Tuesday, March 17, 2020

Änärii á la Carolina Hurricanes

NHL on nyt tauolla ja koronatilannetta seurataan. Kun kävimme matsissa 25. helmikuuta olivat tunnelmat toisenlaiset. Carolina Hurricaneseja vastaan asettui Dallas Stars ja meininki oli nykyisten iltapäivälehtien lempisanan mukaan HULVATONTA (eikö ne toimitussihteerit muuta sanaa keksi?). 

Kotijoukkue hävisi tosin 1-4, ainoasta maalista vastasi Sebastian Aho. Toisaalta Dallas Starsien suomalainen pelaaja Roope Hintz tuntui olevan joka puolella. Mä olen sen verran luopio, että vaikka mukavaa onkin kun kotijoukkue voittaa, niin ei mua haittaa jos toisen joukkueenkin suomalaiset pärjäävät. 


NHL-pelit ovat viihdyttäviä. Peli on nopeaa, pieni kaukalo vielä lisää nopeuden tuntua. Vaikka ei olisi mikään jääkiekkofani, niin tunnelma tempaa mukaansa. Ei ole kuin joskus 30 vuotta sitten Jypin peleissä, kun kannattajatkin kävivät lähinnä nälvimässä omaa joukkuetta. 

Väliajat ovat viihdyttäviä. Tällä kertaa pienet junioripelaajat pääsivät jäälle muutamaksi minuutiksi. Mistä tietää, että kiekko on latastu tosissaan verkkoon? Kun pieni pelaaja mätkähtää takamuksilleen vedon jälkeen. Siinä on yritystä. 



The talk of the town oli tietysti David Ayres, Canada Maple Leafsien jääkoneekuljettaja. 22. helmikuuta pelissä kävi niin, että Caroline Hurricanesien maalivahti loukkaantui ja sitten varamieskin kärsi kivusta. Apuun kutsuttiin David Ayres, vastustajajoukkueen  hätävaramaalivahti. Onhan se vähän kuin joka lapsen unelma, että joskus saa mennä isojen tyttöjen ja poikien peliin ja näyttää mistä kana pissii. Niin Ayres teki: kaksi kiekkoa luikahti sisään ja kahdeksan hän torjui. Carolina Hurricanes voitti tärkeän pelin ja legenda oli syntynyt. Ayres on nyt Pohjois-Carolinan kunniakansalainen ja kiersi muutamana iltana kaikki kuuluisat talkshowt. 


Hyvät teot pitää tietysti palkita, ja koska Ayresilla on amatöörisopimus palkkaa ei voitu maksaa. Sen sijaan alta aikayksikön alettiin valmistaa fanipaitoja, joiden tuotto menee Ayresille ja hänen valitsemalleen hyväntekeväisyysjärjestölle munuaissairaiden hyväksi. Ayresilla itsellään on äitinsä lahjoittama munuainen. 

Vaimo Sarah Ayres kunnostautui twitterissä peli-iltana 22. helmikuuta. Kun Carolina julkisti, että emergency backup maalivahti on David vaimo tviittasi: "That's my baby!!!!!!!!". Hetkeä myöhemmin tuli sitten legendaarinen tviitti: "FUCK ME!!!!". Alakuvassa oikealla Sarah Ayres haastattelussa peli-iltana 25.2. Oli puolisoiden ensimmäinen Hurricanes-matsi. Muuten, Ayresin mukaan Erik Haula oli sanonut ennen tositoimiin ryhtymistä, että pidä haukaa. Kukaan ei pahastu, vaikka maaleja menisikin sisälle. 



PNC Areenalla näki, kuinka suuressa roolissa suomalaiset Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen joukkueessa ovat. Aho on joukkueen poster boy, esillä vähän joka puolella. Harmi, kun Haula ja Luostarinen eivät enää joukkueessa pelaa. 


Paikkamme olivat kutakuinkin jäähyboxin takana. Siellä pyörähti suomalaisista Aho ja Lindell. Vierailevan joukkueen rangaistushan on aina paha. Mua nauratti tämä teksti: "Cheaters. Never. Win.". 


