuin jouluna 1998. Ja silti, joulu, joulu on meillä.

Istun ja ihmettelen, mietin menneitä jouluja. Kaikesta huolimatta ovat lapsuuden joulut olleet onnellisimmat, taianhohtoisimmat. Kun kaikki on vielä uutta ja jännittävää, uskonvaraista. Mikään ei ole kai niin viatonta kuin lapsen usko jouluun.

Vuosi on ollut tylsä, sanalla sanoen raskas. Kuten edellinenkin. Lopullisten hyvästien sanominen rakkaille on vaatinut veronsa. Fiilikset ovat tiessään ja joulun ilosanomakaan ei lohduta. Tekisi mieli vain tokaista, että entäs sitten. Ilosanoman tuojat, katsokaa Kreikkaa, katsokaan Portugalia, Italiaa! Maailmantalous on kurimuksessa ja miljoonat ihmiset vailla työtä, toimeentuloa, tappelemassa köyhyyttä, sairauksia ja kurjuutta vastaan. Samanlainen määrä ihmisiä on vailla vettä, kenkiä, ihmisoikeuksia. Ja sitten on vielä jokaisen henkilököhtainen suru, ammottava aukko siinä kohtaa missä pitäisi olla Tommy Tabermannin kuvailema värisevä sielu.

Katson kolmea silmäparia, kolmea innokasta joulun odottajaa. En voi tarjota lunta, joulusaunaa, joulupukkia, suomalaisia herkkuja. Voin kuitenkin auttaa tarjoamaan sen lapsuuden joulun, taianhohtoisen, uskonvaraisen. Eikö siinä ole iloa kylliksi, niin antajalle kuin saajallekin?

Tänään sattui pieni ihme (Onko pieniä ihmeitä? Eikö kaikki ole vain ihmeitä?) Kaupassa huomasin kukkakorin, täynnä hyasintteja. Kaikkien näiden vuosien jälkeen! Olen tänään toimittanut osaltani muutamia ihmeitä tai ainakin jouluista hyvää tahtoa. On ollut ihana nähdä, kuinka ihmiset ovat ilahtuneet.

En vielä toivota hyvää joulua. Toivotan vain hyvää jouluaaton aaton aattoa. Suomalaisen joulun tai muumalaisen joulunodotus - toivottavasti pullollaan hyvää tahtoa!

Joulutonttu Twinkie

2011-12-20T19:12:00.000-08:00

Joulutonttu Twinkie on seuraillut toilailujamme taas melkein joulukuun alusta. Jouluyönä Twinkie palaa Korvatunturille ja tulee toivottavasti vuoden kuluttua uudelleen.

Ensimmäinen päivä oli niin raskas, että Twinkie joko kävi äkkipäätä Korvatunturilla tai ei jaksanut lähteä laisinkaan matkalle. Emme tiedä, sillä Twinkie ei ensimmäisen yön aikana vaihtanut paikkaa laisinkaan. Tarkoitushan on, että yöllisen joulupukille raportointiretken jälkeen Twinkie valitsee uuden paikan josta tarkkailla enemmän tai vähemmän kilttejä joulun odottajia.

Meidän viisihenkinen perhe puhuu tosissaan Twinkiestä. Aamulla aina katsotaan minne tonttu on päättänyt päiväksi majoittua. Mietitiään, että miksi juuri tämä kohta ja mitähän tonttu nyt tarkkailee. Olemme huomanneet, että ainakin tiskarin täyttöä ja tyhjennystä nimikkotonttumme seuraa. Samoin käsien pesemistä ja telkkarin katselua.

Jouluaamuna viimeistään selviää onko joulupukki ollut tyytyväinen kuulemaansa. Ja uskotaanko me Joulupukkiin ja Twinkie-tonttuun? You bet!

Kuusi on tupaan kannettu

2011-12-18T14:35:00.000-08:00

Joulukuusi tuli viikko sitten tiistaina. Taas oltiin matti myöhäisiä, mutta onneksi kelpo kuusi löytyi tälläkin kertaa. Vuorilta oli tuotu viikonloppuna lähes kolmemetrinen kaunotar ja nyt se koristaa meidän eteistä. Kuusen osto on miehen ja lapsien hommaa. Kauppias oli varmistanut lapsilta, että he muistavat miksi joulua juhlitaan. Perhe kutsuttiin katsomaan seuraavana iltana esitystä, jossa arvon kauppias vääntää hevosenkengän sydämenmuotoon ja repii muutaman puheliluettelon. Ei sivu kerrallaan, vaan kerta rykäisyllä. Harmi, kun oli muuta menoa, olisin mielelläni tutustunut voimanpesän repertuaariin.

Kuusikauppaa hierotaan antaumuksella ja asiaan kuuluavat lämpimät juomat. Minäkin sain tuliaisiksi lämmintä siideriä, lapset olivat juoneet kuumaa kaakaota. En saanut vilaista puuta ennen kuin se oli asetettu paikoilleen. Oravia en puusta onnistunut löytää, vaikka toiveissa tällainen lemmikki olikin. Kuusen jalan voi viedä mukanaan ja kuusi sovitetaan sitten siihen. Puu kiedotaan verkkoon, joten kuljetus on helppoa.

Kävimme syksyllä Washingtonissa ja tutustuimme George Washingtonin kotiin Mount Vernoniin. Laitan vielä joitakin kuvia siitä erikseen, mutta museokaupassa oli jouluosasto. Innoitusta joulupuun koristeluun voi saada vaikka patriottisesta kuusesta tai pehmoeläimin koristellusta kuusesta. Myöskään alakuvan viuhkakoristelu ei ole hassumpi.

Miten kateliina suojataan? Auta tumpeloa, please.

2011-12-17T07:46:00.000-08:00

Löysin kaupasta sellaiset kateliinat, jotka haluaisin säilyttää pitemmän aikaa kuin yhden ruokailun ajan. Liinat ovat puuvillaa ja toinen puoli on yksivärinen punainen. Jokaisessa liinassa on erilainen talvinen kaupunkinäkymä.

Mitä näille pitäisi tehdä? Itselleni ei tullut mieleen muuta kuin laminointi tai jonkinlainen tekstiilinsuojakäsittely. Ja voiko kangasta edes laminoida?

Joulupuuro syödään näistä nimikkolautasista. Löysin lautaset pari vuotta sitten kirpputorilta ja maksoin tusinasta $6.

Ihastuin lautasissa samaan kuin kateliinoissakin: lumisiin, jouluisiin pikkukaupungin maisemiin.

Block-lamppu alessa!

2011-12-15T15:50:00.000-08:00

USA:ssa asuvia saattaisi kiinnostaa Harri Koskisen Block-lamppu. Mustajohtoinen suuri Block on myynnissä Finnishgifts.comissa alehintaan $109.65, normaalihinta on $129. Käsittääkseni muiden kuin Minnesotassa asuvien ei tarvitse maksaa edes veroja. Postikulutkin ovat kohtuullisesti ilmaiset yli $59 tilauksissa.

Itse en ole ihan varma mitä tästä Blockista ajattelen. MoMassakin esillä oleva lamppu tuo mieleeni karusti työmaalampun. Näytin kuvan pojalle ja hän innostui valtaisasti. "Tosi hyvä design" kuului nuoren miehen arvio. Musta johto miellytti myös, se kuulemma "strikes out". Mietimme vielä valkoisen ja mustan johdon välillä. Tässä taas malliesimerkki siitä, kuinka äiti tukahduttaa lapsen esteettisiä ambitioita selittämällä, että valkoinen johto olisi monikäyttöisempi...

Osaisiko muuten kukaan kertoa minkä hintainen lamppu on Suomessa?

Joululahjatoive: Ilmastointiteippiä, kiitos.

2011-12-14T13:15:00.000-08:00

Lasten lahjatoiveet osaavat olla merkillisiä. Toisinaan iskee paniikki, kun tietää että haluttua asiaa ei kyllä enää mitenkään voi hankkia. Kuten meinasi käydä viime vuonna lapsen salmiakkitoiveen kanssa. Silloin ihana Anu H. muisti meitä yllätyspaketilla ja ratkaisi arvaamattaan tämän pulman!

Tänä vuonna listat ovat hyvin maltillisia. Lähinnä kirjoja, suomalaisia nameja, koottavia rakennussarjoja, lunta, koira... ja duck tape, ilmastointiteippiä. Yläkuvassa selviää, mitä ilmastointiteipistä askarrellaan. Siitä tehdään laukkuja, lompakoita, koristellaan kyniä. Meillä teippiaskarteluun ovat hurahtaneet sekä tyttö että pojat.

Laukut tietysti vuorataan eläinprintein ja muilla kuviollisilla teipeillä.

Jokin aika sitten näin auton perässä tarran: "Silence is golden but my duck tape is silver". Tila-autoa ohjasti keski-ikäinen nainen ja laskin, että kyydissä istui ainakin viisi pellavapäätä.

Joulutraditio

2011-12-12T12:59:00.000-08:00

Vuosi sitten kirjoitin rekiajalusta. Menneellä viikolla nautimme jokavuotisesta tapahtumasta. Itse ajalu on joltisenkin lyhyt, mutta tuoksut kyllä autenttiset. Siitä pitävät kuusi hevosta huolen :) Lähes täydenkuun valossa teimme pienen lenkin reessä istuen. Pyörät tosin olivat alla, eivät jalakset. Luntakaan ei ole.

Asujaimistomme huvitoimikunta oli taas ylittänyt itsensä. Teemaksi oli otettu karkkimaa, candy land. Koristeluissa oli käytetty namiaihetta herkullisesti.

Juhlatunnelmaa siivittivät joululaulut, joita neljän hengen kuoro (Christmas carolels) esitti.

Ryhmä oli pukeutunut perinteitä vaalien, aiheeseen sopivasti.

Ilta oli aika viileä, joten ajelun jälkeen kelpasi hörppiä lämmintä siideriä ja kaakaota vaahtokarkein höystettynä.

Ja tottakai asiaan kuuluvat kuppikakut, cupcakes. Tällä kertaa oli tarjolla suklaata ja vaniljaa.

Ehtoisat järjestelijät olivat kyllä nähneet valtavasti vaivaa. Klubirakennusta voi vuokrata kaikenlaisiin rientoihin ja osa koristeista jää paikoilleen muita juhlia varten.

Olemme viettäneet talolla kesäisin uintijoukkueen päättäjäisjuhlia. Paikka on suosittu myös lasten synttärijuhlien pitopaikkana.

Takka oli ehostettu talviseksi. Pumpulin käytöstä voi huomata kuinka paljon valkoista joulua kaivataan.

Tottahan toki joulupukkikin oli paikalla. Ja sormethan siinä menee suuhun, kun pitää pukille kertoa toiveitaan. Meidän lapset ovat jo niin suuria, että eivät pukille puhu vaikka joulupukin olemassaolo onkin vielä jokseenkin varma juttu :)

Emännät olivat varanneet valtavasti askarreltavaa. Tässä yksi kolmesta askartelupöydästä.

Viikonloppu olikin muuten varsin villi. Istuimme aamusta iltaan urheilukisoissa, mies yhdellä suorituspaikalla ja minä toisella. Välimatkaa n. 100 km. Soittelimme kuulumisia ja tuloksia. Kaikki kolme tenavaa tekivät omia ennätyksiään, nauttivat ystävien kanssa seurustelusta ja olivat hämmästyttävän energisiä kisapäivien jälkeen. Kolmipäiväiset kisat ovat kyllä näin huoltajan näkökulmasta aika raskaita. Toisaalta, kun ei ole koulua voi sitten urheilla enemmän. Seuraavat kisat ovat onneksi vasta ensi vuonna.

Starbucksin joulukoristeet

2011-12-08T17:39:00.000-08:00

Viikonloppuna oli aikaa tutkaillan vähän tarkemmin Starbucksin tarjontaa. Silmiini osui minikokoiset keraamiset kahvimukit, koristeiksi tarkoitetut.

Vasemmalla on vuoden 1971 muki ja logo. Silloin vielä yritys luotti kahvin väriin eli ruskeaan. Vuoden 1992 muki (toinen vasemmalta) näyttää jo huomattavasti tutummalta. Sen sijaan silmä ei ole tottunut vielä tähän uusimpaan logoon, joka tuli tänä vuonna käyttöön. Punainen joulumuki on myös tämän vuoden malli.

Mukit näyttävät ihan oikeilta kaikkine lisätietoineen.

Harmi, kun nämä ovat umpinaisia!

Viime vuonna kirjoitin siitä, miten pikkuisilla Taika-mukeilla huijasin lapsia. Nyt meillä on kuusessa pikkuruiset Iittalan mukit ja Starbucksit. Tekevätköhän muut valmistajat mukeistaan kuusenkoristeita? Ihan innostuin ajatuksesta, että kuusi olisi koristeltu pelkästään mukeilla.

Vihaiset Linnut

2011-12-07T18:57:00.001-08:00

Sen jälkeen kun näin Hitchcockin "Linnut" olen suhtautunut siivekkäisiin ystäviin varautuneesti. Helsingin Kauppatorin lokit saavat aikaan jo pienimuotoista kirkumista. Korppikotkat aiheuttavat kylmiä väreitä ja runsaammat lintuparvet varsinkin lentokentän kulmilla nostattavat karvat pystyyn. En ole osannut oikein suhtautua lintuihin. Luontainen jatkumo tälle on ollut, että Angry Birds -pelikin on jättänyt allekirjoittaneen blogistin kylmäksi. Tai kuumaksi, miten sen nyt ottaa.

Mutta tunnustan, että olen nauttinut kaikin muin tavoin Angry Birdsien suosiosta. Lasten harrastuspaikalle ajaessa on usein tienposkessa tyttö, joka on sonnustautunut punaisen linnun pukuun. Hänen tehtävänään on saada asiakkaat huomaamaan vuokra-asuntokompleksi. Vaihdamme linnun kanssa huiskutukset siinä ohimennen.

Middle Schooliin tutustuessa kävimme katsomassa kuviksen luokan. Hyllyllä komeilivat pehmeät Angry Birds -hahmot. Opettaja (mies) kertoi itse askarrelleensa ne huovasta ja muista tykötarpeista. Ovat niin värikkäitä ja valloittavia eläimiä. Ope muuten muistaa, että olemme Suomesta kuten ne somat värikkäät pelihahmotkin.

Poika palasi kaverinsa synttäreiltä lauantaina ja mukana oli liuska Angry Birds -tarroja. Kaikki olivat saaneet tarroja lahjaksi.

Joten kun tänään täkäläinen tuttavani alkoi jutella eilisistä valtiollisista juhlista Suomessa ja siitä upean humoristisesta puvusta, niin siunasin mielessäni nämä uudet suomalaiset lähettiläät. Nimittäin koskaan aikaisemmin ei ole kukaan muu kuin toinen suomalainen kommentoinnut itsenäisyyspäivän juhlia. Juhlallisuuksista ei täällä julkaista kuvia tai juttuja. Kaukainen pohjoinen maa, tuntemattomia ihmisiä - ketäpä se kiinnostaisi.

Luin lempinettilehteäni Huffington Postia ja siellähän tämä juhla-asu oli oikein kunnon jutussa, kuten taisi olla aika monessa muussakin julkaisussa tänään. Totean vain, että Angry Birds ja Teija Vesterbacka ovat tehneet sen, mihin esimerkiksi Ruotsi tarvitsee koko kuninkaallisen perheen: ylittänyt uutiskynnyksen ja saanut ihmiset kiinnostumaan.

Juhlat on juhlittu

2011-12-06T20:11:00.000-08:00

Kiitos Yle! Tänä vuonna sujui Linnan juhlallisuuksien seuraaminen ilman minkäänlaisia ongelmia. Lisäbonuksena vielä mies tuli kotiin lounasaikaan ja katsoi juhlaa kanssani. Lasten mielestä juhlat olivat vähän tylsät. "Eikö tässä tehdä mitään muuta kuin kätellään ja tanssitaan?" tivasivat pienet (äidin mielestä) pellavapäät ja lähtivät ulos pelaamaan jalkapalloa. Ei sitä eurooppalaista ja yleismaailmallista, vaan amerikkalaista.

Viime vuotisista jutuistamme oli jäänyt vekaroiden mieleen sen verran, että muistivat keneltä Suomi itsenäisyyden hankki. Tänä vuonna yritettiin iskeä päähän päivämäärää ja vuosilukua. Sitä, että Suomi on jo 94 vuotta vanha.

