Sunday, September 8, 2019

Erilainen ABC-myymälä

Meidän ABC-myymälät ovat usein vähän syrjässä ja vaikeasti tavoitettavia. Toisinaan seinässä lukee ainoastaan "ABC", joskus on vain punainen täplä näkyvillä. Siitä pitää ymmärtää, että pitkäripainenhan se siinä, ehta viinakauppa. Väkeviä ei saa ruokakaupasta ostettua, ainoastaan oluita ja viinejä. Sunnuntai-aamuisin ennen puoltapäivää ei voi ostaa mitään alkoholijuomia. Ihmiset saattaisivat jäädä kotiin juopottelemaan eivätkä mennä kirkkoon.  


Loppuviikosta ihmiset löysivät kummasti tiensä viinakauppaan. Niin mekin. Mies juoksi tuuleen ja tuiskuun, trooppiseen myrskyyn, minä varroin autossa. Meihin ovat tarttuneet paikallisten tavat: jos on lumi- tai myrskypäivä, niin pitää olla pullossakin lämmikettä varmuuden varoiksi. Mä istuin torstai-iltana verannalla ja pidin vahtia viinilasillisen kanssa. Koulut olivat kiinni sekä torstaina että perjantaina Dorian-myrskyn vuoksi. Olimme kuitenkin jälleen kerran onnekkaita, sillä tänne laitamille myrky ei kunnolla puhkunut. Mun hurrikaanijuhlat jäivät tosin lyhyiksi. Kun koulut on kiinni tarvitaan lapsenlikkoja. 



Veimme juniorimme seniori-kuviin. Seniori-kuvat ovat vähän kuin suomalaiset ylioppilaskuvat, paitsi että ne otetaan jo viimeisen kouluvuoden syksyllä. Ylläoleva lookki on vuosikirjaan, tärkeintä on, että smokin ja smokkipaidan kaulus istuu ja rusetti koristaa paketin. Tykötarpeet saa kuvaamosta lainaksi. Senior-kuviin uppoaa monilla pitkä penni. Ei ole tavatonta, että kuvia otetaan 5-6 taustaa vasten eri asuissa ja jokaisesta tyylistä ostetaan muistoksi muutama kuva. Ystäväni päivitteli tänä keväänä, että tyttären valmistujaiskuviin hujahti reilusti yli 1000 dollaria. Mekin saimme muistoksi kauniin kuvan. Yritän selvitä tästä traditiosta 300-400 dollarilla. Kuvausmaksu oli 60, mutta hintaan sisältyy vuosikirjaan tulevan kuvan hinta ja kuvausmaksu. Vuosikirja on sitten taas luku sinänsä, sen saa omaksi (jos hinta on pysynyt ennallaan) 70 dollarilla. 

Olen varaillut matkoja ja päivitellyt, että mikä järki on myydä matkoja pelkillä käsimatkatavaroilla. Ensin pompin riemusta, kun löytyi halvat matkat mutta kun laskeskelin matkalaukun hinnan päälle tämä "halpuutus" alkoi tuntua hyvin näennäiseltä. Toisaalta, jos ei matkatavaroita tarvitse niin eihän niistä ole järkeä maksaa. 

❤:lla Johanna, myrskystä selvinneenä (meillä tämä voidaan ymmärtää monin tavoin)

6 comments:

  1. Taas päivittelen noita teidän hintoja. Tuolla asuessa pitää palkkojenkin olla suuria näihin meikäläisiin verrattuna, vai ovatko? Mutta eikö sitä sanotakin että "valloissa on kaikki suurta" :) Myös kirkossa käynti tuntuu olevan tosi yleistä siellä, ainakin elokuvista saa sen käsityksen. Ovatko amerikkalaiset enemmän uskovaisia kuin esim. suomalaiset vai onko se vaan jonkinlainen tapa? Niinhän se Trumpkin aina toivottaa Jumalan siunausta, mutta sitten itse tekee vaikka mitä.
    Mukavaa uutta viikkoa sinne meren taakse <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ja noista halvoista matkoista. Olimme varaamassa matkaa Espanjaan ja löysimmekin erittäin hyvähintaisen, mutta hinta nousi ja nousi kun kaikki tarvitsemamme lisäpalvelut nostivat hintaa. Lopulta tytär löysi meille hyvähintaisen ja hän kun on näitä matkoja enemmänkin varannut niin osasi neuvoa mistä ei kannattanut maksaa ja mitä ilman pärjää muutaman tunnin matkalla. Että muna on viisaampi.......

      Delete
    2. Joo, kyllä pitää olla tarkkana kuin porkkana että ei vahingossa hanki itselleen tosi kallista halpamatkaa.

      Kirkossa käynti on yleistä, mutta vähenemään päin täälläkin. Kirkkoja ja erilaisia uskonnollisia ryhmiä olisi tarjolla runsaasti. Suurin syy taitaa kuitenkin olla, että kirkkojen kautta ihmiset saavat tukiverkon. Sairastuessa ja muuten apua tarvittaessa löytyykin sitten vapaaehtoisia jeesaamaan.

      Jotkut hinnat täällä on kyllä ihan älyttömiä ja esimerkiksi näissä valokuvissa yhdellä yrittäjällä on monopoli. Saa ottaa vuosikirjan kuvat ja sitä kautta sitten muutkin seniorivalokuvat menevät heille. Ihmiset käyttävät varoja enemmän tällaiseen "hömppään". Luottokortit vinkuu ja monilla talouksilla on huikeat luottokorttivelat. Niitä sitten maksellaan ottamalla toinen luottokortti.

      Delete
  2. Hyvä, että selvisitte myrskystä säikähdyksellä. Mietinkin jo telkkua katellessa, että osuko teiän alueelle.
    On juu vähän erilainen Abcki. ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vähän suotta laittoivat koulutkin kiinni, mutta kun koskaan ei tiedä mitä kaikkea voi tapahtua, niin toki parempi olla varovainen. Olin ihan helpottunut, kun ei hurjemmaksi käynyt. Tornadot ovat suurin pelon aihe, niitä näiden hurrikaanien mukana aina tulee.

      Mua huvittaa meidän aakkoskaupat. Niistä on yritetty tehdää mahdollisimman huomaamattomia ja ovat syrjässä, että ei vaan viinanhimo kellään yltyisi. Kaliforniassa alkoholit on ruokakaupassa ja eipä siellä tullut sen enempää juomia hankittua, ehkä päinvastoin. Kun ei tarvinnut nähdä erikseen vaivaa asioimisen suhteen, niin ei tullut ostettua mitään varastoonkaan.

      Delete
  3. Onneksi ei Dorian tehnyt teillä tuhoja:) Ja huh,kylläpä tosiaankin tulevat kalliiksi nuo kuvat. Täällähän väkeviäkin juomia saa ruokakaupoista , mikä toisaalta on hyvä, ja toisaalta ei.

    ReplyDelete