Sunday, August 4, 2019

Tuolit, vanhasta uutta with little help from my neighbors

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai ainakin jo illansuuta, pimeää ja hämärää. Ennen iltaa oli ollut päivä, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Tarkkasilmäinen havainnoitsija kotiin autoillessaan huomasi, että muuttoatekevä naapuri oli hylännyt kaksi tuolinraatoa tienposkeen. Edellisenä päivänä siitä samasta paikasta oli pelastettu lasten askartelupöytä


Tuolit polttelivat mieltä loppupäivän ja alkuillan. Sitten piti käydä katsomassa. Tuolit eivät olleetkaan enää mitään varsinaisia raatoja, vaan niiden kunnostus oli aloitettu tyylin shabby chic. Vain istuimet puuttuivat. Tarkkaavainen havainnoitsija kirmasi kotiin ja lahjoi nuorimman lapsen kantopuuhiin. Tuolit viettivät autotallissa leppoisasti nökötellen vuoden, pari. Tänä kesänä tuli laiskottelulle stoppi ja tuolit pääsivät jälleen kutsumusammattiinsa, istuimiksi. 


Itseltäni nämä olisivat jääneet tekemättä, tunnustan. Sen sijaan meidän nuoret miehet isänsä johdolla saivat tuolit henkiin. Vanerista istuinten runko, superlonia päälle ja loppusilaus mun kirpputorilta löytämistä kankaista. Kankaat olen ostanut varmaankin 6-7 vuotta sitten. Samankuvioisia mutta erivärisiä paloja on neljä ja nyt niistä kaksi pääsi käyttöön. Kankaat ovat kauniisti kudottu, ehkä jonkun sisustussuunnittelijan mallikappaleita. 

Mies aina välillä (leikkisästi? - en ole ihan varma) epäilee oman isänsä hengen siirtyneen muhun. Appeni harrasti huutokauppoja ja pelasti kaikenlaisia aarteita maailmalta. Mulla on vähän samanlaista vikaa...


Vaan sittenpä pitää miettiä loppusijoituspaikkaa. Ainakin ruokahuoneen pöydän ääreen nämä pääsevät, kun ruokailijoita on enemmän. Mallailin vähän sinne ja tänne. Rappujen juureen...



...takan eteen (kesällä varsin toimiva ratkaisu)...



...eteisen nurkkia...



...toinen takka.


Tuoleja ei koskaan ole liikaa. Kun mä näissä tulevana (toivottavasti ihan tavattoman kylmänä) talvena istuskelen teekuppi hyppysissä, niin muistan kuinka pojat projektia touhusivat. Eivät he ihan kamalan innokkaita olleet aloittamaan, mutta työn edistyessä huomasi kuinka omilla käsillä aikaansaaminen ilahdutti. 

Projektin hinta oli kohtuullinen: nuorimmaisen lapsen lahjonta 10, superloni 15, kankaat 4, niitit ja mutterit 10 (näitä piti ostaa suurissa pakkauksissa), yhteensä 39 dollaria. 


Lampaan olen ostanut Felixille lahjaksi. Felix ei tykkää lampaasta, päinvastoin se tuntuu pelottavan. Felix on muuten aina keskellä siellä, missä jotain tapahtuu. Nytkin karvaturria piti vähän estellä, etteivät niitit ja muut sinkoillevat esineet harhateille joutuessaan tekisi vahinkoa. 

Elokuisia suloisia päiviä!

❤:lla Johanna

12 comments:

  1. Toisen roska on toisen aarre. Tuoleista tuli teidän käsittelyssä tosi hienot. Poikani isä,joka asuu alueella, missä paljon varakkaiden omakotitaloja, on rakentanut ihanan rustiikkisen keittiönsä jonkun muun hylkäämistä osista. ja sillä alueella hän on bongannut vaikka mitä kehityskelpoisia huonekaluja, joista hän on muokannut tosi hienoja juttuja. Tässä omalla alueellani roskat eivät ole ihan yhtä kehityskelpoisia;D Mukavaa elokuuta, ja rapsutuksia suloiselle Felizille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin se vain on. Mua kerran harmitti ihan suunnattomasti, kun naapuri oli laittanut kadun varteen sellaisen Thomas the Train junapöydän. Se olisi ollut ihan nappi ja paikallaan - sellaiset 10 vuotta aikaisemmin. Nyt ei ollut omasta takaa junapöydälle käyttäjiä, joten jokun onnen pekka sen sitten sai.

      Toisilla on kyllä silmää ja näkemystä, kuten näiden tuolien kunnostuksen aloittaneella. Itse en olisi ymmärtänyt.

      Bambille paljon haukkuja ja Felix pyysi sanomaan, että yrittää kestää helteitä. Se kuulemma auttaa, kun pötköttää kyljellään lattialla niin ettei yhtään liiku.

      Delete
  2. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiito Petra! Lopputulos ilahdutti kovasti etenkin, kun aina tuoleja katsoessa muistan kuinka pojat hommaa tekivät.

      Delete
  3. Miten ihanat tuolit noista tuli. Ja kangas sopii just eikä melkein. Kannattaa pitää silmänsä auki kun ulkona kuljeskelee.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on vähän sellainen olo, että perhe ei kauheasti arvosta kun äiti kantaa naapureiden "romuja" kotiin. Muutama joulu sitten löysin ihanan pähkinänsärkijän, jota mies vähän paikkomaalaili, ja nyt se on jouluisin toivottamassa tervetulleeksi.

      Kankaat olivat juuri sopivan kokoiset. Oli kiva, kun nämä tilkut pääsivät käyttöön.

      Delete
  4. Replies
    1. Kiitos Hannele! Musta on kiva katsella tuoleja, istahtaa. Aina muistan meidän nuoret miehet, kuinka projektia ähersivät välillä vähän hampaitakin kiristellen.

      Delete
  5. Vau miten ihanat tuolit sait niistä:-))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Hilkka! Kyllä nämä ovat ehdottomasti meidän huushollin persoonallisimmat tuolit. On kiva ajatella, että joku aloitti projektin ja meidän kotona se sitten saatettiin loppuun.

      Delete
  6. Kyllä kannatti kanniskella ja kunnostella!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Pojat tekivät hyvää työtä. Nuorimmainen muisteli, että en maksanutkaan kymppiä vaan hoiti kantohomman 5 dollarilla. On todennäköisesti oikeassa.

      Delete