Lapset katsoivat taas vähän hämillään, kun mutsi vuodatti vuolaita kyyneleitä opetusneuvos Antti Henttosen astellessa kättelemään presidenttiä. Puoleentoista vuosikymmeneen en ole itsenäisyyspäivää viettänyt Suomessa ja kerta kerralta tilaisuudesta tulee jotenkin herkempi, arvokkaampi. Suomalaisuus nostaa päätä ja tekisi mieli sanoa p@@kele ihan vain siksi, että on suomalainen ja voi sisulla mennä vaikka läpi harmaan kiven. Tai kuuhun. Tai Marssiin. Hullua ei pidä yllyttää ja vielä vähemmän suomalaista. Ja jos vielä pääsisi saunaan. P@@kele.

Katsoin vaatetusta ja ihmisiä sillä silmällä. En ole koskaan ollut Hanoi Rocks -fani. Olisin ollut bändin faniksi sopivan ikäinen, mutta mulla meni Hanoit ihan ohi. Siksi hämmästyin, suorastaan äimistyin, kun Michael Monroe ja puolisonsa Johanna Fagerholm olivat mielestäni SE pari. Tästä pariskunnasta tulee mieleeni Pessi ja Illusia. Yrjö Kokkohan kirjoitti sadun ollessaan rintamalla jatkosodan aikaan. Rva Fagerholm oli kuin keiju, kaunis ja eteerinen. Hra Monroe sopi oivallisesti keijun puolisoksi, keskikeveäksi peikkosiipaksi. Näin pariskunnan Helsinki-Vantaan lentokentällä pari kesää sitten ja voin vaikka vannoa, että heidän yhteissä aurassaan sanan "rakkaus" lisäksi luki "stara".

Yritin löytää yön pimeinä tunteina kuvia Yhdysvaltain suurlähettilään Bruce J. Oreckin puolison Codyn asusta. Tv:ssä puku näytti hillityltä, upean tyylikkäältä. Rva Oreck on pitkä ja hoikka, joten varmasti monikin vaate näyttää tyylikkäältä. Puuvun suunnitteli

ja toteutti itseoppinut suunnittelija Mert Otsamo.

Lapset pyörähtivät välillä telkkarin ääreen. "Vieläkö ne tanssii?" ihmeteltiin suureen ääneen. Mutta sitten ihmetyksen aihe vaihtui. "Miksi ne soittaa meidän musiikkia?" Menossa oli Earth, Wind and Fire -bändin September. Yritin selittää, että Suomi on kansaivälinen maa ja juhlissa on paljon ulkomaalaisiakin joista on hauska kuulla tutuntuntuisia biisejä. Hetken tuumailtuaan lapset tiivistivät: "Ai niin kuin kun oltiin Suomessa ja radiosta tuli Lady Gagan You and I?". Nyökkäsin ja vakuutin, että juuri niin.

Poliittisesti korrekti tervehdys tähän aikaan vuodesta

2011-12-05T10:10:00.000-08:00

Jokin aamu sitten telkkaria katsellessa heristelin korvia. Puhuttiin siitä, mikä joulussa ärsyttää. Yllätyksekseni moni mainitsi sen, että ei voi enää toivottaa kanssaeläjille "Merry Christmas".

Lapsilla alkoi joululoma ja torstai-iltana he kirjoittivat opettajille ja bussikuskille tervehdyksensä. "Happy Holidays" raapustettiin kortteihin hyvien tapojen mukaan. Siinä lahjoja väsätessämme mieleeni muistui suloinen vanhempi pariskunta, joka eräänä joulupäivänä tuli vastaamme iltapäiväkävelyllä. Molemmat kajauttivat iloisesti "Merry Christmas" ja hymyssä suin ilmoittivat, että tarkoitus ei ole loukata jos emme nyt joulua viettäisi, mutta kun he viettävät ja on niin kaunis päivä ja teilläkin somat punaposkiset lapset.

Huomaan arkailevani kirjoittaa sähköposteihin ja muihin Suomeen meneviin viesteihin "Hyvää joulua". Kirjoittelen ympäripyöreitä joulunajasta ja iloisesta joulukuusta. Kohta kai päädyn kirjoittamaan suomalaisen vastineen tervehdykselle "Season´s Greetings".

Tänä vuonna tilasin joulukortit, joissa lukee selvällä suomen kielellä "Iloista Joulua". Toivottavasti amerikkalaiset ystävät eivät tästä pahastu ja tervehdys menee vain eurooppalaisen suurpiirteisyyden piikkiin.

Itse en pahastu, vaikka minulle toivotettaisiin "Happy Hanukkah" tai "Happy Kwanzaa". Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo juhlatervehdyksissäkin. Vai miltä kuulostaisi "Poliittisesti korrekti tervehdys tähän aikaan vuodesta! Ja onnea tulevalle vuodelle!"

"J. Edgar" ja "Breaking Dawn"

2011-11-29T07:20:00.000-08:00

Perjantaina (Black Friday) päätimme mennä elokuviin, kun kansakunta muuten tungeksi kaupoissa. Elokuvissa olikin mukavan avaraa ja tilavaa. Lapset (tyttäremme etunenässä) halusivat nähdä Twilight saagan uusimman “Breaking Dawn”. Mieheni kanssa taas halusimme nähdä Clint Eastwoodin ohjaaman “J. Edgar”. Onneksi ratkaisu oli helppo: istuimme vierekkäisissä saleissa.

Olen vieläkin vähän hämilläni J. Edgarista. Tunnustan, että mielikuvani tästä despoottisesta FBI:n johtajasta ei ollut kovin mairitteleva. Olin kallistunut kuulemaan juttuja salaisista arkistoista, joista kaivettiin milloin minkäkinlaista vääntövipua ellei suorastaan kiristykseen kelvollista materiaalia. En ollut koskaan miettinyt J. Edgar Hooverin yksityiselämää tai sitä, miten hän määrätietoisesti kehitti lapsenkengissä olevaa tiedustelutoimintaa ja rikostutkintaa.

J. Edgar oli paljon vartijana. 48 vuotta missä tahansa hommassa on pitkä rupeama, saatikka sitten kansakunnan kaapin päällä ja kaapin aarteiden vartijana. Kahdeksan presidenttiä sai tuta J. Edgarin avun - niin hyvässä kuin ehkä vähän pahassakin. Mutta kuinka suureksi johtajaksi Hoover olisi noussut, jos hänellä ei olisi ollut apunaan pitkäaikaisia ystäviään ja työtovereitaan apulaisjohtaja Clyde Tolsonia ja sihteeriään Helen Gandyä?

Leonardo DiCaprio on lähes tunnistamaton elokuvan alussa. Yhdennäköisyys hänen esittämäänsä Hooveriin on aikamoinen. Naomi Watts sihteeri Gandynä ja Armie Hammer Tolsonin roolissa eivät hypi silmille eivätkä varasta Hooverin lähes maagista säteilyä. Judi Denchin esittämä äiti Anna Marie Hoover säväyttelee kyllä selkäpiitä kutitellen. Eniten kuitenkin olen haltioissani Clint Eastwoodista, joka on jälleen kerran ohjannut puhuttelevan elokuvan.

Luin noin vuosi sitten mielenkiintoisen artikkelin (taisi olla kaikkien älykköjen suosima Elle) siitä, kuinka Eastowood osaa tehdä elokuvia naisista ja naisille. Silloin muistan ryhtyneeni oikein pohtimaan asiaa. Ja totta, “The Bridges of Madison County”, “Changeling” tai “Million Dollar Baby” ovat hytkähdyttäneet. Toisaalta isänmaallisuus ja miehinen pullistelukin herran repertuaariin mahtuvat. Nyt jos olisin horoskooppiuskovainen, niin sanoisin että siinä on Kaksoset vauhdissa (31.5.1930).

En paljasta sen enempää hra Hooverin salaisuuksia. Elokuva nimittäin kannattaa katsoa. Jos Leo DiCaprion “Aviator” aikoinaan innosti, niin tämä elokuva puhuttelee myös. Varoituksen sana tosin on paikallaan: homofoobikon kanssa elokuvaa ei kannata lähteä katsomaan. Kiemurtelu penkissä voisi pilata elokuvanautinnon.

Kuunnellessani lasten selontekoa uusimmasta vampyyriseikkailusta tuli jo sellainen olo, että noinkohan vanhemmointi petti ja päästimme lapset keskenään katsomaan turhankin jännää leffaa. Verta oli kuulemma enemmän kuin omiksi tarpeiksi, hääjuhlien lisäksi esitettiin kivulloinen synnytys ja vastasyntyneen ruokavalio oli sanalla sanoen outo.

Muutama yö on kuitenkin kulunut ja painajaisilta on vältytty. Varmuuden vuoksi olen lisäännyt ruokiin valkosipulia ja kertonut, että se häätää innokkaimmatkin vampyyrit matkoihinsa.

Kiitospäivä

2011-11-24T16:14:00.000-08:00

Kiitospäivä alkaa kallistua jo ehtoopuolelle. Olo on kylläinen ja hyvä, perhe pelaa lautapelejä takkatulen loimussa. Vuosi sitten kirjoitin kantapaikastamme, jossa nautimme Kiitospäivän aterian. Niin tänäkin vuonna, jo yhdeksännen kerran. Kuvat ovat ravintolan ja lehtien sivuilta. Minulta jäi kamera kotiin, kun niin kaihosin kalkkunaa, kalkkunan täytettä, makeista potuista tehtyä laatikkoa, suklaapiirakkaa...

Hetken aikaa kyllä näytti hiukan hankalalta. Paikkojen varaaminen jäi viime tippaan. Muistimme vasta lokakuun puolenvälin paikkeilla, että Kiitospäiväkin taas vääjäämättä tulee. Pääsimme kuitenkin jonotuslistalle ja pari viikkoa sitten saimme puhelun. Kiitospäivä oli pelastettu!

Aikaisemmin paikalla on ollut lato. Sittemmin ladossa on vieraillut USA:n viihdetaiteen ja poliittisen elämän kermaa. Kuvia on seinillä sadoittain.

Aulassa on jättimäisen joulukuusen lisäksi huikea asekokoelma.

Suurempikin seurue mahtuu saman pöydän ympärille. Siniruudulliset pöytäliinat ovat mukavan kotoisat.

Sorina on aikamoinen, kun talo on täynnä ja vielä kahdessa kerroksessa. Lisäksi on paviljonkirakennus, jossa on tilaa sitten kymmenien henkien seurueille. Paikka on suosittu hääjuhlien viettopaikka.

Yläkuvassa on yksi kabineteista. Paikallinen viiniseura järjestää tiloissa maistajaisia.

Ravintolan viinikellari on maankuulu ja haalinut palkintoja oikealta ja vasemmalta. Samoin pihvit ovat maineessa. Aulassa on myymälä, josta voi ostaa kotiin tuomisiksi vaikka mainiota Chocolate Chess -piirasta. Mutta huikein nähtävyys on kyllä walk-in humidaari, jossa on sikareita joiden hinnalla voisi ostaa käsilaukun tai kenkäparin. Eikä tarvitsisi tyytyä ihan edullisimpaan malliin.

Istuimme pöydän ääressä ja jokainen kertoi vuorollaan mistä on erityisen kiitollinen tänä vuonna. Jokainen aloitti listansa samalla tavoin: olemme kiitollisia meidän perheestä.

Hyvää Kiitospäivää teille, jotka sitä vietätte!

Projekteja pukkaa

2011-11-18T13:47:00.000-08:00

Projekteja on pukannut viimeisen viikon aikana ihan solkenaan. Edellisessä postauksessa kerroin markkinoinnin urakasta. Viime viikonloppuna lapsi ahkeroi videotallenteen kirjaesittelystä. Kuvitteellisessa haastattelussa olivat vauhdissa niin tunnettu tv-showisäntä kuin kirjailijakin. Koko perhettä tarvittiin apuun, vaikka lapsi oli tehnyt käsikirjoituksen. Mun hommani oli tuottaa ääniefektejä eli taputtaa kuin satapäinen yleisö. Myös valaisinmestari ja ohjaaja saivat projektista töitä. Lapsi itse editoi filmin, lisäsi musiikin sekä alku- ja lopputekstit.

Seuraavaksi värkättiin kenkälaatikkoon miniatyyrimaailma Hunger Games -kirjan tapahtumista. Piti olla sammalta ja lehtiä, lentäviä örttejä ja pikkuinen makuupussi, metsästysvälineitä jne. Lopputulos oli kyllä aika hulvattoman hieno, sillä lapsella oli visioita ja kykyä toteutukseen.

Tällä viikolla saatiin aikaiseksi kaksi kilpeä. Lapset halusivat rakentaa ne ehdottomasti puusta. Kilpien taakse tarvittiin tietysti hihnat, joilla kilpi pysyy tukevassa otteessa. Apu löytyi kirpputorien vyövalikoimista. Opin työn tiimellyksessä että kilvet, jotka pohjautuvat vaakunoihin, ovat taitolaji. Tarkat säännöt ovat mm. väreistä, miten metallivärejä ja muita värejä yhdistellään, mitä mikäkin kuvio tarkoittaa.

Video- ja miniatyyrityö ovat osa englannin kielen opiskelua. Kilpiprojekti taas kuuluu Social Studies kategoriaan. Omana kouluaikanani Suomessa ei projekteja tehty. Jos tehtiin, niin korkeintaan piirtoheitinkalvolle. No, nyt saan sitten olla apuvoimina yllin kyllin :)

Tässä alimmassa kilvessä tärkein oli leijonavaakuna. Sen piti olla Suomen Leijona, mikään muu ei käynnyt. On kuulemma niin hieno.

Yksityisyrittäjä

2011-11-11T17:15:00.000-08:00

Kerrankin oli lapsella mielenkiintoinen projekti. Middle Schoolin yhden valinnaisen oppiaineen nimi on “Exploring careers” eli ammattivaihtoehtoja tutkaillaan. Luokka on sykyn aikana tutustunut monenlaisiin ammatteihin, miettinyt miten kouluttaudutaan ja sitten on kokattu. Olen ollut vähän ymmälläni miten kokkaaminen tähän kaikkeen liittyy, mutta ymmärrys on toisinaan rajallinen joten en ole asiaa sen enempää pohdiskellut.

Vaan sittenpä annettiin projektille aihe. Kaikessa yksinkertaisuudessaan lasten piti kehitellä omintakeinen keitos ja myydä keitoksensa luokkatovereille. Ohjeet olivat hyvin yksityiskohtaiset alkaen pukeutumisesta: käsivarret peittävä napitettava pusero, siistit housut tai hame, tytöillä hiukset kiinni, hillityt korut, korkokengät. Casual business kai parhaiten kuvaisi tyyliä.

Esiintymisestä oli puhuttu ja nyt kehotettiin pitämään hyvä katsekontakti kuulijoihin ja puhumaan selkeästi artikuloiden. Tuotteen lisäksi piti esitellä idea yrityksestä joka tuotetta myisi, pakkaus,hinnoittelu, markkinointisuunnitelma, asiakaskohderyhmä. Ja kertoa yrityksen syntyhistoria. Tarina sai olla keksitty, mutta sen piti kuulostaa oikealta. 11-vuotiaat tenavat saivat siis tehdä töitä tosissaan.

Tyttärellä vain silmät pyörivät päässä, kun ajatukset hyrräsivät tuotteissa. Lemonadiin oli helppo päätyä: sitä tytär oli valmistanut jo lemonadikojua varten, joten resepti oli valmis. Mutta tarvittiin toinenkin tuote. Aikansa pohdiskeltuaan tytär päätyi suomalaiseen tiikerikakkuun, joka muuttui omaksi lisäämällä vaaleaan raidoitukseen vähän sitruunaa. Yrityksen nimi iski lapsen mieleen kesken automatkan. Pakkauksiin ja esityksiin kävimme etsimässä inspiraatiota rihkamakaupasta.

Esitystä edeltävänä iltana näpräsimme vielä pieniä namilaatikoita luokkakavereille annettaviksi. Nameiksi valikoituivat tietysti sitruunakarkit. Koulun sääntöjen mukaan oppilaat eivät saa maistella kotona tehtyjä leivonnaisia. Esittelyyn kuuluivat vielä sitruunaiset tuoksut. Tytär kasasi esittelymateriaalista kansion.