Meitä suomalaisia oli pelissä n. 70, ehkä enemmänkin. Tämä oli spesiaali-ilta vain meille suomalaisille, saimme liput paljon halvemmalla ja hyvät keskeiset paikat. Lopuksi pääsimme vielä moikkaamaan suomalaisia pelaajia. 


Jääkiekkoilijan elämä on aika rankkaa. Hirmuisen puurtamisen jälkeen pikasuihku ja sitten fanilaumaa tapaamaan. Uudelle tulokkaalle Sami Vataselle tämä oli ensimmäinen päivä joukkueessa, ei tosin vielä pelaamassa. Vatanen on muuten Jyväskylän kasvatteja, kuten allekirjoittanutkin. Yläkuvassa ensin pelaajien kanssa vaihtaa muutaman sanan suurlähetystön edustajat. Sitä ennen meistä otettiin suuri ryhmäkuva ja sitten erikseen kuva lasten kanssa (alakuva). 


Meillä oli aikaa tervehtiä pelaajia n. vartti. Tällainen tilaisuus tuo ihmisistä aina hauskimmat puolet esille. Mukana on aina joku, joka haluaa kerrata pelaajan/julkkiksen kanssa oman elämänhistoriansa. Eihän se haittaa, vaikka siinä kolmasosa ajasta kuluukin. Kun lapset olivat pieniä toppuuttelin heitä aina, että ei nyt mennä ensimmäisinä. Nyt kun mulla ei ole pieniä lapsia, niin lapsiperheet tottakai menevät ensin... Ja tokihan tämä on lapsille tärkeää, tärkeämpää kuin meikäläiselle. Tosin voisihan sitä vähän katsoa, että kuka on jonottanut kärsivällisesti, oli perheessä sitten lapsia tai ei. 


Yläkuvassa jääkiekkoilijan arkipäivää. Täti-ihmiset piirittävät :) Mä olen kuvassa oikealla. Toivotin Sami Vatasen tervetulleeksi hyvien pelien kera. Meni siihen ainakin 20 sekuntia. 

❤:lla Johanna, Suomen lippua heilutelleena


P.S.

Korona sulki myös nuoremman lapsen koulun ja kotona ollaan nyt ainakin pari viikkoa. Eilen ruokakaupassa oli etenkin marjat, hedelmät ja vihannekset saaneet kyytiä. Felixiä ulkoiluttaessa ihmiset väistävät toisiaan niin, että väliä on ainakin muutama metri. Meidän pikkukylässä nähtävästi tilanne otetaan riittävän tosissaan, tosin huhuja liikkuu että iltaisin pakkaannuttaisiin pubeihin ja ravintoloihin. 

Naapurien omassa nextdoor neighbor -ryhmässä moni tarjoaa apuaan asiointiin. On merkillistä, miten tällaiset kriisit tuovat sekä hyvän että pahan ihmisistä esille. Siinä missä joku päättää aloittaa mustanpörssin kaupan ja tehdä tukevan tilin joku toinen taas antaa vaikka vähästään.

10 comments:

  1. Oi, ihana kuulla kokemuksia ja kertomuksia varsinkin Hurricansien peleistä <3 Vallakin nyt, kun aamun rutiinit NHL-pelien seurannasta on tältä kaudelta ohitse Ü

    Aho on kyllä joukkueensa hurrikaani, ihmettelen kuinka Sebastian jaksaa puurtaa. Kunto on kova. Teuvon kanssa ovat hyvä tiimi ja tehopisteitä ropisee.