Iltapäivällä koulusta marssi tomera ja kovin onnellinen tyttö. Koulukaverit olivat taputtaneet, yksi pojista oli sanonut että halaisi jos tyttö olisi poika ja tyytynyt sitten kättelemään. Moni oli kysellyt voisiko tuotteita ostaa ihan oikeasti. Opettaja oli kiitellyt ja halunnut vielä erikseen esitysmapin tutkittavakseen.

Ilmiselvästi yhteiskunta ohjaa yrittäjyyteen ja yrittäjyyttä arvostetaan. Moni ryhmässä vierailleista puhujista on ollut yksityisyrittäjä. Meillä on nyt yksi innokas liikenainen, joka suunnittelee keräävänsä kakkuja ja lemonadia myymällä riittävästi pääomaa käynnistääkseen kokonaisen yritysdynastian. Siinä samalla tulee riittävästi tuloja, jotta vauvamaisen vaaleanpunaisen huoneen voi maalata merenvihreäksi…

Opettaja-vanhempi konferenssi

2011-11-10T06:41:00.000-08:00

Eilen iltapäivällä istuin kahdessa koulun konferenssissa, siis opettaja-vanhempi palaverissa. Middle Schoolissa asiaa oli lähestytty kuitenkin ihan uudella tavalla: konferenssin veti oppilas. Ensin istuimme pojan kanssa 20 minuuttia ja kävimme agendan läpi. Sen jälkeen oli samanlainen tilaisuus tyttäremme kanssa.

Lapset eivät voineet ihan omiaan jutella, vaan he esittelivät niin työnäytteitä, kansioitaan, arvosanojaan. Sain jokaisesta aineesta (Math, Language Arts, Social Studies, Science) seikkaperäisen selvityksen. Lapsi kertoi oppintuntien kulusta, mitä kaikkea on opiskeltu ja mikä on ollut mielenkiintoisinta. Yhdessä katsoimme oppilaan itsensä tekemän arvioinnin työrutiineistaan, asenteistaan. Olisiko parantamisen varaa organisoinnissa, kokeisiin lukemisessa, töiden tarkistamisessa, osallistumisessa tuntityöskentelyyn…?

Lopuksi tutustuimme lapsen näkemyksiin tulevaisuudestaan, otsikkona “Preparation for 21st Century Vision”. Yhteenvetoon oli listattu tekemiset koulussa ja kotona, harrastukset, mielenkiinnon kohteet ja mistä hommista tykätään ja mistä ei. Sitten näiden perusteella pohdiskeltiin mielenkiintoisia työmahdollisuuksia. Lopuksi mietittiin mitä kouluaineita tarvitaan, jotta haluttuihin töihin päästään.

Olin ihan otettu lasten suunnitelmista. Oli ihana kuulla mitä lapset HALUAISIVAT tehdä -asioita joita he rakastavat ja missä he kokevat olevansa hyviä. Suunnitelman mukaan meillä on laulava ja näyttelevä eläinlääkäri sekä oman softisfirman omistava lakimies, joka urheilee kaiket päivät kunhan on palkannut riittävästi työntekijöitä… Eikä tähän mene kuin reilut kymmenen vuotta.

Opettajat olivat paikalla satunnaisesti. He kävivät tervehtimässä keskustelevia pöytäkuntia ja kuulostelemassa kuulumisia. Oli mukava nähdä kuinka mutkattomasti lapset kommunikoivat opettajiensa kanssa.

Lapset sanoivat, että tilanne oli aika jännittävä vaikka ei tarvinnutkaan puhua kuin omille vanhemmille. He olivat harjoitelleet opettajien kanssa palaverin kulkua. Lopuksi lapset muistivat vielä kysyä, että olisiko kysyttävää ja kiittää miitinkiin osallistumisesta. Illalla sänkyyn kömpiessä totesin miehelle, että lapset ovat taas kasvaneet, sekä fyysistä että henkistä mittaa.

Vain neljä viikkoa joululomaan

2011-11-04T06:06:00.000-07:00

Vain neljä viikkoa joululomaan, laskin aivan itse. Eilen nimittäin lapset toivat välitodistukset ja kummastelin, että mitenkäs jo nyt. Vastahan se koulu taas alkoi. Piti kaivaa kalenteri esiin. Joululoman alkuun on NELJÄ viikkoa!

Sitä ennen on tietysti Kiitospäivä ja kaksi vapaapäivää. Ensi viikolla on Vetenaarien päivä ja sekin on vapaa. Koulupäiviä on jäljellä siis 17. Vuosi sitten tähän aikaan ajattelin, että talo on siivottu ja järjestetty & elämä muutenkin mallillaan kun lapset aloittavat lomansa jouluna 2011. Lomalla me vain keitellään kaakaota, järjestetään treffejä lasten kavereiden kanssa, käydään luistelemassa ja luetaan kirjoja. Suunnittelin myös, että lahjat on ostettu ja paketoitu.

Ei voi kuin todeta, että yritetään uudelleen vuonna 2012.

Eilen koulun carpoolissa ehdin lukea mainoslehtiä. Yksi lemppari nettikaupoistani on Garnet Hill. Yleensä kyllä vain katselen kuvia, sillä hinnat ovat jokseenkin suolaisia ennen alemyyntejä. Garnetilla on myynnissä mm. Mailegin tuotteita. Joulukalenteri-köynnös, joka on tehty myssyistä ja tumpuista näyttää somalta. Ei varmasti olisi mahdoton toteuttaa omakätisestikään. Pienet villapuserot näyttävät myös mahdottoman suloisilta ja jouluisilta.

Talvella tulee myyntiin auvoisan pehmoisia liinavaatteita. Ne ovat joko kevyttä flanellia tai sitten trikooneulosta. Garnet Hill on niitä ainoita kauppoja, josta olen löytänyt puuvillaisia tyttöjen yöpaitoja. Meidän paloturvallisuussäännösten mukaan kun yöpaitojen pitää olla käsitelty niin, että eivät hulmahda heti liekkeihin. Polyesteri on nähtävästi helpointa materiaalia näin muokattavaksi.

Mutta siis 17 koulupäivää... voi pyhä lehmä! Ja oi peura päälle.

Action heroes - not!

2011-11-03T06:58:00.000-07:00

Pahaa-aavistamattomana kömmin illalla vällyjen alle. Tosin kun mies on työmatkalla nukun vähän kevyemmin, risahdukset ja rasahdukset ovat tavallista voimakkaampia. Piipitykseen en kuitenkaan osannut hurjimmissa kauhuskenaarioissanikaan varautua.

Piipitys alkoi klo 1:30. Väsymys painoi jäseniä ja etenkin silmiä, joten lupsautin silmät kiinni ja ajattelin piipityksen olevan pahaa unta. Uni kuitenkin vain jatkui kun taas torkahdettuani havahduin. Klo 2:45 oli pakko nousta. Kolme lyhyttä piippausta ja parin sekunnin tauko toistui kerta toisensa jälkeen ja aloin muistuttaa Edvard Munchin “Huutoa”.

Ensimmäisenä epäilin, että lasten peli ilmoittelee dinosauruksen olevan kuoriutumista vaille valmis. Kolme pelivälinettä läpikäytyäni totesin vetäneeni vesiperän. Äänikin oli hiljentynyt alakertaan tullessani. Kas kun en sitä heti älynnyt. Kipin kapin takaisin yläkertaan ja makuuhuoneiden ovien taakse kuuntelemaan. Kylpyhuoneen vaakkuva ankkaroskiskaan ei ollut äänessä tällä kertaa.

Paikallistin kummasti poukkoilevan äänen miehen työhuoneeseen. Siinä sitä olikin sarkaa kynnettäväksi. Heristin korvia ja availin laatikoita. Etsin kuumeisesti mitä tahansa mikä voisi piipittää. Äänen suunta tuntui aina muuttuvan. Vihdoin konttasin lattianrajassa. Silmiini osui keltainen valo. Pitäisikö sen olla punainen tai vihreä mietin ennen kuin painoin vempaimen suurinta nappulaa. Mkä autuus, ääni lakkasi. Raahauduin sänkyyn kiroten häiriöttämän virransyöttömötikän alimpaan mahdolliseen manalan majaan.

Jännittävä yö vaati veronsa. Olin koulun carpool -jonossa (odottamassa pysäköidyssä autojonossa sitä hetkeä, kun saan vuorollani ajaa ovien eteen ja napata nassikkamme kyytiin) lukemassa kirjaa, kun tuulilasiin paistava aurinko, avatuista ikkunoista hiljaa leyhyvä tuulenvire ja lintujen liverrys painoivat silmät kiinni väkisin. “Voisihan tässä hetken lepuutella” oli viimeinen ajatus ennen kuin havahduin hereille 15 minuuttia myöhemmin. Luulen heränneeni omaan kuorsaukseeni, sillä autojono oli onneksi vielä paikoillaan. Vilkuilin silmät sikkarallaan ympärilleni ja kas, tutut kasvothan ne siellä sivulla hymyilivät rohkaisevasti. Rehtori nyökäytti ystävällisesti ja jatkoi matkaansa.

Olen nähnyt ihmisten (lue: miesten) huilailevan carpoolissa, mutta jostain syystä minua nolotti. Varsinainen superäiti! Yöllinen seikkailuni todisti, että ei minusta ole liaaneissa roikkuvaksi tai pikkubikineissä + soopelinturkkibolerossa Siperian tundralla tarpovaksi Lara Croftiksi tai muuksikaan toimintasankarittareksi. Kaukana ovat ne vuodet, kun yökerhojen valomerkki tarkoitti, että juhlat voivat jatkua jossain muualla…

Beauty is nothing without brains

2011-10-29T13:23:00.000-07:00

Muutama päivä sitten kotiinpäin ajallessa kuului takapenkiltä nelosluokkalaisen pojannassikan ääni: "Äiti, mä en sitten ota tyttöystäväksi tyttöä joka on kauhean hot". En edes ällistellyt miten tähän aiheeseen olimme päätyneet. Jatkoimme keskustelua.

Puhuttiin lapsen kanssa siitä, että ihmisessä on hyvä katsoa ulkonäön lisäksi myös sisäistä kauneutta. Poika listasi tässä vaiheessa, että tytön olisi hyvä olla älykäs, mukava, kohtuullisen kivannäköinen ja urheilullinen. Yritin opastaa, että vaatimattomammankin näköisestä ihmisestä kyllä saa viehättävän jos vain näkee vähän vaivaa ja kuntoa voi kohottaa vaikka yhdessä. Mutta tyhmästä on vaikea tehdä kovin viisasta.

Poika oli hetken hiljaa. Sitten hän totesi: "Äiti sen tytön pitäisi olla oikeastaan niin kuin sinä: fit, smart, and beautiful."

Mutsi ei tällä kertaa saanut roskaa silmään. Hymy kyllä karehti huulille: poika tietää ainakin mistä naruista nykiä :)

Mercedeksen mainospätkä käsittelee samaa aihepiiriä...

Halloweenkoristeet katolla

2011-10-25T16:09:00.001-07:00

Muutama vuosi sitten kyllästyin, kun Halloweenkoristeiden kanssa oli sellaista pipertämistä. Kurpitsa siellä ja noita täällä.

Ebaystä löysin koristeen, joka on riittävän suuri: yksi koriste riittää. Ostimme puhallettavan ruumisvankkurin hevosineen. Yleensä koriste on talomme edessä, mutta tänä vuonna mies sai päähänsä, että koriste pitää laittaa katolle. Lapset innostuivat ja minulla ei sitten ollut enää argumentteja.

Vankkureiden alla on savukone ja laitamme savun tuprahtelemaan viimeistään viikonlopun iltoina. Maanantaina on sitten karkki- ja kepposilta. Olemme lasten kanssa suunnitelleet, että kiipeämme tänä vuonna katolle ja heittelemme sieltä namit vierailijoille.

Olen pahoillani, kun kuvat eivät ole mestariotoksia. Mutta kyllä näistä jyvälle pääsee. Yö on pimeä ja valaistus sopivan karmiva.

Sisäpuolelta eteisen ikkunasta katsottuna koriste näyttää myös aika pelottavalta. Varsinkin jos on puoliunissaan matkalla hakemaan vettä....

Kruununpäitä ja tasavaltalaisia

2011-10-24T13:43:00.001-07:00

Aamu-tv:ssä oli pitkä juttu Tanskan prinssistä Frederikistä ja prinsessa Marystä. Jutun yhteydessä vilahteli tutumpiakin kasvoja. En ole itse nähnyt näitä kuvia suomalaisista nettilehdistä (luen kyllä vain maksuttomia palveluja).

The American-Scandinavian Foundation juhlii 100. vuottaan, Centennial Ball, Hilton Hotellissa New Yorkissa lokakuun 21. päivä.

Ruotsin kuninkaalliset. Madelain näyttää mielestäni niin paljon kauniimmalta tummahiuksisena. Silvian puku on jälleen ihan nappi.

Presidentti Tarja Halonen tanssin pyörteissä ASF:n presidentti Edward Gallagherin kanssa.

Kukkienlasku National September 11 muistomerkillä. Ns. Survival Tree. Lisää kuvia löytyy täältä.

Kiitos

2011-10-22T18:32:00.001-07:00

Kiitos kaikille teille, jotka otatte osaa menetykseemme, suruumme. Olen valtavan otettu, että niin moni ystävä halusi kertoa osanotostaan. Kiitän kaikista lämpimistä sanoista, haleista, vinkeistä. Myötäeläminen on tänä päivänä sellaista ylellisyyttä, että sitä kohdatessaan voi vain hiljentyä ja kiittää.

Mennyt viikko on ollut perin merkillinen. Kun lapset ovat koulussa ja mies töissä on aikaa miettiä, antaa niidenkin ajatusten tulla joiden toivoisi jäävän unohduksiin. Aikaa ei voi pysäyttää, kääntää sivua tai paria taaksepäin elämän kirjassa. Vaikka kuinka itkisin ja potkisin, panisin vastaan ja pullikoisin en saa mennyttä tekemättömäksi, tapahtumattomaksi. Hiljaisuus on särkenyt korvia ja sydäntä. Olen kovin onnekas, kun mies on monena päivänä tullut lounasaikaan ruokailemaan kotiin, lohduttamaan päivän yksinäisiä tunteja.

Toisaalta arjen rutiinit kantavat, antavat heikoillekin siiven iskuille riittävästi pontta. Reilu vuosi sitten meillä oli kaksi ihmistä elämässämme, jotka kantoivat perhettämme ajatuksin ja teoin. Olemme vuoden kuluessa hyvästelleet molemmat heistä. Ihailen sitä voimaa ja arvokkuutta, joka näissä molemmissa läheisissämme asui. Haluan ottaa mallia, kasvaa heidän esimerkkinsä vertaisiksi. Tai edes lähelle.

Moninaisia mietittyäni olen ajatellut kuten niin moni ennen minua: tärkeintä on rakkaus. "Vaikka minä puhuisin enkelien ja ihmisten kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus".

Onnellista viikkoa kaikille. Rakastetaan. Rakastetaan lähimmäistä vaikka ihan uhallakin :)

Surullinen matka

2011-10-19T11:38:00.000-07:00

Palasimme eilen Suomesta. Olimme surullisella matkalla. Sellaisella, johon ei voi valmistautua. Kukaan ei kysy haluaisitko mennä. Ei ole matkaoppaita tai matkavakuutuksia, jotka auttaisivat surussa, ikävässä. On vain lähdettävä, sanottava hyvästit.

Lapset ovat mainioita matkaseuralaisia. He asettavat monet asiat perspektiiviin. Heissä näkee elämän jatkumisen. Silmän tuike, tapa heiluttaa kättä, heidän kiinnostuksen kohteensa muistuttavat edesmenneistä.

On hiljainen ja haikea olo. Olemme myös kiitollisia. Jokainen päivä on ihme.

Washington DC - Kiertoajelu Duck Tour

2011-10-07T16:37:00.000-07:00

Kävimme muutama vuosi sitten Duck Tour -kiertoajelulla Washingtonissa, mutta lapset olivat niin pieniä että retkestä ei paljon muistikuvia jäänyt. Oli aika uusia retki.

Alus on toisen maailmansodan aikainen amfibi (onko tämä nyt oikea termi?), siis sellainen alus joka kulkee maalla ja merellä. Kapteenit ovat lystikkäitä ja taitavat tietää tarinan jokaisesta Washingtonin lyhtypylväästäkin. Tällä kertaa kuulimme jutun siitä, miten maailmankuulu 45.52 karaatin Hope-timantti päätyi esille Smitsonian Natural Museumiin.

Kiertoajelu kestää puolitoista tuntia. Hauskinta on kun laskeudutaan Potomac joelle. Jokea pitkin huristellaan hyvän matkaa, vaikka nähtävyyksiä ei oikeastaan ole. Kapteeni kertoo jokiajelun aikana enemmän aluksesta. Melkein alkoi hirvittää jaksaako lähes 70-vuotias jermu meitä kannatella veden päällä, mutta nähtävästi toisen maailman sodan aikaan vempaimet tehtiin kestämään.

Lincoln Monument on varsin koskettava. Olemme aiemmilla käynneillä kiivenneet ylös portaat lukemaan kuulun Gettysburg Address. Yhdellä retkellä kävimme tutustumassa Gettysburgin taistelutantereisiin.

Liput kiertoajelulle kannattaa hankkia netistä. Viisihenkinen perhe säästi jo muutaman dollarin. Liput lunastetaan Union Stationilta. Asemalle on hyvä mennä aamulla ensimmäiseksi ja varata paikat ensimmäiselle mahdolliselle ajelulle.

Nappasin kuvan Potomac joelta. Ronald Reaganin kansainvälisellä lentokentällä on vilkas liikenne.

Duck Tours on mainio retki vanhemmille ja pikkuväelle. Edellisellä kerralla lapset nauttivat enemmän kyydistä, tällä kertaa jo kuunneltiin kapteenin tarinoita. Mutta on se vaan metka tunne, kun auto muuttuu veneeksi ja vice versa. Taisi tulla pideltyä penkistä kiinni rystyset valkoisina.

Maissilyhteitä

2011-10-04T05:28:00.000-07:00

Aamukävelyllä huomasin, että syksy ja Halloween tekevät tuloaan. Asujaimistomme viheralueiden suunnittelija oli tänä vuonna päätynyt maissilyhdesommitelmiin.

Viime vuonna heti Halloweenin jälkeen kukkapurkeissa olevat krystanteemit kerättiin pois ja lahjoitettiin ensiksi ehtiville asukkaille. Kukkia oli satoja, mutta hetkessä ne katosivat :)

Lyhteissä on maissintähkät vielä jäljellä.

Jokin aika sitten uutisissa kerrottiin, että maan itäosia uhkaa kurpitsahätä: hurrikaani Irene tuhosi monin paikoin kurpitsaviljelmiä. Muhkean kokoinen kurpitsa kun ei kasva ihan yhdessä yössä.

Sen sijaan näyttäisi siltä, että yhdessä yössä on tullut naapurustoomme Halloweenkoristeet. Piti oikein hieroa silmiä: hämähäkinverkkoja, lepakoita, noitia, kurpitsoja... Meidän piha on taas kohta ainoa, jossa ei ole vielä koristeen koristetta.

Arvonnan voittaja

2011-10-01T11:33:00.001-07:00

Lokakuun ensimmäisenä päivänä arvoimme tyttäreni kanssa luovuutta tuovalle rannekorulle voittajan.

Kopioin vastaukset kolmeen kertaan Wordiin ja kelasin dokumenttia ylös alas, kunne tytär tuikkasi sormensa oikeaan kohtaan. Kertoneeko luovuuden puutteesta se, että kahdella ensimmäisellä kerralla tyttären sormi osui allekirjoittaneeseen bloginpitäjään. Kolmas kerta sanoi toden ja tässä on voittajan kommentti:

Justiinsa kaverin kanssa puhuttiin, kun tenavat sanoo, että ei oo tekmistä. Hän sanoi että heillä joskus 8v. kaksospojat sanoo jo edellisenä iltana, että huomenna ei ole mitään tekemistä... :)

Sekasortoa blogin Mari on siis tämänkertainen voittaja. Laitathan osoitteesi sähköpostiini omamaamansikka1@yahoo.com, niin koru pääsee tekemään taikojaan. Tosin Mari on niin kekseliäs ja ahkera sekä armoitettu viherpeukalo, että en tiedä onko korusta varsinaisesti hyötyä :)

Kiitos kaikille kommentoijille. Järjestetään pian taas uusi arvonta.

Onnellista lokakuuta!

Washington DC - Arlington National Cemetery

2011-09-27T17:59:00.000-07:00

Vietimme viikonlopun maan pääkaupungissa Washingon DC:ssä. Sää suosi. Sadetta oli luvassa, mutta kuivin nahoin selvisimme koko viikonlopusta. Olemme vierailleet reilun neljän tunnin ajomatkan päässä olevassa kaupungissa monta kertaa, mutta aina on uutta löydettävää. Tällä kertaa uusi kohde oli elokuvista ja historian kirjoista tuttu Arlington Cemetery.

Suomalaisittain kuuluisin viimeisen leposijan omistaja lienee Larry Thorne (Lauri Törni), mutta minun silmiini osui parikin suomalaisella nimellä varustettua hautamuistomerkkiä.

Sykähdyttäviä hetkiä koettiin Kennedyjen muistolehdossa. Ikuinen tuli palaa John F. Kennedyn ja Jacqueline Kennedy-Onassiksen haudalla. Taisin kuitenkin liikuttua vielä enemmän Edward ja Robert Kennedyn yksinkertaisten ristien äärellä. Sanat eivät voi kuvata kuinka historian siivet havisivat. Havinaa suurempi havahduttaja oli kuitenkin jonkinlainen pilkahdus inhimillisestä tragediasta, yli 300 000 erilaisesta. Varhaisimmat haudat ovat sisällissodan ajoilta.

Arlingtonin hautausmaan kukkulalta, Arlington Housen pihamaalta aukeaa upea näköala Washingtoniin. Lincoln Memorial, Washington Monument, Capitol, Jefferson Memorial...

Tuntemattoman sotilaan haudalla on vartio.

Vahdinvaihdon juhlallisuuksia oli kokoontunut seuraamaan mittava joukko sotien veteraaneja saattajineen. Muistomerkkiin on kaiverrettu teksti: "Here rests in honored glory an American soldier known but to God".

"The Lost Heroes Art Quilt" on esillä hautausmaan vastaanottorakennuksessa. Irakin ja Afganistanin sodissa kaatuneet on kuvattu tilkkutäkissä lapsina. Reunapaneeleissa on äitien ja muiden omaisten mietteitä lapsistaan.

Työ puhuttelee. Mietin, että toimistotyöntekijän huono päivä on sellainen, kun saa paperista viillon sormeensa. Sotilaan huono päivä on toisenlainen.

Myöhemmin retkemme aikana opin, että USA:n synty on ollut aikamoista onnenkauppaa. Sodassa Britanniaa vastaan kertoimet olivat silloisen maailman mahtavimman valtion puolella. Punanuttuja vastassa oli joukko sotilaita, joilla ei ollut merivoimia, tarvikkeita, koulutusta, rahaa... Miehistösuhdekin oli 5000:50 000. Tarinasta tulee kummasti mieleeni pieni pohjoinen kansa, jolle myös itsenäisyys oli niin suuri asia, että kaikista todennäköisyyksistä huolimatta asia katsottiin taistelemisen arvoiseksi.

Arvonta

2011-09-23T06:51:00.000-07:00

Joskus on luovuus hukassa. Kuten silloin, kun lapset ilmoittavat että ei oo mitään tekemistä. Mun vakiovastaus on, että lue kirjaa tai piirrä.

Unelmiakin on, mutta niitä kohti suunnistaminen ei ota luonnistuakseen. Kädessä on joko väärä kartta tai kompassi tai molemmat.

Onneksi apu tuskaan löytyy helposti. Ranteeseen vain luovuuden talismaani ja jo taas luistaa! Löysin eilen tällaisen ihmekalun avukseni ja ostin toisenkin siltä varalta, jos joku muukin tarvitsisi apua arjessa (tai miksei myös juhlassa) luovimiseen. Mulla alkoi luovuus hersyä sellaisella alkukantaisella voimalla, että alta pois! Rustasin puolenkymmentä runoa yhdeltä istumalta. (Nautitulla punaviinillä EI ollut osuutta asiaan).

Arvonta on voimassa syyskuun loppuun saakka. Osallistua voit jättämällä kommentin koskien luovuutta, arvontoja, unelmia, punaviiniä tai rannekoruja. Kommentteja saa jättää niin monta kuin mieleen pulppuaa. Muutkin aiheet käyvät, jos tuntuu että aiheen rajaus kahlitseen mielikuvituksen laukkaa.

Unelmaista syyskuun viimeistä viikonloppua!

Hugs,

Johanna

P.S.

Käykääpä kurkkaamassa Tuulan blogista aivan hillitön George Clooney -pätkä! Mun piti katsoa se viiteen kertaan. Kiitos Tuula, kun jaoit tämän kanssamme. Kyllä on ollut luovuus valloillaan :)

Eläintarha - Zoo

2011-09-19T06:32:00.001-07:00

Eilen oli täydellinen sää eläintarharetkelle. Parin tunnin ajomatkan päässä on NC Zoo. Tarha on jaettu Pohjois-Amerikan ja Afrikan eläimiä esitteleviin osiin. Yleensä kierrämme vain toisen osan, mutta koska päivä oli mitä mainioin taivalsimme tarhassa lähes 10 kilometriä. Sääennuste lupaili vähän sadetta, joten tungostakaan ei ollut. Ei satanut, ei paistanut, lämpötila oli mukava alle 20 C astetta.

Tämä opaste jaksaa hymyilyttää joka kerta. Climax ja Hight Point. Pitäisi joskus poiketa katsomaan minkälainen paikka on kyseessä.

Muu perhe kuvasi eläimiä, minä räpsin kuvia muista mieluisista kohteista.

Eläintarhasssa on mieletön leikkipuisto. Olen ihastunut puistoon ikihyväksi. Mäkeä voi laskea jättimäisestä lumpeenlehdestä, heinäsirkalla ratsastaa. Hämähäkinverkko on kiipeilytelineenä.

Jättimäisiä kurpitsoja voi käyttää kiipeilytelineinä...

...ja ampparilla "lentää".

Eläintarhassa on paljon opaskylttejä…

...ja tietoiskuja.

Geysiirit ruiskuttivat vettä yläilmoihin. Varsinkin hellepäivinä tämä alue on lasten suosiossa. Opimme myös, että tutkijat ovat löytäneet maapallolta noin 1000 geysiiriä, puolet näistä on Wyomingissä, Yellowstone National Parkissa.

Helikopterilla on tarkoitus etsiä norsulaumoja Afrikan tasangoilta.

Koimme myös syntymän ihmeen. Tosin vain näyteltynä ja mielikuvituksella höystettynä. Mutta metelistä päätellen syntymä oli yhtä juhlaa.

Suloisen samettista syyskuun viikkoa kaikille! Meillä loma jatkuu.

Koulujuttuja osa II

2011-09-17T13:41:00.001-07:00

Olen monta kertaa kirjoittanut kouluasioista, mutta en ole sen tarkemmin kertonut meidän varsin polveilevasta systeemistä. Tuntuu, että jo pelkän koulusysteemin ymmärtämiseen pitäisi olla perehdyttämiskurssi.

Meillä oli heti alussa moukantuuria. Kouluasioissa nimittäin on tärkeintä valita asuinpaikka sen mukaan, että on hyvät koulut ympärillä. Ellei sitten lapsia laiteta yksityiseen kouluun. Olimme tässä asiassa onnekkaita, sillä emme ihan ymmärtäneet asuinpaikan tärkeyttä. Pelkät hyvät koulut ympärilläkään eivät riitä, vaan pitää varmistaa, että tietty katuosoite ja talonnumero oikeuttavat pääsyyn tiettyyn kouluun. Voi olla, että parin talon päässä mennäänkin jo ihan toisenlaiseen opinahjoon.

Julkisia kouluja on kolmenlaisia: traditionaalisia, ympärivuotisia ja modified eli näiden kahden risteytys. Julkisiin kouluihin tarjotaan koulukuljetus, opiskelu on ilmaista ja kouluruokailun kuluihin voi saada tukea.

Traditionaalinen koulu on kuten Suomessa: opinnot aloitetaan syksyllä, vähän pidempi joululoma ja pitkä kesäloma. Syksyllä on syyslomaa ja keväällä pääsiäisen aikoihin pidempi breikki. Järjestelmä periytyy agraarikulttuurista, ajoilta jolloin lapset tarvittiin avuksi maatilan töihin kesäisin.

Ympärivuotinen koulu puuskuttaa nimensä mukaan ympäri vuoden. Rytmitys on yleensä yhdeksän viikkoa koulua ja kolme viikkoa lomaa. Meidän lapset ovat tällaisissa kouluissa. Koulussa on neljä erillistä “rataa” ja yksi rata on vuorollaan lomalla. Koulurakennukseen saadaan mahtumaan enemmän oppilaita tällä tavoin. Opiskelijoille suurin etu lienee, että asiat eivät pääse niin helposti unohtumaan lyhyiden lomian aikana. Lomillakaan ei ennätä kyllästyä. Ympärivuotisia kouluja on ollut USA:ssa jo sadan vuoden ajan, joten ihan uusi keksintö tämä ei ole.

“Modified” eli muokattu koulu on yhdistelmä kahdesta edellisestä. Suurin muokkaus tehdään pitkän kesäloman suhteen, joka jaetaan useammaksi lyhyemmäksi pätkäksi.

Yksityiskoulut toimivat usei

useinmiten traditionaalisen koulun tavoin. Koulukuljetusta ei järjestetä, joten kyyditykset pitää hoitaa itse. Ja sitten on tietysti maksut. Meidän alueen suosituin yksityiskoulu maksaa vuodessa alakoululaisille $17.000, yläkoululaisille $19.000. Tämän lisäksi tulee uusille oppilaille vielä kaikenalaisia rekisteröinti ym. kuluja n. $3000. Toinen yksityinen oppilaitos laskuttaa kuukausittain $700 ja tämän lisäksi opintovuoden alussa tulee kuluja $1500.

Moni valitsee kotikoulun. Käsittääkseni kotikoulutuksen suurin syy on usein uskonnollinen. Koulujärjestelmän opetusohjelma koetaan vakaumuksen vastaiseksi. Toisaalta lapsia halutaan suojella. Tuntemani kotikouluttajat ovat itse ammatiltaan opettajia ja omistautuvat asialle säntillisesti. Kotikoulua käyvät lapset osallistuvat vuosittain testeihin, jossa koulutuksen taso tarkistetaan.

Aluksi olin kyllä ihan tukevasti pihalla kouluasioista ja vieläkin tulee uusia asioita vastaan. Paras tapa kalastella tietoa on ollut kysellä muilta vanhemmilta. Ihmiset auttavat mielellään. Ja kuten asuntokaupassa, niin kouluasioissakin tärkeintä on location, location, location.

P.S.

Lapset ovat nyt vajaan kolmen viikon lomalla. Tänään on ensimmäinen syksyinen päivä pitkän ja kuuman kesän jälkeen. Ai että me nautitaan, kun ulkona on vain 15 C astetta lämmintä!

Kuuma pusu

2011-09-10T13:33:00.000-07:00

Sain tänään aivan mielettömän pusun: kuuman, kostean, innokkaan ja suoraan suulle. Kyllä oli tyttärellä ja hänen ystävättärellään naurussa pitelemistä, kun kuvan kaunotar Chloe muiskun antoi.

Tytöt ovat yksissä tuumin hoitaneet ja ulkoiluttaneet vähän kauempana asuvan naapurin koiraa. Meidänkin pitäisi nyt tällainen hankkia. Olisinkin kiinnostunut kuulemaan, jos jollakulla olisi kokemuksia dalmatian beaglestä. Pusu kyllä vakuutti - oli ihan ikimuistoinen.

Kaksi koulupäivää olisi jäljellä ja sitten alkaa lasten vajaan kolmen viikon mittainen track-out. Jotain jännää pitäisi keksiä.