    Korona mullistaa nyt jokaisen elämää tavalla ja toisella. Meidän työpaikalla siirryttiin kaikilta mahdollisilta osin etätyöhön tästä päivästä alkaen. Palaverit ja yhteydet Skypen kautta toimivat hyvin. Yleisesti ottaen työ ei meillä lopu, mutta voi vähentyä asiakkaiden tilanteista riippuen. Ei haittais yhtään, niin hektistä o ollut kauan ja painetta joka suunnassa.
    Lähikaupassa tarjonta oli normaalia, vain tuorelihaosastolla oli tyhjää. Huvitti, kun kaupan ovella tuli vastaan kaksi miestä ja kummallakin oli vessapaperia kainalossa :)
    Tänään tilasin lounasta kotiinkuljetettuna. Monella ravintola-alan yrittäjällä on isot ruokavarastot ja esimerkiksi urheilutilojen sulkeutuessa ei ole enää asiakkaita. Hienoa, kun kekseliäät yrittäjät saavat uusia liikeideoita ja omalta osaltani haluan kannattaa yrittäjyyttä ja tilaan jatkossakin lounasta kotiin edes kerran viikossa (yhden päivän perheateria riittää minulle useaksi päiväksi) niin kauan kuin se on mahdollista. Arjen hemmottelua ja tulee varmasti syötyä kunnolla lämmin ateria päivittäin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on, Aho oli kyllä aika pitelemätön. Jotenkin oli ihan merkillistä miten hän ennätti kaikkialle. Teräväinen myös. Ja peliaikaakin saivat runsaasti, kyllä se varmasti ihan työstä kävi. Jotenkin tuntui, että raatoivat siellä kyllä toistenkin puolesta. No, ehkä mulla oli ihan vähän sinivalkoiset lasit :)

      Kyllähän tämä on aika hurjaa. 9/11 oli todella pelottavaa aikaa ja myös pernaruttokirjeet sen jälkeen. Kauhuissani kävin postin hakemassa. Tämä on nyt toisenlaista ja aika stressaavaa. Meillä tulee olemaan rumaa jälkeä. Nyt jo ihmiset pistetään töistä pois ja toimeentulo on monella uhattuna. Sitten alkaa varmaan vaikeudet asuntojen maksamisessa ja kuinka ollakaan, kohta on kiinteistömarkkina kaaoksessa. Monella suurella myyjällä on aikamoinen inventaari asuntoja ja hinnat kyllä menevät nyt alaspäin. Rumaa jälkeä. Puhumattakaan kaikista niistä, jotka tulevat sairastumaan.

      Kiva, että tuet ravintolayrittäjiä! Täällä tuli myös jo parilta firmalta viestiä, että voidaan toimittaa ruuat ovelle ja niin, että ei tarvitse olla kontaktissa. Kysyntää varmasti on.

      Mä alan olla kyllä jo vähän pitkissä täissä täällä. Minnekään ei oikein viitsi lähteä. Toivottavasti tilanne on syksyllä jo valoisampi.

      Delete
  2. Ihan mahtavia pelikuulumisia täällä ja oikein kuvassa pelaajankin kanssa. Täti-ihminen sana kävi vähän hymyilyttämään. Sellaisia tätejähän me taidetaan olla noilla nuorille :)
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Johanna <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä sitä näyttää niin kamalan vanhalta näiden nuorten salskeiden pelaajien rinnalla. Olivat kyllä hirmu hyväkäytöksisiä, jotenkin aika lutuisia. Nuoria ja isoja vastuita pelaamisessa ja edustamisessa.

      Hyvää keskiviikkoa Outi! Toivottavasti olosi on jo parempi.

      Delete
  3. Olipa kiva peli-ilta teillä , ja kiva kun pääsitten juttelemaan pelaajien kanssa.)Itse pelasin teininä jonkun aikaa jääkiekkoa, kunnes satutin polveni....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Susta paljastuu aina uusia ja jänniä juttuja! En ihan ensimmäisenä olisi yhdistänyt sinua kyllä kiekkoiluun :)

      Musta on aika upeaa, että Carolina Hurricanes meitä suomalaisia näin hemmottelee. Tämä taisi nyt olla toinen kerta, kun yhdistetty peli ja tapaaminen on järjestetty.

      Delete
  4. HYVÄ SUOMI!! 🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta! Suomalaiset urheilijat kyllä tekevät valtavan paljon Suomen hyväksi maailmalla. Ilman heitä olisimme aika tuntemattomia.

      Delete
  5. Wautsi miten hieno peli ilta ollut :) Hyvä Suomi :) Mukavaa keskiviikkoa sinulle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä oli kyllä hyvin herkullinen kokemus kaiken kaikkiaan. Jäi kivat muistot ja kyllä sitä suomalaisena sai rintaansa röyhistää. On meillä aika hyviä pelaajia :)

      Delete