Mun iltapäivät kuluvat nykyisin klo 14-19 ensiksi istuen carpoolissa koulun pihalla, sitten roudaan kaksi tenavaa harrastamaan ja yhden kanssa kaahataan takaisin kotiin. Ruuanlaittoon tunti ja yksi vesseli autoon ja harrastamaan ja kaksi kotiin syömään ja tekemään läksyjä. Keksisikö joku mulle kivaa ajanvietettä carpooliin? Istun enemmän ja vähemmän hikisessä autossa lähes tunnin verran odottamassa. Yleensä luen tai pelaan iPadillä, mutta jotain fiksuakin voisi harrastaa. Kuluvan vuoden aikana näitä tunteja tulee kertymään lähes 150. (Ja ei, tätä velvoitetta on ihan mahdoton välttää. Jos en mene jonoon hyvissä ajoin, niin aikataulut eivät toimi. Vaikka olen jonottamassa näin paljon aikaisemmin, niin yleensä on edessäni jo 20-30 autoa.)

Rentouttavaa viikonloppua! Mulla on ikävä suomalaista marja- ja sienimetsää.

Labor Day

2011-09-05T13:37:00.000-07:00

Pitkä Labor Day -viikonloppu alkaa olla ohi. Yritimme viettää viikonloppua perinteisin menoin. Rannalle ei nyt lähdetty, mutta muu tehtiin oppikirjojen mukaan.

Mikä tahansa juhlapyhä on kyseessä, niin silloin mennään ostelemaan. Mekin kävimme tyttären kanssa täyttämässä tämän ankaran velvoitteen.

Minä niin haluaisin vielä käydä Gapilla ja Gymboreella ostamassa suloisia vaaleanpunaisia vetimiä. Pojille olisi kiva ostaa robottikuvioita ja dinosaurauksia. Ne ajat ovat kuitenkin ohi. Nyt pitää mennä Aeropostalelle, Hollisterille ja Abercrombielle.

Ostoksetkaan eivät ole kovin jänniä: huppareita ja t-paitoja, vähän eri väreissä ja eri firmojen logoilla varustettuina.

Itselleni löysin kengät. Aika harvoin enää löydän kenkiä joiden kanssa tulee sellainen tunne, että pakko saada mukaan. Näitä kokeiltuani en halunnut ottaa niitä enää jaloista pois. Päällysmateriaali on kangasta, napakkaa ja vähän joustavaa...

...ja korkoa on sen verran, että hyvin voi juosta, mutta ei tule vielä polvet-hampaissa -kävelyefektiä kuten korkeammilla koroilla.

Ja tottahan toki Labor Day -viikonloppuna leivotaan pikkuleipiä hampurilaisten paiston ja hodareiden syönnin lisäksi.

Kokeilin ensimmäistä kertaa Archer Farmsiin valmista sekoitusta, jossa on valkosuklaata, karpaloita ja kaurahiutaleita. Mausteet olivat kuin joulukakusta konsanaan.

Archer Farms on Target-ketjun oma merkki.Testiryhmämme suosittelee näitä lämpimästi. Tein pikkuleivistä pienempiä kuin ohjeessa sanottiin. Pakkauksesta tuli 24 herkkupalaa ja ne katosivat lautaselta kahden tunnin kuluessa.

Viikonlopun huipennus oli tänään maanantaina käyty regattakisa uima-altaalla. Tällä kertaa kilpailuun osallistui perheestämme vain yksi venekunta. Tytär nikkaroi aluksensa ihan omin avuin pahvista ja teipistä. Säännöt eivät lupaa anna muille materiaaleille.

Regatta oli saanut paikalle kilpailijoiden lisäksi myös paikallislehden ja tv-kanavan. Uima-allaskausi vetelee nyt loppujaan. Syyskuun loppuun saakka altaat ovat auki enää vain viikonloppuisin. Seuraavan kerran pulikoidaan asuinalueemme altailla sitten taas ensi toukokuussa.

Vanhempi väki muistelee vielä kultaista sääntöä, jonka mukaan valkoisia jalkineita ei saa käyttää Labor Dayn jälkeen. Tästä säännöstä kyllä tingitään ihan yleisesti. Mutta onneksi mullakin on nyt syksyn sävyihin sopivat popot.

Kiitos Toukokuuntyttö Hannis!

2011-09-03T14:05:00.001-07:00

Kun postilaatikossa on tällaisilla postimerkeillä varustettu paketti tietää, että jotain kutkuttavan jännittävää on odotettavissa :)

Toukokuuntyttö Hannis järjesti blogissaan arvonnan, jossa piti ehdottaa uutta elämää lapsen pieneksi jääneelle kärpässienin kuvioidulle bodylle. Ehdotukseni oli haudepussi ja joulusukka. Ja mä voitin! Kiitos Hannis.

Paketissa oli kaikenlaista ihanaa. Osa nameista ei ennättänyt kuvaan, sillä jonkinlaisen primitiivireaktion vallassa tempaisin paperit Fazerin sinisen päältä ja porsastelin kaikki suklaat ihan yksin. Vieläkin hävettää. Mutta kyllä lapsillekin herkkuja jäi, siitä oli Hannis pitänyt huolen.

Paketissa oli namin lisäksi suloisen pehmeä me & i -merkkinen huivi. Puuvillainen huivi on helppo yhdistää monenlaisten asujen kanssa, väri on vaalea beige. Huivin teksti sattui ihan kohdalleen: ehkä se suklaiden syönti oli sittenkin vain kaukoviisasta toimintaa, kun koskaan ei tiedä... Meillä oli pojan kanssa ollut juuri pari päivää aikaisemmin vakavamielinen keskustelu siitä, kuinka kouluun laittamistani eväistä pitäisi ensin syödä kaikki muu ja lopuksi jälkkäri. Poika oli eri mieltä ja perusteli, että entäs jos tulee maailmanloppu ja jää jälkkärit syömättä. Poika nosti peukut pystyyn tälle huiville. Olisittepa nähneet virnistyksen. Siitäs sait äiti!

Kauniissa lautasliinoissa on me & i -tuotteiden geisha. Mun pitää miettiä näille erityinen käyttötarkoitus. Ehkä vähän misoa, sushia, vihreää teetä.

Paketissa oli myös jotain, jota olin suoraan sanoen himoinnut siitä alkean kun kuulin, että tällainen aarre ilmestyy.

Nimittäin Toivekoti & Puutarha -lehden numero, jossa esiteltiin Kotiliesi blogista tutun Wilhelmiinan kaunis koti ja perhe. En tiedä mistä Hannis keksi, että tämä on minulle aivan erityisen mieluisa. Juttua lukiessa sitten yllätyin kun huomasin, että Hannis oli kirjoittanut tekstin ja stailannut kodin. Tiesin kyllä entuudestaan, että tämä neljän pojan äiti, hockey mom ja talonrakentaja on varsinainen tehopakkaus.

Wilhelmiinan kotiin tutustuessa pusertui kyynel silmään. Miten jollain voi olla näin rakkaudella vaalittu ja pienintä piirtoa myöten valloittava koti! Ystävilleni olen esitellyt lehteä. Saavatpa nyt toisenlaisenkin perspektiivin suomalaiseen sisustukseen ;)

Kiitos vielä kerran Hannis tästä mieltälämmittävästä, ilahduttavasta paketista. Toivon Sinulle ja teidän perheen miehille onnellista syksyä, puhtia niihin rakennushommiin.

Vinkki yskijöille - atshuu!

2011-09-01T08:17:00.000-07:00

Hurrikaanista selvisimme lähes säikähdyksellä. Syksyinen flunssa sen sijaan selätti melkein koko porukan.

Luin muutama vuosi sitten lehdestä vinkkejä miten lannistaa kiusallisia flunssan oireita. Sen jälkeen meillä on yskijöille yöksi hierottu jalkapohjiin Vicksin VapoRub -salvaa. Kummasti se hillitsee yskimistä ja yöunet ovat syvät. Joskus hieron salvaa jalkapohjiin jos vain haluan nukkua kuin tukki. Rehellisyyden nimissä en tiedä vaikuttaako itse ajatus enemmän kuin salva, mutta pääasia että toimii.

Irene oli pelättyä helläotteisempi. Hurrikaanipäivänä meillä leivottiin pullia, katsottiin leffoja ja laitettiin ruokaa yhdessä. Illalla alkoi jo aurinkokin vähän pilkistää. Parina seuraavana päivänä oli rajuja ukkosmyrskyjä ja ne katkoivat puita ja sytyttivät tulipaloja. Nyt vain hirvittää, että seuraavan kerran kun evakuointikäsky käy ihmiset eivät asiaan suhtaudu vakavasti. Niin kävi Katrinan kanssa kuusi vuotta sitten.

Sunnuntaina naapurustossa nähtiin taas uskomatonta hyörinää, kun jokainen perhekunta puhdisti pihamaataan. Meilläkin urakoitiin kolmisen tuntia perheen voimin, että saatiin risut ja kävyt kerättyä, tavarat paikoilleen, pihamaa siistittyä.

Hurrikaanin jälkeen iski perheeseen ilkeääkin ilkeämpi pöpö. Olisikohan kyseessä jo vuoden 2011 influessavirus H3N2. Oireet ainakin täsmäävät: huikean korkea kuume, äkeä lihas- ja päänsärky, yskä joka ei ota hellittääkseen, kurkkukipu.

Kiitos teille kaikille, jotka edelliseen postaukseen laitoitte terveisiä ja kommentteja, lämpimiä ajatuksia ja haleja. Mulle on ollut vähän vaikea paikka johtaa joukkoja (lue: lapsia) edestä. Siis näyttää, että ei tässä hätää eikä huolta, tuulet vain vähän nyt puhaltelevat ja vain varmuuden varoiksi varaudutaan pahimpaan. Kun itseäkin vähän hirvittää ja pelottaa. Sain teidän terveisistä rohkeutta ja puhtia, tuli hyvä ja lämmin mieli. Kiitos teille kaikille.

Irene

2011-08-26T15:06:00.000-07:00

Kaikki alkaa pikkuhiljaa olla valmista. Kaapit on täytetty, paristoja hankittu, koripalloteline laitettu matalaksi. Irene tulee huomenna aamupäivällä.

Aamukävelyllä käydessäni oli ihan luonnottoman tyyntä, pysähtynyttä. Linnut tosin lauloivat. Naapurustossa oli kuitenkin hyörinää: lippuja irroteltiin talojen etuseinistä, ulkohuonekaluja pakattiin autotalleihin, puunkaatajiakin oli parille pihalle tilattu.

Vuosi sitten kirjoitin Earlysta, Fionasta ja Gastonista. Nämä hirmumyrksyt eivät sitten meille tulleet, mutta tänä vuonna ei sellaista onnea ole - ainakaan ennusteiden mukaan. Olen varannut vettä, ruokaa, kynttilöitä, pattereita. Autot on tankattu, pihamaalta kerätty kaikki irtain. Muuta ei juuri voi tehdä. Olemme hurrikaanin reunamilla, tuulennopeudeksi on ennustettu n. 50-60 mailia tunnissa. Vettä on luvassa enemmän kuin omiksi tarpeiksi ja tuulen puuskat saattavat tehdä tuhoja. Vaarallisinta on myrksyn jälkeen, kun vettynyt maa päästää irti puiden juurista ja tienoot tulvivat.

Eniten olen kuitenkin huolissani Washingtonin ja New Yorkin vuoksi. Pienet rannikkokaupungit on jo evakuoitu, joten vahingot ovat vain aineellisia. Toivon, että meidän suuret kaupungit säästyisivät pahimmalta ja Irene menettäisi voimaansa.

Mies ja poika kaatoivat vielä iltapuhteiksi takapihalta yhden huonokuntoisen puun.

Nyt vain odotellaan. Sunnuntai-iltana ollaan viisaampia. Uutissisa oli mielenkiintoinen yksityiskohta: hurrikaanit tuovat mukaanaan tropiikin lintuja. Ehkä meidänkin pihalla visertää sunnuntaina tukaaneja ja papukaijoja. Dionne Warwickin sanoin: "I say a little prayer for you."

"I feel the earth move under my feet.."

2011-08-23T11:51:00.000-07:00

Juuri heilui ja vatkasi. Tuli väkisinkin mieleen Carole Kingin laulu "I feel the earth move under my feet". Olen aikaisemmin kokenut reilun 7 richterin asteen järistyksen länsirannikolla. Siitä on jäänyt aikamoinen kammo. Ei ollut kivaa tälläkään kertaa, kun talo alkoi narista ja heilua, maa kumisi (tämä on ihan uusi kokemus). Lamput heijaavat vieläkin vähän. Onneksi uutisten mukaan vahinkoja ei ole sattunut.

Viikonloppuna on tulossa Irene. Hurrikaani on nykyennusteiden mukaan tulossa suoraan meille. Viikonloppuna oli niin raju ukkosmyrksy, että puita kaatui. Virallisesti asumme subtrooppisessa ilmastossa, joten nämä ovat niitä varjopuolia.

Naapurini Kerri kävi juuri kysymässä olenko kunnossa. Kännykät eivät toimi, kun kaikki yrittävät tarkistaa että läheiset ovat kunnossa.

Pidetään huolta ja pysytään turvassa!

Hugs,

Johanna

Lemonade Stand

2011-08-21T12:35:00.001-07:00

Sunnuntai-iltapäivän ratoksi lapset pystyttivät lemonade standin.

Sekä omat että naapurin lapset kokoontuivat standin ympärille ja viiden ensimmäisen minuutin aikana oli hankittu 6 dollaria. Siitäkin huolimatta, että muki maksoi 25 senttiä. Nimittäin ensimmäinen asiakas jätti tippiä 50 senttiä ja toinen asiakas $4.75. Autoja on välillä jonoksi saakka.

Taisi lasten businessvainu olla kohdallaan: tähän aikaan päivästä ajelevat golfarit kentältä koteihinsa päin :)

Koukussa! Hiusjuttuja

2011-08-19T14:14:00.000-07:00

Sain äitienpäivälahjaksi iPadin ja kaikenlaisia aplikaatioita on tullut ladattua. Mutta tämä viimeisin on kyllä koukuttanut kokonaan. InStyle Hairstyle Try-On on syy siihen, että en malta kömpiä nukkumaan ennen puoltayötä.

Tämä yläkuva on lähinnä luonnontilaani niin värin kuin pituudenkin puolesta. Juhliin kampaan hiukset näin, vaikka eivät hiukset enää ihan näin paksut ja kiiltävät olekaan.

Sama malli strawberryblondina. Taylor Swift on alkuperäinen hiustenomistaja.

Miley Cyrus on näiden kutrien alkuperäinen omistaja, tosin tummempina. Pti kokeilla tällaista platinaan vivahtavaa blondia :)

En tiedä kuka on Clara, mutta nämä punaisella terästetyt lyhyet mustat hiukset kerrassaan inspiroivat.

Michelle Williamsin style olisi kanssa mieleen...

...kuten Keri Hilsonin lettikampauskin.

Vielä on monta kokeilematta. Yksi pukevimpia on ollut Kim Gatrallin malli.

Koulujuttuja

2011-08-16T13:35:00.001-07:00

Suomesta lähtiessäni olivat vielä käytössä (jos nyt oikein muistan) termi peruskoulu ja se oli jaettu ylä- ja ala-asteeseen. Nyt taitaa tilanne olla toinen. Meidän Elementary School on kutakuinkin kuin entinen ala-aste ja Middle School on kuin yläaste. Tänä syksynä meillä on jo kaksi middleschooleria, kutosluokkalaista. Pohdiskelen aika ajoin, että mihin aika kuluu. Neljän vuoden päästä lapset saavat alkaa treenata autoilua koulussa jos arvosanat ovat riittävän hyvät, sillä 15-vuotiaana pääsee jo harjoittelemaan.

Koulupäivä on samanmittainen niin 5-6 -vuotiailla Kindergartenilaisilla kuin n. 13-14 -vuotiaille Middle Schoolin kasiluokkalaisilla. Yhdeksän vuoden ikäerosta huolimatta päivä kestää klo 7:30-14:30. Kindergartenilaiset tosin saavat ottaa puolentunnin torkut.

Middle School on jo ihan toinen maailma. Läksyjä meillä on tehty parhaimpina iltoina kolmisenkin tuntia, kokeisiin luvut ja pistarit päälle. Maantiedon projektina oli tehdä 10-sivuinen PowerPoint -esitys. Valmis työ piti mapittaa ja esittää tietyllä tavoin.

Opintojen seuraaminen on helppoa. Meidän ensimmäinen vuosineljännes on nyt puolessa välissä ja viime viikolla tuotiin välitodistukset kotiin. Sen lisäksi vanhemmat voivat käydä koulun nettisivuilla katsomassa lapsen arvosanat. Ohessa on malli lapsen liikunta- ja terveyskasvatussivuista. Niin tuntityöt, läksyt kuin kokeetkin arvioidaan ja arvosana laitetaan sivuille. Samoilta sivuilta voin käydä tarkistamassa mitä läksyjä lapsilla on ja muistiinpanotkin on sivuilla tulostettavissa. Niin opettajilla, oppilailla kuin vanhemmillakin on samat tiedot opintomenestyksestä. Eikä voi väittää, että läksyjä ei ole :) Suomessa tämäkin asia on kai jo pidemmällä, opiskelun mallimaa kun on.

Olemme olleet hurjan tyytyväisiä Middle Schooliimme. 6-, 7-, ja 8-luokkalaiset pidetään toisistaan erillään omissa siivissään. Lupaa ei ole edes mennä toisten käytäviin. Ruokatunnit on eri aikaan. Tämä oli lapsillekin helpotus, sillä he olivat vähän huolissaan vanhemmista oppilaista.

Tykkäsin myös siitä, että etukäteen opettajat kertovat mitkä asiat arvosanaan vaikuttavat. Liikuntanumeroon vaikuttaa 15 % se, että yllä on asianmukaiset varusteet. Koulupukuja meillä ei ole, mutta liikuntatunnilla pitää olla yllä koulun oma t-paita ja shortsit.

Nelisen viikkoa vielä ja sitten pääsemme viettämään ensimmäistä kolmen viikon lomaa. Kouluvuoden ensimmäinen neljännes on sitten ohi. Mihin tämä aika kuluu?

Hiking

2011-08-14T13:12:00.000-07:00

Viikonloppu on mennyt vilahduksessa. Sää on hiukan viilentynyt ja ilmassa alkaa olla syksyinen tuntu. Vai kuvittelenko vain? Lämpöä on edelleen yli 30 C astetta. Sirkat laulavat iltaisin kuten villin lännen leffoissa konsanaan.

Tänään lähdimme tutustumaan uuteen retkeilyalueeseen. Olemme käyneet joella aikaisemminkin, mutta nyt joen varteen on rakennettu kunnon kävely- ja pyöräilytie. Yläjuoksulta voi vuokrata kanootin.

Perhe on huristellut jokea alas muutaman kerran kumiveneellä. Käyn heittämässä heidät yläjuoksulle ja noutamassa parin kolmen tunnin kuluttua alempaa. Kerran veneeseen tuli reikä ja "rescue team" sai vähän aikaa etsiä venekuntaa uppo-oudoilta seuduilta.

Lähellä on asuinalue, joka on vastikään rakennettu. Joku innokas on käynyt rakentamassa keinun, joka kylläkin oli veden varassa viime päivien rankkasateiden jälkeen.

Jälleen kerran älysin, että olisi pitänyt olla kasvikirja mukana. Näimme monelaisia kukkia, pensaita ja puita joille ei nimeä löydy. Mikähän se tämäkin kasvi on.

Täkäläiset talot ovat harvoin takaa kovin kuvauksellisia, julkisivuun satsataan kyllä. Tämän talon näkymät ovat suoraan joelle eikä tämä nyt hassummalta näytä takaakaan. Neljässä kerroksessa on hulppeat tilat.

Metsä on valtavan tiheä ja puut huikean korkeita.

Olemme viimeisen parin viikon aikana järjestäneet erityisesti lapsille treffejä ja heidän kavereilleen yökyläilyjä. Kolmen viikon kuluttua alkaa taas harrastaminen ja sitten aika käy niukaksi.

Veroton päivä

2011-08-05T15:44:00.000-07:00

Tänä viikonloppuna ei tarvitse maksaa veroja koulutarvikkeista ja opiskelijoiden ostoksista. Ostokset voivat olla mitä vain työpöydistä mattoihin, shortseista reppuihin. Osavaltion kädenojennus on reilut 7%. Pitihän sitä kaupoille lähteä.

Tyttärelle ja itselleni löysin nämä Simply Vera Wang sandaalit. Meillä alkaa olla samankokoiset jalat. Emme kumpikaan ole mitään poskettomia girly girl, joten näiden jakamisesta pääsemme varmasti sopuun. Ja juu, eihän niitä kenkiä pitäisi toisten kanssa jakaa. Jalkineet olivat ilmaiset, sillä kauppa lähetti $10,- lahjakortin. Tai piti maksaa 50 senttiä, mutta sitä ei lasketa :)

Pizzadeprvivaatio oli päässyt pahemman kerran vaivaamaan ja kävin hakemassa iltaruuaksi Papa Murphy´s pizzaa. Pizzat paistetaan itse kotona. Emme enää oikeastaan muita pizzoja kelpuuta, näissä on hinta ja laatu paikallaan.

Tällä kertaa tarjolla oli myös jälkiruokapizza, joka oli johdettu nuotioiden superherkusta s´mores. Siis siitä, mihin kahden graham crackerin väliin laitetaan paahdettu vaahtokarkki ja suklaata.

Herkku näytti jollain tapaa niin - anteeksi sanavalinta - perverssiltä, että sitä piti kokeilla. Hintakaan ei päätä huimannut ja estänyt kulinarista makuelämystä: halkaisijaltaan 27 cm leveä jälkkäri maksoi $3.

Pizzataikinan päälle oli laitettu suklaahippuja, vaahtokarkkeja ja murotaikinaa. Taikinassa oli mielestäni kaurahiutaleita, mutta vannomaan en mene.

Pizzan jälkeen lykkäsin s´mores -herkun uuniin ja tuoksu oli ylimaallinen. Raati oli sitä mieltä, että hyvää oli joskin aika makeaa. Tämä on sellainen äkkimakea, että yhdellä parin sentin vahvuisella viipaleella pääsee eroon monelaisista himoista. Ei tarvitse olla erityisen vahva luonne kieltäytyäkseen toisesta viipaleesta.

Tässä illan tullen onnittelen itseäni ehtoisuudesta emännyydestä: perhe on syötetty ja vaatetettu. En suinkaan heittäydy laakereilleni vaan hipsimme miehen kanssa kuumaan autotalliin ottamaan erän pari pingistä. Viiden minuutin takomisen jälkeen on paita märkänä, sillä autotalli on näin elokuun alussa vähintään 40 C astetta lämmin yötä päivää.

Working Man

2011-08-01T15:59:00.000-07:00

Lapsen kasvot kirkastuivat sellaiseen hymyyn, jota on harvoin nähty. Käsissä oli ensimmäinen palkkashekki. Tämä tapahtui reilu vuosi sitten.

Naapurimme muutti Kaliforniaan ja pihan kunnostus annettiin silloin 10-vuotiaan poikamme tehtäväksi. Luottamuksenosoitus monellakin tavoin. Toki me vanhemmat valvomme, että työnjälki on hyvä ja autamme jos jokin kohta ei näyttäisi onnistuvan.

Välillä talossa oli vuokralaiset, mutta poika sai muutama viikko sitten vanhan työnsä takaisin. Ruohon leikkaaminen, rajaus ja puhaltaminen sujuvat jo kuin isommaltakin tekijältä. Tänä kesänä hommiin liitettiin rikkaruohojen kitkeminen.

Parasta kuitenkin oli, kun ikiomilla säästöillä sai hankkia himoitun iPodin. Lapsi on tavaroidensa suhteen huolellinen, mutta tuntuisi että omalla työllä ansaittua vempainta kohdellaan aivan erityisen hyvin.

Tänään koulun ja läksyjen teon jälkeen poika vaihtoi kehnommat vaatteet ylle ja ilmoitti lähtevänsä töihin. Meillä sai taas mutsi roskan silmään...

Ovia sulkeutuu ja avautuu...

2011-07-29T17:37:00.000-07:00

Sanonnan mukaan yhden oven sulkeuduttua avautuu ovi tai pari. Kesän uintitiimin päätyttyä tältä vuodelta alkoi vesipallon peluu. Viikko sittten lauantaiaamuna me katselijat hikoilimme reippaassa helteessä altaan reunalla. (Tiedättehän, kun hiki valuu norona ja naama on punaisena kuin kaksituntisen saunomisen jälkeen). Tiistaina oli harkat ja huomenna lauantaina taas pelit.

Nelosluokkalaisemme saa nyt myös osallistua harkkoihin ja peleihin. Uimajoukkueemme puheenjohtaja toimii vesipalloilijoiden valmentajana, huoltajana, järjestelijänä. Oivalsin vasta männä viikolla, että tämä on hänen henkilökohtainen projektinsa. PJ on nikkaroinnut maalit, hankkinut sponsorit, järjestää puulaakipelit. Siinä sivussa sitten yksinään valmentaan 20-30 pelaajaa. Ja värvää kaverinsa kuljettamaan ja auttamaan käytännöntoimissa.

Amerikassa tehdään paljon vapaaehtoistyötä ihan vain tekemisen ilosta. Ei lasketa tunteja, vaivoja tai toivota palkkaa. Jos jokin laji on itselle läheinen järjestetään lapsille ja nuorille tutustumismahdollisuus siihen.

Meidän nuorisoa on vesipallokärpänen puraissut - water polo kuten nimi täkäläisittäin kuuluu. Ei tässä helteessä muuta jaksaisi tehdäkään, joten mars altaan reunalle!

Banquet

2011-07-27T19:16:00.000-07:00

Hurraa! It´s done! Kesäuimajoukkue vietti tänä iltana banquettia ja yksi kesä uintia on taas pulkassa. Juhlat vietettiin mukavassa reilun 35 C asteen lämmössä. Ilmankosteus oli kuitenkin siedettävä, joten lämpö ei haitannut.

Amerikan-kanadalainen ystäväni järjesti illanvieton. Pitopaikka oli kakkosclubitalo, ei se tosi hieno :) Mutta kyllä juhlat täälläkin sujuivat. Myös uima-allas oli se pienempi. DJ soitti päivän hittejä, ruokailun jälkeen lapset hyppäsivät altaaseen ja sitten oli tietysti palkintojen jako. Meidän perhettä kohtasi kolme kultamitalia ja kaksi pronssia. Ribboneja, osallistumisnauhoja, sijoilta 1-6 tuli 90. Summa selittyy sillä, että lapset olivat mukana myös sakauinnin ja vapaauinnin viestijoukkueissa. Tunnelmat olivat aikamoiset varsinkin, kun jälkikasvu rikkoi allas- ja joukkue-ennätyksiä.

Aikaisempina vuosina on ruokana ollut eteläinen barbique. Tänä vuonna syötiin kanakebabbia, riisiä, hummusta, tsatsikia, kreikkalaista salaattia sekä cream buffs. Jälkkärinä oli italian ice. Tarjoilun järjesti yksi joukkueen sponsoreista.

Tämän uima-altaan yksi erikoisuus on "lazy river", jossa voi antaa virran viedä ja keinutella jättisuurilla uimarenkailla ympäri ja ympäri. Tässä iltayön tunteina mietiskelen, että muistelevatko lapset joskus kesiä, jotka olivat yhtä aurinkoa, uintia ja juhlaa. I hope so.

Kumman kaa?

2011-07-21T09:51:00.000-07:00

Alennusmyynnit alkavat olla taas parhaimmillaan ja googlailin otollisia käsilaukkuja. Ongelmaksi kehkeytyi ikuisuuskysymys kumman kaa.

Hopeanvärinen laukku on muuten kiva paitsi hopeanvärinen. Tykkään tästä Calvin Kleinin laukusta, mutta tiedän että väri ei kovin pitkään toimisi. Tämä laukku siis jäi kisan ulkopuolelle täpärästi.

Ykkössijaa pitää DKNY:n musta vintage satchel. Mulle tulee mieleen Kelly-laukku, joka onkin kerrassaan ihana! Laukun hinta on alennettuna $195,-. Kaikki käsilaukkuni ovat mustia, joten tämä sujahtaisi sikäli hienosti paikalleen.

Ralph Laurenin Governor satchel on sitten taas mahdottoman hyvän värinen ja hinta $50,- vähemmän kuin DKNY:n laukussa. Pyöreät muodot vain vähän emmityttävät. Joten, kumman kaa?

P.S.

Bloomingdale´sin sivuilla osui silmiini mekkoprintti ja olin jo ihmeissäni, että myykö Bloomingdale´s Marimekkoa. Pikkukuvassa näytti olevan ilmiselvä Unikko-kuosi. Värityskin oli samanmoinen. Mutta ei tämä sitten ollutkaan. Mekko on Kate Spaden "Aubrey" ja kukat orvokkeja.

First Lady

2011-07-16T14:17:00.000-07:00

Mukava on välillä olla First Lady, jos ei muualla niin omassa kyökissä. En ollut ihan varma miten pinkkiin esiliinaan suhtautua, kun mies toi sen Argentiinan-matkalta tuliaisiksi. Tiedättehän miten naisen aivoitukset kulkevat, kun päähän pukkaa kymmenen ajatusta kerralla. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että olen hellan ja herran välissä? Olenko sidottu essunnauhoista kiinni kotitalousaskareisiin pysyvästi & lopullisesti? Olenko vain kotitalouskone siinä missä tehosekoitinkin? Muutaman kerran syvään hengitettyä tulin siihen tulokseen, että sen syvällisempää merkitystä kuin ilahduttaminen ja muistaminen lahjalla ei ollut. Mielellänihän minä iloisen pinkissä esiliinassa hyörin ja tunnen oloni tärkeäksi :)

Tänään tytär sai lainata esiliinaa, kun pistettiin pystyyn ranskistehdas. Yleensä lapset tekevät ranskalaiset: yksi kuorii perunat, toinen ne siivuttaa ja kolmas keittää rasvakeittimessä. Kaupan ranskiksia ei ole syöty miesmuistiin. Valmistuksen tärkein vaihe on tietysti maistaminen. Jokainen vuorollaan saa maistella ja yleensä pitää ottaa toinen ja kolmaskin, jotta varmistetaan tasalaatuisuus...

Ranskalaisten kehittäminen on miehen hommia. Hän on kokeillut jos vaikka minkälaisia valmistustekniikoita, -välineitä, -öljyjä. Lapset ovat sitä mieltä, että isin pitäisi alkaa myydä aikaansaannoksiaan. Ja kyllä nämä hyviä ovatkin. Sen lisäksi lapset tietävät, että ranskalaisia tulee perunoista eikä McDonaldsilta.

Tytön voi ottaa pois Suomesta

2011-07-15T08:53:00.001-07:00

mutta ei Suomea tytöstä. Tänään tuli kiskaistua päälle Suomi-t-paita ja valkoiset farkut. Ja kyllä nauratti, kun kaupassa tuli vastaan herrahenkilö, jonka vaatteiden väritys oli sama, mutta paita valkoinen ja housut siniset. Nyökkäsimme hyväksyvästi toistemme asuvalinnolle...

Suomi-t-paita on muuten täkäläinen kirpparilöytö. Maksoin paidasta peräti $2,- Pari viikkoa ennen paidan löytymistä olin katsellut samanlaista Helsinki-Vantaan lentokentän tax freessä ja hinta oli kymmenkertainen. Ihmettelen aina niitä Helsingin kentän verottomia hintoja. Monet tuotteet kun löytää huomattavasti halvemmalla maakuntien Prismoista ja osasta ostoksia saa sitten verojakin takaisin. Ja asiakasomistajien bonukset vielä päälle :)

Nelkyt ja risat

2011-07-14T06:57:00.000-07:00

Aamulla saatoin lapset koulubussille. Tytär totesi että äiti, täähän on ihan kuin Suomen kesä. Vihdoinkin, vihdoinkin on lämpötila pudonnut siedettävälle tasolle. Mittari on kolistellut 40 C asteen molemmin puolin. Kosteus on saanut lämmön tuntumaan vielä tukalammalta. Parin viikon ajan on joka päivä ollut varoitus huonosta ilmanlaadusta. Olen siis ollut vankina sisätiloissa.

Leppoisassa aamutuulessa nautin kävelystäni. Melkein tarkalleen vuosi sitten Appelsiinipuun alla blogin Yaelian tunnisti tämän vihreän pallukan passionhedelmäksi. Hedelmiä on taas tulollaan.

Kuumuuden vuoksi kävelytiet ovat olleet tyhjillään. On tuntunut vähän siltä kuin asuisi asumattomalla planeetalla. Tänä aamuna näkyi taas ulkoilijoita, golfkärryt huristivat ohi oikealta ja vasemmalta.

Ihmettelen miten luonto jaksaa kukkia ja kukoistaa. Tiistai-iltana olin kuin lakastunut ruusu lykittyäni pieniä poikia uima-altaaseen lähes viiden tunnin ajan. Kesäuimajoukkue otti taas mittaa toisesta joukkueesta ja voitto tuli. Lapsiin helle ei näyttänyt vaikuttavan. Mikähän siinäkin on.

Iloa jatkuu melkein viikon ajan. Olen kyllä ajatellut liittyä ostarikävelijöiden joukkoon. Läheinen suuri ostostkeskus avaa ovensa aamuisin klo 8, jotta kävelijät pääsevät kiertämään käytäviä. Liikkeet aukeavat vasta klo 10.

Peliluola

2011-07-11T05:35:00.000-07:00

Koulut alkoivat tänä aamuna. Kaksi kutosluokkalaista lähti innoissaan Middle schooliin ja nelosluokkalainen aloitti toiseksi viimeisen vuotensa Elementary schoolissa. Mutta vielä pari lomakuvaa. Peliluolan katossa oli mielenkiintoinen kokoelma lippuja. Olisin halunnut kovin tietää, millä perusteella juuri nämä liput olivat kattoon valikoituneet.

Peliluola oli rantabulevardilla. Kävimme pelaamassa itsenäisyyspäivän iltana, kun odottelimme ilotulituksen alkua. Wheel of fortune tempaisi mukaansa. Oli kiva ostella vokaaleja ja konsonantteja. Jäätelöbaarin kautta kuljeksimme rantahiekalle muutaman tuhannen muun juhlijan kanssa. Esiintymislavalta kantautui Elviksen haikea "In the Ghetto". Jos oikein siristi silmiään ja kallisti päätään, niin Elvis näytti melkein Elvikseltä. Taustalla välkkyi maailmanpyörä sinisen, punaisen ja valkoisen värisenä. Rantahiekka oli vielä lämmin päivän paahteen jäljiltä ja aallot kumisivat rantaan.

Ilotulitus oli sykähdyttävä, tottahan toki. Siinä rannalla perheen kanssa istuessa mietiskelin kahta kotimaatani, itsenäisyyttä, vaputta. Olimme osa hyväntuulista, juhlamielistä ihmismerta. Olen aikaisemmin kaihtanut massatapahtumia. Täällä olen kuitenkin oppinut niistä nauttimaan. Kukaan ei töni, melua kovaäänisesti, lorottele kännipäissään rantahiekalle tai puskiin, pullot eivät kilise eikä pussikaljaa juoda. Pääpaino on yhdessäolollo, hyväntuulisesti ja rauhallisesti.

Elokuva Monte Carlo

2011-07-09T11:53:00.000-07:00

Menimme eilen tyttöjen kanssa leffaan. Tosin kaksi muuta seuralaistani olivat reilusti itseäni 30 vuotta nuorempia, mutta ei se haitannut. Päinvastoin, seura oli inspiroivaa ja katsantokannat tuoreita. Vanhakin jo nuortui.

Elokuvan päätähtenä tuikkii Selena Gomez. Jep, juuri sama Selena joka seurustelee Justin Bieberin kanssa. Jep, sama Selena joka on melkein yhtä ihana kuin Taylor Swift. Tai oikeastaan ehkä ihanampikin kuin Taylor, koska Jake Gyllenhaal teki bäksit Taylorin kanssa, mutta Selena ja Justin on vieläkin yhdessä (Hei, kaikkea sitä oppii kun viettää kolmetuntisen tyttöporukassa.)

Varma merkki hyvästä leffasta on se, että onnistun popcornin asemasta puraisemaan sormeeni. Tällä kertaa sormet pysyivät ehjinä, tosin sormet olivat niin ylenpalttisessa rasvassa, että hampaat saattoivat lipsahtaakin.

Oli hetkiä, jolloin istuin penkissä rentona kuin huumattu gorilla ja vain nautin kauniista maisemista, välkkyvistä jalokivistä ja lemmenongelmista, jotka olivat suloisia ja PIENIÄ. Ei teiniraskauksia, huumeita, väkivaltaa, rumia sanoja tai edes irvistelyä. Ainoastaan kadonneita timantteja, vastentahtoisia pissisperijättäriä ja epäonnista poolon peluuta. Tällä viihdepläjäykselle ei ole mitään tekemistä elokuvien Slumdog millionaire tai Precious kanssa.

Jossain vaiheessa sitten havahduin. Nuhtelin itseäni ikävästä ja kyynisestä asenteesta. Vieressäni istui kaksi neitoa silmät teevadin kokoisina kyyneleitään nieleskellen. Mikä minä olen määrittämään elokuvan sanomaa tai hyvyyttä. Autenttinen havainto yleisöstä kun todisti ihan päinvastaista. Piti oikein mojauttaa itseään näpeille. Hyi. Olin vanha ilkeä ihminen, joka ei voinut ymmärtää nuoruuden ja rakkauden hurmaa. Toinen hyi. Loppuun heittäydyin sitten vanhevan sieluni viimeisin vitaalein voimin ja kyynelkin tirahti silmäkulmasta, kun katsoin kahta liikutuksesta mykistynyttä ystävätärtäni. Päästiinhän sitä tunnelmiin.

Muuten, Megiä esittävä Leighton Meester on ihan kuin Winona Ryder. Samat surumielisen sielukkaat silmät, apea hymy. Roolissakin oli Winonamaista henkeä: kiltistä tytöstä paljastui myös jekkuileva kapinahenki.

Salaperäinen Machu Picchu on saatu elokuvaan mukaan. Ja hei, tärkeintä on nähdä sydämellään. Rakkaus on lähempänä kuin arvaammekaan.

Nyt suklaakakun kimppuun. Tämä rakkaus on ja pysyy. Eivät ravistele vuodet, lapset tai muotivirtaukset.

Tuttu paikka

2011-07-07T07:55:00.000-07:00

Lomaillessa olisi mukava käydä tutustumassa uusiin kohteisiin, uusiin maihin, ennennäkemättömiin maisemiin. Mutta on tutussa paikassa puolensakin.

Lapsiin oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen edellisillä lomilla Johnny Rockets hampurilaisravintola. Neuvonpito ruokapaikasta oli varsin lyhyt ja askel kepeä, kun menimme tuttuun ravintolaan.

Hampurilainen on hampurilainen. Joskus niitäkin voi luvan kanssa syödä. Tämän paikan erikoisuus on kuitenkin tanssivat tarjoilijat. Vartin välein musiikki voimistuu ja henkilökunta asettuu käytäville tanssimaan hiottujen kuvioiden mukaan. Pari vuotta sitten menoon osallistui puertoricolainen asiakas. Poika taisi olla tanssija ammatiltaan. Oli menoa ja meininkiä. Yleisön pyynnöstä tanssi tai pari otettiin uusiksikin.

Tarjoilijoiden asut ovat menneiltä vuosikymmeniltä. Samoin ravintolan sisustus.

Ja ihan paras tietysti on jokaisessa pöydässä oleva minijukebox, josta saa 5 centillä valita mieleistään musiikkia.

Home sweet home!

2011-07-06T07:35:00.000-07:00

Eilen iltapäivällä palasimme kotiin viikon rantalomalta. Lapset halusivat vielä illalla mennä uimaan kilpaa kesäuimaseuransa kanssa. Taas meni rikki yksi allas- ja joukkue-ennätys. Kisat täytyi lopettaa ennen aikojaan, kun ukkosmyrsky yllätti.

Viikon verran hautasimme varpaita hiekkaan ja nautimme rantaelämästä. Etelä-Carolinan Myrtle Beach on tuttu aikaisemmilta vuosilta ja pääsimme hyväksi havaittuun resortiin. Vuokrasimme kahden makuuhuoneen asunnon. Itselleni tärkeimmät kriteerit ovat, että pääsee pesemään pyykkiä (helpottaa pakkaamista) ja on mukava välillä kokkaillakin. Rannan läheisyys ja uima-altaat eivät ole haitaksi. Eivät myöskään muutaman minuutin päässä olevat iltariennot ja outletit. Lomakylä on rakennettu golfkentän ympärille, joten maisematkin ovat kauniit & hyvinhoidetut.

Kun leiri on saatu pystytettyä säntäävät muut mereen ja minä jään varjon alle. En taida olla rantaihminen, mutta hyvän kirjan kanssa viihtyy paikassa jos toisessa. Lounas ja juomat pakattiin cooleriin. Haaveilla narrattiin pikkusinttejä ja hiekkaan hautautuvia rapuja.

Heinäkuun neljäs pävä ranta oli TÄYNNÄ. Yllä oleva kuva on otettu viime viikon lopulla, tavallisena arkipäivänä. Varjomeri jatkui katkeamattomana mailitolkulla.

Oranssi, pinkki ja kirkas vihreä t-paita auttoivat erottamaan lapset. Olen aina vähän huolissani ristiaallokosta, riptide. Näimme kuinka ristiaallokko veti yhden uimarin sen verran kauksi rannasta, että hengenpelastaja kävi hänet hakemassa takaisin.

Koulut alkavat maanantaina. Tänään lähdemme ostamaan koulutarvikkeita. Kolme tarvikelistaa (koulun laatimat) ovat pitkiä kuin nälkävuosi. Liimaa ja paperia, käsidesiä, nenäliinoja, laastareita, kansioita, vihkoja... Ja reputkin pitäisi löytää.

Mr Popper's Penguins

2011-06-26T10:50:00.001-07:00

Päivät ovat sen verran kuumia, että keskipäivälle pitää keksiä tekemistä sisätiloissa. Kävimme lasten kanssa katsomassa elokuvan Mr. Popper´s Penguins. Suomen ensi-ilta on heinäkuun 29. päivä ja leffan nimi Herra Popper ja pingviinit. Tarina pohjautuu löyhästi Richard ja Florence Atwaterin samannimiseen kirjaan.

Jim Carrey esittää luunkovaa liikemiestä, joka ostaa kiinteistöjä ja muuttaa ne sitten vielä suuremmaksi omaisuudeksi repimällä vanhaa ja rakentamalla uutta. Itseäni Jim Carreyn ilmendintä ei jaksa riemastuttaa kuten takavuosina. On vähän sääli, että hänelle tarjotaan sama pellen rooli elokuvasta toiseen. Ehkä ikiklovni taipuisi vakavampaankin rooliin. Tällä kertaa ilmehdintä ei muistuttanut ihan niin paljon pahimmanlaatuista ummetusta, maneerit olivat lähes minimissään. Jos kasvolihakset pysyisivät hetken paikoillaan ja silmät lopettaisivat hyrrämäisen pyörinnän voisi kuvitella kyseessä olevan keskivertoa komeamman miehen.

Herra Thomas Popperilla on tehokkaan assistentin lisäksi entinen vaimo, kaksi lasta sekä tutkimusmatkailija isä. Töissä on vain yksi tavoite: päästä firman osakkaaksi. Oikotieksi onneen osoittautuu perinteikäs ravintola Tavern On Green. Jos herra Popper saa suostuteltua ravintolan omistajan rouva Van Gundyn (Angela Lansbury) myymään ravintolan firmalleen on taivaspaikka osakkaana lunastettu. Herra Popper on niin kiireinen suostutellessaan vastentahtoista myyjää, että yhteydenpito lapsiinkin jää vähälle. Niin vähälle, että lapset mieluummin jättävät yhteydet pitämättä.

Kaiken tämän keskelle paukahtaa ensiksi yksi pingviini. Jos yhden pingviinin hoitaminen vaikuttaa työläältä on riemu moninkertainen, kun viisi lajitoveria liittyy joukkoon mukaan. Luvassa on kirkuvia lastenhoitajia, vesiliirtoa Guggenheim museossa, kuoriutuvia pingviinivauvoja ja kavalia eläintenhoitajia.

En halua paljastaa tarinaa sen enempää. Perusjuoni on (kuten noin muutamassa tuhannessa muussakin vuosittain julkaistussa leffassa, lukuunottamatta kai x-rated elokuvia), taistelu hyvän ja pahan, oikean ja väärän välillä. Elokuvan jälkeen meillä oli lasten kanssa mielenkiintoinen keskustelu juonesta, teemoista. Elokuva oli riittävän kevyt ja juoni yksinkertainen kesähelteellä seurattavaksi, mutta kuitenkin sen verran tuhti, että tuntui ettei 94 minuuttia (+ trailerit päälle) olleet ihan hukkaan heitetyt.

Ja kun tarpeeksi uskoo, niin pingviinikin lentää. Suosittelen lapsille ja lapsenmielisille & mahdollisesti pikku torkkuja kaipaaville vanhemmille.

Juhannus

2011-06-23T15:23:00.001-07:00

Kohta on juhla ja juhannusilta. Ei tosin täällä meillä. On haikea olo. Tulevat mieleen juhannukset, jolloin järvessä pestyt räsymatot ovat tuoksuneet auringolle ja mäntysuovalle. Juhannusruusu ja suopursu ovat kukkaloiston lisäksi tarjonneet aromaterapiaa. Saunassa on löylytelty pitkän kaavan mukaan ja pulahdettu peilityynen järven syliin. Tyynyn alle on piilotettu seitsemän yrttiä ja saunan katolle heitetty vihta. On ollut juhannusyö ja taivaalla yhtä aikaa aurinko ja kuu. Laiturin nokassa on ollut hyvä istua ja haaveilla kesäyö unelmien kirjaan.

Viime kesänä ennätimme Suomesta juuri juhannuksen alta pois. Edellisellä Suomen vierailulla poltettiin isoisän rakentama kokko. Lieskat löivät taivaankanteen asti ja hiilloksella käristyi makkarat. Lapset nauttivat suomalaisesta juhannuksesta täysin palkein.

Muutama vuosi sitten keskustelin juhannuksen vietosta preschoolissa lapsen luokkatoverin äidin kanssa. Hänellä oli omakohtainen kokemus. Nuorena tyttönä hän oli päässyt vaihto-oppilasvuotenaan kokeilemaan myös suomalaisen juhannuksen taikaa. Autoon oli pakattu teltta ja makuupussit ja suunnattu kohti festareita. Nyt jo aikuinen nainen kertoi olleensa hämmentynyt koko paripäiväisen matkan ajan siitä ryyppäämisen määrästä. Ja miten on mahdollista, että tytöt ja pojat hierovat lähempää tuttavuutta jo heti toisiinsa törmättyään. Niin perusteellisesti että teltta heiluu ja tienoo raikuu. Kukaan muu sitä ei tuntunut pitävän kummana.

Juuri paremmin ei ollut käynyt hänen sisarelleen. Sisko oli viettänyt vaihto-oppilas aikaa Ruotsissa. Juhannusta oli tosin juhlittu vain perhetuttujen kesken. Mutta sitä viinan määrää! Pieniä ryyppyjä kumottiin kurkkuun tuon tuosta, laulu raikasi ja outo, pakanallinen salkokin oli pystytetty. Siskon kimpussa olivat olleet vanhemmat herrat, jotka mielellään opastivat amerikatarta snapsien ja sillin maailmaan. Onko tämä yleistäkin pohjoisessa ja miksi näin? Totesin vain, että jokaisella on omat perinteensä ja kerroin kokon poltosta. Ehkä valoisa kesäyö hiukan villitsee muuten niin tasaisia pohjoismaalaisia. Lapsen koulutoverin äiti katseli minua vähän alta kulmain, mutta totesi että uudet kulttuurit ovat kyllä sitten eri jänniä ja avartavia. Tosin heidän lapsensa eivät lähde Suomeen tai Ruotsiin vaihto-oppilaiksi.

Toivottavasti jo taas vuoden parin päästä pääsemme kokkoa polttamaan ja nauttimaan saunan lämmöstä. Suomalaisessa juhannusyössä on alkuvoimaista taikaa.

Lomatunnelmia

2011-06-17T17:02:00.001-07:00

Ensimmäinen lomaviikko on takana ja kolme edessä. Jonkinlaiselle matkallekin pitäisi lähteä, mutta suunnitelmat ovat vielä auki. Hiljaa hyvä tulee, lomaillessakin.

Tiistai-iltana oli naapuruston uimajoukkueen ensimmäiset uintikisat. Meidän joukkueessa ui lähes 200 lasta ja vastustajalla oli lähes yhtä monta tenavaa. Kisat kestivät viisi tuntia. Olimme vasta klo 23 paikkeilla kotona. Mun työtäni oli lykkiä 7-8 -vuotiaita poikia altaaseen. Reilun 20 pojan lauma piti huolen, että loppuillasta en saanut kuin pientä piipitystä aikaiseksi kun olisi pitänyt karjua. Oli menoa ja meininkiä. Perheemme kannalta kisat olivat jymymenestys: yksi allasennätys, yksi joukkuennätys ja kaikki kolme saivat uida maksimimäärän päätapahtumia. Joukkue on noussut sarjassa ja vastus käy kovemmaksi.

Meillä on nyt myös kolme kurssit käynnyttä sukeltajaa. Mies kertoi, että lapset innoissaan yrittivät silitellä kaloja. Sukelluspaikka on vanha louhimo, joka on täyttynyt vedestä ja järveen on rahdattu kaikenlaista mielenkiintoista: kuplavolkkari ja muita autoja, lentokone, laitteita ja vempaimia ja koulubussi. Koulubussin katolle kurssilaiset kokoontuivat pitämään palavereja.

Middle School alkaa kolmen viikon kuluttua. Sitä ennen lapset täytyy rokottaa. Hinkuyskää ja kurkkumätää vastaan tuikattiin piikki pari päivää sitten. Jos vahvistusrokotetta ei olisi annettu ei lapsilla olisi ollut asiaa kouluun. Jo Preschoolin pääsyvaatimuksena oli, että kaikki tarvittavat rokotteet on annettu ja kouluastetta vaihtaessa tarkistetaan myös, että rokotukset ovat kunnossa.

Sunnuntaina on isänpäivä. Yksi vuosi vietimme isänpäivää kesäkuun toinen sunnuntai. Oikea ajankohtahan on kesäkuun kolmas sunnuntai. Ihmettelin vain kuinka laiskoja kaupat olivat korjaamaan kortit ja lahjatarvikkeet hyllyiltään pois. Pari päivää myöhemmin karu totuus paljastui ja isää juhlittiin sitten seuraavanakin viikonloppuna.

Ohi on!

2011-06-12T10:34:00.000-07:00

Ohi on! Jokakeväinen loppurutistus vei aikaa ja voimia, mutta selvittiin. Koulujen päättymiseen liittyy monenlaisia asioita. Ensinnäkin opettajat haluavat viimeisillä viikoilla teettää projekteja, joille ei ole jäänyt aikaa kun on opiskeltu tasokokeisiin. Niinpä meilläkin värkättiin robottikoira, selvitys Sommen taistelusta ja tarkasteltiin kuuluisia keksintöjä.

Kolmosluokkalaiset pitivät “Famous Inventors” -messut. Jokainen oppilas esitti “messuosastollaan” keksijän ja hänen keksintönsä vieraina toimiville vanhemmille. Visuaalinen osa tehtiin kotona ja vanhemmat saivat auttaa. Mietin, että kuinka paljon on sopivaa olla avuksi - työnhän pitäisi olla lapsen oma. Yhteistyössä lapsen kanssa etsimme kuvia, sommittelimme esittelyjulistetta mutta päävastuu oli lapsella.

Väärin. Lähestymistapani oli täysin VÄÄRÄ. Luokkahuoneessa kahdeksan vuotiaat lapset pitivät sellaisia PowerPoint -esityksiä, että moni yrityskin voisi ottaa mallia. Slideja oli lukuisia ja havaintomateriaalista ei ollut pulaa. Kolkkiluokkalaiset ovatkin aika epeleitä. Tai sitten apu oli runsaampaa kuin meidän kolkkiluokkalaisella. Luokkahuoneessa “messuja” kierrellessä huomasin, että moni muukin oli tainnut empiä kuinka paljon lapsen työhön pitäisi puuttua.

Vitosluokkalaisilla oli D.A.R.E. graduation. D.A.R.E. on lyhenne sanoista Drug Abuse Resistance Education. Tilaisuus alkoi lippuvalalla ja kansallislaululla. Puheiden (mm. poliisilaitoksen pomo ja kaupunginjohtaja) ja diplomien jaon jälkeen Class 2011 sai heittää mustat lippikset ilmaan. Siinä taas oli mutsilla roska silmässä, kun näin saatiin esimakua tulevista valmistujaisjuhlista.

Koulutuksen vetäjä on koulun nimikkopoliisi. Lapset rakastavat häntä. Oppi ei ojaan kaada ja lapset vannoivat juhlallisesti pysyvänsä erossa huumeista ja väkivallasta.

Kevätjuhlia koululla ei vietetä. Oppilailla on Pep Rally -päivä, jolloin kokoonnutaan jumppasaliin jakamaan palkintoja ja hurraamaan. Lapset pukeutuvat koulun väreihin ja musiikki raikaa. Tähän juhlaan vanhemmat eivät ole tervetulleita.

Vielä varmuuden varoiksi, jotta jokainen ymmärtäisi koulun loppuvan järjestetään luokissa leffapäiviä ja vesipallojen heittelyjä. Vanhemmat lahjoittavat lapsille juotavaa ja purtavaa. Kuppikakkujen luulisi jo tursuavan korvista ulos…

Ja ihan lopuksi vitosluokkalaiset vielä kuljetettiin rullaluisteluradalle ja vanhemmat saivat liittyä ilonpitoon mukaan. Mekin menimme luistelevia lapsiamme katsomaan. Meininki oli sellainen, että jos olisi kahva, niin rempaistaisiin maapallo toiseen asentoon. Elementary School on käyty ja Middle School odottaa.

Juttelin opettajiemme kanssa. Toinen heistä oli viimeistä päivää töissä. 32 vuotta opettajana takana, eläkepäivät edessä. Topakka Ms. S. on aiemmin elämässään ollut nunnaluostarissa ja opettanut nunnien ylläpitämässä koulussa. Hänen haukankatseeltaan ei jää mikään huomaamatta ja ääni saa kyllä irtorappaukset putoamaan. Hänen arvionsa ovat lyhyitä ja selkeitä, menevät suoraan asian ytimeen. “You have wonderful leadership skills. Use them. Curb the talking” luki lapsen todistuksessa muutaman muun asian lisäksi. Yep, kuulostaa ihan jälkikasvulta.

Eläkepäiviä ei suinkaan vietetä laakereilla lepäillen. Ms. S. aikoo hakeutua osa-aikatöihin. Usein juttelimme hänen kanssaan jääkiekosta, sillä suomalaiset pelaajat olivat tehneet aikamoisen vaikutuksen. Minuun teki vaikutuksen opettajan taistelu syöpää vastaan. Hänen lahjatoivomuksensa oli lahjoitus sairaalalle, jossa häntä hoidettiin. Hyvästellessämme Ms. S. vielä rutisti lujasti ja sanoi, että molemmat lapset tulevat pärjäämään Middle Schoolissa erinomaisesti ja meillä vanhemmilla on aihetta olla ylpeitä ja onnellisia lapsistamme.

Toisen opettajan Mrs. G.:n kesälomasuunnitelmiin kuuluu lankomiehen häät. Opettajan pienet tyttäret toimivat kukkaisneitoina, mies hoitaa bestmanin hommat. Budjetti paukkuu jo nyt yli äyräitten lentomatkojen ja hotelliyöpymisten vuoksi. Hääparille annetaan lahjaksi shekki. Avioituva pari on asunut yhdessä ja kaikkea tarvittavaa on. Mitä ei ole, sen morsian saa lahjaksi bridal showerissaan. Kaikki vieraat antavat rahalahjoituksen vielä hääpäivänä. Rahan lahjoittaminen ei ole kovin yleistä meidän kulmilla, mutta kuulemma New Yorkin korkeudella jo ihan tavallista. Vieraita tulee n. 400 ja budjettiarvio per vieras on n. $250. Sadantuhannen taalan häät. Minä olisin niin pöljä, että pistäisin rahat asunnon hankintaan ja kipaisisin maistraatissa…

Suurimmaksi haasteeksi Mrs. G. näki Middle Schoolissa, ei suinkaan opiskelun, vaan sosiaalisissa ympyröissä pärjäämisen. Opettaja kertoi, että olin ainoa äiti joka EI ollut vuoden aikana soittanut ja valittanut, kuinka hänen tytärtään kohdellaan kaltoin. Tyttöjen välinen draama on saanut sellaiset mittasuhteet, että itkua ja hampaidenkiristelyä on ollut niin tytöillä kuin äideilläkin. Hätäännyin. Oliko nyt käynyt niin, että en ollut ymmärtänyt menon olleen luokatonta kuin suomalaisessa lukiossa? Siinä samassa opettaja jatkoi, että tyttäremme oli ainoa, joka ei luokalla intoutunut draamaan mukaan. Kuulemma diplomaattiainesta ja luja luonne. Mrs. G. ohjeisti pitämään yllä harrastuksia ja vilkasta koulun jälkeistä elämää, jotta ihmissuhteiden puimisesta ei tule kohtuuttoman suuri asia.

Kaikki tämä ja paljon muuta on suoritettu ripsakassa 40 C asteen helteessä. Meillä on ollut hillitön helleaalto, joka onneksi helpottanee huomenna. Pää on pehmeä ja sanat hukassa. Joku vääräleuka joskus totesi, että bitti kulkee pakkasella. Sama pätee mun sanavarastooni. Hellelukemissa hukkuvat englannin sanat ja kun yritän kääntää englanti-suomi-englanti ei tapahdu mitään. Pää kumisee tyhjyyttään. Kun sana löytyy, on se sinnepäin. Iloisesti olen selittänyt pitäväni Beatlesien biisistä “My guitar gently sweeps” ja poikamme on vähän “preserved” (piti olla reserved).

Ai niin. Vuodessa voi tapahtua ihmeitä. Olen kirjoittanut aikaisemmin bussikuskistamme Ms. C.:stä. Lapset sanoivat, että Ms. C. ei enää huuda. Hän tuntee lapset nimiltä ja “Sexy Chick” t-paita on vaihtunut hempeään capriasuun, joka ei ole liian “antava”. Joka aamu Ms. C. huiskuttaa vanhemmille, hymyilee ja tööttää vielä bussin torvea. Lapset rakastavat koulun omapoliisin lisäksi myös bussikuskiaan.

Kutsumaton Vieras osa II

2011-05-30T08:07:00.001-07:00

Eilen muistelimme aamupäivällä reilu vuosi sitten pihamaallemme lyllertänyttä kilpikonnaa. Kutsumaton vieras sai silloin aikaiseksi sen, että mies lähti töistä kesken päivän organisoimaan pelastusoperaatiota.

Kuvan voi klikata suuremmaksi.

Olimme kuin puulla päähän lyötyjä, kun eilen illalla pihamaalta jälleen löytyi kilpikonna. Tämä kilppari oli myös Snapping Turtle. Yksi varma merkki on kilven alta vilkkuva häntä. Tällä kertaa kyseessä oli vielä poikanen, noin jalkapallon kokoinen vieras. Nuoruus näkyi vieraan liikkeissä: mm. pelastusvankkureista se hyppäsi alas ja paineli hurjaa kyytiä turvaan pensaiden alle.

Loppujen lopuksi kilpikonna täytyi laittaa suureen saaviin, jossa oli riittävän korkeat reunat.

Pihamaalla annoimme harmaaksi kuivuneelle taapertajalle ensiavuksi vesikylpyjä. Vuoden takaisten perinteiden mukaan konna ajettiin läheisimmälle lammelle. Lapset sanoivat, että kilpikonna näytti hyvin tyytyväiseltä ja onnelliselta pulahtaessaan lammen syvyyksiin.

Meille on edelleenkin mysteeri mistä nämä vieraat saapuvat. Lähellä ei ole vesistöjä tai edes kunnollisia ojia. Katselen taas vähän tarkemmin mihin astun. Olisi kurjaa jos kilppari nappaisi varpaan iltapalakseen.

Towanda!

2011-05-26T06:07:00.001-07:00

Eilen autoillessa huomasin mainion bumper stickerin. Harmittelin vain kun kamera ei ollut mukana. Onneksi netistä löytyi kuva, niin saan jakaa tämän hekotteluhetken muidenkin kanssa:

Elokuvan Paistetut Vihreät Tomaatit nähneet tietävät, mistä tässä on kyse. Evelyn (Kathy Bates) kohteliaasti huomauttaa nuorille naisille, että hän odotti parkkipaikkaa. Tytöt sanovat, että paikka kuuluu heille, koska he ovat nuorempia ja nätimpiä. Towandan jälkeen Evelyn toteaan:"Face it, girls. I´m older and I have more insurance."

Yritin löytää toisenkin bumper stickerin malliksi. Se myös kutkuttaa nauruhermojani. Löysin kuvan, joka on melkein oikein, vähän pitää tekstiä vain korjata:

"My cupcakes are better than yours" sykähdyttää joka kerta, kun sen auton perässä näen.

Towanda!!!!

Candy Day

2011-05-24T12:29:00.000-07:00

Lapsilla on karkkipäivä supisuomalaiseen tapaan lauantaina. Päädyimme tähän ratkaisuun, kun namia alkoi tulla yltäkylläisesti joka puolelta: koulusta, lääkäriltä, harrastuksista. Namia käytetään palkintona hyvin tehdystä työstä. Mukavaa ja ymmärrettävää, mutta raivostuttavaa jos yrittää pitää lasten hampaat ja ruokatottumukset kunnossa.

Naapurustossa ovat muutkin kokeilleet esimerkin innoittamana karkkipäivää. Alkuinnostuksen jälkeen puhti on loppunut. Olemme tyytyväisiä, sillä lapset tuovat edelleenkin palkintokarkkinsa kotiin ja säästävät lauantaille. Ja jos launtaina on kilpailupäivä, niin karkkipäivä on sunnuntaina. Lauantaina lounaan jälkeen tullaan kyselemään "candy cups".

Silmiini osui artikkeli "Karkkipussi pois, lapsesi pelastuu" Kauppalehden sivuilta. Siinä kerrotaan tutkimuksesta, joka lyhykäisyydessään väittää että ne lapset jotka osoittavat malttia karkin suhteen pärjäävät myös elämässä hyvin. Namin houkutuksen kestämistä verrataan stressin sietokykyyn ja ponnistelukestävyyteen. Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Business Insider -lehdessä. Innokkaana tyttönä vetelen tietysti sellaisen johtopäätöksen, että suomalaisten stressin- ja paineensietokyky on mestariluokkaa johtuen karkkipäiväperinteestä :) Vai mitä Kulta-Leijonat?

Magnolia

2011-05-23T10:02:00.000-07:00

Ihastelen aina keväisin ja kesäisin magnoliapuita. Viime yönä satoi ja jyrisi, joten kuvien kukat ovat vielä märkiä. Tuoksu oli makea ja vahva, kuin suoraan hajuvesipullosta.

Kukan nuput eivät ole pienimmästä päästä. Niissä on jykevää, majesteetillista kauneutta.

Etelävaltioiden naisia verrataan magnolian kukkiin. Kävin joitakin vuosia sitten vierailulla georgialaisella plantaasilla ja sain lisäselvityksen tämän vertauksen syntyyn. Iltaisin, kun plantaasin omistajaperhe istuuutui kynttilöiden valaisemaan illallispöytään hehkui naisten iho magnolian valkoisena. Tämä johtui siitä, että ehosteena käytettiin vahamaisia tuotteita jotka tekivät pinnasta sileän ja valkoisen. Rusketushan oli merkki ulkotyöstä. Toisaalta kesäisissä helteissä ei kasvoilla olisi valumatta kestänyt mikään muu kuin vahamainen meikki. Ilmastointi toki oli: orjat heiluttivat suuria palmunlehviä ruokailijoiden viilentämiseksi.

Naapurini, paljasjalkainen etelän kaunotar paljasti vertauksen johtuvan siitä, että etelän naiset kestävät kuten magnoliat sään kuin sään, olosuhteet kuin olosuhteet eivätkä turhasta kitise.